Epäitsekkyyden tuottama ilo

”ITSE ENSIN!” Ne ovat vain kaksi sanaa, mutta ne oli kirjoitettu niin suurin kirjaimin, että ne täyttivät koko etusivun. Ne julistivat filosofiaa, jota muslimit tarjosivat julkaisunsa välityksellä ohikulkijoille New Yorkin Brooklynin kaduilla syyskuussa vuonna 1972.

Kuinka erilainen tämä erään nykyajan Muhammedin sanoma onkaan verrattuna sanomaan, jonka Jeesus Kristus toi. Hän saarnasi, että ihmisen tulee panna toiset itsensä edelle. Hän opetti ja noudatti uhrautumista toisten edestä. Hän toi esiin periaatteen, jonka on täytynyt kuulostaa oudolta hänen kuulijoistaan: ”Antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa.” – Apt. 20:35, Um.

Jotkut ihmiset ovat esimerkillisen epäitsekkäitä. Heidän joukossaan on vanhempia, jotka ovat omistautuneet niin epäitsekkäästi perheelleen, että toisinaan heitä tarvitsee aivan kehottaa tekemään jotakin itsensä hyväksi, kuten ostamaan uusia vaatteita tai nauttimaan jostakin virkistysmuodosta. Esimerkki heistä oli viiden lapsen äiti, jonka oli hoidettava taloutensa äärimmäistä säästäväisyyttä noudattaen miehensä itsekkyyden tähden. Perheestä huolehtiminen kulutti niin hänen aikansa ja voimansa, että hän ei ehtinyt eikä jaksanut osallistua suosittuihin huvituksiin. Mikä oli hänen palkintonsa? Hän sai mielenrauhan ja lastensa rakkauden ja kiitollisuuden. Koska hän oli kiinnittänyt sydämensä perheensä palvelemiseen, hän koki tyydytyksen tunteen, ja sen sijaan että hän olisi ikävystynyt, hänellä oli onnea, joka tulee antamisesta.

Mistä johtuu, että epäitsekkyys tuottaa iloa ja onnellisuutta? Siitä, että Luoja, Jehova Jumala, teki meidät kuvakseen ja kaltaisekseen, ja Hän ennen kaikkia muita on epäitsekäs. Hän ei antanut meille ainoastaan moraalitajua, joka tekee meidät kykeneviksi tekemään valinnan oikean ja väärän välillä, vaan hän teki meidät myös sellaisiksi, että me saamme tyytyväisyyden ja onnellisuuden palkintona oikeuden noudattamisesta, sen tekemisestä, mikä on oikein. Niinpä kuuluisa englantilainen lakimies Blackstone lausui kerran, että Jumala ”on niin läheisesti yhdistänyt, niin erottamattomasti punonut ikuisen oikeuden lait jokaisen yksilön onnellisuuteen, ettei jälkimmäistä [onnellisuutta] voida saavuttaa muuten kuin noudattamalla edellisiä [oikeuden lakeja]; ja jos edellisiä totellaan tarkasti, niin se väistämättä aikaansaa jälkimmäisen”. Jos tämä pitää paikkansa oikeuden noudattamisesta, ja se pitää varmasti paikkansa, niin se pitää paikkansa myös epäitsekkyyden noudattamisesta.

Jos haluamme kokea epäitsekkyyden tuottaman ilon, meidän on työskenneltävä ollaksemme epäitsekkäitä, sillä tuon ominaisuuden ilmaiseminen ei tapahdu luonnostaan tai vain seuraamalla vähimmän vastuksen tietä. Perimämme synnin ja ympäristömme vuoksi me olemme taipuvaisia tekemään sitä, mikä on pahaa ja itsekästä. (1. Moos. 8:21; Ps. 51:7) Erityisesti perhepiirissä, missä perheenjäsenet ovat niin läheisessä yhteydessä toisiinsa, tähän on kiinnitettävä huomiota. Jos yksi jäsen ilmaisee itsekkyyttä, siitä on seurauksena tuskaa tai se vastavaikutus, että toisetkin tulevat itsekkäiksi; epäitsekkyys sen sijaan johtaa keskinäiseen iloon ja tyytyväisyyteen. Ei ihme, että 19. vuosisadalla Englannin pääministerinä toiminut Gladstone päätteli, että ”itsekkyys on ihmissuvun suurin kirous”. Niin se todella on, sillä se saattoi ensimmäiset vanhempamme – ja kaikki meidät muut heidän kauttaan – vaikeuksiin. Se on kansojen välisten, pääomanomistajien ja työläisten sekä vanhempien ja lasten välisten ristiriitojen perimmäinen syy.

Pienetkin epäitsekkäät avuliaat teot tuovat iloa. Empatia, kyky asettua toisten asemaan, auttaa meitä olemaan valppaita huomaamaan tilaisuudet sellaisiin tekoihin. Mutta vielä useammin saattaa olla kysymys vain siitä, ettemme pitäisi aina niin kovaa kiirettä. Niinpä autoihin tulleiden vikojen vuoksi vaikeuksiin joutuneiden tarvitsee toisinaan pyytää pitkään ja hartaasti, ennen kuin joku havaitsee heidän tukalan tilanteensa ja hidastaa tiedustellakseen, millaista apua tarvitaan. Huomattavana vastakohtana tälle oli se brooklynilainen autoilija, jolla matkallaan kotiin ei ollut niin kiire, ettei hän olisi eräässä kadunristeyksessä havainnut edellään olevan auton ajajan olevan epätietoinen oikeasta suunnasta. Niinpä takana ajanut mies nousi ulos autostaan ja kysyi toiselta ajajalta, mikä hänen pulmansa oli. Saatuaan tietää, mitä katua ajaja etsi, tuo toinen mies opasti hänet sinne ajaen edellä omalla autollaan, koska se oli helpompaa kuin yrittää selittää. Autetun ja hänen seuralaistensa säteilevät hymyt ja arvostus enemmän kuin korvasivat avuliaalle henkilölle ajan ja vaivan, ja hän sai iloa ja tyydytystä kyetessään auttamaan jotakuta toista.

Juutalainen kirjailija ja sionistijohtaja Israel Zangwill teki kerran sangen tarkan huomion, joka soveltuu hyvin tähän. Hän sanoi: ”Itsekkyys on ainoaa todellista ateismia; ylevä halu, epäitsekkyys ainoa oikea uskonto.” Ja tämä on totta, jos tunnustamme, että oikea uskonto on ’Jumalan rakastamista kaikesta sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme ja lähimmäistemme rakastamista niin kuin itseämme’ ja että siihen sisältyy ”orpojen ja leskien” palveleminen. Niinpä apostoli Paavali neuvoi: ”Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.” – 1. Kor. 10:24; Mark. 12:29–31; Jaak. 1:27.

Koska Jehovan kristityt todistajat ovat todella epäitsekkäästi kiinnostuneita oppimiensa hyvien asioiden kertomisesta toisille, he ovat onnellisia ihmisiä, minkä toisetkin ovat havainneet. Niinpä Wienissä Itävallassa vuonna 1972 pidetyssä Jehovan todistajain konventissa nainen, joka oli tullut sinne uteliaisuudesta, alkoi kiinnostua Jehovan todistajista, sillä, käyttääksemme hänen omia sanojaan, hän näki ”ihmisiä, joilla on onnelliset kasvot ja jotka näyttävät tietävän, mihin he ovat menossa”. Eikä hänen tapauksensa ole ainoa. Todistajien ilmaisema ilo on vaikuttanut toisiinkin ihmisiin niin syvästi, että he ovat alkaneet kiinnostua todistajien tuomasta sanomasta.

Maailman menettely on varmasti täysin väärä. Se haluaa iloa ja onnea, mutta se pyrkii tähän päämäärään itsekkäin keinoin. Niitä ei kuitenkaan voida saada yhdistymään yhtään sen paremmin kuin sananlaskun öljyä ja vettä. Ilo ja onnellisuus tulevat epäitsekkyyden osoittamisesta, hyvän tekemisestä tilaisuuden tullen oman perheen jäsenille, työtovereille ja vieraille maanteillä. Ja suurin ilo tulee tietenkin kaikkein arvokkaimman omaisuuden, Jumalan sanan ja tarkoitusten ymmärtämisen, jakamisesta toisille. Jos sinulla on sellaista ymmärrystä, noudata silloin Jeesuksen käskyä: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” Näin voi saavuttaa ilon. – Matt. 10:8.