Raamatun kääntämisen vaatimuksia

PYHÄ Raamattu oli vuoden 1974 alussa käännetty kokonaan tai osaksi 1 526 kielelle ja murteelle. Sitä ei ainoastaan käännetä yhä useammalle kielelle joka vuosi, vaan myös samalle kielelle tehdään yhä useampia käännöksiä. Valaiseva esimerkki on englannin kieli, jolla näyttää viime aikoina ilmestyneen melkein joka vuosi uusia käännöksiä.

Kääntämistaidosta sanoi eräs kielten professori, että ”kääntämisessä tulee eteen pulmia loputtomasti”. Raamatun kääntäminen asettaa kaikkein suurimmat vaatimukset. On hyvin sanottu: ”Raamatun kääntäminen on loputon tehtävä.” Se vaatii kääntämään vanhoista kielistä ilmauksia, jotka eivät ole enää yleisessä käytössä. Sitä paitsi kysymyksessä on uskonto, ja uskontoon on aina liittynyt voimakkaita tunteita, jotka voivat toisinaan sumentaa kääntäjän arvostelukyvyn. Koska Raamattu on Jumalan henkeyttämä sana, niin sitä on käännettävä mitä suurimmalla huolella ja taidolla. Jollei joku hyväksy Raamatun väitettä, että se on henkeytetty Jumalan sana, niin hän ei voi tehdä sille täyttä oikeutta. Raamatun kääntämisen tulee olla rakkaudentyötä sekä samalla taidetta ja tiedettä.

TARKKUUS

Niiden monien vaatimusten joukossa, jotka Raamatun kääntäminen asettaa, on tarkkuus. Onko käännös yhtä tarkka kuin alkuteksti? Tekeekö se oikeutta alkutekstin sävylle sekä sanoille? Käännökset ovat usein vajavaisia tässä suhteessa. Niinpä on kaksi kreikkalaista sanaa, joiden välillä useissa käännöksissä ei tehdä mitään eroa, nimittäin doulos, joka tarkoittaa ostettua orjaa, ja diakonos, joka tarkoittaa palvelijaa. Raamatussa kristittyjä sanotaan orjiksi, koska heidät on ostettu tietyllä hinnalla, joten he ovat Isäntiensä Jehova Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen orjia. He eivät ole vain palkattuja palvelijoita, vapaita lopettamaan milloin heitä haluttaa. Ilmeisesti monet kääntäjät eivät pidä ”orja”-sanan sävystä, mutta Raamatun kirjoittajilla oli syytä käyttää sitä ”palvelija”-sanan sijasta. Niiden harvojen käännösten joukossa, jotka ovat johdonmukaisen tarkkoja tässä suhteessa, ovat C. B. Williamsin englanninkielinen Uusi Testamentti ja tämän vuoden kesäkuussa julkaistu suomenkielinen Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Uuden maailman käännös (UM). – Room. 1:1; 1. Kor. 7:23.

Eräs toinen vaatimus tarkkuuden suhteen koskee sitä, mikä kreikan kielessä tunnetaan ”preesensin imperatiivina”.a Se ilmaisee jatkuvaa tai toistuvaa toimintaa. Raamatun kääntäjät jättävät yleensä sen selventävyyden huomioon ottamatta. Esimerkiksi Luukkaan 11:9, 10 on käännetty lähes kaikissa käännöksessä samaan tapaan kuin suomalaisessa Kirkkoraamatussa (KR): ”Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Mutta tällaisesta käännöksestä puuttuu Jeesuksen kuvauksen koko ydin. Hänhän kertoo siinä miehestä, jonka vieraat saapuvat keskiyöllä ja joka menee naapuriltaan hakemaan leipää. Naapuri kieltäytyy aluksi antamasta, koska hän on vuoteessa lastensa kanssa. Mutta lopulta naapuri nousee ja antaa hänelle leipää, ei sen tähden, että pyytäjä on ystävä, vaan hänen ”rohkean hellittämättömyytensä” takia. Ja niin Jeesus sanoi vertauksen opetuksen sovellutuksessa: ”Pyytäkää jatkuvasti, niin teille annetaan; etsikää herkeämättä, niin te löydätte; kolkuttakaa lakkaamatta, niin teille avataan.” – UM.

ENNAKKOLUULON VAROMINEN

Lisäksi kääntämisessä tulee kysymykseen uskollisuus alkutekstiä kohtaan. Raamatun kääntäjät antavat toisinaan uskonnollisen ennakkoluulonsa kuultaa käännöksiensä läpi. Esimerkiksi nykyisillä kääntäjillä näyttää olevan vastenmielisyyttä heprealaisen tetragrammatonin JHVH:n vastineen käyttöä kohtaan. Jotkut vastustavat nimen ”Jehova” käyttöä vastineena. Mutta jos Jahve on oikeampi, niin mikseivät useammat heistä käytä sitä muotoa? Suomalaisista käännöksistä ilmeisesti ainoastaan Saarisalon Salmit ja Jobin kirja on käyttänyt nimeä ”Jahve” varsinaisessa tekstissään.b Tetragrammaton on selvästi erisnimi, joten ei ole oikein kääntää sitä käyttämällä sellaisia yleisiä nimisanoja kuin ”Herra” tai ”Jumala”. Nämä yleiset nimisanat on tosin eräissä käännöksissä painettu kokonaan isoilla kirjaimilla, mutta se ei tee niitä selvästi erottuviksi nimiksi. Sitä paitsi kun raamatunkohtia luetaan ääneen, niin eivät kai kuulijat ole tietoisia isoista kirjaimista?

K. N. Taylorin The Children’s Living Bible (Lasten elävä Raamattu) tarjoaa myös esimerkkejä uskonnollisesta ennakkoluulosta. Se sanoo 2. Timoteukselle 2:8:ssa: ”Älä milloinkaan unohda sitä ihmeellistä tosiasiaa, että Jeesus Kristus oli Ihminen, syntynyt kuningas Daavidin perheeseen; ja että hän oli Jumala, minkä osoittaa se seikka, että hän nousi jälleen kuolleista.” Mutta alkuteksti ei puhu mitään siitä, että Jeesus olisi ollut Jumala, mikä voidaan nähdä tämän jakeen muista käännöksistä.

Taylorin käännös Matteuksen 7:13:sta kuuluu näin: ”Taivaaseen voidaan päästä ainoastaan ahtaan portin kautta! Valtatie helvettiin on leveä, ja sen portti on kyllin laaja kaikille joukoille, jotka valitsevat sen helpon tien.” Mutta alkuteksti ei sano mitään Haadeksesta eikä Gehennasta, jotka kaksi kreikkalaista sanaa on käännetty useasti ”helvetiksi”. Sen sijaan se esittää vastakohtina ”elämän” ja ”tuhon”.

JUMALAN SANAN ITSENSÄ ON ANNETTAVA OHJATA

Kun on vaihtoehtoja valittavana, esimerkiksi kun välimerkit voitaisiin sijoittaa eri tavoin, niin täytyy antaa sen ohjata, mitä Raamattu itse sanoo. (Kun Raamattua ensiksi kirjoitettiin, ei välimerkkejä käytetty lainkaan.) Mutta Luukkaan 23:43 on miltei poikkeuksetta käännetty, ikään kuin Jeesus olisi sanonut: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (KR) Kuitenkin toiset käännökset, kuten Uuden maailman käännös ja Rotherham (engl.) panevat kaksoispisteen sanan ”tänään” jälkeen: ”Totisesti minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” Kumpi on oikein?

Meidän tarvitsee vain kysyä: Ansaitsiko tuo pahantekijä taivaaseen pääsyn rikollisen elämänsä jälkeen vain siksi, että hän ilmaisi myötätuntoa Jeesusta kohtaan ja pyysi tätä muistamaan häntä? ’Työskentelikö hän pelastuksekseen peläten ja vavisten’? (Luuk. 13:24; Fil. 2:12) Raamattu ei sitä paitsi puhu mitään Jeesuksen menemisestä taivaalliseen paratiisiin sinä päivänä. Päinvastoin Pietari sanoi Jeesuksen menneen Haadekseen kuollessaan ja tulleen haudatuksi, ja sieltä hänet herätettiin. Jeesus itse sanoi, että samoin kuin Joona oli kolme päivää ja kolme yötä kalan vatsassa, hänkin oli oleva – ei taivaassa vaan – ”maan sydämessä kolme päivää ja kolme yötä”. Sitä paitsi Jeesus sanoi kuolleista herättämisensä jälkeen Marialle, ettei hän ollut vielä kohonnut Jumalansa ja Marian Jumalan luo. (Matt. 12:40; Joh. 20:17; Apt. 2:22–33) Kun otamme huomioon nämä tosiasiat, niin mihin muuhun johtopäätökseen voi puolueeton Raamatun kääntäjä tulla, kuin että Jeesuksen on täytynyt sanoa, ei: ”tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa”, vaan päinvastoin: ”Minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa”, ts. jolloinkin tulevaisuudessa.

Sama periaate pitää paikkansa nimisanojen aloittamisesta isoilla kirjaimilla; kääntäjän asia on, miten hän käyttää niitä. Siten ne, jotka uskovat pyhän hengen olevan kolminaisuuden kolmas persoona, käyttävät tietysti isoja alkukirjaimia, ”Pyhä Henki”, esimerkiksi Apostolien tekojen 1:8:ssa, jossa New English Bible sanoo: ”Te tulette saamaan voimaa, kun Pyhä Henki tulee päällenne.” Mutta mitä luemme tosiasiallisesta kertomuksesta, joka koskee Jeesuksen sanojen täyttymystä? ”Tämä tulee tapahtumaan viimeisinä päivinä: Minä vuodatan jokaiselle annoksen henkeäni.” (Apt. 2:17, NEB) Missä on iso kirjain? Sitä ei ole tässä! Miksi ei? Koska Jumala ei voinut vuodattaa osaa tasavertaisesta Jumalasta; tässä käytetty ”henki” ei voinut selvästikään tarkoittaa persoonaa. Koska tämä kohta kertoo juuri siitä, minkä Jeesus ennusti Apostolien tekojen 1:8:ssa, niin tästä seuraa, ettei hänen mielessään ollut persoonaa, kun hän puhui siitä, että hänen apostolinsa saavat pyhän hengen, minkä vuoksi sitä ei olisi pitänyt kirjoittaa isoilla alkukirjaimilla Apostolien tekojen 1:8:ssakaan.

Tämä kaikki on sopusoinnussa Johannes Kastajan sanojen kanssa, että vaikka hän kastoi vedellä, niin se Tuleva ”kastaa teidät pyhällä hengellä”. (Mark. 1:8) Kukaan ei voi kastaa toisella persoonalla, mutta toisia voidaan kastaa vedellä tai toimivalla voimalla, jollainen Jumalan pyhä henki on. Kääntäjien täytyy tosiaan antaa muun osan Jumalan sanaa ohjata, kun on valittava eri käännöstapojen välillä.

Tätä periaatetta valaisevat myös Matteuksen 24:3–8:ssa olevat Jeesuksen sanat. New English Bible antaa Jeesuksen sanoa kerrottuaan sodista, nälänhädistä ja maanjäristyksistä: ”Kaikilla näillä alkavat uuden aikakauden synnytystuskat.” Mutta näin ei ole. Nämä seikat ovat päinvastoin merkki vanhan järjestyksen kuolontuskista. Synnytyskivut, jotka johtavat uuteen asiainjärjestelmään, on kuvattu Ilmestyksen 12. luvussa, joka kertoo Jumalan messiaanisen valtakunnan syntymisestä, mitä seuraa sota taivaassa Miikaelin ja suuren lohikäärmeen, Saatanan, välillä.

ONKO KÄÄNNÖS AVUKSI?

Toisinaan tunnollisesta kääntäjästä saattaa tuntua, että hänellä on oikeus lisätä sana tai pari merkityksen selventämiseksi. Näin tehtäessä on kuitenkin aina olemassa lukijan harhaan johtamisen vaara. Niinpä esimerkiksi pyrkiessään auttamaan lukijaa Uusi testamentti nykysuomeksi on korvannut sanan ”hän”, jota muut käännökset käyttävät, sanalla ”Jeesus” 1. Johanneksen 3:2:ssa. Tässä se kuitenkin erehtyy, koska ”hän” viittaa Jehova Jumalaan eikä Jeesukseen Kristukseen, kuten edellisestä jakeesta ilmenee. Samoin 1. Timoteukselle 6:15:ssä se on lisännyt ”Jumala”-sanan tekstiin ja johtaa siten lukijan harhaan, koska apostoli puhuu siitä, miten Kristus on ”onnellinen ja ainoa Valtias . . . kuninkaina hallitsevien Kuningas ja herroina hallitsevien Herra”. – Vertaa jakeeseen 14.

Kun tällaisia käännöksiä tehdään sopusoinnussa tekstiyhteyden kanssa ja vapaina uskonnollisista ennakkoluuloista, ne voivat olla suureksi avuksi. Niinpä Matteuksen 26:26:ssa (UM) sanotaan: ”Tämä tarkoittaa minun ruumistani”, sillä tätä Jeesus ilmeisesti tarkoitti, koska hänellä yhä oli oma ruumiinsa, eikä leipä näin ollen olisi kirjaimellisesti voinut olla hänen ruumiinsa. Samoin, kun sanaa koimáomai, joka viittaa uneen, käytetään kuolemasta, Uuden maailman käännös kääntää sen tavallisesti ”hän nukahti [kuolemaan]”, kuten Apostolien tekojen 7:60:ssä. Hakasulut osoittavat, ettei sanaa ”kuolemaan” esiinny alkutekstissä.

Tämä sama käännös on muuten suureksi avuksi myös kääntäessään sanan kyrios, joka tarkoittaa ’herraa’ tai ’isäntää’. Aina kun tekstiyhteys osoittaa, että se viittaa Jehova Jumalaan, se kääntää sanan kyrios ”Jehovaksi”. Liian radikaalistako? Ei, sillä kussakin kohdassa kahta lukuun ottamatta monet heprealaiset käännökset ovat myös kääntäneet kyrios-sanan samalla tavalla. (Matt. 1:20, 22) Erityisen sopiva on nimi Jehova Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa silloin, kun ne lainaavat sellaisista Heprealaisten kirjoitusten kohdista, joissa on käytetty sanaa ”Jehova”. – Matt. 3:3; 4:7, 10.

Voitaisiin hyvin sanoa, ettei yksikään käännös ole parempi joka suhteessa. Jotkin vapaat käännökset ovat tulleet suosituiksi sujuvan kielenkäyttönsä ja sattuvien sanakäänteittensä vuoksi. Mutta kuten edellä olevista esimerkeistä ilmenee, ne voivat erehtyä ottaessaan liian monia vapauksia, ymmärtäessään joitakin kohtia väärin tai antaessaan uskonnollisten ennakkoluulojen vaikuttaa itseensä. Toisaalta taas sananmukaisemmat käännökset eivät aina välitä ajatusta ehkä niin hyvin kuin toiset.

Raamatun oikea kääntäminen on todellakin vaativaa ja pulmallista. Onkin itse asiassa siunaus, että on laadittu niin monia erilaisia käännöksiä. Kuitenkin voidaan edellä olevien esimerkkien perusteella hyvin sanoa, että tarkkana käännöksenä Uuden maailman käännös sisältää paljon sellaista, mikä suosittelee sitä.

[Alaviitteet]