”Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut”
”NOUSE, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Miten nuo yksinkertaisesti ja helposti lausutut sanat ikäänkuin sähköistivät ne ihmisjoukot, jotka olivat kokoontuneet Kapernaumiin kuulemaan Jeesuksen saarnaamista! He tunnustivat, etteivät he olleet nähneet koskaan aikaisemmin mitään tämän kaltaista. Kaikkien silmien ollessa käännetyt tähän halvaantuneeseen, jolle Jeesus lausui sanansa, ”kohta hän nousi heidän nähtensä, otti vuoteen, jolla oli maannut, ja lähti kotiinsa ylistäen Jumalaa. Ja heidät kaikki valtasi hämmästys, ja he ylistivät Jumalaa; ja pelkoa täynnä he sanoivat: ’Me olemme tänään nähneet ihmeellisiä’.” – Luuk. 5:24–26.
Mutta kaikki tuossa joukossa olleet eivät olleet saaneet niin suotuisaa vaikutelmaa. Läsnäolevat kirjanoppineet ja fariseukset olivat panneet keskuudessaan vastalauseen ajatellen sydämessään niinkin, että Jeesus oli syypää jumalanpilkkaan. Miksi kukaan vastustaa tuollaista armotekoa? Heidän katsantokantansa oli ilmeisesti väärä.
Kertojamme Luukas osoittaa niiden, jotka olivat tuoneet halvatun Jeesuksen luo, tehneen sen suurin vaikeuksin. ”Ja nähdessään heidän uskonsa hän [Jeesus] sanoi: ’Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut’.” Tämä juuri oli herättänyt vastustusta noissa omatekoisissa johtajissa ja uskonnollisen palvonnan välimiehissä. ”Niin kirjanoppineet ja fariseukset rupesivat ajattelemaan ja sanomaan: ’Kuka tämä on, joka puhuu Jumalan pilkkaa? Kuka voi antaa syntejä anteeksi, paitsi Jumala yksin?’ Mutta kun Jeesus tiesi heidän ajatuksensa, vastasi hän ja sanoi heille: ’Mitä te ajattelette sydämessänne? Kumpi on helpompaa, sanoako: ”Sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut”, vai sanoa: ”Nouse ja käy”? Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi,’ – hän sanoi halvatulle – ’minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.’” – Luuk. 5:20–24.
Ehkä jollakulla noista uskonnoitsijoista, jotka asettivat kyseelliseksi Jeesuksen valtuuden laillisuuden, oli mielessä Jehova Jumalan itsensä sanat, mitkä on esitetty 3. Mooseksen kirjan 17:11:nnessä: ”Sillä lihan sielu [elämä, As] on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu [elämä, As] on siinä.” Heidän mielessään on saattanut olla kaikki niiden sovituspäivän uhrien pienet yksityiskohdat, joita piti toistaa joka vuosi heidän syntiensä anteeksiantamiseksi ja joita uhreja vain ylimmäinen pappi voi uhrata. Koska Jeesus ei uhrannut tällaisia eläinuhreja ja koska hän ei ollut vuodattanut vielä omaa elämänvertaan sovitukseksi, niin miten hän voi antaa todellisuudessa syntejä anteeksi?
SOVITUSPÄIVÄ
Vastaus on löydettävissä itsestään Mooseksen laista, tästä samasta sovituspäivän jokavuotisesta vietosta, mikä päivä oli seitsemännen kuukauden kymmenes päivä eli tisrin 10:s. Se oli lepytys- eli syntien peittämispäivä. (3. Moos. 23:27, 28) Juutalaisia muistutettiin ennen kaikkea tänä päivänä heidän rikkomuksistaan ja lunastuksen tarpeestaan, sillä sinä päivänä ei pidetty silmällä ainoastaan yksityisten syntejä, vaan myöskin koko kansan syyllisyys Jehovan edessä tunnustettiin ja sovitettiin.
Ylimmäinen pappi asettui Jeesuksen aikana tilapäisasuntoon seitsemäksi päiväksi etukäteen Herodeksen temppelissä olevissa huoneissa. Hänen piti asua siellä toisten pappien palvellessa vuorollaan temppelissä, kunnes juhla oli mennyt ohitse. Hän osallistui koko tämän viikon ajan säännöllisesti uhrien uhraamiseen vihmomalla verta, polttamalla suitsutusta, sytyttämällä lamppuja ja suorittamalla muita tehtäviä, jotta hän ei olisi tehnyt menoissaan yhtään ainoata erehdystä uhratessaan uhreja sovituspäivänä, koska se olisi tehnyt ne kelvottomiksi. Kirjoitusten lukeminen piti hänet hereillä koko yön (jolloin tisrin 10. alkoi), ja puoliyön aikaan aloitettiin valmistelut päivän toimintoja varten. Kaikki papit, joiden odotettiin osallistuvan menoihin, olivat tähän mennessä kylpeneet heidän käyttöönsä hyvin varustetuissa kylpyhuoneissa ja odottivat ylivalvojana toimivan papin äkillistä ja odottamatonta ilmaantumista. Hän tuli, koputti, ja he avasivat oven hänelle, ja vain ne papit olivat kelvollisia palvelukseen, jotka olivat peseytyneet. Heitettiin arpaa niiden valitsemiseksi, joiden tuli suorittaa eri velvollisuutensa palveluksessa. Koska alustavat toimenpiteet, alttarin puhdistaminen ja halkojen asettaminen paikoilleen tulia varten, oli suoritettu päivänvalon ensimmäisessä pilkahduksessa, tuotiin karitsa jokapäiväistä aamu-uhria varten sisään, ja kun temppelin viimeinen suuri portti avautui hitaasti, niin hopeatorven kolme puhallusta ilmoitti kaupungille, että aamu-uhri aiottiin kohta uhrata.
MULLIKKA JA KAKSI KAURISTA
Kun tämä jokapäiväinen uhritoimitus oli kokonaisuudessaan suoritettu, niin voivat päivän erikoispalvelukset alkaa. Ylimmäinen pappi, joka oli ottanut pois kultaiset vaatteensa, kylpenyt ja pukenut ylleen erikoiset pellavavaatteensa, ryhtyi Jumalan määräämiin päivän palvelustehtäviin. Nyt alkaa siis Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrikuvaus. Jeesus itse täyttää sekä uhraavan ylimmäisen papin että uhrieläinten esittämät osat. Nämä syntiuhrieläimet olivat nuori mullikka ja nuori kauris, molemmat täydellisiä eläimiä, virheettömiä. Kauris valittiin arvalla kahdesta kauriista, joiden piti olla mahdollisimman samanlaisia. Tekivätpä rabbiinit myöhemmin kaikkensa huolehtiakseen siitä, että ne ostettiin samana päivänä ja olivat, mikäli mahdollista, kaksoset. Syntiuhreiksi valitut eläimet esittivät Jeesuksen yhtä uhria, vaikka eri näkökulmista. ”Kun Kristus tuli . . . ylimmäiseksi papiksi, niin hän . . . meni, ei kauristen ja vasikkain veren kautta, vaan oman verensä kautta kertakaikkiaan kaikkeinpyhimpään ja sai aikaan iankaikkisen lunastuksen.” (Hepr. 9:11, 12) Toisena todistuksena tästä on se, että vain yksi ylimmäinen pappi hoitaa virkaa uhrattaessa.
Kun palaamme nyt 3. Mooseksen kirjan 16:nnessa kerrottuun sovituksen toimeenpanoon, niin Aaronia käsketään ylimmäisenä pappina uhraamaan syntiuhrimullikka itsensä ja huonekuntansa, leeviläisten, edestä. (Jakeet 3, 6) Sitten häntä käsketään heittämään arpaa noista kahdesta kauriista. (Jakeet 7–10) Tämä suoritettiin Herodeksen temppelissä siten, että ylimmäinen pappi otti laatikosta kaksi puksipuusta tai kullasta tehtyä arpanappulaa, yhden kumpaankin käteensä, ja asetti ne kauriitten pään päälle. Toinen arpa oli merkitty ”Jehovalle” (As) ja toinen ”Asaselille”. Jehovan kauriiksi valittu kauris piti käyttää sovituksen aikaansaamiseksi kansan syntien edestä, mutta se kauris, jonka arpa langetti Asaselille, piti erottaa, ja sen piti viedä myöhemmin kansan synnit autiomaahan, missä sitä odotti varma kuolema. Rabbiinit tekivät tämän varmemmaksi Jeesuksen aikana, sillä he määräsivät kauriin johdettavaksi autiomaan äärellä olevalle vuorenjyrkänteelle ja työnnettäväksi alas, niin että se meni kappaleiksi, ennenkuin se ehti pudota puoliväliinkään.
Sekä mullikan että Jehovan kauriin uhraaminen sovitusuhriksi kuvaa sitä yhtä tarkoitusta, mikä Jeesuksella oli lunnaina maan päällä, vaikka ne annettiinkin kahden eri ryhmän puolesta, jotavastoin kauriin lähettäminen ”Asaselille” kuvaa hänen toista tarkoitustaan maan päällä: sitä, mikä liittyy Jehovan nimen kunniaansaattamiseen. Esikuvassa tarvittiin kaksi kaurista, koska ei voitu tappaa Jehovan kaurista sovitukseksi ja pitää sitä kuitenkin hengissä kuvaamaan Jumalan muuta tarkoitusta Kristuksen Jeesuksen suhteen. Tästä syystä piti noiden kahden kauriin olla niin tarkkaan toistensa kaltaiset kuin mahdollista, koska niitä kahta kaurista täytyi käyttää esikuvassa, jotta olisi voitu kuvata todellisuudessa tapahtuvan Jeesuksen yhden ainoan kuoleman kaksi puolta. Arvan heittäminen osoittaa lisäksi, että vaikka nuo kaksi kaurista olivatkin itse asiassa samanlaiset, niin ne kuvaavat Jeesuksen kaksipuolista palvelusta siinä, että hänen uhrillaan on elämän arvo ja että hän voi palvella vastatakseen Saatanan haasteeseen.
Kun syntikauris on jätetty kansan eteen, niin ylimmäinen pappi palaa nyt mullikan luo ja tappaa sen, tunnustettuaan syntinsä ja huonekuntansa synnit sen pään päällä, ja ottaa veren kultaiseen altaaseen sekä ojentaa sen apulaiselle. Ennenkuin verta voidaan vihmoa Jehovan edessä, täytyy suorittaa asiaankuuluva lähestyminen, ja kun apulainen sekoittaa verta estääkseen sitä maksottumasta, niin ylimmäinen pappi menee sentähden kaikkeinpyhimpään ensimmäisen kerran sen päivän palveluksen aikana vieden mukanaan kultaisen suitsutusastian, joka on täynnä alttarilta otettuja palavia hiiliä, ja kourallisen suloista suitsutusta vadilla. Tämä poltetaan kunnioittavasti sopivien rukousten yhteydessä Jehovan edessä kaikkeinpyhimmässä. (Jakeet 11–13; Hepr. 9:4) Palaten ulos hän ottaa mullikan verta ja menee toisen kerran kaikkeinpyhimpään ja vihmoo verta seitsemän kertaa armoistuimen eteen. – 14. jae.
Tämä Jumalan palvelukselle määräämä järjestys tähdentää Jeesuksen uhrin tärkeysjärjestystä. Ylimmäisen papin suorittama mullikan tappaminen kuvaa sitä, kun Jeesus esittäytyi kasteella Jordanin joella syksyllä v. 29 jKr. ja ilmaisi siellä halukkuutensa alistaa Jehova Jumalan, Isänsä, valtaan oikeutensa elää ikuisesti maan päällä, mikä oikeus hänellä oli täydellisen ihmisyytensä perusteella. Kun tämä uhri on hyväksytty ja otettu vastaan, niin Jeesus sikiää Jumalan hengestä, eikä hänellä ole enää toiveita elää maan päällä, vaan tulla uudelleenyhdistetyksi Isänsä kanssa taivaassa jälleen henkipoikana. Mutta ennen kuin tämä voi toteutua, niin Jeesuksen, joka on nyt oikeutetusti Kristus, täytyy vahvistaa myöskin nuhteettomuutensa täydellisyys vastaten siten Saatanan haasteeseen Jehovan nimen kunniaansaattamiseksi. Suitsutuksen polttaminen kuvaa näin ollen Jeesuksen intoa Jehovan miellyttämisessä tässä hänen Jumalan huoneen hyväksi suorittamassaan palveluksessa. Veren vihmominen esittää Jeesuksen todellista ilmaantumista taivaaseen valtaistuimen eteen mukanaan ihmisuhrinsa ansio; ja koska mullikka sovitti Aaronin huonekunnan ja suvun synnit, niin lunastuksen arvo sovellutetaan siten ensin Kristuksen morsiamen, hänen valtakunnassaan olevien 144 000 voidellun perijätoverin, hyväksi. – Hepr. 9:11–14.
Jeesuksen lunnaitten arvo sovellettuna muuhun ihmiskuntaan, jolle annetaan niiden kautta maalliset toiveet, esitetään sen jälkeen Jehovan kauriin tappamisella ja sen veren vihmomisella. Ylimmäinen pappi suorittaa tämän menemällä kaikkeinpyhimpään kolmannen kerran. (15. jae) Mutta kauriin uhraamisen yhteydessä on toinenkin piirre, mikä mainittiin aikaisemmin ja mikä kiinnostaa meitä erityisesti, koska se osoittaa, miten Jeesus voi laillisesti antaa anteeksi tämän miehen synnit, vaikka hänen elämänverensä ei ollutkaan vielä vuodatettu. Tämä liittyy syntikauriiseen.
Sovituskertomuksesta huomaamme, että ”se kauris, jonka arpa määräsi Asaselille, asetettakoon elävänä [Jehovan] eteen, että sille toimitettaisiin sovitus ja se sitten päästettäisiin erämaahan Asaselille”. (10. jae) Tämä merkitsee sitä, että ”elävänä” olevan kauriin sovitus johtui sen vertaisesta Jehovan kauriista, joka oli juuri tapettu, ja koska Jehovan kauriin synnitsovittava ansio siirrettiin siten sille, niin se saattoi kuljettaa syntien sovittamiseen tarvittavaa ansiota, ikäänkuin sen oma elämänveri olisi tosiaan vuodatettu, ja kuitenkin se saattoi jäädä eloon käytettäväksi Asaselille. – Jakeet 21, 22.
Kristuksen Jeesuksen asema oli Jordanilla juuri tämä. Kun Jeesus oli luopunut vapaaehtoisesti kaikista oikeuksistaan elää maan päällä alistamalla ihmiselämänoikeutensa uhriksi, niin hänet laskettiin jo kuolleeksi, vaikka hänen uhrinsa täytyikin saattaa täydelliseksi hänen kuolemassaan kidutuspaalussa niisanin 14:ntenä, kolme ja puoli vuotta myöhemmin. Vaikka Jeesus olikin siis yhä elossa lihassa niinkuin tuo ”elävä” kauriskin, niin hän kuljetti mukanaan koko Saatanan maailman autiomaassa suorittamansa palveluksen ajan uhrinsa ansiota ja saattoi käyttää sitä nuhteettomuudessa uhratun ylistyssuitsutuksen yhteydessä merkkinä antaessaan lisää ylistystä Jehovalle ilmaisemalla tätä voimaa ja valtuutta, minkä hän oli saanut suurelta Elämän Antajalta, Jehova Jumalalta.
Tämä on totisesti Korkeimman järjestely, ja vaikka ne ihmiset, jotka parantuivat sairauksistaan Jeesuksen aikana, kuolivatkin lopulta, niin nyt on hyvin lähellä aika, jolloin Jeesus sapatin Herrana tuo pysyvän parantumisen ja tekee ihmiset terveiksi ja asettaa heidät iankaikkiseen elämään johtavalle tielle, mikä kaikki on tehty mahdolliseksi Jeesuksen sovitusuhrin ja ihmisen syntien anteeksiantamisen kautta.