Onnellisia ovat armolliset
ARMOLLISET eivät ole aina älykkäimpiä, eivätkä rikkaimpia eivätkä mahtavimpia, mutta heillä on silti hyvät syyt olla onnellisia. Miksi? Siksi, että Jeesus sanoi ’heille osoitettavan armoa’. – Matt. 5:7, Um.
Sana ’armo’ merkitsee toisen kärsimyksen myötämielistä tuntemista. Se ilmaisee toisen surkean tilan ymmärtämistä ja pidättymistä oikeutetusta arvostelemisesta tai rankaisemisesta.
Armo on Jumalan olennainen ominaisuus. Häntä kutsutaan ”laupeuden Isäksi”. (2. Kor. 1:3) Meille sanotaan, että hän iloitsee armosta ja että hän ”armahtaa kaikkia tekojansa”. (Ps. 145:9) Kun Jehova salli Aadamin ja Eevan saada lapsia heidän tahallisen tottelemattomuutensa jälkeen ja varasi sitten lunnaat, jotta heidän jälkeläistensä joukossa olevat uskovat henkilöt voisivat saavuttaa iankaikkisen elämän, vaikka ovatkin nyt epätäydellisiä, niin se oli Jumalan armon ilmaus. Apostoli Paavali sanoo maistaneensa Jumalan armoa erikoisella tavalla, ja hän kutsuu samassa luvussa tätä armollista Jumalaa ”onnelliseksi Jumalaksi”. (1. Tim. 1:11, 13–16, Um) Jumala on onnellinen, koska hän ei anna nureksien ihmiselle armoaan, vaan osoittaa yltäkylläistä anteliaisuutta ollessaan armollinen.
Jumalan armo vaatii armollisuutta ihmiseltäkin. Ihmisen armon täytyy ottaa Jumalan armo mallikseen ja innoituksen lähteeksi. Jeesus osoitti tämän sanoessaan ihmisille, että heidän tulee rakastaa vihollisiaan, tehdä hyvää niille, jotka vihaavat heitä, siunata sellaisia, jotka kiroavat heitä, rukoilla niiden edestä, jotka häpäisevät heitä, kääntää toinen poski niille, jotka lyövät, antaa pyytäville ja lainata korotta. Sitten hän lisäsi: ”Teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille. Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.” (Luuk. 6:27–36) Jumala on esimerkki ja luomuksia kehotetaan jäljittelemään häntä ystävällisyyden ja armon osoittamisessa toisille.
Mutta pääasiallisin syy armollisuuteen syyllisiä tai tarpeessa olevia kohtaan ei johdu kuitenkaan vain siitä, että me emme tiedä, miten pian itse saatamme olla armon tarpeessa, vaan siitä, että se on ja sen tulee olla kiitollisuuden osoitusta Jumalalle sen armon tähden, mitä hän on osoittanut meille. Meidän armonosoituksemme on yksi tapa sanoa Jumalalle: ”Kiitos”.
ARMOTEOT
Jeesus opetti ihmisiä olemaan armollisia. Se ei ollut kumminkaan uutta Jeesuksen aikana, koska Mooseksen päivinäkin määrättiin osoittamaan tinkimätöntä armollisuutta vihollista kohtaan: ”Jos tapaat vihollisesi härän tai aasin eksyksissä, niin saata se hänelle takaisin. Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään.” (2. Moos. 23:4, 5) Kiinnittämällä täten huomion vihollisten ystävälliseen kohteluun heidän ollessaan ahdingossa Jehova opetti ihmiselle, kuinka tärkeätä on olla armollinen kaikille joka tilanteessa. Sillä jos me olemme armollisia vihollisille, niin kuinka paljon enemmän me olemmekaan taipuvaisia olemaan armollisia ystäville, naapureille ja niille, jotka ovat meille rakkaita. – Room. 12:17–21; Miika 6:8.
Elämä on täynnä armon osoittamisen tilaisuuksia. Poika rikkoo jonkin isänsä työkalun, mutta pyytää anteeksi. Isä osoittaa armoa. Itkevän äidin kyyneleet liikuttavat tuomaria, ja hän lykkää hänen tuomionsa harkittavaksi. Mies kohtelee pahoin vaimoansa ja vaimo miestään heikkouden hetkinä. Tulee katumus, sitten anteeksianto ja armo. Monen monta hairahdusta elämässä voidaan peittää armon ominaisuuden avulla.
Armo osoittaa kuitenkin kunnioitusta Jumalan valta-asemaa, lakia ja kunniaa kohtaan. Se etsii hyvää, mutta ei sivuuta laiskuutta eikä jätä huomioon ottamatta tahallisia laiminlyöntejä. Siinä, että annetaan pahan miehen jatkaa pahuudessaan, ei ole armoa. Armo ei ole huolimattomuutta.
Tosi armo ottaa huomioon enemmän kuin fyysiset olosuhteet, se kiinnittää huomiota henkilön hengelliseen hyvinvointiin. Jeesus sanoi: ”Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63) Siis Kristuksen sanojen ja hänen valtakuntansa hyvän uutisen opettaminen lähimmäiselleen, epäröivän vahvistaminen totuuden Sanalla, murheellisen lohduttaminen hänen ylösnousemusta ja elämää uudessa maailmassa koskevalla vakuutuksellaan – kaikki nämä ovat armotekoja, jotka ovat suurempia kuin lihan tarpeista huolehtiminen.
Vaikka sinulla ei ole ehkä aina tilaisuutta suorittaa armotekoja, niin älköön unohdettako, että armollisilla sanoilla on voimaa. ”Sävyisä kieli on elämän puu.” (Sananl. 15:4) Kun eräs venäläinen runoilija ja uudistaja sanoi kerjäläiselle: ”Älä ole vihainen minulle, ystävä, minulla ei ole mukanani mitään sinulle annettavaa!”, niin kerjäläinen vastasi: ”Sinä olet jo antanut minulle enemmän kuin ansaitsen. Kutsuit minua ystäväksi – se oli suuri lahja.”
Meidän tulisi sen lisäksi olla armollisia toisia koskevissa ajatuksissamme. Ystävälliset sanat liitettyinä epäystävällisiin ajatuksiin ovat ulkokultaisuutta. Ne ovat väärennystä, mikä ei ole kenellekään siunaukseksi. Toisaalta taas ystävälliset sanat liitettyinä hyviin töihin ovat siunaukseksi kaikille asianosaisille. Hyvän ajatteleminen ja tekeminen ovat puhtaimpia iloja maailmassa. Jeesus sanoikin: ”Antamisessa on enemmän onnea kuin saamisessa.” – Apt. 20:35, Um.
Mitä armoa ne ansaitsevat, jotka eivät anna mitään anteeksi? Mutta Jumala vakuuttaa sille, joka osoittaa armoa, että hänellekin osoitetaan armoa. Mikä onnellisuuden syy hänellä onkaan!