Pidä silmäsi luotuina palkintoon

”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niin kuin hän, että sen saavuttaisitte.” 1. Kor. 9:24.

 1. Miksi Raamattu käyttää usein juoksukilpailua koskevia sanoja?

JUOSTA, juoksu, kilpa – nämä ovat sanoja, mitkä sinä olet luultavasti huomannut monta kertaa lukiessasi Raamattua, varsinkin Paavalin kirjeitä. Miksi hän käyttää usein kilpajuoksua koskevia sanoja? Koska juoksu kuvaa hyvin kristityn eteen asetettua vaellusta; koska juoksu ilmaisee liikettä, toimintaa, eteenpäin menoa; koska juoksu on yksi voimakkaimpia, osuvimpia sanoja, mitä apostoli saattoi käyttää ilmaisemaan niitä ponnistuksia, joihin kristityn täytyy ryhtyä voittaakseen iankaikkisen elämän palkinnon uudessa maailmassa.

 2, 3. Mitä muinaiset korinttolaiset tiesivät kilpajuoksusta, ja minkä neuvon apostoli Paavali antoi sen tähden Korinton kristityille?

² Kehottaakseen Korinton kristittyjä juoksemaan niin, että he voittaisivat palkinnon, Paavali käytti muinaisten kilpailujen kuvailevaa kieltä. Muinaisen maailman neljästä huomattavimmasta kilpailusta pidettiin yhdet Korintossa, Korintin kannaksen stadionilla. Eräs Korintin kannaksen arvossapidetyimmistä kilpailuista oli kilpajuoksu. Melkein jokainen korinttolainen oli jolloinkin ollut noissa kilpailuissa katsomassa kilpajuoksua. Ei-kristityille korinttolaisille se kuului velvollisuutena, se oli kansallista ajanvietettä eli urheilua; kilpailut olivat vain tärkeämpiä kuin urheilu sellaisena kuin me tunnemme sen nykyään, sillä nuo kilpailut liittyivät syvällisesti muinaisen Kreikan uskontoon. Tietäen lukijoittensa tuntevan kilpajuoksun Paavali saattoi sopivasti kysyä:

³ ”Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon?” He tiesivät. Nuo kristityt korinttolaiset tiesivät, että monet juoksijat juoksivat kilpaa, mutta ainoastaan yksi sai palkinnon; he tiesivät, että jokainen juoksija ponnisti parhaansa voittaakseen tuon palkinnon; he tiesivät, että juoksijat juoksivat voittaakseen palkinnon. Paavali osoitti, että kristittyjen täytyy juosta samalla tavalla: ”Juoskaa sillä tavalla, että saavuttaisitte sen.” Niin, juokse voittaaksesi! Toisin kuin muinaisessa kilpajuoksussa, missä ainoastaan yksi saa palkinnon, kristillinen kilpajuoksu tarjoaa palkinnon kaikille, jotka juoksevat hyvin, kaikille, jotka saavuttavat maaliviivan. – 1. Kor. 9:24.

 4. Mitä oli muinaisessa kilpajuoksussa tapana tehdä palkinnoille, ja miten tämä vaikutti juoksijoihin?

⁴ Ei ole epäilystäkään siitä, että nuo muinaiset kreikkalaiset juoksijat juoksivat voittaakseen palkinnon, he eivät juosseet vain ollakseen mukana kilpailussa. Miten innokkaasti he tavoittelivatkaan palkintoa! Kuinka kiihkeästi he juoksivatkaan! Miten he pitivätkään silmänsä luotuina suoraan eteenpäin! Siihen kohtaan, mihin juoksun piti päättyä, oli tapana panna palkinto huomattavalle paikalle. Sen näkeminen kiihotti kilpailijoita pinnistämään jokaisen hermonsa, unohtamaan kaiken muun kuin yhden päämääränsä – palkinnon voittamisen. Miten paljon suuremmassa määrässä pitäisikään kristityn tehdä samoin!

 5. Millaisen palkinnon edestä muinoin juostiin?

⁵ Sillä mikä oli noiden juoksijoitten niin innokkaasti tavoittelema palkinto verrattuna kristittyjen palkintoon? ”Mutta he”, sanoi apostoli, ”tekevät sen, jotta he saisivat katoavan seppeleen, mutta me katoamattoman.” Muinainen juoksijan palkinto oli öljy-, laakeri- tai havupuunseppele. Korintin kannaksen kilpailuissa oli palkintona havuseppele. Muinaiset juoksijat juoksivat kaikin voiminsa tämän kruunun ja sitä seuraavan kunnian edestä. Ja tuo havuseppelekin kuihtui ja kuivui aikanaan. Heidän palkintonsa kuihtui, lakastui, tuhoutui. Kuihtuva kruunu – mutta kuinka ponnekkaasti he pyrkivätkään voittamaan sen juosten silmät luotuina palkintoon! – 1. Kor. 9:25, Um.

PALKINNON ARVOSTAMINEN

 6. Mikä on Jumalan rakkaudellinen palkka hyvästä juoksusta vastoin pakanajuoksijoille annettua palkintoa?

⁶ Apostoli kertoo kristityille, että niitä, jotka juoksevat kilpajuoksun loppuun asti, odottaa noiden muinaisten kilpailujen kuihtuvan kruunun vastakohtana palkinto, mikä ei tuhoudu milloinkaan. Puhuen tästä kruunusta apostoli Pietari kirjoitti: ”Kun pääpaimen on saatettu ilmi, niin te saatte kirkkauden kuihtumattoman kruunun”, eli, niin kuin alaviite osoittaa, ”viette palkintona” kuihtumattoman kruunun. Mikä palkinto voidelluille kristityille, jotka on kutsuttu taivaalliseen valtakuntaan! Voitaisiinko mitään tämän maailman palkintoa verrata tähän Jumalan tarjoamaan palkintoon – katoamattomuuden, iankaikkisen elämän palkintoon taivaan kirkkaudessa Kristus-Kuninkaan kanssa? Nykyään on satoja tuhansia kristittyjä juoksijoita, jotka eivät ole Jumalan voitelemia hänen hengellisiksi pojikseen taivaan valtakuntaan. Jumala tarjoaa heillekin tuhoutumattoman palkinnon: iankaikkisen elämän täydellisyydessä maan päällä taivaan valtakunnan alaisuudessa. Kummassa palkinnossa kristityn juoksijan silmät lienevätkin, niin sen eteen kannattaa käyttää aivan yhtä paljon pontta ja tarmoa kuin muinaisten kilpailijoittenkin, pitäisipä kristityn juosta päättäväisemminkin ja ponnekkaammin sen palkinnon saamiseksi, mistä Jumala rakkaudellisesti lupaa, ettei se kuihdu koskaan: ”Tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.” – 1. Piet. 5:4, Um; 1. Joh. 2:25.

 7, 8. Miten kristityn juoksijan tulisi katsella Jumalan tarjoamaa palkintoa apostoli Paavalin esimerkin mukaan?

⁷ Kun kristityn juoksijan edessä on tällainen verraton palkinto, niin miten hänen tulisi katsella tämän maailman palkintoja? Niin kuin Paavali, joka sanoi: ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemuksen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana.” Miten Paavali juoksi sitten? ”Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni, mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa.” – Fil. 3:8, 13, 14.

⁸ Samoin kuin muinaisten kilpailujen juoksijat juoksivat silmät luotuina palkintoon, unohtaen kaikki muut palkinnot, kaiken takana olevan, ja kurottautuen eteenpäin edessä olevaa kohti, niin Paavalikin juoksi. Mukailemme apostolin sanat: Uskokaa minua, koko maailmassa on ainoastaan yksi arvokas asia – palkinto, mihin minun silmäni ovat luodut. Siihen ei voida verrata mitään, ei kerrassaan mitään. Kaiken, mitä tämä maailma tarjoaa, miten hienoja autot lienevätkin, kuinka tilavia asunnot, miten loistavia vaatteet tai valikoituja huvit, minä lasken kaiken roskaksi, pois heitettäväksi rojuksi, voidakseni keskittyä palkinnon voittamiseen. Minä en juokse siis epäsäännöllisesti, välinpitämättömästi, ikään kuin päämääräni olisi epäiltävä. Minä juoksen sydämen täydellisestä päättäväisyydestä, yhtä silmälläpitäen. Minä katson tavoitteeseen. Miksi kääntäisin silmäni pois siitä? Niinpä minä elän, juoksen, silmäni luotuina palkintoon.

 9. Mikä vaara uhkaa kristittyä juoksijaa ja tekee hänelle oikean mielenlaadun hankkimisen tärkeäksi?

⁹ Paavali katsoi palkintoa todellisuudentajuisesti. Hän antoi sille oikean arvon. Hän katsoi myöskin tämän maailman tarjoamia palkintoja oikeasta näkökulmasta. Hän käskee kristittyjä juoksijoita tekemään samoin: ”Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli.” Kuinka tärkeätä tämä onkaan tänä ”lopun aikana”, jolloin maailman palkinnot ovat moninaistuneet – palkinnot elämänurilla, palkinnot huvituksissa, palkinnot omaisuuksien ollessa kysymyksessä! Me näemme näin ollen vaaran: vaaran, että kristitty juoksija aloittaa kilpajuoksua iloiten ja ponnekkaasti, mutta antaa myöhemmin tämän maailman palkintojen vetää huomionsa puoleensa ja kääntää silmänsä pois elämän palkinnosta. Mitä tapahtuu silloin? Juoksija hidastuttaa vauhdin kävelyksi, huolimattomaksi samoiluksi. Miten epävarmasti hän juokseekaan nyt! Hän ei juokse enää kuin se, joka koettaa voittaa elämän palkinnon. Takana olevat asiat, tämän vanhan maailman palkinnot, ovat hämmentäneet hänet saaden hänet kadottamaan sen kannustimen ja innoituksen juoksemiseen, mikä tulee yksistään siitä, että pitää silmänsä luotuina edessä olevaan, Jumalan tarjoamaan palkintoon. Deemas, Paavalin juoksijatoveri, käänsi pois katseensa palkinnosta, tämän maailman palkinnot vetivät häntä, ja hän lakkasi juoksemasta. Meidän on saavutettava oikea mielenlaatu tämän maailman palkintoihin nähden, ”sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta. Ja maailma katoaa ja sen himo; mutta joka tekee Jumalan tahdon, se pysyy iankaikkisesti.” – Fil. 3:15; 2. Tim. 4:10; 1. Joh. 2:16, 17.

10, 11. a) Miksi ei mikään maailman tarjoama palkinto ole sen arvoinen, että kannattaisi kääntää silmänsä pois Jumalan tarjoamasta palkinnosta? b) Miltä ihmisistä, jotka ovat tavoitelleet rikkauden palkintoa, tuntuu usein heidän elämänsä lopussa vastoin apostolin lausuntoa?

¹⁰ Minkä arvoisia ovat siis tämän maailman palkinnot, mitkä on tuomittu häviämään ja tuhoutumaan yhtä varmasti kuin muinaisten juoksijain kasveista tehty kruunu? Onko tämän maailman tarjoama suurin palkinto – niin monen ihmisen elämän tavoite nykyään, niin sanottu taloudellinen turvallisuus – tosiaan kyllin arvokas saamaan meidän silmämme kääntymään pois elämän palkinnosta? Ei minuutiksikaan! Kristityn juoksijan täytyy varata elämän välttämättömyydet, mutta hän ei saa kuitenkaan samalla koskaan kääntää silmiään pois palkinnosta. Paavali teki telttoja hankkiakseen joitakin välttämättömyyksiä, mutta hän ei antanut kuitenkaan milloinkaan teltan tekemisen kääntää silmiään pois palkinnosta. Paavali ei siis tavoitellut taloudellisen turvallisuuden hedelmätöntä päämäärää, hän tiesi, että rahalla, varakkuudella ja omaisuudella ei ole mitään arvoa ilman elämää. Nekin, jotka saavat sitä, mitä he pitävät taloudellisena turvallisuutena, kokoamalla miljoonia, tulevat useasti huomaamaan, miten häviävän palkinnon voittamiseen he kuluttivat elinikänsä. Kirjassa Treasury of the Christian World on seuraava kohta: ”Mr. T. P. O’Connor kertoo Mr. Andrew Carnegien erään haastattelun: ’Kun ajoimme asemalle, niin huomautin, kuinka kadehdin häntä hänen rikkautensa takia. Hän sanoi: ”En ole kadehdittava. Miten rikkauteni voi auttaa minua? Olen kuudenkymmenen vuoden vanha enkä voi sulattaa ruokaani. Antaisin kaikki miljoonani, jos voisin saada nuoruuden ja terveyden.” En unohda koskaan hänen sitten lausumaansa huomautusta. Olimme ajaneet muutamia metrejä äänettöminä, kun Mr. Carnegie äkkiä kääntyi ja sanoi hiljaisella äänellä ja katkerasti sekä aivan kuvaamattoman syvää tunnetta ilmaisten: ”Jos voisin tehdä Faustin kaupan, niin tekisin. Myisin iloiten mitä tahansa saadakseni elämäni takaisin.” Ja minä näin hänen kätensä puristuvan nyrkkiin hänen puhuessaan.’”

¹¹ Kuinka erilainen olikaan apostoli Paavalin lausunto, kun hän saattoi sanoa vietettyään elämänsä taivaallisen palkinnon tavoittelussa: ”Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä.” – 2. Tim. 4:7, 8.

KESTÄVYYS MÄÄRÄTIETOISUUDEN AVULLA

12. Mistä Paavalin kestokyky johtui suureksi osaksi?

¹² Paavali voi kiittää erinomaisesta kestävyydestään määrätietoisuutta. Ja hän sai tällaisen määrätietoisuuden pitämällä silmänsä luotuina palkintoon. Kun me siis pidämme silmämme luotuina palkintoon, niin se vaikuttaa olennaisesti kestämisvoimiimme. Älä tee erehdystä: kestävyyttä tarvitaan. ”Juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa.” Kristillinen kilpajuoksu ei ole lyhyt pyrähdys, se on pitkä ja vaikea. Koska palkintoa ei voiteta ennen kuin loppuviiva on ylitetty, niin matkan varrella voi ponnistelu herpaantua. Jeesuksen terävimpiin vertauksiin kuuluivat ne, joissa hän osoitti niiden epäonnistumisen, jotka aloittivat hyvin, mutta eivät kyenneet jatkamaan siten loppuun saakka. – Hepr. 12:1.

13. Minkä Jeesus osoitti kylväjävertauksessa voivan saada juoksijan kompastumaan ja menettämään palkinnon, ja minkä neuvon hän antoi omaisuudesta?

¹³ Jeesus sanoi kylväjävertauksessaan selittäessään niiden siementen merkitystä, mitkä putosivat kallioperäiseen maahan ja orjantappuroitten joukkoon: ”Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan; mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois. Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahduttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.” Jotkut juoksijat jäävät siten pois kilvasta ”ahdistuksen tai vainon” kompastuttamina. Toiset menettävät kestämisvoimansa ”tämän maailman huolen” takia. Kun Jeesus oli esittänyt vertaukset tornin rakentamisesta ja sotaan lähtevästä kuninkaasta, niin hän selitti: ”Niin ei myös teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun opetuslapseni.” – Matt. 13:20–22; Luuk. 14:33.

14. Miten kristityn tulee katsella aineellista omaisuutta?

¹⁴ Kristityllä juoksijalla ei ole mitään velvoitusta antaa pois maallista omaisuuttaan, mutta hän on sen periaatteen alainen, minkä Jeesus esitti: Jos joku näkee, että hänen omaisuutensa kääntää hänen silmänsä pois elämän palkinnosta, niin hänen on silloin parempi luopua noista poisvetävistä omaisuuksista kuin pitää ne ja omaksua kilpajuoksun häviämisen vaara. Minkään omaisuuden, minkään aineellisen, ei tule koskaan sallia tulla niin tärkeäksi, niin suureksi elämässä, että se kääntää juoksijan silmät pois palkinnosta. Nykyisessä maailmassa ei ole kuitenkaan todennäköistä, että yksinkertainen omaisuus kääntäisi silmiä pois palkinnosta, vaan sen tekee asioitten, omaisuuksien, huvitusten, harrastusten ja elämän huolten ja vetovoimien moninaisuus. Huomiota itseensä vetävien seikkojen moninaisuudella yhdessä on valtava voima, mikä tekee vaikeaksi – ja kuitenkin samalla tärkeämmäksi kuin koskaan – totella Raamatun kilpajuoksusta antamaa käskyä: ”Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseeni luotu. Tasoita polku jaloillesi, ja kaikki sinun tiesi olkoot vakaat. Älä poikkea oikeaan, älä vasempaan.” Miten voidaan saavuttaa tällainen määrätietoisuus, mikä lisää niin paljon meidän kestovoimaamme – kas siinä ongelma, mikä jokaisen juoksijan on ratkaistava. – Sananl. 4:25–27.

HAJOTTAVIEN SEIKKOJEN AIKAKAUSI

15. Mitä eräs maallinen puhuja on sanonut ”tämän asiainjärjestelmän huolesta”?

¹⁵ Mr. Bernhard M. Baruch mainitsi erään huomautuksen ”tämän elämän huolista”. Puhuessaan korkeakoulun opiskelijaryhmälle City Collegessa, New Yorkissa, hän selitti: ”Milloinkaan aikaisemmin historiassa ei ihmiskunta ole kerskunut etevämmistä tiedotusvälineistä, nopeammista painokoneista, tuhlailevammin kuvitetuista aikakauslehdistä, radiosta, elokuvista, televisiosta. Nämä ihmeelliset tiedotuskeinot näyttävät kumminkin edistävän vähemmän ajattelua kuin pölkky metsässä. Nämä reaktiokäyttöiset, virtaviivaiset tiedotusvälineet näyttävät todellisuudessa melkein ajattelun vihollisilta. Ne pommittavat meitä päivittäin tuoreilla hajottavilla seikoilla. . . . Meidän tarmomme . . . hajaantuu sivuseikkoihin. . . . Vähän aikaa sitten ajateltiin mielellään, että meidän aikamme oli ’valistuksen aikaa’. Se on tulossa yhä enemmän ’hajottavien seikkojen ajaksi’.” – Vital Speeches of the Day, kesäkuu, 1953.

16, 17. a) Mikä Jeesuksen neuvo tulisi niiden ottaa huomioon, joita monet seikat hämmentävät? b) Mitä eräs naiskirjailija sanoi nykyisen sivistyksen hajottavista seikoista?

¹⁶ Mitä enemmän on hajottavia seikkoja, sitä vaikeampi on saavuttaa sitä määrätietoisuutta, mitä kristityn kilpajuoksuun tarvitaan. Nykyään on ilmeisesti enemmän hajottavia seikkoja kuin Jeesuksen päivinä, ja ihmiset joutuivat kumminkin Jeesuksen aikanakin niiden uhriksi. Jeesus meni eräässä tilaisuudessa kylään, ja ”eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: ’Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi.’ Herra vastasi ja sanoi hänelle: ’Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.’” Maria torjui hajottavat seikat voidakseen saada hengellisen näkönsä tarkaksi, Martta oli liiaksi monien asioitten hajottama istuutuakseen Mestarin jalkojen juureen ja omiakseen tietoa, juuri sitä, mitä hän tarvitsi. – Luuk. 10:38–40.

¹⁷ Nykymaailmassa on enemmän Marttoja kuin Marioita. Syynä ovat hajottavat seikat. Selostaen eräitä hajottavia seikkoja, mitkä kohtaavat perheenemäntää, Anne Morrow Lindbergh kirjoittaa julkaisussa Gift from the Sea: ”Minä aion elää yksinkertaista elämää. . . . Mutta minä en elä. . . . Elämä, minkä minä olen valinnut vaimona ja äitinä, sisältää kokonaisen jonon pulmallisia asioita. Siihen kuuluu talo esikaupungissa ja koko talousraadanta tai talousapu. . . . Siihen kuuluu ruoka ja suoja; ateriat, suunnittelu, ostoksilla käynti, laskut ja rahojen saaminen riittämään tuhannella tavalla. Siihen ei kuulu ainoastaan teurastaja, leipuri ja kynttilänjalantekijä, vaan myöskin lukemattomat muut asiantuntijat, jotka pitävät minun nykyaikaisen taloni nykyaikaisine ’yksinkertaistimineen’ (sähköineen, putkineen, jääkaappeineen, kaasu-uuneineen, öljynpolttimoineen, astianpesukoneineen, radioineen, autoineen ja lukuisine muine työtä säästävine laitteineen) asiaankuuluvassa kunnossa. Siihen kuuluu terveys; lääkärit, hammaslääkärit, ajantilaukset, lääkkeet, maksaöljy, vitamiinit, matkat apteekkiin. Siihen kuuluu valistus, henkinen, aatteellinen, ruumiillinen; koulut . . . kasvattaminen; leirit, leirivarusteet ja kuljetus. Siihen kuuluu vaatteet, ostokset, pesu, puhdistus, paikkaus, helmojen laskeminen ja nappien ompeleminen tai jonkun löytäminen tekemään se. Siihen kuuluu ystävät, mieheni, lasteni, omani, ja loputtomat vierailujen järjestelyt; kirjeet, kutsut, puhelinsoitot ja kuljettaminen sinne ja tänne. . . . Elämän moninaisuuden ongelma ei kohtaa ainoastaan Amerikan naista, vaan myöskin Amerikan miestä. Eikä ole kysymys pelkästään amerikkalaisesta sellaisena, vaan koko nykyisestä sivistyksestämme.”

HAJOTTAVIEN SEIKKOJEN TORJUMISEN TARVE

18. Miten Paavalin esimerkki ja neuvo on arvokas meille, ja mitä kristityn juoksijan täytyy oppia?

¹⁸ Kristityn juoksijan täytyy säilyttää määrätietoisuutensa keskellä nykyisen elämän huolia ja hajottavia seikkoja. Ja hänen täytyy olla varma siitä, että hän edistyy kohti tavoitettaan. Apostoli Paavali ei antanut milloinkaan ”tämän maailman huolen” kääntää katsettaan pois palkinnosta. ”Minä en . . . juokse umpimähkään”, hän sanoi. Paavalilla oli päämääränsä silmiensä edessä, siitä ei ollut koskaan epäilystä. Meidän täytyy juosta yhtä päättäväisinä voittaaksemme palkinnon, näkemys samalla tavalla määrätietoisena. Mutta miten tämä voidaan tehdä, kun nähdään, että hajottavia asioita tulee joka puolelta ja monet niistä ovat velvollisuuksia, joita ei voida syrjäyttää? Voidaan soveltaa Paavalin kristityille juoksijoille antamaa neuvoa: ”Pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa.” Kristityn juoksijan täytyy siis kestävyyden takia oppia hajottavien seikkojen torjumistaito, taito panna pois painot – ne seikat, mitkä yhteen laskettuina ovat omiaan kääntämään silmät pois palkinnosta ja pidättämään häntä elämän kilpajuoksussa. – 1. Kor. 9:26; Hepr. 12:1.

19. Miten tämä hajottavien seikkojen asia koski Paavalin neuvoa avioliitosta? Mikä on siis perusteena kristityn elämässä?

¹⁹ Vähentämällä hajottavia tekijöitä me hankimme aikaa kilpajuoksuun keskittymiseen ja palkinnon saamiseen. Tämä hajottavien asioitten pitäminen vähimpinä kietoutuu kristityn ihmisen elämän moniin vaiheisiin. Apostoli Paavali tiesi, että avioliitto tuo monia hajottavia tekijöitä, siksi hän neuvoi naimattomuutta parempana menettelynä, koska se merkitsee ”alinomaista Herran palvelemista häiriöittä”. Paavali tiesi kuitenkin toisaalta, että himo on hajottava ja että se voi olla vaarallinen, ja siksi hän kirjoitti: ”On parempi naida kuin olla intohimon sytyttämä liekkiin.” Yritys päästä hajottavista tekijöistä – se on perusteena kristityn elämässä. – 1. Kor. 7:35, 9.

20. Mitä kristityn tulee olla halukas tekemään ostaakseen aikaa, ja miten on epäolennaisten omaisuuksien laita?

²⁰ Kristityn juoksijan tulee olla halukas päättämään, mitkä hajottavat asiat voidaan oikeudenmukaisesti ja hyödyksi heittää pois, jotta hän saattaisi pitää silmänsä luotuina palkintoon. Torjumalla ne hän ostaa aikaa itselleen sopusoinnussa seuraavan käskyn kanssa: ”Pitäkää siis tarkoin silmällä, että ette vaella niin kuin epäviisaat, vaan niin kuin viisaat ihmiset, ostaen sopivaa aikaa itsellenne, koska päivät ovat jumalattomat.” Meidän on huolehdittava tästä ajan ostamisesta vakavasti, ollen aina valppaat pitämään hajottavat tekijät vähimmillään. Koska ihmiset ovat taipuvaisia olemaan voitonhaluisia, niin mitä hajottavia asioita henkilö voikaan kasata jo yksistään omaisuudessa! Millaiset suunnattomat määrät tarvikkeita, lehtiä, kirjoja, vaatteita, harrasteluvarusteita ja epämääräisiä tavaroita voidaankaan koota! On usein hämmästyttävää, miten paljon sellaista voidaan haluta kerätä, mikä ei ole todellisuudessa hyödyllistä. Ne koottuina kaappiinkin, tavarat, joita ei tarvita, ovat hajottava tekijä: ne eivät ainoastaan vaadi tilaa, vaan ne ottavat myöskin aikaa – pölyttämistä, puhdistamista, uudelleen järjestämistä jne. Torjumalla hajottavia asioita, rajoittamalla omaisuuden siihen, mikä on hyödyllistä, me tunnemme olomme onnellisemmaksi ja, ennen kaikkea, kykenemme paremmin pitämään silmämme luotuina palkintoon. – Ef. 5:15, 16, Um.

21. Miten me voimme auttaa itseämme hajottavien asioitten pitämisestä vähimmillään?

²¹ Valikoimiskyky on tärkeä apu hajottavien seikkojen pitämisessä vähimmillään. Maailman liikemiehet eivät halua sinun olevan ajattelevaisen valikoiva, vaan he tekevät kaikkensa viekotellakseen ihmiset kokoamaan tavaroita, tarvitsevatpa nämä sitten niitä tai eivät. Meidän on siis oltava valikoivia ostoksissamme, valikoivia lukiessamme, valikoivia siinä, miten me käytämme aikamme. Muista, että tarpeellisia on ainoastaan ”vähän”, kuten Jeesus sanoi.

PÄÄTTÄVÄISYYS JA VALMENTAUTUMINEN

22. Mitä eräs nykyinen juoksija sanoi juoksemisesta ja valmentautumisesta, ja miksi sama periaate koskee kristitynkin kilpajuoksua?

²² Hajottavien asioitten torjumisella ostettu aika auttaa meitä keskittymään kilpajuoksuun. Koska sana ”juoksu” käsittää koko kristillisen elintavan, erityisesti meidän ponnekkaat yrityksemme saarnata hyvää uutista, niin on välttämätöntä, että me valmentaudumme kilpajuoksuun. Yksikään juoksija ei juokse hyvin valmentautumatta. Roger Bannister, ensimmäinen mies, joka juoksi mitatun mailin vähemmässä kuin neljässä minuutissa, sanoi v. 1954 sanomalehtireportterille voittonsa jälkeen: ”Kilpajuoksulla ei ole mitään merkitystä, jollei aio voittaa. Jotta voittaisi, niin on valmentauduttava. Jollei sinulla ole aikaa valmentautua, niin sinun ei pitäisi mennä kilpailuihin.” Onko kristillinen kilpajuoksu tosiaankin erilainen? ”Valmenna itseäsi jumalinen antaumus päämääränäsi.” Miksi siis lähtisit kristilliseen kilpailuun, jollet ole päättänyt voittaa palkintoa? Ja jos olet päättänyt voittaa, niin miksi juoksisit valmentautumatta? Jotkut juoksijat ovat kuitenkin yrittäneet juosta valmentautumatta. He laiminlyövät hengellisen valmentamisen, mitä on saatavissa uuden maailman yhteiskunnan seurakunnan kokouksissa. Nämä kokoukset auttavat tärkeässä toiminnassa: silmiemme pitämisessä luotuina palkintoon. Ei ole ihme, että ne, jotka laiminlyövät säännöllisesti kokouksia, jäävät useasti pois myöskin kilpajuoksusta, he menettävät selvän näkemyksen palkinnon suhteen, ja heidän kestokykynsä heikkenee. – 1. Kor. 9:24; 1. Tim. 4:7, Um.

23. Mitä esimerkkejä yhden ainoan asian silmällä pitämisestä meidän tulee harkita kannustukseksemme?

²³ Kun me valmentaudumme kilpajuoksuun, niin meidän on harkittava niiden antamia esimerkkejä, jotka juoksivat hyvin, kuten Aabraham ja Mooses. Aabraham ”odotti sitä kaupunkia, jolla on todelliset perustukset”, ja Mooses ”katsoi kiinteästi kohti palkan maksua”. Heidän silmänsä olivat luodut palkintoon! Meidän on erityisesti harkittava täydellisen juoksijan, Kristuksen Jeesuksen, esimerkkiä. ”Juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu katsoessamme kiinteästi uskomme johtajaan ja täydellistäjään, Jeesukseen. Sen ilon tähden, mikä oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun halveksien häpeää ja on istuutunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” Tee Jeesuksesta valmentajasi! – Hepr. 11:10, 26; 12:1, 2, Um.

24. Miksi ei kilpajuoksussa saa nyt vitkastella, ja miten meidän on juostava?

²⁴ Jeesus, Paavali ja kaikki varhaisaikojen uskolliset todistajat juoksivat silmät luotuina palkintoon. Juokse niin kuin he! Ota aikaa juostaksesi nyt sillä tavalla. Meillä ei ole mitään varmuutta siitä, että olosuhteet suosisivat meitä vähemmillä hajottavilla asioilla huomenna. Hajottavat seikat lisääntyvät todennäköisesti, kun tämä maailma lähenee tuomiotaan. Kun on vielä tämä päivä, niin osta aikaa juoksemiseen! Arvioi palkinto oikein. Valmentaudu säännöllisesti. Torju painot ja hajottavat asiat. Riisuudu pelkkiin välttämättömyyksiin asti. Juokse voittaaksesi. Juokse silmät luotuina palkintoon!