21. luku
Lämmin vastaanotto niille jotka palaavat
1. Millaisista ihmisistä tässä luvussa puhutaan?
ON MONIA ihmisiä, jotka ovat aikoinaan olleet sen verran kosketuksissa Raamatun totuuteen, että he tietävät Jehovan olevan tosi Jumala ja ymmärtävät jotain hänen tarkoituksistaan. Vaikka he eivät olekaan Jehovan todistajia, he ovat saattaneet tutkia Raamattua todistajien kanssa, tai kenties heidän vanhempansa olivat Jehovan todistajia. Monet heistä ovat olleet läsnä joissakin kokouksissa valtakunnansalissa. He ovat saattaneet jopa jossain määrin osallistua Valtakunnan sanoman kertomiseen toisille. He eivät kuitenkaan ole omistaneet elämäänsä Jumalan tahdon tekemiseen. Minkä vuoksi?
2. a) Miksi he ajelehtivat pois Jehovan järjestöstä? b) Miksi he alkavat toivoa pääsevänsä siihen takaisin?
2 Maailma houkuttelee heitä asioilla, joita he luulevat tarvitsevansa ja joiden he ajattelevat lisäävän heidän elämän nautintoaan, ja niitä tavoitellessaan he ajelehtivat pois Jehovan järjestöstä. Aikanaan jotkut heistä kuitenkin tajuavat, etteivät he ole löytäneet sellaista elämää, jota he odottivat. He havahtuvat huomaamaan, että jos he jatkavat nykyistä elämäntyyliään, niin he tuhoutuvat maailman mukana. He eivät ole unohtaneet sitä turvallisuuden tunnetta ja hengellistä runsautta, joka vallitsi Jehovan ”huoneessa”, ja he haluavat sinne takaisin. Mutta ottaako Jehova heidät vastaan?
TUHLAAJAPOJAN PALUU
3. a) Minkä kuvauksen Jeesus esitti samanlaisesta tilanteesta vertauksessaan tuhlaajapojasta? b) Ketä isä kuvaa?
3 Vastaus löytyy Jeesuksen tunnetusta tuhlaajapoikavertauksesta. Jeesus kertoi tuossa kuvauksessa miehestä, jolla oli kaksi poikaa. Nuorempi poika pyysi isältään omaa osuuttaan tämän omaisuudesta. Saatuaan sen hän matkusti kaukaiseen maahan, jossa hän huolettomasti tuhlasi kaiken viettäen irstailevaa elämää. Hän oli siis tosiaan tuhlaajapoika. Kun maahan iski nälänhätä, tuon miehen täytyi epätoivoisessa puutteessaan mennä paimentamaan sikoja, mutta hänen ei sallittu syödä edes niiden rehua. Poikaa kohdanneet vaikeudet järkyttivät häntä, ja hän tuli järkiinsä. Hän muisti, kuinka hyvät olot jopa palkkalaisilla oli hänen isänsä talossa, ja hän päätti palata sinne. Hän tunnustaisi syntisen menettelynsä ja pyytäisi päästä takaisin, ei pojaksi vaan palkkalaiseksi. (Luukas 15:11–19) Mutta antaisiko hänen isänsä hänen tulla takaisin kaiken sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt? Miten Jehova, jota tämän vertauksen isä edusti, suhtautuisi tuollaisen ihmisen paluuseen?
4. Miten isä otti vastaan poikansa tämän palatessa?
4 Jeesus kuvaili eloisasti Jehovan tunteita tässä asiassa jatkaessaan: ”Kun hän [nuorempi poika] oli vielä pitkän matkan päässä, hänen isänsä näki hänet ja liikuttui säälistä, ja hän juoksi ja lankesi pojan kaulaan ja suuteli häntä hellästi. Silloin poika sanoi hänelle: ’Isä, olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan sinun pojaksesi. Tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.’ Mutta isä sanoi orjilleen: ’Nopeasti! Tuokaa pitkä viitta, paras, ja pukekaa hänet siihen, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja sandaalit hänen jalkaansa. Ja tuokaa syötetty nuori sonni, teurastakaa se, ja syödään ja pidetään hauskaa, koska tämä minun poikani oli kuollut ja tuli jälleen eloon; hän oli kadonnut ja on löytynyt.’ Ja he alkoivat pitää hauskaa.” – Luukas 15:20–24.
MITEN VERTAUS SOVELTUU NYKYAIKAAN?
5. a) Ketä Jeesuksen vertauksen vanhempi poika kuvasi? b) Ketä sitten nuorempi poika, tuhlaajapoika, edusti?
5 Tässä kuvauksessa vanhempi poika, esikoinen, kuvaa osuvasti ”taivaissa kirjattujen esikoisten seurakuntaa”. (Heprealaisille 12:23) Entä sitten nuorempi poika? Hänen täytyy edustaa jotain muuta ryhmää kuin ”pientä laumaa”, johon kuuluvilla on taivaallinen toivo. Kaikki Herran ”muut lampaat” eivät sovi nuoremmasta pojasta esitettyyn kuvaukseen, mutta jotkut sopivat. Jo ennen kuin ”muiden lampaitten” kokoaminen alkoi erityisen merkittävästi vuodesta 1935 lähtien, oli joitakuita, jotka tiesivät Jehovan olevan ainoa tosi Jumala. He tiesivät toivosta, joka koski elämää maan päällä hänen Valtakuntansa alaisuudessa, eivätkä he elätelleet omalla kohdallaan ajatustakaan kuulumisesta ”esikoisten seurakuntaan”, jolla on taivaallinen toivo. He eivät kuitenkaan omistautuneet Jehovan palvelukseen, vaan uppoutuivat sen sijaan maailmallisten tavoitteiden saavuttamiseen. He ottivat Jumalan heille antamat ”elatusvarat”, sen ajan ja elämän, jonka hän heille soi, ja käyttivät niitä tyydyttääkseen itsekkäästi omia halujaan. Mutta vuonna 1935, jolloin Jehovan palvelijat ensimmäisen kerran ymmärsivät selvästi ”suuren joukon” merkityksen, monet nuoremman pojan kuvaamat ihmiset tarjoutuivat kokosydämisesti palvelukseen Isän talossa. Silloin oli aika iloita, kuten Jeesus vertauksessaan osoittikin.
6. Miten jotkut osoittivat vertauksen täyttymyksessä vanhemman pojan asennetta, mutta pitikö se paikkansa koko jäännöksestä?
6 Tosin kaikki eivät tuolloin yhtyneet iloitsemaan nuoremman pojan edustaman luokan ilmaantumisesta. Jeesus osoittikin vertauksessaan, että näin tapahtuisi. Mutta kaikki ”pienen lauman” jäännökseen kuuluvat eivät osoittaneet sellaista henkeä, ja Jeesus jätti kuvauksessaan niillekin, jotka aluksi olivat harmissaan, mahdollisuuden yhtyä myöhemmin siihen iloon, jota Jehova itse tuntee, kun tuollaiset synnintekijät katuvat aidosti. – Luukas 15:7, 10, 25–32.
7, 8. a) Mikä on saanut jotkut viime vuosina ajautumaan kauas Jehovan huonekunnasta? b) Millä tavoin jotkut ovat tunteneet samoin kuin tuhlaajapoika? c) Miksi heidän pitäisi palata?
7 Noiden 1930-luvun puolivälin tapahtumien jälkeen jotkut ovat kuitenkin tajunneet, että hekin ovat jossain mielessä tuon tuhlaajapojan kaltaisia. He ovat varsin hyvin perillä Jehovan hengellisestä huonekunnasta eli hänen näkyvästä järjestöstään, mutta heidän elämäntapansa on etäännyttänyt heidät kauas siitä, ikään kuin ”kaukaiseen maahan”. He eivät ole vastustaneet Jehovan palvelijoita, mutta heidän oma elämäntapansa ei myöskään ole ollut sopusoinnussa Jumalan sanan mittapuiden kanssa. He ovat saattaneet keskittää koko elämänsä ansiotyöhön ja itseensä, mutta eivät ole panneet tarpeeksi painoa velvollisuuksilleen Jumalaa kohtaan eivätkä aikojemme vakavuudelle. Jotkut loukkaantuivat toisten silloin seurakunnissa olleiden epätäydellisyyksiin eivätkä odottaneet kärsivällisesti, että Jehova oikaisisi asiat. Mihin tilaan he kaikki sitten ovat päätyneet erottauduttuaan uskon huonekunnasta?
8 Jotkut ovat aikanaan tajunneet, että he ovat köyhtyneet hengellisesti. He voivat nähdä, että mitkään heidän lyhytaikaiset nautintonsa eivät tuo heille pysyvää onnea. He saattavat myös havaita, että heidän elämäntapansa vaatii veronsa fyysisesti, tunneperäisesti ja hengellisesti. Heillä on sisimmässään tyhjä tunne, kuten kaikilla niillä, jotka ovat ilman Jumalaa ja joilla ei ole toivoa. (Efesolaisille 2:12) He tajuavat, että ainoan todella onnellisen ajanjakson he viettivät Jehovan ”huoneessa”, ja he haluavat palata sinne. Pitäisikö heidän palata? Voisiko heille olla yhtään mitään hyötyä pysyä köyhtyneessä tilassaan? Viivytteleminen saattaisi koitua tuhoisaksi. Jos he riippuvat jatkuvasti kiinni maailmassa, he menettävät elämänsä, kun tuo maailma tuhotaan.
9. a) Miksi Jehova toivoo noiden ihmisten palaavan? (Hesekiel 18:23) b) Mitä heiltä vaaditaan?
9 Voivatko nuo ihmiset sitten palata? Jehova kehottaa heitä lämpimästi tulemaan takaisin, ja hänen näkyvä järjestönsä antaa rakkaudellista apua niille, jotka palaavat. (Sakarja 1:3, 4) Mitä heiltä vaaditaan? Kuten Jeesuksen vertauksessa osoitettiin, heidän täytyy tulla järkiinsä, tehdä aloite tullakseen takaisin ja tunnustaa tehneensä syntiä Jumalaa vastaan. Jos he ovat käyttäytyneet törkeän epäkristillisesti, heidän täytyy todistaa vakuuttavasti vanhimmille, että he ovat nyt hylänneet tuon elämäntavan ja katuvat aidosti. Heidän täytyy nyt hartaasti haluta palvella Jehovaa hänen näkyvän järjestönsä yhteydessä. (Luukas 15:18–21; Sananlaskut 28:13) Jos he todella tahtovat sitä sydämestään, he voivat olla varmoja siitä, että he saavat suurta iloa jättäessään väärät tiensä ja ajatuksensa ja palatessaan Jehovan luo. (Jesaja 55:7) Jotta heidän oma ilonsa kuitenkin ulottuisi pidemmälle kuin vain lämpimään vastaanottoon valtakunnansalissa, he tarvitsevat tervettä hengellistä uudistumista.
LUJAN PERUSTAN RAKENTAMINEN
10. a) Mikä asenne katuvien tulee kehittää Jehovan vaatimuksia kohtaan? b) Miten he voivat kasvattaa läheisen henkilökohtaisen suhteen Jehovaan?
10 Niiden jotka palaavat Jehovan huonekuntaan, on erityisen tärkeää perehtyä hyvin Jehovan persoonallisuuden eri piirteisiin ja kehittää läheinen henkilökohtainen suhde häneen. Heidän täytyy ymmärtää, että kaikki se mitä Jehova vaatii meiltä, koituu todellisuudessa omaksi hyödyksemme. Hänen käskynsä eivät riistä meiltä elämäniloa, vaan varjelevat meitä sen sijaan toimimasta tavalla, joka saattaisi tosin tuottaa hetkellistä nautintoa mutta jonka seuraukset olisivat katkeria. (Jesaja 48:17; Galatalaisille 6:7, 8) Hän kurittaa meitä siksi, että hän rakastaa meitä. (Sananlaskut 3:11, 12) Henkilökohtaisen tutkimisen ja opitun aineiston miettimisen sekä hartaan rukoilemisen ja säännöllisen kokouksissa käymisen avulla opimme luottamaan täysin Jehovaan ja etsimään hänen ohjaustaan kaikessa mitä teemme. – Sananlaskut 3:5, 6.
11. Miten hairahtuneita auttaa a) vihan kehittäminen pahaa kohtaan? b) ymmärryksen etsiminen? c) Jumalan mittapuiden noudattaminen jatkuvasti? d) se että he oppivat harkitsemaan suunnitelmiensa toteuttamisen seurauksia? e) rakkaudellisen kiinnostuksen osoittaminen toisia kohtaan?
11 Ne jotka ovat hairahtuneet, saattoivat aikoinaan tietää, mikä oli oikein ja mikä väärin, mutta nyt heidän täytyy sen lisäksi kehittää vihaa pahaa kohtaan ja jatkaa sen kehittämistä niin kauan kuin paha ympäröi heitä. (Psalmit 97:10) Tässä heitä auttaa se, etteivät he etsi pelkästään tietoa vaan myös ymmärrystä. Ensinnäkin siihen liittyy asioiden näkeminen suhteessa Jumalaan. Meidän täytyy tunnistaa ne eri tavat, joilla hän opettaa meitä, ja tajuta, miten meidän suhtautumisemme hänen neuvoihinsa vaikuttaa suhteeseemme häneen. (Sananlaskut 4:7; 9:10) Meidän täytyy ymmärtää kestävyyden merkitys ja noudattaa kaiken aikaa Jehovan mittapuita kaikessa mitä teemme. (Tiitus 2:11, 12; 1. Tessalonikalaisille 4:7) Meidän tulisi myös huolellisesti harkita sitä, mihin päätöksemme lopulta johtavat, eikä pyrkiä saamaan vain hetkellistä nautintoa. (Vrt. Sananlaskut 20:21; 23:17, 18; Heprealaisille 11:24–26.) Meidän tulisi myös ottaa rakkaudellisesti huomioon se, miten sanamme ja tekomme vaikuttavat toisiin. – Roomalaisille 15:1, 2.
12. a) Minkä tietäminen Saatanasta ja hänen menettelytavoistaan suojelee meitä? b) Mitä tämän taistelun voittamiseksi tarvitaan?
12 Kristittyinä meitä vahvistaa suuresti tieto siitä, että olemme keskellä hengellistä sodankäyntiä. Päävastustajamme on Saatana Panettelija demoneineen. Hän pyrkii kaikin mahdollisin keinoin kääntämään meidät pois siitä elintärkeästä Valtakunnan työstä, jonka Jehova on antanut tehtäväksemme. Hänen päämääränsä on houkutella meidät syrjäyttämään Jehovan mittapuut ja siirtymään osaksi maailmaa, jonka hallitsija hän on. Hänen ansansa vetoavat usein normaaleihin haluihin (onnellisuuden, fyysisen mukavuuden, rakkauden ja kiintymyksen haluamiseen), mutta hän yllyttää meitä asettamaan nuo halut niin huomattavalle sijalle elämässämme, että niiden tarkoitus vääristyy, tai tyydyttämään ne sopimattomilla tavoilla. Ainoastaan käyttämällä täysin hyväksemme Jumalan meille suomaa hengellistä sota-asua voimme selviytyä voittajina tästä hengellistä elämäämme koskevasta taistelusta. – Efesolaisille 6:11–18.
13. a) Miten voimme saada virvoitusta sielullemme? b) Miksi Jehovan palveleminen Kristusta jäljitellen tuottaa meille todellista onnea?
13 Jeesus sanoi, että jos menisimme hänen luokseen ja ottaisimme hänen ”ikeensä”, saisimme virvoituksen sielullemme. (Matteus 11:29, 30) ”Ikeen” päälleen ottaminen merkitsee palvelemista. Jehovan palveleminen hänen Poikaansa jäljitellen tuottaa kuitenkin todellista virvoitusta. Kuinka niin? Koska se tuo todellisen vapauden. Me emme ole enää synnin orjia emmekä sen kahleissa siten, että tekisimme sellaista minkä tiedämme olevan väärin ja mitä kenties toivoisimme voivamme olla tekemättä. (Johannes 8:32, 34–36) Jos kristillinen persoonallisuutemme rakentuu Jeesuksen Kristuksen varaan, niin arvostamme hänen osaansa Jehovan tarkoituksissa, kuuntelemme häntä ja opimme häneltä. Hän sai iloa Isänsä tahdon tekemisestä, ja mekin opimme saamaan iloa siitä. (Johannes 4:34; Psalmit 40:9) Koska noudatamme Jumalan moraaliperiaatteita, saamme puhtaan omantunnon. Sen sijaan että eläisimme vain itseämme varten, voimme nauttia antamisen ilosta. (Apostolien teot 20:35) Elämämme saa todellisen tarkoituksen. Ja ennen kaikkea voimme iloita tietäessämme, että meillä on itse Jehovan hyväksymys, Hänen, joka on kaikkien hänen lapsikseen tulevien Isä. – Sananlaskut 10:22.