Jumalan seurakunnan ja valtakunnan ero
MIKÄ on Jumalan seurakunta? Mikä on Jumalan valtakunta? Millä tavoilla Raamattu tekee eron näiden kahden välillä? Saadaksemme vastaukset meidän ei tule kääntyä jumaluusoppineiden, katolisten ja protestanttisten, monien ristiriitaisten mielipiteitten, vaan Jumalan sanan puoleen noudattaen apostolin neuvoa: ”Havaittakoon Jumala totuudelliseksi, vaikka jokainen ihminen havaittaisiin valehtelijaksi.” – Room. 3:4, Um.
Tarkoittaessaan Jumalan seurakuntaa Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat käyttivät sanaa ekklesía. Se johtuu kreikkalaisista juurisanoista ek, ”ulos”, ja kaleín, ”kutsua”. Se merkitsee henkilöryhmää, kokousta tai seurakuntaa, mikä on kutsuttu jostakin yhteen virallisesti tai epävirallisesti.
Eräs Raamatun sanakirja (Imperial Bible Dictionary) sanoo ekklesíasta: ”Sana ekklesía ei merkitse milloinkaan Uudessa testamentissa sitä kirjaimellista rakennusta, mihin kristityt kokoontuvat julkiseen palvontaan; tällaisten tavallisten rakennusten ensimmäinen maininta esiintyy kauan apostolien ajan jälkeen.” Koska näin on, niin on parempi kääntää se ”seurakunnaksi” tai ”kokoukseksi”, kuten ”Uuden maailman käännös” tekee, kuin ”kirkoksi”, niin kuin useat käännökset tekevät. ”Kirkko” merkitsee useimmille ihmisille uskonnollista palvontarakennusta eikä palvontaa harjoittavaa seurakuntaa.
Sanalla ekklesía ei ole itsessään uskonnollista sävyä, vaikka se on liittynyt uskonnollisiin asioihin. Apostolien tekojen 19:29–40:ssä tapaamme sitä käytetyn maallisesta kokoontumisesta, sillä me luemme siinä efesolaisten kokouksesta, mikä oli kutsuttu koolle torjumaan sitä vaikutusta, mikä apostoli Paavalin ja hänen tovereittensa saarnaamisella oli pienoistemppelien valmistamiseen.
Voitaisiin sanoa, että Nooa ja hänen perheensä olivat ensimmäinen Jumalan ekleesia eli seurakunta, sillä heidät oli totisesti kutsuttu pois eli erotettu aikalaistensa, jumalattomien vedenpaisumusta edeltäneitten ihmisten, parista sekä puhtaan jumalanpalvontansa että arkinrakennustöittensä välityksellä.
Mutta ensimmäiset, joita nimenomaan kutsuttiin ekleesiaksi eli seurakunnaksi Raamatussa, olivat Israelin lapset. Heprealaisten kirjoitusten kreikkalainen Septuaginta-käännös käyttää toistamiseen sanaa ekklesía tarkoittaessaan tätä seurakuntaa Mooseksen ajasta eteenpäin. (5. Moos. 9:10) Niin kirjoitti myöskin psalmista Daavid: ”Minä . . . ylistän sinua seurakunnan keskellä.” Luukas käytti tätä samaa sanaa lainatessaan Stefanuksen tekemää viittausta erämaassa olleeseen Israelin kansaan: ”Hän on se [Mooses], joka seurakunnassa, erämaassa, oli.” – Ps. 22:23; Apt. 7:38.
Israelin kansa oli varmasti ekklesía eli seurakunta, sillä Jumala kutsui sen Mooseksen välityksellä pois Egyptistä, niin kuin hän myöhemmin sanoi profeettansa kautta: ”Kun Israel oli nuori, rakastin minä sitä, ja Egyptistä minä kutsuin poikani.” Septuagintassa käytetty sana ”kutsua” johtuu tässä samasta juuresta kuin ekleesia. – Hoos. 11:1.
JUMALAN KRISTILLINEN SEURAKUNTA
Israelin kansa oli Jumalan kokouksena, ekleesiana eli seurakuntana vain vuoden 33 jKr. helluntaihin saakka, minkä jälkeen Jumala alkoi kutsua toista seurakuntaa, kristillistä seurakuntaa. Ensimmäiset siihen kuuluvat kutsuttiin hylätystä juutalaisesta seurakunnasta, mikä hylättiin siksi, että se oli uskoton ja hylkäsi Jumalan Pojan ja Messiaansa. Tämän kristillisen seurakunnan jäseniä kutsuttiin Korneliuksesta lähtien myöskin pakanakansoista. Sitä kutsutaan täydellä syyllä seurakunnaksi, sillä Jeesus Kristus puhui siitä ”seurakuntanani”. Ja hän teki sen sopivasti, sillä ”Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä”. Mutta vielä enemmänkin: se on ”Jumalan seurakunta”, sillä se käsittää sekä Jeesuksen että hänen ruumiinsa, joka noudattaa hänen askeleitaan. – Matt. 16:18; Ef. 5:25; Apt. 20:28; Gal. 1:13.
Vaikka sanaa ekklesía eli seurakunta ei käytetäkään koskaan rakennuksesta, niin Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten kirjoittajat käyttivät sitä ainakin neljällä eri tavalla. Ensiksikin sanaa on käytetty ”taivaissa kirjoitettujen esikoisten . . . seurakunnasta”, minkä muut raamatunkohdat osoittavat rajoittuvan 144 000:ksi. Tätä sanaa sovelletaan myöskin kaikkiin jonakin tiettynä ajankohtana eläviin kutsuttuihin. Niinpä Paavali kehottaa kristittyjä: ”Älkää olko pahennukseksi juutalaisille, älkää kreikkalaisille”, toisin sanoen ulkopuolisille, ”älkääkä Jumalan seurakunnalle.” – Hepr. 12:23; 1. Kor. 10:32; Ilm. 7:4; 14:1, 3.
Kaikkiin niihinkin, jotka ovat kutsuttuja eli koottuja kristittyinä tiettyyn maantieteelliseen paikkaan, viitataan samaten seurakuntana: ”Jerusalemin seurakunta”, ”Korintossa oleva . . . seurakunta”, ’Efeson ja Smyrnan ja Pergamon ja Tyatiran ja Sardeen ja Filadelfian ja Laodikean seurakunnat’ jne. (Apt. 8:1; 1. Kor. 1:2; Ilm. 1:11) Nämä eivät suinkaan toimineet kokonaan toisistaan riippumattomina, vaan ne kaikki tunnustivat Jerusalemissa olevan hallitsevan elimen, minkä apostolit ja muut vanhemmat miehet muodostivat. Apostolien päivinä ei ollut lainkaan kilpailevia hiippakuntia eikä piispanistuimia, jollaisia kehittyi myöhemmin, Rooman paavin päästessä lopulta muista voitolle. – Apt. 15:22–41; 16:4, 5.
Ja lopuksi, sanaa ekklesía käytetään sellaisten kutsuttujen ryhmän nimeämiseksi, jotka sattuvat kokoontumaan säännöllisesti jossain kodissa. Tätäkin sanottiin seurakunnaksi: ”Tervehdys Priskalle ja Akylaalle, työkumppaneilleni Kristuksessa Jeesuksessa, . . . ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissaan.” Paavalin kirje Filemonille on osoitettu muun muassa ”sinun kodissasi kokoontuvalle seurakunnalle”. – Room. 16:3–5; Filem. 2.
Nykyään on vain pieni jäännös, noin 13 000, niitä, jotka tunnustavat kuuluvansa ”Jumalan seurakuntaan”. Nämä ovat hajallaan 20 000 seurakunnassa 179 maassa ja noin 800 000 toimivan kristityn seassa, jotka eivät ilmaise kuuluvansa niihin, ’jotka ovat kirjoitetut taivaissa’. Jeesus sanoi näitä ”muiksi lampaikseen”, jotka eivät ole tätä taivaallista laumaa ja jotka kuvaillaan ”suureksi joukoksi, jota ei kukaan voinut lukea, . . . ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä”. Koska nämä ilmaisevat samaa uskoa ja samoja töitä kuin taivaalliseen laumaankin kuuluvat, niin he ovat liittyneet nykyiseen ”kristilliseen seurakuntaan” maan päällä. – Joh. 10:16; Ilm. 7:9.
JUMALAN VALTAKUNTA
Mikä on Jumalan valtakunta? Suosittujen protestanttisten jumaluusoppineitten mukaan se on ”rakkauden sitoma inhimillinen järjestö”. Nämä uskonnolliset johtajat väittävät, että kristillisen seurakunnan velvollisuus on vaikuttaa lainlaadintaan työtätekevän ihmisen ja sorrettujen rotujen hyväksi. He saarnaavat niin sanottua ”yhteiskunnallista evankeliumia” ja haluavat tällä tavalla aikaansaada Jumalan valtakunnan ihmisten mielessä ja sydämessä. Mutta nuo uskonnolliset johtajat erehtyvät sekä siinä, mikä on kristillisen seurakunnan tarkoitus eli tehtävä, että siinä, mikä Jumalan valtakunta on.
Jumalan kristilliselle seurakunnalle helluntaista lähtien antama tehtävä ei ole Jumalan valtakunnan aikaansaaminen, vaan ennen kaikkea ’totuuden puolesta todistaminen’ niin kuin Jeesus Kristuskin todisti. Miksi Jumala ”katsoi pakanain puoleen”? ”Ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä.” Niin, nämä on ’kutsuttu pimeydestä Jumalan ihmeelliseen valoon’, jotta he ’julistaisivat hänen jaloja tekojansa’. Toiseksi Jumalan tarkoitus heidän suhteensa on heidän pyhityksensä, se että he valmistautuisivat taivaan valtakunnassa olevaan paikkaan olemalla uskollisia saarnaamistehtävälleen ja noudattamalla suoraa tietä voittaen siten Saatanan valvonnassa olevan maailman. Jeesus sanoi: ”Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” – Joh. 18:37; Apt. 15:14; 1. Piet. 2:9; Ilm. 3:21.
Jumalan valtakunta on todellinen hallitus. Basileía on sana, mikä on käännetty muuttumattomasti ”valtakunnaksi” Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa. Se on määritelty ”valtakunnaksi, kuningaskunnaksi, kuninkaan hallitsemaksi alueeksi tai maaksi; kuninkaalliseksi mahdiksi, vallaksi, yliherruudeksi, hallitukseksi; kuninkaalliseksi arvoksi, kuninkaan arvonimeksi ja kunniaksi”.
Jeesus sanoi tosin suomalaisen raamatunkäännöksen mukaan: ”Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä.” (Luuk. 17:21) Mutta hän puhui tässä fariseuksille, jotka hän esitti ulkokultailijoiksi ja heidän isästään Perkeleestä oleviksi. Jumalan valtakunta ei voinut totisesti olla sisällisesti heissä! Parempi käännös kuuluu: ”Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” Hän saattoi sanoa näin, koska basileía tarkoittaa myöskin valtakunnan kuningasta, ”kuninkaallista arvoa”. – Luuk. 17:21, Um; katso myös Vk.
Jeesus Kristus käski seuraajiaan rukoilemaan Jumalan valtakunnan tuloa ja yhdisti tämän anomuksen pyyntöön, että Jumalan tahto tapahtuisi maan päällä. Jos Jumalan valtakunnan tulo on riippuvainen siitä, miten nimikristillisten seurakuntien onnistuu saada Jumalan tahto tapahtumaan maan päällä, niin se ei tule milloinkaan, sillä Jumalan tahtoa rikotaan maan päällä nykyään enemmän kuin koskaan. Jumalattomuuden voimat ovat liian lujasti juurtuneet ja itsekkyys on liian syvälle syöpynyt ihmisten sydämeen, jotta epätäydellisten ihmisten onnistuisi koskaan aikaansaada Jumalan valtakuntaa.
Jumala sanoo Pojalleen maan jumalattomista ja sortavista kansoista: ”Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä heidät särjet.” Jumalan valtakunta ”on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti”. Kun maa on kerran vapautettu kaikesta jumalattomuudesta, niin kaikki jäljellä olevat asukkaat oppivat vanhurskautta, nekin, jotka tulevat syntymään ja jotka herätetään kuolleista. Jumalan valtakunta muuttaa lisäksi koko maan paratiisiksi, ja Kristus hallitsee jatkuvasti, kunnes kaikki hänen vihollisensa, kuolemakin, on hävitetty. Sitten ei ole enää kyyneliä, sillä ”kuolemaa ei ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt”. – Ps. 2:9; Dan. 2:44; Ilm. 21:4.
NÄIDEN KAHDEN VÄLINEN ERO
Vaikka Raamattu näyttää toisinaan käyttävän sanoja ”seurakunta” ja ”valtakunta” vaihdellen, niin näiden kahden välillä on joukko eroavaisuuksia, jotka on hyvä panna merkille. Niinpä kristillistä seurakuntaa sanotaan ”valtakunnan lapsiksi”, mutta siitä ei puhuta milloinkaan seurakunnan lapsina. ”Valtakunta” on sen tähden paljon laajakäsitteisempi sana kuin ”seurakunta”. Jehova Jumala itse on Valtakunnan Alkuunpanija, koska hänen sanotaan ’antavan valtakunnan’. Valtakunnalla ei sitä paitsi ole ainoastaan kuninkaallista perhettä, vaan myöskin alamaisia ja valta-alue. – Matt. 13:38; Ilm. 11:17; Dan. 4:14, 22.
Edelleen, vaikka Jumalan seurakunta sai alkunsa helluntaina, niin Raamatun ennustusten täyttyminen osoittaa, että Jumalan valtakunta alkoi vuonna 1914, kun ”erääseen jalosukuiseen mieheen” verrattu Jeesus sai valtakuntansa ja palasi kotiin. Kristillinen seurakunta on sen tähden rukoillut tuhat yhdeksänsataa vuotta, mitkä se on ollut maan päällä, Jumalan valtakunnan tuloa. Ne, jotka ovat tulleet kärsimättömiksi ja ovat halunneet hallita ennen Jumalan määräämää aikaa, ovat erehtyneet vakavasti ja menettäneet taivaallisen toivon. Tällaisia oli Paavalin aikana Korintossa, ja tämä apostoli nuhteli heitä ankarasti. Kun luemme, että Jumala on ”siirtänyt meidät [kristillisen seurakunnan jäsenet] rakkaan Poikansa valtakuntaan”, niin se voi näin ollen tarkoittaa vain sitä, että heidän alamaisuusasemansa on siirretty, eikä heidän pitäisi hallita maan päällä ollessaan. – Luuk. 19:12; 1. Kor. 4:8; Kol. 1:13.
Olemme lisäksi huomanneet, että varhaisina aikoina oli monta kristittyjen seurakuntaa samoin kuin nytkin on, mutta että on ainoastaan yksi Valtakunta. Ne, jotka kutsuttiin minä aikana hyvänsä helluntain jälkeen Kristuksen ruumiin jäseniksi, kuuluivat kristilliseen seurakuntaan, mutta heistä ei voitu puhua valtakuntana. Kristillisen seurakunnan eli ekklesían jäsenet ovat myöskin kutsutut maasta, ja he ovat suhteissa maahan ja sen tähden maan päällä ollessaan ensi sijassa kristillinen seurakunta. Mutta valtakunta on ensi sijassa taivaallinen ja hallitsee taivaista, vaikka ulottaakin siunauksensa maan päälle.
Meidän ei pidä sivuuttaa sitä tosiasiaa, että kristillisen seurakunnan jäsenyys edeltää Jumalan valtakunnan jäsenyyttä. Ihmisestä tulee Jumalan seurakunnan jäsen, kun hän ottaa tietyt askeleet, tiedon, uskon, katumuksen, kääntymyksen ja antaumuksen askeleet, ja kun Jumala sitten vihkii hänet siittäen hänet pyhästä hengestään taivaalliseen toivoon. Mutta jäsenyys Jumalan valtakunnassa tulee vasta, kun hän on osoittautunut uskolliseksi: ”Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan.” Ja lopuksi, kristillinen maanpäällinen seurakunta lakkaa jonakin päivänä, kun sen viimeiset jäsenet ovat kuolleet ja tulleet herätetyiksi ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Mutta Jumalan valtakunta ei lopu milloinkaan. – Apt. 14:22; Jes. 9:6; Luuk. 1:33.
Näin on tullut meille selväksi, mikä Jumalan seurakunta, ekklesía eli kutsutut, on, ja mikä Jumalan valtakunta, basileía, on, ja myös, että vaikka nämä sisältävät toisensa, niin meidän täytyy tehdä monissa suhteissa ero näiden kahden välillä.