Säästetyt tulemasta teloitetuiksi Kuninkaan vihollisten kanssa
1. Millaiset voivat seuraukset olla, jos me hylkäämme nyt maan uuden Kuninkaan, ja minkä kauan sitten annetun varoittavan esimerkin mukaan?
KOSKA me elämme nykyisen ”asiainjärjestelmän” ”lopun ajassa”, niin seuraukset voivat olla meille mitä vakavimmat, jos me hylkäämme maan uuden Kuninkaan. (Dan. 12:4; Matt. 24:3, Um) Seuraukset olivat 1 900 vuotta sitten hyvin vakavat israelilaisille, jotka elivät Jerusalemiin ja sen temppeliin keskittyvän juutalaisen asiainjärjestelmän lopussa. (Hepr. 9:26) Se oli varoittava esimerkki meille nykyään. Tätä varoitusta korostetaan meille Jeesuksen vertauksessa jalosukuisesta miehestä, joka uskoi kymmenen hopealeiviskää kymmenelle orjalleen.
2. Milloin Jeesus tulevana Kuninkaana matkusti pois, ja ketkä olivat hänen kansalaistovereitaan, joiden piti lähettää lähetystö hänen jälkeensä vastustamaan hänen kuninkuuttaan?
2 Jeesus sanoo vertauksessa edelleen: ”Mutta hänen kansalaisensa vihasivat häntä ja lähettivät lähettiläät hänen jälkeensä sanomaan: ’Emme tahdo tätä kuninkaaksemme’.” (Luuk. 19:14) Noustuaan kuolleista Jeesus voideltuna Jumalan pyhällä hengellä tulemaan messiaaniseksi Kuninkaaksi nousi maan päältä taivaaseen kymmenen päivää ennen vuoden 33 helluntaita. Jeesuksen lihallisen kansallisuuden mukaan ”hänen kansalaisiaan” olivat israelilaiset eli juutalaiset. Sopusoinnussa tämän tosiasian kanssa on kirjoitettu: ”Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.” (Gal. 4:4, 5) ”Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” (Joh. 1:11) Kuinka sitten Jeesuksen juutalaiset kansalaistoverit lähettivät Jeesuksen noustua taivaaseen lähettiläät eli lähetystön hänen jälkeensä ilmaistakseen vastustavansa sitä, että Jeesuksella olisi kuninkaallinen valta heihin nähden?
3. Koska Jeesuksen kansalaistoverit olivat lihaa ja verta, niin miten he voivat lähettää lähetystön ”hänen jälkeensä” vastustamaan hänen kuninkuuttaan?
3 Mikään lihaa ja verta olevista ihmisistä koostunut juutalainen lähetystö ei voinut mennä taivaaseen ilmaantuakseen Jumalan pyhään läsnäoloon ja kieltääkseen häntä antamasta messiaanista kuninkuutta ylösnousseelle Pojalleen Jeesukselle. Mutta ei heidän tarvinnut menetelläkään siten. He ilmoittivat asian Jumalalle aivan yhtä vaikuttavasti muutoinkin. Miten? Se tapahtui helluntaipäivästä eteenpäin, sillä silloin ”maan alla” pysytelleet kristityt opetuslapset tulivat esiin. Silloin apostoli Pietari toimiessaan noin 120 opetuslapsen puhemiehenä sanoi yli kolmelletuhannelle Jerusalemiin kokoontuneelle juutalaiselle: ”Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte [panitte paaluun, Um].” (Apt. 2:36) Mutta olivatko Jerusalemin uskonnolliset vallanpitäjät yhtä mieltä tämän ilmoituksen kanssa, joka esitti Jeesuksen olevan Messias? Eivät, ainakaan siitä päätellen, että he vastustivat ja vainosivat Jeesuksen opetuslapsia sen jälkeen. Virallisesti vastustamalla opetuslasten antamaa todistusta siitä, että Jeesus oli Jumalan luvattu Messias, he siis ilmoittivat taivaassa olevalle Jumalalle, etteivät he halunneet hänen kuolleista herätettyä Poikaansa messiaaniseksi Kuninkaakseen. – Apt. 5:34–39.
4. a) Mihin vaaraan juutalaiset ”kansalaiset” antautuivat hylkäämällä Jeesuksen Messiaanisena kuninkaana? b) Mihin lopputulokseen tämä johti nuo ”kansalaiset” myöhemmin, mutta miten kristityiksi tulleiden juutalaisten kävi?
4 Jeesuksen kansalaistovereilla oli omat ajatuksensa siitä, kenen piti tulla heidän kuninkaakseen Messiaan ominaisuudessa. He antautuivat täten siihen vaaraan, että joutuisivat väärien messiaiden, väärien kristusten, pettämiksi. Väärien messiaanisten ihanteiden vallassa kansallismieliset juutalaiset kapinoivat vuonna 66 sitä vastaan, että keisari olisi enää heidän kuninkaansa. (Joh. 19:15) Heidän Rooman vallan alaisuudesta saavuttamansa muutaman vuoden itsenäisyys päättyi Jerusalemin ja sen temppelin raunioittamiseen vuonna 70. Tuhannet kristityiksi tulleet juutalaiset olivat kiitollisia, etteivät he olleet tulleet petetyiksi liittymään juutalaisten messiaaniseen kapinaan, ja he jatkoivat ’asioimista’ niillä kuvaannollisilla hopealeivisköillä, jotka Jeesus Kristus oli antanut heille, ennen kuin hän lähti taivaalliseen ”kaukaiseen maahan”. Jerusalemin hirvittävä tuho ja epäuskoisten juutalaisten julma hajaannuttaminen ei aiheuttanut heille mitään menetystä hengellisesti.
ASIOIMINEN KUNINKAAN KALLEUKSILLA
5. Kun palannut jalosukuinen mies teki vertauksessa tiliä orjiensa kanssa, niin mitä ensimmäisenä esiin tullut sanoi?
5 Vasta sen jälkeen, kun ”jalosukuinen mies” oli palannut pitkältä matkaltaan ulkomaille, saamme Jeesuksen vertauksessa tietää, mitä hänen kymmenen orjaansa olivat tehneet heille uskotuilla hopealeivisköillä. Me luemme: ”Ja saatuansa kuninkuuden [tai valtakunnan] ja palattuansa hän käski kutsua eteensä ne palvelijat, joille hän oli antanut rahat, saadakseen tietää, mitä kukin oli asioimisellaan ansainnut. Niin ensimmäinen tuli esiin ja sanoi: ’Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut kymmenen leiviskää’.” (Luuk. 19:15, 16) Amerikkalaisen käännöksen (An American Translation) mukaan tämä orja sanoi: ”Sinun kaksikymmentä dollariasi on tuottanut kaksisataa, herra!” Moffattin käännöksen mukaan hän sanoi: ”Viisi puntaasi on tuottanut viisikymmentä, herra.” Hän oli hankkinut kymmenen kertaa niin paljon kuin hänelle oli annettu.
6. a) Mitä tämä ensimmäinen orja kuvasi? b) Miten Herran hopea-”leiviskällä” asioitiin helluntaista lähtien?
6 Koska vertauksen ”kymmenen orjaa” kuvasivat kaikkia hengestä siinneitä, voideltuja Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia vuoden 33 helluntaista tähän saakka, niin tämä ensimmäinen orja kuvasi sellaisten kristittyjen opetuslasten yhtä luokkaa eli ryhmää. Epäilemättä kaksitoista uskollista apostolia ja apostoli Paavali kuuluivat tähän luokkaan. Apostoleina eli ”lähetettyinä” he varmasti laajensivat sitä viljeltävänä olevaa peltoa, jonka heidän Herransa Jeesus Kristus oli jättänyt sellaiseksi arvokkaaksi ja tuottavaksi, millä he voivat alkaa työskennellä eli asioida. Sen, miten he asioivat vertauskuvallisella hopealeiviskällä, osoittaa Apostolien tekojen kirja. Helluntaipäivästä lähtien me saamme lukea ”apostolien opetuksesta”, johon kristityt uskovat omistautuivat, ja että ”monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta” ja että Jehova ”lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen”. – Apt. 2:42, 43, 47.
7. Mitä apostolit tekivät vainottaessa, kuten esimerkiksi Jerusalemin sanhedrinin kanssa saamansa kokemuksen jälkeen?
7 Apostolit jatkoivat saarnaamis- ja opetustyötään, vaikka heitä epäoikeudenmukaisesti rangaistiinkin sen suorittamisesta. Esimerkiksi sen jälkeen, kun apostoleita oli kuulusteltu Jerusalemin sanhedrinin edessä, tapahtui näin: ”He kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään. Niin he [apostolit] lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden. Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia [hyvää uutista, Um] Kristuksesta Jeesuksesta [eli Jeesuksesta Messiaasta].” – Apt. 5:40–42.
8. Mitä tapahtui uskovien lukumäärässä sen ansiosta, että apostolit pitivät tiukasti kiinni saarnaamisesta ja opettamisesta?
8 Kaksitoista apostolia pitivät tiukasti kiinni palveluksestaan ja sanoivat Jerusalemin seurakunnalle: ”Me tahdomme pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa.” (Apt. 6:4) Ei ihme, että sen jälkeen saamme lukea: ”Ja Jumalan sana menestyi [kun sitä saarnattiin ja opetettiin], ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.” Uskovien määrän on nyt täytynyt olla yli viisituhatta, sillä vähän aikaisemmin luimme: ”Monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan, uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.” – Apt. 6:7; 4:4.
9, 10. a) Miten viljelysmaa laajeni, kuten Apostolien tekojen luvut 8–10 osoittavat? b) Minkä selityksen apostoli Paavali antaa siitä, miten hän asioi vertauskuvallisella hopealeiviskällä?
9 Sen jälkeen Jerusalemista, joka oli toimintojen tukikohta, toimintakenttä laajennettiin ulottumaan ympärileikattuihin samarialaisiin, erääseen ympärileikattuun etiopialaiseen käännynnäiseen ja sitten Jumalan määräaikana kaikkiin ympärileikkaamattomiin ei-juutalaisiin eli pakanoihin. (Apostolien teot, luvut 8–10) Kristillisen hallitsevan elimen Jerusalemissa pitämässä neuvottelussa opetuslapsi Jaakob selosti viljelysmaan laajenemista käsittämään pakanamaailman sanoen: ”Simeon [Pietari] on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat.” (Apt. 15:14, 15) Sen jälkeen apostoli Paavali lähti toiselle lähetysmatkalleen ja meni Eurooppaan asti. Paavali sanoi itsestään: ”Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa.” (Room. 11:13) Kolmannelta lähetysmatkaltaan palatessaan Paavali selitti, kuinka hän asioi sillä vertauskuvallisella hopealeiviskällä, jonka Herra Jeesus Kristus oli uskonut hänelle, ja sanoi Vähässä-Aasiassa olleen Efeson seurakunnan vanhimmille:
10 ”Minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä, mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta [tai, julkisesti tai teidän kodeissanne, An American Translation, The New English Bible, Rotherham; julkisesti tai yksityisesti, The New American Bible], vaan olen todistanut sekä juutalaisille että kreikkalaisille parannusta kääntymyksessä Jumalan puoleen ja uskoa meidän Herraamme Jeesukseen.” – Apt. 20:20, 21.
11. Miten paljon todistusta oli annettu noin kymmenen vuotta ennen Jerusalemin tuhoa siksi, että kristityt orjat olivat asioineet vertauskuvallisella leiviskällä?
11 Lisäsivätkö siis apostolit ja muut voidellut opetuslapset ensimmäisellä vuosisadalla niitä vertauskuvallisia leivisköitä, jotka Herra Jeesus Kristus oli antanut heille, kristityille orjilleen? Kyllä he lisäsivät. Meillä on siitä apostoli Paavalin kirjallinen todistus, kun hän kirjoitti kirjeensä kolossalaisille vankihuoneestaan Roomasta noin kymmenen vuotta ennen vuonna 70 tapahtunutta Jerusalemin tuhoa ja puhui hyvän uutisen eli evankeliumin leviämisestä: ”Sen evankeliumin . . ., joka on tullut teidän tykönne, niinkuin se on myös kaikessa maailmassa, missä se kantaa hedelmää ja kasvaa, . . . sen evankeliumin . . ., jonka olette kuulleet, jota on julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla.” (Kol. 1:5, 6, 23) Maailmanlaajuinen todistus oli siis annettu jo vuosia ennen Jerusalemiin keskittyvän juutalaisen asiainjärjestelmän loppua.
ASIOIMINEN ”LEIVISKÖILLÄ” 20. VUOSISADALLA
12. a) Miksi ei nykyistä hyvän uutisen ’kasvua kaikessa maailmassa’ tule lukea kristikunnan ansioksi? b) Kenen ansioksi se on luettava ja miksi?
12 Voidaanko myös nykyään, 1 900 vuotta sen jälkeen, sanoa, että hyvä uutinen ’kasvaa kaikessa maailmassa’ ja että sitä on ”julistettu kaikessa luomakunnassa taivaan alla”? Voidaan, ja paljon paremmalla syyllä kuin ensimmäisellä vuosisadalla. Sitä ei ole luettava nyt yli 1 600 vuotta vanhan kristikunnan ansioksi. Kristikunta ja sen sadat miljoonat kirkonjäsenet eivät julista, että Herra Jeesus Kristus varmisti ”kuninkaallisen valtansa” pakanain aikojen päättyessä vuonna 1914, ensimmäisen maailmansodan alkamisvuonna. He eivät julista hyvää uutista siitä, että Herran Jeesuksen käsissä oleva messiaaninen valtakunta syntyi taivaissa, kun pakanain ajat päättyivät vuonna 1914, ja että hänen taivaallisella valtakunnallaan ei ole mitään tekemistä Kansainliiton tai Yhdistyneiden Kansakuntien kanssa, jonka kristikunta luottaa ylläpitävän maailmanrauhaa ja turvallisuutta. Ei kristikunnan vaan Jehovan kristittyjen todistajien voidellun jäännöksen ansioksi on luettava hyvän uutisen saarnaaminen kautta luomakunnan siitä messiaanisesta valtakunnasta, joka on ollut perustettuna taivaissa vuodesta 1914 lähtien koko maallisen luomakunnan vapauttamiseksi kaikesta epävanhurskaudesta ja ihmiskunnan siunaamiseksi täydellisellä, jumalallisella hallituksella.
13. a) Miten suuri oli vastasyntyneen Valtakunnan kannattajien lukumäärä, kun voideltu jäännös sukeltautui esiin ensimmäisestä maailmansodasta, ja miksi? b) Miten tämä jäännös sai vertauskuvallisia ”leivisköitä”, ja miten se asioi niillä?
13 Kun voideltu jäännös sukeltautui esiin ensimmäisestä maailmansodasta ja sen vainoista vuonna 1918, se oli kaikkien kansojen vihan kohde ja uskonnollisesti huonomaineinen. (Matt. 24:9) Sille jätetty viljelty pelto, jonka piti tuottaa lisää Jumalan vastasyntyneen messiaanisen valtakunnan kannattajia, oli hyvin pieni. Jäännöksen jäsenet olivat kuin apostolit ja Kristuksen muut opetuslapset sinä väliaikana, joka kului Herran Jeesuksen herättämisestä häpeällisestä kuolemasta helluntaipäivään. Se, mitä Jehovan kristittyjen todistajien voidellulle jäännökselle vuonna 1919 tapahtui, oli kuin heille olisi uudelleen annettu vertauskuvallisia hopealeivisköitä. Tuona vuonna 1919 pidettiin Cedar Pointissa Ohiossa Yhdysvalloissa voidellun jäännöksen ensimmäinen sodanjälkeinen yleiskonventti, ja Jehova Jumalan hengen elvyttämänä voideltu jäännös ryhtyi uudelleen asioimaan eli käymään kauppaa vertauskuvallisilla hopealeivisköillä, jotka se oli juuri saanut nyt kuninkaallisessa vallassa olevalta Herralta Jeesukselta Kristukselta. Asioimisessaan eli kaupan käymisessään noilla ”leivisköillä” jäännöksen jäsenet jäljittelivät ensimmäisen vuosisadan apostolien esimerkkiä ja saarnasivat ja opettivat ”tätä valtakunnan hyvää uutista”. – Matt. 24:14, Um.
14, 15. a) Ketkä kutsutaan nyt tekemään tiliä siitä, miten he ovat käsitelleet ”leivisköitä”? b) Millaisen palkan saivat vertauksessa ne orjat, jotka hankkivat varallisuutta Herralleen?
14 Nyt voidellun jäännöksen jäsenet kutsutaan tekemään tiliä siitä, miten he ovat käsitelleet vertauskuvallisia leivisköitä. He tietävät, että heidän Herransa odottaa heiltä lisäystä. Mikä on palkka vertauskuvallisten leivisköiden lukumäärän lisäämisestä? Jeesuksen vertaus vastaa tähän kysymykseen sen jälkeen, kun se on kertonut sen orjan tilinteosta, joka hankki kymmenen leiviskää lisää:
15 ”Ja hän [palannut Herra] sanoi hänelle: ’Hyvä on, sinä hyvä palvelija [orja, Um]; koska vähimmässä olet ollut uskollinen, niin saat vallita kymmentä kaupunkia’. Ja toinen [orja] tuli ja sanoi: ’Herra, sinun leiviskäsi on tuottanut viisi leiviskää’. Niin hän sanoi tällekin: ’Sinä, vallitse sinä viittä kaupunkia’.” – Luuk. 19:17–19.
16. a) Mitä ilmaisee se seikka, että ”jalosukuinen mies” voi antaa viidentoista kaupungin hallinnan vain kahdelle orjalle kymmenestä? b) Ketkä jäännöksen jäsenistä hankkivat nyt varallisuutta palanneelle Herralle Jeesukselle Kristukselle, ja saavatko he nyt hallita kaupunkeja maan päällä?
16 Se seikka, että palannut ”jalosukuinen mies” voi määrätä hyvät ja uskolliset orjat, jotka olivat tuottaneet lisäystä, hallitsemaan kaupunkeja, toisen orjan kymmentä kaupunkia ja toisen viittä, osoittaa, että hän oli varmistanut kuninkaallisen vallan saamisen ja että hän käytti nyt sitä. Koska jalosukuinen mies pystyi määräämään kahdelle ensimmäiselle orjalle viisitoista kaupunkia, niin se osoittaa, että hänen kuninkaallinen valtansa oli varsin laaja. Koska he olivat osoittautuneet uskollisiksi suhteellisen pienen summan, kuten yhden hopealeiviskän, käytössä, niin heille voitiin uskoa suurempi vastuu, kaupunkien hallitseminen. Vertauksen nykyisessä täyttymyksessä niillä voidellun jäännöksen jäsenillä, jotka lisäävät sitä, mikä on kallisarvoista nyt hallitsevalle Herralle Jeesukselle Kristukselle, on parhaillaan hänen hyväksymyksensä ja suosionsa. He säilyttävät toivonsa hallita hänen kanssaan taivaallisessa valtakunnassa. Mutta nyt heidän toimeliaan palveluksensa aikana maan päällä heille ei anneta kirjaimellisesti hallittavaksi mitään määrää maallisia kaupunkeja. Heidän Herransa hyväksymys ei silti anna heille oikeutta osallistua maailmalliseen politiikkaan ja hankkia poliittista hallitusvaltaa maan päällä. Heidän on pidätyttävä olemasta osa tästä maailmasta kuolemaansa asti voidakseen hallita Kristuksen kanssa ylhäällä.
PAHA ORJA
17. Mikä kysymys herää sellaisesta, joka on pahoillaan siksi, että häntä vaaditaan tuottamaan lisäystä Herralle, ja minkä tällaisen tapauksen Jeesuksen vertaus osoittaa?
17 Onko kukaan meistä pahoillaan tai loukkaantunut siksi, että Herra Jeesus Kristus, jolle nyt on annettu kuninkaallinen valta, vaatii lisäämään sitä, mitä hän antaa orjilleen? Se, voisimmeko puolustella itseämme, jos ajattelisimme siten, ilmenee sen orjan tapauksesta, joka toimi toisin kuin ne, jotka ahkeroivat leivisköillään. Me luemme: ”Vielä tuli yksi ja sanoi: ’Herra, katso, tässä on sinun leiviskäsi, jota olen säilyttänyt liinasessa. Sillä minä pelkäsin sinua, koska olet ankara mies: sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.’” – Luuk. 19:20, 21.
18. Miksei tälle hyödyttömälle orjalle pitänyt antaa anteeksi omantunnonsyiden perusteella?
18 Annettiinko tälle orjalle anteeksi omantunnonsyiden perusteella? Ei, sillä häntä ei pyydetty tekemään mitään väärää tekoa, nimittäin panemaan Herransa leiviskää käyttöön epärehellisen voiton saamiseksi. Riippumatta siitä, mitä hän ajatteli isännästään, hän oli vain orja ja hänen olisi pitänyt ryhtyä siihen rehelliseen toimintaan, johon hänen isäntänsä pyysi häntä ryhtymään. Jos hän oli liian laiska tehdäkseen työtä, hänen olisi pitänyt panna leiviskä pankkiin ja antaa pankkiirien työskennellä hänen puolestaan. Hänen puolustuksensa oli siis epätyydyttävä.
19. Minkä mukaan isäntä vastasi tälle orjalle ja miten?
19 Hänen isäntänsä vastasi ja tuomitsi hänet hänen oman puolustuksensa mukaan, sillä me luemme: ”Hän sanoi hänelle: ’Oman sanasi mukaan minä sinut tuomitsen, sinä paha palvelija [orja, Um]. Sinä tiesit minut ankaraksi mieheksi, joka otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt; miksi et siis antanut rahojani rahanvaihtajan pöytään, että minä tultuani olisin saanut periä ne korkoineen?’” – Luuk. 19:22, 23.
20, 21. a) Oliko väärin, raakaa tai tahditonta, että isäntä sanoi tätä orjaa ”pahaksi”? b) Mitä vertaus osoittaa siitä, ansaitsiko ”paha orja” toisen mahdollisuuden?
20 Ei ollut väärin, raakaa eikä tahditonta sanoa tätä arvotonta orjaa ”pahaksi”, sillä tämä orja, joka pelkäsi käyttää isäntänsä arvokasta leiviskää, oli aiheuttanut tahallisesti isännälleen menetyksen. Kysymyksessä oli arvokas aika ja raha, eikä orja ollut käyttänyt niitä isännälleen uskollisena tai haluten isäntänsä omaisuuden kukoistavan ja lisääntyvän. Orjan ei ollut sopivaa lausua kotiin tervetulleeksi kuningasta vain ojentamalla hänelle takaisin sen, minkä hän oli kauan sitten saanut! Kuinka halpamaista! Kuinka epäkunnioittavaa! Kuinka arvostamatonta! Se ilmaisi, ettei hän iloinnut eikä ollut innostunut isäntänsä vastaperustetun valtakunnan vuoksi! Hän ei tehnyt minkäänlaista palvelusta isännälleen silloin, kun hänellä oli aikaa ja keinot tehdä niin. Ansaitsiko hän uuden mahdollisuuden tilinteon aikana? Panehan merkille:
21 ”Ja hän [isäntä] sanoi vieressä seisoville: ’Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää’. – Niin he sanoivat hänelle: ’Herra, hänellä on jo kymmenen leiviskää’. – ’Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. Mutta viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni.’” – Luuk. 19:24–27.
22. a) Minkä kuninkaallisen tilaisuuden tuo hyödytön orja täten menetti? b) Keiden puolelle tuo orja todellisuudessa asettui, ja miten hänen isäntänsä sanat osoittivat sen koituvan pahaksi sille orjalle?
22 Leiviskän ottaminen pois hyödyttömältä orjalta merkitsi sitä, että hän menetti tilaisuutensa osoittautua arvolliseksi ’vallitsemaan kymmentä kaupunkia’ tai ’vallitsemaan viittä kaupunkia’ ja siten osallistumaan nyt kuninkaana olevan isäntänsä valtakuntaan. (Luuk. 19:17, 19) Hänelle ei voitu uskoa mitään Valtakunnan vastuutehtäviä. Vaikka hänen asenteensa hänen isäntänsä valtakuntaa kohtaan oli passiivinen, hän asettui niiden puolelle, jotka suoranaisesti vastustivat sitä, että tämä mies olisi hallinnut heidän kuninkaanaan. Vertaus ei mainitse eikä osoita, teloitettiinko hänet niiden isännän vihollisten kanssa, jotka eivät halunneet hänen tulevan heidän kuninkaakseen. Mutta vertaus osoittaa, että heti sen jälkeen, kun isäntä on sanonut orjalle, jolla ei ollut intoa eikä kiinnostusta isäntänsä valtakuntaa kohtaan, että häneltä otetaan pois sekin tilaisuus, mikä hänellä oli, isäntä käskee kuninkaallisten alamaistensa teloittaa hänen vihollisensa hänen edessään.
23. a) Minkä pahantyön takia tuota orjaa ei polttomerkitty ”pahaksi”? b) Mitä Kristuksen kastetut, voidellut ”orjat” ovat tämän orjan laiminlyönnin valossa velvolliset tekemään vuonna 1914 tapahtuneesta pakanain aikojen päättymisestä lähtien?
23 On merkille pantavaa, että tätä hyödytöntä orjaa ei polttomerkitty ”pahaksi” siksi, että hän olisi solvannut orjatovereitaan, eikä siksi, että hän olisi ollut moraaliton, esimerkiksi harjoittanut haureutta, homoseksuaalisuutta tai tehnyt aviorikoksen, vaan hänet tuomittiin pahaksi siksi, että hän ei vahvistanut isäntänsä Valtakunnan mahdollisuuksia, ei työskennellyt isäntänsä valtakunnan varallisuuden lisäämiseksi. Koska hän ei toiminut isäntänsä kuninkuuden hyväksi, hän oli häntä vastaan. (Matt. 12:30; Luuk. 11:23) Samoin myös vuonna 1914 tapahtuneesta pakanain aikojen päättymisestä lähtien on nyt hallitsevan Kuninkaan Jeesuksen Kristuksen kastetuille, voidelluille ”orjille” vakava asia laiminlyödä tehtävänsä, joka on lisätä yleistä tietoa hänen valtakunnastaan sekä tukea ja uskollisesti kannattaa sitä. Heitä pidetään tilivelvollisina niillä vertauskuvallisilla leivisköillä ’asioimisesta’, jotka on uskottu heidän käytettäväkseen siihen asti, kun hän tulee tekemään tilin heidän kanssaan.
24. a) Mitä etua nämä kristityt ”orjat” eivät halua siirrettävän kenellekään toiselle? b) Minkä menetystä merkitsisi heille tämän kuninkaallisen palkan menetys?
24 Heidän ei tulisi haluta, että heidän Kristuksen valtakuntaan liittyvät etunsa otettaisiin heiltä pois ja annettaisiin sen orjan kaltaiselle innokkaalle Valtakunnan saarnaajalle ja opettajalle, joka sai kymmenen leiviskää. Vertauskuvallisen leiviskän ottaminen heiltä pois merkitsisi heille paikan menettämistä taivaallisessa Valtakunnassa, sitä, etteivät he saisi hallita ikään kuin ”kymmentä kaupunkia” tai ”viittä kaupunkia”. Sen menettäminen merkitsisi heille kaiken menettämistä. Se merkitsisi heille tuhoa niiden Jumalan messiaanisen hallituksen suoranaisten vihollisten kanssa, jotka eivät halua Jeesuksen Kristuksen käyttävän kuninkaallista valtaa heihin nähden tuhatta vuotta. (Ilm. 20:4, 6) Aika, jolloin Jeesusta Kristusta hänen tullessaan seuraavat pyhät enkelit panevat toimeen Jumalan koston kaikille messiaanisen valtakunnan vastustajille ja niille, jotka eivät kannata sitä, lähestyy. Se alkaa ennen Harmagedonin taistelua.
25. a) Miksi Jumalan koston toimeenpano alkaa ennen Harmagedonin taistelua? b) Mitä se merkitsee meille, jos meidän havaitaan kristityiksi tunnustautuvina olevan ”pahan orjan” kaltaisia?
25 Se alkaa uskonnollisen Suuren Babylonin tuholla ”suuren ahdistuksen” puhjetessa, jota Jerusalemin piiritys ja tuho vuonna 70 kuvasi. (Ilm. 17:1–16; Matt. 24:15–22) Voi meitä silloin, jos kuulumme niiden kristityiksi tunnustautuvien luokkaan, joita kuvattiin ”pahalla orjalla”, joka säilytti leiviskäänsä liinasessa vain menettääkseen sen lopulta kokonaan! Se merkitsee meille ikuista tuhoa ”suuressa ahdistuksessa” Kuninkaan ”vihollisten” kanssa.
26. Mitkä kaksi luokkaa varjellaan tulemasta teloitetuiksi Kuninkaan vihollisten kanssa? Miksi?
26 Voidellut kristityt ”orjat”, jotka tuottavat hengellistä hyötyä taivaalliselle Isännälleen, Kuninkaalle Jeesukselle Kristukselle, varjellaan tulemasta teloitetuiksi Kuninkaan vihollisten kanssa. Sama pitää paikkansa ”suuresta joukosta”, jossa uskollisten, hyödyllisten ”orjien” asioiminen herättää vastakaiun ja joka uskollisesti asettuu seisomaan Jehova Jumalan ja hänen Karitsansa Jeesuksen Kristuksen valtaistuimen eteen ja joka innostuneesti huutaa kaikkien kuultavaksi: ”Voitto meidän Jumalallemme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsalle!” (The New English Bible) – Ilm. 7:9, 10, 14, 15.