Läheinen ja kallisarvoinen suhde

1, 2. a) Millä tavalla Jeesus tuli läheiseen suhteeseen ”veljiinsä”? b) Miten tämä liittyy Herran illalliseen?

ERÄS seikka erottuu hyvin selvästi tarkasteltaessa Israelin esikoiskuvauksen täyttymystä, ja se on se äärimmäisen läheinen suhde, minkä Jehova toteuttaa Jeesuksen ja esikoisten hengellisen seurakunnan välillä, niiden, jotka muodostavat hänen kanssaan osaltaan Aabrahamin siemenen. Kun katselemme jälleen Paavalin kirjettä heprealaisille, niin huomaamme hänen korostavan tätä Heprealaiskirjeen 2:10–18:ssa, missä hän selittää, että Jumalan ’saattaessa paljon [taivaallisia] lapsia kirkkauteen’ hänen sopi ”kärsimysten kautta tehdä heidän pelastuksensa päämies [Jeesus Kristus] täydelliseksi”. Ja koska näillä monilla ”lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin [Jeesus] niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan, se on: perkeleen, . . ., Sillä ei hän ota huomaansa enkeleitä, vaan Aabrahamin siemenen hän ottaa huomaansa. Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit.”

² Niin, nämä lapset ovat läheisessä suhteessa Jeesukseen osana luvatusta siemenestä, mutta nyt me haluamme kiinnittää huomiosi erääseen toiseen läheiseen samanlaisuuteen, nimittäin siihen, että sekä Jeesuksella että näillä hänen ”veljillään” on ”veri ja liha”. Tämä muodostaa heti kiinteän renkaan Herran illallisen ja silloin Jeesuksen käsittelemien totuuksien välille, totuuksien, joita lupasimme kerrata.

3. Miten Jeesus valmistautui opetuslastensa kanssa viettämälleen viimeiselle pääsiäiselle?

³ Jeesus oli uskollisena juutalaisena aina viettänyt vuotuista pääsiäisjuhlaa niisanin 14:ntenä, mutta tietäen täysin hyvin, että hän oli lopettanut palveluksensa ja täydentävä uhritiensä aikanaan todellisena ”pääsiäisuhrina”, hän valmistautui tätä viimeistä opetuslastensa kanssa viettämäänsä pääsiäistä varten pitäen sitä tilaisuutena, millä oli oleva mitä tärkein merkitys. Antoivatpa sen talonkin valinnalle, missä se piti vietettämän, leimansa poikkeukselliset olosuhteet; se oli kiinnostava tapaus yksityiskohtaisesta ennakkotiedosta, kun Pietari ja Johannes ”havaitsivat niin olevan, kuin Jeesus oli heille sanonut”. Ja sitten, ”kun hetki tuli” ja hän oli pitkällään pöydän ääressä opetuslastensa kanssa, hän sanoi heille: ”Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin.” – Luuk. 22:7–16.

4. Mitä Jeesus asetti viimeisen pääsiäisensä päätyttyä, ja mitkä yksityiskohdat hän esitti, kuten Paavali kertoo?

⁴ Pääsiäisaterian päätyttyä, noudatettuaan kaikkia sen vaatimuksia, Jeesus pani alulle jotain aivan uutta. Katsoessamme Paavalin esittämää kertomusta, minkä hän sai suoranaisena ilmestyksenä ”Herralta”, me luemme, kuinka ”Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: ’Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni’. Samoin hän ’otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ’Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni’.” – 1. Kor. 11:23–25.

5. a) Mikä on silmiinpistävää Jeesuksen opetuslapsilleen pitämässä viimeisessä puheessa? b) Mitä täytyy varoa Herran illallisen suhteen?

⁵ Kun tarkastelemme tätä kertomusta sekä sitä, mitä Jeesus kertoi opetuslapsilleen sinä yönä (ja mikä on kerrottu Johanneksen luvuissa 13–17), yhdessä samaa asiaa koskevien raamatunkohtien kanssa, niin niissä näkyy tähdennettävän kahta pääseikkaa, nimittäin niiden yksityisesti saamia etuja, jotka syövät leipää ja juovat maljan arvollisesti, ja heidän keskensä jaettuja yhteisetuja. Ne, jotka ovat oikeutettuja osallistumaan, eivät varmasti halua olla syypäitä ”kelvottomaan” syömiseen ja juomiseen, mistä apostoli varoittaa, joten me mainitsemme suoraa päätä pari yleistä väärinymmärrystä, mitkä ovat antaneet aiheen epäraamatullisiin katsantokantoihin ja menettelytapoihin, vaikka niitä kannatetaan ja noudatetaan täysin vilpittömästi. – 1. Kor. 11:27.

6. Onko Herran illallisen usein toistuva vietto oikeutettu?

⁶ Ensiksi, Jeesuksen sanat: ”Niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni”, eivät oikeuta Herran illallisen usein toistuvaa viettoa. Miten usein pääsiäistä vietettiin? Vain kerran vuodessa tietysti, sen vuosipäivänä niisanin 14:ntenä, eivätkä juutalaiset halunneet eivätkä uneksineetkaan tehdä toisin. Jeesus kuoli samana päivänä, niiden kahdenkymmenen neljän tunnin sisällä, joiden aikana hän vietti pääsiäistä, täyttäen sen, mitä sillä kuvattiin, ja hän kuoli ”yhden ainoan kerran”. Paavali sanoi, että ”niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa”. Tätä viettoa, mikä tapahtuu hänen kuolemansa muistoksi, tulee siis johdonmukaisesti toistaa vuosittain niisanin 14:nnen vuosipäivänä, mikä tänä vuonna alkoi auringon laskusta 17. huhtikuuta 1962. – 1. Kor. 11:25, 26; Hepr. 9:26.

7. Miten transsubstantiaatio-oppi osoitetaan Raamatulla vääräksi?

⁷ Toiseksi, Jeesuksen sanat: ”Tämä on minun ruumiini. . . . tämä on minun vereni” eivät oikeuta transsubstantiaatio-oppia. Leipä ja viini eivät tulleet kirjaimellisesti hänen lihakseen ja verekseen silloin, niin kuin mainittu oppi opettaa. Eikä jokaisessa messunvietossa palveleva pappi toista moista otaksuttua ihmettä. Kristuksen uhria ei tarvitse toistaa missään merkityksessä. Tämä on yksi Heprealaiskirjeen voimakkaimmista todisteista, missä Paavali sanoo: ”Eikä hän [Kristus] mennyt uhratakseen itsensä monta kertaa, . . . mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt, poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.” Tämän yhden uhrin perusteella ”me [tosi kristityt] olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan”. – 1. Kor. 11:24, 25; katso Heprealaisille 9:25–10:10.

8. Millaista puhetapaa Jeesus usein käytti, ja miksi tämä on tärkeä?

⁸ Jeesus puhui eloisalla tavalla, niin kuin hän usein teki, sanoessaan: ”Tämä on minun ruumiini . . . minun vereni.” Hän sanoi samaten eräässä toisessakin tilaisuudessa: ”Minä olen lammasten ovi.” Mutta kuka uskoo hetkeäkään hänen tulleen kirjaimellisesti oveksi? – Joh. 10:7.

9. Miksi on väärin ja vahingollista pitää Herran illallista sakramenttina?

⁹ Lopuksi, Jeesus ei asettanut mitään sakramenttia, mikä merkitsee ulkonaista uskonnollista tapaa eli muotomenoa, mikä koituisi sen noudattajien ansioksi. Ihminen luottaa luonnostaan ulkonaisiin menoihin ajatellen, että niillä säilytetään jotenkin suosiollinen asema Jumalan silmissä. Israelin kansa teki tämän erehdyksen, ja sama nähdään kristikunnassakin nykyään. Jeesus antoi seuraajilleen ainoastaan kaksi tehtävää, joilla on kuvaannollinen luonne: kasteen ja Herran illallisen, mutta niiden vietto tekee enemmän vahinkoa kuin hyvää, jos niillä kuvatut todellisuudet eivät ole tosiaan tapahtuneet ja jollei niitä yhäti toteuteta sydämessä ja mielessä ja toiminnassa.

10. Mitä hyviä asioita tämän asian tutkiminen johtaa arvostamaan?

¹⁰ Mutta tutkikaamme nyt tämän tärkeän aiheen myönteisempiä ja rakentavampia piirteitä, ymmärtääksemme ja arvostaaksemme paremmin niitä suurenmoisia etuja, joita vertauskuvataan Herran illallisella ja annetaan hengellisille esikoisille. Ei ole kuvattu ainoastaan näiden etujen saamista, vaan myös vielä huomattavammin se ihmeellinen tapa, millä he jakavat tietyt hyödyt ja edut, ei ainoastaan keskenään, vaan myös Kristuksen Jeesuksen ja etusijassa itsensä Jehovan kanssa.

SAADUT HYÖDYT

11. Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Tämä on minun ruumiini”?

¹¹ Tarkastakaamme ensiksi Herramme sanoja, kun hän, ottaen leivän, lausui: ”Tämä on minun ruumiini [merkitsee minun ruumistani, Um], joka teidän edestänne annetaan.” Kun katsomme tätä koskevia raamatunpaikkoja, niin on ilmeistä, että Jeesus tarkoitti omaa liharuumistaan. Kun Jeesus tuli Johanneksen luo kastettavaksi, hän sovellutti itseensä henkeytyksestä Psalmiin 40:7–9 kauan sitten kirjoitetut sanat, kuten Paavalin viittaus tähän osoittaa: ”Hän [Jeesus] maailmaan tullessaan sanoo: ’Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit; . . . Silloin minä sanoin: ”Katso, minä tulen . . . tekemään sinun tahtoni, Jumala”.’” Toteuttaessaan siis uhrivaellustaan ”Kristus on kärsinyt lihassa”, ja se huipentui lunastushinnan todelliseen varaamiseen, kun hän ”’itse kantoi meidän syntimme’ ruumiissansa ristinpuuhun [paaluun, Um]”. – Luuk. 22:19; Hepr. 10:5–7; 1. Piet. 4:1; 2:24.

12. Minkä tärkeän merkityksen Raamattu yhdistää ihmisluomuksen vereen, ja miten tämä soveltuu Jeesukseen?

¹² Mutta ”ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä”, ei ollut luonnollisestikaan pelkästään lihaa enempää kuin ’ensimmäinen ihminenkään, Aadam, josta tuli elävä sielu’ ja jonka täydellinen vastine Jeesus oli. Elävä ihmissielu on lihaa ja verta oleva luomus. Raamattu käyttää todellakin verta eikä lihaa edustamassa elämää eli sielua. ”Veri on sielu”, ja ”veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä”. Siksi ”meillä on lunastus hänen [Jeesuksen] verensä kautta, rikkomusten anteeksiantaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan”. Paavali mainitsee sopivasti sekä veren että lihan kuvaillessaan, miten Jeesus antoi elämänsä ihmisenä opetuslastensa puolesta avaten siten tien elämän saamiselle taivaassa, ”Jeesuksen veren kautta pääsyn kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta”. – 1. Tim. 2:5, 6; 1. Kor. 15:45; 5. Moos. 12:23; 3. Moos. 17:11; Ef. 1:7; Hepr. 10:19, 20.

13. Millaisesta vapautuksesta Kristuksen seuraajat nyt iloitsevat?

¹³ Kuten edellä on mainittu, ei näille ole täten taattu ainoastaan taivaallista palkintoa, vaan myös se, että Jeesus oli osallinen verestä ja lihasta, on koitunut nykyiseksi vapautukseksi ”pimeyden vallasta”, sillä hän kuoli, jotta hän ”vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat olleet orjuuden alaisia”. Millä lailla hän vapautti? Puhuen niille, jotka saatetaan siihen järjestöön eli huonekuntaan, jonka määrätty pää hän, Poika, on, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi . . . Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” Kuinka suurenmoisia etuja nämä ovatkaan! – Kol. 1:13; Hepr. 2:15; 3:6; Joh. 8:31–36.

14, 15. a) Miten juomiselle annetaan Raamatussa kuvaannollinen merkitys? b) Mitä niiden toiminnalla osoitetaan, jotka ovat oikeutetut syömään leipää ja juomaan maljan, ja miten Jeesuksen sanat tukevat tätä?

¹⁴ Me syömme ja juomme tavallisesti elämän ylläpitämiseksi. Mutta tälle yksinkertaiselle toimitukselle annetaan Raamatussa usein kuvaannollinen merkitys, kuten silloinkin kun Jeesus puhui kaivolla olevalle naiselle sanoen: ”Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: ’Anna minulle juoda’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä. . . . ’[mikä] tulee . . . sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään’.” (Joh. 4:10, 14) Samalla tavalla osoittavat kuvaannollisesti ne, jotka ovat oikeutettuja syömään leipää ja juomaan maljan Herran illallisella, että he tunnustavat kiitollisina ne edut, elämän edut, mitkä he saavat siitä, että Jeesus on uhrannut oman lihansa ja verensä, mitkä on annettu heidän edestään. Täten voidaan sanoa, että he syövät kuvaannollisesti uskossa hänen lihaansa ja juovat hänen vertaan. Jos me emme ymmärrä todellista asemaamme, niin tämä saattaa kuulostaa liioittelulta, jopa moitittavalta. Muista kumminkin, että Jeesus itse ilmaisi asian siten ja sai juutalaiset nurisemaan häntä vastaan. Olivatpa monet hänen opetuslapsistaankin järkyttyneitä ja jättivät hänen seuraamisensa, vaikka Pietari sanoikin puhuen niiden kahdentoista puolesta: ”Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä.” Jeesuksen käyttämät todelliset sanat, joilla oli niin voimakas vaikutus, olivat seuraavat: ”Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti. Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani, maailman elämän puolesta. . . . ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.” – Joh. 6:51, 53–56, 68, 69.

¹⁵ Nämä viimeksi lainatut Jeesuksen sanat muistuttavat mieleemme sen aiheen toisen piirteen, mistä olemme kiinnostuneet, so. osallistumisen yhteisesti jaettuun läheiseen ja kallisarvoiseen suhteeseen, yhteyteen hänen kanssaan.

KESKINÄISESTI JAETUT EDUT UUDESSA LIITOSSA

16. Mitä Herran illallisen asettamisella ilmaistiin ja mitä sillä tavalla, millä Jeesus puhui Isälleen rukouksessa?

¹⁶ Koko se tilanne, missä nämä sanat lausuttiin Jeesuksen kehottaessa yhtätoista uskollista opetuslastaan syömään leipää ja juomaan maljan kaikkien nojatessa saman pöydän ääressä, ilmaisee ystävällistä ja läheistä keskinäistä suhdetta. Valaisemme asiaa. Jos sinä haluaisit pyytää jotain erikoissuosiota joltakulta vaikutusvaltaiselta mieheltä, joka vastaisi: ’Tulkaa tapaamaan minua virastooni’, niin sinä odottaisit asiasta keskusteltavan liikemiesmäisellä tavalla. Mutta jos hän sanoisi: ’Tulkaa kotiini syömään päivällistä kanssamme, niin puhumme siitä sitten’, sinusta tuntuisi heti paikalla, että taistelu on enemmän kuin puoliksi voitettu. Jeesus puhui eräitä kallisarvoisimpia ja syvimpiä totuuksia ollessaan opetuslastensa kanssa tuona viimeisenä yönä samoin kuin taivaalliselle Isälleen esittämässään loppurukouksessa, mikä on kerrottu Johanneksen 17. luvussa. Tuo rukous ja sen johdantokin jo osoittavat sen erittäin läheisen suhteen, missä Jeesus itse oli Isänsä kanssa. Hän oli puhunut opetuslapsilleen katsoen heihin puhuessaan, joten hänen oli vain nostettava ”silmänsä taivasta kohti” ja puhuttava edelleen, mutta nyt Isälleen. Niin yksinkertaista se oli. – Joh. 17:1.

17. a) Mistä me saamme tietoja uudesta liitosta, ja mikä vastakohtaisuus siinä osoitetaan? b) Mitkä ovat uuden liiton ehdot?

¹⁷ Kun Jeesus otti viinimaljan ojentaakseen sen opetuslapsilleen, niin hän lausui: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.” (Luuk. 22:20) Tämä viittaus uuteen liittoon on erittäin tärkeä sekä yksityisesti saatuihin että keskinäisesti jaettuihin etuihin nähden. Kun tarkastelemme jälleen Heprealaiskirjettä, niin löydämme sen, mikä auttaa meitä tunnistamaan tämän liiton ja arvostamaan sen merkitystä. Uusi liitto ilmaisee edellisen, vanhan liiton, vastakohtaa, ja tavallisesti jonkin uuden tarve ilmaisee vanhan hylkäämisen. Paavali sanoo tästä kohdasta: ”Sanoessaan ’uuden’ hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.” Edellinen oli vanha lakiliitto, mikä tehtiin lihallisen Israelin kanssa Mooseksen ollessa välittäjänä. Mutta Jehova ”moitti” tuon liiton alaista kansaa, ja niin me luemme jo niin varhain ajassa taaksepäin kuin profeetta Jeremian aikana, että luvattiin uusi liitto, seuraavin sanoin: ”Tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua [jälkeen, Um], sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; . . . minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.” – Hepr. 8:8, 13; Jer. 31:33, 34.

18. Mitkä kaksi asiaa Jeesuksen vuodattama veri aikaansai uuteen liittoon nähden?

¹⁸ Jotta liitto tehtäisiin päteväksi ja synti annettaisiin anteeksi, niin ne molemmat vaativat verenvuodatusta. ”Sillä vasta kuoleman jälkeen testamentti on pitävä, . . . ja ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.” Jeesus on sen uuden liiton välittäjä, minkä hänen vuodattamansa veri tekee päteväksi ja varaa myös laillisen perusteen syntien todelliselle anteeksiannolle ja ”meidän omantuntomme” puhdistamiselle, jota vastoin vanha lakiliitto, joka perustui eläinuhreihin, teki tällaisen varauksen ainoastaan ulkonaisella ja esikuvallisella tavalla, saattaen ”lihanpuhtauteen”. – Hepr. 9:13, 14, 17, 22.

19. Keiden kanssa uusi liitto tehdään?

¹⁹ Keiden kanssa uusi liitto tehdään? Niiden kristittyjen kanssa, jotka muodostavat tosi kirkon, ”pienen lauman”, joka on Jeesuksen kanssa taivaallisella valtaistuimella hänen valtakunnassaan niistä alkaen, jotka osallistuivat Jeesuksen asettamaan ensimmäiseen illalliseen. Hän tiesi, että toisiakin saatettaisiin samaan yhteyteen, kuten hänen rukouksensa osoittaa: ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun.” (Joh. 17:20) Nämä muodostavat hengellisen Israelin Siinain vuorella vahvistetun lakiliiton alaisen lihallisen Israelin kansan vastakohdaksi. Tämä toiminta hengellisen Israelin kanssa muodostaa tietysti erilaisen kuvan verrattuna siihen, mitä tarkastelimme edellisessä, jolloin Jumala toimi erityisesti juutalaisten esikoisten kanssa ennen heidän lähtöään Egyptistä. Lakiliitto tehtiin Mooseksen välityksellä koko kansan eikä vain sen esikoisten kanssa.

20. Mikä täytyy pitää mielessä Raamatun monista vertauksista?

²⁰ Ohimennen sanoen huomautamme, että Raamattu on täynnä kuvauksia ja valaisevia vertauksia, mitkä on annettu ”esimerkeiksi” meidän hyväksemme tänä aikana. Kullakin kuvauksella on oma merkityksensä, eikä meidän tule yleensä yrittää sovelluttaa toista kuvaa toiseen enempää kuin meidän tulee tehdä siten Kristillisissä kreikkalaisissa kirjoituksissa oleville monille vertauksille yrittäen sovelluttaa ”lampaita” ”sotamiehiin” tai ”eläviin kiviin”. – 1. Kor. 10:11; Joh. 10:14; 2. Tim. 2:3; 1. Piet. 2:5.

21. Mikä menettely hallitsi yhteysuhrien uhraamista, ja mitä sillä ilmaistiin?

²¹ Kun katselemme uhreja, joita uhrattiin vanhaa lakiliittoa vihittäessä, niin huomaamme niihin kuuluneen ”yhteysuhrit”. Lyhyesti sanoen näiden uhrien veri vihmottiin Jehovan alttarille, jota kutsutaan myös ”pöydäksi”, ja rasva poltettiin sillä Jehovalle kuuluvana osana uhrista. Virkaa toimittava pappi sai rinnan ja oikean reiden osuutenaan, ja tämän uhrin esittävät israelilaiset söivät lopun lihan ollessaan ilmestysmajan luona. Siinain vuoren luona pidetyissä vihkiäismenoissa huolehtivat tästä puolesta ”seitsemänkymmentä Israelin vanhinta”, jotka edustivat kansaa. Israelilaiset saivat sellaisessa tilaisuudessa iloita erikoisyhteydestä Jehovan kanssa hänen ”pöydässään”. Heitä kiellettiin samalla uhraamasta uhreja paholaisille heidän pöydässään, niin kuin ympäröivät kansat tekivät, jotka harjoittivat väärää uskontoa. – 3. Moos. 7:11–37; 17:5–7; 2. Moos. 24:9–11; Hes. 44:16.

22. Millä tavalla Paavali yhdisti nämä uhrit Herran illalliseen?

²² Paavalin mielessä olivat nämä seikat yhtenä esimerkkinä meidän hyödyksemme, kun hän kirjoitti Korinton hengellisille israelilaisille yhdistäen sen Herran illalliseen: ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole alttarista osalliset? Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä.” – 1. Kor. 10:16–18, 21.

23. Mitä erikoistoveruutta osallistujat ilmaisevat sillä a) toistensa kanssa, b) Kristuksen Jeesuksen kanssa ja c) Jehovan kanssa?

²³ Tehden yhteenvedon tilanteesta voimme nähdä, että Herran illallista tulee katsella uhriateriana ja että Kristuksen uhria verrataan yhteysuhriin, kuten jo esitimme. Uudessa liitossa olevat kristityt osoittavat juomalla maljan ja syömällä leipää, että he osallistuvat läheiseen yhteyteen ja kallisarvoiseen toveruuteen ja saavat iloita siitä: 1) toistensa kanssa uuden liiton palveluksessa hengellisten israelilaisten yhtyneenä seurakuntana, mikä muodostaa ”yhden ruumiin” Päänsä, Jeesuksen Kristuksen, alaisuudessa; sekä 2) Kristuksen Jeesuksen kanssa, saaden osansa syntien anteeksiantamisedusta hänen veri-ja-lihauhrinsa perusteella sekä saaden ”hänen kärsimyksiensä osallisuuden” tullessaan ”hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta” siinä toivossa, että he tulevat ”jumalallisesta luonnosta osallisiksi” ”ensimmäisessä ylösnousemuksessa”; ja, mikä on kaikkien tärkeintä, 3) ollen osallisina Jehova Jumalan, koko tämän järjestelyn Alkuunpanijan, kanssa. – 2. Kor. 3:6; Fil. 3:10; 2. Piet. 1:4; Ilm. 20:6.

24. Millä perusteilla yhteys Jehovan kanssa on kaikkein tärkein, ja miten Jeesus painotti tätä rukouksessaan?

²⁴ Pidä tässä viimeisessä kohdassa mielessäsi, että Jehova teki Jeesukselle tällaisen uhrin uhraamisen mahdolliseksi, joten Paavali puhui sopivasti ”Herran [Jehovan, Um] maljasta” ja ”Herran [Jehovan, Um] pöydästä”. Jeesus tarjosi Jehovalle uhrinsa ansion käytettäväksi hänen jumalallisen tahtonsa mukaisesti ensiksi hengellisen Israelin hyödyksi. Se on Jehovan uusi liitto. Jeesus pani suuren painon tälle läheiselle ja kallisarvoiselle yhteydelle taivaallisen Isän kanssa rukoillessaan opetuslastensa puolesta tuona viimeisenä iltana, minkä hän oli heidän kanssaan, ”että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, . . . että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.” – Joh. 17:20–26.

25. Missä ja miten Paavali kuvaili uuden liiton palvelusta, ja miten Pietari vahvisti sen?

²⁵ Juuri esitetyssä yhteenvedossa on kohta tai kaksi, joita emme ole käsitelleet aikaisemmin ja joista haluamme antaa joitakin selityksiä. Ensinnäkin uuden liiton palveluksesta, mitä Paavali selostaa laajemmin 2. Korinttolaiskirjeen 3:4–4:6:ssa (Um) osoittaen, että sen kirkkaus ylittää suuresti lakiliiton kirkkauden. Hän sanoo, että ”me [kristityt] . . . heijastamme kuin kuvastimet Jehovan kirkkautta”, kun ensin ’oma sydämemme on valistunut Jumalan loistavalla tuntemuksella Kristuksen kasvojen kautta’ ja kun me sitten saarnaamme hyvää uutista heijastaen tätä valoa ja ”tehden totuuden ilmeiseksi” toisille. Tosin Herran ”muut lampaat” osallistuvat tähän samaan palvelukseen, koska he ovat läheisessä yhteydessä pienen lauman vielä maan päällä olevan jäännöksen kanssa, mutta ensisijainen velvollisuus ja vastuu on uudessa liitossa olevilla, hengellisellä Israelilla, jonka Pietari kuvaa näin: ”Te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa.” – Joh. 10:16; 1. Piet. 2:9.

26. a) Miten lunnaitten ansio sovellutetaan erityisellä tavalla hengellisen Israelin hyväksi? b) Mikä ero osoitetaan siten ”muihin lampaisiin” nähden?

²⁶ On edelleen tärkeätä muistaa, että Kristuksen uhrin ansio, mikä sovellutetaan niiden hyväksi, joista tulee hengellisiä israelilaisia ja mikä johtaa siihen, että Jumala todistaa heidät syyttömiksi eli julistaa heidät vanhurskaiksi heidän ollessaan vielä lihassa, on erityistä tarkoitusta varten. Jumalan tahto on, että nämä uhrataan Kristuksen kanssa, mikä ei voi tapahtua otollisesti, jollei heitä ensin vanhurskauteta. Jumala siittää heidät sitten hengellisiksi lapsikseen, joilla on taivaallisen elämän uusi toivo. Tämä tapahtuu Jumalan hengen vaikutuksella, mikä henki myös voitelee heidät eli antaa heille laillisen tunnustuksen sen ruumiin eli seurakunnan jäsenyyteen, jonka Pää on Kristus. Tässäkin näemme selvän eron ”muihin lampaisiin” verraten. Näidenkin täytyy kärsiä ja antaa henkensäkin asennoituessaan Jumalan valtakunnan puolelle, mutta he eivät uhraa paratiisissa saatavan maanpäällisen elämän toivoaan. Jumalan henki vaikuttaa heidän hyväkseen heidän ylläpitämisekseen ja varustamisekseen osallistumaan Valtakunnan palvelukseen ja oikeaan käyttäytymiseen, mutta se ei herätä heissä taivaallisen ylösnousemuksen toivoa. – Room. 5:1, 2; 8:15–17; Kol. 1:18.

27. a) Miksi kaikkien lampaankaltaisten tulee olla Herran illallisella? b) Mitä tärkeitä totuuksia silloin korostetaan kaikkien hyödyksi?

²⁷ Kun olemme lyhyesti kerranneet niitä ihmeellisiä etuja, jotka uudessa liitossa olevat saavat, ja niitä etuja, joihin he saavat yhdessä osallistua, sekä sitä läheistä ja kallisarvoista yhteyttä, mihin he pääsevät, niin voimme täydellisemmin käsittää, miten ihmeteltävä etu heillä on suuren vastuun ohella. ”Muiden lampaitten” tulee myös tulla tuntemaan nämä tärkeät totuudet, mitkä muodostavat elinehdoille välttämättömän osan Jumalan päätöksestä, vaikka he eivät voikaan paneutua niihin siinä mielessä, että saisivat kokea ne itse. Tämä vuotuinen kokous, johon kuuluu Herran illallinen, on siis totisesti ainoalaatuinen. Kaikki vilpittömästi kiinnostuneet ihmiset ovat aina tervetulleita, ja heidän pitäisi koettaakin tulla. Tällainen kokous on tosi palvonnan ilmaus, sillä voidaan sanoa, että kaikki läsnäolijat ovat ”Jehovan pöydässä” kuvaannollisessa merkityksessä, vaikka ainoastaan ne osallistuvat happamattoman leivän ja viinin vertauskuviin, joilla on Jumalan hengen todistus siitä, että he ovat hänen hengellisiä lapsiaan, ”Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä”. Mutta kuunnellessaan, mitä sanotaan sinä iltana, kaikki toteavat uudelleen Jehovan palvelemisen tärkeyden hänen valtakuntansa etujen hyväksi jakamattoman ja yksinomaisen palvonnan hengessä, sen tärkeyden, että on pysyttävä selvästi erossa kaikesta sellaisesta toiminnasta, mikä ilmaisisi heidän palvelevan ”riivaajien pöydässä”, ja myös kuinka tärkeätä on pysyä läheisessä yhteydessä Jehovan antautuneitten todistajien muodostaman uuden maailman yhteiskunnan kanssa, sillä nyt on aika, jolloin Jehova on koonnut kaikki lampaat ”ykseyteen . . . kuin lampaat tarhaan”. – Miika 2:12; Joh. 10:16.

28. Miten Psalmi 116 täyttyi Jeesuksen suhteen, ja miten se soveltuu kaikkiin uudessa liitossa oleviin?

²⁸ Mutta niiden, jotka tietävät, että heillä on taivaallinen toivo, ja joilla on hengen todistus, kuten juuri mainitsimme, tulee osallistua vertauskuviin ollen kuitenkin huolelliset sen suhteen, että tekevät sen arvokkaasti, ”koettelun” jälkeen. Näiden hengellisten lasten täytyy pitää tarkkaan mielessään kaikki asiaan kuuluva säilyttääkseen kallisarvoisen ja läheisen yhteytensä toistensa kanssa, Herransa ja Päänsä kanssa ja, ennen kaikkea, Jehovan kanssa. Arvostaen kaikkea hänen kädestään saamaansa heidän rukouksensa tulee olla sama, minkä Jeesus rukoili, kuten tiedämme eräästä profeetallisesta psalmista: ”Kuinka minä maksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?” Heidän lujan päätöksensä täytyy olla myös sama kuin hänen, mikä on ilmaistu samassa psalmissa: ”Sinulle [Jehova] minä uhraan kiitosuhrin ja huudan avukseni Herran nimeä. Minä täytän lupaukseni Herralle.” Kun he täyttävät uskollisesti uhritoimintansa ’osoittautumalla uskollisiksi kuolemaan asti’, niin heitä pitää yllä Jeesuksen loistava lupaus: ”Minä annan sinulle elämän kruunun.” Mitä lohtua ja lujaa varmuutta onkaan täytynyt antaa Jeesukselle hänen vaikeana hetkenään – samoin kuin niillekin, jotka ovat seuranneet samaa uhritietä – niiden sanojen lukemisen, mitkä Jehova kirjoitutti kauan sitten heidän hyödykseen: ”Kallis on Herran silmissä hänen hurskaittensa kuolema”! – 1. Kor. 11:28; Ilm. 2:10; Ps. 116:12–19.