Pitäisikö lapsesi kastaa?

Peseekö kaste pois synnit? Miksi Jeesus kastettiin?

JOKAISEN, joka on joskus ajatellut omaa tai lapsensa kastetta, pitäisi olla hyvin kiinnostunut tästä kysymyksestä. Ei ole epäilystäkään siitä, että kaste on kristityille asetettu vaatimus. Jeesus Kristus itse kastettiin Jordanin virrassa. Mutta mikä on Raamatun näkökanta lasten kastamisesta, mikä suoritetaan tavallisesti vain muutamalla vesitipalla? Kärsiikö kastamaton lapsi, joka kuolee, perikadon tuonpuoleisessa maailmassa? Onko kastamattomana kuolleille lapsille olemassa toivoa?

Sitä, milloin lapsikaste alkoi, ei tiedetä täsmällisellä tarkkuudella, mutta on ehdottoman varmaa, että tapa esiintyi vasta Jeesuksen Kristuksen apostoleitten kuoleman jälkeen. The Encyclopaedia Britannica selittää: ”Koko varhainen aikakausi tuntee kasteen vain aikuisille, jotka liittyvät oman päätöksensä perusteella kristittyjen yhteyteen. Lapsikaste esiintyy satunnaisesti toisen vuosisadan loppupuolella ja sitä käytettiin myöskin seuraavina vuosisatoina, kuitenkin vain poikkeuksena.” – 3. osa, sivu 84.

Sama lähdeteos osoittaa, että noin neljäsataa vuotta Jeesuksen ajan jälkeen lapsikaste tuli huomattavan yleiseksi suureksi osaksi Augustinuksen vaikutusvallan takia: ”Kastetta puoltava teoreetikko, joka on vaikuttanut eniten jälkeen tuleviin aikakausiin, on P. Augustinus.” Mitä hän uskoi? ”Kastamattomina kuolevat lapset suljetaan pois taivasten Valtakunnasta perisynnin johdosta, ja ne elävät tuonpuoleisessa maailmassa jonkinlaisessa perikadossa, vaikka olisivatkin mitä lempeimpiä mielenlaadultaan. Kaste vaikuttaa perisyntiin siinä mielessä, että se poistaa siltä sen syyllisyyden luonteen.”

Mutta entä näkökanta, että lapsikaste olisi apostolista alkuperää? Kirkkohistorioitsija Neander kirjoittaa ensimmäisen vuosisadan kristityistä: ”Usko ja kaste olivat aina yhdistetyt toisiinsa; ja täten on hyvin todennäköistä, että kastaminen suoritettiin vain tapauksissa, joissa molemmat voitiin täyttää, ja että lapsikasteen käyttäminen oli tuntematon tänä aikakautena. . . . Se, että vasta (ei ainakaan aikaisemmin kuin) Irenaeuksen aikana esiintyy merkkejä lapsikasteesta ja että se ensi kerran käsitettiin apostoliseksi perinteeksi kolmannen vuosisadan kuluessa, on pikemminkin todistus apostolisen alkuperän tunnustamista vastaan kuin sen puolesta.” – Planting and Training of the Christian Church.

EI RAAMATULLISTA EDELTÄJÄÄ

Kastetta käsittelevä historioitsija, apotti Jules Corblet, kirjoittaa: ”Lyhyesti sanoen me emme löydä Raamatusta yhtään varmaa todistusta, yhtään täsmällistä kohtaa, mikä kykenisi näyttämään toteen epäilyksittä, että lapsia kastettiin apostolisina aikoina.”a

Näiden useiden historiallisten todistusten perusteella meidän täytyy tehdä seuraava johtopäätös: lapsien kastaminen ei ollut varhaisten kristittyjen käyttämä tapa. Mikä sitten johti sellaiseen menettelyyn? Suureksi osaksi käsitys, että kaste on sakramentti, mikä aikaansaa syntien poispesemisen.

Eikö Raamattu puhu kasteesta syntien anteeksi saamiseksi? Kyllä puhuu, sekä Johannes Kastajan suorittaman kasteen että Jeesuksen Kristuksen nimeen suoritetun kasteen yhteydessä. Tutkikaamme ensiksi Johanneksen kastetta. Johannes kastoi ne, ”jotka katuivat syntien anteeksi saamiseksi. . . . hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat avoimesti syntinsä.” (Mark. 1:4, 5, Um) Tämä ei merkitse sitä, että kaste sinänsä pesisi synnit pois. Apostolien tekojen 19:4 osoittaa sen useiden nykyisten käännösten mukaan: ”Johannes kastoi parannuksen kasteella.” ”Johannes kastoi katuvien kasteella.” (Um) ”Johanneksen kaste oli kaste merkiksi katumuksesta.” (Ak) ”Johannes kastoi kasteella, mikä oli ilmaus katumuksesta.” (Williams) Johanneksen kaste oli siten merkki eli vertauskuva siitä, että luonnollinen juutalainen katui lakiliittoa vastaan tekemiään syntejä. Täten Johanneksen kaste valmisti näitä katuvia henkilöitä Messiasta varten. Sitä paitsi Johanneksen kaste ei ollut veden pirskottamista vaan upottamista veteen: ”Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä.” (Joh. 3:23) Katuakseen syntejään henkilön täytyi olla kyllin vanha ymmärtääkseen katumisen merkityksen. Siitä syystä Johannes ei kastanut lapsia.

Aiheuttiko kristillisen kasteen asettaminen muutoksen, niin että nyt lapsia pitäisi kastaa? Vastataksemme tähän kysymykseen meidän täytyy kysyä: Kuinka Jeesus kastettiin? Miksi Jeesus kastettiin?

ANTAUTUMISEN VERTAUSKUVA

Jumalan Poika meni Johannes Kastajan luo ja pyysi Johanneksen hämmästykseksi kastetta. Johannes ei ymmärtänyt, miksi Jeesus piti kastaa ja sanoi: ”Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!” (Matt. 3:14) Jeesus pysyi lujana vaatimuksessaan ja Johannes totteli upottaen Jeesuksen veden alle, niin kuin hän oli kastanut muitakin. Jeesukseen ei vain pirskotettu vettä, vaan hän oli veden alla: ”Jeesus . . . nousi kohta vedestä.” – Matt. 3:16.

Miksi Jeesus kastettiin? Se ei voinut tapahtua syntien poistamiseksi eikä merkiksi siitä, että hän oli katunut syntejään, koska hän oli ”pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu”, joka ”ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”. Jeesus oli täydellinen ihminen – kuitenkin hänet kastettiin! – Hepr. 7:26; 1. Piet. 2:22.

Synnitön ihminen Jeesus kastettiin sen tähden, että hän halusi tehdä Isänsä tahdon. Selittäessään tätä apostoli Paavali sovelluttaa Psalmin 40:6–8 Jeesukseen Kristukseen: ”Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala.” (Hepr. 10:4–7) Jeesus kastettiin, koska hän halusi vertauskuvata antautumisensa Jehovan tahdon tekemiseen; ja hän todisti antautumisensa kääntämällä selkänsä puusepän työlle ja aloittamalla evankeliuminpalveluksensa. Jeesus antautui täysikasvuisena miehenä: ”Myöskin Jeesus oli saanut kasteen . . . Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha.” – Luuk. 3:21, 23.

Kristittyjen kastaminen nykyään pitäisi suorittaa jäljittelemällä Jeesuksen Kristuksen antamaa esimerkkiä. Täten Jeesuksen kasteen merkitys on sama kuin hänen nykyisten seuraajiensa kasteen merkitys. Kristityn kaste on vertauskuva siitä, että hän on antanut elämänsä Jumalalle ja luvannut kuten Jeesus: ’Minä tulen tekemään sinun tahtosi, Jumala.’

Ne, jotka uskovat vesikasteen pesevän synnit pois, lainaavat usein Apostolien tekojen 2:38:nnen tuekseen. Tämä jae sisältää apostoli Pietarin sanat: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi.” Tässä Pietari puhui helluntaina niille, jotka olivat tehneet syntiä Jeesusta vastaan. Miten he voivat saada syntinsä anteeksi? Heidän täytyi katua ja tunnustaa Jeesus ja hänen puhdistava verensä ja osoittaa tämä tulemalla kastetuksi Jeesuksen nimessä. Se ei kuitenkaan merkinnyt sitä, että kastevesi olisi pessyt heidän syntinsä pois; jos niin olisi ollut asianlaita, heidät olisi tarvinnut kastaa uudelleen jokaisen uuden synninteon jälkeen. Apostolien tekojen 22:16 (Um) selittää: ”Ja nyt, miksi vitkastelet? Nouse, anna kastaa itsesi ja pese pois syntisi huutamalla avuksi hänen nimeään.” Kuinka synnit pestään pois? Ei vedellä, vaan ”huutamalla avuksi hänen nimeään”.

Siten kristityille suoritettu vesikaste on vertauskuva siitä, että he ovat katuneet syntejään ja ottaneet vastaan Jeesuksen ja antaneet elämänsä Jehovan tahdon tekemiseen uskollisesti niin kuin Jeesuskin.

USKOA JA TIETOA VAADITAAN

Jeesuksen antama käsky oli: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkiin kansoihin kuuluvista ihmisistä kastaen heidät Isän ja Pojan ja pyhän hengen nimessä, opettaen heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen teille määrännyt.” – Matt. 28:19, 20, Um.

Sisälsikö sanonta ”kaikkiin kansoihin kuuluvat ihmiset” lapsia? Ilmeisesti ei, sillä se olisi muuttanut Jeesuksen asettaman kasteen merkityksen! Lapset eivät voi suorittaa uskoon ja tietoon perustuvaa henkilökohtaista antautumista Jumalalle. Lisäksi kaste ei poista ihmisen syntejä. Apostoli kirjoitti: ”Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista.” (Hepr. 9:22) Kristuksen lunastusuhri ja kristityn katumus ja tämän lunastuksen tunnustaminen, minkä osoittaa hänen elämässään tapahtunut muutos, tekevät sellaisen anteeksi antamisen mahdolliseksi. Lisäksi apostoli selittää: ”Sillä ’jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu’. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?” (Room. 10:13, 14) Ei, ”kaikkiin kansoihin kuuluvat ihmiset”, jotka tuli kastaa, eivät sisältäneet lapsia; heidän täytyi varttua voidakseen ymmärtää lunastusuhrin arvon ja uskoa siihen kuultuaan Messiaasta.

Eräs syy kristillisen kasteen väärinymmärtämiseen on uskomus, että ”vesi”, mistä Jeesus puhui Johanneksen 3:5:nnessä, tarkoittaa kastevettä. Jeesus sanoi: ”Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.” Ne, jotka lukevat eteenpäin, voivat nähdä, että tämä vesi ei ole kastevettä. Tämä vesi on mainittu Johanneksen 4:14:nnessä ja myös Ilmestyskirjan 22:1, 17:nnessä ”elämän vetenä”. Näissä kummassakaan tapauksessa ei ole kysymys kastevedestä, vaan jostakin, mitä ihmisen tulee juoda kuvaannollisesti. Se on totuuden vettä, virkistävää, elämää antavaa, puhdistavaa tietoa Jumalan sanasta. Tämä totuuden vesi uudistaa ihmisen mielen ja avaa tien iankaikkiseen elämään.

Jos haluat tutkia Pyhät kirjoitukset, et löydä sieltä yhtään esimerkkiä vastasyntyneen lapsen kastamisesta! Lapsikasteen kannattajat yrittävät puolustaa oppia sanomalla, että kokonaiset perheet hyväksyivät kristillisyyden apostolien päivinä ja kastettiin. Mutta jos näihin perheisiin kuului pieniä lapsia, niin apostolit unohtivat sanoa sen – huolimatta siitä, miten erinomaisen tilaisuuden tämä olisi antanut heille korostaa sellaista oppia.

LAPSET PYHIÄ ILMAN KASTETTA

Mutta entä sitten, jos lapsi kuolee, ennen kuin se voi varttua ja oppia Jumalan pelastustietä? Vastaukseksi tähän kysymykseen Raamattu ilmaisee tärkeän syyn, miksi lasten kastaminen ei ole tarpeellista: Jumala pitää lasta ”pyhänä”, jos sillä on uskovat, kristityt vanhemmat. Entä jos vain toinen vanhemmista on uskova? Apostoli Paavali selittää: ”Mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan teidän lapsenne olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä.” (1. Kor. 7:14) Siten lapset tulevat ”pyhiksi” Jumalan silmissä, ei veden pirskottamisen kautta, vaan koska heillä on uskova isä tai äiti.

Sen sijaan että kristityt vanhemmat olisivat huolissaan lastensa kastamisesta, heidän tulisi ottaa vaarin henkeytettyjen Kirjoitusten neuvosta ja kasvattaa lapsensa ”Jehovan kurissa ja arvovaltaisessa ohjauksessa”. (Ef. 6:4, Um) Opeta lapselle Jehova Jumalan tahto ja käskyt. Tee niin kuin henkeytetty sananlasku sanoo: ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.” (Sananl. 22:6) Jos vanhemmat ovat olleet ahkeria opettamaan lapsilleen Jumalan totuutta, silloin he vartuttuaan kykenevät tekemään henkilökohtaisen päätöksen omistaakseen elämänsä Jumalalle. Tehtyään tämän päätöksen he tahtovat, kuten Jeesuskin, vertauskuvata antautumisensa vesikasteella. Olemalla uskollisia antautumiselleen he osoittautuvat arvollisiksi nauttimaan ikuisesta elämästä maan päällä Valtakunnan alaisuudessa.

Entä jos lapsi kuolee, ennen kuin se on kyllin vanha antautumaan henkilökohtaisesti Jumalalle? Koska Jumala pitää uskovien vanhempien lapsia ”pyhinä”, voimme olla varmoja, että hän tulee herättämään sellaisten uskovien vanhempien kuolleen lapsen elämään. Vanhemmat, jotka tottelevat ja seuraavat Jeesuksen esimerkkiä, eivät joudu koskaan harhaan. Pahantekijällekin, joka surmattiin kidutuspaalussa Jeesuksen vieressä, luvattiin ylösnousemus ja tilaisuus saavuttaa iankaikkinen elämä vanhurskaassa uudessa maailmassa. ”Sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa”, sanoi Jeesus. (Luuk. 23:43) Jos tämä pahantekijä, jota ei ollut kastettu siihen mennessä, on paratiisissa, kun se ennallistetaan maan päälle, niin varmasti lapset, joiden uskovat vanhemmat noudattavat Jeesuksen esimerkkiä, sen sijaan että antaisivat kastaa heidät lapsina, tulevat nauttimaan samanlaisesta siunauksesta.

Jeesuksen Kristuksen sanoilla ja esimerkillä on tosi kristittyihin suurempi vaikutusvalta kuin ihmisten perinteillä. Tosi kristityt noudattavat kiinteästi Kristuksen esimerkkiä. Pyhän Raamatun tutkiminen antaa heille ylivoimaisen todistuksen siitä, että 1) ensimmäisen vuosisadan kristityt eivät kastaneet yhtään lasta; 2) kristittyjen kastaminen ei ole syntien poispesemistä, vaan vertauskuva henkilökohtaisesta antautumisesta Jumalalle, ja 3) uskovien vanhempien lapset ovat ilman kastetta Jumalan silmissä ”pyhiä”.

Lapsia ei siis tarvitse eikä pitäisi kastaa. Kaste on toimitus, mikä osoittaa henkilön sitoumuksen, sellaisen sitoumuksen, mitä kukaan ei voi tehdä hänen puolestaan ja mitä sylilapsi ei varmastikaan voi tehdä omasta puolestaan. Raamatun opetus vesikasteesta, ja siksi ainoa vesikaste, minkä Jumala todella hyväksyy, on sama tänään kuin Jeesuksen aloittaessa sen.

[Alaviitteet]