Lukijain kysymyksiä

● Silloin tällöin saamme kirjeitä, joissa kysytään, oikeuttaisiko jokin tietty tilanne kristityn tekemään poikkeuksen totuuden puhumisen suhteen. Vastaukseksi näihin mainitsemme seuraavaa:

Jumalan sana käskee: ”Puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa.” (Ef. 4:25) Tämä käsky ei kuitenkaan merkitse sitä, että meidän tulisi puhua jokaiselle, joka meiltä jotakin kysyy, kaiken mitä hän haluaa tietää. Meidän täytyy sanoa totuus sille, joka on oikeutettu tietämään sen, mutta sille, jolla ei ole oikeutta tietää sitä, me voimme olla vastaamatta. Mutta me emme saa valehdella.

Siten sisaren pitäisi sanoa totuudenmukaisesti oikea ikänsä, jotta julistajankorttiin saataisiin oikea tieto. Se, että joku pelkää tehdä niin, on turhamaisuuden ja epäkypsyyden merkki. Tätä tietoa ei liioin tulisi salata tulevalta aviopuolisoltakaan, jos hän ajattelee olevan tarpeellista kysyä sitä. Hänellä on myös oikeus tietää se. Siten riippuu kokonaan olosuhteista, voiko joku vältellä ikänsä ilmoittamista vai ei.

Sama periaate on sovellettavissa henkilöön, joka kärsii parantumattomasta sairaudesta. Hänellä on oikeus tietää lääkärinlausunto, mikä ilmaisee hänen elämänmahdollisuutensa. Häneltä ei saa evätä tietoa, mikä on niin elintärkeä hänelle – kuinka kallisarvoisia hänen päivänsä ovatkaan hänelle juuri siksi, että niitä on jäljellä vain vähän. Sellaisen henkilön pettäminen ei ilmaise luottamusta, ymmärrystä eikä rakkautta, ja se joka harjoittaa pettämistä tällä tavalla, on jatkuvasti syyllisen omantunnon kiusaama. Jos potilas on antautunut Jehovalle, hän varmasti arvostaa sitä, että hänen päivänsä ovat Jumalan käsissä eikä siksi tunne sairaalloista kuolemanpelkoa, vaan vahvistaa itseään ylösnousemustoivolla. Jotkut, jotka jättivät ilmoittamatta sellaisen tiedon ollakseen ystävällisiä, huomasivat jäljestäpäin ilmaisseensa väärää ystävällisyyttä.

Sellainen ilmoitus tulee tehdä tietysti oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Ajan pitäisi olla sopiva ja esittämistavan myötätuntoinen, ei kuitenkaan liian surullinen. Ei olisi pahitteeksi huomauttaa, että hän voi olla vielä toiveikas tilansa suhteen lääkärinlausunnosta huolimatta, koska lääketiede ei ole erehtymätön nykyään. Rakkaus, viisaus ja itsehillintä saavat henkilön ottamaan asian puheeksi oikealla tavalla, ja tuloksena voi olla paljon lujempi rakkauden side kuin mikä aikaisemmin oli olemassa. Sellaisessa tilaisuudessa saatettaisiin mainita ylösnousemustoivo, ja ne siunaukset, joista hän uuden maailman yhteiskunnan jäsenenä jo nyt nauttii sekä ne, jotka vielä ovat edessäpäin.

Entä tulisiko tulevalle puolisolle kertoa epämiellyttävä totuus menneisyydestään, esim. elämästään ennen Jehovan todistajaksi tuloaan? Jos asia tulee esiin ja sitä kysytään häneltä, sovelletaan jälleen sääntöä, minkä mukaan totuus pitäisi kertoa sille, jolla on oikeus tietää se. Jos häneltä ei kysytä asiaa, silloin riippuu hänen arvostelukyvystään ja omastatunnostaan, haluaako hän kertoa sen vai ei. Jos kuitenkin olisi ilmeistä, että tieto olisi tärkeä toiselle, eikä toinen kysyisi sitä siitä yksinkertaisesta syystä, että hän ei ajatellut sellaisen olevan todennäköistä, silloin asia pitäisi kertoa vapaaehtoisesti luottaen siihen, että rakkaus ja ymmärrys peittäisi sen. Jos on olemassa jotakin, mikä tuottaisi toiselle pettymyksen, on varmasti paljon parempi, että se tapahtuu ennen avioliiton solmimista kuin sen jälkeen. Tällöin soveltuisi hyvin tunnettu Jeesuksen esittämä periaate: ”Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.” – Matt. 7:12.

On olemassa kuitenkin yksi poikkeus, mikä kristityn täytyy pitää aina mielessään. Kristuksen soturina hän osallistuu teokraattiseen sodankäyntiin ja hänen täytyy olla erittäin varovainen ollessaan tekemisissä Jumalan vihollisten kanssa. Niinpä Raamattu osoittaa, että Jumalan valtakunnan etujen suojelemiseksi on oikein kätkeä totuus Jumalan vihollisilta. Portto Raahab on raamatullinen esimerkki siitä. Hän kätki israelilaiset vakoilijat uskonsa takia heidän Jumalaansa Jehovaan. Hän osoitti uskonsa sekä teoillaan että huulillaan. Jaakobin ylistysmaininta hänen uskostaan on osoitus siitä, että Jehova hyväksyi hänen tekonsa. – Joos. 2:4, 5; Jaak. 2:25.

Tätä voitaisiin nimittää ”taidolliseksi menettelyksi”, niin kuin vuoden 1956 huhtikuun 15. päivän Vartiotornissa selitetään, ja se on sopusoinnussa Jeesuksen neuvon kanssa, että kun me olemme susien keskellä, meidän täytyy olla ”älykkäitä kuin käärmeet”. Jos olosuhteet vaatisivat kristittyä esiintymään todistajana ja vannomaan puhuvansa totuuden, niin mikäli hän silloin puhuu ollenkaan, hänen on lausuttava totuus. Kun kypsä kristitty joutuu vaihtoehdon eteen, joko puhua ja antaa ilmi veljensä tai kieltäytyä puhumasta ja joutua syytetyksi oikeuden halveksimisesta, hän panee veljiensä hyvinvoinnin oman etunsa edelle muistaen Jeesuksen sanat: ”Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.” – Matt. 10:16; Joh. 15:13.

● Mitä tarkoittaa Jaakobin 3:1 sanoessaan: ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion”? – M. W., USA.

Sanaa ”opettaja” käytetään useissa eri merkityksissä. Jehova on kansansa Suuri Opettaja ja Jesajan 54:13:nnessa sanotaan: ”Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.” Hänen asemansa on ainoalaatuinen; hän on kaiken totuuden Lähde. Hän on liittänyt Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssaan opettajaksi ja Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Te puhuttelette minua opettajaksi ja Herraksi, ja oikein te sanotte, sillä se minä olen.” (Joh. 13:13) Mutta ketään muuta ei ole valtuutettu ottamaan haltuunsa tätä opettajan asemaa väittäen olevansa hänen seuraajansa, sillä hän sanoi: ”Mutta te älkää antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä.” – Matt. 23:8.

Kuitenkin näkyvässä järjestössä on opettajia julkisissa asemissa. Herra on määrännyt ”uskollisen ja ymmärtäväisen palvelijan” pitämään huolta siitä, että hänen palvelijoilleen varataan hengellistä ”ruokaa ajallansa”. (Matt. 24:45–47) Niillä, jotka ovat liittyneet tähän palvelijaluokkaan sellaisen tehtävän suorittamisessa, on raskas vastuutaakka Jehova Jumalan edessä. Heidän täytyy olla erittäin valppaita pitääkseen tarkoin kiinni Jumalan henkeytetystä sanasta, etteivät he opettaisi ”oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä”. (Matt. 15:9) Heidän täytyy olla valveilla, etteivät he koskaan häpäisisi virkaansa ”opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi”. (Tiit. 1:11) Ja heidän täytyy ottaa huomioon heille lankeava vastuu, so. elää sopusoinnussa niiden Jumalan sanan vanhurskaitten vaatimusten kanssa, joita he opettavat, niin kuin on korostettu Roomalaiskirjeen 2:21–23:ssa.

Sen raskaan vastuun takia, mikä sellaisilla opettajilla on, Jaakob neuvoo: ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak. 3:1) Kenenkään, joka saa sellaisen teokraattisen määräyksen, ei kuitenkaan tule kieltäytyä siitä. Hänen tulee osoittaa oikealla tavalla arvostusta sitä teokraattista järjestelyä kohtaan, mikä on ilmaistu Efesolaiskirjeen 4:11:nnessä, missä sanotaan: ”Hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen.” Niinpä hän suorittaa nöyrästi saamansa tehtävän, etsien Jehovan ohjausta. Mutta Kirjoitusten tästä asiasta antaman neuvon mukaan kenenkään ei tulisi olla liian halukas saamaan sellaista asemaa tai yrittää määrätietoisesti toimia sellaisen vastuuaseman saamiseksi.

Vaikka kukaan kristitty ei haluaisi yrittää ottaa itselleen Jumalan tai Jeesuksen Kristuksen asemaa opettajana tai anastaa ”uskollisen ja ymmärtäväisen palvelijan” vastuuta, me voimme kuitenkin esittää teokraattisen järjestön kautta oppimiamme asioita toisille auttaen heitä ymmärtämään ja arvostamaan niitä ja olla opettajia siinä merkityksessä. Sellainen opettaminen mielessään Jeesus antoi opetuslapsilleen käskyn: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkiin kansoihin kuuluvista ihmisistä . . . opettaen heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen teille määrännyt.” (Matt. 28:19, 20, Um) Ja niille, jotka olivat hitaita tarttumaan palvelusetuihinsa tässä suhteessa, Paavali sanoi: ”Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.” (Hepr. 5:12) Kaikkien Jehovan kansaan kuuluvien tulisi ponnistella tullakseen päteviksi opettajiksi, kukin oikealla paikallaan teokraattisessa asiainjärjestyksessä.

● Voisitteko sanoa, miksi Jeesus sanoi Luukkaan 24:37–43:ssa, että hän ei ollut henki, joka oli ruumiillistunut, vaan että hän oli ihminen ja että hän oli kylliksi nälkäinen syödäkseen opetuslastensa kanssa? Ettekö te opeta, että Jeesus oli tässä tilaisuudessa henkiluomus, joka ruumiillistui? – C. S., USA.

Kysymyksessä oleva raamatunkohta kuuluu: ”Niin heidät valtasi säikähdys ja pelko ja he luulivat näkevänsä hengen. Mutta hän sanoi heille: ’Miksi olette hämmästyneet, ja miksi nousee sellaisia ajatuksia teidän sydämeenne? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan.’ Ja tämän sanottuaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Mutta kun he eivät vielä uskoneet, ilon tähden, vaan ihmettelivät, sanoi hän heille: ’Onko teillä täällä jotakin syötävää?’ Niin he antoivat hänelle palasen paistettua kalaa. Ja hän otti ja söi heidän nähtensä.”

Kuten Vartiotornin palstoilla on toistamiseen osoitettu, on olemassa runsaasti Raamatun todistuksia, mitkä ilmaisevat kuten apostoli Pietarikin, että Jeesus ”tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä”. Jos Jeesus olisi herätetty liharuumiissa, hän olisi noussut taivaaseenkin siinä, mutta ”ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta”. Ihmisruumiissa oleva Jeesus Kristus ei voinut olla ’hänen [Jumalan] kirkkautensa heijastuma ja aivan hänen olemuksensa täsmällinen kuva’. Hänen ihmisruumiinsa oli ”se leipä, jonka [hän antoi] . . . maailman elämän puolesta”. Jos hänet olisi herätetty siinä samassa ruumiissa, hän olisi ottanut takaisin tämän elämän lahjan eikä ihmiskunta olisikaan ollut enää lunastettu. – 1. Piet. 3:18; 1. Kor. 15:50; Hepr. 1:3, Um; Joh. 6:51.

Miten meidän tulee sitten ymmärtää Jeesuksen sanat? Hänen opetuslapsensa luulivat näkevänsä aaveen, kun hän ilmestyi niin äkisti heidän keskuuteensa, niin kuin he luulivat silloinkin, kun hän tuli heidän luokseen vettä myöten, kun he olivat hädässä myrskyn vuoksi. (Matt. 14:26, 27) Sen sijaan että hän olisi yrittänyt saada heidät ymmärtämään jotakin sellaista, mihin he eivät olleet vielä valmiit, Jeesus vain vakuutti heille, että hän ei ollut mikään aave tai näky, mitä hän ei ollutkaan, vaan että se, mitä he näkivät, oli todella hän; ja hänellä oli todellakin liharuumis, mihin hän oli ruumiillistunut tilaisuutta varten. Toisin sanoen Jeesus vakuutti heille, että hän ei ollut heidän mielikuvituksensa tuote eikä kukaan toinen, vaan todellakin sama Jeesus, jonka he olivat tunteneet ennen hänen kuolemaansa.

Jeesuksen opetuslapsilleen myöhemmin antama vastaus siihen, ennallistaisiko hän valtakunnan siihen aikaan, oli samantapainen. (Apt. 1:6) Hän ei ryhtynyt selittämään, että valtakunta olisi taivaallinen ja että he hallitsisivat hänen kanssaan taivaista; heitä ei ollut valmistettu ottamaan vastaan sellaista aivan uutta tietoa. ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.” (Joh. 16:12) Niinpä Jeesus silloin sanoi heille vain, ettei heidän tarvinnut tietää aikaa, jolloin valtakunta ennallistettaisiin Israeliin; hän antoi heidän ymmärtää vasta myöhemmin, ettei valtakuntaa ennallistettaisi koskaan lihalliseen Israeliin, vaan annettaisiin hengelliselle Israelille. Samoin on sen laita, minkä Jeesus puhui opetuslapsilleen Luukkaan 24:37–43:ssa. Hän ei yrittänyt selittää, että hänet oli herätetty henkiluomukseksi ja että hän oli nyt ruumiillistunut heidän hyödykseen, vaan teki tunnetuksi ainoastaan sen tosiasian, että kysymyksessä oli todella hän, Jeesus, jonka he kaikki olivat tunteneet. Hän ei pyytänyt syötävää siksi, että hän olisi ollut nälkäinen, vaan vain auttaakseen heitä käsittämään, että hän oli todellinen eikä kuviteltu henkilö.

● Onko kristityn sopivaa ottaa henkivakuutus? Eikö se ole jonkinlaista uhkapeliä? – S. P., USA.

Henkivakuutusta enempää kuin muitakaan vakuutusmuotoja ei voida tuomita uhkapeliksi, vaan ne ovat paremminkin rahansijoitusmuotoja. Henkilö ei yritä ottaa vakuutusta siksi, että hän ei joutuisi onnettomuuteen tai ettei hän kuolisi, vaan ryhtyäkseen varotoimiin onnettomuustapauksen varalta. On Raamatun mukaista, että mies pitää huolta omasta perhekunnastaan, ja siksi riippuu kokonaan hänestä itsestään, haluaako hän pitää heistä huolta tällä tavalla. – Gal. 6:5; 1. Tim. 5:8.

Joissakin paikoissa autovakuutus on pakollinen; toisissa taas sairausvakuutus. Sellaisiin lakeihin mukautuminen on pelkästään keisarille kuuluvan antamista keisarille. (Matt. 22:21) Siellä, missä laki ei vaadi vakuutusta, jokainen kristitty yksilö itse ratkaisee, miten hän haluaa suhtautua sen ottamiseen.