Lukijain kysymyksiä
● Minulle sanottiin Vartiotornin koulussa Gileadissa, että juutalainen tapa oli surmata tuomitut syntiset ennen paaluunripustamista. Mikä todistaa tämän? – R. H., Peru.
Tämä tieto annetaan 5. Mooseksen kirjan 21:22, 23:nnessa (Ak): ”Jos joku on tehnyt rikoksen, mistä rangaistaan kuolemalla, ja jos hänet on surmattu ja sinä olet naulinnut hänet paaluun, ei hänen ruumiinsa saa jäädä koko yöksi paaluun, vaan sinun täytyy varmasti haudata hänet samana päivänä, sillä paaluunnaulittu ihminen on hirvittävä häpeä, etkä sinä saa saastuttaa maata, minkä Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perinnöksi.” Tämä osoittaa, että kun hänet on surmattu, niin hänet paaluunnaulitaan, minkä jälkeen hänestä puhutaan ruumiina. Hänen ruumiinsa ripustaminen paaluun lisäsi hänen häpeäänsä ja oli myös varoittavana esimerkkinä toisille, että he välttäisivät tuollaista onnetonta loppua, mikä tottelemattomuudesta seuraa.
Tuollaisen julkisen varoituksen antaminen toisille oli todennäköisesti tarkoituksena, kun Baal-Peorin palvonnan johtomiehet surmattiin ja ripustettiin paaluun. ”Jehova sanoi Moosekselle: ’Ota kaikki kansan päämiehet ja ripusta heidät Jehovalle auringon eteen, jotta Jehovan kiivas viha kääntyisi pois Israelista.’ Ja Mooses sanoi Israelin tuomareille: ’Surmatkoon kukin miehensä, jotka ovat liittyneet Baal-Peoriin’.” Jehova tuotti sen lisäksi vitsauksen niille, jotka seurasivat noita johtajia paholaisten palvontaan, niin että surmattuja oli yhteensä 24 000. Nähtävästi noin tuhat noista surmatuista oli johtajia, ja 23 000 oli suoranaisesti Jehovalta tulleen vitsauksen uhreja. (4. Moos. 25:4, 5, 9, As; 1. Kor. 10:8) Mutta huomattavaa tässä on, että ”Israelin tuomarit” surmasivat nuo rikoksen johtohenkilöt, jotka ripustettiin sitten paaluihin. Heitä ei surmattu hirttämällä.
Tämä 5. Mooseksen kirjan ohje oli Joosuan mielessä siinä menettelyssä, mihin hän ryhtyi Ain kuninkaan suhteen: ”Ain kuninkaan hän ripusti puuhun ja jätti siihen iltaan asti, mutta auringon laskiessa Joosua käski ottaa hänen ruumiinsa pois puusta.” (Joos. 8:29, Ak) Huomaa, että niin tässä kuin 5. Mooseksen kirjassakin otettiin pois ruumis eikä elävää ihmistä. Jos rikollinen olisi ripustettu paaluun elossa, niin hän olisi tavallisesti ollut elossa, kun poisottamisaika tuli, niinkuin Jeesuksen mukana paaluunnaulitut varkaat olivat. Se herätti ihmetystä, että Jeesus oli kuollut niin lyhyessä ajassa. (Joh. 19:32, 33) Tämän paaluunnaulinnan toimeenpanivat tietenkin roomalaiset, ja uhrit ripustettiin paaluun heidän tapansa mukaan elävinä. Juutalaisen tavan, paaluunnaulittujen surmaamisen ensin, osoittaa myöskin Joosuan 10:26: ”Sen jälkeen Joosua löi heidät kuoliaaksi ja ripusti heidät viiteen [puuhun]. Ja he riippuivat [puissa] iltaan asti.” Ruumiin poistaminen auringon laskiessa esti pöhöttymisen tai mätänemishajun tai villieläinten raatelun yöllä.
● Koska orjuusajatus on niin epämieluinen nykyään, niin miksi puhumme kristityistä Kristuksen orjina? Hänhän sanoi, ettei hän sano meitä enää orjiksi, vaan ystäviksi. – M. S., Connecticut.
On totta, että Jeesus sanoi, kuten Johanneksen 15:15 (Um) esittää: ”Minä en sano teitä enää orjiksi, koska orja ei tiedä, mitä hänen isäntänsä tekee, vaan minä olen sanonut teitä ystäviksi, koska minä olen tehnyt teille tunnetuksi kaiken, mitä olen kuullut Isältäni.” Jeesus oli juuri lopettanut pääsiäisen vieton ja oli asettanut muiston apostoleilleen, joten oltiin aivan hänen kiinniottamisensa ja kuolemansa edellä. Hän oli tässä apostoliensa loppurohkaisussa ja -vahvistuksessa erittäin sydämellinen, vaikka ei kuitenkaan kieltänyt, että he olivat orjia. Viisi jaetta myöhemmissä sanoissaan hän muistutti heitä isännän ja orjan suhteesta: ”Pitäkää mielessänne se sana, minkä sanoin teille: ’Orja ei ole suurempi isäntäänsä. Jos he ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanoistanne.’” Hän ei siis poistanut sanaa orja, vaan osoitti, että vaikka hänen seuraajansa olivatkin orjia, niin he olivat myös hänen ystäviään. Kysymyksessä ei ollut tavallinen kylmä ja muodollinen isännän ja orjan suhde, vaan he olivat tämän laillisen suhteen lisäksi myös läheisiä ystävyksiä. Mutta tämä orjuus ei tehnyt tyhjäksi sitä seikkaa, etteivät kristityt kuulu itselleen, vaan ovat hinnalla ostettuja ja Kristuksen orjia. – 1. Kor. 6:19, 20; 7:23.
● Luukkaan 2:39 sanoo: ”Ja täytettyään kaiken, mikä [Jehovan] lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin.” Koska Herodeksen toimeenpanema lasten murha tapahtui vuosi tai enemmän Jeesuksen syntymän jälkeen, niin eikö tämä kohta todista lapsen olleen Nasaretissa, kun Herodeksen toimeenpanema lasten surmaamisrynnäkkö tuli, ja paon Egyptiin tapahtuneen Nasaretista eikä Beetlehemistä käsin, niinkuin eräs äskeinen Vartiotorni sanoi? – R. B., New York.
Evankeliumin kertomukset ovat lyhyitä, ja mitä jokin jättää pois, sen toinen usein täyttää. Emme voi otaksua Luukkaan kertoneen täydelleen jokaista Joosefin ja Marian sekä Jeesus-lapsen liikettä. Me tiedämme tosiaankin, ettei Luukas tehnyt sitä, koska hän ei edes mainitse Egyptiin suoritettua pakoa. Luukkaan 2:39 yhdistää vain aukon, mikä jäi vastasyntyneitä lapsia koskevan lain ja myöhemmin tapahtuneen Nasaretiin asettumisen välille yrittämattäkään kertoa kaikkea siinä välillä olevaa.
Mutta Matteuksen kertomus antaa meille enemmän yksityiskohtia. Se osoittaa, että Herodes lähetti tähdistä ennustajat Beetlehemiin, ja koska ohjeissa ei kerrota tapahtuneen mitään muutosta, niin meidän täytyy otaksua heidän menneen sinne, ja niin tarvittiin ”tähteä” uudelleen opastamaan heitä, ei niinkään paljon Beetlehemiin kuin siihen erityiseen taloon, missä lapsi oli. Kertomus esittää sen jälkeen paon Egyptiin Herodeksen toimeenpaneman lasten joukkomurhan välttämiseksi. Huomaa, että tämä kaksivuotisten ja sitä nuorempien poikien verinen surmaaminen rajoittui ”Beetlehemiin ja koko sen ympäristöön”. (Matt. 2:1–16) Beetlehemin ympäristöt olivat lähiseutuja, jotka eivät ulottuneet edes Jerusalemiin eivätkä missään tapauksessa etäisessä Galileassa olevan Nasaretin läheisyyteenkään! Jos lapsi olisi ollut Nasaretissa, ei sillä olisi ollut lainkaan hirveän tuhon vaaraa. Mutta surmaaminen keskittyi siihen piiriin, missä lapsi oli, tehden enkelin varoituksen ja sen jälkeen Egyptiin suunnatun paon välttämättömäksi.
Matteus kertoo sitten Herodeksen kuolemasta, mikä avasi tien Jeesuksen ja hänen vanhempiensa turvalliselle paluulle Israeliin. Joosef aikoi ilmeisesti palata Juudeaan asettuakseen juuri Beetlehemiin, mistä hän oli paennutkin. Mutta Herodeksen poika hallitsi siellä, ja Joosef pelkäsi lapsen turvallisuuden puolesta. Hän sai unessa Jumalalta varoituksen, ettei hänen pitänyt palata Juudeaan, vaan mennä sen sijaan Galilean alueelle. Perhe asettui siellä Nasaretiin ennustusten täyttämiseksi edelleen. (Matt. 2:19–23) Tämä kaikki osoittaa selvästi, että Joosef oli palaamassa siihen paikkaan, mistä hän oli paennut, Juudeaan, ja tarkemmin sanoen Beetlehemiin, mutta että suunnitelmissa pantiin toimeen muutos Jumalan väliintulon kautta, jotta lapsi olisi ollut turvassa ja ennustus olisi täyttynyt. Niinpä he menivätkin sen sijaan Nasaretiin, ja nyt me tulemme jälleen siihen kohtaan, mistä Luukas kertoo 2:39:nnen jälkiosassa.
Me uskomme näin ollen, että Vartiotornin helmik. 15. p:n numero 1952 esitti asiat oikein vastatessaan tähän kysymykseen sivulla 64.
● Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan, että kristittyjen pitää vihata isäänsä ja äitiänsä? – C. D., Kalifornia.
Tämä ohje annetaan Luukkaan 14:26:nnessa: ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin [sieluaan], hän ei voi olla minun opetuslapseni.” Jeesus lausui sanansa seuraajilleen, jotka ottavat ”kidutuspaalunsa” niinkuin hänkin teki, kuten seuraavassa jakeessa osoitetaan. Tämän vihaaminen sisälsi henkilön oman sielunkin eli elämän eikä ainoastaan hänen perheensä jäseniä. Mitä Jeesuksen Kristuksen voidellut seuraajat tekevät nyt sitten? Mitä he tekevät omalle ihmissielulleen mennäkseen uhrikuolemaan hänen kanssaan? Eivätkö he vihaa sitä suostumalla uhraamaan sen? Jeesus sanoi: ”Joka löytää elämänsä [sielunsa], kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä [sielunsa] minun tähteni, hän löytää sen.” (Matt. 10:39) He vihaavat sieluaan, kadottavat sen, antavat sen mennä; he suostuvat sen uhraamiseen ja jättävät aina siitä pitäen kaikki toiveensa elää maallista elämää uuden maailman paratiisissa. Jeesus sanoi, että heidän täytyy panna maalliset sukulaisuussuhteensa samalle tasolle kuin sielunsakin. Heidän täytyy olla halukkaita jättämään ne ainiaaksi, jättämään maa ja menemään taivaaseen sallimatta koskaan isän, äidin, veljen, sisaren, vaimon, lasten tai edes oman maallisen elämänsä häiritä Jumalan Sanan ja tahdon noudattamista. He vihaavat maallisia sukulaisiaan ja omaa elämäänsäkin siinä määrin, että ovat valmiit uhraamaan ne, jos se on Jumalan tahto, eivätkä salli sukulaistensa eikä oman elämänsäkään häiritä itseään Jehova Jumalan ja heidän välillään vallitsevien ehtojen uskollisessa täyttämisessä. Tämä ei merkitse siis sitä, että meidän tulee vihata isää ja äitiä tuon sanan tavallisessa merkityksessä enempää kuin meidän tulee vihata omaa ruumistammekaan. Me rakastamme itseämme; meidän tulee rakastaa samalla tavalla lähimmäisiämmekin oman huonekuntamme jäsenet mukaanlukien. Mutta minkään ei tule olla Kristuksen voideltujen seuraajien tiellä siinä, että he jättävät maalliset odotteet ja maalliset siteet mennäkseen taivaaseen ja hallitakseen Kristuksen kanssa.