”Me palvomme sitä, minkä tunnemme”
”Te palvotte sitä, mitä ette tunne; me palvomme sitä minkä tunnemme.” – Joh. 4:22, Um.
1. a) Mitä kaikilla ihmisillä on taipumus palvoa, ja miten se vaikuttaa sellaiseen, joka väittää olevansa poikkeus? b) Mitkä kysymykset on viisasta tehdä itselleen palvonnan suhteen?
KAIKILLA ihmisillä on taipumus palvoa jotakuta tai jotakin, vaikka vain omaa itseään. Ihminen, joka äreästi sanoo: ”Minä en palvo ketään enkä mitään!” palvoo todellisuudessa itseään. Hän tekee itsestään ihmisjumalan, mutta itsekeskeisyytensä vuoksi hän ei huomaa sitä tosiasiaa. Hän ylpeilee siitä julkeasta ajatuksesta, että hän ei anna palvontaansa millekään elolliselle eikä elottomalle. Tämä ei koidu miksikään hyödyksi hänelle; se ei laajenna hänen vapauttaan; se ei kevennä hänen vastuutaan. Se päinvastoin vahingoittaa häntä ja koituu mahdollisesti hänen iankaikkiseksi tuhokseen. Jotta ihminen voisi palvoa niin, että saisi siitä itse kestävää hyötyä, on hyvä tietää mitä palvoo palvoakseen sitä, minkä tuntee. Me teemme viisaasti, jos kysymme itseltämme: Palvonko minä sitä, minkä tunnen? Vai saatettaisiinko minulle ja minun uskonnollisille tai uskonnottomille tovereilleni sanoa: ”Te palvotte sitä, mitä ette tunne”? Toisin sanoen: Sinä palvot, mutta et tiedä mitä.
2. a) Missä suhteessa monet ihmiset ovat hyvin arkoja ollessaan uskonnollisen rakennuksensa ulkopuolella? b) Miten samarialainen nainen suhtautui asiaan ja hyötyi, kun hän sanoi palvovansa sitä, mitä ei tuntenut?
2 Uskonto on asia, jonka suhteen useimmat ihmiset ovat hyvin arkoja. Eivät vain radikaalit ja kommunistit vaan myös kristikunnan kirkkojen jäsenet häpeävät, jos heitä pidettäisiin uskonnollisina heidän ollessaan kirkkorakennuksensa ulkopuolella. Monet tukahduttavat kaiken keskustelun toiseen uskontoon kuuluvan kanssa sanomalla lyhyesti: ”Minulla on oma uskontoni!” Toiset – ja hyvin monet – sanovat kuultuaan jonkun esittävän uskonnollisen väitteen: ”Teidän uskontonne on totuus teille, ja minun uskontoni on totuus minulle, joten minun ei tarvitse lainkaan vaihtaa uskontoani.” Mutta jokainen tällaisella kannalla oleva voisi hyvin kysyä itseltään: Panisinko minä pahakseni, jos joku, joka tietäisi mistä puhuu, sanoisi minulle: ”Te palvotte sitä, mitä ette tunne”? Nainen, jolle eräs toiseen uskontoon kuuluva ensiksi esitti tällaisen lausunnon, ei pannut pahakseen. Se, ettei hän pahastunut siitä, koitui hänen hyväkseen. Hän käytti tilaisuutta tehdäkseen toisen kysymyksen. Täten hän sai selville miksi se, joka puhui hänelle, saattoi sanoa niin, kuin hän hänelle sanoi.
3. Milloin ja missä samarialainen nainen tapasi miehen, joka esitti hänelle tämän lausunnon?
3 Tuo nainen oli eräs lähi-idässä asuva nainen, Samariana tunnetun maakunnan asukkaita. Hän kohtasi odottamatta tämän tarkat tiedot omaavan miehen istumassa syvän kaivon reunalla puolen päivän aikaan Sykarin kaupungin lähellä. Oli ajanlaskumme vuosi 30, jonkin aikaa sen jälkeen, kun samarialaiset olivat viettäneet pääsiäisjuhlaansa läheisellä Garissimin vuorella, missä ennen oli seisonut samarialainen temppeli. Pieni samarialaissiirtokunta on yhä Garissimin vuoren luona nykyäänkin, ja heillä on pyhäkössään muinainen jäljennös Pentateukista (Pyhän Raamatun viidestä ensimmäisestä profeetta Mooseksen kirjoittamasta kirjasta), jonka he väittävät olevan vanhin nykyään olemassa oleva jäljennös. Lähellä on myös syvä kaivo, jonka väitetään olevan juuri se kaivo, jonka luona tuo samarialainen nainen kohtasi tämän miehen. Tämän kaivon vasemmalle puolelle on pystytetty ristikkoväliseinä, jossa näkyy tetragrammaton, neljä heprealaisten aakkosten kirjainta, jotka edustavat Mooseksen Jumalan nimeä Jehova eli Jahve. Kaikki tämä on nyt suojaavan rakennuksen sisäpuolella, ja matkailijat käyvät sitä katsomassa.
4, 5. a) Miksi oli merkittävää, että kaivolla syntyi keskustelu? b) Minkä uskonnollisen ongelman miehen huomautukset saivat naisen tuomaan esille?
4 Tuo mies kuului heimoon, jonka kanssa samarialaisilla ei ollut silloin mitään kanssakäymistä, ja kuitenkin tämä mies aloitti keskustelun tuon samarialaisen naisen kanssa, mikä sai hänet ihmettelemään. Tällainen rotuennakkoluulottomuus teki naiseen syvän vaikutuksen. Oli sopivaa, että mies puhui tuolle naiselle kaivolla, jota sanottiin patriarkka Jaakobin, Mooseksen isoisän isoisän, kaivamaksi, uudesta asiasta, ”elävästä vedestä”, jota juotuaan ihminen ei tule uudelleen janoiseksi. Mies paljasti hänelle tosiasioita hänen yksityiselämästään. Tämä sai naisen kysymään häneltä erästä sen ajan uskonnollista ongelmaa ja sanomaan:
5 ”Herra, minä näen, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet [palvoivat, Um] tällä vuorella; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla [palvoa, Um].” – Joh. 4:1–20.
6. Mitä mies sanoi naiselle tämän kansan ja oman kansansa palvonnasta sekä tulevasta palvonnasta?
6 Miehen vastaus naisen kysymykseen kuului: ”Usko minua, vaimo: Tulee hetki, jolloin ette palvo Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te palvotte sitä, mitä ette tunne; me palvomme sitä, minkä tunnemme, koska pelastus on lähtöisin juutalaisista. Kuitenkin tulee hetki ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa; sillä tosiaan Isä etsii senkaltaisia palvomaan häntä. Jumala on Henki; ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” – Joh. 4:21–24, Um.
7, 8. a) Keneksi kaivolla oleva mies osoittautui, ja miten nainen sai sen selville? b) Mihin johtopäätökseen Sykarin miehet tulivat tämän miehen, Jeesuksen, suhteen, ja miksi se oli oikea?
7 Kuka tämä mies oli, niin että hän saattoi puhua niin arvovaltaisesti tälle samarialaiselle naiselle? Nainen osoitti uskovansa Messiaaseen, jota nuo kreikkaa puhuvat juutalaiset kutsuivat Kristukseksi, ja nainen odotti tätä Messiasta eli Kristusta ratkaisemaan lopulta kaikki palvontakysymykset. Niinpä hän sanoikin: ”Minä tiedän, että Messias on tuleva, hän, jota sanotaan Kristukseksi; kun hän tulee, ilmoittaa hän meille kaikki.” Mutta kysymys jumalallisen Isän palvontapaikasta ja -tavasta oli jo avoimesti selitetty tälle samarialaiselle naiselle, sillä mies sanoi hänelle: ”Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi.” Jos tuo nainen eli kolme vuotta kauemmin, niin hän tuli tietämään lisäseikkoja, kiistattomia tosiseikkoja, todistukseksi siitä, että tämä mies oli tosiaan Messias, kauan sitten luvattu Jumalan Voideltu. Mutta hänen persoonanimensä maan päällä oli Jeesus, mikä merkitsee ’Jehovan pelastus’. Ja niin häntä kutsuttiin Jeesukseksi Kristukseksi. – Joh. 4:25, 26.
8 Tämä oli totisesti uutinen! Ja koska miehen seuraan tulivat nyt hänen kaksitoista toveriaan tuoden ruokaa heidän lounaakseen, niin samarialainen nainen jätti vesiruukkunsa kaivolle, palasi Sykariin ja sanoi sen asukkaille: ”Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?” Samarialaiset tulivat katsomaan ja kuulemaan. He viivyttivät häntä luonaan kaksi päivää. Mihin johtopäätökseen he tulivat? Siihen, että tämä mies ei ollut ainoastaan niiden juutalaisten messiaaninen Pelastaja, jotka eivät silloin olleet missään tekemisissä samarialaisten kanssa, vaan kuten he sanoivat tuolle naiselle: ”Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.” (Joh. 4:28–30, 39–42) Kolme vuotta myöhemmin varattiin historialliset tosiseikat todistamaan noiden samarialaisten olleen oikeassa: Jeesus Kristus on koko ihmiskunnan Pelastaja. Hän tiesi mistä hän puhui tuolle samarialaiselle naiselle.
”TUNNENKO MINÄ?” – SIITÄ ON KYSYMYS
9. Jos Jeesus olisi nyt maan päällä, niin keiden joukkoon hän sisällyttäisi meidät – niiden palvojienko joukkoon, jotka tuntevat, vai niiden, jotka eivät tunne, ja miksi on tärkeätä tehdä ratkaisu tämän kysymyksen suhteen?
9 Olettakaamme, että Jeesus Kristus olisi henkilökohtaisesti maan päällä nykyään ja sanoisi jollekin uskonnolliselle ryhmälle: ”Te palvotte sitä, mitä ette tunne; me palvomme sitä, minkä tunnemme.” Sisällyttäisikö hän itsensä ohella meidät sanoihinsa: ”Me palvomme sitä, minkä tunnemme”? Vai sisällyttäisikö hän meidät siihen uskonnolliseen ryhmään, joka ei tuntenut sitä, mitä se palvoi? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat erittäin tärkeitä meille nykyään, koska me joudumme pakosta tekemään järkevän ratkaisun sen suhteen, ketä tai mitä me palvomme. Ihminen voi pettää itseään sanomalla uppiniskaisessa ylpeydessään ja itseensä luottaen: ”Minä en palvo ketään enkä mitään! En pelkää Jumalaa enkä ihmistä.” Mutta ajan mittaan paljastavat tosiseikat tulevat esiin ja osoittavat, ketä tai mitä joku palvoo.
10. Millaista Jumalaa monet tunnustavat palvovansa nykyään väittäen hänen olevan Raamatun Jumala?
10 Monet väittävät, etteivät he palvo Buddhaa, eivät ketään hindujen 330 miljoonasta jumalasta, eivät muhamettilaisten Allahia eivätkä nykyisten juutalaisten Jumalaa vaan toisenlaista Jumalaa, nimetöntä Jumalaa, jolla ei ole mitään rodullisia eikä kansallisia yhteyksiä. Häntä voi palvoa jokainen rodullisten tai kansallisten yhdyssiteiden kompastuttamatta häntä. Monet väittävät nykyään, että tämä nimetön Jumala on Pyhän Raamatun Jumala.
11, 12. a) Miksi ne, jotka palvovat Jeesuksen tavalla, palvovat sitä, minkä tuntevat? b) Miksi samarialaiset eivät tunteneet sitä, mitä palvoivat, ja millä tavalla pelastus oli lähtöisin juutalaisista?
11 Jokaisen edessä on siis selvästi kysymys: Palvonko minä sitä, mitä en tunne, niin kuin samarialaiset palvoivat 1 900 vuotta sitten? Vai palvonko Messiaan tavoin sitä, minkä tunnen? Jos me palvomme sitä, minkä Messias maan päällä ollessaan tunsi, niin se merkitsee meille pelastusta, koska Messias itse sanoi siten. Hän tunsi taivaallisen Isän, josta hän puhui samarialaiselle naiselle. Tämän todistukseksi hän sanoi: ”Eikä Isää tunne [täysin, Um] kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.” (Matt. 11:27) ”Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän.” – Joh. 10:15.
12 Siihen aikaan kun Jeesus sanoi nämä sanat, kansa, joka palvoi Jerusalemin temppelissä, oli juhlallisessa sopimuksessa eli liitossa Jehova Jumalan kanssa hänen välittäjänsä profeetta Mooseksen kautta. Jumala ei ollut kansallisessa liitossa samarialaisten kanssa, vaikka he väittivätkin pitävänsä kiinni Pentateukista, Mooseksen kirjoittamista viidestä Raamatun kirjasta. Koska he hylkäsivät muun osan henkeytetyistä Pyhistä Kirjoituksista, niin he eivät palvoneet oikealla vuorella eivätkä tunteneet oikein Jehova Jumalaa, joka ilmaisi itsensä kaikkien noiden henkeytettyjen kirjoitusten välityksellä. Jeesus voi siis aivan oikein sanoa samarialaisille: ”Te palvotte sitä, mitä ette tunne.” Mutta puhuen itsensä ja kansan puolesta, jonka maallinen osa hän oli, Jeesus saattoi sanoa: ”Me palvomme sitä, minkä tunnemme, koska pelastus on lähtöisin juutalaisista.” (Joh. 4:22, Um) Tämä piti paikkansa, koska Jeesus Kristus lihansa päivinä oli ympärileikattu juutalainen, ja Sykarin samarialaisetkin sanoivat hänestä: ”Me . . . tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja [pelastaja, Um].” – Joh. 4:42.
13. Miten rotuennakkoluuloiset ihmiset saattaisivat suhtautua Jeesuksen lausuntoon, ja minkä kysymyksen he voisivat tehdä?
13 Monet rotuennakkoluuloiset ihmiset saattavat nykyään kompastua Jeesuksen lausuntoon: ”Pelastus on lähtöisin juutalaisista.” He saattavat kysyä: ’Merkitseekö tämä sitä, että meidän on hyväksyttävä juutalaisuus, ympärileikkautettava itsemme ja mentävä juutalaiseen synagoogaan ja tehtävä pyhiinvaellusmatkoja Jerusalemiin, jos haluamme palvoa tosi Jumalaa?’
14. Mitkä Jeesuksen samarialaiselle naiselle lausumat sanat vastaavat tähän kysymykseen?
14 Mitä opimme siitä, mitä Messias Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle? Kuuntele: ”Usko minua, vaimo: Tulee hetki, jolloin ette palvo Isää tällä [Garissimin] vuorella ettekä Jerusalemissa. . . . Kuitenkin tulee hetki, ja se on nyt, jolloin tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa, sillä tosiaan Isä etsii senkaltaisia palvomaan häntä. Jumala on Henki, ja häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” – Joh. 4:21–24, Um.
15. a) Minkä Jeesuksen sanat ilmaisivat olevan tapahtumaisillaan, ja miten se on tapahtunut tähän päivään asti? b) Millä siis on merkitystä tosi palvojille?
15 Nuo sanat ilmaisivat, että jyrkkä muutos oli tapahtumaisillaan. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin kenraali Tituksen johdossa olevat Rooman legioonat hävittivät Jerusalemin kaupungin, eikä sen Jehova Jumalan palvontaan tarkoitettua temppeliä ole perustettu uudelleen tähän päivään mennessä. Kaupungista, jonka pakanalliset roomalaiset rakensivat sinne seuraavalla vuosisadalla, tuli lopulta ”kristillinen” kaupunki, jonne kristikuntaan kuuluvat tekivät pyhiinvaellusmatkoja. Vielä myöhemmin siitä tuli muhamettilainen kaupunki, missä muhamettilaiset palvoivat entisen juutalaisen temppelin paikalle rakennetussa moskeijassa. Moskeija on nykyään yhä siellä, ja koko Jerusalem on nyt täysin Israelin tasavallan muodostavien juutalaisten hallussa. Mutta kaikella tällä ei ole mitään merkitystä ”tosi palvojille”. Heidän ei tarvitse palvoa Jehova Jumalaa maallisessa Jerusalemissa eikä missään muussakaan maallisessa kaupungissa, jota eri uskontojen edustajat pitävät pyhänä, ei edes Vatikaanissa. Millään erikoisella paikalla maan päällä ei ole merkitystä heille. Sen mukaan, mitä Jeesus sanoi samarialaiselle naiselle, heidän on ehdottomasti palvottava taivaallista Isää hengessä ja totuudessa. Hän on henkeä, hän on Henki, ei mihinkään maalliseen paikkaan rajoittuva.
16. Miten taivaallista Isää on palvottava, kuten Jeesus sanoi, ja miksi tämä on välttämätöntä?
16 Taivaallista Isää, joka on henki, ei sen tähden palvota fyysisen, ruumiillisen kosketuksen kautta häneen. Tosi palvoja ei ole riippuvainen näkyvistä eli aineellisista esineistä ja maantieteellisistä paikoista eikä niiden käytöstä, vaan hänellä täytyy pikemminkin olla oikea asenne, joka osoittaa uskoa eikä näkemistä ja kosketusta, hänellä täytyy olla mieltymys ja voimakas halu puhtaaseen palvontaan riippumatta paikasta tai siitä, mitä hänen ympärillään on. Ei riitä, että hän vain osoittaa vilpittömyyttä ja kokosydämisyyttä palvonnassaan, vaan hänellä täytyy olla myös totuus. Taivaallinen Isä hakee niitä, jotka etsivät totuutta Häneltä ja jotka palvovat häntä totuuden mukaan eivätkä kristikunnan ja muiden uskonnollisten järjestelmien satojen uskontokuntien ristiriitaisten opetusten ja perinteiden mukaan. Miten kukaan voisi ilman totuutta tietää, mitä hän palvoo Jumalana? Jumalasta voi olla miljoonia erilaisia ajatuksia!’
17. a) Mitä Jumalan palvominen totuudessa vaatii meiltä totuuden suhteen? b) Miten Jeesuksen oma kansa osoitti, ettei se palvonut hänen kanssaan sitä, minkä hän tunsi?
17 Totuus Jumalasta on edistyvää, ja tosi palvojan täytyy osoittaa totuudenrakkautta pysymällä sen edistymisen tasalla. Mitä on sanottava Jeesuksen omasta kansasta lihan mukaan? Voiko hän jatkuvasti sanoa tuosta kansasta: ”Me palvomme sitä, minkä tunnemme”? Miten hän olisi voinut sanoa niin? Kuultuaan hänen saarnaavan noin kolme vuotta sanomaa ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle” kansan uskonnolliset johtajat ja suurin osa heitä seuranneesta kansasta osoittivat, että heillä oli erilaisia ajatuksia Jumalasta kuin hänellä. He osoittivat, että he pitivät uskonnollisia perinteitään ja ihmiskäskyjä parempina kuin sitä, mitä hän osoitti heille henkeytetystä Pyhästä Raamatusta. He syyttivät häntä Jumalan pilkkaamisesta ja yrittivät väkivaltaisesti tappaa hänet. Lopulta heidän Jerusalemissa sijainnut korkein oikeutensa tuomitsi hänet kuolemaan Jumalan pilkkaajana. He jopa sanoivat roomalaiselle maaherralle Pontius Pilatukselle, että Jeesuksen piti heidän oman lakinsa mukaan kuolla Jumalan pilkkaamisen takia. Mutta saadakseen roomalaisen maaherran Jerusalemissa käyttämään valtaansa ja surmauttamaan Jeesuksen he syyttivät häntä poliittisen kapinan lietsomisesta. Seurauksena oli Jeesuksen kuoleminen teloituspaalussa. He eivät siis palvoneet Jeesuksen kanssa sitä, minkä hän tunsi!
18. Kumman Jumala hylkäsi, Jeesuksen vai Juudan kansan, ja miten tämä on osoitettu?
18 Voimmeko me mukautua tuon muinaisen kansan moiseen toimintatapaan? Emme, jos haluamme palvoa samaa Jumalaa kuin Jeesus palvoi, Jumalaa, jonka hän tunsi. Tuon kansan jälkeläiset eivät ole tähän päivään mennessä luopuneet Messiasta Jeesusta kohtaan omaksumastaan kannasta. He hylkäsivät Jeesuksen sanoman sekä myös hänen esittämänsä todisteet siitä, että hän oli kauan sitten luvattu Messias, mutta heidän oli pakko tunnustaa sen Jeesuksen ennustuksen täyttymys, että Jerusalemin ”pyhä kaupunki” ja sen loistava temppeli tuhottaisiin eivätkä juutalaiset enää koskaan rakentaisi niitä uudelleen. Jeesuksen sanojen mukaan Jerusalemin ja sen temppelin hirvittävä hävitys tapahtui sen ”sukupolven” aikana vuonna 70. (Matt. 24:1–34) Vaikka juutalaiset kiihkomielisesti yrittivät muuttaa tapahtumien kulkua, Jerusalem siis lakkasi olemasta ainoan elävän tosi Jumalan palvontapaikka. Siellä ei ole nykyään edes juutalaista temppeliä suosittelemassa sitä kaupunkina, jossa palvottaisiin yksimielisesti Tunnettua Jumalaa. Mutta sen totuudellisuuden, että Jeesus oli tämän Tunnetun Jumalan oikea messiaaninen profeetta, vahvistavat historialliset tosiseikat, joita ei voida pyyhkiä pois. Tämä Tunnettu Jumala ei siis hylännyt Jeesusta vaan kansan, joka hylkäsi hänet.
19. a) Keiden osatovereiksi heidän silloisessa menettelyssään meidän täytyy tulla, jollei Juudan kansan? b) Millaisen kanavan kautta pelastus tuli pakanoille ja milloin?
19 Se, että Jeesus sanoi: ”Pelastus on lähtöisin juutalaisista”, ei siis merkitse sitä, että ikuinen pelastus tulee tuon kansan välityksellä nykyään ja että meistä täytyy tulla sen ympärileikattuja käännynnäisiä eli jäseniä. Meistä ei pidä tulla Messiaan hylänneen kansan tovereita, vaan niiden muutamien tuhansien luonnollisten juutalaisten juutalaisen ”jäännöksen” tovereita, jotka ottivat vastaan Messiaan Jeesuksen vuonna 33 ja joista tuli hänen uskollisia seuraajiaan. (Room. 11:1–7) Sen jälkeen, kun Jeesus oli herätetty kuolleista ja ennen kuin hän kohosi taivaaseen, hän kokosi tämän uskovien juutalaisen ”jäännöksen” ensimmäiset jäsenet yhteen. Helluntaipäivänä (siivankuun 6. päivänä vuonna 33) Jumala käytti Jeesusta Kristusta pyhän hengen vuodattamisessa taivaasta noihin juutalaisen ”jäännöksen” ensimmäisiin jäseniin. Siten he voivat palvoa Jumalaa paitsi oikean palvonnan ”hengessä” myös Jumalan pyhän hengen avulla sekä ”totuudessa”, joka paljastettiin tuon pyhän hengen välityksellä. (Apt. 2:1–47) Myöhemmin, vuonna 36, tämä juutalainen jäännös toimitti Jumalan pelastussanoman edelleen pakanoille eli ei-juutalaisille. (Apt. 10:1–11:18) Se oli siis kanava, jonka kautta pelastus tuli pakanoille.
20. a) Mitä juutalaiskristityt tekivät Jerusalemin hävitystä edeltävänä kriittisenä aikana, ja riistikö se heiltä paikan missä palvoa Tunnettua Jumalaa? b) Keiden puolelle meidän täytyy asennoitua, jos haluamme pelastuksen Jumalalta Kristuksen kautta?
20 Myöhemmin, kriittisenä aikana, ennen kuin Jeesuksen ennustama Jerusalemin hävitys tapahtui, tuon juutalaisen jäännöksen jäsenet eivät palanneet Jerusalemiin viettämään siellä mitään juhlia eivätkä jääneet sinne. He pikemminkin karttoivat Jerusalemia ja Juudeaa ja pakenivat niistä, niin kuin Jeesus tosi profeetan tavoin oli käskenyt heidän tehdä. Siksi he eivät tuhoutuneet Jerusalemin ja sen temppelin mukana vuonna 70. (Matt. 24:15–22; Luuk. 21:20–24) Mutta heiltä ei siten riistetty oikeaa paikkaa palvoa Jumalaa jonka he tunsivat, vaan he palvoivat häntä jatkuvasti hänen tosi temppelissään, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja jota ihmiskädet eivät koskaan voi tuhota. (Hepr. 8:1, 2) Tästä juutalaisesta ”jäännöksestä” Jeesus Kristus voi lausua jatkuvasti vuoden 33 helluntain jälkeenkin samarialaiselle naiselle esittämänsä sanat: ”Me palvomme sitä, minkä tunnemme, koska pelastus on lähtöisin juutalaisista.” (Joh. 4:22, Um) Meidän ei tule asennoitua nykyään hylätyn kansan vaan tämän juutalaisen ”jäännöksen” puolelle, ikään kuin se olisi yhä elossa, jos haluamme pelastuksen Jumalalta hänen Messiaansa Jeesuksen kautta.
MITEN VOIMME TUNTEA SEN, MITÄ PALVOMME
21. a) Missä määrin meidän on tunnettava se, mitä palvomme, ja miksi? b) Miten samarialaiset olivat väärässä tässä suhteessa?
21 Kun ”me palvomme sitä, minkä tunnemme”, niin se merkitsee sitä, että me palvomme Jumalaa, jonka me tunnemme. Hän ei ole mielikuvituksellinen Jumala. Jos palvomme mielikuvituksellista Jumalaa, Jeesus voi sanoa meille: ”Te palvotte sitä, mitä ette tunne.” Jos me hyväksymme osatotuuksia, vaikkapa tosi Jumalastakin, mutta kieltäydymme sen jälkeen hyväksymästä täysin ilmaistua totuutta hänestä, niin miten sitten käy? Saamamme ymmärrys Jumalasta on silloin vaillinainen. Todellisuudessa saamme vääristyneen käsityksen Jumalasta, eikä se, mitä me palvomme, ole todellisuudessa tosi Jumala. Me palvomme sitä, mitä emme tunne; me palvomme jotakuta sellaista, jota ei ole olemassa. Se oli vikana noilla ensimmäisen vuosisadan samarialaisilla. He hyväksyivät henkeytetyn Pentateukin profeetta Mooseksen kirjoittamaksi, mutta he kieltäytyivät itsepäisesti hyväksymästä sitä lisäpaljastusta Jehova Jumalasta, joka sisältyi henkeytettyjen Heprealaisten kirjoitusten 34 muuhun kirjaan. Siksi heillä ei ollut ainoastaan vaillinaista käsitystä Jehova Jumalasta, vaan myös väärä käsitys hänestä. Sen tähden he kieltäytyivät menemästä palvomaan Jerusalemin temppeliin ja palvoivat Garissimin vuorella. He eivät hyväksyneet ajankohtaista historiallista kertomusta Jumalan toiminnoista ja totuudesta.
22. Miten sen kansan, jonka luonnollinen jäsen Jeesus oli, kävi samoin?
22 Samoin kävi sen kansan, jonka luonnollinen jäsen Jeesus Kristus oli. Siihen kuuluvat väittivät hyväksyvänsä kaikki silloiset henkeytetyt Heprealaiset kirjoitukset, nimittäin lain, profeetat ja psalmit, mutta niin kuin Jeesus Kristus osoitti heille, he tekivät Jumalan käskyt mitättömiksi ja tyhjiksi perinteillään ja henkeyttämättömien ihmisten käskyillä. (Matt. 15:1–9; Luuk. 24:44, 45) Sen lisäksi he vielä kieltäytyivät havaitsemasta ja tunnustamasta henkeytettyjen heprealaisten ennustusten täyttymystä, kun ne täyttyivät Jeesuksessa Kristuksessa. Niinpä he eivät hyväksyneet häntä Raamatun ennustamaksi Messiaaksi. Tämän mukaisesti he eivät myöskään liittyneet uskovien juutalaiseen ”jäännökseen”, joka sai Jumalan pyhän hengen helluntaipäivänä. Edelleen he eivät hyväksyneet Pyhän Raamatun jälkiosaa, nimittäin niitä henkeytettyjä Kirjoituksia, jotka Messias Jeesuksen uskolliset apostolit ja opetuslapset kirjoittivat kreikaksi. Noiden epäuskoisten juutalaisten mielestä Jumalan henkeytys ja totuuden paljastus päättyi Malakian kirjaan ja Aikakirjoihin, joten heidän mielestään kirjat Matteuksesta Ilmestyskirjaan eivät ole henkeytetty lisäys Heprealaisiin kirjoituksiin.
23, 24. Miten heidän Jumalansa jää heidän menettelytapansa takia jälkeen Tunnetummasta Jumalasta?
23 Mitä tästä on ollut seurauksena tälle kansalle, jonka Jerusalemin kaupunki temppeleineen hävitettiin vuonna 70 ja jonka pappeus siten lopetettiin? Se, että siihen kuuluvilla on väärä käsitys Jumalasta. He palvovat Jumalaa, joka ei ole täyttänyt lupauksiaan eikä ennustuksiaan tähän mennessä. He palvovat Jumalaa, joka ei lähettänyt luvattua Messiastaan Jeesuksen Kristuksen, ”Daavidin pojan, Aabrahamin pojan”, persoonassa. (Matt. 1:1) He palvovat Jumalaa, joka ei herättänyt Messiastaan kuolleista eikä asettanut häntä istumaan oikealle puolelleen taivaissa ”Herraksi ja Kristukseksi”. (Apt. 2:22–36) He palvovat Jumalaa, joka ei tehnyt ”uutta liittoa” uuden ”pyhän kansan”, ”Jumalan Israelin”, kanssa, joka on hengellinen, Moosesta suuremman välittäjän, nimittäin Messiaan Jeesuksen, kautta. – Jer. 31:31–34; 5. Moos. 18:15–18; Apt. 3:20–24; Hepr. 8:7–13; 1. Tim. 2:5, 6.
24 He siis palvovat Jumalaa, jonka Messias ei voikaan tulla nyt toista kertaa perustamaan koko ihmiskunnan siunaukseksi koko maata hallitsevaa messiaanista valtakuntaa, jolla on loputtoman rauhan ja vanhurskauden hallitus. (2. Sam. 7:4–17; Jes. 9:5, 6; Dan. 2:44; 7:13, 14) Seurauksena on, että Juudan kansa ei palvo tosi Jumalaa, vaikka sen uskolliset esi-isät palvoivat häntä.
25. Mitä apostoli Paavali sanoi kansansa innosta Jumalaan nähden, ja mitä tuo kansa palvoo sen tähden nykyäänkin?
25 Kristitty apostoli, joka oli kerran itse juutalaiskristityn jäännöksen vainooja, kirjoitti juutalaisista: ”Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus [into, Um] Jumalan puolesta, mutta ei taidon [täsmällisen tiedon, Um] mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus [Messias] on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” (Room. 10:1–4; 1. Tim. 1:12–16; Gal. 1:13, 14) Mitä on sitten sanottava aikaisemmin suositusta kansasta, joka hylkää Messiaan Jumalan? Sen uskonnollinen into ei ole ”täsmällisen tiedon” mukaista, vaan sekin palvoo sitä, mitä se ei tunne. Se ei palvo henkeytettyjen Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten Jumalaa, joka on sama kuin henkeytettyjen Heprealaistenkin kirjoitusten Jumala.
26, 27. Palvooko ”kolminaisuuteen” uskova kristikunta sitä, minkä se tuntee, ja miten me saamme selville oikean vastauksen?
26 Palvooko sitten kristikunta niin sanotun kolmiyhteisen Jumalansa palvojana sitä, minkä se tuntee? Vai palvooko se sitä, mitä se ei tunne? Mistä voimme tietää sen? Tutkimalla sekä henkeytettyjä Heprealaisia kirjoituksia että henkeytettyjä Kristillisiä kreikkalaisia kirjoituksia, sillä molemmat kirjoituskokoelmat kuuluvat yhteen ja muodostavat yhden henkeytetyn Kirjan.
27 Tämän Kirjan kummastakaan osasta tutkija ei löydä ilmaisua ”kolmiyhteinen Jumala” eikä ”kolminaisuus”, eikä niissä ole minkäänlaista raamatullista todistelua sen puolesta, että olisi olemassa niin sanottu ”yksi Jumala kolmessa persoonassa”, nimittäin Isä-Jumala, Poika-Jumala ja Pyhä-Henki -Jumala. Vastaukseksi kysymykseen: ”Mikä käsky on kaikkein ensimmäinen?” Jeesus Kristus sanoi aivan päinvastoin: ”Ensimmäinen on: ’Kuule, Israel, Jehova, meidän Jumalamme, on yksi Jehova, ja sinun täytyy rakastaa Jehovaa, sinun Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi ja koko voimastasi.’” Tässä vastauksessaan Jeesus lainasi Pentateukista 5. Moos. 6:4, 5:tä. (Mark. 12:28–30, Um) Mutta kristikunta ei noudata tätä ”ensimmäistä” käskyä palvoa yhtä Jumalaa, jonka nimi on Jehova.
28. Miten moninainen kristikunnan käsitys on Jumalasta, ja tuleeko pelastus sen kautta?
28 Kuinka kristikunta voi sitten palvoa oikein? Se palvoo pakanallista Jumala-käsitettä, jumalten kolmikkoa, vaikka kieltäytyy myöntämästä sitä. Sen käsitys Jumalasta on yhtä moninainen kuin ne sadat uskonlahkot, joihin se on jakautunut. Kuka voi kieltää sen tosiasian, että kristikunta palvoo sitä, mitä se ei tunne? Kristikunnan kautta ei saa pelastusta!
29. Millaiseksi tuntemukseksi Jumalan tahdon kaikenlaisiin ihmisiin nähden on tultava, ja kuka meidät siis ohjaa palvomaan sitä, minkä tunnemme?
29 Pelastus iankaikkiseen elämään onnessa saadaan palvomalla sitä, minkä Jeesus ja hänen tosi seuraajansa tietävät olevan tosi Jumala. Yksi näistä seuraajista, apostoli Paavali, kirjoitti Jumalan henkeyttämänä ja sanoi: ”Tämä on oikein ja otollista Pelastajamme, Jumalan, silmissä, jonka tahto on, että kaikenlaisia ihmisiä pelastuisi ja tulisi totuuden täsmälliseen tuntemukseen. Sillä on yksi Jumala ja yksi välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä vastaaviksi lunnaiksi kaikkien edestä.” (1. Tim. 2:3–6, Um) ”Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.” (Gal. 3:20) Jumala on siis ”uuden liittonsa” toinen osapuoli, ja ihmiset, jotka on saatettu tähän uuteen liittoon, muodostavat järjestelyn toisen osapuolen; ja tällaiset ihmiset voivat tulla ”totuuden täsmälliseen tuntemukseen” ’Jumalan ja ihmisten välisen yhden välittäjän’ kautta. Tämä välittäjä oli kerran täällä maan päällä ihmisenä, täydellisenä ihmisenä, joka inhimillisen täydellisyytensä ja synnittömyytensä takia voi antaa itsensä ”vastaaviksi lunnaiksi kaikkien edestä”. Tämä välittäjä on Messias Jeesus eli Kristus Jeesus. Koska hän on sen Jumalan välittäjä, jonka hän tuntee, niin hän ohjaa meidät ’palvomaan sitä, minkä tunnemme’, Jumalaa.
[Kuva s. 103]
Jeesus sanoi eräällä Samarian kaivolla olleelle naiselle, että tämä palvoi sitä, mitä ei tuntenut. Palvotko sinä sitä, mitä et tunne? Vai palvotko todella sitä, minkä tunnet?
[Kuva s. 108]
Kun ihmiset palvovat Jumalanaan kolminaisuutta, jonka he myöntävät olevan ”salaisuus”, niin voidaanko heidän sanoa ’palvovan sitä, minkä he tuntevat’?