Uuden rakkaudenkäskyn täyttäminen
”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.” – Joh. 13:34.
1. Millaista rakkautta Jumala apostoli Paavalin todistelun mukaan osoitti varatessaan lunnaat?
Jumalan ihmiskunnalle antama suurin lahja johtui periaatteeseen perustuvasta rakkaudesta eikä kiintymyksestä. Apostoli Paavali todistelee tätä Room. 5:7–10:ssä: ”Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa [agápe] meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. . . . Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia [emme ystäviä], tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut.” Jehova Jumala ei ilmaissut mieltymystä epätäydelliseen, syntiseen ihmissukuun lahjoittaessaan Poikansa. Mitkä ihmisten ominaisuudet olisivat antaneet aihetta mieltymykseen? Mutta hän osoitti rakkautta, periaatteen sanelemaa, epäitsekästä kiinnostusta heidän hyvinvointiaan ja tarpeitaan kohtaan. Hän ryhtyi toimenpiteisiin heidän suurimman tarpeensa varalta, huolehtien siitä, millä keinolla he tulisivat sovitetuiksi hänen – elämän Lähteen – kanssaan hänen Poikansa lunastusuhrin kautta.
2, 3. a) Miksi tuollaista periaatteeseen perustuvaa rakkautta tarvitaan Matt. 24:14:ssä olevan käskyn toteuttamiseksi, ja miten Jehovan todistajat sellaista rakkautta ilmaisevat? b) Miten Jeesus erosi nykyisistä hyväntekijöistä?
2 Voidaksemme kristittyinä seurata Jumalan Poikaa tarvitsemme tällaista rakkautta. Ilman sitä ei toteutuisi Jeesuksen ennustus, että ennen tämän asiainjärjestelmän loppua ”tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille”. Hän varoitti tämän hyvän uutisen viejiä, että ”teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden”. – Matt. 24:9, 14.
3 Jehovan todistajat julistavat nyt Valtakunnan hyvää uutista 194 maassa ja saaressa tehden sen epäitsekkäästä rakkaudesta. Mikä muu voisi saada heidät kulkemaan kestävinä ihmisten luo näiden kaupungeissa, kauppaloissa ja kylissä kuluttaen aikaansa ja voimiaan, kun he kuitenkin monen monissa kodeissa saavat osakseen ynseitä kieltoja tai häpäisevää kohtelua? Heidän tiensä ei ole nykyisten hyväntekijöiden helppo tie, sillä nämä hankkivat itselleen ihmisten myötätunnon rahalahjoilla, ruoalla tai teoilla, mitkä vetoavat ihmisten luontaisiin itsekkäisiin pyyteisiin. Kristus Jeesus sai tosin aikaan, että kahdessa tilaisuudessa ruoka yliluonnollisella tavalla siunautui ihmisjoukoille, jotka olivat tulleet kaukaa kuulemaan häntä. Mutta hän ei ottanut sellaista tavaksi, vaan osoitti, ettei hän halunnut seuraajiensa joukkoon mitään ”riisikristittyjä”. Eräälle sellaiselle joukolle hän sanoi: ”Ette te minua sentähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan sentähden, että saitte syödä niitä leipiä, ja tulitte ravituiksi. Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava.” Sitten hän jatkoi puhuen voimakkaita totuuksia, joita monet pitivät ”kovana puheena”, niistä oli seurauksena, että ”monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa”. He rakastivat katoavaa leipää, mutta eivät totuutta, joka ”pysyy hamaan iankaikkiseen elämään”. – Joh. 6:25–27, 60, 66.
4, 5. Mikä osoittaa, että Jeesus ei tarkoittanut lähimmäisenrakkautta yleensä antaessaan rakkaudesta tämän uuden käskyn?
4 Toiset hänen opetuslapsistaan pysyivät hänen kanssaan hänen palvelusaikansa loppuun asti. Viimeisenä yönä, jonka hän oli heidän kanssaan, hän sanoi: ”Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut – että tekin niin rakastatte toisianne.” (Joh. 13:34) Miten tätä voidaan sanoa ”uudeksi käskyksi”?
5 Noin tuhat viisisataa vuotta aikaisemmin Mooseksen kautta Israelille annettu laki oli sanonut: ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (3. Moos. 19:18) Vaikka tuon kansan historia osoitti, että israelilaiset olivat surkeasti epäonnistuneet tämän lainkohdan täyttämisessä, niin joka tapauksessa se oli ollut heidän lakikokoelmassaan kaikkien noiden vuosisatojen ajan. Pelkkä lähimmäisenrakkaus ei ollut siis uusi käsky. Jeesus mainitsi tämän lainkohdan vastatessaan erään juutalaisen lainoppineen tiedusteluun, kun tämä pyysi häntä esittämään lain suurimman käskyn. Jeesus vastasi: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi’. Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.” (Mark. 12:29–31) Vaikka tuo Israelin kanssa tehty lakiliitto täytettiin ja Jeesuksen kuoleman ja uuden liiton asetuksen jälkeen raivattiin pois tieltä, niin näiden kahden suuren käskyn periaatteet siirtyivät suoraan vastaperustetulle kristilliselle seurakunnalle. (Room. 12:1, 2; 13:8–10; Jaak. 2:8) Ymmärtääksemme, mitä Jeesuksen uusi käsky merkitsi, meidän on hyvä katsoa ensin, mitä aikaisemmissa käskyissä vaadittiin.
MIELI, SYDÄN, SIELU JA VOIMA
6. Mikä on välttämätöntä voidaksemme rakastaa Jumalaa koko mielestämme?
6 Miten kaikenkäsittävää onkaan sanoa, että meidän täytyy rakastaa Jehovaa koko mielestämme, sydämestämme, sielustamme ja voimastamme! (Mark. 12:30; Matt. 22:37) Mieli on älyn sijaintipaikka. Voidaksemme rakastaa Jumalaa koko mielestämme meidän on totisesti käytettävä kaikkia älynlahjojamme saadaksemme tietoa Luojasta, hänen päätöksistään ja periaatteistaan ja voidaksemme sitten älykkäästi, hänen tahtonsa mukaisella tavalla soveltaa tuon tiedon kaikkiin elämämme tilanteisiin. Se olisi täysin mahdotonta, jos elämää kahlehtisivat tietyt jumalanpalvelusjärjestelyt, joissa läpikäydään totunnaisia muotomenoja tai toistetaan ulkoa opittuja rukouksia ja ylistyksiä, sillä sentasoiseen älylliseen suoritukseen lapsikin pystyisi. Kaikkiviisas Jumala, joka loi tämän äärettömän ja ihmeellisen kaikkeuden kaikkine suurenmoisuuksineen ja vaihteluineen, ei varmastikaan koskaan voisi pitää tuollaista näivettynyttä ilmausta sen arvoisena, että sitä voitaisiin sanoa tosi rakkaudeksi häntä kohtaan. Koko mielestä lähtevä rakkaus Jumalaan vaatii meitä ’muuttumaan mielemme uudistuksen kautta, tutkiaksemme, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä’. – Room. 12:2.
7. Onko rakkautemme Jumalaan oikeata, jos palvelemme ja tottelemme häntä pelkästä velvollisuudentunnosta? Selitä.
7 Sydän on ihmisen selvästi epäitsekäs, toisten parasta tarkoittava ominaisuus, hänen kiintymyksensä ja vaikuttimiensa, omantunnon ja siveellisen käytöksen voimanlähde. Jos rakastamme Jumalaa koko sydämestämme, emme koskaan tottele ja palvele häntä pelkästä velvollisuudentunnosta tai siksi, että on pakko tehdä, mikä häntä miellyttää. Sellainen puolisydäminen ilmaus osoittaisi asianomaisen olevan kiinnostunut vain yhdestä seikasta: hyödyn saamisesta Jumalalta aivan niin kuin mies, joka tekisi työtä toiselle yksinomaan sen palkan tähden, minkä toivoo saavansa. Joka rakastaa Jehova Jumalaa koko sydämestään, ei tee Luojansa tahtoa ainoastaan sen tietonsa tähden, että hänen tulee tehdä niin ja koko hänen elämänsä riippuu tuosta tekemisestä, vaan myös siksi, että hän haluaa tehdä siten, hän kaipaa sen tekemistä. Voimakas sydämen taipumus saa hänet miellyttämään taivaallista Isäänsä. – 1. Joh. 5:3.
8. Miten voimme rakastaa Jumalaa ”koko sielustamme”?
8 Jumalan rakastaminen koko sielustasi merkitsee, että sinun on rakastettava häntä kaikkinesi, mitä elämääsi älyllisenä luomuksena kuuluu. Tämä estää varmasti olemasta pelkkä sunnuntaipalvoja, rakastamasta Jumalaa vain yhtenä viikonpäivänä tai palvomasta Jumalaa ainoastaan määräaikoina vuodesta. Elämäämme ei voida erottaa ajasta: niin kauan kuin elämme, meidän käytössämme on aikaa, mutta kun kuolemme, aika on kulunut meiltä loppuun ainakin siihen asti, kunnes taivaallinen Isämme saattaa katsoa sopivaksi herättää meidät ylösnousemuksessa jälleen eloon. Jos rakastamme Jumalaa koko sielustamme, koko elämämme kytkeytyy hänen tahtonsa tekemiseen. Me emme uskottele, että voimme kyllä pitää itse elämämme alkupuolen ja antaa Jumalalle loppupuolen, vanhuutemme. – Saarn. 12:1.
9, 10. a) Voimmeko rakastaa Jehova Jumalaa ”koko voimastamme” ja silti tehdä työtä oman tai perheemme elatuksen hankkimiseksi? Kuinka niin? b) Miksi aito rakkaus Jumalaa kohtaan on kovin läheinen ilmaus?
9 Koko voimamme käyttäminen Jumalan rakastamiseen merkitsee hänen tarmokasta palvelustaan, todellista ponnistelua hänen hyvän mielisuosionsa täyttämiseksi. Vaikka voimaa voidaan sopivasti käyttää elatuksen hankkimiseen, kodin hoitoon tai joskus virkistykseenkin, niin Jehova Jumalalla on aina etuoikeus käyttää elinvoimiamme. Kirjoittaen henkilöille, jotka olivat jo pyhittäneet elämänsä Jumalalle, apostoli sanoi: ”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.” Eikö ole täysin järkevää, että koska Jehova ”panee kaikki työnsä myötävaikuttamaan yhdessä niiden hyväksi, jotka rakastavat Jumalaa”, niin meidän tulee koettaa panna kaikki omat työmme myötävaikuttamaan hänen ylistyksekseen sekä kaikkien toisten hyväksi, jotka rakastavat häntä? – Room. 12:1; 8:28, Um.
10 Mikä voisi olla läheisempää kuin tällainen rakkaus, jota meidän Raamatun mukaan on osoitettava Jumalaa kohtaan? Me voimme pohtia, mikä osa mielellä, sydämellä, sielulla ja voimalla kullakin erikseen on tuon rakkauden osoittamisessa, mutta ne ovat kuitenkin kaikki välttämättömät, ennen kuin rakkaus voi olla aitoa. Se sisältää meidät kaikkinemme, eikä mitään voi jäädä pois.
LÄHIMMÄISEMME RAKASTAMINEN SAMOIN KUIN RAKASTAMME ITSEÄMME
11. Millä tavoilla voimme rakastaa ’lähimmäistämme niin kuin itseämme’?
11 Jeesus sanoi, että meidän täytyy rakastaa lähimmäistämme, ei itsemme sijasta, vaan niin kuin itseämme tehden hänelle, mitä toivoisimme hänen tekevän meille. Emme odota emmekä haluakaan toisten antavan meille kaikkia välttämättömiä tarpeitamme ponnistelematta vähääkään itse. Elämä ei olisi lainkaan niin kiinnostavaa, jos toiset palvelisivat meitä aivan joka asiassa. Mutta me arvostamme anteliaisuutta, hyvän jakamista, ei ainoastaan ruumiin tarvitseman, aineellisen hyvän, vaan vielä enemmän sellaisen, mikä tyydyttää henkiset ja hengelliset tarpeemme, kuten esim. virkistävä keskustelu ja rakentavat rohkaisun sanat. Me arvostamme sitä, että meitä suojellaan pahaa vastaan, tai varoituksia, kun emme ole selvillä vaarasta, ohjausta epäröidessämme, neuvoa ollessamme hämmentyneitä. Mutta me arvostamme myös sitä, että toiset eivät riistä meiltä oikeutta tehdä lopulliset ratkaisumme itse eikä oikeuttamme käyttää henkilökohtaisissa asioissa omaa päätösvaltaamme, kun olemme selvillä tosiasioista. Emme halua toisten puuttuvan omistusoikeuksiimme varastamalla tai väärinkäyttämällä meille kuuluvaa, vielä vähemmän haluamme heidän tulevan itsekkäästi meidän ja niiden väliin, joita rakastamme, erottamaan meitä aviopuolisostamme, perheemme jäsenistä tai ystävistämme. Kaikki tällaiset asiat ja etuoikeudet toivomme saavamme itse pitää. Meidän tulee myös haluta, että lähimmäisemme saisivat iloita samoista asioista, ja tehdä voitavamme nähdäksemme niin käyvän. Jeesus sanoi siitä: ”Tämä on laki ja profeetat.” – Matt. 7:12.
UUSI KÄSKY
12, 13. a) Millä erikoisella tavalla Jeesuksen rakkaudesta antaman uuden käskyn mukaan rakkautta oli ilmaistava? b) Miten Jeesus osoitti poikkeuksellista rakkautta maan päällä lähetystyönsä aikana?
12 Koska laki ja profeetat olivat vuosisatojen ajan velvoittaneet tällaiseen lähimmäisenrakkauteen, mikä merkitsi kaikinpuolista huomaavaisuutta lähimmäisen hyvinvoinnin edistämiseksi, niin Jeesuksen on täytynyt tarkoittaa jotain muuta sanoessaan opetuslapsilleen, että hän antaa heille ”uuden käskyn”. Mitä siis? Hänen sanansa kertovat meille: hän käski heitä rakastamaan toisiaan, ”niinkuin minä olen teitä rakastanut”. Hekään eivät täysin ymmärtäneet, miten paljon se merkitsi, mutta pian he oppivat sen ymmärtämään. – Joh. 13:34.
13 Kuten hänen opetuslapsensa myöhemmin ymmärsivät, Jeesus oli jättänyt kotinsa, vieläpä Isänsä, veljensä, läheisimmät toverinsa, sydämellisimmät ystävänsä sekä kaiken omaisuutensa ja kaikki oikeutensa, voidakseen olla heidän kanssaan. Kaikki tuo oli siinä taivaallisessa olotilassa, mistä hän oli tullut lähetystehtävään luopumalla elämästään henkenä ”Jumalan Sanana” ja syntymällä ihmiseksi tavallisessa tallissa. (Joh. 1:14; Luuk. 2:7) Se oli todella voimakkaasti vaikuttava muutos, suunnattoman paljon suurempi kuin minkä joku voi nykyään kokea lähtiessään maailman edistyneimmästä ja vauraimmastakin maasta ja siirtyessään sitten kaikkein takapajuisimmalle, puutteenalaisimmalle seudulle. Mutta hänen rakkautensa ei kohonnut huippuunsa vielä siinä; se oli vasta alkua. Vaikka hän tuli täydelliseksi ihmiseksi, synnittömäksi ja joka suhteessa kanssaihmisiään paremmaksi, hän asui ja työskenteli, söi, joi ja nukkui ihmisten parissa, jotka olivat epätäydellisiä, syntisiä, sairaita ja kuolevia. Jos hänen elämänsä kolmeakymmentä ensimmäistä vuotta voitiin sanoa ”normaaleiksi”, niin kolmesta ja puolesta viimeisestä vuodesta ei totisesti voitu sanoa samaa. Hän oli rakastanut lähimmäisiään niin kuin itseään kaikkina noina vuosina, mutta nyt hän rakasti heitä ainoalaatuisella tavalla. Hän opetti heitä väsymättä Palestiinassa, tuon maan äärestä ääreen ja kulutti voimaansa heidän ja Isänsä päätöksiä koskevan totuuden puolesta. Jos hän ei opettanut yleisöä, hän valmensi opetuslapsiaan, vaikka ihmisiä virtasi hänen luokseen toisinaan niin, että ”ei ollut aikaa syödäkään”. – Mark. 6:31.
14. Mikä osoittaa, että Jeesus ei kannattanut askeettista elämäntapaa, vaikka uhrautui itse?
14 Asketismiako? Ei suinkaan! Hän otti vastaan useita kutsuja aterioille ja pitoihinkin sekä ainakin kerran häihin, ja epäilemättä hän viihtyi niissä hyvin. Hän arvosti sitä hyvää, mitä hänelle tehtiin. Kun hän oli aterioimassa ystävänsä Lasaruksen luona, niin Lasaruksen sisar Maria käytti noin 160 markan arvosta kallista öljyä hänen jalkojensa voiteluun. Juudas oli närkästynyt ja oli olevinaan rakkaudellisesti huolissaan köyhistä, joille öljyn myymisestä olisi ollut hyötyä. Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.” (Joh. 12:1–8) Mutta kannustipa Jeesuksen palveluksessaan ilmaisema epäitsekäs rakkaus toisia vastarakkauteen tai ei, hänen oma rakkautensa kesti vähentymättömänä.
15. a) Miten Jeesus tähdensi rakkauden välttämättömyyttä opetuslapsilleen? b) Keitä uusi käsky velvoitti heidät rakastamaan ja millä perusteella?
15 Ihmettelemmekö näin ollen, että ollessaan viimeistä yötään opetuslastensa seurassa hän niin suuresti tähdensi rakkautta, aitoa, periaatteeseen perustuvaa rakkautta? Yli kolmekymmentä kertaa hän puhui rakkaudesta ja rakastamisesta, ja kolme kertaa hän toisti käskyn, ”että rakastatte toisianne”. (Joh. 13:34; 15:12, 17) Miten he voisivat osoittautua hänen opetuslapsikseen, jollei heillä olisi tällaista rakkautta? Oliko hänen käskynsä, että heidän tuli ’rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään’? Heidän oli tehtävä ja he tekivätkin siten, mutta se ei ollut uusi käsky. Heidän tuli rakastaa toisiaan, säilyttää keskinäinen rakkaus kristittyinä opetuslapsina ja heidän rakkautensa tuli olla samaa, mitä Jeesus oli osoittanut heitä kohtaan rakkaina opetuslapsina, miehinä, jotka rakastivat hänen Isäänsä, rakastivat totuutta ja rakastivat häntä. Hän sanoi heille: ”Sen suurempaa rakkautta [agápe] ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.” (Joh. 15:13, 14) Seuraavana aamuna he käsittivät, mitä hän tarkoitti.
16. a) Miten Jeesus osoitti korkeinta rakkautta ystäviään kohtaan? b) Mitkä sanat hänen opetuslastensa olisi silloin pitänyt muistaa?
16 Yksi heistä lienee nähnyt tapauksen, joskin matkan päästä, kun taas me voimme vain kuvitella seuraavan: hänen käsiään pidettiin päällekkäin, kunnes naula puhkaisi reiän ja repäisemällä läpäisi lihan upoten puuhun. Hänen verensä puna alkoi värjätä hänen käsiään, kun toinen naula lyötiin hänen jalkojensa läpi. Paalu nostettiin vihdoin pystyyn, niin että hän riippui koko painollaan näiden kahden kohdan varassa. Kuuden tunnin kuluttua hän oli kuollut ja säästänyt siten säärensä julmalta murskaamiselta. Jos kaikki hänen opetuslapsensa eivät sitä nähneet, he pian kuulivat siitä toisilta, jotka olivat olleet tapauksen silminnäkijöitä. (Joh. 19:25–27) Häpesivätkö he häntä? Olisivatko he halunneet kieltää seuranneensa tätä miestä, uskoneensa hänen opetuksiaan, uskoneensa, että hänet Jumala oli valinnut hallitsemaan valtakuntaansa? Ainakin Pietarin olisi pitänyt muistaa, mitä Jeesus sanoi heille nuhdeltuaan häntä hänen tunteellisten vastaväitteittensä johdosta, joita Pietari esitti juuri näistä tapahtumista esitettyä ennustusta vastaan. ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea”, Jeesus sanoi, ”hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. . . . Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” – Mark. 8:34–38.
17, 18. a) Mitä rakkaudellisia tavoitteita Jeesus saavutti kuolemansa kautta? b) Mihin ihmeelliseen suhteeseen me voimme nyt päästä ja miten?
17 Kuolemansa kautta Jeesus saavutti maan päälle tulonsa ensisijaisen tavoitteen: Isänsä rakkaan nimen kunniaan saattamisen. (Joh. 17:6; 18:37) Hän varasi myös lunnaat koko ihmiskunnan puolesta, niiden, jotka ottaisivat ne vastaan ja joille hän voisi sanoa: ”Te olette minun ystäväni, [koska] teette, mitä minä käsken teidän tehdä.” (Joh. 15:14) Hän sai oikeuden palvella sen uuden päähallituksen kuninkaana, jonka valtaistuin on taivaissa, ja palvella seuraajiensa hyväksi Jumalan ylimmäisenä pappina, ei sellaisena, ”joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä”. – Hepr. 4:15.
18 Neljänkymmenen päivän kuluttua ylösnousemuksestaan Jeesus meni jälleen kotiin taivaalliseen olotilaan, mutta hän ei ole koskaan unohtanut lähetystehtäväänsä, missä hän palveli 33 1/2 vuotta. Nyt hän hallitsee perustetussa valtakunnassaan maan kuninkaana, ja jo nyt voimme nauttia hänen ja hänen Isänsä Jehova Jumalan rakkaudesta ja kiintymyksestä, jos vain osoittaudumme hänen opetuslapsikseen. Siihen tarvitaan rakkautta meidän puoleltamme. – Matt. 25:31–40; Joh. 15:7–10.
19. a) Minkä piirteen ihmiset kaikkialla maailmassa ovat Jehovan todistajista havainneet, ja miksi se on harvinainen? b) Miksi tosi rakkaus velvoittaa heidät viettämään elämää, joka monien mielestä ei ole ”normaalia”?
19 Jeesuksen uskolliset opetuslapset täyttivät uuden käskyn, ja myös Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunta pyrkii nykyään vilpittömästi täyttämään sen. Heidän kansalliset ja kansainväliset konventtinsa ovat saattaneet heidät julkisesti nähtäviksi, samoin kuin heidän toimintansa talosta taloon on johtanut heidät kosketukseen yksityisten perheitten kanssa miljoonissa kodeissa ympäri maailman. Meidän suuresta rakkaudestaan Jumalaan, lähimmäiseen ja toisiinsa on puhuttu sanomalehdissä, radiossa ja monien kansojen uutiskatsauksissa. Kansainvälinen kitka, kansalliset puolueriidat ja rotuerot eivät pysty murtamaan heidän rakkaudensidettään. Vaino ja pilkka ei ole katkeroittanut heitä. (1. Kor. 13:6, 7) Heidän viettämänsä elämä ei ehkä monien mielestä ole ”normaalia”, kun he käyvät seurakunnankokouksissaan säännöllisesti kolme kertaa viikossa ja käyttävät viikonloppuina ja iltaisin paljon aikaansa raamatunopetustyöhön. Mutta Jehovan todistajat tietävät, että nykyinen maailma ei ole ”normaali” eivätkä nykyajat ”normaaleja” aikoja. Raamatun ennustusten pettämättömään täyttymiseen, mikä osoittaa nykyhetken koko maailmanhistorian poikkeuksellisimmaksi ja merkitsevimmäksi ajankohdaksi, liittyy piirteitä, joita tosi rakkaus ei jätä huomioon ottamatta. Kun nyt Harmagedon on näköpiirissämme, meidän on pidettävä kiinni siitä asiallisesta ajattelutavasta, että miljoonien, jopa miljardien ihmisten elämä saattaa pian päättyä nopeasti ja lopullisesti eikä meidän rakkautemme ulotu enää heihin, joille kerran sitä osoitimme. – Matt. 24:34–42.
20. a) Mitä uusi rakkaudenkäsky vaatii jokaiselta meiltä tämän ”normaalin” elämän suhteen? b) Miksi aidon rakkauden oppiminen ja kehittäminen on nyt niin tärkeätä?
20 Entä me yksilöinä? Toteutammeko me yksilöinä käskyn, ”että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut”? Olemmeko halukkaita uhraamaan sen elämän, mitä maailma sanoo ”normaaliksi”, ryhtyäksemme auttamaan vanhurskaudenrakkautta ilmaisevia veljiämme ja kiinnostuneitamme saamaan iankaikkisen elämän, panemaan alttiiksi henkemme tai kuolemaankin heidän puolestaan? Jotkut Jehovan todistajat tekevät niin joka päivä rautaesiripun takana ja muuallakin. Miksi emme me tekisi? ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.” (1. Joh. 3:16) Meidän on opittava tosi rakkautta nyt ja opittava se hyvin, jotta se tulevissa koetuksissa, houkuttelevissa tilanteissa ja vaikeissa ratkaisuissa panisi meidät tekemään oikein ja kestämään. Vaikka maailma yrittäisikin silloin leikitellä tunteillamme, saada mielemme kuohuksiin tai sokaista meidät periaatteitten ja toisten henkilöitten todellisten elämänetujen suhteen, niin tulemme selvästi havaitsemaan, mikä on rakkaudellinen menettely. – Jaak. 1:12; 1. Joh. 4:17, 18.
21. Mistä toiveista tosi rakkaus saa meidät vakuuttuneiksi Jumalan uuden järjestyksen ollessa käsillä, ja mihin sen tulisi kannustaa meitä?
21 Jumalan uusi järjestys on käsillä, ja siinä hänen maanpäälliset alamaisensa saavuttavat rakkauden avulla tuhat kertaa ihmeellisempiä tuloksia kuin nykyisessä järjestyksessä on milloinkaan saatu aikaan itsekkyyden avulla. He tekevät tästä maasta paitsi kirjaimellisen myös hengellisen paratiisin, joka on täynnä Jumalan hengen hedelmiä: rakkautta, iloa, rauhaa, pitkämielisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta [uskoa, Um], sävyisyyttä ja itsehillintää. Teidän parastanne ajatellen rukoilemme, ”että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi”. – Fil. 1:9–11.