Palveletko sinä Jumalaa, vai odotatko Jumalan palvelevan sinua?
AJATTELETKO sinä kristillisyyttä antamisen vai ottamisen näkökannalta? On hyvin helppoa olla kiinnostunut yksistään omasta hyvinvoinnistamme ja näin ollen itse asiassa odottaa Jumalan palvelevan meitä, sen sijaan että me huolehtisimme Jumalan palvelemisesta otollisella tavalla. Jos me palvomme Jumalaa pelkästään sen suoman mielenrauhan, sen tuoman menestyksen ja aseman tai sen antamien ystävien takia tai, siksi, että se tarjoaa pelastuksen toivon kuoleman jälkeen, niin me odotamme Jumalan palvelevan itseämme, sen sijaan että me palvelisimme Jumalaa, ja meidän vaikuttimemme on väärä.
Eräs tapa, millä me ilmaisemme tämän mielentilan, on rukouksemme. Mitä ne sisältävät? Yksistäänkö pyyntöjä itsellemme ja niille, jotka ovat meille rakkaita? Jos näin on, niin me paljastamme odottavamme Jumalan palvelevan itseämme. Sillä hartaalla uskonnonharjoittajalla, joka esittää novenansa eli yhdeksänkertaisen anomuksensa neitsyt Marialle saadakseen työpaikan, löytääkseen puolison tai tullakseen jälleen terveeksi, on tällainen tyypillinen mielentila. Hänen mieleensä ei pälkähdäkään milloinkaan ajatus palvella Jumalaa. Hänen kantansa on sama kuin sen suositun uskonnollisen kirjailijan, joka sanoi kerran: ”Niin oudolta kuin tuntuneekin, niin kristinusko on itsekästä. Se on pääasiassa huolissaan oman sielun pelastumisesta.”
Mutta näin ei ole! Jeesus Kristus itse perusti kristillisen uskonnon, eikä hän suinkaan tullut maan päälle ihmiseksi pelastamaan sieluaan. Hän ei ollut katoavainen. Hänellä oli elämä ja oikeus elää. Eikö hän ollut elänyt lukemattomia aikakausia Isänsä kanssa? Hän ei tullut maan päälle, jotta Jumala palvelisi häntä, vaan palvelemaan Jumalaa, koska tämän tekeminen oli oikein ja rakkaudellista.
Jeesus omisti elämänsä Isänsä tahdon tekemiseen, niin kuin hän itse sanoi: ”Minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.” Toisin sanoen: ’Minä tulin palvelemaan Jumalaa.’ – Joh. 6:38.
Jeesus palveli Jumalaa monin tavoin. Hän kohotti Isänsä kunniaan ja teki hänen nimensä tunnetuksi ihmisille. Hän todisti totuudesta. Ja hän palveli Jumalan kansaa sekä koko ihmiskuntaa. ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi”, hän sanoi, ”vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä.” Hänen tapansa palvella ihmisiä oli se, että hän saarnasi ”Jumalan valtakunnan evankeliumia” ja paransi kaikki sairastavat, jotka tulivat hänen luokseen. – Joh. 17:4; 18:37; Matt. 20:28; Luuk. 4:43; 6:19.
Jumalan palveleminen merkitsi Jeesukselle myöskin erossa pysymistä maailmasta. ”En minäkään maailmasta ole”, hän sanoi. Se merkitsi niin ikään vapaana pysymistä kaikesta synnistä: ”Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin?” Kukaan ei voinut. – Joh. 17:16; 8:46.
Jumala ei tosin tarvinnut Jeesuksen palvelusta, eikä hän tarvitse meidänkään palvelustamme. Ennen kuin Jehova Jumala loi Poikansa, hän oli ollut koko aikaisemman iankaikkisuuden täysin itsekseen toimeentuleva, ja jos hän ei tarvinnut Poikansa palvelusta, niin ei hän suinkaan tarvitse meidänkään palvelustamme. Profeetta esittää hänen sanovan: ”Jos minä isoaisin, en minä sitä sinulle sanoisi; sillä minun on maanpiiri ja kaikki, mitä siinä on.” Pystymmepä me tekemään mitä hyvänsä palvellessamme Jumalaa, meidän täytyy myöntää Jeesuksen sanat todeksi: ”Kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’.” Mutta Jumala antaa epäitsekkäässä rakkaudessaan luomuksilleen tilaisuuden palvella häntä, jotta he voisivat osoittautua arvollisiksi saamaan hänen siunauksiansa. – Ps. 50:12; Luuk. 17:10.
Jumalan palveleminen sillä tavalla kuin Jeesus palveli, ei merkitse sitä, että meidän pitäisi samaten suorittaa ihmetöitä, ruokkia suuria kansanjoukkoja, parantaa sairaita ja herättää kuolleita. Nämä ihmetyöt hävisivät, kun ne olivat täyttäneet tarkoituksensa: lujittaneet kristillisyyden jumalallisen alkuperän. Eikä se merkitse sitäkään, että meidän pitäisi antaa henkemme lunastusuhriksi. Se on mahdotonta, koska me olemme kaikki syntisiä, ja Jeesus varasi sitä paitsi lunnaat kerta kaikkiaan omalla uhrillaan. – Hepr. 9:26.
Mutta me voimme palvella Jumalaa noudattaen Jeesuksen esimerkkiä siinä, että tuotamme kunniaa Jehova Jumalalle tekemällä tunnetuksi hänen totuuttaan, nimeään, Sanaansa ja valtakuntaansa. Tämän tehtävän Jeesus antoi kaikille seuraajilleen: ”Menkää sentähden ja tehkää opetuslapsia kaikkiin kansoihin kuuluvista ihmisistä . . . opettaen heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen teille määrännyt.” Jokaisen kristityn velvollisuus on sen tähden saarnata. Siksihän apostoli Paavali huudahti: ”Voi minua, ellen evankeliumia julista!” Luuletko sinä, että tämä tehtävä oli ainoastaan apostoleja, sellaisia miehiä kuin Paavalia, varten? Huomaa Paavalin kirjoittaneen myöskin: ”Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.” – Matt. 28:19, 20, Um; 1. Kor. 9:16; 11:1.
Vaikka hyvin harvat kristityiksi tunnustautuvat arvostavat tätä totuutta, niin se alkaa vähitellen valjeta kristikunnan johtajille. Niinpä anglikaanisten piispojen Lambethissa (Lontoo) vuonna 1958 pitämä konferenssi lähenteli totuutta, kun siellä sanottiin: ”Evankeliumin julistamista ei tule pitää muutamien harvojen valittujen tehtävänä. Kaste ja kasteenuudistus merkitsevät ’maallikkojen virkaanasettamista’ evankeliumin saarnaamistyöhön. Jokaisen kristityn tulee tehdä, mitä Andreas teki veljelleen – sanoa: ’Me olemme löytäneet Messiaan’, ja tuoda hänet Jeesuksen luo.” – Theology Today, heinäkuu, 1960.
Vaikka Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaaminen on paras tapa, millä me voimme palvella Jumalaa, niin älkäämme rajoittuko siihen. Jumalan palveleminen vaatii myöskin sitä, että me tilaisuuden mukaan teemme ”hyvää kaikille”. Ja vaikka me emme voi elää täysin synnistä vapaata elämää niin kuin Jeesus Kristus, niin jotta voisimme palvella Jumalaa otollisesti, meidän täytyy ponnistella jatkuvasti syntiä vastaan, ettei se tulisi meille tavaksi. Samalla meidän täytyy elää ”niin, ettei maailma saastuta”. – Gal. 6:10; Jaak. 1:27.
Jos me palvelemme täten Jumalaa emmekä odota hänen palvelevan itseämme, niin se ilmenee meidän rukouksistammekin. Silloin meidän rukouksemme sisältävät ylistystä ja kiitosta Jumalalle ja anomuksia toisten puolesta ja varsinkin vanhurskauden voiton hyväksi, sen sijaan että me rajoittaisimme ne jonkin pyytämiseksi itsellemme. Ja silloin on meidän tulevaisuutemme tänä avaruusaikana onni ja iankaikkinen elämä eikä hämminki ja tuho. – Matt. 6:9, 10.