Eläminen nyt ylösnousemuksen ”viimeisenä päivänä”
1. Minä aikana vuosikymmeniä sitten odotettiin elossa säilyneitten kristittyjen jäännöksen kirkastumisen tapahtuvan, mutta onko se, mitä ennustettiin 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:16, 17:ssä, täyttynyt siitä lähtien?
KOSKA ”Kristuksessa kuolleet” herätetään hengellisissä ruumiissa ihmissilmille näkymättöminä tänä ”viimeisenä päivänä”, meidän ihmisten täytyy vaeltaa uskossa eikä näkemisessä ylösnousemuksen tapahtumisen ollessa kysymyksessä. Muistamme, että joitakin vuosikymmeniä sitten melko monet ajattelivat, että kristillisen seurakunnan kaikkien elossa olevien jäsenten kirkastuminen olisi tapahtunut pakanain aikojen päättyessä lokakuun 1. päivän paikkeilla vuonna 1914. (Luuk. 21:24) Mutta mitään sen kaltaista kuin kuvaillaan 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:16, 17:ssä ei tapahtunut tuohon aikaan. Sen sijaan puhkesi taivaassa sota, ja häviäjät, Saatana ja hänen demoninsa, kokivat nopean alastulon maan läheisyyteen. (Ilm. 12:7–13) On kiinnostavaa, että melkoinen joukko hengestä siinneitä kristittyjä, jotka olivat elossa ja toimeliaita maan päällä vuonna 1914, on yhä lihassa meidän keskuudessamme. ”Viimeisen päivän” ajoittamisessa hengestä siinneen seurakunnan kirkastumista varten oli ilmeisesti jotakin vikaa.
2, 3. Minä aikakautena kirkastumisen on määrä tapahtua, ja mikä kysymys siksi herää 1. Korinttolaiskirjeen 15:50–57:n täyttymyksestä?
2 Kuitenkin kirkastetun Jeesuksen Kristuksen näkymätön ”läsnäolo” eli parusia alkoi pakanain aikojen lopussa vuonna 1914. Siitä lähtien on siis ollut menossa ajanjakso, jolloin sen, mitä ennustetaan 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:16, 17:ssä, pitäisi tapahtua elossa olevien hengestä siinneitten kristittyjen suhteen, jotta se vastaisi ”viimeistä päivää”. – Joh. 6:54.
3 Milloin sitten alkaa 1. Korinttolaiskirjeen 15:50–57:n täyttymys? ”Ei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa, eikä turmeltuvuus peri turmeltumattomuutta. Katso! Sanon teille pyhän salaisuuden: Emme kaikki nukahda kuolemaan [kun turmeltuva ihmisruumis kuolee], mutta meidät kaikki muutetaan, tuokiossa, silmänräpäyksessä, viimeisen trumpetin aikaan. Sillä trumpetti soi, ja kuolleet herätetään turmeltumattomina, ja meidät [kristityt kuten Paavali] muutetaan. Sillä tämän turmeltuvan täytyy pukeutua turmeltumattomuuteen, ja tämän kuolevaisen täytyy pukeutua kuolemattomuuteen. Mutta kun tämä turmeltuva pukeutuu turmeltumattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuvat ne sanat, jotka on kirjoitettu: ’Kuolema on nielty iäksi.’ ’Kuolema, missä on voittosi? Kuolema, missä on pistimesi?’ Kuoleman tuottava pistin on synti, mutta synnin voima on [Mooseksen] Laki. Mutta kiitos Jumalalle, sillä hän antaa meille voiton Herramme Jeesuksen Kristuksen välityksellä!”
4. Milloin Jeesus kuoli, ja miten Danielin 9:24–27 oli ilmaissut sen?
4 Me voimme verrata Raamatun ajanlaskuun tapahtumia jotka ovat luonteeltaan rinnakkaisia tai vastaavia. Niinpä kysymme: milloin Jeesus Kristus itse herätettiin kuolleista, jotta hänestä voisi tulla ”Kristus ensi hedelmänä”? Se tapahtui sunnuntaina niisanin 16. päivänä vuonna 33. Kaksi päivää aikaisemmin, pääsiäisenä niisanin 14. päivänä, hänet oli ripustettu paaluun kuolemaan. Tämän Kristuksen esittämän uhrin päivä oli merkitty Jehova Jumalan laatimaan tapahtumain aikatauluun ja kerrottu Danielin 9:24–27:ssä. Siinä mainittiin ”seitsemänkymmenen viikon”, vuosiviikon, ei päivistä koostuvan viikon, sarjasta sen viimeisen viikon puoliväli. Danielin ennustus kertoi, että tämän viimeisen eli 70. vuosiviikon aikana ”Messias temmataan pois, eikä hänellä ole mitään itselleen” (UM). Mutta milloin tämän viimeisen vuosiviikon aikana, joka alkoi vuoden 29 syksyllä? Danielin 9:27 (UM) vastaa: ”Viikon puolivälissä hän lakkauttaa uhrin ja uhrilahjan.” Sen tähden eläinuhrit olivat arvottomia Jeesuksen kuoleman jälkeen.
5. Miten 70. ”vuosiviikon” alku lasketaan, mikä oli sille tunnusmerkkinä, ja minkä ajanjakson se aloitti Jerusalemille ja juutalaiselle järjestelmälle?
5 Koska Jeesus uhrasi täydellisen ihmiselämänsä ”viikon puolivälissä” eli niisanin 14. päivänä vuonna 33, niin tämä ”viikko” alkoi kolme ja puoli kuuvuotta aikaisemmin tisrin 15. päivänä vuonna 29. Mikä tapahtuma sitten ilmaisi tuon 70. ”vuosiviikon” alun? Jeesus osoittautui Messiaaksi, joka merkitsee ”Voideltua”. Se tapahtui silloin, kun Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Heti sen jälkeen Jeesus ”voideltiin” pyhällä hengellä Jehovan kansan messiaaniseksi Kuninkaaksi. Jeesus oli silloin 30-vuotias. (Luuk. 3:21–23; 4:1–21) Tämä tapahtuma merkitsi todellisuudessa ”lopun ajan” alkua Jerusalemille ja juutalaiselle uhrijärjestelmälle. Vajaat 41 vuotta myöhemmin eli vuoden 70 kesällä Jerusalem ja sen temppeli autioitettiin. Danielin 9:26 ennustikin: ”Kaupungin ja pyhän paikan saattaa [vuonna 70] tulevan johtajan [kenraali Tituksen] kansa tuhoon. Ja sen loppu on oleva tulvassa [jonka aiheuttavat Rooman legioonat]. Ja loppuun saakka on oleva sotaa.” – UM.
6, 7. Mitä seurasi heti pakanain aikojen päätyttyä vuonna 1914, ja mikä silloin taivaassa esitetty julistus toteutui maamme ja sen kuolleitten suhteen?
6 Vastaavasti kun pakanain ajat päättyivät vuoden 1914 syksyllä, alkoi tälle asiainjärjestelmälle ”lopun aika”. (Dan. 12:4) Heti pakanain aikojen päätyttyä voideltu Jeesus taivaassa asetettiin Kuninkaaksi, muinaisen esi-isänsä, Jerusalemin kuninkaan Daavidin, pysyväksi Perilliseksi. Silloin julistus, joka seurasi seitsemänteen trumpettiin puhaltamista, toteutui. Luemme siitä Ilmestyksen 11:15–18:sta:
7 ”Ja seitsemäs enkeli puhalsi trumpettiinsa. Ja taivaassa kuului suuria ääniä, jotka sanoivat: ’Maailman valtakunnasta on tullut meidän Herramme [Suvereenin Herran Jehovan] ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja hän [Suvereeni Herra Jehova] on hallitseva kuninkaana aina ja ikuisesti.’ . . . ’Me kiitämme sinua, Jehova Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, koska sinä olet ottanut suuren voimasi ja ruvennut hallitsemaan kuninkaana. Mutta kansat vihastuivat, ja tuli sinun oma vihasi sekä määräaika tuomita kuolleet ja antaa palkka orjillesi profeetoille ja pyhille ja nimeäsi pelkääville, pienille ja suurille, ja saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maan.’”
8. a) Keitä vastaan kansat siis vihastuivat ja miksi ja missä määrin? b) Miten tämä oli rinnakkainen sen kanssa, mitä tapahtui voidellulle Jeesukselle ”viikon puolivälissä”?
8 Vuosina 1914–1918 käydyn ensimmäisen maailmansodan aikana ”kansat vihastuivat” ja purkivat vihansa Suvereenin Herran Jehovan antautuneeseen kansaan. Miksi? Koska Jehovan kansaan kuuluvat saarnasivat pakanain aikojen päättymistä vuonna 1914 ja Kristuksen valtakunnan täyttä perustamista taivaisiin. Tämä kansojen viha kohosi huippuunsa vuoden 1918 keväällä selvästi Amerikan yhdysvalloissa. Se tapahtui kolme ja puoli vuotta pakanain aikojen päättymisestä ja voidellun Jeesuksen asettamisesta taivaalliseksi Kuninkaaksi. Se, mitä tapahtui Valtakunnan julistajille maan päällä vuonna 1918, on täysin rinnakkaista sille, mitä tapahtui Jeesukselle Jerusalemissa ”viikon puolivälissä”. Hänen kohdallaan tuli välttämättömäksi kuolleista herättäminen. Vastaavasti hänen valtakuntansa julistajat vuonna 1918 saivat vainoojien mielestä ”kuoliniskun”, niin että Valtakunnan julistus tarvitsi elvyttämistä, ylösnousemuksen.
9. a) Miksei vainottujen Valtakunnan julistajien elvyttäminen eli kuvaannollinen ylösnousemus uuteen toimintaan ollut todellinen vastine Jeesuksen ylösnousemukselle niisanin 16. päivänä vuonna 33? b) Keiden hengellistä ylösnousemusta heidän ’tempaamisensa Herraa vastaan’ ei voinut edeltää?
9 Jeesuksen ylösnousemus niisanin 16. päivänä vuonna 33 oli laadultaan hengellinen, ylösnousemus taivaaseen, mutta se tapahtui maallisesta haudasta. Vielä lihassa olevien Valtakunnan julistajien ollessa kysymyksessä heidät elvytettiin maalliseen toimintaan, uudelleen saarnaamaan, ”tätä valtakunnan hyvää uutista” koko asutussa maassa ”todistukseksi kaikille kansoille”. (Matt. 24:14) Hengestä siinneitä kristittyjä ei ollut määrä vielä kirkastaa taivaassa, ’temmata pilvissä Herraa vastaan ilmaan’. Heidän ei ollut aika kokea tätä, niin että se olisi ’edeltänyt’ niiden kristittyjen ylösnousemusta, jotka olivat ”Jeesuksen välityksellä kuolemaan nukahtaneet” vuoteen 1918 saakka. Sen sijaan, kuten 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:14–17 osoittaa, ”ne, jotka ovat kuolleita Kristuksen yhteydessä, nousevat ensin”. Sopivasti heidän ensin tapahtuva ylösnousemuksensa edelsi Valtakunnan julistajien elvyttämistä eli virvoittamista työskentelemään edelleen lihassa maan päällä tänä ”lopun aikana”. Tämä elvyttäminen tapahtui vuoden 1919 keväällä.
10. Keiden ylösnousemus ja mihin aikaan oli todellinen vastine Jeesuksen ylösnousemukselle niisanin 16. päivänä vuonna 33?
10 ”Kristuksessa kuolleiden” hengellinen ylösnousemus keväällä vuonna 1918, kolme ja puoli vuotta Kristuksen valtaistuimelle noususta pakanain aikojen lopussa syksyllä vuonna 1914, oli rinnakkainen Jeesuksen omalle ylösnousemukselle niisanin 16. päivänä vuonna 33, ”viikon puolivälissä”. (Dan. 9:27, UM) Tällä tavalla he ’nousivat ensin’. Siten se ’edelsi’ Kristuksen ”läsnäoloon” eli parusiaan elossa säilyneen ylösnousemusta ja Valtakunnan saarnaamisen tappamista.
11. Mikä vastaava ajanjakso tulee mukaan kuvaan Ilmestyksen 11. luvun Jumalan profeetallisten todistajien yhteydessä, ja kuvaako heidän nousemisensa taivaaseen 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:17:n täyttymystä?
11 Samanlainen ajanjakso tulee mukaan kuvaan Ilmestyksen 11. luvussa kuvattujen Jumalan profeetallisten todistajien yhteydessä. Ilmestyksen 11:3–7:n mukaan heidät tapettiin, kun he olivat profetoineet 1 260 päivää eli kolme ja puoli vuotta. Mutta he saavat ylösnousemuksen: ”Niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua heihin meni Jumalasta elämän henkeä, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät. Ja he kuulivat suuren äänen sanovan heille taivaasta: ’Tulkaa tänne ylös.’ Ja he menivät ylös taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät.” (Ilm. 11:11, 12) Tämä kuvasi profeetallisesti hengestä siinneitten kristittyjen jäännöksen elpymistä Valtakunnan palveluksessa keväällä 1919. Heidän nousemisensa maailmanlaajuisen huomion kohteeksi ei ollut 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:17:n täyttymys. Tässä yhteydessä tulee mieleen, että Jeesuksen Kristuksen 120 opetuslasta ei elvytetty julkiseen toimintaan Jerusalemissa, ennen kuin 51 päivää heidän Herransa Jeesuksen Kristuksen paaluun naulitsemisen ja hautaamisen jälkeen.
12. Miten tämä hengellisen jäännöksen elpyminen ennustettiin myös näyssä, jonka Hesekielin 37:1–14 esittää?
12 Tällainen elossa säilyneen jäännöksen elvyttäminen ennustettiin myös Hesekielin 37:1–14:ssä. Siinä Jehova antoi profeetta Hesekielille näyn laaksosta, joka oli täynnä kuivia israelilaisten luita. Sitten luut ennallistettiin eläviksi israelilaisiksi, jotka olivat valmiita lähtemään pakkosiirtolaisuudestaan pakanallisesta Babyloniasta. Kertoessaan, miten tämä näky täyttyisi, Jehova sanoi: ”Katso, minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani [joka oli pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa], ylös haudoistanne ja vien teidät Israelin maahan. Ja siitä te tulette tietämään, että minä olen Herra, kun minä avaan teidän hautanne ja nostan teidät, minun kansani, ylös haudoistanne.” – Hes. 37:12, 13.
13. Miten tämä näky kuivien luiden laaksosta täyttyi nykyaikana, ja miten se vastasi sitä, mitä tapahtui Jeesuksen opetuslapsille sen jälkeen, mitä oli sattunut ”viikon puolivälissä”?
13 Tämän näyn nykyisessä täyttymyksessä hengellisten israelilaisten jäännös elvytettiin vuoden 1919 keväällä ja vapautettiin Suuresta Babylonista, väärän uskonnon maailmanmahdista, ja sen poliittisten, juridisten ja sotilaallisten rakastajien viheliäisestä alamaisuudesta, jotka tekivät ensimmäisen maailmansodan aikana mitä se tahtoi. Samoin, profeetallisessa yhteydessä tapahtumien nykyaikaiseen ajoitukseen, Jeesuksen henkilökohtaisten opetuslasten elvyttäminen ja heidän vapauttamisensa sortavasta juutalaisesta asiainjärjestelmästä ei tapahtunut, ennen kuin hänen kuolemansa ja hautaamisensa ja kuolleista herättämisensä jälkeen, joka tapahtui kolmantena päivänä, niisanin 16. päivänä vuonna 33. Tämä oli pian sen ”viikon puolivälin” jälkeen, jolloin Jeesus uhrattiin lunnaina koko ihmiskunnan puolesta.
14. Mihin 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:15–17:ssä mainittuun luokkaan nämä nykyajan toimintaan elvytetyt todistajat kuuluvat, ja mistä johtuu, että se mitä Jeesus kutsui ”viimeiseksi päiväksi”, on heille ’onnellinen’ päivä?
14 Nykyaikana uudelleen toimintaan elvytetty hengellisten israelilaisten jäännös, joka ryhtyi todistustyöhön jälleen vuoden 1919 keväällä, oli niitä, joista apostoli Paavali sanoi: ”Me elossa olevat, jotka säilymme Herran läsnäoloon.” (1. Tess. 4:15) He odottavat kuolevansa ”Herran yhteydessä” ja hänen läsnäolonsa aikana saatettuaan päätökseen lopullisen Valtakunnasta todistamisen kautta maailman. Heidän kuolemansa tapahtuu sen ”viimeisen päivän” aikana, jolloin Jeesus sanoi herättävänsä kuolleista ne opetuslapset, joilla on etu syödä hänen lihaansa ja juoda hänen vertaan. Tämä merkitsee heille sitä, että heidät ”temmataan” häntä, heidän Herraansa, vastaan ”ilmaan”. Tämä heidän silmänräpäyksellinen ylösnousemuksensa taivaalliseen elämään on näkymätön ihmisille, jotka jäävät maan päälle, ikään kuin ”pilvien” varjoon. He ovat tosiaan ”onnellisia”, koska he ”tästä lähin kuolevat Herran yhteydessä” ”Herran läsnäolon” aikana, eikä heidän tarvitse nukkua kuolemassa odottaen hänen toista tulemustaan. – Ilm. 14:13; Joh. 6:53, 54; 1. Kor. 15:52, 53.
15. Ketkä nykyajan työtoverit ovat läsnä, kun elossa säilynyt jäännös poistuu ”viimeisen päivän” lopulla, ja millainen ero siitä saattaa tulla?
15 Monet heidän kristityt toverinsa, ”suureen joukkoon” kuuluvat, jäävät jäljelle. Tänä ”lopun aikana” ja näkymättömän ”Herran läsnäolon” aikana heistä on tullut hengellisten israelilaisten jäännöksen työtovereita lopullisessa Valtakunnasta todistamisessa kaikille kansoille. Tämä ”suuri joukko” odottaa säilyvänsä elossa ”suuressa ahdistuksessa”, jossa tämä maailmallinen asiainjärjestelmä tuhoutuu. (Ilm. 7:9, 14) Siten he tulevat olemaan läsnä, kun tulee se onnellinen aika, jolloin viimeiset hengellisten israelilaisten jäännöksen jäsenet ”temmataan . . . pilvissä Herraa vastaan ilmaan”. (1. Tess. 4:17) Kuinka rakkaudellista onkaan, että tänä ylösnousemuksen viimeisenä päivänä elävä ”suuri joukko” sanoo jäähyväiset elossa säilyneelle jäännökselle, kun sen jäsenet lopettavat maallisen vaelluksensa ”viimeisen päivän” päättyessä! (Joh. 6:53, 54) Se ei ehkä ole helppo ero, mutta siihen voisi liittyä sydämestä lähteviä kiintymyksen ilmaisuja sekä lähtevien että paratiisimaahan jäljelle jäävien taholta. ”Suuri joukko” ei sitten enää näe heitä.
16. Keihin ”suuri joukko” menettää henkilökohtaisen yhteyden, mutta ketkä uudet tulokkaat sillä on ilo lausua tervetulleiksi paratiisimaahan?
16 Vaikka ”suuri joukko” menettääkin fyysisen yhteyden kirkastettuun jäännökseen se saa lohdutusta paratiisimaan uusien asukkaitten lukemattomasta joukosta. Keitä he ovat ja mistä he tulevat? He ovat muita ihmiskunnasta lunastettuja, jotka herätetään ”viimeisen vihollisen”, Aadamilta perityn kuoleman, maasta. (1. Kor. 15:26) Mitä iloa ”suuri joukko” saakaan silloin kokea tavatessaan kuolleista herätetyn Jobin, niin, ja Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin, Johannes Kastajan ja jopa ne betlehemiläiset pikkulapset, jotka heidän vihollisensa Herodes Suuri lähetti kuolleitten valtakuntaan! Mikä ilo onkaan myös tavata tuttuja ystäviä, Hyvän Paimenen ”muita lampaita”, jotka eivät säilyneet elossa ”suuressa ahdistuksessa” eivätkä päässeet suoraan hänen tuhatvuotiseen hallituskauteensa! (Ilm. 20:4, 6; Joh. 10:16) Tulevatko ne voidellun jäännöksen jäsenet, jotka säilyvät elossa ”suuressa ahdistuksessa”, elämään uudessa järjestyksessä niin kauan, että he näkevät maallisten kuolleitten ylösnousemuksen alkamisen heidän ”viimeisenä päivänään”? (Joh. 11:24) Raamattu ei esitä siitä mitään varmaa.
17. a) Kun on kysymys maallisten kuolleitten sadon korjaamisesta, niin mitä silloin herätettävät tulevat olemaan verrattuina Kristukseen? b) Missä suhteessa ”suuri joukko” tulee olemaan kuolleista herätettyjen kaltainen, vaikka se ei tarvitsekaan ylösnousemusta haudasta, ja mikä siunattu tila tulee vallitsemaan Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden lopussa?
17 Tällaiset kuolleista herätetyt tullaan korjaamaan sen sadon jälkihedelminä, josta kuolleista herätetty Jeesus oli ”Kristus ensi hedelmänä”. (1. Kor. 15:20, 22, 23) Vaikka elossa säilyvä ”suuri joukko” ei tarvitsekaan ylösnousemusta haudasta, siihen kuuluvat ovat silti herätettyjen kuolleitten kaltaisia ja tarvitsevat Jeesuksen Kristuksen sovitusuhrin hyötyä edelleen. Perityn kuoleman kaikki vaikutukset täytyy pyyhkäistä pois. Se on oleva todella siunattu Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden loppuun mennessä, jolloin ”viimeisenä vihollisena tehdään tyhjäksi kuolema” koko lunastetulta ja tottelevaiselta ihmiskunnalta, myös ahdistuksessa elossa säilyneitten ”suurelta joukolta”. Jehova Jumala on silloin täysin ansaitusti ”kaikki jokaiselle”. – 1. Kor. 15:26, 28; Ilm. 1:18; 20:11–14.
[Kuva s. 28]
Ylösnousseita lausutaan tervetulleeksi paratiisiin