Sisäinen sopusointu – todistus Raamatun jumalisesta alkuperästä

”Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: ’Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään’.” – Room. 3:4.

 1. Miksi monilla ei ole paljonkaan kunnioitusta kristinuskoa ja Raamattua kohtaan?

MONET ihmiset monissa maissa tietävät Raamatusta hyvin vähän tai ei mitään. Tämä johtuu usein siitä, että he eivät ole koskaan lukeneet sitä, koska heitä ei ole kasvatettu kristillisessä uskossa. Heillä on sen sijaan oma uskontonsa pyhine kirjoituksineen, mitkä heidät on opetettu omaksumaan totena. Heidän tietonsa ja mielipiteensä kristinuskosta ja sen pyhistä kirjoituksista, Raamatusta, perustuukin sen tähden siihen, mitä he näkevät ja tietävät niiden käyttäytymisestä, jotka väittävät olevansa kristittyjä, olkootpa nämä sitten ns. kristittyjä kansoja tai ehkä kristillinen yhdyskunta heidän omassa maassaan. Kun he näkevät, kuinka perinpohjin pirstoutunut kristikunta on, kun he näkevät, miten sotaisa se on, kun he näkevät sen menetelmät ja periaatteet liike-elämässä ja moraalissa, niin ei ole ihme, että heillä on vain vähän kunnioitusta kristinuskoa kohtaan ja että he muodostavat huonon käsityksen sen kirjasta, Raamatusta. Mutta tämäkö on se pilkan määrä tai pahimmanlaatuinen pilkka, mikä Raamatun on kärsittävä?

 2. Millä tavalla monet kristikunnassa tuntevat olevansa toisia ylempiä, ja onko tämä oikein?

² Monet ihmiset useissa kristikunnan kirkoissa tunnustavat vastahakoisesti kristikunnan eri toimintamuodoissaan tekemän huonon vaikutuksen. He pudistavat surullisesti päätään niiden tietämättömyyden johdosta, joilla ei ole mitään raamatuntuntemusta, koska he ovat tietoisia siitä suuresta edusta, mitä he nauttivat kuuluessaan kristilliseen yhteiskuntaan. ”Tietysti me uskomme Jumalaan”, he sanovat, ”ja me hyväksymme Raamatun Jumalan sanana ja kunnioitamme sitä sen mukaisesti.” Tämä lehti ei epäile heidän vilpittömyyttään, mutta meistä on sopivaa ja kannattaa tehdä kysymys tai pari siitä, mitä he todellisuudessa ajattelevat Raamatusta.

 3. a) Miten suurin osa suhtautuu Raamattuun, ja mikä sen on aiheuttanut? b) Mikä heikkous on ilmeinen tässä katsantokannassa?

³ Myöntävätkö nämä ihmiset todella rajoituksitta, että Jumala on itse asiassa sen Tekijä ja vastuussa kaikesta, mikä sisältyy koko Raamatun kaanonin, Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan, käsittämiin 66 kirjaan? Harvat menevät todellisuudessa näin pitkälle tai lähimaillekaan. Suuri enemmistö, joka noudattaa yleistä suuntausta, tekee eron sen välillä, mitä he kutsuvat Vanhaksi testamentiksi ja Uudeksi testamentiksi, uskoen melkein yksinomaan jälkimmäiseen, mutta löytäen vain vähän käyttöä edelliselle ja luottaen siihen vielä vähemmän, lukuun ottamatta sen historiallista ja kirjallista kiinnostavuutta. Monille, jotka oli opetettu käymään lapsina pyhäkoulussa, esitettiin Raamatun kertomuksia Aadamista ja Eevasta Eedenin puutarhassa sekä noiden muinaisaikain muista tapahtumista ja ihmeistä. Mitä tapahtuu, kun he kasvavat suuriksi? Noudattaen yhä yleistä suuntausta he panevat mielessään nuo asiat samaan luokkaan kuin lapsuusaikaiset keijukaissatunsa ja hylkäävät ne. Mutta voivatko he silloin sanoa uskovansa siihen, mitä he kutsuvat Uudeksi testamentiksi, kun sen monet lainaukset Heprealaisista kirjoituksista esitetään aina eittämättömän tosina ja arvovaltaisina ja kun Jeesus, Jumalan Poika, sanoi painokkaasti niistä (ainoasta silloisesta Raamatun osasta): ”Sinun sanasi on totuus”? – Joh. 17:17.

 4. Miten monet suhtautuvat Kirjoitusten henkeytykseen?

⁴ Tämä herättää Raamatun henkeytystä koskevan tärkeän kysymyksen. Useimmat kristikunnan ihmiset pitävät Raamattua hyvänä kirjana, kirjojen Kirjana uskonnon ollessa kysymyksessä, ja mitä suurimmalla kunnioituksella käsiteltävänä pitkän ikänsä vuoksi. Ja he sanovat usein sen olevan henkeytetty. Mutta millä tavalla? Ainoastaan samalla tavalla kuin runoilijoiden ja muusikkojen sanotaan olevan henkeytettyjä. He ajattelevat Raamatun kirjoittajan, sanokaamme Jesajan tai Daavidin, olevan kuin lahjakas runoilija, joka uppoutuu tyystin johonkin suurenmoiseen aiheeseen, mikä hersyttelee ja virittää hänen luomiskykyjään, niin että, kuten sanotaan, hän ylittää itsensä ja henkeytyy, so. innoittuu aikaansaamaan mahtavan ja kuolemattoman mestariteoksen.

 5. Miten Raamatun oma henkeytysväite on ristiriidassa Raamatun kirjoittajia ja heidän työtään koskevan yleisen mielipiteen kanssa?

⁵ Tämä merkitsee todellisuudessa sitä, että monet pitävät Raamattua hurskaitten ihmisten kirjoittamana kirjakokoelmana eikä yhtenä ainoana, joskin koottuna teoksena, joka on kirjoitettu yhden ainoan, jumalallisen Tekijän ohjauksessa hänen pyhän henkensä eli näkymättömän toimivan voimansa henkeyttämänä. Raamattu itse edellyttää jälkimmäistä näkemystä sanoen, että ”koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä” ja että ”ennustusta ei ole milloinkaan tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Jumalalta saamaansa, niin kuin pyhä henki heitä opasti”. (2. Tim. 3:16; 2. Piet. 1:21; Um) Mutta hyvin harvat ovat kristikunnassa yhtä mieltä tällaisen väitteen kanssa. He sanovat päinvastoin pitävänsä Vanhan testamentin kirjoittajia miehinä, jotka haparoivat Jumalan puoleen, ja lisäävät nopeasti, että me olemme edistyneet pitkän matkan sen jälkeen. He eivät suoraan sano meidän edistyneen pitkän matkaa Jeesuksen ja apostolien päivien jälkeen, mutta heidän suhtautumisensa Raamattuun ja sen kohteleminen osoittaa sen. He eivät suinkaan pidä sitä nykyisten pulmien ratkaisemisen nykyaikaisena oppaana, vaan pikemminkin sellaisena, jota voidaan käyttää sen moraaliopetusten takia ja sopivien lainausten oivallisena lähteenä.

 6. Miten monet asettuvat väärään asemaan, ja millä tavalla tämä on valaistu?

⁶ Vaikka näillä Raamatun ystäviksi tunnustautuvilla luultavasti onkin Raamattu ja vaikka he puhuvat siitä auliisti Jumalan sanana, niin heidän asenteensa on väärä, ja he puhuvat itse asiassa ristiin. Tätä valaisee hyvin seuraava lainaus eräästä roomalaiskatolisesta julkaisusta.a Otsikon ”Miten katolilaiset suhtautuvat Raamattuun” alta luemme: ”Katolilaiset . . . vaalivat Raamattua Jumalan henkeyttämänä sanana erittäin suurin arvostuksen ja kunnioituksen tuntein ja pitävät sitä ainoalaatuisen arvokkaana aarteena.” Voisiko toivoa hienompaa luottamuksen ilmaisua? Mutta odotahan! Seuraava virke kuuluu näin: ”Mutta he [katolilaiset] katsovat, että Raamattua ei ole koskaan tarkoitettu ainoaksi ja riittäväksi uskon ohjeeksi, osaksi sen tähden, että se ei ole kyllin tyhjentävä kertomus kaikista Kristuksen opetuksista, ja osaksi siksi, etteivät sen oppilausunnot ole aina selviä, vaan tarvitsevat arvovaltaista selitystä.” Kun luottamuksesi Raamattuun on nyt horjutettu, niin sinulle sanotaan sitten, että katolisen kirkon arvovalta on Jumalan varaama keino Kristuksen täydellisen opin säilyttämiseksi kaikiksi ajoiksi. Toisin sanoen, ei Jumalan sanan, vaan katolisen kirkon ääntä tulee kuunnella täysivaltaisena ja lopullisena auktoriteettina.

 7. Mikä horjuttava vaikutus on vallalla kristikunnassa, ja mihin se johtaa?

⁷ Olemme käsitelleet tätä melko pitkästi, jotta monet lukijamme voisivat selvästi ymmärtää monien sellaisten todellisen asenteen, jotka puhuvat Raamatusta Jumalan sanana, mutta jotka kuitenkin todellisen uskon ja hyväksymisen puutteensa takia aiheuttavat Raamatulle enemmän vahinkoa ja häpeää kuin ne, jotka ovat avoimesti ei-kristittyjä tai julkisia ateisteja. Tämä horjuttava vaikutus on varmasti yksi pääsyistä siihen välinpitämättömyyteen, mitä Jehovan todistajat kohtaavat usein yrittäessään herättää kiinnostusta ihmiskunnan ainoaan toivoon, Raamatun sanomaan Jumalan valtakunnasta, mikä on ainoa parannuskeino meidän aikamme kaikkiin kiperiin pulmiin. Tämä välinpitämättömyys juontaa alkunsa todellisen luottamuksen puutteesta kristityn uskon yksinomaiseen pohjaan ja perustukseen, so. Jumalan luotettavaan ja vanhurskaaseen sanaan, Raamattuun.

 8. Miten Raamatun jumalallinen alkuperä on hyvin vahvistettu, ja mitkä näkökohdat se sisältää?

⁸ Me aiomme sen tähden tutkia eräitä todistusketjuja, jotka antavat pätevän todistuksen Raamatun jumalallisesta henkeytyksestä viitaten vastaansanomattomasti yhteen ainoaan, jumalalliseen Tekijään. Eräs voimakas todistusketju on se ihmeellinen tapa, millä sadat Raamatun ennustukset ovat jo täyttyneet ja ovat täyttymässä silmiemme edessä näinä ”arveluttavina aikoina, joista on vaikea selviytyä”. (2. Tim. 3:1, Um) Tällä tutkistelualalla on huomattava se seikka, että Jehova näki ja kertoi ennalta niin paljon, ei ainoastaan omasta kannastaan, niistä, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, vaan myös niistä, jotka ovat ristiriidassa hänen kanssaan. Tämä käsittää ennustukset, jotka kertovat maailmanvaltojen marssin, niiden nousun ja kukistumisen.b Tähän liittyy lisäksi se tosiasia, että Jehova on pannut nämä ennustukset täyttymään pakottamatta, sekaantumatta vihollistensakaan vapaan tahdon noudattamiseen. Lisää tähän vielä kyseisten aikamäärien hämmästyttävä täsmällisyys.

 9. Mitä muuta todistusketjua voidaan tarkastaa, ja minkä haasteen se auttaa meitä vastaanottamaan?

⁹ Nämä seikat muodostavat Jumalan sanan ulkokohtaisen tutkimisen, kuten voitaisiin sanoa, ja ne ovat kerran toisensa jälkeen olleet tämän lehden pääkirjoitusten aiheena ja tulevat epäilemättä jatkuvasti olemaan, jos se on Jehovan tahto. Mutta tässä tarkastelussa aiomme kuitenkin tutkia eräitä Raamatulle omakohtaisia todisteita, so. sellaisia, jotka löydetään itsensä Raamatun sisällöstä. Suuri kysymys on: Voimmeko mahdollisesti sanoa, ettei Raamattu ole todellisuudessa muuta kuin kokoelma inhimillisiä asiakirjoja, jotka on kirjoitettu inhimillisestä henkeytyksestä. Onko tämä selitys paikkansa pitävä, ’pitääkö se vettä’? Vai huomaammeko me lopullista johtopäätöstä siitä tehdessämme, että tuollainen selitys on aivan kestämätön eikä pysty pitämään vettä sen enempää kuin seula? Toisin sanoen, voidaanko todistaa, että läpi kaikkien Kirjoitusten vallitsee sisäinen sopusointu, niin vahva ja inhimillisen alkuperän ylittävä sopusointu ja asiainkäsitys, että se tekee mahdottomaksi kunnian antamisen näistä kirjoituksista pelkästään ihmisille, miten hurskaita he sitten lienevätkin olleet?

10. a) Mitkä tärkeät tekijät tulevat kysymykseen Raamatun kirjoittamisessa? b) Voidaanko Raamatun kirjoittajia oikeutetusti syyttää keskinäisestä sopimuksesta?

¹⁰ Ennen kuin tartumme ensimmäiseen todistusketjuumme, haluamme osoittaa kolme Raamattua koskevaa tärkeää tekijää. Ensinnä aikatekijä. Mooses, ensimmäinen henkeytetty kirjoittaja, alkoi kirjoittaa jo vuonna 1513 eKr., ja Johannes, viimeinen kirjoittaja, lopetti Raamatun kaanonin noin vuonna 98 jKr. Raamatun kirjoittaminen vei näin ollen aikaa suunnilleen 1 600 vuotta. Pidä tämä mielessäsi. Toiseksi oli yli 35 miestä, kaikki heprealaisia, joita käytettiin Raamatun 66 kirjan kokoelman kirjoittamisessa. Kolmanneksi suuri osa heidän kirjoituksistaan, erityisesti kun he kertoivat ennustuksia, on esitetty hyvin kuvaannollisella ja vertauksellisella kielellä, monesti jopa kirjoittajien itsensäkään käsittämättä asiaa. Danielkin sanoi eräässä tilaisuudessa: ”Minä kuulin, mutta en ymmärtänyt”, ja hänelle sanottiin, kun hän tiedusteli asiaa: ”Ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti.” Minkä johtopäätöksen me teemme näistä kolmesta tekijästä, nimittäin että 35 mieheltä meni noin 1 600 vuotta kirjoitustensa valmistamiseen, jotka olivat usein kuvakielen verhoamia? Tämän: että nuo miehet eivät mitenkään voineet lyödä päitään yhteen pannakseen sen kaiken sopimaan yhteen. Ei voinut olla mitään salaista sopimusta, vaan oli kaikki mahdollisuudet ristiriitaisuuksille, varsinkin kun, kuten tulemme näkemään, he eivät kirjoittaneet kaikki samasta näkökulmasta katsoen. – Dan. 12:8, 9. (Katso myös 1. Pietarin kirje 1:10–12.)

ENSIMMÄINEN ENNUSTUS – MITEN SE ON PIDETTY VIREILLÄ

11. a) Mistä näkökulmasta on aikomus tutkia Raamatun ennustuksia? b) Selitä ensimmäisen ennustuksen olosuhteet ja sanamuoto.

¹¹ Ensimmäinen todistusketju, jota tahdomme tutkia, koskee sitä tapaa, millä ennustukset, nimenomaan ensimmäinen niistä, on pidetty vireillä läpi Raamatun. Muista, että me emme katsele niinkään paljon ennustusten täyttymystä kuin sitä tapaa, millä Raamatun kirjoittajat säilyttivät alusta loppuun teemansa ja käsityksensä asioista Jumalan päätöksen yhteydessä. Ensimmäinen ennustus on lyhyt, ja sillä on jo sanamuotonsa perusteella ilmeisesti avainasema. Se annettiin, kun Jehova Jumala lausui tuomion Aadamin ja Eevan Eedenissä käärmeen houkutuksesta ilmaiseman tahallisen tottelemattomuuden johdosta, käärmeen, jota käytettiin jonkun näkymättömän puhetorvena. Lausuttuaan tuomion itselleen käärmeelle Jumala jatkoi sanoen: ”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” – 1. Moos. 3:15.

12. Mitkä osapuolet tämä ennustus sisältää, ja miten ainoastaan se voitiin inhimillisesti puhuen pitää vireillä?

¹² Tässä ennustuksessa on mainittu neljä osapuolta: 1) käärme, 2) sen siemen, 3) vaimo ja 4) hänen siemenensä. Ei sanottu mitään siitä, miten ja milloin se täyttyisi ja ketkä lopulta tunnistettaisiin noiden neljän osapuolen vastineiksi. Jos Raamattu ei nyt olisi korkeammasta alkulähteestä kuin ihmisestä, niin seurauksena olisi epäilemättä, että ainoa keino tuon alkuperäisen ennustuksen vireillä pitämiseksi olisi ollut se, että Raamatun kirjoittajat olisivat toistaneet sen ja laajentaneet sitä, kunnes olisivat voineet osoittaa, miten kaikki kehkeytyi. Me olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että tämä on ainoa johdonmukainen päätelmä.

13. a) Mitä nähdään seurauksista, kun tämä teoria otetaan tutkittavaksi? b) Millä tavalla Ilmestyskirjan 12. luku liittyy 1. Mooseksen kirjan 3:15:nnessä olevaan ennustukseen?

¹³ Ottakaammepa nyt tämä teoria tutkittavaksi. Mistä Mooseksen kirjoitusten muusta osasta tai seuraavan tai sitä seuraavan raamatunkirjoittajan kirjoituksista sinä löydät toisen ennustuksen, joka mainitsisi nuo neljä osapuolta? Etsi läpi Heprealaiset kirjoitukset! Sinä et löydä sellaista ennustusta. Jatka etsimistä läpi Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten! Nytkään sinä et löydä sellaista ennen kuin saavut viimeiseen kirjaan, Ilmestyskirjaan. Sieltä tapaamme 12. luvusta ennustuksen, joka liittyy selvästi tuohon ensimmäiseen, mikä annettiin noin 1 600 vuotta aikaisemmin. Me luemme sieltä käärmeestä, mikä on nyt kasvanut kuin ”suureksi tulipunaiseksi lohikäärmeeksi”, vaikka se samastetaankin myöhemmin samassa luvussa ”alkuperäiseksi käärmeeksi, siksi, jota kutsutaan Perkeleeksi ja Saatanaksi” (Um). Kuten havaitsemme, käärmeen siemenkin mainitaan. Siinä on kuvailtu myös mitä eloisimmin Eedenissä lausutun ennustuksen vaimo, ja katso, hänen nähdään todella synnyttävän luvatun siemenen. Käärmeen pään murskaaminenkin on kuvattu osittain hänen ”heittämisessään maan päälle” enkeleineen. Lopuksi viitataan 17. jakeessa käärmeen (eli lohikäärmeen) päättäväiseen yritykseen pistää toissijaisessa merkityksessä vaimon siementä kantapäähän. – Ilm. 12:1–3, 5, 9, 17.

14. Voidaanko Johanneksen itsensä sanoa yrittäneen selvittää tuon ensimmäisen ennustuksen salaisuutta?

¹⁴ Nyt kiintyy huomiomme toiseen huomattavaan seikkaan. Vaikka tämä näky on läheisesti Eedenissä annetun ennustuksen kaltainen, ei mitenkään voida sanoa Johanneksen, joka näyn kertoi, tarkoituksellisesti osoittaneen, miten se kehkeytyi, ja ilmaisseen, kuinka se on ymmärrettävä. Miten voitaisiin, kun hänen näkynsä samoin kuin muukin osa hänen kirjastaan on erittäin kuvaannollista kieltä? Kuten alkusanoissa esitetään, se oli Jumalan Kristukselle Jeesukselle antama ilmestys, jonka hän ”esitti . . . merkein . . . orjalleen Johannekselle”. (Ilm. 1:1, Um) Jos me soveltaisimme Raamatun inhimillistä alkuperää koskevaa teoriaa ja tekisimme lopullisen johtopäätöksen, meidän olisi sanottava, että Johanneksen on täytynyt ajatella itsekseen: ’Voi! Ensimmäistä ennustusta ei ole koskaan selvitetty. Minun täytyy saada siitä näky.’ Mikään mieleenjohtuma ei voisi olla järjettömämpi.

15. Missä suhteissa Raamattua voidaan verrata salapoliisikertomukseen?

¹⁵ Raamattua voidaan tosiaan verrata joissakin suhteissa salapoliisikertomukseen. Sinä tunnet ehkä menetelmän, mitä usein käytetään senlaatuisessa kirjallisuudessa. Visainen ongelma asetetaan alussa, tavallisesti jonkun tuntemattoman henkilön tekemä rikos, ja kun siinä sitten luet, niin mielesi on valpas havaitakseen jokaisen mahdollisen johtolangan, oikean tai väärän. Ongelma ratkeaa lopussa, ja sinut johdetaan salapoliisin välityksellä ikään kuin takaisin ja näytetään kaikki johtolangat, mitkä tekijä on huolellisesti asettanut ja taitavasti kätkenyt juonen kehittyessä. Seurauksena on, että sinä ihmettelet tekijän kekseliäisyyttä, kun hän on pystynyt rakentamaan koko rungon ja kuitenkin pitämään ratkaisun niin salassa loppuun asti.

16. Miten tällaista kuvausta voidaan käyttää Raamatusta, ja mihin tulokseen se johtaa?

¹⁶ Voimme menetellä samoin Raamatun suhteen juuri tässä tarkastelemassamme aiheessa. Voimme niin sanoaksemme poimia joitakuita läpi Raamatun asetettuja johtolankoja, mitkä osoittavat kaikki epäilykset poistaen, että kaikkien noiden pyhien kirjoitusten takana on voinut olla ainoastaan yksi Mestariäly. Me mainitsemme vain muutamia tällä kertaa, mutta mitä enemmän tutkimme todisteita yksityiskohtaisesti, sitä enemmän ihmettelemme sitä kekseliästä tapaa, millä Tekijä on pitänyt vireillä ensimmäisen ennustuksen, vaikka se onkin ollut kätkettynä yleisön silmiltä. Vielä enemmän ihmettelemme sitä ihmeellistä ja loistavaa lopputulosta, mikä on päätetty tuolle ensimmäiselle ennustukselle ja mikä herättää sydämestä lähtevän arvostuksemme ja kiitollisuutemme.

OSAPUOLIEN TUNNISTAMINEN

17. a) Kuka tunnistetaan vaimon siemeneksi? b) Millä muullakin tavalla Hänet tunnistetaan ja millaisin seurauksin?

¹⁷ Noista ensimmäisen ennustuksen neljästä osapuolesta on vaimon siemen saanut enimmän huomiota osakseen. Se ei ole hämmästyttävää, koska Raamattu itsekin antaa sille huomattavimman aseman ja kun myös saamme tietää, kuka tämä luvattu siemen todellisuudessa on. Hänhän ei ole kukaan muu kuin luvattu Messias, Jeesus Kristus. Hän ei ole ainoastaan tuon Eedenissä esitetyn ennustuksen Siemen, vaan myös Aabrahamille luvattu Siemen, jonka kautta ”tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan päällä”. Hän on myös Se, jonka ennustettiin tulevan Daavidin sukuhaarasta ja perivän hänen valtaistuimensa, vieläpä suuremmankin, taivaallisen, valtaistuimen. Evankelista Luukas seuraa Jeesuksen todellista sukua taaksepäin Aadamiin asti seuraten sitä Juudan kautta, jolle annettiin lupaus, että ”ei siirry valtikka [valtakunnan hallitus] pois . . . kunnes tulee hän, jonka se on.” Tapa, millä tämä sukuhaara säilytettiin ja millä sitä voidaan seurata aina Jeesuksen tulemiseen asti hänen toisessa läsnäolossaan ja miten meidät sitten siirretään, kuten Ilmestyskirjan 12. luku osoittaa, Eedenissä lausutun ennustuksen suurempaan täyttymykseen, muodostaa yhden Jumalan sanan kiehtovimmista tutkisteluista. Se herättää lisäksi luottamusta sen loistavaan lopputulokseen, ei ainoastaan kaiken taivaassa ja maan päällä olevan pahan murskaamiseen, vaan myös tuon Valtakunnan hallituksen, ”uusien taivaitten ja uuden maan”, varmuuteen, aikaan, jolloin kaikki voivat tulla siunatuiksi, kun he oppivat tietämään, miten on osoitettava täydellistä tottelevaisuutta, ja jolloin ei edes ”kuolemaa ole enää oleva”. – 1. Moos. 22:18; 49:10; Luuk. 3:23–38; Apt. 2:34–36; Gal. 3:16; Ilm. 21:1–4.

18. a) Kuka ensimmäiseksi tunnisti käärmeen ja hänen siemenensä ja milloin? b) Mikä tärkeä periaate paljastettiin ja sovellettiin silloin?

¹⁸ Kahta jälkimmäistä osapuolta, käärmettä ja sen siementä, ei tunnettu nimeltä ennen kuin yli neljätuhatta vuotta sen jälkeen kun Jumala oli lausunut tuomion Eedenissä. Se on pitkä salaisuuden säilyttämisaika. Jeesus itse paljasti sen. Joku voisi sanoa, ettei ollut vaikea aavistella, kuka käärmettä puhetorvenaan käyttäjä olisi, mutta ken olisi voinut arvata oikein käärmeen siemenen? Jeesus paljasti sen, ei arvaamalla, vaan ilmaisemalla erään erittäin tärkeän periaatteen, minkä mukaan Jumala toimii. Ihmiset pitävät aina varmana, että suoranainen periytyminen hallitsee syntymän kautta sitä perhettä tai kansaa, mihin he kuuluvat. He eivät tiedä muuta tietä. Juutalaiset tekivät näin, kun heidän johtajansa, fariseukset, kiistivät sen, mitä Jeesus sanoi, ja väittivät: ”Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia.” Jeesus vastasi: ”Minä tiedän, että te olette Aabrahamin jälkeläisiä; mutta te tavoittelette minua tappaaksenne.” Seuraten todistelua johdonmukaiseen päätökseen ja osoittaen sydämentilan päätekijäksi Jeesus sanoi lopulta heille: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta [Eedenistä] asti.” – Joh. 8:33–44.

19. Miten Raamattu auttaa meitä edelleen tätä periaatetta noudattamalla löytämään ja tunnistamaan käärmeen siemenen?

¹⁹ Kun meillä on tämä tieto eli avain, me voimme nyt palata taaksepäin läpi Heprealaisten kirjoitusten ja nähdä, miten Perkele on alusta lähtien kehittänyt siementään, niitä, joita hän voisi käyttää välikappaleinaan ja joilla on murhanhenki sydämessään. Ensimmäinen oli Kain, ”joka oli pahasta [paholaisesta, Um] ja tappoi veljensä”. Kehitys jatkui suoraan Jeesuksen ajan uskonnollisiin johtajiin ja tuo edelleen meidän aikaamme, jolloin sama luokka ilmaisee usein samaa murhanhimoisen vihamielisyyden henkeä Jeesuksen seuraajia kohtaan, jotka saarnaavat kuuliaisesti ”valtakunnan hyvää uutista”. Meidän on myös huomattava, että Saatana Perkele rakensi järjestönsä ja kehitti siementään niiden taivaan enkelien joukosta, jotka seurasivat hänen tottelemattomuutensa esimerkkiä. Pietarihan ilmoittaa: ”Ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät.” Näihin viitataan Ilmestyskirjan 12:9:nnessä niinä, jotka heitettiin maan seutuville johtajineen taivaassa käydyn taistelun jälkeen. – 1. Joh. 3:12; Matt. 24:9, 14, Um; Joh. 16:2; 2. Piet. 2:4.

20. Mikä tärkeä seikka opetetaan meille tämän periaatteen yhteydessä?

²⁰ Pysähdymme tähän tehdäksemme itsellemme selväksi sen opetuksen, että se, että jollakulla on Jumalan suosio, ei riipu mistään syntymäsattumasta eikä mihinkään maalliseen järjestöön liittymisestä, vaikka se väittäisikin kuuluvansa kristilliseen uskontoon. Jeesus lausui yksinkertaisen säännön: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa.” Johannes selitti tämän mukaisesti kirjoittaessaan: ”Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.” – Joh. 14:21; 1. Joh. 3:10.

EEDENISSÄ LAUSUTUN ENNUSTUKSEN VAIMO

21. Kenen olisimme voineet luonnollisesti ajatellen otaksua 1. Mooseksen kirjan 3:15:nnessä mainitun ”vaimon” olevan, ja mikä tukee tätä?

²¹ On vielä yksi osapuoli tarkasteltavana tuosta ensimmäisestä ennustuksesta, nimittäin vaimo, luvatun siemenen äiti. Kuka hän on? Tai, kuten ranskalaiset sanovat, kun tulee jonkun tuntemattoman henkilön käsittävä pulma: ”Cherchez la femme” (Etsikää nainen). Inhimillisesti puhuen tämä on jännittävin osapuoli tunnistettavaksi. Ei ole mitään itsestään selviä johtolankoja. Silloin kun tuomio lausuttiin, oli todellakin vain yksi vaimo maallisella näyttämöllä ja hän oli Eeva itse. Näin ollen ei ole yllättävää, joskin täysin ansiotonta, että hän ilmeisesti luuli itse olevansa mainittu vaimo, kuten hänen sanansa ilmaisevat, kun hän synnytti esikoispoikansa Kainin: ”Minä olen saanut pojan Herran avulla.” Mutta meidän täytyy etsiä toiselta suunnalta vaimoa, joka on pyhä, jota Jehova iloiten voi käyttää arvollisena välikappaleena näin pyhään tarkoitukseen. – 1. Moos. 4:1.

22. Mikä opastus meille annetaan vaimon tunnistamiseksi a) Ilmestyskirjan 12:1:sessä, b) Ilmestyskirjan 12:5:nnessä ja c) Ilmestyskirjan 12:17:nnessä?

²² Kun tarkastelemme jälleen Ilmestyskirjan 12. lukua, niin huomaamme, että vaikka tätä vaimoa ei nimetäkään, niin häntä kuvaillaan tavalla, mikä kääntää tosiaan huomiomme eri suuntaan. Jo tuon luvun 1. jakeessa, missä hänet nähdään ”vaatetettuna auringolla, ja kuu hänen jalkojensa alla, ja hänen päässään seppeleenä kaksitoista tähteä”, mielemme kohotetaan heti paljon kaikkien ihmiskunnan maallisten vaimojen, Mariankin, ihmislapsosen Jeesuksen äidin, ajattelemisen yläpuolelle. Viides jae ilmaisee lisäksi tämän todellisen syntymisajan samaksi kuin luvatun siemenen valtaistuimellenousun aika oli, minkä tämä lehti on useasti todistanut sivuillaan tapahtuneen taivaassa vuonna 1914. Edelleen osoittaa tämän luvun 17. jae, että tämä vaimo on myös ”siemenensä jäljellä olevien” äiti, ts. vielä sen jälkeen, kun Perkele ja hänen enkelinsä on heitetty pois taivaasta, maan päällä olevan tosi kirkon jäännöksen äiti. Paavali vahvistaa näiden ”jäljellä olevien” tunnistamisen selittäessään, että tosi kirkon jäsenet kuuluvat Aabrahamin siemeneen, sanoen: ”Jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä.” – Gal. 3:29.

23. Miten Paavalin Galatalaiskirjeen 4:21–31:ssä esittämä valaisu ja vastaavuus auttaa meitä, ja mihin päätelmään se meidät johtaa?

²³ Sanotaanko näillä tosi kristityillä olevan äiti? Sanotaan, ja tämä onkin arvokas avain. Vähän sen jälkeen, kun Paavali esittää kirjeessään edellä mainitun lausunnon, hän jatkaa selittäen ”kuvaannollisen näytelmän”, missä on kaksi vaimoa ja kaksi liittoa sekä kaksi kaupunkia. Voisit ajatella, että juoni himmentyy, mutta kun me kerran käsitämme Paavalin vertailun, me olemme jo hyvällä alulla ongelmamme ratkaisemisessa. Hän mainitsee ensiksi palvelustyttö Haagarin, Aabrahamin pojan Ismaelin äidin. Haagar vastaa Siinain vuoren luona vahvistettua lakiliittoa, mikä tehtiin lihallisen Israelin kanssa ja mikä ”synnytti orjuuteen” sitovien ehtojensa alaisuudessa. Paavali sanoo Siinain vuoren vastaavan hänen aikansa Jerusalemin kaupunkia, ”joka elää orjuudessa lapsineen [juutalaisineen]”. Vastakohtana on toinen vaimo, ”vapaa vaimo”, Saara, Iisakin äiti. Saara vastaa aabrahamilaista liittoa, joka tuottaa tosi kirkon, hengellisen Israelin, jonka pää on Herra Jeesus Kristus. Kirkkoa, joka on ”Kristuksen ruumis”, alettiin synnyttää helluntaina osaksi ”Aabrahamin siemenestä”, jonka välityksellä kaikki maan kansakunnat siunataan. Paavali, joka kirjoittaa yhtenä Aabrahamin siemenen jäsenenä, sanoo sen tähden jäsentovereilleen: ”Se Jerusalem, joka ylhäällä on, on [Saaran tavoin] vapaa, ja se on meidän äitimme.” – Gal. 3:16–18, 26–29; 4:21–31; 1. Moos. 22:18.

24. Kun nainen liitetään kaupunkiin ennustuksessa, niin mitä sillä ilmaistaan?

²⁴ Huomasitko Paavalin yhdistävän nuo kaksi vaimoa kahteen kaupunkiin? Tämä on tärkeätä. Kun nainen yhdistetään kaupunkiin ennustuksessa, niin se ilmaisee, että se, mitä sillä kuvataan, on paljon suurempi kuin maallinen tai taivaallinenkaan luomus. Se ilmaisee järjestön, sillä kaupunki on sopiva kuvaus kiinteästi suunnitellun järjestelmän alaisuudessa elävästä kansasta. Tämä pitää erityisesti paikkansa, kun on kysymyksessä pääkaupunki, kuten Jerusalem, Siion, joka oli hallituksen ja oikean palvonnan kansallinen keskus valtaistuimen ja temppelin sijaitessa siellä. Näin ollen voimme ymmärtää, että ”se Jerusalem, joka ylhäällä on”, ’Siionin vuori ja elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem’, on todellisuudessa Jehovan teokraattinen yleisjärjestö, jota kuvattiin myös Eedenissä lausutun ennustuksen ”vaimolla”. – Hepr. 12:22.

25. Miten sama nähdään Saatanan järjestöstäkin?

²⁵ Ohimennen sanoen ja voimakkaasti edellä sanottua tukien vaimon yhdistämistä kaupunkiin käytetään Raamatussa kuvaamaan myös Saatanan järjestöä, kun luemme naisesta, joka kuvataan ”suureksi portoksi” ja jonka nimi on ”Suuri Babylon”, ja Johannekselle sanotaan näyssä nimenomaan: ”Nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki [Babylon].” (Ilm. 17:1, 18) Mutta 1. Mooseksen kirjan 3:15 ei mainitse Käärmeelle mitään vaimoa.

26, 27. a) Mitä muita hyödyllisiä viittauksia löydämme Jesajan ennustuksesta? b) Mikä tärkeä ilmoitus siinä annetaan, ja minkä kuvan se täydentää?

²⁶ Vaikka monet viittaukset eli avaimet löydetäänkin Kristillisistä kreikkalaisista kirjoituksista, niin niiden kaikkien alkujuuret ovat Heprealaisissa kirjoituksissa. Tämän todistukseksi huomaamme, että kun Paavali selittää edellä mainitun ”kuvaannollisen näytelmän”, niin hän sen jälkeen ottaa sitä tukevan lainauksen Jesajan ennustuksesta, mikä kirjoitettiin noin 800 vuotta ennen Paavalin aikaa. Galatalaiskirjeen 4:27:nnessä Paavali sanoo: ”Sillä kirjoitettu on: ’Iloitse, sinä hedelmätön, joka et synnytä, . . . Sillä yksinäisellä on paljon lapsia, enemmän kuin sillä, jolla on mies.’” Hän ottaa lainauksen Jesajan 54:1:sestä. Kun katsomme tekstiyhteyttä, niin huomaamme, että kerrottuaan, miten Siion vapautetaan ja ennallistetaan Jehovan suosioon, Jesaja vertaa tuota kaupunkia vaimoon, joka oli ollut hedelmätön, mutta jota käsketään riemuitsemaan suuresti, koska hänelle on luvattu paljon lapsia. Kuka on hänen aviomiehensä, näiden monien lasten isä? Tämä on erittäin tärkeä asia. Profeetta on henkeytetty kirjoittamaan: ”Sillä hän, joka sinut teki, on sinun aviomiehesi, Herra Sebaot on hänen nimensä, . . . Sillä niinkuin . . . vaimon on Herra sinut kutsunut.” Sitten profeetta takoo jälleen samaa rengasta ja vertaa tuota ”surullista vaimoa” (Um) kaupunkiin, jonka ”perustukset” ja ”ympärysmuurit” lasketaan jälleen ”jalokivistä”, ja hän huipentaa sen seuraavalla suurenmoisella lupauksella: ”Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia, ja suuri rauha on sinun lapsillasi oleva.” – Jes. 52:1, 2; 54:1–6, 11–13.

²⁷ Näin ollen on nyt hengensilmiemme edessä täydellinen ja kaunis kuva siitä, mitä esitettiin Eedenissä lausutulla ennustuksella ja sen neljällä osapuolella ja mihin kuuluu lisäksi Pyhä, Jehova itse, joka täyttää aviomiehen osan vaimon, luvatun siemenen äidin, suhteen.

28. Mitä voidaan nyt sanoa siitä, että Kirjoitukset olisivat vain inhimillisiä asiakirjoja, ja miten voimme vastata kristikunnan kriitikoille?

²⁸ Kuka tahtoo sanoa, että Jesaja kirjoittaessaan siten kuin hän teki, asetti tietoisesti kätketyn avaimen, mikä muodostaisi tärkeän renkaan yhden Eedenissä lausutun ennustuksen osapuolen tunnistamiseksi, mainitessaan vaimon eli kaupungin ”aviomiehen”? Saattaisimmepa todella kysyä: Kuinkahan monet niistä, jotka pitävät Kirjoituksia pelkästään inhimillisinä asiakirjoina, jotka on kirjoitettu inhimillisestä henkeytyksestä, lainkaan huomaavat käsittelemiemme asioitten merkitystä? Onko kaikkien kristikunnan lahjakkaitten oppineitten ja selittäjien joukossa yhtäkään, joka olisi kyennyt paljastamaan tämän asian ja tunnistamaan sen profeetallisen vaimon, joka synnyttää luvatun siemenen? Jollei, niin ei meidän tarvitse lainkaan olla huolissamme niistä vihamielisistä arvosteluista ja tuomioista, joita kristikunnan puhemiehet lausuvat pyhän Raamatun aitoudesta ja jumalallisesta alkuperästä. Voimme pelottomasti sanoa: ”Olkoon Jumala totinen”, luottaen lujasti siihen, että ’meidät havaitaan vanhurskaiksi sanoissamme ja että me voitamme, kun kanssamme käydään oikeutta’. – Room. 3:4.

29. a) Kenelle kuuluu kaikki kunnia Raamatun ymmärtämisestä? b) Keitä Jehova käyttää hengellisten totuuksien jakelemisessa, ja miten se tapahtuu?

²⁹ Se, että me ymmärrämme nämä asiat, ei johdu meistä itsestämme. Kaikki kunnia kuuluu Jehovalle Kristuksen Jeesuksen kautta. Apostoli tähdentää tätä sanoessaan kristityille veljilleen: ”Ei ole monta inhimillisesti viisasta, . . . vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, . . . Mutta hänestä [Jumalasta] on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta.” Niin kuin Jehova enkelin välityksellä lupasi Danielille: ”Eikä yksikään jumalaton ymmärrä [lopun aikana], mutta taidolliset ymmärtävät.” Tämän kanssa sopusoinnussa ja toimien Isänsä edustajana Jeesus lupasi ”lopun aikaa” koskevassa ennustuksessaan tekevänsä ilmeiseksi ”uskollisen ja ymmärtäväisen palvelijan”, puhuen taivaallisen luokan tosi seuraajiensa jäännöksestä ryhmänä, ja ”asettavansa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi”. Toisin sanoen, Jumala käyttää Kristuksen Jeesuksen välityksellä toimien tätä uskollista palvelijaluokkaa, joka hyväksyy poikkeuksetta koko Raamatun Jumalan henkeyttämänä Sanana ja jonka jäsenet itsekin ovat Jumalan hengen täyttämät ja ohjaamat, jakelemassa hengellisiä totuuksia, ”ruokaa ajallansa”. – 1. Kor. 1:26–31; Dan. 12:9, 10; Matt. 24:45–47.

[Alaviitteet]