Ole kyllin suuri myöntääksesi erehdyksesi
”MONESSA kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.” Näin kirjoitti eräs huomattava kristitty Jerusalemissa yli 1 900 vuotta sitten. Ja onko hänen sanojaan vastaan väittämistä? Eipä tietenkään! – Jaak. 3:2.
”Hairahtuminen” on vain ”erehtymistä” merkitsevä toinen sana. Ja vaikka me kaikki teemme erehdyksiä, niin kuinka vaikeata onkaan myöntää tehneemme erehdystä! Se sotii ylpeyttä vastaan. Kun jotakuta syytetään erehdyksestä, niin hän on taipuvainen haluamaan puhdistautua, puolustautua, siirtämään syyn toisille tai kieltämään tehneensä erehdystä. Erehdyksen myöntäminen, moitteen kantaminen, väärässä olemisen tai huonon arvostelukyvyn käyttämisen myöntäminen vaatii suuruutta.
Nuorilla on toisinaan aihetta valittaa isäänsä vastaan tässä suhteessa. Niinpä kerran eräät heistä sanoivat: ”Me pidämme isästä; tietysti me pidämme. Mutta kun me keskustelemme, niin hän ei koskaan, ei koskaan myönnä olevansa väärässä tai tehneensä erehdystä. Tekeehän jokainen joskus erehdyksiä!”
Tämä isä saattoi ajatella, että säilyttääkseen arvovaltansa hänen ei pitäisi milloinkaan myöntää tehneensä erehdystä tai olleensa väärässä. Olivatpa perustelut mitkä hyvänsä, niin hänen asenteensa ei edistänyt kanssakäymistä ja sopusointua perheen keskuudessa. Omaksumalla tällaisen epäviisaan menettelytavan hän alensi itsensä lastensa silmissä sen sijaan, että olisi vahvistanut arvovaltaansa. Jos hän olisi myöntänyt toisinaan olleensa väärässä, hän olisi osoittautunut kyllin suureksi kantaakseen moitteen erehdyksistä!
Jos joku ei myönnä tehneensä erehdystä, niin se on kuin väittäisi olevansa erehtymätön. Maailman suurimman uskontokunnan päämiehet ovat vuosisadan ajan väittäneet olleensa erehtymättömiä, että he eivät tehneet – eikä yksikään paavi ollut milloinkaan tehnyt – mitään erehdystä puhuessaan virallisesti oppi- ja moraaliasioista. Mutta yhä useampia ääniä kohoaa juuri tämän saman uskontojärjestön piiristä kiistämään tämän väitteen. Niinpä roomalaiskatolinen piispa F. Simons Indoresta Intiasta sanoi:
”Kun kirkko, joskin hyvässä uskossa, ylittää apostolien todistuksen Kristuksesta, niin sillä ei ole oikeutta odottaa voivansa opettaa sellaisia lisänäkemyksiä erehtymättömällä varmuudella. Kun apostolit itse vaativat uskoa, niin he vetosivat todisteisiin, siihen, mitä olivat kuulleet ja nähneet. . . . Ei ole myöskään mitään Jumalan lupausta tai vakuutusta siitä, että kirkko olisi saanut tällaisen lahjan, jonka nojalla se voi olla varma Kristuksesta apostolisen todistuksen varmasta sisällöstä riippumatta. Kohta kun se hylkää apostolien laskeman varman perustan, se joutuu alttiiksi oman aikansa tietämättömyydelle ja erehdyksille, jotka ulottuvat, niin kuin kokemus on osoittanut, sen Raamatun ymmärtämiseenkin.
”Erehtymättömyysväite aiheuttaa arvaamatonta vahinkoa kirkon opetusarvovallalle. Se rajoittaa kohtuuttomasti sen kykyä omaksua uutta todistusaineistoa ja tekee siitä menneitten erehdysten uhrin ja esitaistelijan.” – Commonweal, 25.9.1970, s. 480, 481.
Paavien omaksuman asenteen jyrkkänä vastakohtana on Jehovan kristittyjen todistajien omaksuma kanta. He myöntävät auliisti tehneensä erehdyksiä oppi- ja palvontakysymyksissä. Niinpä he viettivät jonkin aikaa yhdessä kristikunnan kanssa joulua, kunnes tulivat tietämään sen pakanallisen alkuperän. Ja koska Room. 13:1:n oli tulkittu merkitsevän, että maailman hallituksille oli osoitettava ehdotonta tottelevaisuutta, niin todistajat selittivät siinä mainitun ”esivallan” tarkoittavan Jehova Jumalaa ja Kristusta Jeesusta. Tekstiyhteyden tarkempi tutkiminen osoitti kuitenkin, että Room. 13:1 tarkoittaa todella tämän maailman poliittisia hallituksia. Mutta kun verrattiin tätä raamatunkohtaa toisiin, esimerkiksi Apt. 5:29:ään, jossa sanotaan: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, niin nähtiin, että Room. 13:1:ssä mainitun ’alamaisuuden’ täytyy olla suhteellista alamaisuutta eikä ehdotonta. Toisin sanoen, kristittyjen tulee olla alamaisia tämän maailman hallituksille niin kauan kuin nämä eivät pyydä kristittyjä menettelemään vastoin Jumalan lakeja. Silloin kun nämä hallitukset pyytävät sellaista, kristityn täytyy totella korkeampaa lakia. – Apt. 4:19, 20.
Leimaako sen myöntäminen, että he tekevät erehdyksiä, heidät vääriksi profeetoiksi? Ei lainkaan, sillä väärät profeetat eivät myönnä erehtyvänsä. Apostolien teot esittää useamman kuin yhden esimerkin siitä, että varhaiskristityt erehtyivät uskomuksissaan ja heitä piti oikaista, mutta Jumalan sana puhuu heistä hyväksyvästi. Kaikki tämä on sen Raamatun periaatteen mukaista, että ”vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka”. – Sananl. 4:18.
Kun otamme huomioon tällaiset esimerkit, niin miksi ihmisistä pitäisi olla niin vaikeata myöntää tekevänsä erehdyksiä? Kukaan ihminen ei tiedä kaikkea, kaikki me opimme jatkuvasti. Me teemme erehdyksiä kerran toisensa jälkeen puutteellisen tiedon takia. Tai me saatamme tehdä erehdyksiä sen vuoksi, että tunteemme pääsevät meissä voitolle; olemme saattaneet antaa jonkin ennakkoluulon tai haavoittuneen turhamaisuuden panna itsemme vastaamaan käyttämättä ensin ajattelukykyämme arvioidaksemme sanojemme tai tekojemme seurauksia. – Sananl. 5:1, 2.
On oikein myöntää halukkaasti erehdyksensä, sillä silloin pysyy omatunto puhtaana. Se varjelee meitä olemasta puolustuskannalla tai yrittämästä puolustella erehdyksiämme sanomalla: ”Kukaan ei ole täydellinen.”
Se, että on kyllin suuri myöntääkseen erehdyksen, on myös viisasta. Kuten huomasimme lapsista, jotka valittivat, ettei heidän isänsä koskaan myöntänyt erehdystä, me myöntämällä tehneemme erehdyksen saamme aikaan paremmat suhteet toisiin, olkootpa he organisaatiossa sitten vertaisiamme tai meitä ylempänä tai alempana olevia. Ja kun myönnämme erehdyksen, niin se painaa sen niin omaan mieleemme, että me vähemmän todennäköisesti toistamme sitä erehdystä, jollemme mistään muusta syystä, niin siihen liittyneen nöyryytyksen tähden.
Ole siis suuri. Ole kyllin suuri myöntääksesi erehdyksesi. Ole halukas sanomaan: ”Kyllä se on oikein. Minä tein erehdyksen ja olen pahoillani.” Toimi sitten niin, ettet toistaisi sitä.