Nousiko Jeesus todella taivaaseen?

JERUSALEMIIN saapuville matkailijoille näytetään muiden kiinnostavien paikkojen ohessa Taivaaseenastumisen kappelia. Se sijaitsee Öljymäellä Jerusalemin vanhan kaupungin muurien itäpuolella, ja sen sisällä on ”kivi, jossa sanotaan olevan Kristuksen jalanjäljet”, ”se nimenomainen paikka, jossa hän viimeksi seisoi ja josta hänet kohotettiin ylös”. Täytyy olla todella herkkäuskoinen tai lapsellinen, jos uskoo sellaisen naurettavan legendan.

Monet kristikunnan pappismiehet menevät toiseen äärimmäisyyteen. Raamatunselitysteoksessa The Interpreter’s Bible (10. osa, s. 633) sanotaan: ”Miten nykyajan kirkko suhtautuu Kristuksen taivaaseen nousemiseen? On tunnustettava, että se vähät välittää siitä. Julkaistuja saarnoja taivaaseen nousemisesta on vaikea löytää. Kuitenkin varhaiskirkko piti taivaaseen nousemista ratkaisevan tärkeässä asemassa.”

Itse asiassa nykyään on suuntauksena herättää epäilyksiä sen suhteen, että Kristuksen taivaaseen nousu oli nimenomainen tapahtuma. Jotkut kompastuvat siihen, että Raamattu puhuu Jeesuksen nousemisesta tai menemisestä ylös taivaaseen. Ja Hastingsin Dictionary of the Bible (Raamatun sanakirja, tarkistettu laitos) sanoo: ”Synoptisissa evankeliumeissa ei kerrota Herramme taivaaseen nousemisesta tapahtumana. . . . Ainoa kertomus, jossa taivaaseen nouseminen esiintyy erillisenä tapahtumana, löytyy Apt. 1:6–11:stä. . . . Apostolien tekojen kertomuksessa on arveluttavaa vihjaus siihen, että taivaaseen nouseminen olisi erillinen ylösnousemuksesta eroava tapahtuma, ja se, miten se on sijoitettu tapahtumain kulussa.”

Erillinen tapahtuma

Apostolien tekojen kirjoittaja, siis Luukas, ei vain ’vihjaa’, että Jeesuksen taivaaseen nouseminen oli todella hänen ylösnousemuksestaan eroava tapahtuma, vaan hän esittää sen hyvin selvästi. Hän esittää meille täsmällisesti tapauksen yksityiskohdat: milloin, missä ja miten se tapahtui.

Milloin taivaaseen nouseminen tapahtui? Neljäkymmentä päivää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, sillä Luukas kertoo Jeesuksen taivaaseen nousemisesta heti esitettyään seuraavan lausunnon: ”[Opetuslapsilleen] hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.” – Apt. 1:3.

Missä taivaaseen nouseminen tapahtui? Öljymäellä, sillä heti siitä kerrottuaan Luukas jatkaa: ”Silloin he” – hänen opetuslapsensa, jotka olivat taivaaseen nousemisen todistajia – ”palasivat Jerusalemiin vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä.” – Apt. 1:12.

Ja miten se tapahtui? Me luemme: ”Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa; ja nämä sanoivat: ’Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.’” – Apt. 1:9–11.

Miten tällaista muistiinmerkittyä tietoa voidaan nimittää ”arveluttavaksi” tai vain ”vihjaukseksi”? Taivaaseen nousemiseen viitataan tässä toistuvasti nimenomaisena tapahtumana. Kerrotaan, että Jeesus ”kohotettiin . . . ylös”. Hänen apostolinsa katselivat ”hänen mennessään”. Ja kaksi enkeliä sanoi, että ”tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen”, on tuleva jälleen. Voisiko mikään olla näitä lausuntoja selvempää?

Epäilemättä tämän Jeesuksen vähittäisen poistumisen, hänen nousemisensa ylöspäin heidän silmiensä edessä, oli määrä painottaa sitä, että hän todellakin oli nousemassa taivaaseen ja että he eivät voisi odottaa näkevänsä häntä jälleen. Aikaisemmissa ylösnousemuksensa jälkeisissä näyttäytymisissä hän luultavimmin katosi äkisti heidän näkyvistään, niin kuin luemme hänen tehneen sen jälkeen, kun hän oli lohduttanut kahta opetuslasta Emmauksen tiellä. Tehtyään itsensä heille tunnetuksi ”hän katosi heidän näkyvistään”. – Luuk. 24:31.

Muita todisteita

Ne, jotka arvostelevat Apostolien tekojen 1. luvun kertomusta taivaaseen nousemisesta, asettavat kyseenalaiseksi Luuk. 24:50, 51:ssä olevan rinnakkaiskertomuksen oikeaperäisyyden ja sanovat, että vain Apostolien teot viittaa taivaaseen kohoamiseen erillisenä tapahtumana. Mutta onko heidän väitteellään riittävät syyt ja perusteet? On totta, että joissakin vanhoissa käsikirjoituksissa ei ole sanoja ”ja hänet otettiin ylös taivaaseen”, mutta monet muut, kuten Aleksandrialainen käsikirjoitus, Vatikaanilainen käsikirjoitus n:o 1209 ja Codex Ephraemi sisältävät nämä sanat. Nuo jakeet kuuluvat kokonaisuudessaan seuraavasti: ”Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti [Öljymäelle], ja nosti kätensä ja siunasi heidät. Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.”

Tosiasia on, että tutkijat Westcott ja Hort, jotka laativat yhden Raamatun luotettavimmista kreikkalaisista teksteistä, sisällyttivät kyseessä olevat sanat tekstiinsä. Ja kuten on aivan oikein todettu, ero ”on helpommin selitettävissä siten, että länsimaisesta tekstistä on jätetty pois kuin että itämaiseen tekstiin olisi tehty lisäys”.

Melkoisesti pohdintaa on herättänyt myös se seikka, että Luukkaan 24. luvun kertomuksen mukaan näyttää siltä kuin Jeesus olisi noussut taivaaseen samana päivänä, jona hän nousi kuolleista. Miksi joku saattaa tehdä tällaisen johtopäätöksen? Yksinkertaisesti siitä syystä, että siinä ei kerrota välillä sattuneita tapahtumia. Mutta 1. Kor. 15:4–8:ssa kerrotaan lisää yksityiskohtia. Siinä sanotaan, että Jeesus näyttäytyi opetuslapsilleen useita kertoja ylösnousemuksensa jälkeen ja ennen taivaaseen nousemistaan.

Jeesus itse sanoi kerran toisensa jälkeen, että hän palaisi Isänsä luo taivaaseen: ”Minä menen Isän tykö.” (Joh. 14:12, 28; 7:33; 16:5, 10, 28) Helluntaipäivänä apostoli Pietari kiinnitti huomion todisteeseen siitä, että Jeesus oli todella noussut taivaaseen, sanoessaan: ”Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme. Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu [hänet korotettiin Jumalan oikealle puolelle, Um] ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.” – Apt. 2:32, 33.

Kristuksen apostolien kirjoitukset todistavat samaa. Ne kertovat, että Jeesus on Jumalan oikealla puolella (Room. 8:34; Ef. 1:20; Kol. 3:1), että hänet korotettiin korkealle (Fil. 2:9–11; Hepr. 7:26) ja että hän on taivaissa. (Ef. 6:9; Fil. 3:20; Hepr. 4:14) Kaikkien näiden todisteiden valossa ei voi yksinkertaisesti olla epäilystäkään siitä, ettei Raamattu opeta Jeesuksen ainoastaan nousseen kuolleista vaan myös nousseen taivaisiin, missä hän on ollut siitä pitäen.

Mihin suuntaan?

Jotkut väittävät sitä Raamatun opetusta vastaan, että Jeesus nousi taivaaseen, sanomalla, ettei ole järkevää uskoa taivaan olevan ”ylöspäin” maasta siitä riippumatta, missä henkilö sattuu olemaan. Mutta tämä vastaväite ei ole järkevä. Selostaessaan eräiden astronauttien tekemää avaruusmatkaa New York Times -lehti ilmoitti, että he ”nousivat 739 meripeninkulman korkeuteen”, vaikkakin he todellisuudessa siirtyivät tuon etäisyyden päähän maan pinnasta.

Epäilemättä Jeesuksen nouseminen alkoi ylöspäin (itse asiassa ulospäin) suuntautuvalla liikkeellä – samoin kuin astronauttienkin nouseminen – siitä paikasta, jossa apostolit seisoivat. Sen jälkeen Jeesus johdonmukaisesti otti minkä tahansa tarvittavan suunnan päästäkseen taivaallisen Isänsä läsnäoloon. On kiinnostavaa, että toisinaan Raamattu käyttää sanoja ”mennä” tai ”erkaantua” puhuessaan enkeleistä, jotka jättivät maallisen näyttämön. – Luuk. 2:15; Apt. 12:10.

On kuitenkin myönnettävä, että tietomme henkimaailmasta on todella niukka. Vaikuttaa sen tähden oikealta ajatella Jeesuksen nousseen Jumalan varsinaiseen läsnäoloon ei vain suunnan ollessa kysymyksessä vaan myös henkimaailman toiminta-alan ja olemassaolon tason ollessa kysymyksessä. Henkimaailmaahan eivät loppujen lopuksi sido mitkään fysikaaliset tai ainetta koskevat lait, tekijät tai rajoitukset.

Missä ruumiissa?

Osoittaako se, että Jeesuksen apostolit näkivät omin silmin Jeesuksen menevän taivaaseen, että hän nousi Jumalan läsnäoloon ihmisruumiissa? Se on yleinen mielipide kristikunnassa, mutta asia ei ole niin. Miksi ei? Useista syistä. Meille kerrotaan, että ”Kristus kärsi kerran kuoleman . . . hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä”. (1. Piet. 3:18) Sen tähden hän saattoi näyttäytyä apostolien keskuudessa, vaikka ovet oli teljetty, ja sen tähden hän toisinaan ”katosi heidän näkyvistään”. (Luuk. 24:31; Joh. 20:26) Lisäksi meille vakuutetaan, ”ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa”. Niinpä Jeesus ei ole voinut mennä taivaaseen liharuumiissa. – 1. Kor. 15:50.

Sitä paitsi Jeesus sanoi, että hän ’antoi lihansa maailman elämän puolesta’. Koska Jeesus siten uhrasi ihmisruumiinsa ”[vastaaviksi, Um] lunnaiksi kaikkien edestä”, niin häntä ei olisi voitu herättää kuolleista elämään ihmisenä ihmisruumiissa tekemättä mitättömäksi hänen lunastusuhriaan. – Joh. 6:51; 1. Tim. 2:5, 6.

Joku saattaa kuitenkin kysyä, miten se on mahdollista. Eivätkö henget ole näkymättömiä ihmiselle, ja eivätkö ne tule ja mene niin kuin tuuli, kuten Jeesus kertoi Nikodeemukselle? (Joh. 3:8) Kuitenkin Jeesus näyttäytyi ihmismuodossa opetuslapsilleen ylösnousemuksensa jälkeen. Se on totta, mutta hän vain aineellistui ihmisruumiiseen noita tilaisuuksia varten. Sen tähden ei Maria tuntenut Jeesusta eivätkä hänen apostolinsakaan Galileanmeren rannoilla. (Joh. 20:15–17; 21:4) Tämä ei ollut ennen kuulumatonta, sillä kerran toisensa jälkeen enkelit aineellistuivat ihmisruumiisiin, kuten silloin, kun yksi heistä ”näyttäytyi” Moosekselle, yksi Joosualle ja vielä yksi Simsonin vanhemmille, vain muutamia tapauksia mainitaksemme. (Joos. 5:13–15; Tuom. 13:3–20; Apt. 7:35) Siten Jeesus oli yhteydessä apostoleihinsa vakuuttavalla tavalla, kun hän näyttäytyi ruumiissa, jonka he saattoivat nähdä, niin, ja tunteakin, kuten Tuomaan tapauksessa. – Joh. 20:26–29.

Miksi Jeesus nousi taivaaseen?

Kaikki edellä olevat todisteet ja syyt vahvistuvat suuresti, kun harkitsemme, miksi Jeesuksen yksinkertaisesti oli noustava taivaaseen. Se oli mitä sopivinta. Jeesus jätti halukkaasti taivaallisen kirkkautensa, tuli maan päälle ihmiseksi, kärsi paljon ja antoi ihmiselämänsä uhriksi. (Fil. 2:5–8; Matt. 20:28; Hepr. 5:8) Onko meidän pääteltävä, että Jumala ei palkitsisi häntä kaikesta tästä, vaan jättäisi hänet hautaan tai pelkästään maan päälle? Apostoli Paavali vakuuttaa meille, että Jumala ei unohda palvelijoidensa tekemiä uhreja. (Hepr. 6:10) Siispä emme voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että Jumala palkitsi Jeesuksen sopivasti hänen epäitsekkäästä vaelluksestaan.

Jeesus odotti todellakin palaavansa kirkkauteen, joka hänellä oli ollut Isänsä kanssa, niin kuin voidaan nähdä rukouksesta, jonka hän esitti samana yönä, jona hänet kavallettiin: ”Isä, kirkasta sinä minut . . . sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.” (Joh. 17:5) Jumala ei ainoastaan vastannut tähän rukoukseen vaan antoi Jeesukselle jopa suuremman kirkkauden: ”Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, . . . ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.” – Fil. 2:9–11.

Ja on olemassa vieläkin pakottavampia syitä. Jeesus antoi ihmisruumiinsa ja -elämänsä uhriksi ihmisen syntien tähden, mutta voidakseen soveltaa ylimmäisenä pappina tuon uhrin ansiota, niin että ihmiskunta voisi saada sen hyödyn, hänet oli herätettävä kuolleista ja hänen oli noustava taivaaseen. Niinpä luemme: ”Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, . . . vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.” Lisäksi: ”Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.” – Hepr. 9:24; 1. Joh. 2:1.

Tämän lisäksi jotta ne lukemattomat miljoonat, jotka ovat kuolleet ja jotka ovat muistohaudoissa, saisivat Kristuksen lunastusuhrin hyödyn, heidät on välttämättä herätettävä kuolleista, ja tämän edun Jumala on antanut Pojalleen. Henkipersoona, jolla on ”kaikki valta taivaassa ja maan päällä”, on suorittava tuon suuren ylösnousemusihmeen. – Joh. 5:28, 29; Matt. 28:18.

Lisäksi Jeesus puhui jatkuvasti Jumalan valtakunnasta; itse asiassa se oli hänen koko saarnaamisensa teema. Mallirukouksessaan hän osoitti, että Valtakunnan tarkoitus oli pyhittää Jumalan nimi ja panna Jumalan tahto tapahtumaan maan päällä niin kuin taivaassa. Jotta tuon valtakunnan olisi mahdollista hallita maan päällä, Jeesuksen Kristuksen täytyy taivaallisine sotajoukkoineen tehdä ensin loppu tästä nykyisestä pahasta sekä näkymättömästä että näkyvästä asiainjärjestelmästä, minkä hän Raamatun mukaan tekee pian. – Matt. 6:9, 10; Ilm. 16:14, 16; 19:11–21.

Sitä paitsi meille kerrotaan, että ”hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle’. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.” Se merkitsee sitä, että Jumala on Kristuksen välityksellä pyyhkivä kaikki kyyneleet ihmisten silmistä, että Aadamilta periytyvää kuolemaa ei ole enää oleva, ei myöskään murhetta, parkua eikä kipua ole enää oleva. Sellainen Jehova Jumalan maata ja ihmistä koskevan tarkoituksen loistoisa täydellistäminen voidaan toteuttaa vain taivaallisen kuninkaan avulla, taivaallisen Kuninkaan Jeesuksen Kristuksen avulla. – 1. Kor. 15:25, 26; Ilm. 21:4.

Ei voi olla epäilystäkään siitä, että Jumalan sana osoittaa runsain todistein ja selvin sanoin Jeesuksen Kristuksen tosiaan nousseen taivaaseen.