Seurakunnan vanhimmat – ’johtakaa hyvin’!
”Laskettakoon vanhimmat, jotka johtavat hyvin, kaksinkertaisen kunnian arvoisiksi.” – 1. Tim. 5:17.
1. Mitä arvoa Sananlaskujen 11:14:n mukaan on sillä, että vanhimmat johtavat Jumalan kansan keskuudessa?
IHMISILLÄ, jotka liittyvät yhteen jotakin jaloa tarkoitusta tai työtä varten, on tavallisesti joku, joka johtaa heidän asioitaan. Kun tämä tehdään hyvin, niin heille voidaan antaa sopiva ohjaus, mistä on seurauksena edistyminen ja se, että asiat tulevat hoidetuiksi. Muuten ne eivät suju vaan sortuvat. Sananlaskujen 11:14 esittää sen näin: ”Missä ohjausta ei ole, sortuu kansa, mutta neuvonantajain runsaus tuo menestyksen.” Jehovan todistajat arvostavat järjestettynä kansana, jolla on jumalallinen tarkoitus ja työ, sitä, että he saavat ohjausta ja neuvontaa uskollisilta vanhimmilta, jotka johtavat heitä.
2. Mitkä kysymykset heräävät sen suhteen, kuka johtaa seurakunnassa, ja miten 1. Timoteuksen kirjeen 5:17 selvittää asiaa?
2 Nykyään on ympäri maailman yli 40 000 Jehovan todistajien seurakuntaa. Vaikka joka seurakunnassa on nimitetty ”esivalvoja”, niin onko hänellä yksinomainen etuoikeus johtaa? Mitä on sanottava toisista vanhimmista, jotka muodostavat vanhimmiston? Heidän kaikkien tulisi ymmärtää, mitä 1. Timoteuksen kirjeen 5:17:ssä oleva Jumalan sana teroittaa heidän mieleensä: ”Laskettakoon vanhimmat, jotka johtavat hyvin, kaksinkertaisen kunnian arvoisiksi, varsinkin ne, jotka työskentelevät kovasti puhumisessa ja opettamisessa.” Silloin kun seurakunnassa on useita nimitettyjä vanhimpia, kullakin on osansa sen eri toimintojen johtamisessa.
3. Missä suhteissa seurakuntaa johtava vanhin eroaa huonekuntaansa johtavasta isästä?
3 Missä merkityksessä vanhimmat sitten ”johtavat hyvin”? Eivät samalla valtuudella kuin isät johtavat huonekuntaansa. Perheen päämiehiä vaaditaan toisinaan tekemään eri asioissa lopullisia ratkaisuja, jotka vaikuttavat heidän vaimoonsa ja lapsiinsa ja hallitsevat heitä. Mutta yksityisillä vanhimmilla ei ole tällaista valtaa. He eivät ole pään asemassa yksilöinä eivätkä ryhmänä seurakuntaan nähden. Pään asema seurakunnan ollessa kysymyksessä kuuluu Jeesukselle Kristukselle. (Kol. 1:18) Häneen viitataan myös 1. Korinttolaiskirjeen 11:3:ssa ”jokaisen miehen päänä”, kun taas ”mies on naisen pää”. Jumalan kansan seurakunnan johtamisessa ja perheen päänä olemisessa on siis eroa.
4. Miksi on sopivaa, että vanhimmat ”johtavat” seurakunnassa, kun otamme huomioon heidän raamatulliset vastuunsa?
4 Kreikkalainen sana (proístemi), josta ”johtaa” on käännetty, merkitsee enemmän kuin puheenjohtajana olemista. Se merkitsee kirjaimellisesti ’seisoa edessä’, siis johdattaa, opastaa, suunnata, huolehtia toisista. Kuinka osuvasti tämä soveltuukaan vanhimpiin, joiden me katsomme ’ottavan johdon’ keskuudessamme siten, että he johtavat ja opettavat kokouksissamme ja ohjaavat palvelustoimintaamme (Hepr. 13:7, 17), paimentavat eli huolehtivat hengellisestä hyvinvoinnistamme (1. Piet. 5:2, 3) ja suojelevat meitä kaikelta, mikä vaarantaisi suhdettamme seurakuntaan ja ennen kaikkea Jehova Jumalaan! (Joh. 10:11–15) He yrittävät tässä noudattaa ”hyvän paimenen”, Jeesuksen Kristuksen, neuvoa ja esimerkkiä.
SUHTAUTUMINEN KOKOUKSISSA JOHTAMISEEN
5. Miten Roomalaiskirjeen 12:8:ssa olevan Paavalin kehotuksen pitäisi vaikuttaa siihen, miten vanhin suhtautuu johtamiseen?
5 Millaista asennetta tulisi jokaisen vanhimman kehittää täyttääkseen kunnolla vastuunsa? Paavali kehottaa Roomalaiskirjeen 12:8:ssa: ”Joka johtaa, johtakoon tosissaan” opettaakseen, valistaakseen, rohkaistakseen tai auttaakseen veljiään. Hän osoittaa olevansa huolissaan sen suhteen, millä tavalla hän suorittaa nuo velvollisuudet, ja tekee hyvin, kun kysyy itseltään: ’Mitä voin tehdä johtaakseni tosissani ja hyvin?’
6. a) Mitä teokraattisen koulun valvojan tulee tehdä osoittaakseen, että hän johtaa ”tosissaan”? b) Mitä hyötyä kukin oppilas saa?
6 ”Tosissaan” oleminen ei merkitse ainoastaan sitä, että on vilpitön, vaan että on myös syventynyt siihen mitä tekee. Esimerkiksi se, joka hoitaa teokraattista koulua, tietää, ettei hän voi huolehtia saamastaan tehtävästä pintapuolisella tavalla. Hänen täytyy olla kiinnostunut jokaisesta oppilaasta ja kiinnittää huomiota siihen, mitä hän nimenomaan tarvitsee. Miksi? Koska hän haluaa tuon oppilaan edistyvän. Kouluun osallistuu nyt monia uusia, ja he tarvitsevat henkilökohtaista apua. Jotkut ovat hitaita tai ujoja; toisilta puuttuu koulutusta tai hyvä lukutaito, tai heillä on muita pulmia. Kun teokraattisen koulun valvoja suorittaa työnsä ”tosissaan”, niin hän näkee edistystä oppilaissa, kun he noudattavat neuvoja ja ohjausta. Tämä ilmenee heidän vastauksissaan kokouksissa sekä tehokkaammassa palveluksessa kentällä.
7. a) Mitä johtamiseen kuuluu, kun johdetaan ”Vartiotornin” tutkistelua tai seurakunnan kirjantutkistelua? b) Kun ymmärretään, mitä Psalmi 25:4, 5 ja Sananlaskujen 16:9 sanovat, niin missä tarkoitusperissä se auttaa vanhinta hänen opettaessaan?
7 Niillä, jotka johtavat Vartiotornin tutkistelua ja seurakunnan kirjantutkistelua, tulee olla mielessään nämä samat periaatteet. He eivät ole pelkästään johtajia siinä merkityksessä, että he vain tekevät kysymyksiä ja pyytävät kuulijakunnassa olevia vastaamaan. Heidän johtamisensa mielekkäällä tavalla vaatii tutkistelun pitämistä kiinnostavana ja eloisana, painon panemista tärkeille raamatunkohdille, siitä huolehtimista, että raamatunkohdat sovelletaan oikein, ja jokaisen auttamista näkemään tärkeitten käsiteltävien kohtien käytännöllinen arvo. Jos jotkut empivät osallistua tutkisteluun, niin muutama henkilökohtainen rohkaisun sana saattaa riittää saamaan heidät vastaamaan kokouksissa. Johtavien tulee pyrkiä tulemaan tehokkaammiksi opettajiksi ja tavoittamaan sydämet kannustaen siten veljiä vaeltamaan Jehovan teillä ja tarjoten raamatullista ohjausta siinä tarkoituksessa. – Ps. 25:4, 5; Sananl. 16:9.
JOHTAMINEN NÖYRÄSTI
8. a) Mitä me kaikki tarvitsemme pyrkiessämme edelleen kehittämään nöyryyttä? b) Miten nöyryys ja ”neuvonpito” auttavat vanhimpia?
8 Heti neuvottuaan vanhimpia paimentamaan laumaa apostoli Pietari tarttui sellaiseen, minkä hyväksi meidän kaikkien tarvitsee työskennellä. ”Vyöttäytykää kaikki mielen vaatimattomuuteen toisianne kohtaan, . . . Nöyrtykää sen tähden Jumalan väkevän käden alle, jotta hän korottaisi teidät aikanaan.” (1. Piet. 5:5, 6) Nöyryys auttaa vanhimpia erityisesti heidän keskinäisessä yhteydenpidossaan ja toiminnassaan. Kunkin vanhimman tulisi päättää, esittääkö hän todella tärkeää tietoa, kun asioista keskustellaan. Miehiä, jotka neuvottelevat keskenään, arvostavat heidän toverinsa ja koko seurakunta. Usein toistuva kanssakäyminen ja ”neuvonpito” lauman eduista tuottavat käytännöllisiä tuloksia. Jos taas vanhimmat eivät ole kosketuksissa keskenään nähdäkseen, miten asiat edistyvät toteutumistaan kohti, niin se, mikä saattaisi olla alun perin suunniteltu, ei ehkä luonnistukaan niin hyvin. Tätä korostetaan Sananlaskujen 15:22:ssa: ”Hankkeet sortuvat, missä neuvonpito puuttuu; mutta ne toteutuvat, missä on runsaasti neuvonantajia.” Nöyryys tasoittaa tietä kiinteämpiin siteisiin vanhinten kesken ja kitkattomampiin suhteisiin kaikkien seurakuntalaisten kanssa.
9. a) Miten esivalvojan kirjeenvaihdon käsittely vaikuttaa kanssakäymiseen vanhinten kanssa? Seurakunnan kanssa? b) Mikä on seuraus, kun esivalvoja täyttää asianmukaisesti osansa tässä suhteessa?
9 Varsinkin esivalvojan, joka palvelee puheenjohtajana, täytyy säilyttää tasapainoinen näkemys. Hänen tulisi huolehtia siitä, että se, mitä vanhimmisto päättää, toteutetaan. Kannustus kanssakäymiseen ei koske ainoastaan vanhinten kokouksia. Tulee olla luonnollinen halu pitää toisemme ajan tasalla tärkeissä asioissa, jotka vaikuttavat veljiin ja työhön kokonaisuudessaan. Tämä vaatii esivalvojaa käsittelemään kaiken kirjeenvaihdon haaratoimiston, konventtikomiteoitten, matkustavien valvojien tai toisten seurakuntien vanhinten kanssa. Luettuaan kirjeet hän huolehtii siitä, että koko vanhimmistolle tarkoitetut asiat ilmoitetaan vanhimmille mahdollisimman pian. Seurakunnalle osoitetut tiedot tulee esittää kokonaisuudessaan. Hänellä ei ole tässä oikeutta olla huolimaton eikä laiminlyövä. Hänen on mahdotonta tehdä kaikkea itse, joten hän hankkii toisten apua, niin että tärkeät tehtävät tulevat suoritetuiksi. Kullakin vanhimmalla on hänelle määrätty työ, mutta kaikki ovat yhteistoiminnassa keskenään. Kun suuremmat asiat ovat kysymyksessä, niin esivalvoja ei toimi yksin, vaan hän neuvottelee toisten vanhinten kanssa joko virallisesti tai epävirallisesti. (Sananl. 18:1) Näin säilyy hyvä järjestys, mikä johtaa siihen, että veljien hengellisyyteen ja Valtakunnan työhön yleensä kiinnitetään asiaankuuluvaa huomiota.
10. a) Miten seurakunnan ykseys voitaisiin uhrata, kuten Paavali varoitti Galatalaiskirjeen 5:15, 25, 26:ssa. b) Mitä ominaisuuksia tulee vanhinten huolellisesti kehittää, kuten osoitetaan Roomalaiskirjeen 12. luvussa, Filippiläiskirjeen 2. luvussa ja Efesolaiskirjeen 4. luvussa?
10 Silloin tällöin vanhimmistossa saattaa olla joku, joka haluaa korottaa itsensä toisten yläpuolelle. Jos kilpailunhenkeä kehittyy tai on olemassa, niin se ilmaisee nöyryyden puutetta. Jollakulla vanhimmalla saattaa olla voimakkaita henkilökohtaisia ajatuksia, jotka eivät ole tarpeeksi hyviä vanhimmiston harkinnan mukaan. Jos hän etsii tukea sellaisille ajatuksille herättämällä myötätuntoa toisten keskuudessa, niin seurakunnan ykseys tulee todennäköisesti uhratuksi. (Gal. 5:15, 25, 26) Kaikkien tällaisten suuntausten välttämiseksi tulisi jokaisen vanhimman alituisesti tutkia itseään ja varoa ’ajattelemasta itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella’. (Room. 12:3, 10) Kaikki vanhimmat haluavat tehdä ”kovasti työtä” johtaakseen hyvin, mutta heidän tulee huolehtia siitä, että he tekevät siten oikeista vaikuttimista, hartaasta halusta auttaa laumaa kaikessa nöyryydessä. – Fil. 2:5–8, 14–18; Ef. 4:1–3.
NÖYRYYS AUTTAA SELVIYTYMÄÄN ERILAISUUKSISTA
11. a) Selitä, miten vaihtelevat mielipiteet voivat toisinaan olla avuksi. b) Miten vanhinten pitäisi tuntea voivansa esittää ajatuksiaan kokouksissaan, mutta mitä he välttävät?
11 On aikoja, jolloin tulee esiin asioita, joista ollaan eri mieltä. Ihmisillä on erilainen menneisyys ja erilaisia kokemuksia, joten he tekevät luonnollisesti erilaisia johtopäätöksiä. Erilaiset mielipiteet voivat olla kannustavana perusteena omien näkemysten tutkimiselle niiden luotettavuuden toteamiseksi. Jostakusta voi tuntua, että hänen esityksensä jostakin asiasta kuulostaa uskottavalta ja oikealta, ja kuitenkin – niin kuin Sananlaskujen 18:17 muistuttaa meitä – ”tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän” asiallisemmin asennoituen ja raamatullisin perustein. Tämä soveltuu varmasti keskusteluun vanhinten keskuudessa, missä sellaista menettelyä tarvitaan jonkin sellaisen kysymyksen tai pulman ratkaisemiseksi, joka koskee veljiemme hengellistä hyvinvointia. On näin ollen odotettavissa, että vanhimmilla voi olla vilpittömiä erimielisyyksiä, silloin kun ei ole annettu selvää periaatetta eikä ohjetta. Heidän tulee kokouksissaan vapaasti esittää ajatuksensa, mutta ilman riitaa, ”vihaa ja väittelyjä”. – 1. Tim. 2:8.
12. a) Kun tarkastellaan Apostolien tekojen 15. luvussa olevaa kertomusta, niin mm. mitä asioita tulee tähyillä ja oppia? b) Mikä oli Apostolien tekojen 15:1, 2:ssa kuvaillun pulman luonne ja laajuus?
12 Me voimme oppia paljon nöyryyden arvosta ja niistä tekijöistä, jotka auttavat ratkaisemaan kiistoja, tarkastelemalla mitä tapahtui eräässä apostolien ja vanhinten kokouksessa ensimmäisellä vuosisadalla. Kertomus siitä on Apostolien tekojen 15. luvussa. Syyrian Antiokiassa Paavali ja Barnabas ”oli uskottu Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden huostaan sitä työtä varten, jonka he olivat täysin suorittaneet”. (Apt. 14:26) Mutta palattuaan sinne siltä ensimmäiseltä lähetysmatkalta heitä kohtasi pulma: ”Eräitä miehiä tuli alas Juudeasta, ja he rupesivat opettamaan veljiä: ’Ellette ympärileikkauta itseänne Mooseksen tavan mukaan, ette voi pelastua.’ Mutta kun oli syntynyt melkoista erimielisyyttä ja kiistelyä, jossa Paavali ja Barnabas olivat heitä vastaan, sovittiin niin, että Paavali ja Barnabas ja muutamat muut heistä menisivät tämän kiistan johdosta apostolien ja vanhinten luo ylös Jerusalemiin.” (Apt. 15:1, 2) Tässä oli tärkeä oppikysymys aiheuttamassa huomattavaa häiriötä veljille. Se oli ratkaistava.
13. Miten meidän on ymmärrettävä Apostolien tekojen 15:7:ssä olevan sanonnan ”paljon kiistelty” käyttö?
13 Pulma saatettiin sopivasti vastuullisten vanhinten huomioon Jerusalemissa. Raamatun kertomus sanoo, mitä tapahtui. Vaikka alun perin oli eroavuuksia katsantokannoissa, niin he tulivat lopuksi ”yksimielisyyteen”. (Apt. 15:25) Mutta eikö sen mukaan, mitä Apostolien tekojen 15:7 sanoo, ollutkin ”paljon kiistelty” tuossa kokouksessa? Sanaa ”kiistelty” vastaava kreikkalainen sana on sukua teonsanalle, joka merkitsee ’etsimistä’ (Kingdom Interlinear Translation). Se ilmaisee siten, että totuuden tai parhaan tavan löytämiseksi jonkin tekemistä varten vaaditaan ahkeraa ponnistelua ratkaisua perusteellisesti etsittäessä – kyselemistä, pohtimista ja siten oikeaan johtopäätökseen tulemista. Tämä ajatus mielessämme voimme lukea kertomuksen kiinnostuneina pannen merkille, miten pyhä henki johti asiain kehittymistä.
14, 15. a) Miten Pietari, sitten Paavali ja Barnabas ja lopulta Jaakob osallistuivat tuohon historiallisen neuvottelun keskusteluun? b) Mitkä tekijät johtivat siihen ”yksimielisyyteen”, jonka he saavuttivat siinä tilaisuudessa?
14 Sen jälkeen kun oli ”paljon kiistelty”, Pietari kertoi kokemuksensa, kun Jehova käytti häntä avaamaan tien pakanoille kuulla hyvää uutista. Hän herätti kysymyksen sen suhteen, oliko järkevää panna taakkoja tuollaisille pakanauskoville, koska Jumalan ansaitsematon hyvyys Jeesuksen Kristuksen kautta tekee pelastumisen mahdolliseksi. Pane sitten merkille arvostava hiljaisuus, joka mainitaan 12. jakeessa, kun Paavali ja Barnabas lisäsivät todistuksensa. Nämä matkustavat apostolit (Antiokian seurakunnasta ’lähetetyt’) olivat saaneet todisteen Jumalan siunauksesta ”monin tunnusmerkein ja ennakoivin ihmein” saarnatessaan kansojen keskuudessa. Tämä tuki Pietarin suositusta siinä, mitä piti tehdä. – Apt. 15:7–12.
15 Jaakob pyysi sitten, että häntä kuultaisiin. Hän käytti Aamoksen 9:11, 12:ssa olevia profeetallisia sanoja, jotka olivat yhtäpitävät sen kanssa, mitä Pietari oli kertonut, ja jotka vahvistivat sen, mitä Jumalan henki oli suorittanut Paavalin ja Barnabaan välityksellä. Jaakobilla oli näin Raamatun tuki ja Jumalan hengen kannatus ratkaisulleen. Näin voimakkaalta pohjalta hän ehdotti, että he kirjoittaisivat niille kansoista tulleille uskoville, jotka kääntyivät Jumalan puoleen, ja sanoisivat heille, mitkä Jumalan vaatimukset heihin nähden todella olivat. Apostolit ja vanhimmat olivat tulleet yksimielisyyteen. Kiistanalainen asia oli ratkaistu kaikessa nöyryydessä. – Apt. 15:13–29.
16. Vaikka jollakulla saattaa olla eriävä mielipide jostakin asiasta, niin millaisen hengen tulisi vallita vanhinten keskuudessa ja seurakunnassa?
16 Jollei ”yksimielisyys” ole mahdollinen jossakin vanhimmistossa, niin sen, jolla on eriävä näkemys, ei pitäisi vastustaa sitä, mitä on päätetty, osoittamalla vihamielisyyden henkeä. Hän haluaa tehdä ”kovasti työtä” koko vanhimmiston kanssa. Seurakunta säilyttää näin heihin luottamuksen tietäen, että kaikki työskentelevät yksimielisyydessä. Vaeltaen ”täydessä mielen vaatimattomuudessa” vanhimmat lujittavat rauhan sidettä. – Ef. 4:2, 3.
17. Mikä terve neuvo tulisi vuosiltaan nuoremmilla miehillä ja iäkkäämmillä olla mielessään, kun vanhimmilla on kokous, ja miksi?
17 Kun vanhimmat kokoontuvat yhteen, niin erityisesti nuorempien miesten tulisi kuunnella huolellisesti niitä, jotka ovat ikävuosiltaan vanhempia ja kokeneempia kristillisessä elämässä, ymmärtäen mitä Sananlaskujen 16:31 sanoo: ”Harmaat hapset ovat kunnian kruunu; se saadaan vanhurskauden tiellä.” Vanhempien miesten tulee toisaalta tunnustaa, että nuoremmalla miehellä voi olla oikea näkemys jossain asiassa. Arvo on siis ilmaistussa terveessä viisaudessa, ei välttämättä puhujan iässä. Mutta ilmaistessaan ajatuksiaan nuorempien tulee arvostaa ikää, niin kuin Timoteuskin osoitti epäilemättä kunnioitusta Paavalia ja hänen neuvojaan kohtaan, ja niin kuin Elihu pidättäytyi odottaen aikaansa puhuakseen, koska hän osoitti arvonantoa ikää kohtaan. – 1. Tim. 5:1, 19; Job 32:6–9.
18. Vaikka apostolit kiinnittivät huomiota ”tarpeelliseen toimeen”, niin kuin ilmaistaan Apostolien tekojen 6:1–6:ssa, niin mikä sai suuremman painon?
18 Vaikka vanhimmat saattavat käyttää paljon aikaa joissakin kokouksissa valtakunnansalia tai jotakin ”tarpeellista tointa” koskevien pulmien vuoksi, niin heidän tulee pitää nämä asiat sivuseikkoina niihin tärkeämpiin asioihin verraten, jotka vaikuttavat lauman hengellisyyteen. (Apt. 6:1–6; Fil. 1:9, 10) Näin he johtavat hyvin.
19. a) Millainen järjestely on meidän keskuudessamme Jeesuksen ja Paavalin neuvon mukaisesti päinvastoin kuin maalliset hallitusmiehet menettelevät kansan suhteen? b) Mitä hyötyä on siitä, että on vanhimpia, jotka johtavat hyvin?
19 Kun tarkastelemme tässä maailmassa vallitsevaa valitettavaa hämmennystä, niin kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että Jehovan seurakunnassa on kautta maailman vanhimpia, jotka johtavat hyvin! Ihmiskunta hapuilee ulospääsytietä pulmistaan sen hallitusmiesten ’herroina hallitessa sitä’, sen sijaan että he johtaisivat sitä rakkaudellisella, hyödyllisellä, virkistävällä tavalla. (Matt. 20:25–27) Meillä on keskuudessamme hengellisesti kypsiä miehiä, jotka ovat esimerkkeinä laumalle, ja me kunnioitamme heitä, kun he johtavat meitä. (1. Tess. 5:12, 13) Kukaan yksityinen mies seurakunnassa, kaupungissa, maassa tai maailman osassa ei johda meitä, vaan kaikilla vanhimmilla on heille määrätyllä alalla johtamisvastuu. Tämän neuvonantajien paljouden suoman rakkaudellisen avun ja ohjauksen avulla menee Valtakunnan saarnaamis- ja opetuslasten tekemistyö eteenpäin kohti menestyksellistä täyttymistään. Seurakunta on ykseydessä ponnisteluissaan vanhinten alaisuudessa, jotka johtavat hyvin. Meidät saatetaan siten kiinteämpään yhteyteen Jeesuksen Kristuksen johdon alaisuudessa, mikä kaikki koituu Jehovan kunniaksi.