Lukijain kysymyksiä

● Jos henkilö saatuaan laillisen avioeron saisi tietää, että hänen entinen puolisonsa oli syyllistynyt aviorikokseen tai muuhun törkeään sukupuoliseen moraalittomuuteen ennen avioeroa, niin antaisiko se raamatullisen pätevyyden lailliselle avioerolle? Ja estäisikö yhden aviorikoksen anteeksianto saamasta avioeroa raamatullisin perustein, jos myöhemmin tulisi ilmi, että kysymyksessä oli lukuisia moraalittomuustekoja? – Ruotsi.

On tapauksia, jolloin tieto siitä, että puoliso, josta on saatu avioero, on tehnyt aviorikoksen tai harjoittanut muuta törkeää moraalittomuutta ennen avioeroa, antaa pätevyyden avioerolle, joka on jo saatu. Yhden aviorikostapauksen anteeksi antaminen ei myöskään merkitse välttämättä sitä, että aviovuoteen aiemmat paljastamattomat saastuttamiset ovat samaten annetut anteeksi.

Raamatun mukaan ei aviorikos tai muu törkeä sukupuolinen moraalittomuus katkaise automaattisesti aviosidettä, mutta se antaa viattomalle puolisolle pätevän perusteen sen katkaisemiseen. (Matt. 5:32; 19:9) Toisaalta ei avioero, joka on saatu, kun sille ei ole raamatullista perustetta, vapauta Jumalan silmissä kumpaakaan puolisoa avioitumaan uudelleen. Sellainen avioero on Raamatun kannalta katsoen samanlainen kuin laillinen asumusero.

Apostoli Paavali neuvoo naineita: ”Ettei vaimo saa erota miehestään; mutta jos hän eroaa, niin pysyköön naimatonna tai sopikoon miehensä kanssa; eikä mies saa hyljätä vaimoansa.” – 1. Kor. 7:10, 11.

Kuitenkin voi – vaikka hyvin harvoin tosi kristittyjen keskuudessa – tulla voimaan asumusero, ja se voidaan laillistaa avioerotoimenpiteellä jonkin muun kuin ”haureuden” perusteella. Tässä asemassa oleva kristitty saattaa myöhemmin tulla tietämään, että puoliso, josta on saatu avioero, on suorittanut aviorikoksen ennen avioeroa. Hänen edessään on nyt ratkaisu, käyttääkö tätä perusteena vahvistaakseen seurakunnassa raamatullisen vapautensa avioitua uudelleen. Jos tällainen henkilö päättää avioitua uudelleen vahvistettuaan seurakunnan tuomiovaltaisen komitean edessä sen, että on raamatullisesti vapaa entisestä aviopuolisosta, niin ei häntä vastaan esitetä aviorikossyytöstä.

Mutta syytön puoliso voi kuitenkin päättää olla käyttämättä tätä perusteena vahvistaakseen raamatullisen vapautensa avioitua uudelleen. Ehkä puoliso syyllistyi aviorikokseen tai törkeään sukupuoliseen moraalittomuuteen monta vuotta sitten. Syytön on saattanut elää useita vuosia puolisonsa kanssa aviojärjestelyssä moraalittoman (vaikkakin silloin tietämättä jääneen) teon jälkeen ja ennen asumuseroa. Vaikka syytön puoliso onkin nyt saanut avioeron, hän voi haluta antaa anteeksi menneisyydessä tapahtuneen väärinteon uskoen, että hän olisi tehnyt näin, jos asia olisi paljastunut silloin. (Ef. 4:32) Syyttömällä osapuolella saattaa olla toive entisen aviopuolison kanssa sopimisesta ja lailliseen avioliittoon menemisestä jälleen hänen kanssaan.

Mitä on sitten sanottava toisesta tilanteesta, jossa henkilö on yhä naimisissa ja saa annettuaan anteeksi yhden aviorikosteon myöhemmin tietää syyllisen puolison toisista sukupuolisen moraalittomuuden teoista tai luonnottomuuksista, teoista, jotka on tehty ennen tuota anteeksiantoa? Tämä tarjoaa syyttömälle puolisolle tilaisuuden harkita asiaa uudelleen. Raamattu osoittaa, että Jehova Jumalakin pitää synnin harjoittamista paljon vakavampana kuin yhtä synnin tekoa. (1. Joh. 1:8–2:1; 3:4–6; Um) Vaikka joku mies tai nainen voi olla halukas antamaan anteeksi yhden aviorikoksen, niin hänestä saattaa tuntua toiselta, kun on kysymys siitä, antaako hän anteeksi pitemmän ajan kuluessa tapahtuneen sukupuolisten väärintekojen harjoittamisen. Tällaisessa tapauksessa jotkut henkilöt päättäisivät jälleen antaa anteeksi syylliselle puolisolle, mutta toiset voisivat haluta käyttää tätä uutta todistetta avioeron saamiseksi ja vahvistaakseen seurakunnassa raamatullisen vapautensa avioitua uudelleen. Tämä koskee sekä asumuserossa olevia että niitä, jotka yhä elävät yhdessä aviomiehenä ja vaimona.

Siis aviollisen uskottomuuden teot, joita ei ole menneisyydessä annettu anteeksi, voivat olla perusteena raamatullisen oikeuden vahvistamiselle aviositeen katkaisemiseksi Jumalan silmissä. Luonnollisesti näin tekevän henkilön täytyy olla halukas kantamaan se vastuu Luojansa edessä. Vaikka seurakunnan vanhimmat voivat henkilökohtaisesti ajatella, että anteeksianto olisi ollut sopivampi, he jättävät asian Jehovan, lopullisen Tuomarin, käsiin. Hän yksin tuntee sen henkilön sydämen, joka yrittää vahvistaa raamatullisen vapauden avioitua uudelleen, ja hänen vaikuttimensa. (1. Kor. 4:5) Mitä tulee mihin tahansa aviollisen uskottomuuden tekoon, joka on ehdottomasti annettu anteeksi menneisyydessä, sitä ei voida myöhemmin käyttää raamatullisena perusteena avioeron saamiselle eikä uudelleen avioitumisen oikeuden vahvistamiselle.

Huomattakoon, että kristillistä seurakuntaa opastaa näissä asioissa Raamattu eivätkä lain säännökset, joista pidetään kiinni joillakin paikkakunnilla ja jotka eivät salli esittää uutta todistetta sen jälkeen, kun asia on kerran käsitelty oikeudessa ja ratkaistu.

● Sopiiko kristityn hyväksyä lääkehoito, johon kuuluu verestä valmistettua seerumia? – Länsi-Saksa.

Raamattu ilmaisee selvästi Jumalan arvostavan suuresti verta ja osoittaa, että Hän katsoo sen edustavan sielua eli elämää. (3. Moos. 17:11, 12, 14) On sen tähden ymmärrettävää, että Jumalan yhteiselle esi-isällemme Nooalle antama kielto kuului: ”Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.” (1. Moos. 9:4) Nooan ja hänen jälkeläistensä – joihin me kaikki kuulumme – ei pitänyt ylläpitää elämäänsä käyttäen verta ravintona. Ja tämä tärkeä näkemys esitettiin vielä uudelleen ja sen osoitettiin soveltuvan tosi palvojiin nykyään, sillä kristityille sanottiin: ”Että kartatte . . . verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu.” (Apt. 15:29) Tästä syystä emme voi hyväksyä monia nykyaikaisia hoitomenetelmiä, joissa käytetään verta. Ja me olemme yhä uudelleen osoittaneet, että verensiirron ottaminen olisi kiistattomasti vastoin Raamattua, joka kieltää käyttämästä tai syömästä verta elämän ylläpitämiseksi.

Joitakuita kristittyjä on kuitenkin kehotettu joissakin tapauksissa hyväksymään seerumiruiske, joka on valmistettu pienestä määrästä veren aineosia. Voidaksemme arvioida tämän asian meidän on hyvä ymmärtää, mitä seerumit oikein ovat ja miksi niitä käytetään. On myös hyödyllistä ymmärtää, miten seerumit eroavat rokotteista.

Ihmiset joutuvat tavallisessa elämänkulussa kosketuksiin viruksien tai bakteerien kanssa, jotka aiheuttavat sairautta. Ihminen saattaa jolloinkin joutua alttiiksi esimerkiksi sikotaudille, tuhkarokolle tai tuberkuloosille. Taistellakseen virusten tai bakteerien hyökkäystä vastaan ruumis valmistaa ns. vasta-aineita, jotka koettavat tehdä tyhjäksi näiden hyökkäävien taudinaiheuttajien aikaansaaman vahingon tai vähentää sitä. Henkilö, jonka veressä on jonkin nimenomaisen sairauden vasta-aineita, on joko tilapäisesti tai pysyvästi turvassa tämän sairauden tartunnalta.

Varatakseen suojaa etukäteen tiedemiehet ovat kehittäneet rokotteita (toksoideja) eli inokulaatteja, jotka kiihottavat ihmisen elimistöä tuottamaan vasta-aineita tiettyjä sairauksia vastaan. Isorokko, polio, jäykkäkouristus, kolera, vesikauhu, lavantauti ja keltakuume ovat eräitä sairauksia, joihin on valmistettu rokotteita. Näitä rokotteita, jotka on suunniteltu tekemään immuuniksi näitä sairauksia vastaan, ei valmisteta verestä. (Ks. yksityiskohtia Herätkää!-lehdestä 8.11.1965, s. 13 ja 14.) Rokotteita, joita ei valmisteta verestä, joutuvat usein ottamaan lapset, jotka menevät kouluun, tai turistit tai lähetystyöntekijät, jotka matkustavat ulkomaille. Tarkoituksena on kiihottaa vasta-aineitten tuotantoa etukäteen henkilön estämiseksi saamasta jotakin tiettyä sairautta jos hän sattuisi joutumaan alttiiksi sen tartunnalle.

Mutta entä jos asianomainen on äskettäin ollut alttiina jonkin sairauden tartunnalle tai jos hän on varmasti saanut kurkkumädän, jäykkäkouristuksen, viruksen aiheuttaman maksatulehduksen, vesikauhun tai jonkin muun sairauden? Ennen kuin hänen ruumiillaan on aikaa tuottaa tarvittavia vasta-aineita, hän voisi tulla vakavasti sairaaksi. Lääkärit ovat sen tähden keksineet keinon varata heti vasta-aineita, jotka auttaisivat vastustamaan sairauden hyökkäystä. Käytetään seerumeja eli vastamyrkkyjä. Näitä otetaan niiden ihmisten tai eläinten verestä, jotka ovat jo kehittäneet vasta-aineita kysymyksessä olevaa tautia vastaan. Verestä tavallisesti erotetaan se veren osa (gamma-globuliini), joka sisältää vasta-aineita, ja siitä valmistetaan seerumi. Kun tätä ruiskutetaan potilaaseen, se aikaansaa hänelle tilapäisen passiivisen immunisoitumisen.a Tämä on tilapäistä, sillä vasta-aineet eivät tule pysyväksi osaksi hänen verestään; kun ne lähtevät hänen ruumiistaan, hän ei ole enää immuuni sairaudelle. Näin ollen voidaan nähdä, että seerumit (toisin kuin rokotteet) sisältävät veren aineosaa, joskin hyvin vähän.

Kuten alussa sanoimme, niin suuresta kunnioituksesta sitä kohtaan, mitä Raamattu sanoo verestä, me pidätymme hyväksymästä sen käyttöä millään lailla sen eläimen tai ihmisen ruumiin ulkopuolella, jolle se luonnostaan kuuluu. Me uskomme, että veren käyttö siirroissa tai veren aineosien käyttö samanlaisen tarkoituksen aikaansaamiseksi on ilmeisesti ristiriidassa Raamatun käskyn kanssa: ”Heidän pitää karttaa . . . verta.” (Apt. 15:20) Entä sitten seerumin käyttö, joka sisältä vain hivenen verran veren aineosaa ja jota käytetään lisäpuolustuksen varaamiseksi jotakin tartuntaa vastaan eikä aikaansaamaan elämää ylläpitävää vaikututusta, mitä veri normaalisti suorittaa?

Uskomme, että tässä jokaisen kristityn omantunnon on tehtävä ratkaisu. Jotkut voivat ajatella, ettei sellaisen seerumin ottaminen merkitse epäkunnioittavaa tekoa elämän ja Jumalan, elämän Lähteen, pyhyyttä kohtaan, ettei se merkitse sen Jumalan nimenomaisen tahdon pilkkana pitämistä, joka koskee veren käyttöä ruumiin ravitsemiseen. Toisaalta voi toisten omatunto vaatia heitä hylkäämään kaikki tällaiset seerumit. Jokaisen täytyy vastata Jumalalle tuomarinaan siitä, mikä on syynä hänen omantunnon mukaiseen ratkaisuunsa. – 1. Kor. 4:4; 2. Kor. 5:10.b

Uskomme tämän Raamatun periaatteitten kertaamisen auttavan alkuperäisen kysymyksen ja siihen liittyvien kysymysten tarkastelussa järkevällä tavalla. Vaikka me pidätymmekin esittämästä hyväksymystä tai langettamasta tuomiota aloilla, joilla ratkaisu pitäisi mielestämme jättää yksilön omantunnon asiaksi, niin me kehotamme kuitenkin kaikkia pyrkimään siihen, että he säilyttäisivät omantuntonsa puhtaana Jumalan edessä eivätkä milloinkaan osoittaisi tahallista epäkunnioitusta hänen Sanaansa kohtaan. – 1. Piet. 3:16; 1. Tim. 1:19.

[Alaviitteet]

● Miten 5. Moos. 23:2:ssa oleva vaatimus vaikuttaa aviottomien lasten tulemiseen hyväksytyiksi Jumalan palvelijoiksi? – USA.

5. Moos. 23:2:ssa oleva käsky kuuluu Mooseksen lakiin. Siinä sanotaan: ”Älköön kukaan sekasikiö [avioton poika, Um] pääskö Herran seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö Herran seurakuntaan.”

Tämä oli tarkoituksellinen laki, joka suojeli avioliitossa syntyneitten poikien ja heidän jälkeläistensä perintöoikeuksia. Se esti myös perhejärjestelyn luhistumisen ja prostituution. Tämä laki ei ilmaissut tietenkään ikuista tuomiota yksilöitä vastaan. Niiden joukossa, jotka herätetään kuolleista ja joille annetaan tilaisuus tulla tuntemaan Jumalan tahto Jumalan uudessa järjestyksessä, on henkilöitä, jotka olivat syntyneet avioliiton ulkopuolella. – Ilm. 20:13.

Jehova Jumala ei nykyään ole tekemisissä vain yhden kansan ihmisten kanssa. Mooseksen laki, joka esti aviottomien poikien pääsyn hänen kansansa seurakunnan jäseniksi, ei sido kristittyjä. (Kol. 2:13, 14) Tilaisuus tulla Jumalan palvelijaksi ei ole sen tähden suljettu keneltäkään. Kristitty apostoli Pietari sai jumalallisessa ilmestyksessä tietää, ettei ’ketään ihmistä saanut sanoa epäpyhäksi eikä saastaiseksi’ kansallisuuden perusteella. (Apt. 10:28) Kun hän puhui ensimmäisille kristillisyyden omaksuneille juutalaisille, niin hän sanoikin sen tähden: ”Minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön, vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apt. 10:34, 35) Tämä merkitsee sitä, että kaikki, nekin, jotka ovat syntyneet avioliiton ulkopuolella, voivat tulla Jumalan hyväksytyiksi palvelijoiksi sillä ehdolla, että he elävät hänen tahtonsa mukaisesti.

● Mikä on Matt. 11:16, 17:ssä kerrotun leikkivien pikkulasten huilun soittoa ja itkuvirsien veisaamista koskevan vertauksen ydin? – USA.

Matt. 11:16, 17 kuuluu: ”Mihin minä vertaan tämän sukupolven? Se on lasten kaltainen, jotka istuvat toreilla ja huutavat toisilleen sanoen: ’Me soitimme teille huilua, ja te ette karkeloineet; me veisasimme itkuvirsiä, ja te ette valittaneet’.”

Jeesus Kristus vertasi sitä sukupolvea lapsiin erilaisine leikkeineen. Soveltaen vertauksen ydintä Jeesus jatkoi: ”Sillä Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja he sanovat: ’Hänessä on riivaaja’. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: ’Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!’” – Matt. 11:18, 19.

Jeesuksen maanmiehet käyttäytyivät totisesti kuin lapset. Johannes Kastajan yksinkertainen elämä nasiirina ei sopinut heille, sillä he eivät valittaneet syntejään eivätkä katuneet. Eivätkä he omaksuneet Jeesuksen iloista mieltäkään, sillä he eivät iloinneet siitä valtakunnan hyvästä uutisesta, jota hän saarnasi. Heidän arvostelunsa ei perustunut Raamatun ohjeisiin vaan ennakolta muodostettuihin henkilökohtaisiin mielipiteisiin. He eivät kerta kaikkiaan voineet olla tyytyväisiä kumpaankaan Jumalan edustajaan, eivät Johannekseen eivätkä Jeesukseen. He eivät halunneet näiden määräävän heidän mielialaansa sanomalla heille suorasukaisesti Jumalan tahdon heihin nähden ja heidän tarvitsevan mukautua siihen. He eivät halunneet sopeutua Jumalan tahtoon.