Lukijain kysymyksiä
● Kun otamme huomioon, miten vakava asia veren ottaminen ihmiselimistöön verensiirron välityksellä on, niin aiheuttaisiko Pyhien kirjoitusten rikkominen tässä suhteessa antautuneen, kastetun verensiirron vastaanottajan erottamisen kristillisestä seurakunnasta?
Henkeytetyt Pyhät kirjoitukset vastaavat myöntävästi. Suunnilleen ensimmäisen ”kristillisen” vuosisadan puolivälissä Kristuksen kaksitoista apostolia kokoontuivat yhdessä seurakunnan muiden kypsien edustajien kanssa Jerusalemiin päättämään, minkä piti olla Raamatun vaatimus ei-juutalaisten pääsemiseksi kristilliseen seurakuntaan. Ne kaksitoista apostolia ja muut Jerusalemin seurakuntaa edustavat miehet, jotka olivat kokoontuneet tällä kertaa ratkaistakseen tämän hyvin tärkeän kysymyksen, olivat juutalaisia tai ympärileikattuja käännynnäisiä, ja sellaisina he olivat olleet helluntaihin vuoteen 33 jKr. asti Mooseksen lain alaisuudessa, johon sisältyi kielto eläinten veren syömisestä ja juomisesta. Mooseksen laissa Jumala sanoi juutalaisille 3. Mooseksen kirjan 17:10–12 mukaan: ”Kuka ikinä Israelin heimosta tai muukalaisista, jotka asuvat teidän keskellänne, syö verta, mitä tahansa, sitä ihmistä vastaan, joka verta syö, minä käännän kasvoni ja hävitän hänet kansastansa. Sillä lihan sielu on veressä, ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska sielu on siinä. Sentähden minä olen sanonut israelilaisille: Älköön kukaan teistä syökö verta; älköön myöskään muukalainen, joka asuu teidän keskellänne, syökö verta.”
Nuo juutalaiset kristityt olivat tulleet nyt uuden liiton alaisuuteen, mikä oli vahvistettu vuodattamalla kuolemassa Jeesuksen Kristuksen veri, hänen, joka on Välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä. Mikä sitten oli heidän päätöksensä niiden vaatimusten suhteen, mitkä pakanauskovien tuli täyttää päästäkseen kristilliseen seurakuntaan? Määräys, mikä ilmaisee heidän päätöksensä, vastaa: ”Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen. . . . Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät: että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!” (Apt. 15:23–29) Täten Jumalan pyhän hengen ohjauksessa annettu apostolinen käsky julisti kaikille kristityille, että niihin välttämättömiin, joita heidän täytyi karttaa, kuului itsensä pitäminen vapaana verestä ja siitä, mistä veri ei ollut laskettu. Päätös oli yhä voimassa kristityille vuosia myöhemminkin Apostolien tekojen 21:25:nnen mukaan. Tätä päätöstä ei ole koskaan kumottu, koska se on Jumalan antama, ja se soveltuu vielä nykyajan kristittyihinkin, jotka ovat antautuneita, kastettuja uskovia ja jotka seuraavat uskollisesti Jeesuksen Kristuksen askeleissa, joka syntyi juutalaisena yli 1 900 vuotta sitten.
Profeetta Mooseksen Israelin kansalle välittämän Jumalan lain alaisuudessa olevat juutalaiset ja ympärileikatut käännynnäiset, jotka rikkoivat Jumalan antamaa eläinten veren syömistä ja juomista koskevaa kieltoa, oli poistettava hänen kansansa keskuudesta. Sen apostolisen määräyksen mukaan, minkä Jerusalemin kokous jätti jälkimaailmalle, kristillisen seurakunnan velvollisuus oli tehdä samoin niille, jotka söivät tai joivat eläinten verta. Verensiirrot eivät olleet käytännössä apostolien päivinä. Siitä huolimatta, että kahdellatoista apostolilla ja heidän kanssaan olevilla Jerusalemin seurakunnan jäsenillä ei voinutkaan olla mielessä nykyaikaista verensiirtoa, heidän jälkimaailmalle jättämänsä määräys sisälsi kuitenkin sen. Nykyinen lääketiede myöntää, että verensiirto on ihmisruumiin verisuonien suoranaista ruokkimista toisen henkilön tai toisten henkilöitten verellä, minkä verensiirron suorittaja sanoo olevan välttämätöntä verensiirron saajan henkiin jäämiseksi.
Jumalan laki sanoo selvästi, että ihmisen sielu on hänen veressään. Siitä seuraa, että verensiirron saajaa ravitaan Jumalan antamalla sielulla, mikä sisältyy ihmistoverin tai ihmistovereitten vereen. Tämä on Jumalan kristityille antamien käskyjen rikkomista, minkä vakavuutta ei tulisi aliarvioida sivuuttamalla se kevyesti valinnanvaraisena asiana, minkä kunkin yksilön omatunto ratkaisee. Jerusalemissa annettu apostolien käsky sanoo: ”Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin.” Siksi kristitylle, joka tarkoituksellisesti ottaa vastaan verensiirron, eikä siten karta verta, ei käy hyvin hengellisesti. Mooseksen lain mukaisesti, mikä esitti varjoja tulevista asioista, verensiirron ottaja täytyy poistaa Jumalan kansan keskuudesta erottamalla hänet.
Jos verensiirron ottaminen on antautuneen, kastetun kristityn ensimmäinen rikkomus ja johtuu hänen epäkypsyydestään tai kristillisen lujuutensa puutteesta ja jos hän näkee toimintansa virheellisyyden ja tulee murheelliseksi ja katuu sitä ja pyytää Jumalan ja hänen maan päällä olevan seurakuntansa anteeksiantoa, niin silloin hänelle tulisi osoittaa armoa, eikä häntä tarvitse erottaa. Hänet täytyy asettaa valvonnan alaiseksi ja häntä täytyy opettaa perusteellisesti Raamatun mukaan tässä asiassa ja auttaa siten hankkimaan voimaa, että hän voisi tehdä ratkaisuja kristillisen mittapuun mukaisesti tulevaisuudessa.
Mutta jos hän kieltäytyy tunnustamasta toimineensa vastoin kristillistä mittapuuta ja tekee asiasta riitakysymyksen kristillisessä seurakunnassa ja yrittää saada toiset tukemaan itseään, tai jos hän tulevaisuudessa yhä ottaa verensiirtoja tai luovuttaa verta, niin että toisille voitaisiin suorittaa sama lääkeopillinen toimenpide, niin hän osoittaa, ettei hän ole todella katunut, vaan vastustaa tarkoituksellisesti Jumalan vaatimuksia. Kapinallisena vastustajana ja uskottomana esimerkkinä toisille seurakunnan jäsenille hänet täytyy poistaa siitä erottamalla. Siten kristillinen seurakunta vapauttaa itsensä syytteestä, että se olisi leväperäinen Jumalan lain rikkomiseen nähden, mitä seurakunnan jäsenen ottama verensiirto on, ja puolustaa oikeaa kristillistä mittapuuta kaikkien seurakunnan jäsenten edessä ja pysyy viattomana kaikkien ihmisten vereen, kuten apostoli Paavalikin teki tiedottaessaan useille pakanaseurakunnille Jerusalemissa annetun apostolisen määräyksen. – Apt. 20:26.
● Mitä tarkoitetaan Hesekielin 21:21:nnessä mainitulla ’maksan tarkkaamisella’?
Me luemme Hesekielin 21:21:nnestä Nebukadnessarista: ”Sillä Baabelin kuningas seisahtuu tien haaraan, molempain teitten suuhun, taikojansa taikomaan; hän pudistaa nuolia, kysyy kotijumalilta, tarkkaa maksaa.” Tämä tapa katsoa eli tutkia maksaa enteitä etsien, mikä tunnetaan hepatoskopiana, perustui siihen vanhaan ajatukseen, että maksa on kaiken elinvoiman, toiminnan, tunteen ja kiintymyksen keskus. Sille annettiin tällainen huomattava asema epäilemättä sen verisyyden takia, sillä kuudennes ihmisen verestä on maksassa.
Muinaisessa Assyriassa oli pappien nimi baru, mikä merkitsee ”tarkastajaa”, sen huomattavuuden takia, mitä maksan tarkastaminen näytteli papin elämässä. Koska maksa on hyvin moninainen elin, minkä muodostavat lohkot, tiehyet ja lisäkkeet ja missä on suonia, kohoamia ja muita merkittäviä kohtia, niin se soi mahdollisuuden mitä erilaisimmille tulkinnoille. Jos esim. jokin painauma oli poikkeuksellisen pitkä, niin sen sanottiin ennustavan pitkää hallitusta kuninkaalle. Jos tiettyjen osien suhteellisessa koossa oli muutos, niin sen käsitettiin merkitsevän sellaisen muutoksen tapahtumista, että palvelija tulisi hallitsemaan isäntäänsä. Jos jälleen jokin merkki tai ominaisuus oli oikealla puolella, niin sitä pidettiin suotuisana enteenä, jos taas vasemmalla, niin epäsuotuisana. Aikaisemmat tapahtumat näyttelivät myöskin osaansa. Niinpä jos jotakin maksan tilaa seurasi suotuisa asiain käänne, uskottiin, että samanlainen tila vasta teurastetussa eläimessä ennusti samanlaista suotuisaa tapahtumain käännettä. Hepatoskopiaa harjoittivat alun perin assyrialaiset ja babylonialaiset, ja myöhemmin sen omaksuivat kreikkalaiset ja roomalaiset. Nykyaikana on siitä jäljellä rippeitä eräissä Afrikan ja Aasian alkukantaisissa maissa.