ja ”vuohia” koskevasta kuvauksesta. ”Lampaat”, jotka Jeesus Kristus asettaa oikealle puolelleen eli suosion puolelle, ovat ihmisiä, jotka tekevät myönteistä hyvää ”vähäisimmille” eli merkityksettömimmille Kristuksen veljistä. Kun ”lampaat” näkevät joidenkuiden Kristuksen veljien tarvitsevan jotakin, kun heiltä puuttuu ruokaa, vaatteita tai suoja, niin he tekevät voitavansa auttaakseen. He ovat myös halukkaita ja innokkaita auttamaan, kun Kristuksen veljet kärsivät sairauden tai vankeuden takia. Koska ”vuohet” itsekkäästi kieltäytyvät täyttämästä Kristuksen veljien todellisia tarpeita, he menettävät elämänsä, koska heidät tuomitaan ”ikuiseen pois karsimiseen”. – Matt. 25:34–46.

Tämän pitäisi painaa mieleemme, kuinka tärkeää on omata oikea asenne toisiin. Tunnemmeko sääliä ihmisiä kohtaan, kun näemme heidän kärsivän vastoinkäymisiä olosuhteiden vuoksi, jotka eivät ole heidän hallinnassaan? Haluammeko tehdä voitavamme heidän auttamisekseen? Tajuammeko syvästi monien lähimmäistemme murheellisen hengellisen ahdingon? Saako se meidät julistamaan innokkaasti ”hyvää uutista”?

Meidän pitäisi yksilöinä haluta olla kokosydämisiä hengellisessä ja aineellisessa antamisessa. Jotta sellaisella antamisella olisi tosi arvoa Jumalan silmissä, sen vaikuttimena täytyy olla rakkaus. Sitä ei voida tehdä, jos me kiinnitämme huomion itseemme. Jeesus Kristus kehotti: ”Kun siis lähdet antamaan armonlahjoja, älä toitota torvea edelläsi, niin kuin ulkokullatut tekevät synagogissa ja kaduilla saadakseen kunniaa ihmisiltä. Totisesti minä sanon teille: heillä on jo palkkansa täysimääräisenä. Mutta kun sinä annat armonlahjoja, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, jotta armonlahjasi olisivat salassa; silloin Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut.” – Matt. 6:2–4.

Jumalan uskolliset palvelijat ryhtyvät laajamittaisiin avustustoimiin myös nykyään niin kuin ensimmäiselläkin vuosisadalla. Varoja käytetään lisäksi palvontapaikkojen ylläpitämiseen ja hengellisen avun järjestämiseen totuutta janoaville ihmisille kautta maailman. Vartiotorni-seuralla on Jehovan todistajien keskuudessa tärkeä osuus avustustoimien järjestämisessä ja johtamisessa, ja se pyrkii auttamaan myös mahdollisimman monia saamaan täsmällistä tietoa Jumalan sanasta.

Joskus tämän lehden lukijat haluaisivat tietää, voisivatko he auttaa tässä tärkeässä työssä tekemällä rahalahjoituksia. Voimme ilmoittaa, että tällaisia lahjoituksia voidaan lähettää Suomessa osoitteella Jehovan todistajat, Kuismatie 58, 01300 Vantaa 30. Tällaisia lahjoituksia ei koskaan pyydetä. Niitä arvostetaan vapaaehtoisina lahjoina, joita käytetään Valtakunnan työn edistämiseen, ja ne tunnustetaan sellaisiksi.

Aineellisen ja hengellisen avun antaminen toisille on tosiaan kristittynä olemisen peruste. Mutta sellainen antaminen on merkityksellistä Jumalalle vain silloin, kun annetaan halukkaasti ja iloiten rakkaudesta eikä pakosta. Kristitty apostoli Paavali kirjoitti: ”Jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni kerskua, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.” (1. Kor. 13:3) Olkoon siis hengellisen ja aineellisen antamisemme vaikuttimena aito rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiimme. Ikuinen hyvinvointimme riippuu siitä.

Lukijain kysymyksiä

● Oliko apostoli Paavali eri mieltä ensimmäisen vuosisadan hallitsevan elimen kanssa epäjumalille uhratun lihan syömisestä, kuten jotkut päättelevät verratessaan Apostolien tekojen 15:28, 29:ää 1. Korinttolaiskirjeen 8. lukuun?

Ei, sillä todisteet osoittavat, että Paavali oli täysin yhtä mieltä apostolien ja vanhinten antaman säädöksen kanssa.

Vuonna 49 Paavali ja Barnabas esittivät Jerusalemin vanhimmistolle ja apostoleille kysymyksen siitä, täytyykö pakanakäännynnäiset ympärileikata. Raamatun ja Jumalan toimenpiteitten perusteella sekä pyhän hengen ohjauksessa neuvosto päätti, että käännynnäisten ei tarvinnut pitää Lakia. Mutta muun muassa heidän täytyi ’karttaa epäjumalille uhrattua’. – Apt. 15:1–29.

Noin vuonna 55 Paavali kirjoitti korinttolaisille epäjumalille uhratun ruoan syömisestä. Hän sanoi, että todellisuudessa epäjumala ei ole mitään. Niinpä kristitty voi syödä lihaa, joka oli uhrattu epäjumalalle ja sitten myöhemmin ylimääräisenä otettu pois ja myyty temppelin yhteydessä olevassa lihakaupassa tai yleisessä ravintolassa. Jos kuitenkin joku, joka aikaisemmin oli palvonut epäjumalaa, kompastuisi siihen, että kristitty söisi sellaista lihaa, niin Paavali neuvoi, että olisi parasta karttaa syömistä, jottei toisen usko vahingoittuisi. – 1. Kor. 8:7–13; 10:25–33; Room. 14:1–4, 19–23.

Tämän vuoksi jotkut raamatunselittäjät ovat väittäneet, että Paavali kieltäytyi noudattamasta neuvoston säädöstä tai että asiassa oli jatkuvaa erimielisyyttä. Esimerkiksi professori E. Blaiklock sanoo: ”1. Kor. 8:4:ssä Paavali itse julkisesti omaksuu vapaamielisemmän kannan kuin säädös esittää.” Heinrich A. Meyer kirjoittaa Paavalin oletetusta ”itsenäisestä asemasta – täysin riippumattomana kaikkien muiden apostoleitten arvovallasta”. Ja tri Meyer selittää, että 1. Korinttolaiskirjeen 8. luvussa Paavali ”ei viittaa lainkaan apostolien säädökseen tässä kohdassa eikä muualla, mikä on yhtäpitävää sen kanssa, että hän oli tietoinen omasta suoranaisesta ja riippumattomasta apostolin arvostaan. . . . Lisäksi juuri tämä luku sekä 10. luku osoittavat selvästi, että apostolina omaamansa riippumattoman aseman vuoksi hän oli jo kyllin aikaisin ravistautunut irti kaikista Jerusalemissa tehdyn väliaikaisen sopimuksen sovellutuksista.”

Tällainen järkeily on petollista, vaarallista ja Jumalan henkeytetyn sanan vastaista. Se ilmaisee sellaisen ajatuksen, että Raamatun kirjat esittävät henkilökohtaisia ja ristiriitaisia ihmisten mielipiteitä eivätkä ole kaikki henkeytettyjä ja hyödyllisiä. (2. Tim. 3:16, 17) Ja ainakin joissakin tapauksissa se ilmaisee halua leimata Apostolien tekojen 15:28, 29:n säädös väliaikaiseksi ja nykyisin tarpeettomaksi. Tämä on kuitenkin ristiriidassa Raamatun kanssa ja sen historiallisen todistusaineiston kanssa, että kristityt toisella vuosisadalla ja sen jälkeen käsittivät säädöksen sitovaksi.

Miten Paavali oikeastaan suhtautui ’epäjumalille uhratun karttamiseen’?

Paavali ja Barnabas eivät suinkaan vastustaneet tuota säädöstä, vaan olivat mukana neuvostossa, joka teki tämän päätöksen. Sitten he tekivät päätöksen tunnetuksi, kuten Apostolien tekojen 16:4 kertoo: ”Kun he sitten kulkivat edelleen kaupunkien halki, he antoivat niissä oleville noudatettaviksi ne säädökset, jotka apostolit ja vanhimmat, jotka olivat Jerusalemissa, olivat päättäneet.” Tämä vahvisti seurakuntia.

Muuttiko Paavali kantansa siihen mennessä, kun hän kirjoitti 1. Korinttolaiskirjeen (n. v. 55) tai Roomalaiskirjeen (n. v. 56)? Ei lainkaan. Hän meni noiden kummankin kirjeen kirjoittamisen jälkeen Jerusalemiin viimeisen kerran. (1. Kor. 16:8; Apt. 19:1; Room. 15:25) Siellä ollessaan hän tapasi Jaakobin ja vanhimmat, jotka mainitsivat Apostolien tekojen 15:28, 29:n säädöksen yhä voimassa olevana ja kristittyjä sitovana. Paavali ei ollut eri mieltä. – Apt. 21:17–26.

Näin ollen meillä on täysi syy odottaa, että näennäinen ristiriita neuvoston säädöksen ja sen välillä, mitä Paavali kirjoitti, voidaan ratkaista. Ja totisesti niin onkin.

Apostolien tekojen 15:28, 29:ssä oleva säädös kielsi kristittyä osallistumasta mihinkään muodolliseen, uskonnolliseen seremoniaan tai suorittamasta epäjumalanpalvelustekoa. Ne, jotka uhrasivat eläimen epäjumalalle, saivat osan lihasta syötäväkseen. Sen tekeminen oli selvästi uskonnollinen teko; sitä pidettiin osallistumisena ateriaan pakanajumalan kanssa. (2. Moos. 34:15; 5. Moos. 32:17; 1. Kor. 10:18–21) Kristityt eivät missään tapauksessa voineet menetellä siten. Kristillisen hallitsevan elimen säädös oli kieltänyt sen, ja Paavali oli täysin samaa mieltä. Hän kirjoitti: ”Sen tähden, rakkaani, paetkaa epäjumalanpalvelusta.” – 1. Kor. 10:14; 1. Tess. 1:9.

Sillä, mitä Paavali kirjoitti 1. Korinttolaiskirjeen 8. ja 10. lukuun ja Roomalaiskirjeen 14. lukuun, hän ei siis myöntänyt lupaa osallistua epäjumalanpalvelustekoon tai epäjumalan kunniaksi nautittuun juhla-ateriaan, kuten israelilaiset olivat osallistuneet ja aiheuttaneet itselleen Jumalan vihan. (4. Moos. 25:1–4; Ilm. 2:14) Hän käsitteli sen sijaan sellaisen epäjumalan temppelistä peräisin olevan lihan syömistä tavanomaisena ateriana, lihan joka oli ollut yleisesti myytävänä. Sellainen liha ei ollut epäpuhdasta tai saastunutta pelkästään sen takia, mistä se oli peräisin.

Käsien laskeminen polttouhrin päälle

Kun joku israelilainen esitti eläinuhrin pyhäkössä, hän laski kätensä sonnin, lampaan tai vuohen päälle. (3. Moos. 1:4) Tämä teko ilmaisi, että hän tunnusti uhrin omakseen ja että se esitettiin hänen puolestaan.