Perheykseyden varjokuvat ovat lupaavia

”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala [ole puolueellinen], vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” – Apt. 10:34, 35.

 1, 2. a) Mikä kristikunnan tila on tehnyt sen Jumalan palvonnan turhaksi? b) Mikä samanlainen tila vallitsee pakanamaailmassa, mutta mikä Jumalan päätös on varma?

KENENKÄÄN, joka täyttää uskollisesti Jehovan vanhurskaat vaatimukset, ei tarvitse koskaan tuntea olevansa alhaisempi tai asiaankuulumaton Jumalan kansan keskuudessa. Kristus Jeesus vahvisti oikeuden ja puolueettomuuden periaatteet, mitkä vallitsevat kristillisessä seurakunnassa, jo ennenkuin Jehovan todistajain ensimmäinen joukko alkoi toimia Jerusalemissa heti Jumalan toimivan voiman tultua vuodatetuksi sadallekahdellekymmenelle yhteentulleelle opetuslapselle helluntaina v. 33 jKr. Kristikunnan kansat ovat tässä niinkuin monissa muissakin suhteissa tehneet palvonnasta turhan asettamalla koulutetun papiston erikoisen luokan, joka vaatii etusijaa järjestössä ja joka näyttämänsä esimerkin mukaan korottaa eräitä toisia, jotka saattavat olla vaikutusvaltaisia, ja alentaa enemmistön, kunnes monet vilpittömät ihmiset tuntevat, että he eivät ole tervetulleita eivätkä haluttuja.

² Eikä tämä rajoitu yksistään kristikuntaan. Kaikkialla maailmassa on pystytetty erottavia aitauksia, mitkä saattavat näyttää joistakuista hajoittaneen ihmiskunnan ainiaaksi. Perhe on asetettu perheen yläpuolelle, heimo heimon yläpuolelle; luokat on pirstottu alaluokkiin, ja joittenkin kansojen rajojen sisäpuolella on asetettu säädyt, mitkä ratkaisevat kohtalokkaasti ihmisen seurustelun ja määräävät koko hänen elämänjuoksunsa syntymästä saakka. Mutta mitä sille voidaan tehdä? kysyy joku. Ei ole totisesti mitään helpotuksen toivoa meidän sukupolvemme aikana! ”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata.” (Gal. 6:7) Jehovan päättämä maailmanlaajuinen perheykseys ja -yksimielisyys ei jää toteutumatta; ja ne, jotka luottavat hänen päätöksensä täyttymiseen, pitävät innokkaasti kiinni siitä, että sitä puolueetonta tunnustuksen ja tasapuolista tilaisuuden antamista, mikä on jo olemassa hänen nykyisissä tosi seurakunnissaan, on varjeltava yhtä innokkaasti kuin hänen kansansa varhaisina päivinä.

VARHAINEN TOIMENPIDE ILMAISEE PÄÄTÖKSEN

 3. Mikä Jumalan kauaskantava päätös ilmeni Aadamin suvunjatkamiskyvyssä?

³ Aadamilla ja Eevalla oli Eedenissä toiveet perheestä, joka olisi jonakin päivänä täyttänyt koko maan. Jehovan, heidän oman Isänsä, heille antama suvun lisäämisvoima oli tosiaan todistus siitä ykseydestä, minkä piti vallita koko hänen suuren ihmisperheensä keskuudessa. Sillä eikö tuo ensimmäinen mies voinut todellisesti sanoa, että kaikki maan päällä oleva liha, joka oli luotu hänen suuren Jumalansa ja Isänsä kuvaksi ja kaltaiseksi, oli lähtevä hänen omasta ruumiistaan? Eikö hänen vaimonsa ja toverinsa tässä kauaskantoisessa suvunjatkamissuunnitelmassa ollut hänkin muovattu hänen omasta kylkiluustaan, niin että Eeva oli ’luu hänen luistaan ja liha hänen lihastaan’? Ja nyt piti Jehova Jumalan heille ja heidän jälkeläisilleen oikeuttaman yhteyden tuottaa noista ensimmäisistä vanhemmista satoja, tuhansia, niin, miljoonia yksilöitä heidän omaa lajiaan, jotka kaikki olisivat sukua toisilleen, kaikki Aadamin lapsia ja Jumalan poikia. – 1. Moos. 1:28.

 4. Mikä seurasi siitä, että Aadam hylkäsi Jumalan päätöksen, ja miten Kain vaikeutti tilanteen?

⁴ Mikä murhenäytelmä, että ennenkuin ensimmäinen kaunis lapsi voi syntyä Luojan kunniaksi, Aadam heitti menemään lailliset oikeutensa tähän Jumalalta tulevan iankaikkisen elämän perintöön, ja hänet poistettiin kirjaimellisesti Jumalan suuresta perhejärjestöstä! Ja millaista Jehovan lausuman päätöksen pilkkaa olikaan se, kun Aadamin katkeruudessaan siittämän ensimmäisen pojan toiveikas äiti nimitti tämän Kainiksi, sillä hän sanoi: ”Minä olen saanut miehen Jehovan avulla”! (1. Moos. 4:1, As) Mutta hän osoittautui kuitenkin totisesti lihallisen isänsä pojaksi, kun hän nousi virheellisen palvontateon jälkeen ja särki väkivaltaisesti senkin, mitä oli jäljellä Aadamin perheykseydestä, murhaamalla oman veljensä. ”Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen [omat] tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.” – 1. Joh. 3:12.

 5. Miten ilmeni sitten Jumalan päätös kansoittaa maa perheitten välityksellä?

⁵ Mutta että Jumalan päätös kansoittaa maa toteutetaan silti vielä perhejärjestelyn kautta, sen hän osoitti selvästi noin tuhatviisisataa ja kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin Nooan päivinä. Jumalallinen kertomus sanoo: ”Nämä ovat nyt Seemin, Haamin ja Jaafetin sukupolvet, ja heille syntyi poikia vedenpaisumuksen jälkeen. Näistä jakaantuivat kansojen saaret maihinsa, kukin kielensä ja perheittensä mukaan kansoihinsa.” (1. Moos. 10:1, 5, As) Nooalle kuvaannollisella tavalla uudelleen lausutulla suvunjatkamistoimeksiannolla oli esikuvallinen täyttymys niissä seitsemässäkymmenessä perheessä, mitkä mainitaan tässä 1. Mooseksen kirjan kymmenennessä luvussa ja mitkä järjestettiin patriarkalliseksi yhteiskunnaksi. Kului jälleen kahdeksansataaviisikymmentäseitsemän vuotta, ja tätä seikkaa tähdennettiin edelleen, kun Jehova järjesti perheenpään Aabrahamin jälkeläiset kansaksi ja jakoi sen sukukuntiin sekä ”ilmoitti heidän sukutaulunsa heidän perheittensä mukaan heidän isiensä huonekuntien jälkeen”. (4. Moos. 1:18, As) Perheyhteys on epäilemättä Jumalasta, ja hän on vuodattanut runsaan siunauksensa niille, jotka tunnustavat ja arvostavat oikein hänen toimenpidettään tämän voimakkaan ykseyssiteen aikaansaamiseksi. Psalminkirjoittaja selitti: ”Hän korottaa kuitenkin puutteenalaisen ahdistuksesta ja tekee hänestä perheitä kuin lauman.” – Ps. 107:41, As.

 6. Miten voidaan osoittaa, että Jumala ei pannut alulle perhesääty-yhteiskuntaa?

⁶ Mutta joku väittää varmasti vastaan: Eikö tämä seikka todista todellisuudessa säätyluokkien pätevyyttä, sitä, että Jumala ei ainoastaan oikeuta perhesäätyjärjestelmää, vaan pani sen itse asiassa toimintaankin näissä tapauksissa? Ja eikö tämä jako aiheuta epäsopua ja lopulta luokkaerojakin, mikä johtaa siihen, että toinen perhe korotetaan toisen yläpuolelle hyväksytyn tai pakoitetun ylimmyyden johdosta? Paavali, joka oli perusteellisesti tutustunut Jumalan kansaansa kohdistamien menettelytapojen historiaan, todisti päinvastoin. Seisoen Areiopagilla ateenalaisten ja monien vierailevien ulkomaalaisten ollessa hänen edessään hän teki tahdikkaasti, mutta voimallisesti luokat tasoittavan huomautuksen: ”Ja [Jumala] teki yhdestä ihmisestä jokaisen ihmisten muodostaman kansan asumaan koko maan pinnalla, ja hän sääti ihmisten määräajat ja asutuksen varmat rajat, jotta he etsisivät Jumalaa, jos he voisivat hapuilla hän puoleensa ja tosiaan löytää hänet.” (Apt. 17:26, 27, Um) Eikä Paavali asettanut mitään uutta periaatetta tässä suhteessa, sillä noin neljätoista vuotta aikaisemmin sanoi Pietari tunnustaessaan ensimmäisen ympärileikkaamattoman pakanakristityn Jumalan hyväksymäksi: ”Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala [ole puolueellinen], vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.” (Apt. 10:34, 35) Luonnollinen juutalainen, Pietari, toisti tässä jälleen Jumalan toimivan voiman henkeyttämänä, mitä Mooses oli itse Jumalan Juudan kansalle varaamana välimiehenä muistuttanut juutalaisille sen historian alussa: ”Sillä [Jehova], teidän Jumalanne, on jumalain Jumala, joka ei katso henkilöön eikä ota lahjusta.” (5. Moos. 10:17) Uskollisesta kuningas Joosafatistakin huomataan, että kun hän asetti tuomareita kansalle, niin hän varoitti heitä: ”Katsokaa, mitä teette, sillä te ette ole tekemässä ihmisten tuomiota, vaan [Jehovan] tuomiota, ja hän on teidän kanssanne, kun te tuomitsette. . . . Ottakaa vaari siitä, mitä teette, sillä [Jehovassa], meidän Jumalassamme, ei ole vääryyttä eikä puolueellisuutta, eikä hän ota lahjuksia.” (2. Aikak. 19:6, 7) Jehovan oikeuden ja tasa-arvoisuuden periaatteet, mitkä hän oli vahvistanut jo alussa, kun hän ryhtyi toimimaan ihmiskunnan kanssa, ja mitkä on kerrottu unohtumattomasti hänen pyhiin lausuntoihinsa kuuluvina, eivät salli siis selvästikään hänen suosia yksilöitä perhesuhteitten takia siitä huolimatta, minkä tavan hän lieneekin valinnut päätöksensä toteuttamiseksi, eivätkä ne salli hänen osoittaa puolueellisuutta eräille valioperheryhmille. Maailmaa nykyään rasittava epäsopu ja luokkaerotus ei ole tulos Jehovan järjestelyistä ihmiskunnassa, vaan päinvastoin seuraus suorastaan Jumalan tahdon ja päätöksen vastaisesta järjestelmällisestä ponnistelusta.

 7. Mikä oli omiaan auttamaan Nooan järjestämiä perheyksikköjä säilyttämään yleisen yksimielisyyden, ja mikä olisi varmasti hajoittanut sen?

⁷ Tämän johtopäätöksen todenmukaisuus käy ilmi Kertomuksesta, joka esittää Jumalan patriarkallisen yhteiskunnan järjestelyn vastustusta vedenpaisumuksen jälkeen. Kuten olemme jo havainneet, niin Jumala oli huolehtinut Nooan välityksellä maan kansoittamisesta esikuvallisella tavalla seitsemänkymmenen perheenpään, Nooan jälkeläisten, kautta. Nooa, joka oli neuvokas järjestäjä ja tunsi epätäydellistä ihmistä kunnianhimossaan piirittävät ansat, kieltäytyi korottamasta mitään perhettä toisen yläpuolelle tai sallimasta tehdä ketään, itseäänkään, kuninkaaksi ja siten kenenkään hallita veljiään. Hän tiesi, ettei ihminen tarvinnut mitään muuta yhdistävää voimaa kuin Jehovan tunnustamisen Ylimmäksi Yksinvaltiaaksi ja Hänen lakinsa hyväksymisen ihmisen oikeaksi toiminnanohjeeksi. Hän tuki viisaasti omalla menettelyllään sitä ajatusta, että näissä periaatteissa pysyminen auttaa kaikkia niitä monia perheitä ja kansoja, joiden piti muodostua luonnollisesti tästä alusta, ”asumaan koko maan pinnalla” rauhassa ja yksimielisyydessä. Tämän saman esikuvan mukaan hajoittaisi kaikki erotteleva luokkakorotus tämän sopusointuisen yhteiskunnan. Mitkä seuraavat tapahtumat toistavat tämän oikeaksi? Nooa eli nähdäkseen juuri tällaisen tähän suuntaan tehdyn yrityksen.

”HERRAKANSA”-OHJELMAT TUOVAT TUHON

 8. Mikä oli ensimmäinen järjestelmällinen yritys luokkajärjestelmän aikaansaamiseksi, ja mihin se johti?

⁸ Hänen nuorimman poikansa Haamin suvusta ilmaantui jälleen eräs Kainin kaltainen nousukas, jolla oli kunnianhimona saavuttaa huomattava asema. Kuuluisa Nimrod, jonka nimi yhdistetään yhä eläinten aiheettomaan tappamiseen, ryhtyi toteuttamaan yhden miehen maailmanrakennusohjelmaa uhmaten Jehovaa. Sen sijaan että hän olisi pysynyt silloin hyvin vahvistetussa ja tunnustetussa perheykseyden periaatteessa ja Nooan jumalisesti järjestämässä ohjelmassa, että perheitten piti muuttaa maan ääriin asti, hän alkoi työskennellä päinvastaiseen suuntaan ja toteuttaa erilaisia pyrkimyksiä. Hänen ohjelmansa: korottaa keskitetty ihmishallitus ja alistaa väkivalloin kansa, sai ilmeisesti vauhtia, sillä hänen kannattajistaan on kirjoitettu: ”Ja he sanoivat: ’Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan.’” Osoittaakseen, ettei tämä ollut hänen oikeutuksensa perhejakaumien aikaansaamiseksi, ja ilmaistaakseen epäsuosionsa tuollaista ”luokkaylemmyys” -asennetta kohtaan Jehova pani pakolla toteutumaan oman päätöksensä sillä yksinkertaisella keinolla, että hän sekoitti heidän kielensä. ”Niin [Jehova] hajoitti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.” (1. Moos. 11:4, 8) Niin päättyi häpeälliseen häviöön ihmisen ensimmäinen järjestelmällinen yritys perustaa ylä-”sääty”-järjestelmä uhmaten Jehovaa.

 9. Minkä samanlaisen yrityksen teki ensimmäinen maailmanvalta, ja miten se onnistui?

⁹ Tämä ei ollut suinkaan ihmisen viimeinen yritys. Eikä tätä läksyä opittu niin katkerasti, että mikään muu kansa ei olisi enää ja vielä kiihkeämmin yrittänyt tulla ”herrakansaksi”. Aadamilta saamansa tahallisuusperinnön kannustamana ja tyydyttymättömästä halustaan vallita veljiään nousi tällä kertaa Egypti, ensimmäinen maailmanvalta, ”rodun ylemmyyden” esitaistelijaksi. Pelosta, että israelilaiset, jotka egyptiläiset olivat tehneet orjikseen maassaan, lisääntyisivät ja kääntyisivät heitä vastaan sota-aikana, he järjestäytyivät ja panivat käyntiin ohjelman, mikä tähtäsi israelilaisten hävittämiseen kansana perinpohjin. ”Niin farao antoi käskyn kaikelle kansallensa, sanoen: ’Kaikki poikalapset, jotka syntyvät, heittäkää Niilivirtaan, mutta kaikkien tyttölasten antakaa elää.’” (2. Moos. 1:22) He ajattelivat, että kun pojat hävitetään, niin olisi israelilaistyttöjen lopulta pakko mennä naimisiin egyptiläisten miesten kanssa, ja niin tuo rotu sulaisi vähitellen heihin, ja vaara, että egyptiläiset kukistuisivat, häviäisi samalla. Mutta he tekivät laskelmansa Jehovan voimaa ja päätöstä tai itsensä israelilaisten horjumatonta uskoa lukuunottamatta. Jehova kuuli kansansa huudon ja herätti heille vapauttajansa sekä toi oman käsivartensa voimalla kansansa pois koko Egyptin nähden ja murskasi tuon ensimmäisen maailmanvallan voiman. Egyptin ”herrakansa”-suunnitelma koitui siten sen tuhoksi, kun Jumala tuomitsi sen ilmaistessaan jälleen erehtymättömästi kantansa tässä luokka- eli rotuylemmyysasiassa.

10. Mikä nykyinen ”herrakansa”-ohjelma noudatti samaa esimerkkiä?

¹⁰ Jehova Jumala on ilmaissut nykyisinäkin aikoina kätensä niitä vastaan, jotka ovat halunneet nousta ”herrakansaksi”. Nykyisen historian sivuilta näkyy tämä sama itsekkyysvimman ja suvaitsemattomuuden henki Hitlerin ja hänen nykyaikaisen sukupuuttoon hävittämisyrityksensä ilmaisemana. Hänen vihaansa Jumalan tänä aikana valittua kansaa, Jehovan todistajia, kohtaan koskevat tosiasiat on kumoamattomasti vahvistettu. Ja koska lihalliset juutalaisetkin olivat kerran Jumalan valittua kansaa, niin hekin ovat olleet aina Saatanan ja hänen narriensa hyökkäyksen kohteita. Ei ole siis ihme, että hekin saivat tuntea sorron rautaista kättä ja että heidätkin saatettiin lähelle perinpohjaisen hävityksen jyrkännettä natsien hallitsemissa maissa. Mutta kun tämä mielipuoli oli häväissyt Jehovan uskollisia todistajia ja vastustanut väkivaltaisesti Valtakunnan sanomaa, niin hänetkin tasoitettiin ”herrakansoineen” maan tasalle. Ottakoot kaikki tällaiset ”valtiasmieliset” tämän huomioon!

11. Mistä syistä ei Jehovan voida sanoa suosineen ylemmyyttä korottaessaan Israelin?

¹¹ Joku voi jälleen tässä kohdassa panna vastaan. Eikö Jehova osoittanut itse olevansa vastustamatta tätä periaatetta valitessaan israelilaiset kansakseen ja korottaessaan heidät toisten kansojen yläpuolelle? Eikö voitaisi sanoa, että Jehova suosi rodun ylemmyyttä Juudan kansan ollessa kysymyksessä? Mutta me käännymme jälleen Jumalan viisaitten sanojen puoleen ja löydämme ehdottoman kielteisen vastauksen. Jehova ei johtanut israelilaisia harhaan heidän valitsemisensa syyn suhteen. ”[Jehova], sinun Jumalasi, on valinnut sinut omaksi kansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on. Ei [Jehova] sen tähden ole mielistynyt teihin ja valinnut teitä, että olisitte lukuisammat kaikkia muita kansoja, sillä tehän olette kaikkia muita kansoja vähälukuisemmat, vaan sen tähden, että [Jehova] rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne; niin [Jehova] vei teidät pois väkevällä kädellä ja vapahti sinut orjuuden pesästä, faraon, Egyptin kuninkaan, käsistä. (5. Moos. 7:6–8) Tämän kansan ylemmyys riippui epäilemättä sen olemisesta ja pysymisestä kansana, joka korottaa Jehovan nimeä, sillä psalminkirjoittaja lauloi: ”Hän pelasti heidät nimensä tähden, tehdäkseen voimansa tiettäväksi.” – Ps. 106:8.

12. Miksi Jumala ei pitänyt muuttumattomasti Israelia kansana siksi, että hän oli Aabrahamin ystävä?

¹² Jumala oli tosin itse sanonut sen johtuvan siitä valasta, minkä hän oli vannonut heidän isilleen. Mutta ettei hän sitoutunut sillä muuttumattomasti pitämään koko kansaa omanaan, ilmenee selvästi siitä, mitä tapahtui autiomaassa toisena vuonna Egyptistä lähdön jälkeen. Kun kymmenen kahdestatoista Kanaaniin vakoilemaan lähetetystä vakoilijasta palasi tuoden epäsuotuisan ja peloittavan ilmoituksen, niin Jehova vihastui kansaan tämän ilmeisen uskonpuutteen takia. ”Ja [Jehova] sanoi Moosekselle: ’Kuinka kauan tämä kansa pitää minua pilkkanaan eikä usko minuun, huolimatta kaikista tunnusteoista, jotka minä olen tehnyt sen keskuudessa? Minä tuhoan sen rutolla ja hävitän sen perinjuurin, mutta sinusta minä teen suuremman ja väkevämmän kansan, kuin se on.’” (4. Moos. 14:11, 12) Johannes Kastaja antoi vuosisatoja myöhemmin myöskin todistuksen tästä samasta seikasta, kun hän tuomitsi eräät Aabrahamin luonnolliset jälkeläiset: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä ruvetko sanomaan mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’, sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille.” (Luuk. 3:7, 8) Jehova ei ollut kiinnostunut mistään kansasta vain sen itsensä tähden tai minkään otaksutun ”ylemmyyden” vuoksi, minkä sen asema hänen edessään saattoi antaa sille. Eikä hän korottanut mitään ”herrakansaa”, mikä olisi voinut ainaisesti vaatia suosittua asemaa siksi, että Jumala oli osoittanut ystävyyttä sen esi-isälle Aabrahamille. Jehova Jumala ei muuta koskaan vanhurskaita periaatteitaan, vaan hän on säilyttänyt johdonmukaisesti Eedenissä säätämänsä yhteiskunnallisen aseman.

ESIKUVALLINEN ISRAEL YHDISTI PERHEEN

13. Miten Jehova tähdensi sitä, ettei pappeus muodostanut erikoista yhteiskuntaluokkaa?

¹³ Ei ole näin ollen outoa, että Israelin järjestössä ei ollut Lain alaisuudessa tehty luokkaerotusta lainkaan mahdolliseksi, eikä Jehova asettanut myöskään säätyjärjestelmää perustaessaan papiston virkaahoitavaksi elimeksi ja Jumalan lähestymisvälineeksi israelilaisille. Koska Jehova painotti juutalaisten synnin vaivaamaa tilaa, niin oli välttämätöntä ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin, joiden avulla Jehovaa voitiin lähestyä palvonnassa. Koska papit oli vihitty ja pyhitetty tähän palvelukseen, niin he saattoivat tarjota tämän lähestymiskeinon lakiliiton ehtojen alaisuudessa järjestettyjen eri uhrien kautta. Mutta vaikka papeille annettiinkin tämä erikoisetu, niin Jehova painotti yhä sitä seikkaa, että hän oli koko Israelin Jumala. ”Siihen aikaan, sanoo [Jehova], minä olen kaikkien Israelin sukukuntien Jumala, ja he ovat minun kansani.” – Jer. 31:1.

14. Miten Leevin sukukunta joutui tähän suosittuun asemaan?

¹⁴ Eivätkä yksin leeviläiset olleet erotetut Jumalan valituiksi. Kun Jehovan enkeli kävi Egyptissä läpi maan ja löi kaikki egyptiläisten esikoiset, niin Jehova pyhitti kaikkien Israelin perheitten esikoiset, ja heistä tuli hänen omiaan heidän henkensä säästämisen kautta. Kaikki perheet olivat täten edustettuina samalla tavalla hänen omaisuudessaan. Muinaisten aikojen tavan mukaan palvelivat vanhimmat pojat tavallisesti aikanaan pappeina joka tapauksessa, mutta Jehova otti oman riippumattoman menettelynsä oikeudella leeviläiset heidän sijaansa perustaessaan kansallisen papistonsa. ”Ja [Jehova] puhui Moosekselle sanoen: ’Katso, minä itse olen ottanut leeviläiset israelilaisten keskuudesta israelilaisten kaikkien esikoisten sijaan, kaiken sijaan, joka avaa äidinkohdun; leeviläiset ovat siis tulleet minun omikseni. Sillä minun omani on jokainen esikoinen. Sinä päivänä, jona minä surmasin kaikki Egyptin maan esikoiset, minä pyhitin itselleni kaikki Israelin esikoiset, sekä ihmisten että karjan; minun omani ne ovat. Minä olen [Jehova].’” (4. Moos. 3:11–13; katso myös jakeita 4. Moos. 3:44–51) Tämän tähden Jehova sanoi lakiliittoa vihittäessä kaikille Israelin perheille: ”Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni [kaikkien muitten kansojen joukosta]. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.” (2. Moos. 19:5, 6) Jehova ei muodostanut siis suinkaan leeviläisistä ylennettyä papistoa eikä tehnyt luokkaerotusta.

15. a) Mitkä todistukset osoittavat, ettei perheille osoitettu asiatonta huomiota Israelissa? b) Miten erottelu estettiin?

¹⁵ Lisätodistuksena siitä, ettei perheille annettu mitään poikkeuksellista asemaa Israelissa, on se, että avioliitto sallittiin eri sukukuntiin kuuluvien jäsenten kesken, vaikka se ei ollutkaan luvallinen sellaisissa tapauksissa, joissa maanomistus olisi siten siirtynyt pois sukukunnalta. (4. Moos. 27:5–11; 36:1–12) Vaikka avioliitto olikin kielletty muukalaisten kanssa, niin oli eräitä ehtoja, joilla avioliitto voitiin solmia sodassa vangiksi otetun naisenkin kanssa. (5. Moos. 21:10–13) Muistammehan, että Raahab, eräs Kristuksen Jeesuksen esiäideistä, oli tervetullut Juudan sukukuntaan Salmonin kautta, joka nai hänet, samoin kuin kävi Ruutinkin, josta tuli Booaan vaimo. (Matt. 1:2–5; Joos. 6:23, 25; Ruut 4:10, 13) Avioliittoasiassa on myöskin huomattava, että vaikka mies oli palvelija, niin hän voi mennä naimisiin isäntänsä tyttären kanssa. (1. Aikak. 2:34, 35) Tästä nähdään, että palvelijoilla oli Israelissa erittäin suosittu asema. On totta, että orjuus oli sallittu, mutta eikö tähdennetty sitä, että koko Israelin kansa oli Jehovan orja? (3. Moos. 25:55 [palvelija = orja, Ak]) Edelleen ei Aabrahamin luonnollista poikaa sallittu myydä pysyvästi vastentahtoiseen orjuuteen veljilleen. (2. Moos. 21:2–8; 3. Moos. 25:39–55; 5. Moos. 15:12–18) Eikä sen lisäksi palvelijoita saanut sortaa millään tavalla, vaan heitä tuli kohdella huomaavaisesti. Heidän isäntiensä heille aiheuttamat vahingot piti tunnustaa ja rangaistus piti määrätä tai suorittaa asiallinen korvaus jopa siihen asti, että palvelijan piti antaa mennä vapauteen silmän tai hampaan menetyksen tähden. (2. Moos. 21:20, 21, 26, 27, 32) Eikä palkkoja saanut pidättää; aina vaadittiin pikaista maksamista. (3. Moos. 19:13; 5. Moos. 24:14, 15) Tästä käy siis ilmi, että vaikka Israelissa oli luokkia, niin ei laki sallinut minkäänlaista syrjimistä mitään joukkoa tai yksilöä kohtaan näiden aseman tähden. Vain kansan viholliset karkoitettiin tai katsottiin hylätyiksi. – 5. Moos. 7:1–3.

16. Mitä kuvattiin sillä, että sama laki annettiin omalle kansalaiselle samoin kuin muukalaisellekin?

¹⁶ Me näemme kuitenkin tässäkin jälleen Jumalan armon ilmenevän. Vaikka annettiinkin ehdoton käsky hävittää täydelleen kaikki, jotka olivat laittomasti maassa, mikä israelilaisten annettiin periä, niin Jehova teki varauksia niiden muukalaisten hyväksi, jotka suhtautuivat suosiollisesti juutalaisiin. Jos he olivat halukkaita alistumaan ympärileikkaukseen ja tahtoivat pitää kaikki Israelin lait, niin heidät hyväksyttiin osaksi kansasta, ja he saivat monia siunauksia samoin kuin syntyperäinen juutalainenkin. (4. Moos. 15:14–16) Tässä on siis kaikin tavoin Israelin kansassa kaunis kuva siitä yksimielisyydestä, mikä vallitsee Jehovan kansan seurakunnissa nykyään, omaa kansalaista ja muukalaista samaten koskevan lain kuvatessa hyvin sitä yhtä teokraattista ohjekokoelmaa, mikä on annettu voideltujen ”pienelle laumalle” sekä ”muille lampaille”, jotka asuvat yhdessä ”yhtenä laumana”, jakautumattomana perheenä.