kertoi minulle, että se oli pelastanut hänen henkensä. Matkalla kohtasimme amerikkalaiset sotilaat ja meidät vapautettiin. SS-miehet panivat ylleen siviilivaatteet, jotka he olivat ottaneet mukaansa, kätkivät aseensa ja pakenivat. Sota oli loppumassa!

Kun Harald ja minä tapasimme toisemme noin kuukautta myöhemmin, sitä ei voi sanoin kuvailla. Me vain syleilimme toisiamme pitempään kuin koskaan – olihan kulunut viisi pitkää vuotta siitä kun olimme joutuneet eroon toisistamme.

LISÄÄ KOETTELEMUKSIA JA SIUNAUKSIA

Kun palasimme kotiin, ovella oli sanoma: ”Jutta Abt asuu tässä. Hänen vanhempansa ovat keskitysleirissä.” Kuinka hyvältä tuntuikaan olla kotona – ja turvassa! Erikoisen tyydyttävää oli tietää, että olimme olleet uskollisia Jehovalle.

Saksan keskitysleireissä viettämäni vuodet opettivat minulle merkittävän läksyn siitä, kuinka suuresti Jehovan henki voi vahvistaa silloin, kun joutuu erittäin ankaraan koettelemukseen! Ennen pidätystäni olin lukenut erään sisaren kirjeen, jossa sanottiin, että ankaran koettelemuksen aikana Jehovan henki saa aikaan tyyneyden tunteen. Ajattelin, että hän varmaan vähän liioitteli. Mutta kun itse jouduin koettelemuksiin, tiesin että hän oli puhunut totta. Juuri niin käy. Sitä on vaikea kuvitella, ellei ole kokenut sitä. Mutta niin todella tapahtui minulle. Jehova auttaa.

Siinä, että jouduin olemaan erossa tyttärestäni, auttoi minua Jehovan Aabrahamille antama käsky uhrata poikansa. (1. Moos. 22:1–19) Jehova ei todellisuudessa halunnut hänen surmaavan Iisakia, vaan hän halusi nähdä Aabrahamin tottelevaisuuden. Ajattelin, että minua Jehova ei vaatinut uhraamaan lastani, vaan jättämään hänet. Se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Aabrahamilta pyydettiin. Jutta on pysynyt uskollisena Jehovalle kaikki nämä monet vuodet, mistä olemme hyvin onnellisia.

Mieheni uskollisuus on aina ollut minulle ilon ja voiman lähde. En voi muuta kuin rakastaa ja kunnioittaa häntä sellaisen Jehovaa kohtaan osoitetun uskollisuuden vuoksi. Ja olemme saaneet siitä runsaan palkan.

Hän oppi palvomaan Jumalaa

Jehova Jumala ei jätä huomioon ottamatta niitä, jotka pyrkivät miellyttämään häntä. Tätä valaisee seuraava kokemus, jonka eräs Jehovan todistaja Iranista on kertonut:

”Vaikkei ollutkaan mahdollista puhua [erään liikkeen] johtajan kanssa, hänen sihteerinsä kutsui meidät toimistoonsa. . . . Nainen oli alkanut lukea kaikenlaisia kirjoja saadakseen selville, kuinka voisi rukoilla Jumalaa niin että hän kuulee . . .

”Kun tämä nuori nainen eräänä iltana oli lopettanut zarathustralaiset rukouksensa, hän rukoili Jumalaa omin sanoin seuraavasti: ’Rakas Jumala, kuka tahansa oletkin, osoita minulle, kuinka haluat minun palvovan sinua. . . .’

”Kaksi viikkoa myöhemmin menimme hänen luokseen. Kävimme sen jälkeen monia pitkiä keskusteluja. (Koska nainen oli saanut koulutuksensa eräässä katolisessa koulussa, hänellä oli jotakin tietoa ’kristillisestä’ uskonnosta. . . .) Melko pian hän oli vakuuttunut siitä, että hän oli nyt löytänyt totuuden ja että hänen rukouksiinsa oli lopultakin vastattu. Siitä ensimmäisestä viikosta lähtien hän alkoi käydä [Jehovan todistajien] kokouksissa säännöllisesti, saarnasi innokkaasti toisille ja teki suuria muutoksia elämässään ja asenteessaan.

”Tälle naiselle pidetyn raamatuntutkistelun edistyessä hän oppi ymmärtämään, ettei mikään niistä kirjoista, joita hän oli lukenut etsiessään Jumalaa, sisältänyt totuutta ja että todellisuudessa monet niistä olivat yhteydessä spiritismiin. Ajan mittaan hän hävitti yli 40 kirjaa, joista kunkin arvo oli yli 150 mk. Hän hävitti myös kaikki entisen uskonnon harjoittamiseen liittyvät esineensä, muun muassa ’hyvän onnen’ kolikot, ristit, zarathustralaiset vertauskuvat ja kaiken, mikä liittyi tähdistä ennustamiseen – nämäkin suurin henkilökohtaisin kustannuksin. (Apt. 19:19) Niinpä tämä nuori nainen yhden vuoden kuluessa omisti elämänsä Jehovalle.”