Mikä on Raamatun kanta?
Onko jako pappeihin ja maallikoihin raamatullinen?
JAKO pappeihin ja maallikoihin on vallinnut kristikunnan uskonnollisessa järjestelmässä jo monien vuosisatojen ajan. Harvat tulevat ajatelleeksi sen raamatullisuutta, että ammattimainen pappisluokka hallitsee muita uskovia. Voidaan kuitenkin kysyä, onko uskovien jako papistoon ja maallikoihin sopusoinnussa henkeytetyn Raamatun kanssa?
Ensimmäisen vuosisadan kristillisessä seurakunnassa ei tunnettu jakoa pappeihin ja maallikoihin. Se kehittyi myöhemmin. Britannica-tietosanakirja sanookin: ”Kristillisen kirkon toinen vuosisata todisti pappeihin ja maallikoihin . . . jakamisen ilmaantumisen. Tämä jako hahmottui ja sai tunnustusta, kun Konstantinus I [4. vuosisadalla] soi papistolle etuja ja vapautuksia.”
Entä onko ammattimaisen pappisluokan muodostaminen ollut kirkon jäsenten parhaitten etujen mukaista? Jesuiittojen kuukausijulkaisu Etudes väittää, että se ”pitää ’uskolliset’ tietämättömyyden ja vastuuttomuuden tilassa”. Tämä ei ole liioittelua. Maallikkoina ihmiset harvoin itse tekevät aloitteen ottaakseen selvää, mitä Raamattu sanoo, ja kasvaakseen hengellisten asioitten ymmärtämisessä. He yksinkertaisesti jättävät tämän pappinsa huoleksi samalla tavalla kuin he jättävät terveysongelmansa lääkärinsä huoleksi.
Herran Jeesuksen Kristuksen apostolien päivinä ei kuitenkaan ollut tällaista järjestelyä. Kaikkia seurakunnan yhteydessä olevia miehiä rohkaistiin edistymään hengellisesti ja työskentelemään tullakseen päteviksi Jumalan sanan opettajiksi. Katolisen Jerusalem Bible -käännöksen mukaan apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Jos haluaa olla johtava vanhin, haluaa tehdä jaloa työtä.” Katolinen New American Bible sanoo: ”Jokainen, joka haluaa olla piispa, pyrkii jaloon tehtävään.” – 1. Tim. 3:1.
”Johtavan vanhimman” tai ”piispan” virka ei ollut kristittyjen miesten saavuttamattomissa. Kuitenkaan tämä virka ei ollut sellainen kuin nykyään yleensä ajatellaan. Se oli valvontavirka, jota ei hoitanut vain yksi mies, vaan ryhmä miehiä. Niitä, jotka oli määrätty tähän virkaan, kutsuttiin ”valvojiksi” tai ”vanhimmiksi”. Tunnustaen, että seurakuntaa johti miesryhmä, Jerusalem Bible sanoo Tiitukselle 1:5:n alaviitteessä: ”Varhaisimpina päivinä kutakin kristillistä yhdyskuntaa hallitsi vanhimmisto (’presbyteerit’).”
”Vanhimmaksi” tai ”valvojaksi” pätevöityminen ei merkinnyt hierarkkisten tikapuitten kiipeämistä alkaen alimmalta askelmalta. Katolinen teologi Legrand kirjoittaa: ”Papinvirka, johon nimitetään, ei ole cursus honorum [kilpajuoksu kunniasta], jota pitäisi juosta ikään kuin nousten hierarkkisten tikapuiden askelmia. Itse asiassa sanaa hierarkia ei ole Raamatussa. Sanan varhaisin käyttö ulottuu aina kuudennen vuosisadan alkuun, jolloin Pseudo-Dionysios käytti sitä, vaikkakin aivan eri tavalla kuin keskiajalla, jolloin se rajoittui virkaanvihittyihin pappeihin, kun taas Dionysios sisällytti siihen [hierarkiaan] myös maallikot ja jopa katekumeenit [oppilaat].”
Se tosiasia, että valvojana tai vanhimpana olemista ei ole rajoitettu pieneen joukkoon ja että se ei riipu seminaarikoulutuksesta, rohkaisee kristittyjä miehiä pyrkimään siihen, että he täyttäisivät Pyhässä Raamatussa esitetyt pätevyysvaatimukset. Tämä rohkaisee kaikkia kasvamaan tiedossa ja haluamaan palvella toisia uskovia. Toisin kuin jako pappeihin ja maallikoihin, jonka vaikutuksesta ihmiset eivät opi tuntemaan Raamattua eivätkä kantamaan kristityn vastuuta, Raamatun mukainen järjestely kannustaa heitä myönteisiin toimiin, jotta he kasvaisivat kristillisessä tiedossa ja palvelisivat toisia uskovia. Tämän ovat kokeneet Jehovan todistajat, jotka ponnistelevat kovasti saattaakseen seurakuntansa raamatullisten suuntaviivojen mukaisiksi.
Lisäksi niille, jotka palvelivat vanhimpina ensimmäisen vuosisadan seurakunnassa, annettiin käsky välttää korottamasta itseään seurakunnan muiden jäsenten yläpuolelle. Ketään miestä ei tullut pitää seurakunnan virallisena johtajana tai päänä. Korottavia arvonimiä ei sallittu kenelläkään. Jeesus Kristus sanoi: ”Mutta teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä. Älkää myöskään kutsuko ketään isäksenne maan päällä, sillä yksi on teidän Isänne, Taivaallinen. Älköön teitä liioin kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus. Vaan suurimman teidän keskuudessanne tulee olla teidän palvelijanne.” – Matt. 23:8–11.
Kristillisen seurakunnan oli määrä olla kuin yksi perhe Jeesuksen Kristuksen johdon alaisuudessa. Vanhinten tuli kohdella seurakunnan jäseniä sopusoinnussa tämän tosiasian kanssa ja nöyrästi palvella heitä. Apostoli Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Älä arvostele ankarasti vanhempaa miestä. Päinvastoin vetoa häneen kuin isään, nuorempiin miehiin kuin veljiin, vanhempiin naisiin kuin äiteihin, nuorempiin naisiin kuin sisariin kaikessa siveellisessä puhtaudessa.” – 1. Tim. 5:1, 2.
Kaikkien Raamatun neuvojen henki kristityille vanhimmille on vastoin pappeihin ja maallikoihin jakamisen kehittymistä. Tärkeimmällä sijalla on aina epäitsekäs palvelus ja kaiken sellaisen välttäminen, mikä viittaisi korotettuun asemaan toisten uskovien yläpuolella. Esimerkiksi apostoli Pietari kehotti toisia vanhimpia: ”Paimentakaa huolenpidossanne olevaa Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan halukkaasti, eikä epärehellisen voiton rakkaudesta, vaan alttiisti, eikä herroina halliten niitä, jotka ovat Jumalan perintö, vaan tulemalla laumalle esimerkeiksi.” – 1. Piet. 5:2, 3.
Niillä kristityillä vanhimmilla, jotka eivät olleet henkeytettyjä apostoleita, oli tavoitteena välttää harjoittamasta valtaa tai herruutta ”Jumalan lauman” suhteen. Heidän velvollisuutensa oli auttaa tämän ”lauman” jäseniä pysymään siinä uskossa, joka heillä jo oli, ja auttaa heitä pitämään se puhtaana ja siten työskennellä kaikkien kristilliseksi iloksi. Apostoli Paavali sanoi juuri näin, kun hän kirjoitti oikaisevia kirjeitä auttaakseen Korinton seurakuntaa: ”Huomaavaisuudesta teitä kohtaan en kuitenkaan tullut Korinttoon. Älkää ajatelko, että me sanelemme ehdot teidän uskollenne; teidän otteenne uskoon on tarpeeksi vahva. Me työskentelemme teidän kanssanne teidän omaksi onneksenne.” – 2. Kor. 1:23, 24, The New English Bible; ks. myös The Jerusalem Bible.
Totisesti tosiasiat vahvistavat sen, että nykyinen jako pappeihin ja maallikoihin ei perustu Pyhään Raamattuun. Se on oikeastaan hidastanut kristillistä kasvua masentaessaan hengellisen oma-aloitteisuuden. Jakaumat, jotka vallitsevat kristikunnan uskonnollisissa järjestöissä, täyttävät ennustuksia, jotka viittasivat tosi uskonnon harjoittamisesta luopumiseen. Esimerkiksi apostoli Paavali kertoi Efesoksen seurakunnan vanhimmille eli valvojille: ”Omasta keskuudestanne nousee miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa.” (Apt. 20:30) Eikö tässä ole vakavasti harkittavia asioita sellaisiin järjestöihin kuuluville, jotka hyväksyvät jaon pappeihin ja maallikoihin?