Puhuen ”samassa ajatussunnassa” Jumalalle suorittamastamme palveluksesta
EPÄILEMÄTTÄ sinulla on ollut tilaisuus lukea maaliskuun 15. päivän Vartiotorni 1976 ja se, mitä se sanoo sanasta ”minister”. Mikä vaikutus tällä raamatullisella esityksellä tulee olemaan Jumalalle suorittamaamme palvelukseen?
Todellisuudessa palveluksemme Jumalalle on edelleen samaa, mitä se on aina ollut. Vartiotornin kirjoituksissa oleva tieto vain auttaa meitä näkemään tämän palveluksen jonkin verran kirkkaammassa valossa, se lisää arvostustamme sitä kohtaan. Se auttaa meitä myös ymmärtämään tarkemmin eräiden Raamatun sanojen merkityksen ja käyttämään niitä tavalla, joka tuo esiin täydellisemmin niiden alkuperäisen merkityksen ja vivahteen. Sen avulla voimme välttää aiheuttamasta puheellamme väärinkäsitystä maailmallisten ihmisten keskuudessa, kun emme käytä sanoja tavalla, joka on vastoin niiden yleisesti hyväksyttyä merkitystä nykykielessä. Ja lopuksi se auttaa meitä kaikkia saattamaan ajatuksemme ja puheemme kautta maapallon paremmin sopusointuun, mitä tahansa kieltä puhummekin, kun meillä on ”sama ajatussuunta”, joka perustuu lujasti Jumalan sanaan Raamattuun. – 1. Kor. 1:10.
Kuten olet huomannut, tämän kerran kuussa ilmestyvän julkaisun nimi ”Valtakunnan Palvelus” muuttui muotoon ”Valtakunnan Palveluksemme” tammikuusta 1976. Muutos englannin, espanjan, ranskan, italian ja portugalin kielellä oli suurempi kuin oli tarpeen suomen kielellä ja muilla kielillä. Entinen englanninkielinen nimi ”Kingdom Ministry” on nyt muuttunut muotoon ”Our Kingdom Service”, joka välittää paremmin Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten diakonía-sanan esittämän ajatuksen palveluksesta. Muutos suomessa, ruotsissa ja monissa muissa kielissä on hyvin vähäinen, koska näissä kielissä ei ole sanaa, joka tarkoin vastaisi englantilaista sanaa ”ministry”, ja siksi meidän on ollut pakko kaiken aikaa käyttää sanaa ”palvelus”, jota myös englanninkielinen sana ”service” merkitsee.
Olet ehkä huomannut, ettemme käytä enää nimitystä ”teokraattinen palveluskoulu”, vaan sanomme sitä vain ”teokraattiseksi kouluksi”. Tämä on yhtäpitävää sen nimen kanssa, joka tällä koululla on englannin kielessä, jossa ymmärretään nyt, ettei nimi ”ministry” sovellu tähän kouluun, johon voivat ilmoittautua muutkin kuin palvelusasemaan nimitetyt. Tämä muutos tekee myös koulun nimen lyhyemmäksi suomen kielessä.
”Valtakunnan palveluskoulu” tunnetaan edelleen tämännimisenä englanniksi ja suomeksi. Ne, jotka nykyisin kutsutaan kouluun, ovat vanhimpia ja sen vuoksi itse asiassa henkilöitä, joiden ’päälle on pantu kädet’, kun heidät on määrätty suorittamaan seurakuntapalvelusta. (Apt. 13:2, 3; 1. Tim. 4:14; 5:22) Niinpä koulun nimi on edelleen sopiva englanniksi ja suomeksi.
Nimen ”evankeliuminpalvelija” käyttö kenttäpalveluksessa
Mitä on sanottava nimityksen ”evankeliuminpalvelija” käyttämisestä saarnaamistoiminnassa, jota suoritamme kentällä? Koska sana ”evankeliuminpalvelija” merkitsee hyvän uutisen palvelijaa, ei ole väärin, että Valtakunnan julistaja sanoo itseään ”evankeliuminpalvelijaksi”. Mutta ymmärtävätkö ihmiset, joille viemme Valtakunnan sanomaa, oikein tämän nimityksen? Vai herättääkö se heidän mielessään kysymyksiä, joita ei muutoin heräisi, varsinkin jos naiset tai ehkä nuoret henkilöt esittelevät itsensä ”evankeliuminpalvelijoiksi”? Auttaako se todellisuudessa ihmisten mieltä ja sydäntä avautumaan sanomalle, jota viemme? Näitä kysymyksiä meidän pitäisi harkita ratkaistessamme, mikä on viisasta.
Esimerkiksi Kreikassa, missä osa Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista kirjoitettiin, todistaja ei voisi mennä ihmisten oville ja sanoa olevansa diákonos. Miksi ei? Koska ihmiset ajattelisivat, että hän tarkoittaa olevansa kirkon ”diakoni”, koska sillä tavalla sanaa nykyään käytetään nykykreikan kielessä.
Joissakin sellaisissakin maissa, joiden kielessä on sana ”minister” tai sitä vastaava sana, veljet ovat havainneet sen käyttämisen epäviisaaksi. Esimerkiksi useimmissa latinalaisen Amerikan maissa suuri osa ihmisistä on uskonnoltaan katolilaisia. Koska espanjan- ja portugalinkielisen sanan ministro ymmärretään tavallisesti tarkoittavan protestanttista tai evankelista saarnaajaa, sen käyttäminen saattaa herättää katolilaisissa epäluuloa Valtakunnan julistajaa kohtaan, joka käyttää sitä.
Voisimme pitää myös mielessämme apostoli Paavalin lausunnon siitä, millä tavalla hän pyrki tavoittamaan ihmisiä totuudella. Hän sanoo 1. Korinttolaisille 9:20–23:ssa: ”Minusta tuli juutalaisille kuin juutalainen voittaakseni juutalaisia; lain alaisille minusta tuli kuin lain alainen, vaikka itse en ole lain alainen, voittaakseni lain alaiset. Ilman lakia oleville minusta tuli kuin ilman lakia oleva, vaikka en ole ilman lakia Jumalaan nähden, vaan lain alainen Kristukseen nähden, voittaakseni ilman lakia olevat. Heikoille minusta tuli heikko voittaakseni heikot. Minusta on tullut kaikkea kaikenlaisille ihmisille pelastaakseni kaikin keinoin muutamia. Mutta kaiken minä teen hyvän uutisen tähden tullakseni siitä toisten kanssa osalliseksi.”
Kun puhumme ihmisille heidän kodissaan, niin emmekö pääasiassa halua esitellä itsemme heidän lähimmäisikseen, jotka ovat kiinnostuneita heistä ja heidän hyvinvoinnistaan? Silloin he tuntevat ikään kuin olevansa samalla tasolla kanssamme ja toivomme, että he siksi ilmaisevat avoimesti ajatuksensa meille. Jos esittelemme itsemme sanalla ”evankeliuminpalvelija”, niin eikö se saata tuoda heidän mieleensä ajatuksen ylemmyydestä, ikään kuin me olisimme korkeammalla tasolla kuin he? Haluamme siksi harkita myös tätä seikkaa, kun päätämme, onko nimityksen ”evankeliuminpalvelija” käyttäminen todella hyödyllistä todistaessamme alueemme ihmisille vai olisiko jokin muu esittelemistapa parempi. Ottaen huomioon sanan ”minister” merkityksen ja yleisen käytön englannin kielessä Seuran julkaisut eivät ole viime aikoina käyttäneet englantilaista ilmaisua ”field ministry”, mutta vastaava suomenkielinen sana ”kenttäpalvelus” on tietysti varsin sopiva, koska se ei tuo kuulijan mieleen samoja ajatuksia kuin englanninkielinen ilmaisu tuo.
Sen käyttö oltaessa tekemisissä viranomaisten kanssa
Toisinaan meitä ehkä vaaditaan vastaamaan virallisiin tiedusteluihin, jotka koskevat asemaamme suhteessa kristilliseen seurakuntaan. Ilmausta ”virkaan asetettu evankeliuminpalvelija” on käytetty usein kuvailemaan virallista asemaamme. Maaliskuun 15. päivän Vartiotorni mainitsi sivulla 142 kappaleessa 23: ”Englanninkielinen ilmaisu ’ordained minister’ samoin kuin siitä suomen kielessä käytetty käännös ’virkaan asetettu evankeliuminpalvelija’ saattaa heistä tarkoittaa henkilöä, joka on nimitetty hengellisten asioitten hoitajaksi seurakuntaan ja joka toimii seurakunnan vihittynä pappina, ’pastorina’ eli paimenena. Suomen kielellä olisi tällöin selvempää käyttää sanaa ’saarnaaja’. Viranomaiset tuskin ymmärtävät sanojen ’virkaan asetettu’ viittaavan kasteen ajankohtaan. Tiedusteluihin olisi siis järkevää vastata sen mukaisesti, mitä nuo tiedustelevat viranomaiset koettavat saada tietää, eikä tyrkyttää omaa määritelmää tällaisista sanoista.”
”Virkaan asettaminen” sanan hyväksytyssä merkityksessä ei tarkoita ihmisen tulemista Kristuksen opetuslapseksi, kun hänet kastetaan. Se tarkoittaa henkilön nimittämistä vastuutehtävään seurakunnassa, palvelemaan toisten kristittyjen opetuslasten hyväksi seurakunnassa. Se soveltuu erikoisesti niihin, jotka suorittavat paimennustyötä seurakunnassa, vaikka me huomaamme, että kreikkalainen sana diákonos, joka usein on käännetty sanalla ”minister”, soveltuu myös niihin, jotka ovat ”avustavia palvelijoita”.
Kuten aikaisemmin mainitsimme, niiden päälle, jotka palvelevat vanhimpina ja avustavina palvelijoina, on ’pantu kädet’ siinä merkityksessä, että heidät on nimitetty palvelemaan seurakuntaa vastuuasemissa. (1. Tim. 3:1–10, 12, 13; 5:22) Tässä suhteessa heistä voidaan sanoa, että he ovat ”virkaan asetettuja” siinä merkityksessä, mitä virkaan asettamisella nykyään yleensä ymmärretään. Me emme pidä heitä ”pappis”-luokkana tai muuta seurakuntaa ylempinä, ikään kuin muu seurakunta muodostaisi ”maallikko”-luokan. He ovat sen sijaan tehtäväänsä asetettuja seurakunnan palvelijoita, ja heidät on asetettu sellaisiin tehtäviin työskentelemään seurakunnan hyväksi ja palvelemaan sen jäsenten etuja. Vaikka siis kaikki kastetut kristityt ovat Jumalan palvelijoita, kaikkia ei ole seurakunnassa asetettu sellaisiin tehtäviin eli palvelusasemiin.
Ajattele tähän liittyvän periaatteen valaisuksi opetustoimintaa, johon seurakunnan jäsenet osallistuvat. Jumalan sana neuvoo kaikkia kristittyjä vanhempia olemaan lastensa opettajia. (Ef. 6:4) Iäkkäitten naisten tulee olla ”hyvän opettajia” palauttaessaan ”nuoret naiset järkiinsä”. (Tiit. 2:3, 4) Ja yleensä kristityt palvelevat ”valaisijoina maailmassa”, mikä palvelus vaatii heitä opettamaan maailmassa oleville tiedonhaluisille Jumalan tarkoituksia, kuten teemme raamatuntutkistelutoiminnassamme. (Fil. 2:15) Kaikkia Jumalan palvelijoita kehotetaan siis opettamaan. Mutta merkitseekö tämä, että he kaikki saavat ”opettajan” nimityksen seurakunnassa tai että heitä tulisi pitää ”nimitettyinä”, ”virkaan asetettuina” opettajina?
Mehän tiedämme, että niin ei ole. Opetuslapsi Jaakob sanoo Jaakobin 3:1:ssä: ”Teistä ei pitäisi monien tulla opettajiksi, veljeni, koska tiedätte, että me tulemme saamaan raskaamman tuomion.” Hän tarkoitti niitä, jotka ovat seurakunnassa opettajia, joille on annettu tehtäväksi suorittaa sellaista opetustyötä. (Ks. Ef. 4:11, 12; 1. Kor. 12:28, 29.) Sitä tarkoittaen apostoli Paavali kirjoitti: ”En salli naisen opettavan enkä vallitsevan miestä.” (1. Tim. 2:11, 12) Vaikka siis kaikki kristityt voivat osallistua opetustoimintaan tavalla tai toisella, kaikkia ei nimitetty palvelemaan ”opettajina” seurakunnassa, niin että heillä olisi tehtävä palvella sellaisina.
Tämä auttaa meitä ymmärtämään, miksi apostoli Paavali voi sanoa Foibea Kenkreassa olevan seurakunnan ”palvelijaksi” (diákonos). (Room. 16:1, 2, Kingdom Interlinear Translation) Tämä ei ilmeisesti merkitse, että hän oli nimitetty seurakuntapalvelija, kuten vanhin tai avustava palvelija, vaan että hän suoritti vapaaehtoista palvelusta seurakunnalle kiitettävällä ja huomattavalla tavalla. Hänen palvelemisensa oli epäilemättä samantapaista kuin niiden naisten, jotka aikaisemmin ’palvelivat [diakonéo] Jeesusta ja hänen apostoleitaan omista varoistaan’. (Luuk. 8:1–3) Samaan tapaan voimme panna merkille, että evankelista Filippuksella oli neljä tytärtä, jotka ”profetoivat”. (Apt. 21:8, 9; vrt. 1. Kor. 11:5; 13:8.) Se ei kuitenkaan merkitse, että heitä nimitettiin ”profeetoiksi” ja että he siten olisivat ”apostoleista” seuraavina seurakunnan puitteissa suoritetun elintärkeän palveluksen suhteen. (1. Kor. 12:28, 29) Vain miehiä sanottiin sellaisiksi kristityiksi ”profeetoiksi”, kuten voidaan nähdä esimerkiksi seuraavista raamatunkohdista: Apostolien teot 11:27, 28; 13:1; 15:32.
Havaitsemme siis, että kaikki kristityt palvelevat, mutta kaikille ei ole annettu suoritettavaksi seurakunnallista vastuutehtävää, niin kuin vanhimmille ja avustaville palvelijoille. Tämä ei aiheuta seurakunnassa jakaumaa, kuten kristikunnan monissa uskonnoissa havaitaan jako pappeihin ja maallikkoihin. Se on sen sijaan ensimmäisen vuosisadan tosi kristittyjen seurakuntarakenteen ja silloin käytössä olleiden hengen ohjaamien järjestelyjen uskollista jäljittelemistä sellaisina, kuin Raamattu ne esittää. Seurakuntajärjestelyissä, jotka Jeesus Kristus asetti antaessaan ”lahjoja ihmisinä” ja johon kuuluu menettely, jonka mukaan jotkut määrättäisiin eli nimitettäisiin tiettyihin palvelustehtäviin seurakunnassa, ei ole mitään väärää. (Ef. 4:8, 11) Tapa, jolla siten tehtävään asetetut käyttäytyvät, ratkaisee, onko järjestelyllä hyvä ja yhdistävä vaikutus vai onko sillä huono ja jakava vaikutus. (Ks. Hepr. 13:7.) Luopumus, joka aikaansai kristikunnan, johtui suuressa määrin seurakuntarakenteen väärinkäytöstä ja sen tarkoituksen vääristämisestä itsekkäitten etujen tavoittelemiseen. – Apt. 20:29, 30.
Joskus esitelmän pitäjä esitellään sanomalla, että hän on ”virkaan asetettu evankeliuminpalvelija”. Vaikkei tämä sanonta olekaan väärin, koska puhuja tavallisesti on nimitetty vanhin tai avustava palvelija, halunnemme kysyä itseltämme: Ymmärtäisikö vastakiinnostunut tai keskuudessamme oleva vieras, mitä yritämme sanoa? Eikö olisi parempi sanoa vain, että puhuja on vanhin siitä ja siitä seurakunnasta ja mainita sen seurakunnan nimi, johon hän kuuluu? Vältämme siten käyttämästä sanoja, jotka ovat outoja kuulijoillemme.
Kun vanhin tai avustava palvelija muuttaa, olisi sen seurakunnan vanhimmiston, missä hän on palvellut, viisasta kirjoittaa sen seurakunnan vanhimmistolle, johon hän on muuttanut, ja suositella, että häntä käytettäisiin edelleen samassa asemassa, jossa hän on palvellut, eikä odotettaisi, että vanhimmisto kirjoittaisi ja kysyisi sellaisia tietoja. Niinpä jos joskus on tarpeellista osoittaa, kuinka kauan tämä henkilö on palvellut nimitettynä, ja jos vanhimmisto katsoo sopivaksi suositella, että hän palvelee edelleen vanhimman tai avustavan palvelijan ominaisuudessa (ottaen huomioon sen vanhimmiston suosituksen, jossa hän palveli aikaisemmin), on ehkä mahdollista välttää ilmeinen katko hänen palveluksessaan.
Mutta entä ne, jotka ovat kokoajanpalveluksessa tienraivaajina tai Beetel-perheen jäseninä? Raamatusta käy selväksi, että vanhimpana tai avustavana palvelijana oleminen ei ole sellaista, mihin joku voi anoa täyttämällä lomakkeen, kuten tienraivausanomuksen tai anomuksen Beeteliin pääsemiseksi. Eikä etupäässä se, kuinka paljon joku voi käyttää aikaa hyvän uutisen kertomiseen toisille, tee häntä päteväksi sellaisiin seurakuntavastuisiin kuin vanhimmaksi tai avustavaksi palvelijaksi. Sellaisen nimityksen saavat ovat sen sijaan niitä, jotka täyttävät Raamatussa esitetyt pätevyysvaatimukset, jotka mainitaan 1. Timoteukselle 3:1–10, 12, 13:ssa, Tiituksen 1:5–9:ssä ja muissa samanlaisissa kohdissa.
Monet niistä, jotka ovat tienraivaajia tai palvelevat Beetel-perheiden jäseninä, ovat päteviä tunnustettaviksi vanhimmiksi tai avustaviksi palvelijoiksi. Ne, jotka eivät ole, tekevät tietysti vapaaehtoisesti Jumalan suoranaisesta palvelemisesta elämänuransa antaen kaiken aikansa tähän palvelukseen. Heidän nimityksensä tienraivaajaksi tai Beetel-perheen jäseneksi on tunnustus sellaisesta vapaaehtoisesta palveluksesta. Sellainen nimitys ei kuitenkaan sovi ”virkaan asettamisen” merkitykseen siinä mielessä kuin sanonta yleensä ymmärretään. Ja se seikka, että sisaria ja myös vielä teini-ikäisiä nuoria hyväksytään tienraivauspalvelukseen ja Beetel-palvelukseen, tekisi myös sanonnan käyttämisen sopimattomaksi. Koska Raamattu esittää vain kaksi seurakunnan vastuuasemaa, vanhinten ja avustavien palvelijoitten asemat, me rajoitamme sanonnan ”virkaan asetettu palvelija” käytön heihin tässä raamatullisessa järjestelyssä.
Aiheuttaako tieto, jota olemme tarkastelleet, mitään todellista muutosta siinä asemassa, mikä meillä yksilöinä Raamatun mukaan on? Ei aiheuta. Useimmat näistä muutoksista soveltuvat viiteen edellä mainittuun kieleen. Suomen kielessä, kuten monissa muissakin kielissä, me olemme kaiken aikaa käyttäneet sanoja, jotka ovat aivan oikeita, ja nyt englannin ja muiden kielten nimitykset on saatettu yhtäpitäviksi sen kanssa, mitä me ja monet muut maailmassa ovat käyttäneet, koska meillä ei ole ollut ”ministeriä” vastaavaa sanaa siinä merkityksessä, jossa sitä on käytetty englannin kielessä. Jokainen meistä on edelleenkin – aivan niin kuin hän on ollutkin – Jumalan palvelija, ja joillakuilla on nimitys johonkin seurakunnan palvelustehtävään, toisilla ei ole.
Palvelkaamme siis kaikki yhdessä ”samassa ajatussuunnassa” kuin veljemme kautta maailman ja tulkoon rakkautemme ”yhä runsaammaksi täsmällisen tiedon ja täyden havaintokyvyn ohella”. (Fil. 1:9) Ymmärtäkäämme, että Jumala tekee ihmisiä päteviksi tiettyihin seurakunnan vastuu- ja palvelustehtäviin. (2. Kor. 3:4–6) Jos meidät on asetettu sellaiseen, suorittakaamme palvelustehtävämme valittamatta ja vapaana itsekkäistä vaikuttimista tai halusta itsemme kunniaan nostamiseen luottaen siihen ”voimaan, jonka Jumala varaa”. (1. Piet. 4:11; 5:2; 2. Kor. 4:1, 5; Room. 12:6–8) Osoittautukoot sellaiseen tehtävään asetetut apostoli Paavalin ja hänen työtovereittensa kaltaisiksi, jotka olivat huolissaan siitä, ettei heille annettua palvelusta ”moitittaisi”, ja jotka sen tähden nöyrästi ja halukkaasti kokivat kaikenlaisia vaikeuksia ’suositellakseen todella itseään Jumalan palvelijoina’. – Lue 2. Kor. 6:3–10; 11:23–28.
Suorittakaamme siis kaikki yhdessä edelleen ”pyhää palvelusta” Jehova Jumalalle ja Herrallemme Jeesukselle Kristukselle tästä eteenpäin ja ainaisesti. – Room. 12:1; Ilm. 7:15.