”Me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä”
1. Miksei omantunnon kyky ole itsessään varma opas?
OMANTUNNON kyvyn omaaminen ei riitä. Se ei ole itsessään varma opas elämässä. Tämä johtuu siitä, että se on osa meistä, kytkeytyy läheisesti sydämeemme ja siihen kohdistuu sekä sydämen että mielen vuorovaikutus. Näin ollen tämän ”todistajan” ääni on joko vaimentunut tai selvä, sen todistus on joko turmeltumaton, luotettava ja tosi tai virheellinen, harhaannuttava, jopa suorastaan väärä sen mukaan, millaisia me olemme itse, mitä sydämessämme ja mielessämme on.
2. Mitkä esimerkit valaisevat sitä, miten omatunto voi antaa väärän todistuksen?
2 Esimerkiksi Kristus Jeesus varoitti opetuslapsiaan, että ”tulee aika, jolloin jokainen, joka tappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle”. (Joh. 16:2) Saulus Tarsolainen oli yksi näistä. Innossaan sen puolesta, minkä Saulus tunnossaan uskoi olevan oikein, hän ’taisteli paljon Jeesuksen nimeä vastaan’ vainoten opetuslapsia, ja ’kun heitä tapettiin, antoi hän äänensä sen puolesta’. (Apt. 26:9, 10; vrt. Gal. 1:13, 14.) Mutta kun hän myöhemmin koki itse vainoa kristittynä apostoli Paavalina, hän saattoi sanoa tuomioistuimessa: ”Minä olen kaikessa hyvällä omallatunnolla vaeltanut Jumalan edessä tähän päivään asti.” (Apt. 23:1) Vaikka hänen omatuntonsa saattoi olla ”hyvä” siihen aikaan, kun hän taisteli kristillisyyttä vastaan, niin sen todistus oli ollut puutteellinen, murheellisen väärä ja oli johtanut hänet taistelemaan Jumalaa vastaan. Missä oli vika?
TIEDON JA JUMALAN HENGEN TARVE
3. Miksi Raamatun tuntemus on välttämätön, jotta omatunto antaisi hyvän todistuksen?
3 Paavali vastaa: ”Olin tehnyt sitä tietämättömänä ja epäuskossa.” (1. Tim. 1:13) Jos tahdomme omantuntomme auttavan meitä iankaikkisen elämän tiellä, meidän tarvitsee tutkia ahkerasti Jumalan sanaa, Pyhää Raamattua. Miksi? Siksi, että me Raamatun tuntemuksen perusteella ja sitä elämäämme soveltamalla voimme tulla tuntemaan Jehova Jumalan, hänen persoonallisuutensa, menettelytapansa ja tarkoituksensa. Ilman selvää näkemystä Hänestä emme voi mitenkään heijastaa hänen ominaisuuksiaan ja normejaan, ja omantuntomme ääni on epäselvä ja sekava.
4. a) Mitä muuta apua tarvitaan? b) Valaise tätä. c) Mitä opimme tämän kappaleen lopussa mainituista raamatunkohdista?
4 Meidän tarvitsee myös jatkuvasti etsiä Jehova Jumalan henkeä rukoillen sitä lakkaamatta. Apostoli puhui omastatunnostaan, että se ’todisti hänelle pyhässä hengessä’, ja juuri valistuneeseen ja Raamatun valmentamaan mieleemme ja sydämeemme vaikuttavan Jumalan hengen avulla voimme olla vakuuttuneita sisimmässämme olevan todistajan oikeasta todistuksesta. (Room. 9:1) Voimme valaista tätä lapsella, joka on rakastavan isän kasvattama, isän, joka on huolellisesti juurruttanut poikaansa tietyt periaatteet ja normit ei ainoastaan sanoin vaan myös esimerkein. Olettakaamme nyt tilanne, jolloin lapsi on poissa isänsä luota ja joku yrittää saada lapsen ryhtymään isänsä periaatteiden vastaiseen tekoon. Ehkä lapsen isä ei ole koskaan maininnut juuri tuota ehdotettua tekoa. Henkilö, joka viekoittelee lasta suorittamaan teon, voi jopa sanoa: ”Onko isäsi milloinkaan nimenomaan sanonut, että sinä et saa tehdä näin?” Vastaus saattaa olla: ”Ei hän ole.” Ja silti lapsi voi hylätä ehdotuksen sanoen: ”Vaikkei isäni ole koskaan maininnutkaan sitä, niin tiedän, ettei hän haluaisi minun tekevän sitä – minä tiedän, ettei hän pitäisi siitä!” Ilman nimenomaista käskyäkin poika tietää mitä tehdä. Miksi? Koska hänellä on isänsä henki, hän tietää isänsä kannan asiassa. Samoilla tavoilla me saatamme tulla tuntemaan Jehovan kannan hänen Sanansa ja hänen Poikansa sanan sekä pyhän hengen avulla. – Vrt. 1. Kor. 2:16:een; myös siihen esimerkkiin, miten Paavalin ”henki” ohjasi Korinton seurakuntaa, niin kuin kerrotaan 1. Kor. 5:3–5:ssä.
5, 6. a) Miksi Jumalan henki ei johda kristittyjä ”lain alla”? b) Mitä sitten ’kristittyjen sydämeen kirjoitettu laki’ sisältää?
5 Apostoli sanoo Jumalan hengen johtamasta ihmisestä: ”Jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla. . . . Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus [usko, Um], sävyisyys, itsensähillitseminen. Sellaista vastaan ei ole laki.” (Gal. 5:18, 22, 23) Mitä tarkoittaa, että he eivät ole ”lain alla”?
6 Kristus Jeesus osoitti, että koko Israelille annettu lakikokoelma nojautui kahteen peruskäskyyn: Jumalan rakastamiseen kaikesta sydämestä, mielestä, sielusta ja voimasta ja siihen, että rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. (Matt. 22:36–40) Apostoli Paavalikin sanoo, että aviorikoksen, murhan, varkauden ja ahneuden kieltävät lait ”ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” (Room. 13:9, 10) Hallitseeko meitä tällainen rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan ja onko meillä täsmällinen tuntemus Jumalan sanasta sekä vahva usko? Jos on, niin me voimme pysyä ilman mitään laajempaa määräyksien, sääntöjen ja rajoituksien kokoelmaakin vanhurskauden tiellä, koska meillä on Jumalan laki ’kirjoitettuna sydämeemme’. (Hepr. 10:16) ”Laki” merkitsee pohjimmaltaan ’käyttäytymisohjetta’. Kaikesta, mitä me opimme Jumalasta sekä tutkimalla että siitä, miten hän menettelee kanssamme, tulee meidän käyttäytymisohjeemme eli ”lakimme”. Tällöin omatuntomme antaa hyvän, luotettavan todistuksen oppaaksemme.
HEIKOT JA VAHVAT OMATTUNNOT
7, 8. Millä tavalla eräitten Korinton kristittyjen omatunto oli ’heikko’, ja mikä oli yksi perussyy?
7 Mutta näin ei ole aina kastettujenkaan kristittyjen laita. Joillakuilla on ’vahva’ omatunto, toisilla ’heikko’, kuten näkyy Paavalin ensimmäisestä kirjeestä Korinton seurakunnalle. Tuossa kaupungissa myytiin yleisesti kaupungin lihakaupoissa pakanallisten korinttolaisten epäjumalalle uhraamaa lihaa. Joidenkuiden kristittyjen omatunto ei sallinut heidän syödä sellaista lihaa ilman syyllisyydentuntoa. Oliko tämä heidän omantuntonsa todistus oikea? Jollei se ollut, niin miksi ei?
8 Noilta kristityiltä puuttui vanhurskaitten periaatteitten täsmällinen tuntemus ja havaitseminen. Paavali selitti, että pakanaepäjumalat eivät ole todellisuudessa mitään, koska ei ”ole muuta Jumalaa kuin yksi”, Luoja. Sen vuoksi liha ei todellisuudessa voinut kuulua epäjumalalle, koska se ei oikeastaan ollut elossa, joten sillä ei ollut voimaa ottaa vastaan tai pitää hallussaan sellaista lihaa. Liha pysyi Jehova Jumalan omistuksessa, Hänen, jonka laillisesti ”on maa ja kaikki, mitä siinä on”. – 1. Kor. 8:1–6; vrt. 10:25, 26.
9. a) Mitkä muut tekijät voivat aiheuttaa heikon omantunnon? b) Miksi epäjumalille uhratun lihan syöminen ’tahrasi’ sellaisten omantunnon?
9 Mutta jokin muu sai heidän omantuntonsa antamaan väärän todistuksen. Sanottuaan: ”Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa”, Paavali lisää, ”vaan tottumuksesta epäjumaliin muutamat vielä nytkin syövät uhrilihaa ikäänkuin epäjumalille uhrattuna, ja heidän omatuntonsa, joka on heikko, tahraantuu siitä.” (1. Kor. 8:7) Tämä osoittaa, että menneisyytemme, ympäristömme, niiden ihmisten tottumukset, uskomukset ja asenteet, joiden keskuudessa kasvoimme, voivat myös kaikki vaikuttaa omantuntomme todistukseen. Monet korinttolaiset olivat harjoittaneet epäjumalanpalvontaa ennen kristityiksi tuloaan. Lihaan, joka oli annettu uhriksi epäjumalalle, liittyi heidän mielestään ilmeisesti tottumuksen voimasta yhä palvonnan tuntua. Syöminen olisi näin ollen, kuten Paavali sanoi, ’tahrannut heidän omantuntonsa’. Ajan mittaan tiedolla voi olla terveellinen, valistava vaikutus heidän omaantuntoonsa, se voi ’palauttaa entiselleen’ heidän näkemyksensä ja auttaa heitä voittamaan entiset ennakkoluulonsa, pelkonsa, väärät uskomuksensa ja katsantokantansa. – 2. Kor. 13:11, Um.
’MEIDÄN EI PITÄISI ELÄÄ ITSELLEMME MIELIKSI’
10. Miten ne, joilla oli vahva omatunto, saattoivat ’vahvistaa’ toisten omaatuntoa väärällä tavalla?
10 Mutta mitä sitten niiden kristittyjen piti tehdä, joiden omatunto ei ollut heikko, jotka tunsivat oikeat periaatteet ja oikean näkemyksen asiassa? Pitikö heidän väheksyä niiden epäilyksiä, joilla oli heikko omatunto? Oliko heidän kuljettava edellä ja tehtävä mitä heidän omatuntonsa salli, toisten heikosta omastatunnosta välittämättä otaksuen, että heidän oma rohkeutensa asiassa vahvistaa toisten heikkoa omaatuntoa? Paavali sanoo, että rakkauden tulee määrätä menettelymme, sillä ”tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa” niitä, jotka sitä osoittavat. (1. Kor. 8:1) Heidän piti varoa, että he noudattaessaan ”vapauttaan” eli oikeuttaan (syödä sellaista lihaa, jolla ei ollut enää mitään yhteyttä palvontaan) eivät ”koidu heikoille loukkaukseksi”. Niin, jos he söisivät lihaa, jonka tiedettiin olevan uhrattu, sillä voisi olla sellainen vaikutus, että se ’vahvistaisi’ heikkojen omaatuntoa, rakentaisi heitä, mutta ei terveellisellä tavalla, vaan niin, että heidän omatuntonsa heilahtaisi vastakkaiseen äärimmäisyyteen. Mihin? Että he todella söisivät lihaa epäjumalanpalvelukseen liittyvänä muotomenona tai ainakin söisivät sitä palvonnan tunnusta huolimatta. Tämän kristillisen seurakunnan hallitseva elin oli pyhän hengen ohjauksessa kieltänyt. – 1. Kor. 8:9, 10; Apt. 15:28, 29.
11. Miksi henkilö, joka ei toimi uskon mukaan, on jo ”tuomittu”?
11 Vaikka jonkun omatunto olisikin liian rajoittava, kenenkään ei tule juljeta kumota sitä omaatuntoa tai yrittää taivuttaa häntä menettelemään sen vastaisesti. Kuten apostolin vastaava asiankäsittely hänen roomalaisille lähettämässään kirjeessä osoittaa, niin jos joku söisi lihaa, vaikka epäilee, onko se oikein, hän olisi ”tuomittu, koska se ei tapahdu uskosta”. Kristityllä, joka toimii uskon mukaan, on puhdas omatunto; mutta jos hän toimii uskomatta siihen, että hänen menettelynsä on sopiva, ei hänen omatuntonsa olekaan puhdas, koska hän joka tapauksessa tekee kyseisen teon, vaikka hänestä tuntuu, että se on Jumalan tahdon vastainen. – Room. 14:5, 14, 23.
12. Miksi usko siis on meille niin välttämätön, jotta meillä olisi omatunto, joka antaa oikean opastuksen?
12 Vahva usko saa aikaan hyvän omantunnon, joka puhuu rohkeasti ja oikein, eikä ole antamatta tarvittavaa todistusta kriittisinä aikoina. Usko ei ainoastaan anna luottamusta, vaan se synnyttää myös uskollisuutta totuutta ja vanhurskautta kohtaan. Kristitty, joka on rakentanut vahvan uskon tiedon ja sen vilpittömän sovellutuksen sekä aidon arvostuksen ja luottamuksen avulla, on uskollinen. Vaikka hänen omatuntonsa saattaa sallia hänen tehdä sellaista, jonka tekemisestä heikkouskoisilla on epäilyjä, niin hän ei samalla puolustele itseään väärintekoihin. – Gal. 5:13.
13. Miksi on niin välttämättömän tärkeätä, että me osoitamme rakkautta ottaessamme toisten omantunnon huomioon ja hallitessamme käytöstämme sen mukaan?
13 Mutta rakkauden täytyy aina ohjata. Paavali painottaa tätä hallitsevaa periaatetta sanoessaan: ”Mutta meidän, vahvojen, tulee kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaaksensa, että hän rakentuisi.” (Room. 15:1, 2) Näyttääkseen, miten vakava asia vahvauskoiselle on olla osoittamatta huomaavaisuutta niitä kohtaan, jotka ovat heikkoja omantunnon asioissa, Paavali varoittaa: ”Mutta jos veljesi tulee murheelliseksi ruokasi tähden, niin sinä et enää vaella rakkauden mukaan. Älä saata ruuallasi turmioon sitä, jonka edestä Kristus on kuollut.” ”Kun te näin teette syntiä veljiä vastaan ja haavoitatte heidän heikkoa omaatuntoaan, niin teette syntiä Kristusta vastaan.” (Room. 14:15; 1. Kor. 8:11, 12) Se, mitä on sanottu syömisestä ja juomisesta, voidaan sanoa pukeutumisesta, huvittelusta, työstä ja kaikista muistakin ihmiselämän piirteistä. – Room. 14:21.
14. Miten täytyy vallita tasapaino sekä niiden asenteessa, joiden omatunto on kovin rajoittava, että niiden, joiden omatunto ei ole niin rajoittava? Mitkä periaatteet kumpienkin tulee aina pitää mielessä?
14 Samoin kuin vahvauskoisen on väärin väheksyä niitä, jotka ovat liian pikkutarkkoja, tai yrittää asettaa omaatuntoaan heidän omantuntonsa yläpuolelle, on myös epäröivän väärin tuomita tai arvostella niitä, jotka käyttävät kristillistä vapautta. ”Kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen”, sanoo Paavali, ja silloin ”on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.” ”Miksi minun vapauteni joutuisi toisen omantunnon tuomittavaksi?” (Room. 14:3–12; 1. Kor. 10:29, 30) Vaikka rakkauden ohjaama kristitty onkin vakuuttunut tietyistä ’oikeuksista’ tai ’vapauksista’ Jumalan sanan perusteella, hän ’ei etsi omaansa’, ei pidä kiinni oikeuksistaan eikä ole itselleen mieliksi, niin että se loukkaa toisia, vaan jäljittelee Kristusta, joka ”ei . . . elänyt itsellensä mieliksi” itsekkäällä, tahdittomalla tavalla. – 1. Kor. 8:9; 13:4, 5; Room. 15:3.
SAASTUNUT OMATUNTO
15, 16. Mikä ero on heikolla omallatunnolla ja saastuneella omallatunnolla? Valaise tätä Raamatulla.
15 On toista omata omatunto, joka on heikko tiedon puutteen takia, ja aivan toista omata saastunut omatunto sen johdosta, että hylkää totuuden tai menettelee omantunnon vastaisesti.
16 Paavali vaati osoittamaan rakkaudellista tahdikkuutta Rooman ja Korinton pikkutarkoille kristityille, joissa ilmeni ’heikkouskoisuutta’. Mutta hän neuvoi Tiitusta ’nuhtelemaan ankarasti’ Kreetan miehiä, jotka eivät olleet ”uskossa terveitä”. Miksi? Koska he eivät olleet pelkästään pikkutarkkoja tiedon puutteen vuoksi, vaan nämä miehet asettuivat mielipiteittensä opettajiksi vastustaen hallitsevan elimen hengen ohjaamaa päätöstä ympärileikkauksesta. Sekä heidän mielensä että omatuntonsa oli saastunut. Heidän tekonsa ilmaisivat sen. – Room. 14:1; Tiit. 1:9–15.
17. a) Mitä vakavia seurauksia voi olla siitä, ettei säilytä puhdasta omaatuntoa Jumalan edessä? b) Miten Ef. 4:20 esittää toisen avun heijastaaksemme Jehovan ’kuvaa ja kaltaisuutta’?
17 Väärän menettelyn harkittu noudattaminen voi johtaa omantunnon tulemiseen merkityksi eli kärvennetyksi kuin ”poltinraudalla”. (1. Tim. 4:2) Jotkut tällaiset olivat Paavalin aikana uskon ja hyvän omantunnon ’hylänneet’ ja ”uskossaan haaksirikkoon joutuneet”, ja heistä oli tullut Jumalan uskollisten palvelijoiden ja Hänen totuutensa herjaajia. (1. Tim. 1:19, 20) Kristitty saattaa palata maailman ihmisten kaltaisuuteen, jotka ovat ”pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä”. Tietämättömyytensä ja sydämensä tunteettomuuden tähden he ”ovat päästäneet tuntonsa turtumaan”, heidän omatuntonsa puolustaa heitä kaikenlaisessa irstaassa käytöksessä, saastaisuudessa ja ahneudessa. Mutta, kuten Paavali lisää, ”näin te ette ole oppineet Kristusta tuntemaan”. (Ef. 4:17–20) Jumalan Poika oli meille Malli ja Esimerkki, jonka mukaan meidän omatuntomme voidaan valmentaa antamaan oikea todistus.
TOISTEN OMAANTUNTOON VETOAMINEN
18–20. a) Kuvaile joitakin keinoja, joilla Paavali vetosi niiden omaantuntoon, joita hän palveli. b) Tyytyikö hän sen mukaan, mitä hän kirjoitti tessalonikalaisille ja korinttolaisille, vain uskomaan, että ’Jumala tietää sydämeni olevan oikeassa siinä mitä teen’?
18 Meidän tulee ehdottomasti karttaa saastuttamasta omaatuntoamme itsemme ja toisten vahingoksi. Meidän tulee kyetä sanomaan apostoli Paavalin tavalla: ”[Omatuntomme todistaa] siitä, että me maailmassa ja varsinkin teidän luonanne olemme vaeltaneet Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa, emme lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa.” – 2. Kor. 1:12.
19 Tarkastelkaamme joitakin tapoja, joilla Paavali vetosi niiden omaantuntoon, joita hän palveli. Hän ei etsinyt heihin nähden kuuluisuutta, ylistystä eikä ylivaltaa. Kukaan apostoleista ei työskennellyt ankarammin kuin hän, ja kuitenkin hän kaikkea muuta kuin valitsi itselleen erikoisetuja tai etsi parhaita aineellisia mukavuuksia ’oikeuksinaan’. Pidättyipä hän monilla tavoilla käyttämästä hänelle kuuluvia oikeuksia. – 1. Kor. 9:3–18; 15:10.
20 Hänen asenteensa ei ollut: ’Olen Jumalan oman Pojan asettama pakanain apostoli, joten en välitä siitä, mitä joku ajattelee. Se, mitä minä teen, on minun ja Jumalan välinen asia. Tiedän olevani oikeassa; hyväksykööt siis toiset sen älköötkä asettako sitä kyseenalaiseksi.’ Vaikka hänellä oli valta, hän ei ollut käskevä. Sen sijaan että hän olisi tekeytynyt voimakkaaksi taivuttelevaksi persoonaksi, hän vetosi rakkaudessa ihmisten omaantuntoon. Hän muistuttaa tessalonikalaisia siitä, että hän ja hänen seuralaisensa olivat ”lempeät . . . niinkuin imettävä äiti” ja hellässä kiintymyksessä antoivat ’ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkensäkin, sillä he olivat heille rakkaiksi tulleet’. Hän ja hänen seuralaisensa toimivat kernaasti maallisessa työssä yötä päivää, jotta eivät olisi laskeneet kallista taakkaa toisten kannettavaksi. Hän sanoo, että tessalonikalaiset ja Jumala tulivat sen todistajiksi, ’kuinka pyhät ja oikeamieliset ja nuhteettomat he olivat’. (1. Tess. 2:5–10) Samalla kun Paavali oli varma siitä, että Jumala tunsi hänen sydämensä, hän sanoi korinttolaisille: ”Minä toivon, että tekin omissatunnoissanne meidät tunnette.” – 2. Kor. 5:10–12.
21, 22. a) Riittääkö, että suosittelemme itseämme Jumalalle ja veljiemme omalletunnolle? b) Miksi on elintärkeätä vedota niiden omaantuntoon, joille viemme Valtakunnan hyvää uutista?
21 Paavali sanoo tässä samassa Korinttolaiskirjeessä itsestään ja seuralaisistaan: ”Olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.” Meidän tulee kristittyinä Jumalaan ja veljiimme nähden omaamamme puhtaan omantunnon lisäksi pyrkiä saamaan puhdas omatunto myös ’jokaisen ihmisen omaantuntoon’ nähden, maailman ihmistenkin. (2. Kor. 4:2) Teemmekö näin?
22 Meidän ei pidä milloinkaan epäillä sitä, että Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamisen edistyminen ja menestyminen riippuu suuresti ’itsemme suosittamisesta jokaisen ihmisen omalletunnolle’ siten, että säilytämme itse hyvän omantunnon sekä seurakuntana että yksilöinä. Raamatun totuuksien saarnaaminen ja opettaminen toisille ei riitä. Tämän ohella – itse asiassa osana saarnaamisestamme ja opettamisestamme – meidän täytyy vedota heidän omaantuntoonsa. He eivät voi nähdä meidän sydämeemme niin kuin Jumala voi, mutta me voimme yrittää tehdä ilmeiseksi, mitä sydämessämme on – vilpittömyytemme, rehellisyytemme, vaikuttimiemme puhtauden, epäitsekkään rakkautemme. Mutta voimmeko me tehdä sen, jollemme itse käytännössä noudata sitä, mitä saarnaamme?
23. Minkä pitäisi saada meidät yrittämään, ettemme olisi koskaan kompastuksen aiheuttajia niille, joille saarnaamme ja joita opetamme?
23 Miten huolissamme me olemme toisten, ei ainoastaan perheemme ja hengellisten veljiemme vaan myös naapuriemme, kaupunkimme asukkaiden ja maanmiestemme iankaikkisesta hyvinvoinnista? Paavali kirjoitti: ”Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele – sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä – että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. . . . veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia.” (Room. 9:1–4) Hän osoitti huolensa pyrkimällä säilyttämään käyttäytymisen, joka vetoaisi heidän omaantuntoonsa; ettei olisi koskaan tarpeettomasti vastenmielinen juutalaisten omalletunnolle. (Vrt. Room. 10:1; 1. Kor. 9:20.) Kuinka syvä halu meillä on auttaa kansaamme kuuluvia saamaan elämän? Miten pitkälle olemme halukkaita menemään välttääksemme kompastuttamasta toisia? – 1. Kor. 10:32, 33.
24. a) Mitä monet Jumalan palvelijat ovat nykyaikana tehneet suositellakseen itseään jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä? b) Mitkä kysymykset heräävät tarkasteltaviksemme tulevaisuudessa?
24 Huoli hyvän omantunnon säilyttämisestä Jumalan ja kaikkien ihmisten edessä on saanut monet Jumalan palvelijat nykyisenä aikana tekemään suuria muutoksia elämässään – jokapäiväisessä käytöksessään ja puheessaan, asenteessaan ja toisten kohtelemisessaan, työ- ja liiketavoissaan. He ’ahkeroitsevat jatkuvasti, että heillä aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä’. (Apt. 24:16) Teetkö sinä näin? Mitkä seikat muun muassa herättävät nykyään Jumalan palvelijoille omantunnonkysymyksiä? Jos vetoaminen toisten omaantuntoon vaatii joitakin muutoksia, niin tarvitsevatko he jonkin nimenomaisen lain tai käskyn tai säädöksen, mikä saa heidät tekemään tämän muutoksen? Nämä ovat kysymyksiä, jotka jätämme seuraavan Vartiotornin numeron vastattavaksi.