Lukijain kysymyksiä

● Opetan Raamattua naiselle, joka jonkin aikaa sitten uskoutui minulle ja kertoi, että hänellä oli tapana suorittaa myymälävarkauksia. Täytyykö hänen yrittää palauttaa kaikki, mitä hän on varastanut, tai jopa ilmoittautua poliisille, ennen kuin hän on pätevä tulemaan kastetuksi kristityksi?

Tällaisessa tilanteessa olevien täytyy ratkaista itse omantuntonsa mukaan, ryhtyäkö kumpaankaan noista toimenpiteistä ennen kastetta.

Raamattu vakuuttaa, että Jumalan tahto on, ”että kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen”. Sitä varten Jumala lähetti Poikansa vastaaviksi lunnaiksi. (1. Tim. 2:4–6) Jeesuksen veren puhdistava ansio on niiden ihmisten käytettävissä, jotka ovat viettäneet erittäin huonoa elämää tai syyllistyneet vakaviin synteihin, ennen kuin he ovat oppineet Raamatun totuuden, katuneet ja tehneet täyskäännöksen.

Esimerkiksi se, että Jerusalemin juutalainen yhdyskunta vuonna 33 kannatti uskonnollisia johtajiaan ja vaati Jeesuksen kuolemaa, ei merkinnyt, etteivät he voineet koskaan tulla kristityiksi. Apostoli Pietari sanoi helluntaipäivänä monille heistä: ”Tietäköön . . . koko Israelin huone varmasti, että Jumala on tehnyt hänet sekä Herraksi että Kristukseksi, tämän Jeesuksen, jonka te panitte paaluun.” He olivat siis ainakin jossain määrin syyllisiä tähän murhaan. Saatuaan piston sydämeensä he kysyivät: ”Mitä meidän on tehtävä?” Pietari vastasi: ”Katukaa, ja kastettakoon kukin teistä.” – Apt. 2:36–38.

Samanlainen oli tilanne Sauluksen suhteen, joka ’uhosi uhkaa ja murhaa’ kristittyjä vastaan ja joka oli todistamassa ja hyväksymässä Stefanuksen surmaamisen. (Apt. 7:58; 8:1; 9:1; 22:20) Saulus, joka yleisemmin tunnetaan Paavalina, myönsi myöhemmin: ”Kristus Jeesus tuli maailmaan pelastamaan syntisiä. Näistä minä olen huomattavin. Minulle osoitettiin kuitenkin armoa.” – 1. Tim. 1:15, 16.

Mutta voitaisiin kysyä, täytyykö ihmisen yrittää selvittää rikokset tai synnit, joihin hän oli syyllistynyt ennen kristillisyyden hyväksymistä.

Voisi tulla mieleen, että Mooseksen lain alaisuudessa vaadittiin hyvitystä ja korvausta varastamistapauksissa. Jos israelilainen esimerkiksi varasti härän ja hänet tavattiin sen kanssa, niin hänen täytyi palauttaa se sekä antaa toinen härkä omistajalle korvaukseksi siitä, että hän oli menettänyt härkänsä palvelukset. – 2. Moos. 22:1, 3–9.

Tai voitaisiin viitata Luukkaan kertomukseen Sakkeuksesta, jerikolaisesta veronkantajien päämiehestä, joka oli ilmeisesti käyttänyt kyseenalaisia menetelmiä kiristääkseen rahaa ja tullakseen rikkaaksi. Kun Jeesus oli kiinnittänyt suosiollisesti huomiota Sakkeukseen, tämä sanoi: ”Jos olen joltakulta kiristänyt jotakin väärällä syytöksellä, sen minä palautan nelinkertaisena.” Jeesus hyväksyi tämän vilpittömän vastauksen, joka ilmaisi uskoa ja katumusta, ja sanoi hänelle: ”Tänä päivänä on pelastus tullut tälle talolle, . . . . Sillä Ihmisen Poika tuli etsimään ja pelastamaan sitä, mikä oli kadonnut.” (Luuk. 19:1–10) Ilmeisesti Sakkeus voi veroluetteloista laskea, mitä hän oli velkaa, ja hänellä oli varoja niiden maksamiseen. Vaikkei hallitus syyttänytkään häntä kiristämisestä, hänen omatuntonsa sai hänet yrittämään maksaa takaisin, mitä hän oli kiristänyt.

On kuitenkin merkille pantavaa, että laki, jonka 2. Mooseksen kirjan 22:1, 3b–9 esittää, annettiin israelilaisille, jotka olivat antautumissuhteessa Jumalaan. Ja Sakkeus oli jo ”Aabrahamin poika”, jonka olisi pitänyt sitoutua noudattamaan Raamatun korkeita mittapuita; hänen suorittamansa takaisinmaksu oli todistus siitä, että hän katui sitä, että oli menetellyt toisin. Mutta mitä on sanottava henkilöstä, joka vasta saa tietää Jumalan mittapuut ja joka on sitä ennen tehnyt syntiä tai menetellyt rikollisesti?

Tosiasia on, että ihmisiä ei nyt ole velvoitettu Raamatun mukaan noudattamaan Mooseksen lakia, johon sisältyy 2. Mooseksen kirjan 22:1, 3b–9. (Room. 6:14) Eivätkä Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset ilmaise, että Jumala vaatisi ihmistä selvittämään kaikki menneet syntinsä tai rikoksensa, ennen kuin hänet voidaan kastaa.

Tätä valaisee Onesimuksen tapaus, joka mainitaan Raamatussa Filemonin kirjassa. Hän oli ollut orjana Kolossassa, mutta hän oli karannut. Se oli rikos, joka teki hänestä karanneen orjan. Jotkut ovat myös sitä mieltä, että Onesimos on saattanut ryöstää isännältään, jotta hän kykeni pakenemaan kaukaiseen Italiaan. Roomassa hän joutui apostoli Paavalin yhteyteen ja hänestä tuli kastettu kristitty. Paavali ei vaatinut, että Onesimuksen olisi tarvinnut ilmoittautua viranomaisille saadakseen rikoksesta rangaistuksen, ennen kuin hänet olisi voitu kastaa, eikä hän vaatinut Onesimusta menemään takaisin orjanomistajansa luo ensiksi, vaikkakin jonkin aikaa sen jälkeen kun Onesimuksesta oli tullut kristitty, Paavali kehotti häntä palaamaan ja hän oli halukas lähtemään.

Samoin nykyään joku, joka ottaa vastaan Raamatun sanoman, on saattanut aikaisemmin tehdä jonkin rikoksen ja olla jopa etsintäkuulutettu sen takia. Raamattu osoittaa, että hänen täytyy ’katua ja kääntyä saadakseen syntinsä pyyhityiksi pois’. (Apt. 3:19) Tämä merkitsee ilmeisesti sitä, että hänen täytyy ehdottomasti hylätä aikaisempi syntinen, rikollinen menettelynsä. Pietari kirjoitti kristityille: ”Älköön . . . kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tai sellaisena, joka puuttuu toisten asioihin.” – 1. Piet. 4:15.

Henkilön täytyy itse päättää, yrittääkö hän siinä määrin kuin voi, maksaa takaisin niille, joilta hän on varastanut tavaroita tai rahaa. Lähimmäisenrakkaus ohjaa tähän suuntaan. (Matt. 22:39; 7:12)a Monissa tämänkaltaisissa aiemmissa tapauksissa tällainen velkojensa tunnustaminen on johtanut hyvän todistuksen antamiseen siitä, miten hyvä vaikutus tosi uskonnolla voi olla.

Mutta joissakin tapauksissa syyllinen ei tiedä kaikkia paikkoja tai ihmisiä, joilta hän on varastanut. Tai rikos voi olla sen laatuinen, ettei hänellä ole mitään mahdollisuutta peruuttaa sitä. Hän on ehkä aiheuttanut jonkun kuoleman. Vaikka hän olisi kuinka suurissa omantunnontuskissa, hän ei voi palauttaa elämää takaisin – vain Jehova voi. (Joh. 5:28, 29) Mutta vaikka hän ei voi korjata tapahtunutta, hänen pitäisi antautua Jumalan armoille ja etsiä Jeesuksen uhriin perustuvaa anteeksiantoa. Raamattu kertoo selvästi, että juuri niin varkaat ja kiristäjät menettelivät ensimmäisellä vuosisadalla; heidät oli ’pesty puhtaiksi, pyhitetty ja julistettu vanhurskaiksi Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme hengellä’. – 1. Kor. 6:9–11; 1. Piet. 4:1–4.

On myönnettävä, että jos joku, jolla on rikollinen menneisyys, hyväksyy kristillisyyden eikä järjestä asiaa kuntoon lain mukaan ennen kastettaan, niin hänen menneisyytensä saattaa tulla myöhemmin julkisesti tunnetuksi; hänet voidaan jopa pidättää ja vangita. Sen lisäksi että tällainen tilanne saattaisi hänet huonoon julkiseen maineeseen, se saattaisi aiheuttaa kristilliselle seurakunnalle häpeää. Mutta Jeesusta arvosteltiin siitä, että hän söi syntisten ja veronkokoojien kanssa ja hyväksyi heitä opetuslapsikseen. Siihen hän vastasi, että hän tuli pelastamaan syntinsä; hän tuli parantamaan sairaita, eikä terveitä. – Matt. 9:10–13.

Jokainen rehellinen, ajatteleva henkilö voi havaita Jehovan todistajien kristillisessä seurakunnassa olevien korkeat moraalimittapuut. Tämä silmiinpistävä hyvä moraali, jota ulkopuoliset ovat julkisesti ylistäneet, ei johdu siitä, että kaikki nämä, jotka nyt ovat kristittyjä, olisivat aina olleet rehellisiä ja että heillä olisi aina ollut korkeat periaatteet. Se on sen sijaan osoitus siitä, millaisia muutoksia voidaan tehdä, kun erilaisista olosuhteista tulevat ihmiset työskentelevät mukauttaakseen elämänsä Jumalan sanan opettamaan moraaliin. Käy juuri niin kuin historioitsija tri John Lord kirjoitti varhaiskristityistä:

”Kristillisyyden todelliset suursaavutukset ilmenivät siinä, että se teki hyviä ihmisiä niistä, jotka tunnustivat sen oppeja, sen sijaan että se olisi muuttanut ulkonaisesti suosittuja laitoksia tai hallitusta tai lakeja tai jopa innostanut suurta epäuskoisten joukkoa. . . . Meillä on todisteet heidän nuhteettomasta elämästään, moitteettomasta siveellisyydestään, hyvästä kansalaiskunnostaan . . . ” The Old Roman World, s. 551, 578.

● Onko kristityn väärin käyttää kipua lievittää lääkettä, koska Jeesus paaluunnaulitsemisensa yhteydessä kieltäytyi nauttimasta viiniä, johon sekoitettu tuskaa lievittävää ainetta?

Ei välttämättä; Jeesus ilmeisesti kieltäytyi erikoissyystä.

Juuri ennen paaluunnaulitsemistaan Jeesus kieltäytyi nauttimasta juomaa, jota Matteus sanoo ”viiniksi, johon oli sekoitettu sappea”, ja jota Markus kuvailee ”viiniksi, johon oli sekoitettu mirhaa” (Matt. 27:34; Mark. 15:23) Eräs raamatunselittäjä mainitsee: ”Mirha antoi hapanviinille paremman maun ja sillä oli kuten katkeralla sapella narkoottinen ja turruttava vaikutus. Juomassa, josta Jeesus maistoi ja josta hän kieltäytyi, on voi olla molempia aineksia.”

Jeesus oli silloin saavuttamassa nuhteettoman vaelluksensa huippukohdan. (Room. 5:18, 19) On ymmärrettävää, että hän ei halunnut turtua eli tulla huumausaineen vaikutuksen alaiseksi. Hän oli rukouksessa Isälleen sanonut, että hän oli halukas ottamaan vastaan sen mitä oli edessä. Siksi oli tarpeellista ja välttämätöntä, että Jeesuksen aistit olivat täysin terävinä siinä vaiheessa. (Matt. 26:39; Joh. 10:17, 18) Kristuksen Jeesuksen täytyi olla täysin tietoinen siitä, mitä hän teki, säilyttääkseen nuhteettomuutensa ja pysyäkseen uskollisena loppuun asti.

Mutta voiko sitten kristitty ottaa vastaan kipua lievittävää lääkettä, kun hän kärsii tuskaa tai kun hänelle suoritetaan leikkaus? Raamattu puhuu hyväksyttävästi päihdyttävän juoman antamisesta kuolevalle, jotta häntä autettaisiin unohtamaan murheensa ja ehkä kipunsa. (Sananl. 31:6) Vaikka Raamattu siis aiheellisesti tuomitsee alkoholista (huumausaineesta) juopumisen, niin se ei sulje pois kipua lievittävän lääkkeen nauttimista. Sellaisen käyttäminen lääkkeenä voi palvella hyvää tarkoitusta. Asianomaisen pitäisi kuitenkin harkita, sisältyykö siihen mahdollisuus tulla riippuvaiseksi kipua lievittävästä lääkkeestä.

[Alaviitteet]