Tasapainoisen näkemyksen säilyttäminen erotetuista
1, 2. a) Miksi kristillinen seurakunta aivan oikein ryhtyy toimenpiteisiin niitä vastaan, joilla on moraaliton vaikutus sen keskuudessa, ja keillä on tässä suhteessa erikoisvastuu? b) Mitä vaaroja on toisaalta olemassa sellaisten asioitten käsittelemisessä?
VÄHÄINEN hapatus voi hapattaa koko taikinan. Niin voi myös moraaliton vaikutus tunkeutua koko seurakuntaan ja turmella sen. Jokaisen seurakunnan tulee aivan oikein haluta suojautua tällaiselta vaikutukselta, ja erityisesti seurakunnan vanhinten tulee huolehtia tämän tekemisestä. – 1. Kor. 5:6; Apt. 20:28–30.
2 On todella vaarallista olla leväperäinen tässä asiassa, niin kuin Korinton seurakunta oli leväperäinen keskuudessaan olleen väärintekijän suhteen eikä ryhtynyt puhdistamaan pois sellaista ’hapattavaa’ vaikutusta. Mutta on olemassa myös vastaavasti toinen vaara. Mikä? Se, että menee liian pitkälle toiseen suuntaan, leväperäisyydestä jäykkyyteen ja kovuuteen.
3, 4. Mikä on 2. Kor. 2:11:ssä olevien Paavalin sanojen merkitys?
3 Pankaamme merkille apostoli Paavalin toisessa kirjeessään korinttolaisille antama varoitus ilmeisesti (tekstiyhteydestä päätellen) sen syntisen yhteydessä, jota hän kuvaili ensimmäisessä kirjeessään ja joka oli täytynyt ’poistaa heidän keskuudestaan’. (1. Kor. 5:1–5, 13) Tuo väärintekijä oli tässä tapauksessa ilmeisesti katunut. Kun Paavali oli puhunut siitä, että seurakunta antaisi väärintekijälle anteeksi sen murheen, jonka tämä oli sille aiheuttanut, hän jatkoi: ”Ettei saatana pääsisi meistä voitolle, sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.” (2. Kor. 2:5–11) Mitä apostoli tarkoitti tällä?
4 Saatanan ’juoni’ on niellä kuka tahansa Jumalan palvelija, jonka hän voi niellä, ja hän kulkee ympäri ”niinkuin kiljuva jalopeura” tämän tavoitteensa toteuttamiseksi. (1. Piet. 5:8) Mies, joka oli erotettu Korintossa, oli ’luovutettu’ Saatanalle siinä merkityksessä, että hänet oli pantu pois seurakunnasta ja siten työnnetty Saatanan hallinnassa olevan maailman alaisuuteen. (1. Kor. 5:5, Um; Apt. 26:18; 1. Joh. 5:19) Kuin ”vähäinen hapatus” ”koko taikinassa” tämä mies oli ollut ”liha” eli lihallinen aines seurakunnan sisäpuolella; ja poistamalla tämän sukurutsaisen miehen hengellismielinen seurakunta oli tuhonnut ”lihan” keskuudestaan. Saatanan juoni eli tavoite on pitää kiinni tällaisesta saaliista, kunnes hänen onnistuu niellä koko ihminen tuhoten hänet hengellisesti. Jos seurakunta, vaikka täysin hyvin omintunnoin, olisi liian varovainen ja haluton ottamaan nyt todella katuvan väärintekijän takaisin ja viivyttelisi tarpeettomasti hänen takaisin ottamistaan, niin se soveltuisi Vastustajan tarkoitukseen. (Vrt. 2. Kor. 2:7.) Niinpä toiset käännökset 2. Kor. 2:11:stä sanovatkin: ”Ettei Saatana pääsisi meistä voitolle. Hänen juonensahan me tunnemme!” (Uusi testamentti nykysuomeksi) ”Ja niin ei Saatana voita meitä viekkaudella – me tunnemme kyllin hyvin, mitkä hänen aikeensa ovat [mitä hän tavoittelee, Goodspeed].” – Jerusalem Bible.
5, 6. a) Mitä väärää asennetta kristittyjen vanhinten ja seurakunnan jäsenten tulee karttaa, kun on kysymys erotetuista henkilöistä? b) Valaise tätä.
5 Seurakunnan vanhinten sekä seurakunnan yksityisten jäsenten tulee sen tähden varoa sellaisen asenteen kehittymistä, joka lähentelisi sitä, mitä jotkut juutalaiset rabbiinikirjailijat lietsoivat pakanoita kohtaan pitäen heitä todellisina vihollisina. On oikein vihata erotetun tekemää vääryyttä, mutta ei ole oikein vihata itse henkilöä, eikä ole oikein kohdella häntä epäinhimillisellä tavalla. Kuten aiemmin huomautimme, jotkin rabbiinien kirjoitukset esittivät, että pakanoille ei pitänyt antaa apua edes heidän ollessaan kuoleman vaarassa. Otaksukaamme sen tähden, että joku kristillisen seurakunnan jäsen soutelee järvellä ja näkee toisen veneen, jossa on erotettu henkilö, kaatuvan ja erotetun joutuvan veteen, missä hän ponnistelee pysyäkseen pinnalla. Voisiko kristitty jättää huomioon ottamatta sen, että hän on vaarassa, soutaa pois ja tuntea olevansa syytön Jumalan edessä – koska hukkumisvaarassa ollut oli erotettu ja häneen suhtauduttiin kuin ”pakanaan”? Totisesti ei. Se olisi julmaa ja epäinhimillistä. Me emme voi kuvitella Kristuksen Jeesuksen tekevän siten; eikä kukaan toinen ensimmäisen vuosisadan juutalainenkaan, jolla olisi ollut tasapainoinen näkemys, olisi menetellyt siten sellaisessa vaikeassa tilanteessa olevaa pakanaa tai publikaania kohtaan.
6 Mutta tarkastelkaamme vähemmän äärimmäistä tilannetta. Entä jos joku naishenkilö, joka oli erotettu, olisi läsnä seurakunnankokouksessa ja lähdettyään salista havaitsisi, että hänen lähistölle pysäköimänsä auton rengas olisi tyhjä? Pitäisikö seurakunnan miesjäsenten, jotka näkevät hänen olevan vaikeuksissa, kieltäytyä auttamasta häntä ja ehkä jättää jonkun maailmallisen ihmisen tehtäväksi tulla auttamaan häntä? Tämäkin olisi tarpeettoman epäystävällistä ja epäinhimillistä. Kuitenkin on kehittynyt juuri tällaisia tilanteita; on ehkä toimittu hyvällä omallatunnolla, mutta syynä on kuitenkin tasapainoisen näkemyksen puute.
7. Mitä voimme oppia Jehova Jumalan omasta esimerkistä tässä suhteessa?
7 Jos me jäljittelemme taivaallista Isäämme, niin me muistamme hänen osoittaneen huomaavaisuutta ensimmäistä ihmispariakin kohtaan sen erottamisen jälkeen Eedenissä varaamalla sille vaatetuksen. (1. Moos. 3:21) Tämä oli ansaitsematonta hyvyyttä näitä ihmisiä kohtaan. On niin kuin Jeesus muistutti opetuslapsiaan, että Jehova Jumala ”antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin”. (Matt. 5:45) Apostoli Paavali osoitti, että siitä riippumattomuuden tiestä huolimatta, jonka pakanakansat valitsivat vastoin Jumalan tietä, Jehova ”kuitenkaan . . . ei ole ollut antamatta todistusta itsestään, sillä hän on tehnyt [pakanoille] hyvää, antaen [heille] taivaasta sateita ja hedelmällisiä aikoja ja raviten [heidän sydämensä] ruualla ja ilolla”. (Apt. 14:16, 17) Näin ollen ei siis se, ettemme ’seurustele’ jonkun kanssa tai että kohtelemme häntä kuin ”pakanaa”, estä meitä olemasta asiallisia, kohteliaita, huomaavaisia ja inhimillisiä.
MITÄ HENGELLISEEN TOVERUUTEEN SISÄLTYY
8. a) Mitä ”seurustelemista” vastaava kreikkalainen ilmaus, jota apostoli Paavali käytti 1. Kor. 5:9, 11:ssä, merkitsee? b) Mitä merkitsee se, että ylläpitää ”toveruutta’” jonkun toisen kanssa? c) Onko se toveruutta väärintekijöitten kanssa, että kehotamme heitä katumukseen?
8 Kreikkalainen ilmaus, jota Paavali käytti ’seurustelusta jonkun kanssa’, on verbi synanamígnymi, mikä merkitsee ’yhteen sekoittamista eli liittämistä’. Sen sisältämää perusverbiä (mignymi) on käytetty Matt. 27:34:ssä kuvailemaan viinin sekoittamista katkeraan nesteeseen ja Luuk. 13:1:ssä kuvailemaan sitä, että Pilatus sekoitti verta uhreihin. Se merkitsee siis todellista yhteen sulattamista eli sekoittamista, liittämistä yhdistelmäksi tai seokseksi. Se, että me ’seurustelemme’ toisten kanssa, merkitsee, että keskuudessamme vallitsee toveruus eli ’kumppanuus’, ’ystävyys’, jossa vallitsee ’harrastusten, tunteiden jne. yhteisyys’ eli yhteinen ja keskinäinen osallistuminen niihin. Toveruus toisen kanssa merkitsee siis, että hyväksyy tuon toisen samanveroiseksi itsensä kanssa, on kiinnostunut hänen katsantokannoistaan ja ajattelee niitä osallistuen niihin ilmaisten avointa ja suosiollista asennetta. Hengellisessä toveruudessa oleminen toisen kanssa merkitsee itse asiassa, että he hengellisessä suhteessa viihtyvät hyvin yhdessä. Mutta kun me kehotamme jotakuta katumaan, niin me emme liity häneen ystävällisessä yhteisymmärryksessä; me emme osallistu hänen kanssaan mihinkään sopimattomaan asenteeseen ja tunteeseen, jollaista hän on ehkä osoittanut, vaan päinvastoin kohtelemme häntä oikaisua tarvitsevana henkilönä.
9. a) Mikä ratkaisisi sen, olisiko seurakunnan vanhimman sopivaa puhua kehotuksen sanoja erotetulle, jonka hän tapaa? b) Miksi vanhin voisi aivan oikein kehottaa sellaista, joka on erotettu, mutta joka ei ole noudattanut menettelyä, jota 2. Joh. 7–11 kuvailee?
9 Entä sitten, jos seurakunnan vanhin sattuisi tapaamaan jonkun erotetun ehkä tavanomaisissa päivittäisissä toiminnoissaan, kadulla, maallisessa työssään tai jonkin muun toiminnan yhteydessä? Menettelisikö vanhin vastoin seurakunnan erottamistoimenpidettä, jos hän puhuisi tälle kehottaen häntä ’tekemään täyskäännöksen’ ja etsimään sovitusta jälleen taivaallisen Isänsä kanssa? Olosuhteet vaikuttaisivat ratkaisevasti asiaan. Jos tuo erotettu menettelisi niin kuin väärät opettajat ja propagandan levittäjät, joita 2. Joh. 7–11 kuvailee, ja yrittäisi tahallisesti taivuttaa toisia vääriin uskomuksiin tai moraalittomiin tekoihin, niin vanhin ei luonnollisestikaan haluaisi olla missään tekemisissä sellaisen kanssa. Mutta kaikista, jotka luiskahtavat synnin tielle, ei tule ’villitsijöitä ja antikristuksia’. Jos kyseinen henkilö ei siis kuuluisi tähän luokkaan, niin eikö Jehova Jumalan oma esimerkki sallisi vanhimman puhua kehotuksen sanoja erotetulle, että hän pyrkisi saavuttamaan hyväksytyn aseman Jumalan edessä? Sen sijaan, että vanhin olisi ristiriidassa erottamisen kanssa, hän kehotuksen sanoillaan todellisuudessa osoittaisi kannattavansa erottamistoimenpidettä oikeana ja tarpeellisena.
10–12. a) Ilmaisevatko kaikki erotetut jatkuvasti taipumuksia tai tapoja, jotka tekivät heistä ”hapatuksen” kaltaisen? Valaise. b) Mille olosuhteille on siksi annettava asianmukainen merkitys ratkaistaessa oikeaa asennetta erotettuja kohtaan? c) Miten tuhlaajapoikavertaus valaisee asian ymmärtämistä tällä tavoin?
10 Huomatkaamme myös, että apostoli varoittaa 1. Kor. 5:11:ssä seurustelemasta sellaisen kanssa, joka ”on” huorintekijä tai joka harjoittaa jotain muunlaista vakavaa väärintekoa. Mutta miten on sellaisen laita, joka on erotettu siksi, että hän on ollut tällainen henkilö, mutta joka sen jälkeen antaa joko aiemmin tai myöhemmin johdonmukaisen todisteen siitä, että hän on luopunut sellaisen väärän harjoittamisesta, lopettanut sen? Voidaanko sanoa, että hän yhä ”on” huorintekijä tai mikä tahansa muu sellainen väärintekijä, mikä teki hänet ”hapatukseksi” seurakunnassa?
11 Esimerkiksi joku haureuden tähden erotettu nuori henkilö voi mennä sen jälkeen avioliittoon, kasvattaa perheen ja elää kunniallista elämää. Tai sellainen, joka erotettiin juoppoudesta, saattaa hylätä sellaisen tavan ja, mikäli hän käyttää lainkaan alkoholia, hän ehkä käyttää sitä vain kohtuullisesti. Nämä henkilöt voivat tällaisin muutoksin saada jälleen yhdyskunnan kunnioituksen. He eivät ole ehkä vielä muodollisesti anoneet, että seurakunta ottaisi heidät takaisin, mutta eikö ole kumminkin olemassa ilmeinen ero näiden ja muiden välillä, jotka jatkavat edelleen väärintekemistään, joka aiheutti heidän erottamisensa? Nuo väärän menettelyn lopettaneet saattavat yhä ilmaista jonkin verran arvostusta kristillistä totuutta kohtaan, kenties jopa puolustaa tosi kristillistä seurakuntaa, kun joku puhuu pahaa siitä. Eikö tällaisille olosuhteille tulisi antaa asiaankuuluvaa merkitystä ja eikö niiden pitäisi vaikuttaa meidän asenteeseemme seurakuntana sellaisia kohtaan?
12 Jos vertauksen tuhlaajapoika olisi palannut kotiin juopuneena ja ehkä laahaten yhtä porttotoveriaan mukanaan, isän suhtautuminen ei varmastikaan olisi ollut samanlainen. Mutta isällä oli syytä uskoa pojan tulevan oikeista vaikuttimista, ja sen sijaan, että isä olisi epäillyt pahinta, hän toivoi parasta ja meni ulos hairahtunutta poikaansa vastaan.
13. a) Mikä ilmaisee katumuksen paremmin kuin sanat, kuten ilmenee Johannes Kastajan ja apostoli Paavalin lausunnoista? b) Miten tämä periaate sitten soveltuu erotettuun?
13 Mekin nykyään haluamme käsittää, että yhtenä katumuksen parhaista todisteista eivät ole pelkästään muodollisesti lausutut sanat vaan teot. (Vrt. 1. Joh. 3:18.) Niinpä kun eräät tulivat Johannes Kastajan luo (hänen, joka kastoi ihmisiä katumuksen vertauskuvana syntien anteeksi saamiseksi), niin Johannes ei pitänyt heidän muodollista menettelyään tärkeimpänä tekijänä tai kaikkena, mitä tarvittiin. Hän käski heitä pikemminkin menemään ja tuottamaan ”katumukseen sopivia hedelmiä” ja mainitsi heille esimerkkejä tällaisista hedelmistä eli hyvistä töistä, joita ovat mm. armollisen anteliaisuuden osoittaminen, pettämisen ja kiristämisen hylkääminen ja se, ettei kisko mitään toisilta tai todista väärin toisia vastaan. (Matt. 3:7, 8; Luuk. 3:7–14; Um) Apostoli Paavali kehotti samalla lailla ihmisiä ’katumaan ja kääntymään Jumalan puoleen tekemällä katumukseen sopivia töitä’. (Apt. 26:20, Um) Kun siis joku erotettu lakkaa siitä väärinteosta, joka sai seurakunnan poistamaan hänet ”hapatuksena”, niin tätä muutosta voidaan pitää ainakin jonakin osoituksena siitä, että hän on ’kääntymässä’ ja katumassa aikaisempaa vaellustaan. – Apt. 3:19.
14. Millä muulla tavoin erotettu voi ilmaista ’katumukseen sopivaa hedelmää’, ja millaisten olosuhteitten vallitessa vanhin voisi katsoa hyväksi lähestyä sellaista henkilöä?
14 Erotettu saattaa myös ilmaista jonkin verran ’katumukseen sopivaa hedelmää’ tulemalla kristillisiin kokouksiin, jotka ovat avoinna yleisölle. Mutta jos hän tulee sinne väittelemään väärän menettelyn puolesta tai puolustelemaan sitä ja yrittämään saada toisia omaksumaan epäraamatullisen näkemyksen, niin häneen soveltuu kuvaus, jonka 2. Joh. 7–11 esittää. Mutta jollei tällaista yritetä, niin ei olisi vastoin Raamatun neuvoa, jos joku vanhin lähestyisi sellaista henkilöä (huomattuaan kenties hänen olevan kokouksissa monta kertaa) ja puhuisi kehotuksen sanoja saadakseen hänessä aikaan hengellisen parantumisen ja täydellisen paluun seurakunnan hyväksytyksi jäseneksi. – Jaak. 5:19, 20.
15. Mitä olisi sopivaa tehdä, kun erotetun on hyvin vaikeata toteuttaa haluaan käydä kokouksissa?
15 Joissakin tapauksissa erotetulla saattaa olla tosi vaikeuksia päästä tällaisiin kristillisiin kokouksiin, vaikka hän haluaisikin tulla niihin. Kokouspaikka voi olla melko kaukana, eikä käytettävissä ole ehkä yleisiä liikenneyhteyksiä. Tai muut henkilökohtaiset tai kenties ruumiilliset seikat voivat osoittautua vakavaksi esteeksi kokouksiin pääsylle. Eräässä tapauksessa muuan naishenkilö, joka oli erotettu, maksoi 30 markkaa päästäkseen vuokra-autolla yhteen kokoukseen. Hän ilmoitti vanhimmille, että hän haluaisi käydä kokouksissa, mutta ei voinut taloudellisista syistä tulla jatkuvasti tällaisin kustannuksin. Näyttipä hän halunsa aitouden eräänä sunnuntaina kävelemällä koko matkan. Jos seurakunnan jäsenet näkisivät tällaisen henkilön kävelevän näin pitkän matkan kokouspaikkaan ja heillä olisi tilaa autossaan hänelle, niin eikö olisi inhimillistä auttaa häntä?
16. Miksi on tarpeellista olla varovainen sellaisia järjestelyjä tehtäessä, ja keiden neuvoa on siksi viisasta kysyä?
16 Jollei ole mitään todisteita ”katumukseen sopivista hedelmistä” ja jos henkilön tiedetään yhä jatkavan moraalitonta elämäänsä, niin se tietysti muuttaa tilanteen, koska kuljetuksen tai muun senkaltaisen säännöllisen avun antaminen hänelle voisi osoittautua yhdyskunnassa häpeäksi seurakunnalle. Jos siis seurakunnan jäsenet tietävät, että joku on erotettu ja ilmeisesti tarvitsee ja haluaa apua voidakseen käydä kokouksissa, niin heidän olisi hyvä kysyä neuvoa seurakunnan vanhimmilta, ennen kuin itse järjestävät sitä. – 1. Piet. 2:12; 3:16.
PERHEPIIRISSÄ
17. Mitkä raamatulliset velvollisuudet ja suhteet jäävät voimaan perhepiirissä erottamistoimenpiteistä huolimatta?
17 Koska seurakunnan erottamistoimenpide ei pura veri- ja aviosuhteita, niin tilanne perhepiirissä vaatii erityisen tarkastelun. Vaimo, jonka mies on erotettu, ei vapaudu Raamatun vaatimuksesta kunnioittaa aviomiehensä johtoasemaa; ainoastaan kuolema tai Raamatun mukainen avioero miehestä aikaansaa tällaisen vapautumisen. (Room. 7:1–3; Mark. 10:11, 12) Aviomies ei myöskään vapaudu rakastamasta vaimoaan ”yhtenä lihana” hänen kanssaan, vaikka tämä olisi erotettu. (Matt. 19:5, 6; Ef. 5:28–31) Vanhemmat jäävät samaten sen käskyn alaisiksi, että heidän on ’kasvatettava lapsensa Herran kurissa ja nuhteessa’, vaikka kastettu poika tai tytär, joka on vielä alaikäinen, olisi erotettu. (Ef. 6:4) Ja kaikenikäiset pojat ja tyttäret ovat edelleen velvolliset ’kunnioittamaan isäänsä ja äitiänsä’, vaikka toinen näistä tai molemmat olisi erotettu. (Matt. 15:4; Ef. 6:2) Tätä ei ole vaikea ymmärtää, kun otamme huomioon, että Raamatun mukaan tämän maailman poliittisille viranomaisillekin on kristittyjen osoitettava asianmukaista kunnioitusta. – Room. 13:1, 7.
18. Miten vanhemmat voivat huolehtia velvollisuudestaan kasvattaa lapsiaan Herran kurissa ja nuhteessa ja samalla kunnioittaa seurakunnan erottamistoimenpidettä?
18 Perheen jäsenet voivat täyttää nämä raamatulliset velvoitukset osoittamatta silti olevansa ristiriidassa seurakunnan toimenpiteen kanssa, jolla se on erottanut yhden perhepiiriin kuuluvan. He tekevät tämän pidättymällä hengellisestä toveruudesta sellaisen kanssa. Mutta miten vanhemmat voivat sitten toteuttaa käskyn pitää lapsensa kurissa Jumalan sanan mukaan, kun yksi heidän lapsistaan on erotettu? He voivat yhä käyttää Jumalan sanaa tai Raamattua käsitteleviä julkaisuja pojan tai tyttären kasvattamisessa, mutta he käyttävät näitä oikaisevalla tavalla eikä niin, että he hengellisessä suhteessa viihtyisivät hyvin yhdessä hänen kanssaan samalla tavalla kuin on mahdollista toisten lasten kanssa. Vanhempien on itse ratkaistava se, miten he tämän hoitavat. Se ei vaadi epäystävällisyyttä, mutta he eivät suo tällaiselle erotetulle pojalle tai tyttärelle samanlaista hyväksyttyä hengellistä suhdetta kuin toisille. Erotettua poikaa tai tytärtä tulee kannustaa olemaan perheen raamatuntutkistelussa, jotta hän saisi ’Herran nuhdetta’.
19. Miten avioliitossa oleva kristitty voi osaltaan auttaa erotetun aviopuolisonsa ennalleen palauttamista olematta ristiriidassa seurakunnan erottamistoimenpiteen kanssa?
19 Samoin kun jonkun puoliso on erotettu, toinen puoliso, joka on ”yhtä lihaa” hänen kanssaan, voi oikeutetusti tehdä, minkä voi, saattaakseen sellaisen katumaan ja palaamaan takaisin seurakuntaan. Pidättyminen hengellisestä toveruudesta ei estä käyttämästä Raamattua tai Raamattua selittäviä julkaisuja, koska – kuten olemme nähneet – toveruuteen sisältyy se, että tunteet ja näkemykset ovat yhteisiä, toverillinen samanarvoisuus. Jos hyvässä asemassa oleva puoliso käyttää Jumalan sanaa tai julkaisuja, jotka perustuvat siihen, puhtaasti ennalleen palauttavina ja oikaisevina välineinä, niin se ei olisi tällaista toveruutta. Näin aviomies, joka suunnittelee lukevansa jotain raamatullista aineistoa, voisi kannustaa erotettua vaimoa kuuntelemaan, kun hän lukee sitä. Tai vaimo, jonka mies on erotettu, voisi kysyä mieheltä, haluaisiko tämä kuunnella, kun hän lukisi. Tällaisesta lukemisesta voi tietysti aiheutua keskustelua. Jos näin käy, niin toveruudesta hengellisessä mielessä voidaan välttyä, jos huolehditaan siitä, ettei osallistuta mihinkään erotetun ilmaisemaan väärään tunteeseen eikä asenteeseen eikä olla halukkaita hyväksymään mitenkään sen väärän menettelyn suvaitsemista, joka johti hänen erottamiseensa. (Ks. kirjaa Järjestö Valtakunnan saarnaamista ja opetuslasten tekemistä varten sivulta 173.)
20. a) Vaatisiko se, että isä sallii erotetun alaikäisen pojan tai tyttären palata kotiin, välttämättä hänen poistamistaan vastuullisesta asemasta seurakunnassa? Mitä liittyy asiaan? b) Mikä asettaisi kyseenalaiseksi sen, olisiko hänen suositeltavaa jatkaa sellaisessa vastuuasemassa?
20 Joissakin tapauksissa saatetaan erottaa joku alaikäinen poika tai tytär jonkin moraalittoman menettelyn takia, ja hän saattaa lähteä kotoa. Myöhemmin hän voi harkita uudelleen asiaa ja pyytää lupaa palata kotiin. Sen päättäminen, sallitaanko tämä, riippuu vanhemmista, erityisesti isästä. Kun poika tai tytär ilmaisee haluavansa kunnioittaa vanhempien johtoasemaa, niin isä voi päättää sallia hänen palata ja voi käyttää sitä keinona pojan tai tyttären saamiseksi mahdollisesti pääsemään entiselleen. Jos isä on vanhin tai avustava palvelija, niin tämän ei tarvitse välttämättä merkitä hänen poistamistaan asemastaan niin kauan kuin hän yhä nauttii seurakunnan kunnioitusta. Jos poika tai tytär haluaisi palata mutta silti jatkaisi moraalittomuuttaan, mikä johti erottamiseen, niin luonnollisestikaan isä tuskin pitäisi hyvää huolta perheensä hengellisestä hyvinvoinnista, jos hän sallisi tällaisen hengellisen saasteen lähteen tulla takaisin perhepiiriin. Se hyvinkin tekisi epäiltäväksi hänen pätevyytensä mihinkään vastuuasemaan seurakunnassa. – 1. Tim. 3:4, 5, 12.
21. Kenen täytyy oikeutetusti ratkaista, missä määrin pidetään yhteyttä kodin ulkopuolella asuviin erotettuihin sukulaisiin? Milloin ainoastaan asia kuuluisi seurakunnan vanhimmille?
21 Kun kysymyksessä ovat kodin ulkopuolella asuvat erotetut perheenjäsenet (eivät alaikäiset pojat tai tyttäret), niin kunkin perheen täytyy ratkaista, missä määrin sellaisiin pidetään yhteyttä. Seurakunnan vanhimmat eivät voi päättää tätä heidän puolestaan. Vanhimmat huolehtivat siitä, ettei seurakuntaan tuoda takaisin ”hapatusta” siten, että oltaisiin hengellisessä toveruudessa niiden kanssa, jotka täytyi poistaa ”hapatuksena”. Jos siis erotettu isä tai äiti menee käymään pojan tai tyttären luona tai katsomaan lapsenlapsiaan ja hänen annetaan tulla kristittyyn kotiin, niin tämä asia ei kuulu vanhimmille. Sellaisella henkilöllä on luonnollinen oikeus vierailla verisukulaistensa ja jälkeläistensä luona. Samoin kun pojat tai tyttäret osoittavat kunnioitusta isälleen tai äidilleen, vaikka tämä on erotettu, käymällä hänen luonaan saadakseen selville hänen ruumiillisen terveydentilansa tai mitä hän ehkä tarvitsee, niin tämä teko itsessään ei ole hengellistä toveruutta.
22. Miksi muita erotettuja perheenjäseniä alaikäisten poikien tai tyttärien lisäksi voitaisiin mahdollisesti ottaa asumaan kristittyyn kotiin, ja kenen on tehtävä ratkaisu tästä?
22 Joissakin tapauksissa kun erotettu isä tai äiti on iäkäs tai sairas ja huolenpidon tarpeessa, poika tai tytär voi katsoa parhaaksi tuoda hänet kotiinsa täyttääkseen asianmukaiset lapselle kuuluvat velvollisuutensa. Samoin myös erotetun täysi-ikäisen pojan tai tyttären kristityt vanhemmat voivat päättää ottaa hänet takaisin kotiin, jos tällä on vakavia terveydellisiä ongelmia tai jos hän on onnettomuuden vuoksi tullut työkyvyttömäksi tai on taloudellisesti hädänalaisessa asemassa. Nämä ovat ihmisystävällisiä päätöksiä, jotka kristittyjen perheitten täytyy tehdä itse, eikä seurakunnan vanhimpia vaadita puuttumaan asiaan, ellei ole varmoja todisteita siitä, että seurakuntaan tuotaisiin jälleen turmelevaa vaikutusta.
23. Millaisissa olosuhteissa ei olisi oikein sallia edes perheenjäsenen tulla vierailulle kristittyyn kotiin?
23 Mutta vaikka kysymyksessä olisivat sukulaisetkin, niin jos erotettu käyttää perhesiteitään keinona jatkaa sen kaltaista toimintaa, jota 2. Joh. 7–11 kuvailee, niin hänen kristityt sukulaisensa aivan oikein kieltävät sellaista henkilöä tulemasta heidän kotiinsa ja ilmoittavat sen sijaan erotetulle, että hän ei ole tervetullut, koska käynnin tarkoitus on edistää vääriä uskomuksia tai väärää käytöstä. – Juud. 3, 4; vrt. 5. Moos. 13:6–8.
24. Keille seurakunnan jäsenten olisi viisasta jättää johdon ottaminen erotettujen ennalleen palauttamisessa, kun kysymyksessä ei ole lihallinen sukulaisuus?
24 Kun kysymyksessä ei ole lihallinen sukulaisuus, niin seurakunnan jäsenten on hyvä ymmärtää sen menettelyn viisaus, että antavat vanhinten lauman paimenina kantaa ensisijaisen vastuun sellaisten erotettujen kehottamisesta tai auttamisesta palaamaan ennalleen, jotka, vaikka ovatkin jossakin mielessä vielä ”kaukana” kuten palaava tuhlaajapoika, ilmaisevat kuitenkin halukkuutta oikean menettelyn noudattamiseen. Vanhimmista voi joissakin tapauksissa tuntua, että jotkut tietyt henkilöt voisivat auttaa erotetun ennalleen palauttamisessa, kenties siksi, että heitä on alunperin käytetty auttamaan häntä tulemaan Raamatun totuuden tuntemukseen.
TASAPAINOISEN NÄKEMYKSEN HYÖTY
25. a) Mikä auttaa meitä säilyttämään tasapainoisen näkemyksen erotetuista? b) Mitä merkitsee se, että joku ’luovutetaan Saatanalle lihan tuhoksi, jotta henki pelastuisi’, kuten mainitaan 1. Kor. 5:5:ssä (Um)?
25 Se, että pidämme kiinni Raamatusta, emme väheksy sitä mitä siinä sanotaan emmekä lue siitä sellaista mitä siinä ei sanota, auttaa meitä säilyttämään tasapainoisen näkemyksen erotetuista. Me pidämme aina mielessä erottamisen syyn olevan se, että seurakunta pysyy puhtaana ja Jumalan hyväksymänä, vapaana turmelevasta vaikutuksesta. Sellainen ”hapatus” voisi saada koko ”taikinan”, seurakunnan, ’happanemaan’ hengellisesti. Niinpä seurakunta itse asiassa ’tuhoaa’ tämän syntisen lihallisen vaikutuksen keskuudestaan karkottamalla katumattoman väärintekijän ulkopuolelle Saatanan hallinnassa olevaan maailmaan ja tekee sen, jotta ”henki”, seurakunnan vallitseva asenne, tunne ja vaikutin, voisi säilyä, pelastua. – 1. Kor. 5:5, Um.
26. a) Mitä tasapainoinen näkemys auttaa seurakunnan jäseniä heijastamaan, ja miten tällä voi olla hyvin hyödyllinen ja rohkaiseva vaikutus henkilöihin, jotka haluavat päästä takaisin seurakuntaan? b) Mitä vanhimmat voivat nyt tuntea hyödylliseksi tehdä joidenkuiden erotettujen suhteen, jotka asuvat alueella, jota seurakunta palvelee?
26 Samalla tasapainoinen näkemys auttaa meitä jatkuvasti heijastamaan sopusointuisesti niitä jumalisia ominaisuuksia, joita on taivaallisessa Isässämme, joka on sekä vanhurskas että armollinen. Ne, jotka on ehkä erotettu ja joiden sydän panee heidät vilpittömästi haluamaan palaamista, eivät siksi tunne mitään syytä epäröimiseen tai epäilyksiin sen suhteen, miten heidän palaamisyrityksensä otetaan vastaan. He eivät pelkää, että heidät torjuttaisiin kylmästi ja välinpitämättömästi. He tajuavat, että heidän tilanteensa ei ole toivoton ja että seurakunnan vanhimmat ilmaisevat avuliaasti heille, mitä heidän on tehtävä päästäkseen takaisin hyväksyttyyn asemaan Jumalan kansan seurakunnassa ja saadakseen täysin nauttia kaikista sen suomista eduista. Jos vanhimmilla on todella syytä uskoa, että jotkut erotetut sillä alueella, jota seurakunta palvelee, ovat tietämättömiä sellaisista varauksista, niin ehkä heidän mielestään on viisasta välittää tämä tieto heille.
27. a) Mitä henkilön on olennaisen tärkeätä tehdä päästäkseen takaisin hyväksyttyyn asemaan seurakunnassa? b) Miksi ennalleen palaamista haluavien tulisi ryhtyä ilmaisemaan tätä ominaisuutta ja ottamaan tarvittavia askeleita iloksi kaikille Jumalan perheeseen kuuluville taivaassa ja maan päällä?
27 On totta, että hyväksytyn aseman saavuttaminen jälleen seurakunnassa vaatii erotetulta nöyryyden aitoa ilmaisemista. (Jes. 57:15; Jaak. 4:8–10) Mutta kysymyksessä on elämä, ja kun Jumalan hyvän tahdon ja kärsivällisyyden ”otollinen aika” on nyt käymässä vähiin, he eivät varmasti halua antaa ylpeyden estää heitä kääntymästä taivaallisen Isänsä puoleen ja etsimästä jälleen hyvää asemaa hänen edessään ja täyttä yhteyttä hänen hengellisiin lapsiinsa tai tuleviin lapsiinsa heidän onnellisessa perhesuhteessaan. (2. Kor. 6:1, 2) He ovat sen sijaan kiitollisia Jumalalle siitä, että hän on tehnyt sellaisia armollisia varauksia, jotta voisi saada anteeksi ja tulla palautetuksi ennalleen ja ymmärtää, että ’Jumalan hyvyys vetää heitä katumukseen’. – Room. 2:4.