Kristillinen rohkeus

ON AINA innoittavaa lukea esimerkkejä kristillisestä rohkeudesta. Se on yksi niistä eduista, joita saamme Raamatun lukemisesta. Ei ole epäilystäkään siitä, että Jeesus ja hänen apostolinsa antoivat meille useita esimerkkejä kristillisestä rohkeudesta. Mutta kristillisen rohkeuden esimerkit eivät rajoitu suinkaan raamatullisiin aikoihin. Esimerkiksi:

Länsiberliiniläisessä päivälehdessä Der Telegraf oli 18.7.1965 seuraava kertomus, jonka silminnäkijä oli kertonut saksalaisesta nuorukaisesta, joka oli viety keskitysleiriin natsihallinnon aikana:

”Syksyllä 1944 kuulin, että nuori Jonathan Stark oli viety Sachsenhausenin keskitysleiriin. Hänet vietiin vankikortteliin n:o 14, missä hän heti sai erikoispuvun. Tiesimme tarkalleen, mitä tämä puku merkitsi: se oli kuolinpuku. Kun kuulin tästä, niin vaikka oli kielletty menemästä katsomaan häntä, onnistuin pääsemään kosketukseen hänen kanssaan ja puhumaan hänen kanssaan yli tunnin. Toiset olivat jo huomanneet hänen päättäväisen menettelynsä, ja he pitivät hänestä hyvin paljon. Hän oli täysin tyyni, vaikka tiesikin kohtalonsa. Hän pysyi onnellisena ja osoittautui joka kuulustelussa niin lujaksi ja päättäväiseksi, että hänen käyttäytymisensä voitti jopa natsien valiovartionkin ihailun. Hän oli siihen aikaan koko leirin suuri sensaatio.

”Hänen viimeiset hetkensä olivat tiistai-iltapäivällä. Me saatoimme kaukaa nähdä hänen seisovan portin edessä, mutta emme voineet mennä hänen luokseen. Hän seisoi tyynenä ja tasapainoisena. Ammattirikollinen oli määrätty hirttämään hänet leirin komentajan läsnä ollessa. Hirttäjä asetti silmukan nuorukaisen kaulaan. Sitten, omituista kyllä, hirttäjä, vaikka olikin paatunut rikollinen, empi; leirin komentajakin unohti huutaa komennustaan. Silloin nuorukainen korotti äänensä ja kysyi: ’Miksi emmitte? Asennoitukaa Jehovan ja Gideonin puolelle!’ Ne olivat hänen viimeiset sanansa.”

Se tapahtui 21 vuotta sitten, ja kuitenkin tämän nuorukaisen rohkeus esitettiin viime kesänä Länsi-Berliinissä ilmestyvässä Der Telegrafissa. Miksi? Hänen rohkean esimerkkinsä asettamiseksi niiden nykyisten poliitikkojen vastakohdaksi, jotka eivät osoittaneet sellaista rohkeutta niinä synkkinä päivinä, joina Hitler hallitsi Saksaa. Der Telegrafin selostus päättyi kertomukseen niistä monista tuhansista, jotka olivat vangittuina natsien keskitysleireissä samanlaisen uskonsa takia Jehovaan ja joista noin kaksituhatta menetti henkensä niissä.

Miksi sitten natsit teloittivat Jonathan Starkin? Koska hän kieltäytyi palvelemasta Hitlerin sotajoukoissa. Vaikka voitaisiin väittää, että taisteluun meneminen sotilaana vaatii tietyn määrän tai lajin rohkeutta, niin varmasti tarvitaan paljon enemmän rohkeutta ja paljon jalomman laatuista rohkeutta, jotta voisi ottaa sellaisen asenteen kuin Jonathan ja katsoa varmaa kuolemaa silmiin niin tyynenä. Hänellä oli vakaumuksensa antama rohkeus. Hänen esimerkkinsä on sellainen, jollaista kaikkien antautuneitten kristittyjen tulee haluta jäljitellä.

Mikä antoi hänelle tämän rohkeuden? Hänen uskonsa Jehovaan. Sama kertomus sanoi, että hänet olivat kasvattaneet vanhemmat, jotka rakastivat ja pelkäsivät Jehovaa ja juurruttivat poikaansa Jonathaniin oikeat periaatteet ja jotka epäilemättä opettivat hänelle Jumalan sanassa olevat monet kristillisen rohkeuden esimerkit. – Ef. 6:4; 2. Tim. 3:15–17.

Apostolit Pietari ja Johannes antoivat silmiinpistävän esimerkin kristillisestä rohkeudesta kohta helluntain jälkeen. Niinpä kun jotkut viranomaiset yrittivät pelotella heitä kysymällä muuatta ihmetyötä, minkä Pietari oli suorittanut, ikään kuin he eivät olisi tienneet: ”Millä voimalla tai kenen nimeen te tämän teitte?” nuo viranomaiset kokivat elämänsä yllätyksen. He epäilemättä odottivat noiden alhaisten kalastajien olevan hämillään heidän läsnä ollessaan. Mutta eipäs. Oli aivan päinvastoin. Huomaa apostoli Pietarin rohkeus, kun hän pyhän hengen täyttämänä vastasi: ”Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä . . . niin olkoon teille kaikille . . . tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne.” Se oli rohkeata! – Apt. 4:7–10.

Lisäksi apostoli Pietari käytti tilaisuutta hyväkseen osoittaakseen, että tämä Jeesus Kristus ”on ’se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut’”, ja että ”ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman”. Miten selvää kieltä! – Apt. 4:11, 12.

Ei ihme, että kertomus jatkaa sanoen: ”Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät.” Tavallisesti tällaiset yksinkertaiset ihmiset kuin nämä kalastajat olivat hallitusmiesten edessä arkoja, hämillään ja kärsivät alemmuudentunteesta, mutta nämä miehet olivat erilaisia. Niinpä kertomus jatkaakin sanoen: ”He tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa.” Siinä oli vastaus: he olivat oppineet pelottomuutta, rohkeutta Jeesukselta Kristukselta. Juuri tällaiset esimerkit rohkaisivat nuorta Jonathan Starkia osoittamaan ilmaisemaansa rohkeutta.

Maailma ylistää sen 71-vuotiaan merimiehen ”päättäväistä rohkeutta”, joka ypö yksin ylitti Tyynen valtameren lautalla; se kiittää sen italialaisen urheutta, joka kiipesi Sveitsin Matterhornin jyrkkää rinnettä tullakseen ”kaikkien aikojen suurimmaksi vuoristokiipeilijäksi”, mutta mitä pysyvää hyötyä sellaisista uroteoista on? Voivatpa ne aikaansaada vahinkoakin synnyttämällä luomuksen palvontaa.

Kristillinen rohkeus ilmenee toisaalta velvollisuutena Jumalaa kohtaan. Koska se perustuu Jumalaan kohdistuvaan uskoon ja tottelevaisuuteen oikeita periaatteita kohtaan, se innoittaa toisia Jumalaa rakastavia tekemään samoin. – Hepr. 12:1.

Mutta jos me haluamme omata tällaista rohkeutta suuren vaaran aikana, meidän täytyy joka päivä vahvistaa uskoamme tutkimalla Jumalan sanaa, sen lupauksia ja rohkeuden esimerkkejä. Lisäksi meidän täytyy soveltaa Raamatun periaatteita meitä päivittäin kohtaavissa pikkuseikoissa. Siten tehden meillä on kristillistä rohkeutta suuren ahdistuksen aikana.