Kuka voi sanoa olevansa synnitön?

JOS joku voisi elää koko elämänsä rikkomatta milloinkaan yhtään siveysopin hyväksyttyä moraaliohjetta eli -sääntöä, niin voisiko hän sanoa olevansa synnitön? Voidaanko sanoa, että lapsi on vapaa synnistä, koska se ei kykene käsittämään, mikä on moraalisesti oikein tai väärin? Jotkut tässä materialistisessa maailmassa olevat ihmiset voivat olla halukkaita vastaamaan myöntävästi. Mutta he eivät huomaa, että syntiin sisältyy paljon enemmän kuin moraalisääntöjen rikkominen. Se koskee Jumalan lakeja. Kukaan epätäydellinen ihminen ei pysty tottelemaan näitä lakeja täydellisesti, ja koska hän ei voi sitä tehdä, niin hän on syypää syntiin. Hän ei tavoita täydellistä tottelevaisuutta Luojaansa kohtaan.

Mutta entä henkilö, joka kieltää Luojan ja väittää, että ihmisen hämmästyttävä ruumis on pelkkä sattuman tuote eikä älyllisen luomisen seuraus? Hän saattaa väittää olevansa synnitön, koska hän ei tunnusta Jumalan lakien olemassaoloa. Mutta vaikka hän kieltää nämä lait, niin hän on niiden edessä joka hetki elämässään. Aineen jokainen osanen on sitä hallitsevien lakien alainen. Koko aineellinen kaikkeus toimii erityisten lakien mukaan, ja ihminen on voinut tämän tähden käyttää joitakin niistä sovelletuissa tieteissään.

Koska lait eivät voi laatia itseään, niin niiden olemassaolo viittaa Lainlaatijaan. Hänen viisautensa ilmenee siitä ihmeellisestä tavasta, millä ne pitävät aineellisen kaikkeuden valvonnassa ja järjestyksessä. Niin kuin Hän kykenee laatimaan lait hengettömälle aineelle, samoin hän pystyy tekemään ne eläville, älyllisille luomuksillekin heidän käyttäytymisensä hallitsemiseksi. Koska ”luonnon” lakien rikkominen voi aiheuttaa kärsimystä ihmiselle, niin ei pitäisi olla vaikeata ymmärtää, miksi niiden Jumalan lakien rikkominen, mitkä hallitsevat ihmisen käyttäytymistä, voi vahingoittaa häntä. Tällainen rikkominen on tuonut epätäydellisyyden ja kuoleman.

Luojan suhteen vallitseva epäuskon henki on tehnyt vaikutuksensa tämän nykyisen maailman uskonnolliseen ajatteluun. Seurauksena on ollut eräitten kristityiksi tunnustautuvien johtopäätös, että synti rajoittuu moraaliohjeitten rikkomiseen ja että siitä pelastutaan luonteenkehityksen avulla. Toiset antavat oman määritelmänsä synnille, kuten eräskin ryhmä, mikä sanoo, että se on ”usko muun mielen tai muiden mielien kuin Jumalan mielen olemassaoloon”. Heistä pelastus synnistä merkitsee pelastumista ”katoavaisuuden tunteen harhoista”. Nämä ihmiset voivat väittää, että he ovat synnittömiä, kun syntiä katsellaan Jumalan lakeja kohtaan osoitettavan täydellisen tottelevaisuuden tavoittamattomuutena, koska he ovat antaneet aivan eri merkityksen tälle sanalle.

Monet tämänkaltaiset kristityiksi tunnustautuvat ovat taipuvaiset hylkäämään sen ajatuksen, että ensimmäisen ihmisen synti vaikuttaisi keneenkään nykyään. Rochesterin jumaluusopillisen seminaarin professori Conrad Moehlman sanoi tässä yhteydessä: ”Nykyaikainen ihminen hylkää perisynnin ja syyllisyyden, mikä on keskiaikaisen uskonnollisen yleisnäkemyksen peruste. . . . Perisynti ja syyllisyys väistyy jonain päivänä synnin tieltä, minkä ymmärretään olevan kehitysaste kohti hyvää.” Huolimatta tästä ja muista samanlaisista katsantokannoista, joita on uskonnollisten ja ei-uskonnollisten ihmisten keskuudessa, suuren Lainlaatijan kirjoitettu Sana osoittaa, että Aadamin synti on vaikuttanut kaikkiin ihmisiin.

Ihminen ei kuole siksi, että kuolema olisi luonnollinen ihmiselimistölle, vaan ensimmäisen ihmisen synnin takia. Hänen jälkeläisensä ovat perineet sen vaikutukset. Tieteellinen tutkimus on paljastanut, että ihmisruumis uusiintuu alituisesti ja että sen pitäisi teoreettisesti elää loputtomasti. Jumalan Sanassa on sanottu selvästi, että ihmisen kuoleman syynä on Aadamilta peritty synti ja epätäydellisyys: ”Niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.” – Room. 5:12.

Aadam ja Eeva saivat jälkeläisiä tehtyään syntiä eli menetettyään täydellisen nuhteettomuustavoitteensa Jumalan edessä. Koska saastaisesta ei voi tulla puhdasta, niin heidän lapsensa eivät olleet vapaita synnistä eikä sen rangaistuksesta kuolemasta. Ei pitäisi olla vaikeata käsittää tätä, kun muistetaan, että monet heikkoudet voivat siirtyä vanhemmilta lapsille perinnöllisyystietä. Miksi pitäisi näin ollen näyttää uskomattomalta, että Aadamin syntien vaikutukset ovat siirtyneet kaikille hänen jälkeläisilleen? Raamattu sanoo selvästi, että ”kaikki kuolevat Aadamissa”. (1. Kor. 15:22) Kun joku asettaa Raamatun auktoriteetin kyseenalaiseksi, koska hän ei ole tämän kanssa sopusoinnussa, niin ei voi olla seurauksena muu kuin itsepetos.

Koska kaikki ihmiset ovat perineet Aadamin synnin siksi, että se on siirtynyt sukupolvelta toiselle, niin lapset eivät ole vapaita synnistä. Daavid osoitti tämän sanoessaan: ”Äitini on minut synnissä siittänyt.” (Ps. 51:7) On totta, että lapset ovat liian nuoria voidakseen tehdä henkilökohtaisesti syntiä rikkomalla Jumalan lakeja, mutta heidän iällään ei ole mitään tekemistä Aadamilta perityn synnin kanssa. Vain sen Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden perusteella, että hän on varannut lunastusuhrin, voi ihminen vapautua Aadamin synnin orjuudesta. ”Jeesuksen Kristuksen . . . veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.” – 1. Joh. 1:7.

Ne, jotka kieltävät perineensä syntiä Aadamilta tai olevansa syypäitä syntiin Jumalan lakeja vastaan siksi, että he eivät voi olla täysin tottelevaisia, eivät puhu totta esittäessään tätä koskevia ajatuksiaan. Olkootpa he kristityiksi tunnustautuvia tai eivät, niin heidän filosofisissa tai uskonnollisissa näkemyksissään ei ole totuutta. Kuvittelu ei merkitse tosiasioita. ”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.” – 1. Joh. 1:8.

Se, jonka olemassaolo käy ilmeiseksi niistä ihmeellisistä asioista, joita me näemme tässä aineellisessa kaikkeudessa, asioista, mitkä ilmaisevat mittaamatonta viisautta ja voimaa, ei jättänyt ihmistä vaille nimenomaista ilmoitusta itsestään ja päätöksistään. Hän antoi ihmiselle kirjoitetun oppaan, missä hän selittää, miksi kaikki ihmiset ovat epätäydellisiä ja kuolevat lopulta. Pyhä Raamattu on se kirjoitettu opas, ja se on mittapuu, jolla voidaan mitata uskomusten todenperäisyys tai erheellisyys. Hän on ilmaissut siinä, kuinka hän varasi ihmisille mahdollisuuden vapautua perisynnistä ja kuolemasta. Ihminen voi määräaikana sanoa Jumalan Kristuksen välityksellä osoittaman ansaitsemattoman hyvyyden perusteella totuudenmukaisesti olevansa synnitön.