Täytyykö kristittyjen viettää sapattia?
ORTODOKSIJUUTALAINEN rabbiini käveli kuusitoista kilometriä New Yorkin Kennedyn lentokentältä kotiinsa Brooklyniin. Miksi? Koska lentokone laskeutui perjantaina auringonlaskun jälkeen ja oli vastoin hänen uskonnollisia periaatteitaan käyttää yleisiä kulkuneuvoja hänen viettämänään sapattina. Jotkut vaativat Israelissa, etteivät linja-autot eivätkä edes paloautot saa kulkea sapattina. Toisinaan nämä ortodoksijuutalaiset makaavat kadulla vieri vieressä kadun reunasta toiseen pysäyttääkseen kaiken liikenteen sapattina. Eivät tosin kaikki ortodoksijuutalaiset ajattele tällä tavoin sapatistaan.
Laki, jota nämä juutalaiset sanovat tottelevansa, on neljäs kymmenestä käskystä, ja se kuuluu (osittain): ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita.” (2. Moos. 20:8–10) Sitooko tämä sapattilaki kristittyjä vai soveltuiko se vain israelilaisiin, jotka myöhemmin on tunnettu juutalaisina?
Annettiinko se vain Israelin kansalle?
Jo kymmenen käskyn johdanto vastaa tuohon kysymykseen: ”Minä olen Herra [Jehova, Um], sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.” (2. Moos. 20:2) Ketkä Jehova vapautti Egyptistä? Jaakobin eli Israelin jälkeläiset. Huomaa tapa, jolla 5. Moos. 5:12–15 esittää neljännen käskyn: ”Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, . . . Muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.”
Keiden välillä tämän sapattilain oli todellisuudessa määrä olla merkkinä? Vain Jehovan ja Israelin välillä. 2. Moos. 31:13:een on kirjoitettu: ”Puhu israelilaisille ja sano: Pitäkää minun sapattini, sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen, tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät.” (Ks. myös Hes. 20:10–12.) Vaikka jotkut väittävät, että sapattilaki soveltui Eedenistä lähtien, Mooses ilmoitti selvästi kansalleen: ”Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.” – 5. Moos. 5:3.
Mutta eikö sapatin pitänyt olla ”ikuinen” merkki Jehova Jumalan ja hänen kansansa välillä? (2. Moos. 31:17) Ei, koska tässä ”ikuiseksi” käännetty heprealainen sana on oolám ja se merkitsee pelkästään määräämätöntä ajanjaksoa tai epävarmaa aikaa. Niinpä englanninkielinen Uuden maailman käännös kääntää sanan oolám ilmauksella ”määräämättömään aikaan asti”. Näin ollen sapatti oli oleva sitova määräämättömään aikaan asti; se voisi olla ikuinen tai ei. Se, että tätä sanaa käytetään hyvin monista muista lakijärjestelyn piirteistä, jotka aivan ilmeisesti ovat lakanneet, osoittaa, että se ei välttämättä merkitse ikuista. – 2. Moos. 12:14, 17, 24; 27:21; 28:43; 29:28.
Entä Jeesus ja hänen apostolinsa?
Viettikö Jeesus sapattia? Jeesuksen päivien uskonnolliset johtajat moittivat häntä sapatin vieton suhteen, mutta tosiasiaksi jää, että juutalaisena ja lain alaiseksi syntyneenä hän todella vietti sapattia. (Gal. 4:4) Hän piti sapatin, niin kuin Jumalan sana (eivät fariseukset) määräsi. Kun häntä syytettiin sapatin rikkomisesta, hän ei väittänyt, että sapatti ei soveltunut häneen, vaan hän osoitti sen sijaan, että oli ”lupa tehdä sapattina hyvää”. (Matt. 12:12) Mutta hän sanoi myös, että hän tuli ”täyttämään” lain. (Matt. 5:17) Miten tämä vaikutti hänen opetuslapsiinsa?
Jatkoivatko he sapatin viettämistä Jeesuksen kuoleman, ylösnousemuksen ja taivaaseen nousemisen jälkeen? Eivät. Kuitenkin he käyttivät hyväkseen paikallisia tapoja ja saarnasivat ihmisille, jotka tavallisesti kokoontuivat yhteen sapattina. Niinpä luemme, että Paavali ja hänen seuralaisensa menivät synagoogaan sapattina. Miksi? Koska silloin siellä oli ihmisiä. (Apt. 13:14–16) Ja heidän kuulijansa, joilla oli tapana kokoontua sapattina, pyysivät, että he saisivat kuulla lisää seuraavana sapattina. (Apt. 13:42–44) Joka kerta kun sapatti mainitaan Apostolien tekojen kirjassa, se liittyy ei-kristilliseen palvontaan, jota harjoitettiin joko synagoogassa tai muussa rukouspaikassa. – Apt. 16:11–13; 17:1–3; 18:4.
Toisaalta mainitaan, että joinakin kertoina Kristuksen opetuslapset tulivat yhteen viikon ensimmäisenä päivänä. (Joh. 20:19, 26; Apt. 20:7) Vaikkakaan tämä ei valtuuta kristittyjä tekemään viikon ensimmäisestä päivästä pyhää, koska Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa ei ole mitään erityistä käskyä tehdä niin, se varmasti ilmaisee, etteivät varhaiskristityt tunteneet olevansa enää velvollisia pitämään seitsemättä päivää erityisenä palvontapäivänä.
”Lain alla”
Room. 6:14:ssä sanotaan kristityille: ”Ette ole lain alla.” Jotkut, jotka pitävät kiinni sapattipäivän vietosta, väittävät kuitenkin, että vain niiden, jotka rikkovat Jumalan lain, voidaan sanoa olevan ”lain alla”, ja että kaikki, jotka pitävät sen, ovat ”vapaat laista”. Sellaiselle väitteelle ei kuitenkaan löydy mitään tukea Jumalan sanasta. Sen sijaan Raamattu sanoo: ”Me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille.” – Room. 3:19.
Myös apostoli Paavalin sanat osoittavat vääräksi heidän kantansa. Nämä sanat ovat Gal. 3:23:ssa, missä mainitaan, että ”ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina”. Jeesus ei varmastikaan ollut lain rikkoja, ja kuitenkin luemme hänestä: ”Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen.” Tämä yksi raamatunkohta itsessään osoittaa, kuinka pettävä on väite, että vain niiden, jotka rikkovat lain, voidaan sanoa olevan sen ”alla”. – Gal. 4:4.
Päivien viettämisestä varoitettu
Vaikka kristityt eivät ole kymmenen käskyn alaisuudessa, heitä neuvotaan kymmenessä käskyssä olevien periaatteiden mukaisesti. Niinpä heitä varoitetaan muiden jumalien palvomisesta, kuvainpalvonnasta, Jumalan nimen häpäisemisestä, murhasta, aviorikoksesta, varkaudesta, väärästä todistuksesta ja himoitsemisesta; heitä käsketään myös kunnioittamaan isäänsä ja äitiään. Mutta etsimme turhaan Matteuksesta Ilmestyskirjaan asti mitään nimenomaista käskyä viettää viikon seitsemättä päivää.
Päinvastoin, kristityille sanotaan nimenomaan: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo.” (Kol. 2:16, 17) Varsinkin Galatian kristittyjä nuhdeltiin tiettyjen päivien vietosta: ”Nyt . . . kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla? Te otatte vaarin päivistä ja kuukausista ja juhla-ajoista ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.” – Gal. 4:9–11.
Se, ettei varhaiskristittyjen ollut pakko viettää sapattia, voidaan nähdä Room. 14:5:stä: ”Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.” Apostoli Paavali ei olisi voinut esittää asiaa näin, jos kristityt olivat yhä velvolliset noudattamaan kymmentä käskyä. Tässä kohdassa on todella kiinnostavaa panna merkille, että varhaiset ”kirkkoisät”, kuten Justinus Marttyyri ja Tertullianus, pitivät sapatin noudattamista samaan – luokkaan kuuluvana kuin ympärileikkaus.
Jumala lakkautti lain Kristuksen välityksellä
Raamattu esittää hyvin selvästi, että Jumala lakkautti lain Kristuksen välityksellä. (Ef. 2:14–18; Kol. 2:13, 14) Jotkut väittävät, että Jumala lakkautti ainoastaan niin kutsutun seremonialain, mutta ei kymmentä käskyä. Sellaiselle jaolle ei ole kuitenkaan mitään raamatullista oikeutusta. Vuorisaarnassaan Jeesus lainasi sekä kymmenestä käskystä että lain palvontamenoja koskevista piirteistä, eikä hän tehnyt mitään erotusta niiden välille. – Matt. 5:21–42.
Pane merkille tätä samaa käsitystä tukevat henkeytetyt sanat, jotka Room. 7:4–12 esittää. Luemme siitä, että kristityt ”on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta” ja että he sen johdosta ovat ”irti laista”. Mistä laista? Vain niin kutsutusta seremonialaistako? Ei suinkaan, sillä henkeytetty kirjoittaja jatkaa lainaamalla kymmenestä käskystä: ”Älä himoitse”, ja osoittaa siten, että hän ei tarkoittanut ”lailla” ainoastaan niin kutsuttua seremonialakia vaan koko Mooseksen kautta annettua lakia, kymmenen käskyä mukaan luettuina.
Laki ja ansaitsematon hyvyys
Kautta koko Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Mooseksen laki asetetaan Jeesuksen mukana tulleen ”armon” eli ansaitsemattoman hyvyyden kanssa vastakkain. Niinpä luemme, että ”laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta”. (Joh. 1:17) Niin, ”Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo”. ”Lopulla” ei tarkoiteta pelkästään lain päämäärää vaan sen loppumista. Kristittyjä neuvotaan sen tähden: ”Synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon [ansaitsemattoman hyvyyden, Um] alla.” – Room. 10:4; 6:14.
Laki täytti tarkoituksensa valmistaessaan israelilaisia ottamaan vastaan Messiaansa, niin kuin luemme: ”Laista [on] tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.” (Gal. 3:24, 25) Keille laki oli kasvattaja? Ainoastaan juutalaisille. Niinpä kun Paavali saarnasi Ateenan ei-juutalaisille, joistakin heistä tuli uskovia, kristittyjä, vaikka he eivät olleet koskaan olleet kasvattajana toimineen Mooseksen lain alaisuudessa. – Apt. 17:22–34.
Rakkauden ”laki”
Merkitseekö tämä kaikki sitä, että koska kristityt eivät ole kymmenen käskyn alaisuudessa, he ovat vapaat tekemään, mitä tahansa he haluavat? Ei lainkaan. ”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.” (Gal. 5:13, 14) Jos kristityt olisi vapautettu ainoastaan niin kutsutusta seremonialaista, sellainen vapaus ei asettaisi yllykettä lihalle. Todistelu sisältää kuitenkin selvästi sen, että vaikka he eivät enää ole Mooseksen lain alaisuudessa, kymmenen käskyä mukaan luettuina, he eivät ole vapaat toimimaan muista piittaamatta, sillä heitä velvoittaa yhä rakkauden laki.
Room. 13:8–10 osoittaa, että tällainen rakkauden velvoitus astuu kymmenen käskyn (eikä vain niin kutsutun seremonialain) sijaan: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ’Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse’, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” Rakkauden perustavaa laatua olevan tärkeyden vuoksi Jeesus ei viitannut mihinkään kymmenestä käskystä, kun häneltä kysyttiin, mikä oli suurin käsky, vaan hän osoitti, että suurin käsky oli rakastaa Jumalaa koko sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan. – Mark. 12:29, 30.
Neljäs käsky ei ole kuitenkaan merkityksetön kristityille. He viettävät sapattia, eivät yhtä päivää seitsemästä, vaan jatkuvaa sapattia, sitä sapattia, jota Jumala alkoi viettää päättäessään luomistyönsä. (Ps. 95:8–11; Hepr. 3:7–4:8) ”Jumalan kansalle [on] sapatinlepo varmasti tuleva”, kirjoitti Paavali, ja jatkoi: ”Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon.” Miten? Ilmaisemalla uskoa Jumalan pelastusvaraukseen, pidättymällä itsekkäistä töistä ja käyttämällä elämämme sen sijaan Jumalan ylistykseksi. ”Joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan [itsensä vanhurskauttamisen teoista, itsekkäistä teoista], hänkin, niinkuin Jumala omista” luomisteoistansa. (Hepr. 4:9–11) Oletko sinä saanut saman levon?