Lukijain kysymyksiä
● Kolminaisuuteen uskovat viittaavat Johanneksen 20:28:nteen todistuksena siitä, että Jeesus on Jumala. Tuomas sanoi siinä: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” Miten tähän väitökseen voidaan vastata? – F. W., Filippiinien tasavalta.
Jeesus on Jumala. ”Jumala” merkitsee voimallista. Kristusta sanotaan ”Väkeväksi Jumalaksi” Jesajan 9:5:nnessä, ”erääksi jumalaksi” Johanneksen 1:1:sessä (Um) ja ”ainoasyntyiseksi jumalaksi” Johanneksen 1:18:nnessa (Um). Jehova ei ole ainoa jumala eli voimallinen. Se, että häntä sanotaan Kaikkivaltiaaksi Jumalaksi, ilmaisee, että on toisia jumalia, jotka eivät ole niin voimallisia, eivät kaikkivoipia niinkuin hän. Tuomas saattoi näin ollen sanoa Jeesusta Jumalaksi, mutta ei ylimmäksi JUMALAKSI, ja kolmea jaetta myöhemmin Jeesuksesta sanotaan: ”Mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.” Ei ole siis mitään syytä, miksi Johannes ei olisi voinut ilmoittaa Tuomaan puhutelleen Jeesusta jumalana, eikä Johannes suinkaan sano, että Tuomaan Jeesukselle esittämän puheen tarkoitus on saada meidät uskomaan, että Jeesus on ainoa korkein Jumala, vaan hän sanoo, että se saa meidät uskomaan, että Jeesus on Jumalan Poika. Jeesus sanoi tässä samassa luvussa (20:17): ”Minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.” Hän ei noussut itsensä luo.
Mutta kolminaisuuden kannattajat sanovat nyt, että Tuomas käytti kreikkalaista määräävää artikkelia (ho) ”Jumalan” edessä, mikä todistaa hänen sanoneen Jeesusta ylimmäksi Jumalaksi. Tämä artikkeli ”ho” on nominatiivisijassa kreikankielessä, mutta sana ”Jumala” on tässä vokatiivisijassa, ja A. T. Robertson sanoo tästä kirjassaan A Grammar of the Greek New Testament in the Light of Historical Research, sivulla 461: ”Artikkeli vokatiivin yhteydessä puhuteltaessa oli tavallinen heprealainen ja aramealainen puhetapa, kuten Aristofanes tosiaan sanoo ho pais akoloúthei. On hyvää kreikkaa ja hyvää arameaakin, kun sanotaan Abbá ho patér (Mark. 14:36), sanoipa Jeesus sitten toisen tai molemmat. Matteuksen 11:26:nnessa (nai, ho patèr) on vokatiivi. Kun artikkelia käytetään, niin täytyy luonnollisesti esiintyä nominatiivimuoto. Siten on Ilm. 18:20:nnessä molemmat yhdessä, ourané kai hoi hágioi: Puhuttelun toinen jäsen on tosiaan aina nominatiivimuodossa. Kuten Kyrie, ho Theós, ho pantokrátor (Ilm. 15:3). Vertaa Johanneksen 20:28:tta.” Sivulla 462: ”Kun Tuomas sanoi Ho kyrios mou kai ho theós mou (Joh. 20:28), niin hän antoi Kristukselle täyden tunnustuksen hänen jumalisuudestaan ja siitä, että hän oli noussut kuolleista.” Sivulla 466: ”Johanneksen 20:28:nnessa Tuomas puhuttelee Jeesusta sanoilla ho kyrios mou kai ho theós, vokatiivissa, kuten edellä. Kuitenkin on outoa, että Winer sanoo tätä pikemmin huudahdukseksi kuin puhutteluksi, ilmeisesti välttääkseen sitä johtopäätöstä, että Tuomas tuli vakuuttuneeksi Jeesuksen jumaluudesta, kun hän ilmestyi Tuomaalle ylösnousemuksensa jälkeen. Toht. E. A. Abbott noudattaa myös esimerkkiä laajahkossa todistelussa osoittaakseen, että kyrie ho theós on LXX:n tapa puhutella Jumalaa, eikä ho kyrios kai ho theós. Mutta kirjoitettuaan hän liittää huomautuksen sivulle 95, missä sanotaan, että ’tämä ei ole täysin tyydyttävä. Sillä [Johanneksen] xiii. 13 phonéite me ho didáskalos kai ho kyrios, ja Ilm. 4:11 áxios ei, ho kyrios kai ho theós hemon olisi pitänyt mainita edellä’. Tämä on miehekäs peruutus, ja hän lisää: ’Johannes on saattanut käyttää sitä tässä poikkeuksellisesti.’ Kun jätetään pois ’poikkeuksellisesti’, niin johtopäätös on oikea. Jos Tuomas käytti arameaa, niin hän käytti varmasti artikkelia. Se ei ole sen poikkeuksellisempaa Johanneksen 20:28:nnessa kuin Ilm. 4:11:nnessäkaan.”
Koska siis määräävän artikkelin käyttö oli tavallista puhuteltaessa ketä hyvänsä, niin se, että Tuomas käytti määräävää artikkelia, ei pane hänen käyttämäänsä Jumalaa merkitsemään ainoaa ylintä Jumalaa, Jehovaa. Jehova ei ollut syntynyt, vaan hän on olemassa ilman alkua. Mutta Johanneksen 1:18:nnen (Um) mukaan Kristus oli kuitenkin ainoa jumala eli voimallinen, jonka Jehova oli luonut suoranaisesti.
Jehova on siis ylin Jumala; Jeesus Kristus on yksi niistä monista, joita sanotaan jumaliksi. Saatanaa sanotaan ”tämän asiainjärjestelmän jumalaksi”, Mooseksen sanottiin olevan jumala faraolle, ja ihmisiä sanotaan Psalmissa jumaliksi ja Jeesus viittasi tähän ja todisteli, että juutalaisten ei pitäisi siitä syystä sanoa hänen herjanneen, kun hän sanoi olevansa Jumalan Poika. Ja apostoli Paavali sanoi, että on monia, joita sanotaan jumaliksi. Mutta olisi järjetöntä väittää, että nämä monet jumaliksi sanotut ovat tämän takia ylin Jumala Jehova. On samoin järjetöntä yrittää todistella, että Tuomaan viittaus Jeesukseen jumalana todistaa Jeesuksen olevan ylin Jumala, ja kaksinverroin järjetöntä, koska Jeesus osoitetaan kolmea jaetta myöhemmin Jumalan Pojaksi. – 2. Kor. 4:4; 2. Moos. 7:1; Ps. 82:6; Joh. 10:35; 1. Kor. 8:5.
Ohimennen sanoen, kun otamme huomioon, että on olemassa niin monta jumaliksi sanottua, niin eikö tämä tee tarpeelliseksi sitä, että ylimmällä Jumalalla, Kaikkivaltiaalla Jumalalla, on muista erottuva nimi, so. Jehova?
● Psalmi 110:1 puhuu Kristuksen istumisesta Jehovan oikealla puolella, mutta 5. jae sanoo Jehovan olevan Kristuksen oikealla puolella. Siinä mainittu ”Herra” on nimittäin Jehova kirjan Mitä uskonto on tehnyt ihmiskunnalle? sivulla 99 olevan esityksen mukaan. Jos Kristus on Jehovan oikealla puolella, niin eikö se merkitsisi, että Jehova on Kristuksen vasemmalla puolella? – R. R. C., Australia.
Psalmi 110 lähtee siitä näkökulmasta, että Jehova puhuu Kristukselle, ja Jehovasta puhutaan kolmannessa persoonassa ja Kristuksesta toisessa persoonassa. 1. jae (As) kuuluu: ”Jehova sanoo minun Herralleni: ’Istu minun oikealle puolelleni.’” 5. jae kuuluu ”Herra sinun oikealla puolellasi musertaa kuninkaat vihansa päivänä.” ”Sinun” tarkoittaa Kristusta, ja 5. jakeen ”Herra” on Herra Jehova. Psalmi puhuu siis ensin Kristuksesta Jehovan oikealla puolella ja mainitsee sitten myöhemmin Jehovan Kristuksen oikealla puolella olevana.
Mutta oikealla puolella olemisen ei tarvitse kuitenkaan merkitä välttämättä kirjaimellista paikkaa enempää kuin Jeesuksen kuvaannolliset sanat merkitsevät sitä, että lampaat ovat nyt kirjaimellisesti aina hänen oikealla puolellaan ja vuohet kirjaimellisesti vasemmalla. Se ei ole sen kirjaimellisempaa kuin Psalmissa 110:1 mainittu istumapaikkakaan. Jeesus ei istunut kirjaimellisesti ylösnousemuksestaan ja taivaaseennousemisestaan lähtien vuoteen 1914 asti, jolloin hän nousi valtaistuimelle asetettuna Kuninkaana. Istuma-asento merkitsi ainoastaan sitä, että hän oli toimeton mitä kuninkaallisiin velvollisuuksiin tulee. Eikä oikealla puolella olemista tule pitää välttämättä kirjaimellisena, vaan kuvaannollisena. Oikea puoli ilmaisee etusijaa, ylevyyden, suosion ja hyväksymyksen paikkaa. Vasemmalla puolella oleminen on hylkääminen ja epäsuosion asema, kuten kuvauksessa lampaista ja vuohista. Saarnaajan 10:2 ilmaisee tämän ajatuksen sanoen: ”Viisaan sydän on hänen oikealla puolellaan, mutta tyhmän hänen vasemmalla puolellaan.” (KJ) Tai: ”Viisaan mieli toimii hänen menestyksekseen; tyhmän mieli toimii hänen epäonnistumisekseen.” (Ak) Oikea edustaa tässä menestystä, vasen epäonnistumista. Olisi nurinkurista yrittää soveltaa tätä kohtaa sydämen oikeaan asemaan, sillä se on vasemmalla, olkoonpa ihminen viisas tai tyhmä. Noudattaen tätä oikeanpuolen ylevyyttä ilmaisevaa sääntöä iäkäs Jaakob pani oikean kätensä Joosefin nuoremman pojan Efraimin pään päälle ja antoi hänelle ylevämmän jäähyväissiunauksen, samalla kun hän pani vasemman kätensä vanhemman pojan Manassen pään päälle ja antoi hänelle alemman siunauksen. (1. Moos. 48:14–20) Kristuksen Jeesuksen itsensä kuvataan tämän mukaisesti sanovan taivaalliselle Isälleen: ”Ylenpalttisesti on iloa sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.” – Ps. 16:11.
Kun me emme siis yritä katsoa asioita kirjaimellisesti, ei siinä ole mitään vaikeutta, että Jehova ja Kristus ovat kumpikin toistensa oikealla puolella, niinkuin Psalmi 110:1, 5 osoittaa. Kummallakin on etusija ja ylemmyysasema toistensa kanssa.
● Paavali puhuu Roomalaiskirjeen 7:9:nnessä, niinkuin hän olisi kerran elänyt ennen lakiliiton olemassaoloa ja että hän eli, kun se alkoi. Koska se tapahtui vuosisatoja ennen hänen elinaikaansa, niin miten Paavalin sanat tulee ymmärtää? – D. S., Yhdysvallat.
Paavali esittää, että laki teki synnin tunnetuksi ja ilmaisi siten ihmisten syntisyyden. Se sai heidät vakuuttuneiksi siitä, että he ovat syntisiä, ja synti ansaitsee kuoleman. Laki toi siis synnin elämään ja teki lainalaisista kuoleman ansainneita. Paavali kirjoitti tässä yhteydessä Roomalaiskirjeen 7:9:nnessä (Um): ”Minä elin kerran erossa laista, mutta kun käsky tuli, niin synti tuli jälleen eloon, mutta minä kuolin.” Hän puhuu itsestään elävänä ennen lain antamista, mutta kun laki astui voimaan, niin se saattoi synnin eloon ja sai hänet vakuuttuneeksi kuolemasta.
Mutta miten tämä saattoi olla totta apostoli Paavalista? Lakiliitto astui voimaan tuhatviisisataa vuotta ennen hänen syntymäänsä. Hän ei ’elänyt erossa laista’, ei ollut elossa, kun laki tuli. Mutta Paavali oli sen Aabrahamin lihallinen jälkeläinen, jolle Jumala sanoi: ”Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansat maan päällä.” (1. Moos. 22:18) Aabraham oli Jumalan ystävä ja vanhurskautettu Jumalan silmissä uskonsa tähden. Ollessaan vielä syntymättömänä Aabrahamin kupeissa Paavalilla oli toivo elämästä uskon kautta. Mutta Aabraham kuoli 330 vuotta myöhemmin, lakiliitto lisättiin Jumalan lupaukseen, mikä oli annettu Aabrahamille. Tämä lakiliitto saattoi selvästi ilmi, että Aabrahamin lihalliset jälkeläiset, Israelin kaksitoista sukukuntaa, olivat syntisiä ja rikkojia. Paavali syntyi tämän lakiliiton alaisena, ja koska hän ei kyennyt vanhurskauttamaan itseään elämään lakiliiton töillä, niin hänen elämäntoiveensa sen kautta kuoli.
Hän eli siis erossa laista ennen sen tuloa ainoastaan kuvaannollisessa merkityksessä, ollen esi-isänsä Aabrahamin kupeissa. Tämä on samaa, kuin Raamatun puhe siitä, että Leevi maksoi kymmenyksiä Melkisedekille, vaikka Leevi ei elänyt ennenkuin Melkisedekin ajan jälkeen. Mutta Leevin esi-isä Aabraham maksoi kymmenyksiä Melkisedekille eräässä tilaisuudessa, ja siksi Paavali kirjoitti: ”Ja Aabrahamin kautta, niin sanoakseni, on Leevikin, joka kymmenyksiä ottaa, maksanut kymmenyksiä; sillä hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek meni tätä vastaan [ja sai kymmenykset Aabrahamilta].” (Hepr. 7:9, 10) Raamattu itse antaa täten ymmärtää, missä merkityksessä Paavali eli erossa laista eli ennen sen tuloa. – Katso The Watchtower, marrask. 1. 1945, sivua 332.