Parhaan elämäntavan valitseminen

”Teitä . . . varjellaan Jumalan voimalla . . . uskon välityksellä.” – 1. Piet. 1:4, 5.

1, 2. Millaisessa tilassa me kaikki olimme ennen kuin otimme vastaan ”hyvän uutisen”, ja miksi me voimme siis iloita?

APOSTOLI Paavali kirjoitti Efesoksen kaupungissa Aasiassa asuville kristityille: ”[Te] kerran vaelsitte tämän maailman asiainjärjestelmän mukaan . . . Niin, heidän keskuudessaan me kaikki kerran vaelsimme sopusoinnussa lihamme halujen kanssa tehden sitä, mitä liha ja ajatukset tahtoivat, ja olimme luonnostaan vihan lapsia niin kuin muutkin. Mutta Jumala, joka on rikas armosta, suuren rakkautensa vuoksi, jolla hän rakasti meitä, teki meidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa, vieläpä kun me olimme kuolleita hairahduksissa – ansaitsemattomasta hyvyydestä teidät on pelastettu.” – Ef. 2:2–5.

² Kaikki me, jotka nykyään pyrimme palvelemaan Jumalaa, olemme ennen totuuden tuntemukseen tuloamme vaeltaneet lihan mukaan. Mutta emmekö olekin onnellisia siksi, että olemme käyttäneet sitä valinnan vapautta, jonka Jumala on huomaavaisesti antanut meille, ja niin tehdessämme valitsimme elämäntavan, joka vapauttaa meidät orjuudesta ja lupaa meille ikuisen elämän?

 3. a) Mitä meiltä vaaditaan, jotta näkisimme Raamattuun perustuvan toivomme toteutuvan? b) Millä tavalla me teimme valintamme, ja mitkä kysymykset heräävät valintamme täydestä toteuttamisesta?

³ Apostoli Pietari sanoi ensimmäisen vuosisadan kristityille, että Jumala oli antanut heille ”elävän toivon”. (1. Piet. 1:3) Meilläkin on todellinen toivo tulevista asioista. Koska se mitä toivomme ei ole vielä tullut – koska me emme vielä näe toivoa toteutuneena – niin luovutammeko me? Apostoli Paavali sanoi: ”Mutta jos toivomme sitä, mitä emme näe, niin odottelemme sitä kestävinä.” (Room. 8:25) Jos siis kaikki ei tunnu toteutuvan meidän odottamallamme tavalla, meidän on yhä suuremmalla syyllä osoitettava kestävyyttä ja vahvistettava toivoamme. Tämä merkitsee sitä, että kun olemme valinneet todellisen elämäntavan, parhaan ja tosiasiassa ainoan elämäntavan, meidän täytyy pysyä tuossa valinnassamme. Me emme voi luottaa näkevämme toivomme toteutuvan, jos olemme epäröiviä ja epävakaita. (Jaak. 1:6–8) Me teimme valinnan antautuessamme Jumalalle ja vertauskuvatessamme sen kasteella. Mutta me kaikki kohtaamme joka päivä ongelmia, joiden suhteen meidän on tehtävä vähäisempiä ratkaisuja ja valintoja sopusoinnussa ensiksi tekemämme tärkeän ratkaisun kanssa. Voimmeko me jatkuvasti päivittäin tehdä oikeita valintoja, jotka pitävät meidät elämään johtavalla tiellä? Voimmeko olla varmoja siitä, että me todella tulemme näkemään toivomme täyden toteutumisen aikanaan?

Pidä kiinni valinnastasi

 4. a) Miksi meidän ei pitäisi antaa erehdysten aiheuttaman pettymyksen järkyttää meitä pois valitsemastamme menettelystä? b) Mihin vääriin asenteisiin halu toivon täyttymyksestä on johtanut kristityt menneisyydessä?

⁴ Jos me pysymme uskollisina, Jumala ei anna meidän tehdä tuhoisia erehdyksiä. Mutta joskus hän sallii meidän tehdä virheen, jotta me näkisimme, miten tarpeellista meidän on aina etsiä ohjausta häneltä ja hänen Sanastaan. Tämä vahvistaa suhdettamme häneen ja kestävyyttämme odottaessamme. Me opimme erehdyksistämme sen, että tulee olla varovaisempi tulevaisuudessa. Kristityt ovat aina kautta vuosisatojen halunneet hyvin voimakkaasti uutta asiainjärjestelmää, joka ottaa täydelliseen valvontaansa koko maan. Ja oman lyhyen elinikänsä vuoksi he ovat epäilemättä odottaneet sen tulevan omana elinaikanaan. Ne, jotka ovat yrittäneet pitää Jumalan tuomionajan ”läheisenä mielessä”, ovat useammin kuin kerran historian kuluessa odottaneet liian innokkaasti tuon päivän tulemista ja omassa mielessään yrittäneet kiirehtiä toivottujen tapahtumien saapumista. (2. Piet. 3:12) Esimerkiksi ensimmäisellä vuosisadalla apostoli Paavali näki välttämättömäksi kirjoittaa Tessalonikan kristityille sanat, jotka voimme lukea 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:1–3:sta: ”Pyydämme teitä kuitenkin, veljet, mitä tulee Herramme Jeesuksen Kristuksen läsnäoloon ja meidän kokoamiseemme hänen luokseen, ettette nopeasti järky tolaltanne ettekä minkään henkeytetyn ilmaisun tai suullisen sanoman tai muka meiltä olevan kirjeen välityksellä innostu ajattelemaan, että Jehovan päivä on tullut. Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, koska se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika.”

 5. a) Millä tavalla voimakas odotus vuoden 1975 suhteen kehittyi? b) Miksi julkaistut varovaiset lausunnot eivät hillinneet sellaista ajankohtaan kohdistuvaa kiinnostusta?

⁵ Nykyaikana tällainen into, mikä itsessään on kiitettävää, on johtanut siihen, että on yritetty asettaa määräaikoja halutulle vapautukselle kärsimyksistä ja ongelmista, jotka ovat ihmisten osana kaikkialla maailmassa. Kun kirja Iankaikkinen elämä Jumalan lasten vapaudessa ilmestyi selityksineen siitä, miten sopivaa olisi Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden alkaa samanaikaisesti ihmisen olemassa olon seitsemännen vuosituhannen kanssa, niin heräsi huomattavia odotuksia vuoden 1975 suhteen. Silloin ja sen jälkeen esitettiin lausuntoja, joissa korostettiin sitä, että se olisi vain pelkkä mahdollisuus. Valitettavasti näiden varovaisten tietojen ohella julkaistiin kuitenkin muita lausuntoja, joissa annettiin ymmärtää, että sellaisten toiveitten toteutuminen tuona vuonna oli paremminkin todennäköistä kuin vain mahdollista. On valitettavaa, että nämä jälkimmäiset lausunnot jättivät ilmeisesti varjoonsa nuo varovaisemmat lausunnot ja siten voimistivat jo heränneitä odotuksia.

 6. Yrittikö lokakuun 1. päivän Vartiotornissa 1976 esitetty tieto asettaa vastuun tällaisista odotuksista yksinomaan tai pääasiassa lukijoitten harteille? Selitä.

⁶ Käsitellessään sitä, miten epäviisasta on kiinnittää katseemme johonkin tiettyyn päivämäärään, Vartiotorni-lehti sanoi vuoden 1976 lokakuun 1. päivän numerossaan: ”Jos joku on ollut pettynyt siksi, ettei ole noudattanut tällaista ajattelutapaa, niin hänen pitäisi nyt keskittyä korjaamaan näkemystään ja ymmärtää, ettei Jumalan sana ole pettänyt häntä, vaan että hänen oma ymmärryksensä perustui väärille perusteille.” Sanoessaan ”joku” Vartiotorni tarkoitti kaikkia pettyneitä Jehovan todistajia, joihin näin ollen sisältyvät myös ne, joilla on ollut osuutta sen tiedon julkaisemisessa, joka edisti tuohon ajankohtaan kohdistuvien toiveitten voimistumista.

 7. a) Millainen vaikutus tällaisilla inhimillisillä erehdyksillä pitäisi olla uskoomme sen suhteen, mitä Jumala itse lupaa? b) Mitä Jumalan sana itse asiassa korostaa tärkeänä seikkana?

⁷ Meillä ei ole kuitenkaan mitään syytä horjua uskossamme Jumalan lupauksiin. Sen sijaan me kaikki haluamme tämän vuoksi tutkia tarkemmin, mitä Raamattu sanoo tuomiopäivästä. Siten tehdessämme me huomaamme, että ajankohta ei suinkaan ole tärkeä seikka. Tärkeää on se, että pidämme aina mielessämme sen, että on olemassa sellainen päivä – ja että se lähestyy ja että silloin meitä kaikkia vaaditaan tekemään tili. Pietari sanoi, että kristittyjen pitäisi aivan oikein ’odottaa ja pitää läheisenä mielessä Jehovan päivän läsnäoloa’. (2. Piet. 3:12) Jokin edessä oleva päivämäärä ei ole tärkeä, vaan kristityn jokapäiväinen vaellus. Hänen ei tulisi elää yhtään ainoaa päivää muistamatta, että hän on Jehovan rakkaudellisen huolenpidon ja ohjauksen alainen ja että hänen tulee alistua siihen. Lisäksi hänen tulee muistaa, että hän joutuu tilille teoistaan.

 8. a) Miten Jeesuksen ja Paavalin sanat todistavat sellaisen näkemyksen oikeaksi? b) Milloin on se ”loppu”, johon asti meidän täytyy kestää, ja mitä me voimme tietää sen saapumisajasta?

⁸ Jeesus esitti syyn siihen, miksi meidän tulisi pitää tämä mielessämme, kun hän sanoi: ”Sillä Ihmisen Pojan on määrä tulla Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen käyttäytymisensä mukaan.” (Matt. 16:27) Myös apostoli Paavali sanoi: ”Me kaikki tulemme seisomaan Jumalan tuomarinistuimen edessä . . . Niinpä siis kukin meistä on tekevä itsestään tilin Jumalalle.” (Room. 14:10–12) Ja ”meidän kaikkien täytyy tulla ilmeisiksi Kristuksen tuomarinistuimen edessä, jotta kukin saisi palkkansa siitä, mitä ruumiin välityksellä on tehty, sen mukaan mitä hän on harjoittanut, olkoonpa se hyvää tai inhottavaa”. (2. Kor. 5:10) Paljonko meillä on vielä aikaa ennen sellaisen tilin tekoa? Jeesus sanoi: ”Joka on kestänyt loppuun asti, se pelastuu.” (Matt. 24:13) Milloin ”loppu” tulee? Tuo loppu voi tulla joko tämän asiainjärjestelmän lopussa tai yksilön omassa kuolemassa ennen sitä. Paljonko kullakin meistä siis on vielä aikaa? Kukaan ei voi laskea kuolinpäiväänsä. Jeesus sanoi samoin apostoleilleen Jumalan valtakunnan perustamisen ajankohdasta: ”Ei ole teidän asianne saada tietoa ajoista eikä ajanjaksoista, jotka Isä on omassa tuomiovallassaan asettanut.” (Apt. 1:7) Meidän on mahdotonta laskea etukäteen maailman lopun aikaa.

Toivomme täyttymys

 9. Mitkä Pietarin sanat voivat antaa meille luottamusta tekemässämme valinnassa pysymiseen?

⁹ Jos joku pelkää, ettei hän mahdollisten koettelemusten takia pysyisikään valinnassaan palvella Jumalaa ja Kristusta, hän kuunnelkoon apostoli Pietarin sanoja. Tämä apostoli vakuuttaa meille, että toivomme on aivan varma, jos pidämme lujasti siitä kiinni Jumalaan ja hänen varmoihin lupauksiinsa omaamamme uskon välityksellä. Hän sanoo: ”[Teitä] varjellaan Jumalan voimalla siihen pelastukseen kohdistuvan uskon välityksellä, joka on valmis paljastettavaksi viimeisenä ajanjaksona.” (1. Piet. 1:3–5) Mitä me opimme näistä sanoista?

10, 11. a) Kenelle kuuluu todellinen kunnia siitä, että olemme ottaneet vastaan ”hyvän uutisen”, ja miksi? b) Miten Jumala tekee mahdolliseksi sen, että ihmiset voivat ymmärtää totuuden valon? c) Mitä 1. Korinttolaiskirjeen 2:9 osoittaa ihmisten kyvystä ymmärtää omin avuin Jumalan totuuksia?

¹⁰ Kun me ensi kerran kiinnitimme huomiota ja kuuntelimme uskoen meille julistettua ”hyvää uutista”, niin saatoimmeko me sopivasti kiittää itseämme siitä, että meillä oli riittävästi järkeä nähdä sen arvo ja tajuta se heti? Emme. ”Ollessamme vielä heikkoja”, avuttomia pelastamaan itseämme, ”ollessamme vielä syntisiä”, niin, ollessamme vielä vihollisia meidät ’sovitettiin Jumalan kanssa hänen Poikansa kuoleman välityksellä’. (Room. 5:6–10) Ketä meidän siis tulee kiittää siitä suositusta asemasta, jossa me nyt olemme? Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kukaan ei voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka on lähettänyt minut, vedä häntä.” (Joh. 6:44) Omasta aloitteestamme emme koskaan voisi tulla tuntemaan Jumalaa. Meidän epätäydellinen, syntinen ihmisluontomme ei koskaan sallisi sen tapahtua.

¹¹ Me voimme kuitenkin etsiä Jumalaa, sillä ”hän ei ole kaukana meistä kenestäkään”. (Apt. 17:27) Jos me etsimme ja hapuilemme Jumalaa, se miellyttää häntä. Silloin hän lähestyy meitä. (Jaak. 4:8) Jumala tuntee etsivien sisäisen halun ja lähettää hänen luokseen jonkun kertomaan ”hyvästä uutisesta”; ja tutkiessaan Jumalan sanaa etsijä herää näkemään oman tilanteensa Jumalan antaman pyhän hengen avulla. Sitten, jos hän osoittaa uskoa siihen, mitä Jumala sanoo, hän voi tulla ulos pimeydestä. Ihmisen kyvystä Raamattu sanoo: ”Silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut eikä ihmisen sydämessä ole kuviteltu sitä, minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.” (1. Kor. 2:9) Oman inhimillisen ajattelumme ja halujemme avulla me emme olisi koskaan voineet ymmärtää totuutta, ellei Jumala olisi tuntenut sääliä meitä kohtaan ja auttanut meitä henkilökohtaisesti.

12. a) Mitä meidän täytyy alituisesti pitää mielessämme, jotta pysyisimme alkuperäisessä valinnassamme? b) Miten Jumala voi varjella meidät vaaroilta, joihin puutteellinen havaintokykymme voi saattaa meidät?

¹² Kun siis tiedämme, että Jumala näkee meidän ahdinkomme ja auttaa meitä aivan alusta asti, voimme ymmärtää, miten meidän on mahdollista pysyä alkuperäisessä valinnassamme vuosien vieriessä. Tosiasiassa Jumala voi saada meidät kasvamaan hengellisesti. Kuten Pietari sanoo, meitä varjellaan Jumalan voimalla. Meidän täytyy tunnustaa, että kun meistä on tullut kristittyjä, me emme pysty kestämään voittoisina oman voimamme, viisautemme tai ymmärryksemme avulla – me emme voisi koskaan selviytyä omin voimin. Esimerkiksi meidän havaintokykymme on usein puutteellinen. Monesti me joudumme täysin huomaamattamme tilanteisiin ja olosuhteisiin, joissa kristillinen nuhteettomuutemme on suuressa vaarassa. (Gal. 6:1) Me saatamme olla ottamaisillamme askeleen, joka voisi johtaa meidät turmioon. Mutta Jumala, joka seuraa tilannetta, rakastaa ja säälii meitä ja pitää meille antamansa lupaukset ja saattaa juuri oikealla hetkellä pelastaa meidät vaarasta. Koettuaan tällaista ’varjelua’ ja Jumalan valvovaa huolenpitoa muinaisen Israelin kansan kuningas Daavid sanoi: ”Sinä pelastit minun sieluni kuolemasta, minun jalkani kompastumasta, että minä vaeltaisin Jumalan edessä, eläväin valkeudessa.” – Ps. 56:14.

Varjeltu verivelasta

13, 14. a) Kuinka Daavid joutui vaarallisen lähelle viattoman veren vuodattamista? b) Kuinka Abigail auttoi häntä kääntymään pois väärästä menettelystä?

¹³ Yksi esimerkkitapaus siitä, miten Jumala varjeli ja säästi Daavidin hänen omilta epätäydellisiltä järkeilyiltään ja mielijohteiltaan, on merkitty muistiin 1. Samuelin kirjan 25. lukuun. Kun Daavid eli lainsuojattomana paeten kuningas Saulin järjestämää murhanhimoista ihmisajojahtia, Daavid ja hänen miehensä auttoivat, varjelivat ja suojelivat israelilaisia jokaisen tilaisuuden tullen. Yksi apua saanut oli hyvin rikas Naabal-niminen israelilainen. Kerran kun Daavid ja hänen miehensä olivat leiriytyneinä näkömatkan päähän Naabalin paimenista ja laumoista, Daavidin miehet toimivat suojamuurina ryöstäjiä vastaan, mutta he eivät pyytäneet eivätkä ottaneet mitään palkaksi palveluksistaan. Myöhemmin kun Daavidin miehet olivat puutteessa, Daavid ystävällisesti pyysi Naabalia israelilaisveljenä auttamaan häntä antamalla hänelle ruokalahjoituksen. Sen sijaan että Naabal olisi ilmaissut kiitollisuutta ja Mooseksen lain kehotusten mukaista epäitsekkyyttä, hän karjui herjauksia Daavidin miehille.

¹⁴ Tämä ilkeä, kiittämätön teko raivostutti Daavidia niin, että hän lähti 400 miestä mukanaan kostamaan Naabalille ja hänen huonekunnalleen. Mutta kuultuaan miehensä ilkeämielisestä käytöksestä Naabalin vaimo Abigail kiirehti Daavidin luo mukanaan runsas aineellinen lahja. Hän pyysi hartaasti Daavidia hänen Jehovaan omaamansa suhteen perusteella kääntymään pois kostoaikomuksestaan sanoen: ”Ei sinua kaada eikä herrani tuntoa vaivaa se, että olisit aiheettomasti vuodattanut verta ja että herrani olisi itse auttanut itseänsä.” Daavid tuli järkiinsä ja vastasi: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka tänä päivänä lähetti sinut minua vastaan. Ja siunattu olkoon sinun ymmärtäväisyytesi, ja siunattu ole sinä itse, joka tänä päivänä estit minut joutumasta verivelan alaiseksi ja auttamasta itseäni omalla kädelläni.” – 1. Sam. 25:31–33.

15, 16. a) Jos Daavid olisi jatkanut omaan suuntaansa, mihin kahteen väärintekoon hän olisi syyllistynyt, ja mikä pelasti hänet tästä? b) Minkä läksyn opimme tästä, ja mikä vaikutus sillä pitäisi olla meihin?

¹⁵ Inhimillisestä näkökulmasta katsoen Daavid tunsi, että hänellä oli oikeus lähteä kostamaan Naabalille hänen pahuutensa. Mutta jos hän olisi kostanut, hän olisi luottanut itseensä hankkiessaan itselleen hyvitystä ja puhdistaessaan maineensa. Lisäksi hän olisi saattanut itsensä verivelkaiseksi tappamalla Naabalin huonekunnan syyttömiä jäseniä. Mikä pelasti hänet? Jehova Jumala tarkkaili tilannetta, ja hän varjeli hänet tästä synnistä.

¹⁶ Tästä esimerkistä näemme, että me emme voi luottaa itseemme sen suhteen, että jatkaisimme pelastukseen johtavalla tiellä, vaan meidän tulee aina turvata Jumalaan, joka valvoo meitä ja johdattaa meitä turvallisesti eteenpäin. Tämän tulisi antaa meille luottamusta ja tehdä meidät nöyriksi.

17. a) Pitäisikö meidän ajatella, ettei Jumala tee niin paljon nykyisen nöyrän palvelijansa hyväksi? b) Millä tavoilla Jumala voi varjella meitä, ettemme tekisi vakavia väärintekoja?

¹⁷ Joku saattaa kuitenkin sanoa: ’Hänhän oli Jehovan voideltu kuningas Daavid, jonka kanssa Jumala oli tehnyt liiton valtakunnasta. Ehkä hän ei kiinnittäisi niin suurta huomiota meihin.’ Voimmeko me todella sanoa, että Jumala, joka osti meidät Poikansa kalliilla verellä, ei varjelisi meidän elämäämme aivan yhtä innokkaasti? Varmasti hän varjelee. Samoin kuin Jumala pelasti Abigailia käyttämällä Daavidin tekemästä harkitsematonta, tuhoisaa tekoa, hän aivan varmasti pelastaa myös meidät. Samoin kuin hän sai Abigailin pelastamaan Daavidin, hän saattaa käyttää Sanaansa Raamattua, enkeleitään tai toista kristittyä, tai hän saattaa antaa olosuhteitten kehittyä johdatuksestaan sellaisiksi, että me pelastumme tekemästä jotakin typerää, jos meillä on uskoa ja me jatkamme rukoillen nöyrää vaellusta ja luotamme häneen.

18, 19. Miten sellainen tieto voi rohkaista meitä kestämään uskollisesti valitsemallamme tiellä, ja mikä kysymys jää vastattavaksi?

¹⁸ Kuinka lohdullista ja rohkaisevaa tämä asioiden ymmärtäminen onkaan! Jumala ei sano: ’No niin, nyt tiedät mitä tehdä ja kaikki riippuu sinusta itsestäsi.’ Sen sijaan hän on rakkaudellisesti kiinnostunut meidän pelastumisestamme ja suojelee meitä aktiivisesti niin kauan kuin me säilytämme uskomme häneen ja hänen Poikansa välityksellä annettuihin lunnaisiin. ”Hän tietää, minkäkaltaista tekoa me olemme: hän muistaa meidät tomuksi”, ja hän tietää, että oman onnemme nojaan jätettyinä me epäonnistuisimme ponnisteluissamme pysyä vanhurskauden tiellä loppuun asti. – Ps. 103:10–14, 17, 18; vrt. Ps. 38:5, 23; 40:13, 14; 130:3, 4.

¹⁹ Merkitseekö tämä sitä, että meillä on tuskin mitään osuutta uskollisina vaeltamisessa – että se on kokonaan Jumalan asia? Ei suinkaan, kuten seuraava raamatullinen aihe osoittaa.

[Kuva s. 19]

Samoin kuin Jehova varjeli Daavidin hätiköidystä, tuhoisasta teosta käyttämällä Abigailia, hän epäilemättä pelastaa meidätkin