Jumalan kätketty viisaus – pyhä salaisuus

”Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, . . . Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken.” – 1. Kor. 2:14, 15.

 1, 2. a) Miten, inhimillisesti puhuen, kristillinen liike sai alkunsa ja muodostui? b) Mitkä kysymykset heräävät kristillisten raamatunkirjoittajien katsantokannasta?

YLI tuhannen viidensadan vuoden ajan näytti siltä kuin Israelin kansa olisi ollut määrätty ainaisesti olemaan Jehovan väline hänen päätöksensä toteuttamisessa. Se oli hänen valittu kansansa ja luotti lujasti hellimiinsä Kirjoituksiin sen todistamiseksi. Sitten tapahtui heidän hallitusmiehilleen järkyttävä seikka. Ilmestyi uusi saarnaaja, ja hänen ympärillään alkoi uusi liike. Kolmen ja puolen vuoden jälkeen näytti siltä, että tämä uusi liike voitiin jättää unhoon epäonnistumana, sillä noiden hallitusmiesten onnistui päästä sen johtajasta saattamalla hänet julkisen häväistyksen kohteeksi ja naulaamalla hänet kidutuspaaluun. Hänen harvat seuraajansa menivät maan alle ja kokoontuivat suljettujen ovien takana. (Joh. 20:19) Mutta oliko se unhoonjäänyt? Vain viisikymmentä yksi päivää myöhemmin tapahtui vielä järkyttävämpää. Tuo uusi liike nousi jälleen eloon ja levisi kulovalkean tavoin! Sen puhemies, nimeltään Pietari, aiheutti sytyttävän yleisen esitelmän jälkeen – missä hän todisti kaikki ydinkohdat juutalaisten omilla kirjoituksilla – sen, että hänen kuulijansa ”saivat . . . piston sydämeensä”, ja seurauksena oli, että ”jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua” tuohon liikkeeseen. Liike kasvoi ja levisi seuraavat kolme ja puoli vuotta. Sitten tapahtui aivan erikoista, mikä yllätti tuon liikkeenkin. Tuo sama puhemies otti ennenkuulumattoman askeleen ja avasi halveksituille, ympärileikkaamattomille pakanoille oven päästäen heidät liittymään heidän riveihinsä. Sen jäseniä, jotka kuuluivat nyt moniin kansallisuuksiin, alettiin pian järjestää seurakunniksi kaikkiin osiin maailmaa. Liike alkoi hahmottua välineeksi, mitä voitiin käyttää tietyssä tarkoituksessa. Mitä se kaikki merkitsi? – Apt. 2:37, 41; 10:44–48.

² Olemme seuranneet tähän asti tämän uuden liikkeen alkuperää ja kasvua sellaisena, miltä se saattaa näyttää ihmisistä. Mutta muista kumminkin, että meitä kiinnostaa edellisen tarkastelumme jälkeen sen katseleminen Kreikkalaisten kirjoitusten kristillisten kirjoittajien näkökulmasta. Arvostelivatko he tätä liikettä, mikä tuli tunnetuksi kristillisenä kirkkona, pelkästään inhimilliseltä näkökannalta? Vai voidaanko todistaa, että heidän käsityksensä ilmaisee voimakkaasti Jumalan henkeytyksen ja jumalallisen alkuperän, mikä tekee mahdottomaksi kunnian antamisen ihmisille sen synnystä? Tämä on se vaativa kysymys, minkä haluamme ratkaista.

HENGELLINEN KANSA

 3. Mitä kristillisen liikkeen kansana olemisesta voitiin väittää inhimilliseltä kannalta katsoen?

³ Olemme aikaisemmin osoittaneet, kuinka Jumalan aikaisempi välikappale, lihallinen Israel, oli todella kansa joka suhteessa. Mutta entä tämä uusi välikappale? Inhimillisten mittapuitten mukaan päätellen se ei täytä yhtään ainoata niistä vaatimuksista, jotka kertasimme ja jotka oikeuttavat kutsumaan sitä kansaksi. Mihin on sen maa merkitty kartalla? Tosi kristittyjen on havaittu apostolien päivistä lähtien olevan hajallaan yli maailman. Heidän ei voida mitenkään sanoa olleen tai olevan yhteistä sukujuurta tai puhuvan samaa kieltä. Hallintoon nähden tosi kristityt ovat olleet ja ovat monien hallitusten lainkuuliaisia alamaisia kaikissa eri maissa, joissa on vaihtelevat tavat, perinteet ja laitokset.

 4. Millä tavalla Raamattu sanoo tätä liikettä kansaksi?

⁴ Nuo kristityt kirjoittajat puhuvat kuitenkin tästä liikkeestä kansan muodostajana eikä vain samojen uskomusten yhdistämänä ihmisjoukkona: ”Mutta te olette ’valittu suku, . . . pyhä kansa.’” Miten tämä pitää paikkansa? Vastaus on, että he ovat hengellinen kansa, sillä Paavali sanoo: ”Meidän kansalaisuutemme on taivaissa.” Hengellinen kansa? Kukaan ei ollut koskaan ajatellut sellaista. Tällainen käsite ei ollut totisesti inhimillistä alkuperää. – 1. Piet. 2:9; Fil. 3:20; Um; Katso myös Matteuksen 21:43.

 5. a) Miten Raamattu osoittaa johdonmukaisesti hengellisen Israelin kansaksi? b) Mikä erikoinen merkitys tällä on ollut vuodesta 1919 lähtien?

⁵ Mutta kun me pidämme arvossa noiden kristittyjen kirjoittajien esittämää katsantokantaa, niin voimme nähdä, miten tosi se on ja kuinka kaikki sopii siihen. Hengelliseen Israeliin kuuluvilla on oma liittonsa, ”uusi liitto”, jonka Välimies on Jeesus. He ovat kaikki yhteistä alkujuurta hengellisesti katsoen, sillä ”kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia”. He puhuvat kaikki samaa kieltä, Jumalan sanan ”puhdasta kieltä”, joka ’sana on totuus’. He kaikki tulevat taivaallisen hallituksen alaisuuteen ja ovat jakamattomasti uskollisia sille, ”ruhtinaalliselle hallitukselle”, joka on laskettu Kuninkaan, Kristuksen Jeesuksen, hartioille, hänen, joka hallitsee tämän kansan pääkaupungista, ”elävän Jumalan kaupungista, taivaallisesta Jerusalemista”. Erityisesti vuodesta 1919 lähtien he ovat olleet todellinen kansa, sillä kun he silloin jälleen näyttivät olevan vaarassa joutua unohduksiin, he saivat kokea ikään kuin uudestisyntymisen, kuten Jesaja sanoi heistä ennustuksessaan: ”Synnytetäänkö kansa yhdellä haavaa?” Heidät saatettiin silloin myös suuresti parantuneeseen tilaan Jehovan siunauksen alaisuudessa, ja Jesaja kuvailee sen tilan ’yhden päivän kivulla syntyneenä maana’, niin, maana, jolla on hyvin määritellyt, turvalliset suhteellisen vapauden rajat Jumalan sanan teokraattisesti määräämänä. – Hepr. 9:15; Room. 8:14–16; Sef. 3:9, Um; Joh. 17:17; Jes. 9:5, Um; Hepr. 12:22; Jes. 66:8.

 6. Miten kristikunta ilmaisee, ettei se ensinkään ymmärrä tätä Raamatun näkökantaa?

⁶ Tämä hengellinen kansa, joka asuu omassa maassaan, voidaan tosiaan paikallistaa Jumalan kartalta, hänen Sanastaan, mutta ymmärtävätkö kristikunnan ihmiset tätä katsantokantaa? Eivät lainkaan! Tarkastakaamme sitä kristikunnan kirkkoa joka väittää olevansa ainoa tosi kirkko, yleiskirkko, nimittäin roomalaiskatolista kirkkoa. Meidän pitäisi totisesti havaita siinä ymmärrettävän oikein kristittyjä koskeva kansallisuus. Mutta mitä me huomaamme? Kuten kaikki tiedämme, siinä on ranskalaiskatolilaisia, saksalaiskatolilaisia, englantilaiskatolilaisia – todella melkein loputon luettelo. Pitävätkö he kaikki itseään ennen kaikkea yhden hengellisen kansan jäseninä? Omaksuvatko he tällaisen katsantokannan ja toimivatko he tässä mielessä sodan aikana? Vastaus on tuskallisen selvä. He katselevat kansallisuutta kaikkine uskollisuus- ja isänmaallisine vaatimuksineen tavallisesta inhimillisestä, lihallisesta näkökulmasta. He eivät tunnekaan mitään muuta katsantokantaa. Kuinka he tuntisivat, jollei heidän kirkkonsa sano sitä heille? He ovat ensiksi ranskalaisia, saksalaisia ja englantilaisia, ja heidän uskonnollisten siteittensä on otettava toinen sija, jolleivät he tahdo tulla säälittä tallatuiksi, kun sota puhkeaa. Sama todistelu soveltuu yleensä protestanttisiinkin kirkkoihin.

 7. Keiltä Jumala on pitänyt viisautensa kätkettynä, mutta keille ja miten hän on ilmaissut sen?

⁷ Kun näemme kristikunnan valitettavan kyvyttömyyden ymmärtää Kristillisten kreikkalaisten kirjoitusten hengellistä katsantokantaa, niin kuinka sen papisto ja sen edustajat voisivat arvostella noita kirjoituksia ja niiden henkeytystä? Miten todenmukainen olikaan apostolin sana, kun hän kirjoitti: ”Me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä, . . . jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut . . . [vaan] minkä Jumala on valmistanut . . . Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.” Niin, tässä on noiden kristillisten kirjoittajien henkeytyksen lähde – Jumalan pyhä henki. Ennen helluntaita ja Jumalan hengen vuodatusta heidän mielensä ei ollut valmis sille ajatukselle, että Jumala oli muuttamaisillaan välikappalettaan päätöksensä toteuttamisessa. Mutta tuon innostavan tapauksen jälkeen he eivät ainoastaan alkaneet käsittää, että sellainen muutos oli tapahtunut, vaan myös heidän kirjoituksensa ilmaisevat sellaisen hengellisen käsityksen, mikä on voinut tulla ainoastaan itseltään Jehovalta. Ymmärrätkö tämän? – 1. Kor. 2:7–10.

HENGELLINEN TEMPPELI

 8. a) Mitä tavallisesti tarkoitetaan temppelillä eli kirkolla? b) Miten Raamattu kuvailee kristillisen kirkon tässä suhteessa?

⁸ Haluamme kiinnittää huomiosi vielä yhteen näkökohtaan tämän aiheen vahvistukseksi. Kun mainitsimme ne eri seikat, mitkä tekivät lihallisen Israelin päteväksi Jehovan välikappaleena, panimme merkille heidän temppelinsä, joka sijaitsi Moorian vuorella Jerusalemissa. Tämä oli tärkeätä, sillä se oli heidän palvontansa keskus. Onko Jehovan uudella välikappaleella, kristillisellä kirkolla, temppeliä? Temppeli merkitsee tavallisesti vain yhtä asiaa: kivestä tai muusta aineesta tehtyä komeaa rakennusta, joka on pyhitetty jonkin jumaluuden palvelukseen. Kristikunnassa temppeli eli kirkko on julkinen kristillinen palvontapaikka. Se on joka tapauksessa kirjaimellinen rakennus, mikä voidaan merkitä ja paikallistaa kartalla. Missä on sitten tosi kristillisen kirkon temppeli? Vastaus on: hajallaan kautta maailman! Kuinka niin? Se on hengellinen temppeli. Kuka on koskaan ajatellut moista tai kuullut siitä? Mutta Pietari puhuu varhemmin samassa luvussa, missä hän kertoo tosi kirkosta ”pyhänä kansana”, sen yksityisistä jäsenistä ”elävinä kivinä”, jotka rakentuvat ”hengelliseksi huoneeksi [eli temppeliksi], pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka [’peruskulmakiveksi’ (Um) lasketun] Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia”. Kuinka ylevä käsite! Paavali sanookin: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” – 1. Piet. 2:5, 6; 1. Kor. 3:16.

 9. Ymmärtääkö kristikunta tätä katsantokantaa, ja miten tämä todistetaan?

⁹ Kysymme jälleen: Ymmärtääkö kristikunta tämän? Se ei ole ainoastaan ollut ymmärtämättä sitä, vaan lisäksi on koko sana ”kirkko” sen maailmallismielisen vaikutuksen takia kadottanut suuressa määrin alkuperäisen merkityksensä. Kuningas Jaakon raamatunkäännöksessä on sana ”kirkko” käännetty kreikkalaisesta sanasta ekklesía, mikä merkitsee Jumalan päätöstä varten, hänen välikappaleekseen maailmasta kutsuttua seurakuntaa. (Katso Matteus 16:18; Apostolien teot 5:11; 11:22; Roomalaisille 16:5) Tätä kreikkalaista sanaa ei käytetty koskaan rakennuksesta. Mutta kun ihmiset puhuvat nyt kirkosta tai kirkkoon menosta, niin he tarkoittavat poikkeuksetta kirjaimellista rakennusta eli palvontapaikkaa. Joihinkin tällaisiin historiallisiin rakennuksiin tuhlataan suunnattomat summat rahaa, mutta kenen päähänkään pälkähtää niiden yhteyteen liittyvien seurakuntien hengellinen terveys?

10. Mitä tarkoitetaan Jumalan ”temppelillä” Ilmestyskirjan 7:15:nnessä, ja minkä rohkaisun tämä antaa?

¹⁰ Sen sijaan että jättäisimme aiheen tähän synkkään säveleeseen, muistutamme sinulle siitä innoittavasta näystä, mikä on kerrottu Ilmestyskirjan 7. luvussa. Kahdeksassa ensimmäisessä jakeessa on kuvaus tosi kirkosta, mikä koostuu hengellisen Israelin kahdestatoista sukukunnasta. Sitten seuraa kuvaus ”suuresta joukosta”, joka on otettu ”’kaikista kansanheimoista” ja kuvaa niitä vanhurskautta rakastavia, jotka ”siitä suuresta ahdistuksesta tulevat”, mikä oli kohtaava Saatanan maailmaa tänä Jumalan kärsivällisyyden väliaikana. Heidän tulevaisuudentoiveenaan on paratiisimaa. Mutta mikä heidän nykyinen palvelusasemansa on Jumalan edessä? Kertomus sanoo, että he ”palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään”. Jossakin maallisessa rakennuksessako? Eipä tietenkään! He oppivat suuresti iloiten ja tyytyväisinä tietämään, miten tulee palvella Jumalaa otollisesti ja toimeliaasti kiinteässä yhteydessä Jehovan välikappaleen, tosi kirkon uskollisen jäännöksen, kanssa. Ei niin kuin kristikunnan kirkoissa, joissa hyvin harvoilla on suoranainen osa heidän jumalanpalveluksissaan, vaan Jumalan hengellisessä temppelissä kehotetaan ja autetaan jokaista uhraamaan ”Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät”. Iloitsetko sinä osaltasi tässä palveluksessa? Voimmeko auttaa sinua tässä suhteessa? – Ilm. 7:9–15; Hepr. 13:15.

11. Mitä muita vertailuja voidaan tehdä hengellisen ja lihallisen Israelin välillä ja millaisin johtopäätöksin?

¹¹ Olemme tähän mennessä tutkineet kahta niistä edellytyksistä, mitkä tekivät lihallisesta Israelista valitun välikappaleen, ja olemme sitten nähneet läheisen vastaavaisuuden tosi kirkon kanssa vain hengellisessä merkityksessä. Voisimme samalla tavalla ottaa käsiteltäväksi lihallisen Israelin muutkin edellytykset, sen papiston ja ylimmäisen papin sekä sen uhrit ja osoittaa, miten ne löydetään Jumalan uudesta välikappaleesta. Kristilliset kirjoittajat paljastavat kumminkin jokaisessa piirteessä uuden käsitteen, hengellisen ja taivaallisen, sekä annetut lupaukset, ja tämä muodostaa vastakohdan heprealaisille Raamatun kirjoittajille. Meidän täytyy totisesti myöntää, että vaikka he eivät kirjoittaneetkaan samasta näkökulmasta katsoen, niin näiden kahden raamatunkirjoittajaryhmän välillä vallitsee ihmeellinen sisäinen sopusointu. Ei ole lainkaan ristiriitaisuuksia.

12. Mihin lähteeseen kristilliset kirjoittajat perustavat hengellisen käsityksensä?

¹² Vielä eräs kysymys. Mistä nuo kristilliset kirjoittajat saivat valtuuden eri asioita koskevalle käsitystavalleen? Koska he eivät aseta asioita vain korkeammalle inhimilliselle tasolle, vaan täysin erilaiselle tasolle, nimittäin hengelliselle, niin näyttäisi siltä, kuin heidän olisi täytynyt saada valtuutensa kokonaan uudesta lähteestä. Mutta tässä on eräs hämmästyttävä seikka. Heidän kirjoituksensa osoittavat kerran toisensa jälkeen, että he saivat tuen uudelle käsitykselleen juuri noiden muinaisten heprealaisten profeettojen kertomuksista, joiden niin monet ajattelevat olleen Jumalan puoleen hapuilevia miehiä ja joiden kirjoituksia pidetään niin maanläheisinä ja hengettöminä.

13. Miten Paavali todistaa väitteensä a) todellisesta Israelista, b) uudesta kutsutusta kansasta ja c) sen otollisuudesta Jumalan silmissä?

¹³ Tarkastelkaamme todistukseksi tästä lyhyesti Roomalaiskirjeen 9. luvusta alkavaa apostolin todistelua, missä hän selittää Jumalan välikappaleen muutosta. Hän osoittaa, että ”eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel, eivät kaikki ole lapsia sentähden, että ovat Aabrahamin siementä, . . . eivät ne, jotka lihan puolesta [tavallisen syntymän perusteella] ovat lapsia, ole Jumalan lapsia, vaan lupauksen lapset, ne luetaan siemeneksi”, niin kuin Iisak oli Jumalan lupauksen lapsi hänen synnyttyään vasta kun Aabraham ja Saara olivat ”kuolettuneet” pojan syntymisen ollessa kysymyksessä. (Hepr. 11:12) Paavali osoittaa sitten Heprealaisista kirjoituksista ottaminsa lisälainauksin, että Jumalalla on ehdoton oikeus valita, kenet hän tahtoo, ja että nuo muinaiset profeetat ennustivat Jumalan lopulta valitsevan kansan, joka ei ole aikaisemmin tunnettu, kuten Hoosea kirjoitti: ”Minä sanon niille, jotka eivät ole minun kansaani: ’Te olette minun kansani, elävän Jumalan lapset.’” (Hoos. 2:23; 1:10) Sitten hän osoittaa edelleen lainauksin, että kansojen ihmiset, ”pakanat”, saivat sen ’vanhurskauden, joka tulee uskosta’ ja mitä vanhurskasta asemaa lihallinen Israel ei saavuttanut, koska, kuten Paavali sanoo, se ei tapahtunut Israelilla ”uskosta, vaan ikäänkuin teoista”, so. lain teoista. Paavali lainaa lopuksi mitä sekä Mooses että Jesaja kertoivat Jumalan puhuneen Israelia vastaan: ”Minä herätän teidän kiivautenne kansan kautta, joka ei ole kansa”, ja: ”Minut ovat löytäneet ne, jotka eivät minua etsineet.” (5. Moos. 32:21; Jes. 65:1) – Room. 9:6–8, 25, 26, 30–32; 10:19, 20.

14. Mitkä muut seikat todistetaan samaten a) pappeudesta ja uhrista ja b) ympärileikkauksesta?

¹⁴ Joka tapauksessa löytyivät kristillisten kirjoittajien asioista saaman käsityksen siemenet eli juuret niin sanoaksemme suljettuina ja kätkettyinä Heprealaisiin kirjoituksiin. Esimerkiksi Paavali osoittaa, ettei se ylimmäinen pappi, joka oli varaava ainoan otollisen, eläinuhreja paljon paremman uhrin, olisi leeviläispappi, niin kuin Israelin laki vaati. Miten me sen tiedämme? Koska Paavali sanoo, että heidän Kirjoituksensa tekivät ”vielä paljoa selvemmäksi” sen, että ”nousee toinen pappi, Melkisedekin kaltainen, joka ei ole siksi tullut lihallisen [tai lihallista periytymistä koskevan] käskyn lain mukaan, vaan katoamattoman elämän voimasta. Sillä hänestä todistetaan: ’Sinä olet pappi iankaikkisesti Melkisedekin järjestyksen mukaan’.” (Hepr. 7:15–17; Ps. 110:4) Ja Stefanus lainasi Sanhedrinin edessä puolustautuessaan Jesajan ennustuksesta, missä Jumalan asuinpaikka kuvataan erilaiseksi ja korkeammaksi laadultaan kuin Israelin kaunis kivitemppeli. (Apt. 7:48, 49; Jes. 66:1) Paavali puhui myös, kuinka hengellisten juutalaisten (kristittyjen) ympärileikkaus ”on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei [lain] kirjaimessa”. Mutta Mooses oli puhunut vuosisatoja aikaisemmin sydämen ympärileikkauksesta lihan ympärileikkausta tärkeämpänä. – Room. 2:29; 5. Moos. 10:16; 30:6.

15. Mitä Raamatun sisäinen sopusointu todistaa, ja mihin johtopäätökseen se vie?

¹⁵ Kun otamme huomioon kaikki nämä kerääntyvät todistukset, mitkä osoittavat noilla kristillisillä kirjoittajilla olleen näin ihmeellisen hengellisen käsityskyvyn, mikä on kuitenkin niin tarkkaan sopusoinnussa Heprealaisten kirjoitusten esikuvan kanssa, niin miten sen voitaisiin sanoa johtuvan inhimillisestä henkeytyksestä tai alkuperästä? Pitää totisesti paikkansa, että – kuten ensimmäisessäkin tapauksessa – ”ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta”, ja yhtä paikkansapitävää on myös, etteivät omaa viisauttaan käyttävät ihmiset voi milloinkaan ratkaista minkään ennustuksen oikeaa ymmärtämistä, vaan se riippuu kokonaan ennustuksen Alkuunpanijasta, joka puhuu omana aikanaan niiden kautta, jotka ovat täyttyneet hänen hengellään. – 2. Piet. 1:21.

YHDEN IHMISEN TYÖTÄKÖ VAI JUMALAN?

16. Miten Israel kehittyi kansana Egyptissä ollessaan?

¹⁶ Tartumme nyt erilaiseen todistusketjuun. Ajattelehan, mitä tapahtui kohta sen jälkeen kun Israel lähti Egyptistä. Ensiksi muistutamme kuitenkin sinulle, että Jaakob ja hänen kaksitoista poikaansa lapsineen menivät 215 vuotta aikaisemmin Egyptiin nälänhädän vuoksi. Se oli perhettä koskeva asia. Jumala sanoi siihen aikaan Jaakobille näyssä: ”Älä pelkää mennä Egyptiin, sillä minä teen sinut siellä suureksi kansaksi.” Tämä ei merkinnyt suurta yksinvaltaa, vaan lukumäärää, sillä kertomus sanoo, että ”israelilaiset olivat hedelmälliset ja sikisivät . . . hyvin suurilukuisiksi”. (1. Moos. 46:3; 2. Moos. 1:7) Heidän koko Egyptissä olonsa aika oli kärsimistä, sillä he olivat karjan kasvattajia, ”egyptiläisille kauhistus”. Siksi he asuivat ”Goosenin maakunnassa”, erossa egyptiläisistä. Sellaisissa olosuhteisisa ei ollut viisasta eikä mahdollistakaan kehittää voimakasta, riippumatonta kansallispolitiikkaa eikä hallitusjärjestelmää. He elivät aivan yksinkertaisesti maanviljelijäyhteiskuntana niiden patriarkallisten suuntaviivojen mukaan, joihin he olivat tottuneet. – 1. Moos. 46:34.

17. Mitä Israel koki Mooseksen syntymästä lähtien, ja mihin tärkeisiin tapahtumiin se johti?

¹⁷ ”Niin Egyptiin tuli uusi kuningas, joka ei Joosefista mitään tiennyt”, ja vähintään kahdeksankymmentä vuotta, Mooseksen syntymisajasta maastalähtöön, kansan elämä oli ”katkeraa ankarassa orjuudessa . . . sortovallan alaisuudessa”. Siinä ei ollut tilaisuutta kansalliseen kehitykseen. Sitten tulivat ne kymmenen vitsausta ja maasta lähtö, ja lopulta koko Israel ”ja myös paljon sekakansaa”, mikä lähti sen mukana, meni turvallisesti Punaisen meren yli – kaikkien Egyptin sotajoukkojen jäädessä heidän jälkeensä kuolleina. Vähemmän kuin kolme kuukautta jälkeenpäin ”Israel oli . . . leirissä (Siinain) vuoren kohdalla”. Tämä oli mitä tärkeintä aikaa Israelin historiassa. Se merkitsi todellisuudessa erillisen ja riippumattoman kansallisen olemassaolon alkua tuolle kansalle. Mutta miten se kehittyi, kun otamme huomioon, että israelilaisilta puuttui kokemusta kansaa koskevissa ja hallitusasioissa? – 2. Moos. 1:8; 1:14; 12:38; 19:1, 2.

18. Miten suuren osan Pentateukista Mooses luultavasti kirjoitti ollessaan Siinailla?

¹⁸ Tapahtui seuraavaa. Ensiksi Jumala antoi kymmenet käskyt ja suuren määrän ”oikeudenpäätöksiä”, mitkä koskivat sellaisia asioita kuin orjuutta, loukkauksen sovitusta, varastamis-, viettely-, lainaamis- jne. tapauksia sekä sapattien ja juhlien viettoa. Mutta ei tässä kaikki. Muutamia päiviä myöhemmin Mooses meni jälleen vuorelle ottamaan vastaan lisäohjeita ja ”oli vuorella neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä”. Millaisin tuloksin? Kaikki todistukset viittaavat vahvasti siihen, että Mooses kirjoitti 1., 2. ja 3. Mooseksen kirjan sekä kenties 4. Mooseksen kirjan alkuluvut ollessaan Siinain vuorella. – 2. Moos. 21:1; 24:18.

19. Mitä tuo yksi mies, Mooses inhimillisesti puhuen aikaansai Israelille?

¹⁹ Jos meidän olisi katsottava kaiken tämän kertomuksen olevan inhimillistä alkuperää, niin kuin yleensä ymmärretään, niin meidän olisi sanottava, että yksi mies, Mooses, kirjoitti muutamassa kuukaudessa laajasisältöisen ja yksityiskohtaisen esityksen Israelin yhteiskunnallisesta ja uskonnollisesta elämästä kansana. Tuo yksi ainoa mies ei ainoastaan kirjoittanut kymmeniä käskyjä ja lukemattomia yhteiskunnallista laatua olevia säädöksiä, vaan hän antoi myös kirjoitetut ohjeet, jotka käsittivät kaikki pienimmätkin yksityiskohdat Israelin uskonnollisessa elämässä ja palvonnassa. Tähän sisältyi arkin rakentaminen, tabernaakkeli ja sen kalusto, ympäröivä esipiha, pappien ja ylimmäisen papin vaatteet, heidän virkaanasetusmenonsa sekä täysin yksityiskohtaisesti käytettävät aineet, niiden väri ja mitat jne. Sitäpaitsi on 3. Mooseksen kirjassa kaikki lait, mitkä säätävät ihmisten pääsyn Jumalan luo, ja erilaiset uhrit.

20. Miksi on mahdotonta antaa tästä kaikesta kunniaa yhdelle ihmiselle?

²⁰ Suoraan sanoen on mahdotonta panna tätä kaikkea yhden ihmisen ansioksi. Yksityiskohtien suunnattoman määrän ohella on kokonaisuus erittäin korkeatasoinen. Yksikään ihminen tai hallitus ei ole saanut aikaan mitään sen veroista eikä päässyt lähellekään sitä. On myönnettävä, että patriarkallisessa yhteiskunnassa, jota Jumala hoiteli ennen Moosesta, oli vakiintuneita lakikokoelmia, mutta suuri osa Mooseksen työstä oli sen laatuista, että se varasi uuden palvontajärjestelmän kansalle, joka oli kohoava täyteen kukoistukseensa kansana. Ei voida myöskään myöntää hetkeäkään, että vaikka ”Mooses kasvatettiin kaikkeen egyptiläisten viisauteen”, hän olisi jäljitellyt heidän pakanallista elämäntapaansa ja palvontamuotoaan. – Apt. 7:22.

21. Mikä muu todistus osoittaa, että Mooses ja kaikki raamatunkirjoittajat olivat Jehovan hengen henkeyttämiä kirjoittamaan?

²¹ On vielä pari muutakin huomion arvoista seikkaa. Kun kansa tarvitsee usein sukupolvien ajan kehittääkseen lakijärjestelmän ja havaitsee sitten, että sitä on soviteltava ja muutettava, niin Mooseksen välityksellä annetut lait eivät tarvinneet mitään tällaista korjailua hivenenkään vertaa. Toiseksi, Paavali sanoo: ”Laissa on . . . tulevan hyvän varjo”, ja ottaa Heprealaiskirjeessään monia lainkohtia ja osoittaa, miten ne sattuvasti kuvaavat ’itse taivaallisia’. Miten Mooses olisi nyt voinut ennalta nähdä ja ohjata kirjoittamaansa niin, että se esikuvasi sellaista, mistä hänellä ei ollut mitään tietoa? Todellakin, miten apostoli Paavali tai kukaan muukaan olisi kyennyt näkemään omia hengenkykyjään käyttämällä Jehovan uuden välikappaleen taivaallisen mallin, mikä heijastuu niin kauniisti tuosta muinaisesta laista? Kuinka vakuuttavasti se osoittaakaan, että sekä Mooses että Paavali ja kaikki toisetkin raamatunkirjoittajat olivat Jehovan pyhällä hengellä henkeytetyt kirjoittamaan hänen suuren Kirjansa! – Hepr. 10:1; 9:23.

22. Millä tavalla lakikokoelma kirjoitettiin uudelleen yhdellä sanalla, ja mikä suhde tällä on Mooseksen kirjoituksiin?

²² Mitä tapahtui sitten Mooseksen jälkeen? Yli tuhat viisisataa vuotta myöhemmin selittää eräs toinen raamatunkirjoittaja, miten tuo lakiliitto poistettiin. Hän sanoo, että Jumala ”pyyhki pois sen kirjoituksen [eli liiton] säädöksineen, joka oli heitä vastaan . . . sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin [kidutuspaaluun, Um]”. Sama raamatunkirjoittaja kirjoittaa sitten toisessa kohdassa inhimillisesti puhuen uudelleen koko lakikokoelman yhdellä sanalla – RAKKAUS! Hän todistelee ja osoittaa, että ”rakkaus [on] lain täyttämys” ja että ”kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.” Tämä ei ole sellaista rakkautta, minkä ihmiset tuntevat ja mikä on parhaasta päästä tunnekysymys, vaan se nähdään esimerkillisenä Jehovassa itsessään, sillä apostoli Johannes sanoo, että ”Jumala on rakkaus”. Tämä ei ole ehkä yhtä havainnollista kuin kaikki se, mitä Mooses esitti, mutta se menee paljon syvemmälle. – Kol. 2:14; Room. 13:10; Gal. 5:14; 1. Joh. 4:16.

23. Mitkä siunaukset ja toiveet odottavat niitä, jotka ottavat todella Raamatun vastaan Jumalan sanana?

²³ Katselemmepa me siis miltä puolelta hyvänsä tätä asiaa, niin kun me kerran löydämme oikean näkökulman, me voimme ymmärtää paremmin kuin koskaan aikaisemmin, että tosiaan ”jokainen kirjoitus . . . on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta” ja on katoamaton muistomerkki ”Jehovalle, totuuden Jumalalle”. Me voimme luottaa täysin sekä Sanan, koko Raamatun, luotettavuuteen että kaiken sen toteutumiseen, mitä se on ennustanut. Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunta, kansa, joka on täysin antautunut Jehovalle ja joka hyväksyy hänen Sanansa koko sydämestään, kokee parhaillaan jotain näistä hyvistä asioista, ja sinäkin voit saada niistä osasi. Jehova itse ilmaisi sen sanoen: ”Minun sanani . . . ei . . . minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin. Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan.” – 2. Tim. 3:16; Ps. 31:6, Um; Jes. 55:11, 12.

24. Mikä muu kysymys herää Raamatun yhteydessä?

²⁴ Kun pyritään arvioimaan oikein jokin kirja tai kirjakokoelma, niin kuin Raamattu, niin on suureksi avuksi, jollei suorastaan välttämätöntä tutustua tekijän persoonallisuuteen. Miten se voi tapahtua? Meidän kannattaa kiinnittää tähän erikoista huomiotamme Raamatun ja sen Tekijän ollessa kysymyksessä.