Hän teki sen osoittaakseen ihmisille ainoan tien, millä pelastus voidaan saavuttaa. Hän antoi kehonsa kuolemaan, koska hän rakasti Jehova Jumalaa ja iloitsi hänen tahtonsa tekemisestä. Kun hän tuli maailman näyttämölle ja astui työhönsä Jumalan Ylimmäisenä Pappina uhraamaan itseään, niin hän sanoi: ”Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä. Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni.” – Ps. 40:8, 9; Hepr. 10:5–10.

11. Mikä merkitsee jotakin Jumalan silmissä itsensä näytteille asettamisen sijasta?

¹¹ Kristuksen hengellisiä veljiä, jotka on kutsuttu perimään taivaallinen valtaistuin hänen kanssaan Jumalan oikealla puolella, kehoitetaan luovuttamaan ihmiselämänsä Hänen palveluksessaan. Paavali kirjoittaa heille sanoen: ”Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.” Tehdessämme näin meidän ei tarvitse suorittaa mitään huomiotaherättävää saadaksemme mainetta suurina marttyyreinä. Ollaksemme uskollisia meidän tarvitsee yksinkertaisesti oppia tietämään, mikä on Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto, ja sitten tehdä se hiljaa, säännöllisesti ja horjumatta miellyttääksemme ja kirkastaaksemme häntä. Tämän hänen tahtonsa oppiminen muuttaa meidän mielemme, emmekä me yritä mukautua tämän maailman itsekkääseen tiehen koettamalla mahtailla marttyyreinä oman kunnian tähden. Meidän uskollinen kuuliaisuutemme Jumalan tahtoa ja käskyjä kohtaan todistaa meidän rakkautemme Jumalaan täydellistyneen kokonaan, ja hän pitää meitä sen takia arvollisina varjeltumaan iäksi uuteen maailmaan. (Room. 12:1, 2) Jumalaan ei siis tee vaikutusta kenenkään suurenmoinen tai marttyyriudellinen kuolintapa. Järkähtämätön, uskollinen kuuliaisuus häntä kohtaan on ainoa, mikä pätee. Se todistaa meidän rakkautemme häntä kohtaan ja lujittaa ja täydellistää sen meissä. Toistamme tämän tähden apostolin varoitusneuvon: ”Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni, ja vaikka minä luopuisin kehostanikin, jotta voisin kerskata, mutta minulla ei olisi rakkautta, niin minä en hyötyisi siitä mitään.” – 1. Kor. 13:3, Rotherham.

12. Mitä ylevämpi on rakkauden tie? Mikä auttaa meitä sillä?

¹² Rakkauden tie on siis varmasti ainoa hyödyllinen tie Jumalan edessä. Rakkauden tie on ylevämpi kuin niiden lahjojen ja kykyjen pelkkä jatkuva vastaanottaminen ja käyttäminen, mitkä suodaan meille Jumalan hengen eli toimivan voiman välityksellä. Kun näitä ihmelahjoja ei anneta enää nykyään, niin on meille välttämättömämpää kuin koskaan kehittää nyt rakkautta. Jumalan henki voi auttaa meitä tekemään tämän täydellisyyteen asti.

Vankien vapauttaminen

HENKILÖ, joka on toisen vangitsema ja pidättämä ja sidottu ja jolta on riistetty täysi vapaus, on vanki. Tässä tilassa olevan henkilön täytyy olla hengissä, koska kuolleen ei voitaisi sanoa olevan vanki. Jos joku on sokea totuuden suhteen ja jos joku toinen on aiheuttanut hänen sokeutensa, niin hän on sidottu tietämättömyyden kahleisiin. Jos joku on pimeydessä eikä tiedä, mitä tietä tulisi kulkea, niin hänen toimintavapaudellaan on silloin rajat, ja hän on niin ollen vanki.

On olemassa pimeyden ruhtinas, Saatana Perkele, joka yhdessä jumalattomien ihmisasiamiestensä kanssa pitää ihmiskuntaa teljetyssä tilassa ja siis pimeydessä. Hänen maailmanjärjestönsä – varsinkin siihen kuuluvat uskontojärjestelmät – on totisesti vankila, pimeyden ja ulkokultaisuuden paikka, missä monet vilpittömät ihmiset ovat kärsineet paljon kidutusta. Jumala on käskenyt nyt suurta vapauttajaa, Valon Ruhtinasta, saattamaan vapautta rakastavat pois Saatanan vankilasta. Hän tekeekin sen.

Jehova Jumala, joka antaa vapautusmääräyksen, ei usko ensinkään vankiloihin parannuskeinona eikä vangitsekaan ketään. Perkele asiamiehineen on vanginnut aika ajoittain Hänen todistajiaan, jolloin noita uskollisia on nimitetty ’Jehovan vangeiksi’, millä tarkoitetaan niitä, jotka ovat vankeina hänen takiaan. Vankilat ovat pimeyden ja kidutuksen paikkoja. Kuolemaa ei voida sanoa oikeudenmukaisesti vankilaksi, koska kukaan kuolleena ollessaan ei ole tietoinen eikä voi niin ollen olla kidutettavanakaan. Vankilat ovat Perkeleen laitoksia, ja tarkoittaen hänen maailmanvankilaansa on kirjoitettu: ”Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. . . . Minä, [Jehova], olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.” – Jes. 42:1–7.

Tämä ennustus lausuttiin Jehovan rakkaalle Pojalle, Jeesukselle Kristukselle, ja apostoli Matteus sovelluttaa henkeytettynä sen häneen. (Matt. 12:15–21) Vihkiytyminen sitoo Kristuksen seuraajat häneen, kun he ovat pyhitetyt hänen kauttaan Kaikkivaltiaalle Jumalalle. Mutta kun vihollinen tuli heidän uskollista jäännöstään vastaan ensimmäisen maailmansodan vuosina, niin – surullista sanoa – he eivät tehneetkään velvollisuuttaan vihollisen pelosta, ja siksi he lankesivat Saatanan ansaan, ja Jehova salli heidän joutua vangeiksi. Havaitessaan sitten asiallisesti pidätystilansa ja miksi he olivat siteissä ja vankeudessa he kääntyivät Jehova Jumalan puoleen täysin antautuneina ja etsivät ja odottivat vapautusta hänen avullaan. Hän kuulikin heidän huutonsa ja vapautti heidät. Psalmista sanoi tästä esikuvallisesti: ”Minä olen köyhä ja murheellinen. Asettakoon sinun pelastuksesi, Jumala, minut korkealle. . . . Nöyrät ovat nähneet sen ja iloitsevat. Eläköön teidän sydämenne, teidän, jotka etsitte Jumalaa. Sillä Jehova kuulee tarvitsevia eikä halveksi vankejaan.” (Ps. 69:30–34, Am. stand.-käänn.) Vangit, joiden kuvaillaan tässä puhuvan, ovat ilmeisesti Jehovalle vihkiytyneitä, erityisesti jäännöstä, joka oli vihollisen pidättämänä laiminlyöntinsä takia, mutta jonka Jumala vapautti ja kokosi omalle puolelleen vapauteen vuodesta 1919 lähtien.

Maan päällä olevan Jehovan kansan uskolliset pyhitetyt olivat kuoleman vaarassa vihollisen puolelta ensimmäisen maailmansodan aikana. He olivat niin sanoaksemme ”kuoleman lapsia”. He huokasivat ja rukoilivat ensimmäisen maailmansodan aikana, että heidän kahleensa, niin kirjaimelliset kuin kuvaannollisetkin, poistettaisiin, ja rakastava Jumala suvaitsi kuulla heitä: ”kuullaksensa vankien huokaukset, vapauttaaksensa kuoleman lapset”. (Ps. 102:21) Miksi nämä rukoilivat kahleittensa katkaisemista ja vapauttamistaan Perkeleen maailmanjärjestön vankilasta? Heidät oli kutsuttu ja erotettu maailmasta ’kansaksi Jehovan nimelle’, ja sekä historialliset tosiasiat että pyhä ennustus