Omantunnonkysymysten ratkaiseminen
”Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.” – 1. Kor. 4:4.
1. Mikä pitää yhä paikkansa ihmisten moraalitajusta yleensä?
MORAALITTOMUUDEN, epärehellisyyden ja rikollisuuden nykyisestä tulvasta huolimatta kaikki ihmismaailman yksilöt eivät ole ”päästäneet tuntoansa turtumaan”. (Ef 4:19) Samoin kuin Paavalin aikoina nytkin on ihmisiä, joilla, vaikkei heillä olekaan Jumalan sanan täsmällistä tuntemusta, on kuitenkin yhä jossakin määrin säädyllisyyttä, jäänne siitä sisäisestä moraalitajusta, jota me kutsumme omaksitunnoksi.
2, 3. Miten Paavalin sanat, jotka Room. 2:12–16 esittää, luovat valoa asiaan, ja mitä ne auttavat meitä ymmärtämään ihmisten laeista ja säädyllisestä käytöksestä monien ihmisten ollessa kysymyksessä?
2 Paavali sanoi ei-israelilaisista kansoista, jotka eivät koskaan olleet lakiliiton alaisuudessa: ”Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia [ts. Jumalalta saatua lakikokoelmaa] ole, ovat itse itsellensä laki.” Millä tavalla? Siten, että he ”osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä”. (Room. 2:12–16) Tämä ”laki”, joka he ovat ”itsellensä”, ei siis ole laki, jonka he itse laativat itselleen siitä huolimatta, mitä toiset ajattelevat.
3 Tämä moraalitaju, joka on peritty Jumalan ensimmäiseltä ihmispojalta, on toiminut ”lakina” eli käyttäytymisohjeena kaikkien rotujen ja kansallisuuksien ihmisissä nyt niin kuin menneisyydessäkin. Tämä selittää, miksi itse asiassa kaikkien ihmisten kansalliset tai heimolait ovat heijastaneet ainakin joitakin Jumalan vanhurskaita mittapuita, vaikka nuo ihmiset ovat olleet vailla Raamatun opastusta. Se selittää, miksi yksilöt saattavat viettää yleensä ”säädyllistä” elämää, joka ilmaisee monesti heidän pitävän kiinni eräistä hyvistä periaatteista, vaikkeivät he olekaan Jehova Jumalan tosi palvelijoita eivätkä edes tunnustaudu kristityiksi. Samalla se selittää, miksi Jumala ei voinut oikeudenmukaisesti pitää ainoastaan liittokansaansa Israelia vaan koko ihmismaailmaa ”syyllisenä” ja miksi hän voi ilmaistessaan tulevan tuomionsa aivan oikein ”antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”. – Room. 2:6; 3:9, 19.
4, 5. a) Miten kristitty voi saattaa häpeään ne, jotka puhuvat halveksivasti hänen käytöksestään? b) Mainitse esimerkkejä.
4 Koska kristitty on erossa Jumalasta vieraantuneesta ihmismaailmasta, hän kärsii vastustusta. (Joh. 15:18–20) Mutta se ei vapauta häntä menettelemästä niin, että hänen käytöksensä herättää vastakaikua niissä maailman ihmisissä, joilla on vielä jäljellä säädyllisyyden, moraalin tai oikeuden tajua. Ihmiset voivat selittää väärin erillään olemisemme vaikuttimen ja nimittää meitä ’jokaisen vihaajiksi’ ja ’yhteiskunnan vastaisiksi’ ja syyttää meitä epähienoiksi, kiihkoileviksi ja armottomiksi. Apostoli Pietari osoittaa, että me voimme ja että meidän tulee toimia niin, että me riisumme arvostelijoiltamme aseet. Hän kehottaa säilyttämään ”hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat. Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.” – 1. Piet. 3:16, 17.
5 Nykyajalta on runsaasti esimerkkejä siitä, miten kristillinen ystävällisyys, avuliaisuus tai anteliaisuus maailman ihmisiä kohtaan on täysin muuttanut heidän asenteensa Jehovan valtakunnan julistajia ja heidän työtään ja sanomaansa kohtaan. Silloinkin kun Jehovan palvelijoita on epäoikeudenmukaisesti vainottu ja pantu vankiloihin ja keskitysleireihin, heidän oivallinen tunnollinen työnsä ja kunnioittava elämäntapansa on aiheuttanut sen, että he ovat saaneet osakseen viranomaisten arvonannon, ja heitä on pantu luottamus- ja vastuuasemiin aivan niin kuin Joosef pantiin muinaisessa Egyptissä. – 1. Moos. 39:21–23.
6. Miten omatunto vaikuttaa kristityn suhteeseen maailman hallituksiin?
6 Jehova Jumala on sallinut ihmishallitusten toimia maan päällä ja antaa niiden toimia hänen ’palvelijanaan’ siten, että ne rankaisevat monista rikoksista ja väärinteoista. Niin kauan kuin Jumala antaa näiden hallitusten olla olemassa, kristityn ei tule vastustaa niitä, ei tule toimia laittomasti. Hän ei voi odottaa Jumalan suojelusta, jos hän suorittaa vääriä tekoja ja kärsii sen takia viranomaisten käsissä. Mutta on olemassa hallituksen rangaistuksen pelkoa suurempi syy, jonka pitäisi saada meidät olemaan lainkuuliaisia ihmisiä. Room. 13:5 sanoo: ”Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden.” Rangaistuksen lievyys tai ankaruus ei määrää kristityn asennetta. Hänen omatuntonsa panee hänet tekemään niin kuin on oikein, sillä hän tietää, että ryhtyköötpä ”keisarin” hallitukset maan päällä toimenpiteisiin tai eivät, niin ”kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen”. – 2. Kor. 5:10.
7. Voimmeko ottaessamme huomioon toisten omantunnon vaaratta antaa heidän omantuntonsa määrätä oman omantuntomme normin?
7 Me emme voi luonnollisestikaan antaa milloinkaan toisten valistumattoman tai saastuneen ja turmeltuneen omantunnon määrätä oman omantuntomme normia. Meidän omantuntomme täytyy olla Jumalan sanan ja hengen ohjaama, joten se voi toisinaan todistaa aivan päinvastoin kuin jotkut viranomaiset tahtoisivat. Silloin meidän täytyy tunnollisesti vastata niin kuin apostolit vastasivat: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.” – Apt. 5:29–32.
8. Mainitse esimerkkejä sellaisista Jumalan sanassa olevista peruskäskyistä, -kielloista ja -periaatteista, joiden tulee muovata kristillistä omaatuntoa.
8 Raamattu osoittaa esimerkiksi hyvin selvästi, että tosi kristittyjen tarvitsee vapautua kaikesta yhteydestä ”Suureen Babyloniin”, väärän uskonnon maailmanmahtiin. (Ilm. 18:2–5; 2. Kor. 6:14–18) Se osoittaa, että kristittyjen ei tule olla ”maailmasta”, minkä vuoksi he eivät osallistu sen politiikkaan eivätkä ponnistele sen Valtakuntaa vastustavien päämäärien hyväksi. (Joh. 17:14; 18:36; Jaak. 4:4) Raamattu esittää täysin selvästi veren ja ihmiselämän pyhyyden ja myös ohjeen Jumalan kansalle ’takoa miekkansa vantaiksi eikä enää opetella sotimaan’, koska sen taistelu ei ole ’lihaa ja verta vastaan’ vaan demonivoimia vastaan. (1. Moos. 9:4–6; Jes. 2:2–4; Ef. 6:11, 12) Jumalan sana tuomitsee myös nimenomaisesti ja ehdottomasti sukupuolisen moraalittomuuden kaikissa muodoissaan (haureuden, aviorikoksen ja homoseksuaalisuuden) sekä muun huonon käytöksen, kuten juoppouden, epärehellisyyden ja varkauden. – 1. Kor. 6:9, 10; Joh. 8:44; Ef. 4:28.
VAIKEAT OMANTUNNON RATKAISUT
9. a) Koska kristitty ei ole vailla raamatullisia lakeja ja periaatteita, niin miksi omantunnonkysymyksiä silti herää? b) Mikä yleensä määrää, miten suurta osaa yksilön omantunnon täytyy näytellä ratkaistaessa, onko jokin asia oikea vai väärä?
9 On siis monia, monia tekoja ja tapoja, jotka Raamattu nimenomaisesti hyväksyy tai tuomitsee. Monet, monet muutkin ovat selvästi sopusoinnussa tai ristiriidassa siihen sisältyvien periaatteiden kanssa. Kuitenkin erityisesti nykyisessä sekavassa yhteiskunnassa, jollainen on kehittynyt monissa osissa maailmaa, on tilanteita ja olosuhteita, joissa vaaditaan asianomaisen omaantuntoon perustuvaa henkilökohtaista ratkaisua. Niin monissa elämän asioissa kysymys on määrästä. Ero lempeän taputuksen ja kiukkuisen lyönnin välillä on voiman määrää koskeva asia. Ero vilpittömän kunnioituksen – kuten esimerkiksi hallitsijalle tai kansalliselle vertauskuvalle osoitetun kunnioituksen – ja syvää kunnioitusta osoittavan palvonnan välillä on myös määräkysymys. Kun äärimmäisyydet liittyvät asiaan, ei synny mitään tosi kysymystä. Vasta kun asia tulee niin sanoaksemme ’harmaalle alueelle’ lähestymällä selvästi oikean ja selvästi väärän välistä rajaa, heräävät kysymykset. Mitä lähemmäksi tällaista ’rajatilannetta’ asia tulee, sitä suurempaa osaa täytyy ihmisen omantunnon näytellä hänen ratkaisussaan. Mitä meidän tulee tehdä sellaisissa olosuhteissa?
10, 11. a) Mitä Jumala odottaa meiltä, kun tällaisia omantunnonkysymyksiä herää? b) Kun eteemme tulee tällainen henkilökohtainen omantunnonasia, tuleeko meidän odottaa, että annetaan jokin ohjeellinen päätös, joka sanoo meille, mitä on tehtävä, ja kenen tulee kantaa vastuu ratkaisustamme? c) Mitä tällaiset ratkaisut ilmaisevat meistä Jumalalle?
10 Jehova Jumala odottaa meidän käyttävän henkisiä kykyjämme, tietoamme, ymmärrystämme ja arvostelukykyämme, sekä tekevän tunnollisesti, mitä uskomme osoittaa tehtäväksemme. Jumala ei aseta meitä kenenkään toisen ihmisen omantunnon alaisuuteen tällaisissa asioissa. Meidän on kunkin tehtävä oma ratkaisumme sopusoinnussa omantunnon – Jumalan sanan muovaaman omantunnon – kanssa. Meidän täytyy myös vastata omien ratkaisujemme seurauksista emmekä saa odottaa jonkun muun tekevän ratkaisua ja kantavan siitä vastuuta puolestamme.
11 Olisi sen tähden väärin yrittää sellaisissa asioissa tiukata joltakulta muulta, vanhimmistolta tai kristillisen seurakunnan hallitsevalta elimeltä, jotakin ohjetta tai sääntöä, joka ’vetäisi rajan’ asioille. Silloin kun Jumalan sana itse ei ’vedä rajaa’, ei kenelläkään ihmisellä ole oikeutta lisätä tähän Sanaan ’vetämällä rajan’. Jumala antaa viisaudessaan meidän osoittaa, mitä me olemme ”sydämen salaiselta ihmiseltä” (Um), ja ratkaisut, jotka teemme tällaisissa henkilökohtaisissa asioissa, voivat ilmaista sen. Me voimme tosin erehtyä toisinaan ilman väärää vaikutinta, ja Jumala, joka lukee sydämemme, voi havaita sen.
12. Takaako itsessään se, että me emme ole tietoiset mistään väärinteosta, meidän olevan vanhurskaita? Mistä syystä on näin?
12 Mutta olkootpa ratkaisumme millaiset tahansa ja vaikka tehdyt puhtain omintunnoin, niin meidän täytyy aina ymmärtää, että loppujen lopuksi Jumala ilmaisee menettelymme oikeaksi tai vääräksi omana aikanaan ja omalla tavallaan. Ymmärtäen tämän apostoli Paavali kirjoitti: ”Sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra. Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta.” – 1. Kor. 4:3–5.
13. a) Minkä Room. 14:4, 10–12 osoittaa oikeaksi asenteeksi, mikä tulee omaksua tällaisia henkilökohtaisia omantunnon ratkaisuja tekevää kohtaan? b) Milloin tulee kuitenkin myös seurakunnassa vastuuasemissa olevien omatunto kysymykseen näihin nähden?
13 Kun tällaisia ’rajatapauksia’ ilmaantuu, niin meidän ei tule asettua sen henkilön tuomareiksi, jonka täytyy tehdä itse ratkaisu omantuntonsa mukaan. Eikä meidän tule tuntea olevamme syyllisiä erehdykseen tunnustaessamme tällaisen henkilön yhä Jumalan hyväksymäksi palvelijaksi, jollei hänen ratkaisunsa ’rajatapauksessa’ ole täsmälleen sellainen kuin meidän olisi ollut. Jumala on hänen Tuomarinsa. (Room. 14:4, 10–12) Toisaalta niiden, jotka ovat vastuuasemissa kristillisessä seurakunnassa, täytyy noudattaa omaa omaatuntoaan seurakunnan valvonnassa. Vaikka heistä saattaa tuntua, että heidän ratkaisunsa olisi eronnut jonkun veljen ratkaisusta jossakin nimenomaisessa asiassa, niin heidän omantuntonsa vastalause voi olla hyvin lievä sen takia, että Raamattu ilmeisesti jättää asian henkilökohtaisesti ratkaistavaksi. Jos tuo henkilö osoittaa toimineensa puhtain omintunnoin, niin heidän omatuntonsa voi sallia heidän määrätä hänelle vastuuta eli suositella häntä johonkin vastuuasemaan. Kuitenkin saattaa olla, että heidän omatuntonsa puhuu riittävän voimakkaasti asiassa, niin etteivät he voi tunnollisesti suositella häntä tällä tavalla. Jälleen Jumala on heidän Tuomarinsa, eikä heitä pidä tuomita.
14. Mitkä kysymykset tulevat nyt käsiteltäviksi?
14 Näitä ’rajakysymyksiä’ herää usein ansiotyön alalta. Salliiko tekemäsi työ sinun säilyttää puhtaan omantunnon Jumalan edessä? Salliiko se sinun ’suosittaa itseäsi jokaisen ihmisen omalletunnolle’ Jeesuksen Kristuksen aitona seuraajana? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, joita tarkastelemme seuraavassa kirjoituksessa.
[Kuva s. 7]
Olisiko sinun kirjoitettava Seuralle saadaksesi tähän asiaan ohjeellisen päätöksen? Kun vaaditaan omaantuntoosi pohjautuvaa henkilökohtaista ratkaisua, on sinun tehtävä ratkaisu. Menettele niin, että sinulla on puhdas omatunto Jumalan edessä