Palvellen yksimielisesti veljesseurana
”Te kaikki olette veljiä. . . . Älköön teitä . . . kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus.” – Matt. 23:8–11.
1, 2. a) Mikä valaisee vaikeutta, jonka useimmat havaitsevat viettäessään sellaista nöyrää palveluselämää, jota Jumalan Poika eli? b) Sopeutuivatko Jeesuksen apostolit tähän vaikeuksitta?
NÖYRÄN palveluselämän käsitettä ei useimpien epätäydellisten ihmisten ole helppo hyväksyä ja soveltaa itseensä. Sen todistaa se, mitä on tapahtunut kristikunnassa, missä miehet, jotka väittävät olevansa Kristuksen Jeesuksen edustajia ja virkaan asetettuja eli vihittyjä Jumalan palvelijoita, asettuvat eroon seurakunnan ”tavallisista” jäsenistä, ”maallikoista”. Nämä pappismiehet pitävät itseään muuta laumaa ylempinä ja hyväksyvät sellaisia arvonimiä, jotka ilmaisevat tämän ylemmyydentunteen. Mutta tämä ei ole tie tosi ykseyteen.
2 Jeesuksen tosi opetuslapsetkaan eivät sopeutuneet ensimmäisellä vuosisadalla tähän Jumalan Pojan opetukseen vaikeuksitta. Jeesuksen oli useissa tapauksissa oikaistava opetuslapsiaan, koska he olivat kiinnostuneita arvoasemasta ja heillä oli halu ylempiin asemiin.
3, 4. Mistä Jeesuksen opetuslapset kiistelivät matkalla Kapernaumiin, ja miksi se ei ole hämmästyttävää?
3 Kun Jeesus kulki julkisen palveluksensa kolmannen vuoden loppupuolella takaisin Kapernaumiin, niin hänen opetuslapsensa joutuivat kiistaan keskenään. Mistä? Markuksen selostus kertoo: ”Kun hän [Jeesus] sitten oli sisällä talossa, hän teki heille kysymyksen: ’Mistä te kiistelitte tiellä?’ He pysyivät vaiti, sillä he olivat tiellä väitelleet keskenään siitä, kuka on suurin. Niin hän istuutui ja kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: ’Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, niin hänen tulee olla viimeinen kaikista ja kaikkien palvelija.’” – Mark. 9:33–35.
4 Onko uskomatonta, että he saatuaan Jeesukselta opetusta lähes kolme vuotta menettelivät noin? Ei, kun muistamme heidän inhimillisen epätäydellisyytensä ja heidän olosuhteensa. Heidän huolensa henkilökohtaisesta suuruudestahan ei kuvastanut ainoastaan epätäydellisen lihan taipumuksia vaan myös silloisia oloja. Eräässä historiallisessa tarkastelussa, joka koski ensimmäisen vuosisadan juutalaisen uskonnon harjoittajien keskuudessa vallinneita tapoja ja asenteita, sanotaan: ”Kaikissa vaiheissa, palvonnassa, oikeudenkäytössä, aterioilla, kaikissa töissä ja toiminnoissa heräsi alituisesti kysymys, kuka oli suurin, ja kullekin kuuluvan kunnian arviointi oli sellainen tehtävä, joka piti alinomaa suorittaa ja joka tunnettiin hyvin tärkeäksi.” – Theological Dictionary of the New Testament, IV osa, s. 532; vrt. Matt. 23:6, 7.
PIENTEN LASTEN KALTAISEKSI TULEMINEN
5. Minkä neuvon Jeesus antoi heille oikaistakseen heidän väärän asenteensa?
5 Matteuksen selostus samasta tapauksesta kertoo, että Jeesus kutsui lapsen ja asetti hänet opetuslasten eteen ja sanoi: ”Minä sanon teille: ellette käänny ja tule lapsukaisten kaltaisiksi, ette missään tapauksessa tule menemään taivasten valtakuntaan. Sen tähden joka nöyrtyy tämän lapsukaisen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa, ja joka ottaa vastaan yhden tällaisen lapsukaisen minun nimeni perusteella, ottaa vastaan myös minut. Mutta joka kompastuttaa yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sille on hyödyllisempää, että hänen kaulaansa ripustetaan myllynkivi, jollaista aasi vääntää, ja hänet upotetaan laajaan avomereen.” – Matt. 18:1–6.
6. a) Millainen ajatus ylemmyydestä on joillakuilla hänen opetuslapsistaan saattanut olla? b) Mitä ’kääntyminen ja lapsukaisten kaltaiseksi tuleminen’ heille merkitsi?
6 Niin, Jeesus osoitti heille, että heidän ajattelunsa johti heitä väärälle tielle. Ehkä Pietari tunsi olevansa jollakin tavalla toisia opetuslapsia ylempi, koska Jeesus oli luvannut, että hänelle annetaan tietyt ”avaimet” valtakuntaan. Tai Jaakobilla ja Johanneksella saattoi olla samanlaisia ajatuksia, koska he kuuluivat niihin kolmeen, jotka Jeesus valitsi mukaansa, kun hänen kirkastumisensa oli määrä tapahtua vuorella. (Matt. 16:19; 17:1–9) Olipa miten tahansa, niin Jeesus käski heitä kaikkia ’kääntymään ja tulemaan lapsukaisten kaltaisiksi’, ts. vaatimattomiksi, vapaiksi suurellisuudesta eli kunnianhimosta, jollaisia pikkulapset luonnostaan ovat. Heidän ei pitänyt vain näytellä olevansa kuin lapsia ulkonaisesti teeskennellen näitä ominaisuuksia, vaan heidän piti pukeutua näihin ominaisuuksiin omatakseen todella saman hengen, joka on luonteenomainen nöyrille lapsille. Pienillä lapsilla ei ole ajatustakaan arvoasteista keskuudessaan, vaan he pitävät toisiaan vertaisinaan. Ja mitä enemmän Jeesuksen opetuslapset pukisivat siis ylleen sydämen nöyryyttä, mitä pienemmiksi he tuntisivat itsensä Jumalan ja veljiensä edessä, sitä suurempia he olisivat hänen valtakuntaansa nähden.
7. Miten se, millä tavalla he ’ottivat vastaan pienokaisia’, ilmaisisi heidän nöyryytensä määrän, ja mikä teki tämän niin vakavaksi?
7 Yhtenä mittana heidän nöyryydestään oli oleva se, millä tavalla he kohtelisivat niitä, jotka olivat hengellisesti kuin ”lapsia” totuudessa (siksi, että olivat äskettäin tulleet opetuslapsiksi), tai niitä, jotka olivat pienten lasten kaltaisia siinä, että heillä on vain vähäinen vastuuasema heidän keskuudessaan. Jos joku, erityisesti kristitty vanhin, osoittaisi tärkeilyä tai menettelisi toisten kanssa määräävällä tavalla, niin hän voisi olla kompastuksen aihe tällaisille nöyrille. Tällä saattaisi olla todella vakavat seuraukset sille, joka aiheuttaisi kompastumisen, kuten Jeesuksen sanat osoittavat. Jeesus tarkkailisi tilannetta; samoin myös Jumalan enkelit. – Matt. 18:6, 10; Ilm. 2:23.
8. Miten pitää paikkansa, että se, ”joka käyttäytyy vähäisempänä”, on todellisuudessa se, joka on suuri kristittyjen joukossa?
8 ”Joka käyttäytyy vähäisempänä [pienimpänä, KR, UTN, NE; alhaisimpana, New American Bible, reunam.] teidän kaikkien keskuudessa, se on suuri.” (Luuk. 9:48) Vaikka tämä oli aivan maailman ajattelun vastaista, niin emmekö huomaa tätä todeksi suhteissamme toisiin? Kuka on arvokkain meille, ketä kaipaisimme enimmän, jos hän jättäisi meidät tai kuolisi – sitäkö, joka on tärkeilevä ja haluaa toisten taipuvan edessään, vai sitä, joka on hyvin huomaavainen, avulias ja ystävällinen? On selvää, että kaipaamme jälkimmäistä.
9. a) Millä tavoilla apostoli Paavali näytti esimerkin tästä kristillisestä periaatteesta? b) Miten veljet ilmaisivat, että Paavalilla oli laaja sija heidän sydämessään, ja mitä me voimme oppia tästä?
9 Kuten olemme nähneet edellisestä kirjoituksesta, niin apostoli Paavali jäljitteli Jeesuksen omaa esimerkkiä nöyrästä palvelemisesta. (1. Kor. 11:1) Puhuessaan Efesoksen kaupungin vanhimmille Paavali saattoi sanoa totuudenmukaisesti: ”Te tiedätte hyvin, kuinka minä ensimmäisestä päivästä lähtien, jona astuin Aasian piirikuntaan, olin koko ajan teidän kanssanne palvellen Herran orjana mitä suurimmalla mielen vaatimattomuudella ja kyynelin ja koettelemuksin, jotka kohtasivat minua . . . pitäkää mielessänne, etten ole kolmeen vuoteen lakannut yöllä enkä päivällä neuvomasta kyynelin itse kutakin. . . . Tiedätte itse, että nämä kädet ovat huolehtineet minun tarpeistani ja niiden, jotka ovat olleet kanssani. Olen kaikessa osoittanut teille, että teidän täytyy näin vaivaa nähden auttaa niitä, jotka ovat heikkoja, ja pitää mielessä Herran Jeesuksen sanat, kun hän itse sanoi: ’Onnellisempaa on antaa kuin saada.’” Ei ollut ihme, että kun he saivat tietää, etteivät he ehkä enää näkisi Paavalia, niin ”he kaikki puhkesivat suureen itkuun”, ja he myös syleilivät ja suutelivat häntä. Hänellä oli laaja sija heidän sydämessään, ei vain siksi, että hän oli apostoli, vaan pikemminkin sen vuoksi, millainen ihminen hän oli. Hän oli esimerkki kaikille kristityille vanhimmille. – Apt. 20:18, 19, 31–37; vrt. 1. Kor. 2:1–5; 1. Tess. 2:5–9.
EI MAAILMAN MENETTELYTAPOJEN JÄLJITTELYÄ
10. Mikä toinen tilaisuus sai aikaan sen, että Jeesus antoi edelleen ohjeen nöyryydestä opetuslapsilleen?
10 Muutamia kuukausia sen jälkeen, kun opetuslapset olivat kiistelleet suuruudesta, Jeesus huomasi jälleen tarpeelliseksi neuvoa heitä. Hänen opetuslapsensa kuvittelivat hänen valtakuntansa maalliseksi hallitukseksi. (Apt. 1:6) He tiesivät, että Israelin yksinvallan aikana kuninkaat istuivat valtaistuimilla ja heillä oli eriarvoisia kuninkaallisia hovimiehiä. He näkivät ympärillään omana aikanaan maailmallisia hallitsijoita ja muita miehiä, jotka pitivät kansaa vallassaan. Niinpä kaksi Jeesuksen apostolia, Jaakob ja Johannes, esittivät (äitinsä kanssa ja kautta) anomuksen, että Jeesus soisi heille korkeimmat asemat valtakunnassaan. – Matt. 20:20–23; Mark. 10:35–40.
11. Olivatko toiset apostolit moitteettomia tässä suhteessa, ja minkä neuvon Jeesus antoi heille?
11 Toiset opetuslapset ”närkästyivät”. Heidän aiempi kiistansa suuruudesta osoitti kumminkin, että he itsekään eivät olleet täysin vapaita kunnianhimosta. Niinpä Jeesus kutsui heidät kaikki luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että kansojen hallitsijat herroina niitä hallitsevat ja suuret pitävät niitä vallan alla [tekevät tärkeytensä tunnetuksi, New American Bible]. Näin ei ole teidän keskuudessanne, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo tulla suureksi, sen täytyy olla teidän palvelijanne, ja joka tahtoo olla ensimmäinen teidän keskuudessanne, sen täytyy olla teidän orjanne; niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaina monien korvaukseksi.” – Matt. 20:24–28.
12, 13. a) Miksei meidän pidä siirtää kristilliseen seurakuntaan maailmallisia hallintomenetelmiä, jotka näyttävät menestyksellisiltä? b) Miten Roomalaisille 12:2, 3, 10, 16:ssa esitetty apostolin neuvo on sopusoinnussa Jeesuksen neuvonnan kanssa?
12 Maailmallisten hallitsijoiden, johtajien ja hallintomiesten menettelyjen jäljitteleminen saattaisi näyttää luonnolliselta. Mutta Jeesus sanoi: ”Näin ei ole teidän keskuudessanne.” Millainen maailman mahtavien ja rikkaitten sekä heidän poliittisten ja kaupallisten järjestelmiensä näennäinen menestys lieneekin, niiden ei pidä olla ohjaava esimerkki kristilliselle seurakunnalle.
13 Apostoli Paavalin myöhempi neuvo on sopusoinnussa tämän kanssa: ”Älkää muovautuko ympärillänne olevan maailman käyttäytymistavan mukaan, vaan muuttukoon teidän käytöksenne oman uuden mielenne muokkaamana.” Paavali ajatteli ilmeisesti samaa pulmaa, jonka suhteen Jeesus antoi neuvoja, sillä hän sanoi edelleen: ”Haluan hartaasti pyytää jokaista keskuudessanne olemaan liioittelematta todellista merkitystään. Kunkin teistä täytyy tuomita itsensä raittiisti Jumalan hänelle antaman uskon mittapuun mukaan. Rakastakaa toisianne niin paljon kuin veljien tulee, ja olkoon teillä syvä kunnioitus toisianne kohtaan. Kohdelkaa jokaista tasapuolisen ystävällisesti; älkää olko milloinkaan alentuvaisia, vaan ystävystykää aidosti köyhien kanssa [olkaa kanssakäymisessä vaatimattoman väen kanssa, NE; seurustelkaa vaatimattomien kanssa, New American Standard Bible; pitäkää ohjenuorana sitä, mikä on vaatimatonta, UM]. Älkää salliko itsenne tulla omahyväisiksi [älkää ajatelko jatkuvasti, kuinka viisaita olette, NE].” – Room. 12:2, 3, 10, 16, Jerusalem Bible (JB).
14. a) Mitkä seikat tekivät erittäin tärkeäksi sen, että Jeesuksen apostolit oppivat hyvin sen läksyn, mitä hän opetti heille? b) Mikä suhde yksimielisyyteen vanhinten keskuudessa on vaatimuksella, ettei tule olla ’omapäisiä’?
14 Koska Jeesuksen apostolien ryhmänä piti palvella kristillisen seurakunnan perustuksena, kun se perustettiin, niin heidän oli mitä tärkeintä oppia hyvin hänen heille antamansa opetus. (Ef. 2:19, 20) Vain jos he puhdistautuisivat tyystin keskuudessaan vallitsevista korkeampiarvoisuuden ajatuksista, he voisivat toimia yksimielisenä joukkona, vapaina riitaisuudesta ja kilpailuhengestä. (Vrt. Room. 12:4–8, 10; 1. Kor. 12:4–7, 12–25, 31; 13:1–3.) Sen tähdenhän myös yksi niiden pätevyysvaatimuksista, jotka palvelevat vanhimmistoina seurakunnassa, on, etteivät he saa olla ’omapäisiä’. (Tiit. 1:7) Tässä oleva kreikkalainen sana merkitsee kirjaimellisesti ’itseään miellyttävä’ (”julkea”, Moffatt; ”pöyhkeä”, Revised Standard Version; AT; JB; ”määräilevä”, NE; ”hyökkäävä”, Phillips; ”itserakas”, KR; UTN; ”itseään tehostava”, The Expositor’s Greek Testament). Apostolin pätevyysvaatimus on siis, että vanhin ei saa olla ”omahyväinen” eli ”itsevarma” siksi, että hänellä on kovin korkea mielipide omasta arvostelukyvystään ja muista kyvyistään. Omapäisen henkilön olisi vaikea työskennellä sopusointuisesti ja nöyrästi toisten kanssa ryhmänä. Ja hän olisi vaikeuden aiheuttajana vanhimmiston muille jäsenille.
15. Miten Jaakobin 3:13:ssa olevat henkeytetyt sanat auttavat vanhimpia välttämään ylemmyyden ja itsevarmuuden tunteita?
15 Jos kristitty vanhin alkaa tuntea olevansa viisaampi kuin muut vanhimmat, niin hänen olisi hyvä harkita, mitä opetuslapsi Jaakob kirjoitti Jaakobin 3:13:ssa: ”Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän keskuudessanne? Tuokoon hän hyvästä käytöksestään näkyviin tekonsa viisauteen kuuluvalla lempeydellä [vaatimattomuudella, NE; nöyryydellä, AT].” Niin, todella viisas ihminen on se, joka tietää riittävästi tietääkseen, että – olkoonpa hänellä miten paljon tahansa kokemusta ja tietoa – hän silti tietää hyvin vähän ja hänellä on kovin paljon vielä opittavaa. Hän tietää myös, että – siitä huolimatta, kuinka paljon hän tietää – ei ole ketään, jolta hän ei voisi oppia jotakin, olkoonpa tuo henkilö kuka tahansa tai hänen asemansa miten alhainen hyvänsä. Hän kohtelee kaikkia sellaisia asiaan kuuluvasti kunnioittaen.
EI EROTTELUA YLEMMYYTTÄ ILMAISEVILLA ARVONIMILLÄ
16. Mitä arvonimi ”rabbi” merkitsee, ja miksei sitä pitänyt käyttää kenestäkään Jeesuksen opetuslapsesta?
16 Vain kolme päivää ennen kuolemaansa Jeesus varoitti opetuslapsiaan jäljittelemästä kirjanoppineiden ja fariseusten rakkautta huomattavia asemia kohtaan. Toiset kutsuivat näitä miehiä usein nimityksellä ”rabbi”, mikä sana merkitsee kirjaimellisesti ’suurta’. Se oli ”sellaisen nimitys, joka on korkeassa ja kunnioitetussa asemassa. . . . Rabbiksi kutsutun tunnustetaan siten olevan korkeampiarvoinen kuin puhuttelija.” (Theological Dictionary of the New Testament, VI osa, s. 961) Mutta Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä. . . . Älköön teitä liioin kutsuttako ’johtajiksi’, sillä yksi on teidän Johtajanne, Kristus. Vaan suurimman teidän keskuudessanne tulee olla teidän palvelijanne.” (Matt. 23:6–12) Jeesus antoi aivan oikein kutsua itseään ”rabbiksi”. – Joh. 1:38, 49; 20:16; Matt. 26:49; Mark. 9:5.
17. a) Mille niille annetut raamatulliset nimitykset, jotka määrätään vastuuasemiin seurakunnassa, panevat painon? b) Miten tämä pitää paikkansa myös nimityksestä ”apostoli”, ja miksi siten nimitetyillä ei ollut syytä tuntea olevansa veljiänsä ylempiä?
17 On merkille pantavaa, että kaikissa kristillisen seurakunnan tehtäviin liittyvissä nimityksissä sen helluntaina tapahtuneen perustamisen jälkeen – sellaisissa nimityksissä kuin ”paimen”, ”opettaja”, ”evankelista” ja ”profeetta” (kirjaimellisesti: se, joka puhuu julki [Apt. 15:32]) – korostetaan enemmän Kristuksen tarkoitusta antaa nämä ”lahjat ihmisinä”, nimittäin seurakunnan rakentamista ja yhdistämistä kuin näiden ihmis-”lahjojen” virallista asemaa. (Ef. 4:12–16) Myös sana ”apostoli” merkitsee vain ’lähetettyä’, ts. jotakuta, joka on lähetetty edustajana palvelustehtävään. Vaikka sitä sovellettiin erityisellä tavalla kahteentoista apostoliin, jotka olivat Jumalan Pojan suoranaisesti nimittämiä, niin sitä käytettiin myös muista miehistä, jotka lähetettiin palvelustehtävään, toisinaan seurakuntien toimesta. (Vrt. Apt. 13:1–4; 14:14; 2. Kor. 8:23.) Nimitys ”apostoli” tähdensi siis pikemminkin heidän palvelustehtäväänsä kuin asemaansa tai arvoastettaan. Tosin se viittasi siihen, että heihin luotettiin. Mutta se ei korottanut noita ’lähetettyjä’ niiden yläpuolelle, joita he tulivat palvelemaan, enempää kuin sekään, että isäntä lähettää palvelijansa viemään tärkeän sanoman toiselle henkilölle, tekee palvelijasta sanoman vastaanottajaa ylempää. Mutta vastaanottaja on kiitollisuudenvelassa sanoman tuojalle. Samoin nekin, jotka lähetettiin, olivat vastuussa lähettäjilleen, olivatpa he sitten Jerusalemin tai jonkin muun seurakunnan vanhimmisto. He raportoivat nöyrästi sen, mitä olivat tehneet. (Vrt. Joh. 13:16; Ef. 6:21, 22; Kol. 1:7; 4:7–9.) Tilapäisesti ’lähetetyt’ eivät tietenkään pysyneet ”apostoleina” koko elämänsä aikaa niin kuin Kristuksen kaksitoista apostolia ja Paavali. – Ilm. 21:14; Ef. 2:20, 21.
”LAHJAT IHMISINÄ”
18. Mitä lahjoja kirkastettu Kristus Jeesus antoi kristilliselle seurakunnalle ja mitä tarkoitusta varten?
18 Mitä palvelusta nämä miehet suorittivatkin, niin Kristus Jeesus antoi heidät kaikki kristilliselle seurakunnalle ”lahjoiksi ihmisinä” kohottuaan Isänsä taivaalliseen läsnäoloon. (Ef. 4:8) Efesolaisille 4:11–13 osoittaa kaiken tämän tarkoituksen sanoessaan: ”Ja hän antoi jotkut apostoleiksi, jotkut profeetoiksi, jotkut evankelistoiksi, jotkut paimeniksi ja opettajiksi, pitäen silmällä pyhien palauttamista kohdalleen, palvelustyöhön [jotta pyhät yhdessä muodostaisivat ykseyden palvelustyössä, JB], Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme ykseyteen uskossa ja Jumalan Pojan täsmällisessä tuntemuksessa, täysikasvuisen miehen tasolle, sen mitan määrään, joka kuuluu Kristuksen täyteyteen.”
19, 20. a) Miten siten ’annettujen’ miesten tulee työskennellä halutun tavoitteen saavuttamiseksi? b) Miten apostoli Paavali tekee selväksi oikean asenteen, jota kaikkien tällaisten on ylläpidettävä?
19 Niiden Jumalalle ja hänen Pojalleen suorittama yhteispalvelus, jotka palvelevat ”lahjoina”, samoin kuin kaikkien heidän opetuslapsitovereittensa suorittama palvelus oli oleva kaikkien sellaisten tavoite, jotka olivat ”lahjoja ihmisinä”. He eivät saavuta tätä tavoitetta ’tekemällä tärkeyttään tunnetuksi’, määräävin keinoin eikä pakotuksin, vaan antamalla esimerkin nöyrästä palveluksesta, antamalla itseltään kaikkien hyväksi. Oikea asenne ei siis ollut niiden asenne, jotka seurakunnassa sanovat itse asiassa: ”Minä kuulun Paavalille” tai ”Minä Apollokselle” tai ”Minä Keefaalle” tai ”Minä Kristukselle”, niin kuin jotkut Korintossa sanoivat, vaan se, mitä apostoli Paavali tähdensi sanoessaan sikäläisille veljille: ”Kaikki kuuluu teille, olkoonpa Paavali tai Apollos tai Keefas tai maailma tai elämä tai kuolema tai nykyiset tai tulevaiset, kaikki kuuluu teille; te taas kuulutte Kristukselle; Kristus vuorostaan kuuluu Jumalalle.” – 1. Kor. 1:12; 3:21–23.
20 Todellakin Paavali piti mielessään siitä loistavasta palveluksesta huolimatta, jota hän suoritti, että hänkin oli yksi ”lahjoista ihmisinä” ja että hän ’kuului’ itse asiassa seurakunnalle eikä seurakunta hänelle. (Vrt. 2. Kor. 1:24.) Itsensä näkeminen tässä valossa ei tosiaan salli kenenkään Jumalan palvelijan toimia ”pomona” veljiään halliten, suorittakoonpa hän sitten mitä palvelusta tahansa.
”NUORIMPANA” OLEMINEN
21. a) Milloin ja miksi Jeesus havaitsi tarpeelliseksi neuvoa opetuslapsiaan vielä uudelleen nöyryyden tarpeellisuudesta? b) Mitä lisäkohtia hän esitti tällä kertaa?
21 Se, miten syvälle ihmisiin ylemmyyden halu oikein on syöpynyt, voidaan nähdä siitä, että Jeesus huomasi vielä viimeisenä maallisen elämänsä yönä tarpeelliseksi selittää uudelleen nämä periaatteet apostoleilleen. Nuo miehet ryhtyivät vielä sinä yönä kiihkeästi kiistelemään siitä, kuka heistä ”näytti olevan suurin”. Toistaen, mitä hän oli aikaisemmin sanonut heille, ja laajentaen sitä Jeesus lausui: ”Kansojen kuninkaat hallitsevat niitä herroina, ja niiden vallassaolijoita kutsutaan ’hyväntekijöiksi’. Mutta teidän ei pidä olla sellaisia, vaan tulkoon suurimmasta teidän keskuudessanne kuin nuorin [nuorempi, New American Bible] ja johtomiehenä toimivasta kuin se, joka palvelee. Sillä kumpi on suurempi, se, joka on pitkällään pöydän ääressä, vai se, joka palvelee? Eikö se, joka on pitkällään pöydän ääressä? Mutta minä olen teidän keskellänne kuin se, joka palvelee.” – Luuk. 22:24–27; vrt. 2. Piet. 1:12–15.
22. Mitä ”nuorimpana” käyttäytyminen merkitsee, ja miten tätä valaistaan Raamatun kertomuksissa?
22 Mitä ”nuorimpana” tai ”nuorempana” käyttäytyminen merkitsee? Nuorille miehille määrättiin usein vähemmän huomattavia tehtäviä, vaikka ne siitä huolimatta olivat välttämättömiä. Kun esimerkiksi sekä Ananias että hänen vaimonsa Safiira menettivät henkensä Jumalan toimenpiteestä, niin ”nuoremmat miehet” kantoivat heidät pois ja hautasivat heidät. (Apt. 5:5, 6, 10) Kehotettuaan toisia vanhimpia palvelemaan nöyrinä esimerkkeinä laumalle apostoli Pietari sanoi: ”Samalla tavoin te nuoremmat miehet, olkaa alamaiset vanhemmille miehille.” (1. Piet. 5:1–5) Timoteuksesta, joka oli melko nuori apostoli Paavaliin verrattuna, puhutaan niiden joukkoon kuuluvana, jotka palvelivat Paavalia hänen ”avustajinaan” eli häntä ’palvelevina’. (Apt. 19:22, UTN; UM) Onesimus, karannut orja, jota iäkäs Paavali kutsui ’omaksi lapsekseen’, oli ’palvellut’ Paavalia, ’huolehtinut hänestä’ niin kuin poika isästään Paavalin ollessa vankilassa. (Filem. 9, 10, 13, UM; NE; vrt. 2. Tim. 1:16–18.) Työskentelemällä nöyrästi näiden vanhempien, kokeneempien Jumalan palvelijoitten kanssa nuoremmat miehet saivat paljon hyötyä ja valmennusta.
23. Vain nuorempienko on ilmaistava tällaista mielen vaatimattomuutta?
23 Vaikka heidän tehtävänsä saattoivat näyttää vain vähän kunniakkailta eli arvokkailta, niin heidän menettelynsä on esimerkki oikeasta asenteesta kaikkien omaksuttavaksi, olkootpa he minkä ikäisiä hyvänsä. Neuvottuaan nuorempia miehiä olemaan alamaisia vanhimmilleen apostoli Pietari jatkaa sen tähden sanoen: ”Mutta vyöttäytykää kaikki mielen vaatimattomuuteen toisianne kohtaan, koska Jumala vastustaa kopeita [ylemmiltä näyttäviä, Int], mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille.” – 1. Piet. 5:5.
24. Mitä suurenmoista hyötyä tällaisesta menettelytavasta seuraa, ja miten se edistää huomattavasti kristillistä ykseyttä?
24 Kuinka mieluista onkaan palvella yhdessä, kun seurakunnassa vallitsee nöyrä ja vaatimaton henki! Millaiseksi voimaksi osoittautuukaan veljeyden henki niille, jotka työskentelevät tehokkaasti yhdessä ryhmänä, kun kristilliset vanhimmat ilmentävät sitä poistaen taipumukset aikaa vievään kiistelyyn tai vihaisiin väittelyihin! (1. Tim. 2:8) Totisesti meillä kaikilla on tässä paljon mietittävää. Etsimmekö me sitä aitoa suuruutta, joka tulee tällaisesta veljellisen rakkauden aikaansaamasta nöyrästä palvelemisesta? Osoittakaamme jokainen sitä olemalla avuliaita, huomaavaisia, kiinnostuneita kaikista, vaatimattomat mukaan luettuina, suoden kaikille sen henkilökohtaisen arvon, mikä heille kuuluu. (Room. 12:10, 15, 16) Siten me osoittaudumme Hänen tosi opetuslapsikseen, joka on antanut palveluksessa loistavimman esimerkin, nimittäin Jumalan Pojan, Kristuksen Jeesuksen.
[Kuva s. 133]
Opettaakseen opetuslapsilleen sydämen nöyryyden omaamista Jeesus käski heitä tulemaan lasten kaltaisiksi