ja vuosista. Minä pelkään teidän tähtenne, että olen ehkä turhaan teistä vaivaa nähnyt.” – Gal. 4:9–11.

Se, ettei varhaiskristittyjen ollut pakko viettää sapattia, voidaan nähdä Room. 14:5:stä: ”Toinen pitää yhden päivän toista parempana, toinen pitää kaikki päivät yhtä hyvinä; kukin olkoon omassa mielessään täysin varma.” Apostoli Paavali ei olisi voinut esittää asiaa näin, jos kristityt olivat yhä velvolliset noudattamaan kymmentä käskyä. Tässä kohdassa on todella kiinnostavaa panna merkille, että varhaiset ”kirkkoisät”, kuten Justinus Marttyyri ja Tertullianus, pitivät sapatin noudattamista samaan – luokkaan kuuluvana kuin ympärileikkaus.

Jumala lakkautti lain Kristuksen välityksellä

Raamattu esittää hyvin selvästi, että Jumala lakkautti lain Kristuksen välityksellä. (Ef. 2:14–18; Kol. 2:13, 14) Jotkut väittävät, että Jumala lakkautti ainoastaan niin kutsutun seremonialain, mutta ei kymmentä käskyä. Sellaiselle jaolle ei ole kuitenkaan mitään raamatullista oikeutusta. Vuorisaarnassaan Jeesus lainasi sekä kymmenestä käskystä että lain palvontamenoja koskevista piirteistä, eikä hän tehnyt mitään erotusta niiden välille. – Matt. 5:21–42.

Pane merkille tätä samaa käsitystä tukevat henkeytetyt sanat, jotka Room. 7:4–12 esittää. Luemme siitä, että kristityt ”on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta” ja että he sen johdosta ovat ”irti laista”. Mistä laista? Vain niin kutsutusta seremonialaistako? Ei suinkaan, sillä henkeytetty kirjoittaja jatkaa lainaamalla kymmenestä käskystä: ”Älä himoitse”, ja osoittaa siten, että hän ei tarkoittanut ”lailla” ainoastaan niin kutsuttua seremonialakia vaan koko Mooseksen kautta annettua lakia, kymmenen käskyä mukaan luettuina.

Laki ja ansaitsematon hyvyys

Kautta koko Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten Mooseksen laki asetetaan Jeesuksen mukana tulleen ”armon” eli ansaitsemattoman hyvyyden kanssa vastakkain. Niinpä luemme, että ”laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta”. (Joh. 1:17) Niin, ”Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo”. ”Lopulla” ei tarkoiteta pelkästään lain päämäärää vaan sen loppumista. Kristittyjä neuvotaan sen tähden: ”Synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon [ansaitsemattoman hyvyyden, Um] alla.” – Room. 10:4; 6:14.

Laki täytti tarkoituksensa valmistaessaan israelilaisia ottamaan vastaan Messiaansa, niin kuin luemme: ”Laista [on] tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.” (Gal. 3:24, 25) Keille laki oli kasvattaja? Ainoastaan juutalaisille. Niinpä kun Paavali saarnasi Ateenan ei-juutalaisille, joistakin heistä tuli uskovia, kristittyjä, vaikka he eivät olleet koskaan olleet kasvattajana toimineen Mooseksen lain alaisuudessa. – Apt. 17:22–34.

Rakkauden ”laki”

Merkitseekö tämä kaikki sitä, että koska kristityt eivät ole kymmenen käskyn alaisuudessa, he ovat vapaat tekemään, mitä tahansa he haluavat? Ei lainkaan. ”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’.” (Gal. 5:13, 14) Jos kristityt olisi vapautettu ainoastaan niin kutsutusta seremonialaista, sellainen vapaus ei asettaisi yllykettä lihalle. Todistelu sisältää kuitenkin selvästi sen, että vaikka he eivät enää ole Mooseksen lain alaisuudessa, kymmenen käskyä mukaan luettuina, he eivät ole vapaat toimimaan muista piittaamatta, sillä heitä velvoittaa yhä rakkauden laki.

Room. 13:8–10 osoittaa, että tällainen rakkauden velvoitus astuu kymmenen käskyn (eikä vain niin kutsutun seremonialain) sijaan: ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: ’Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse’, ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.” Rakkauden perustavaa laatua olevan tärkeyden vuoksi Jeesus ei viitannut mihinkään kymmenestä käskystä, kun häneltä kysyttiin, mikä oli suurin käsky, vaan hän osoitti, että suurin käsky oli rakastaa Jumalaa koko sydämestään, sielustaan, mielestään ja voimastaan. – Mark. 12:29, 30.

Neljäs käsky ei ole kuitenkaan merkityksetön kristityille. He viettävät sapattia, eivät yhtä päivää seitsemästä, vaan jatkuvaa sapattia, sitä sapattia, jota Jumala alkoi viettää päättäessään luomistyönsä. (Ps. 95:8–11; Hepr. 3:7–4:8) ”Jumalan kansalle [on] sapatinlepo varmasti tuleva”, kirjoitti Paavali, ja jatkoi: ”Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon.” Miten? Ilmaisemalla uskoa Jumalan pelastusvaraukseen, pidättymällä itsekkäistä töistä ja käyttämällä elämämme sen sijaan Jumalan ylistykseksi. ”Joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan [itsensä vanhurskauttamisen teoista, itsekkäistä teoista], hänkin, niinkuin Jumala omista” luomisteoistansa. (Hepr. 4:9–11) Oletko sinä saanut saman levon?

Osallistuminen on hauskempaa

NYKYAJAN mukavuudet ja uudet työaikataulut suovat yhä useammille ihmisille entistä enemmän vapaa-aikaa. Monet eivät kuitenkaan nauti vapaa-ajastaan täysin määrin. Pitääkö se paikkansa sinusta? Tuottaako vapaa-aikasi sinulle mielihyvää? Vai jääkö siitä tyhjyyden ja tyydyttämättömyyden tunne?

Miksi et erittelisi, mitä teet virkistyäksesi? Kuluuko suurin osa vapaa-ajastasi television katseluun, elokuvissa, urheilutilaisuuksissa tai konserteissa käymiseen? Onko se paras tapa saada suurinta mielihyvää vapaa-ajasta?

Muistatko tapauksen, jolloin otit aktiivisesti osaa johonkin virkistystoimintaan? Ehkä se oli jokin ulkoilmapeli, jota pelasit ystävien kanssa, tai laulujuhla. Miltä sinusta tuntui, kun se oli ohi? Puhuitko innostuneena siitä, miten hauskaa se kaikki oli? Todennäköisesti kokemus on yhä eloisana mielessäsi.

Tämä ei tietenkään merkitse sitä, ettei sinulla voi olla hauskaa ollessasi katselijana, mutta osallistuminen on epäilemättä hauskempaa.

Osallistumisen hyöty

Osallistuminen vaatii tosin enemmän ponnistelua kuin passiivisena katselijana oleminen. Mutta on olemassa hyvät syyt, miksi se on ponnistelun arvoista. Siitä voidaan korjata monenlaista hyötyä.

Muistelehan esimerkiksi sitä ulkoilmapeliä, jota pelasit ystävien kanssa. Palauta mieleesi, kuinka sinun täytyi olla jatkuvasti valpas ja toisinaan jopa nokkela. Silmäsi, korvasi, aivosi, äänesi – koko ruumiisi oli mukana toiminnassa.