Tee kaikki hyvin omintunnoin
”Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän hyväksyy.” – Room. 14:22.
1. Miksi meidän tulee olla varovaisia antaessamme toisille neuvoja henkilökohtaisissa asioissa?
EI OLE helppoa tehdä oikeita ratkaisuja kaikissa kysymyksissä, jotka tulevat eteemme elämässä. Jeesuksen velipuoli Jaakob tunnusti, että ”me kaikki kompastumme monta kertaa”. Hän sanoi tämän olevan syynä siihen, että ”teistä ei pitäisi monien tulla opettajiksi, veljeni, koska tiedätte, että me tulemme saamaan raskaamman tuomion”. (Jaak. 3:1, 2) Jos laajennamme neuvojen antamistamme toisille, niin lisäämme vastuutamme seurauksista.
2. Miksi kaiken muille annetun neuvonnan tulee perustua vankasti Raamattuun?
2 Jos neuvontamme perustuu vain omaan omaantuntoomme tai mielipiteeseemme, niin johdamme pakostakin heitä harhaan. Silloinkin kun yritämme neuvoa yksinomaan Raamatun mukaisesti, meidän täytyy varmistautua siitä, että meillä on oikea ymmärrys asiasta, emmekä esitä vain arvelua tai omaa yksityisnäkemystämme. Kun joku hyväksyy neuvon, joka perustuu vain jonkun toisen omaantuntoon tai mielipiteeseen, ja panee sen täytäntöön, niin siitä ei ole hänelle paljon hyötyä. Saattaapa se aiheuttaa paljon vahinkoakin. Miksi? Koska hän ei toimi oman omantuntonsa ohjauksen mukaan. Sillä ”kaikki, mikä ei ole uskosta, onkin syntiä”. – Room. 14:23.
3. Mitä ihmiseltä vaaditaan, kun hän tekee henkilökohtaisen ratkaisun?
3 Voidakseen uskoa johonkin asiaan, johon sisältyy henkilökohtaisen ratkaisun tekeminen, ihmisen täytyy saada täsmällinen tieto Raamatusta ja luja luottamus, joka perustuu tosiasioihin. (Hepr. 11:1) ”Ei ole hyvä, että sielu on ilman tietoa, ja joka kiiruhtaa jaloillaan, tekee syntiä.” (Sananl. 19:2, UM) Jollei hänellä ole täsmällistä tietoa Jumalan tahdosta, niin hän voisi kiiruhtaa suoraan vahingolliselle tielle.
4. Jos jonkun on vaikea tehdä ratkaisua, niin mitä hän voi tehdä saadakseen apua?
4 Mutta joillakuilla kristityillä on heikkouksia uskossaan, mikä usein johtuu siitä, että heiltä puuttuu tietoa jostakin ongelmasta tai kysymyksestä elämässä. Jaakob selittää, että kristitty voi saada vaadittavan viisauden minkä tahansa koettelevan tilanteen hoitamiseksi rukoilemalla Jumalalta sitä viisautta. (Jaak. 1:2, 5) Saadakseen vastauksen Jumalalta hänen täytyy luonnollisesti tutkia myös Raamattua. Miksi se auttaa? Koska kristityillä on nykyään samat inhimilliset pulmat, jotka ovat kohdanneet Jumalan palvelijoita kautta vuosisatojen. Raamatusta me näemme, miten uskolliset miehet, mm. apostolit ja heidän yhteydessään olevat, antoivat neuvoja ja käsittelivät näitä pulmia. Olosuhteet luonnollisesti vaihtelevat, mutta ei ole sitä ongelmaa, johon Raamattu ei antaisi oikeaa periaatetta. Periaatteen soveltaminen vaatii tietoa ja omaatuntoa.
’SYDÄMIIN KIRJOITETTU’ LAKI
5. Miksi apostoli Paavali kirjoitti omastatunnosta Rooman kristilliselle seurakunnalle?
5 Apostoli Paavali otti tämän omantunnon asian esille Roomalaiskirjeen 14. luvussa. Rooman seurakunnassa oltiin yleisesti yksimielisiä Raamatun pääasiallisista perusopeista ja siitä, miten ”hyvän uutisen” julistustyötä oli edistettävä. (Room. 1:8) Mutta erityisesti henkilökohtaisissa asioissa oli erimielisyyksiä. Tämä johtui suureksi osaksi seurakunnan eri jäsenten elämäntaustasta ja heidän saamastaan kasvatuksesta. Nämä erimielisyydet aiheutuivat pääasiassa siitä leveästä kuilusta, joka oli erottanut juutalaiset pakanoista ennen kuin he omaksuivat kristillisyyden.
6, 7. a) Mitä ’heikkouksia uskossaan’ joillakuilla oli seurakunnassa? b) Mikä oli Lain ensisijainen tarkoitus, ja mitä muutoksia Messias toi?
6 Paavali kirjoittaa: ”Ottakaa heikkouskoinen tervetulleena vastaan.” (Room. 14:1) Tällainen ’heikkouskoisuus’ ei ollut heikkoutta uskossa Isään Jumalaan ja Herraan Jeesukseen Kristukseen, mikä usko johtaa pelastumiseen. Kaikillahan piti olla tämä usko. (”Amerikkalainen käännös” sanoo: ”Kohdelkaa ihmisiä, jotka ovat liian omantunnonarkoja uskossaan, niin kuin veljiä.”) Tämä ’heikkous’ tarkoitti seikkoja, joissa eräät kristityt eivät olleet täysin vakiintuneita, eivät ymmärtäneet täysin selvästi kristillisen vapauden laajuutta. Juutalaiset esimerkiksi olivat olleet satoja vuosia Mooseksen välittämän ”lakikokoelman” alaisuudessa (Room. 13:9; 2. Kor. 3:6), joka laki ehkäisi heitä syömästä määrättyjä ruokia, jotka olivat ”saastaisia”, ja käski viettämään joitakin nimenomaisia päiviä jne. (3. Moos. 11:46, 47; 5. Moos. 5:12–14) Kun Jumala antoi tämän lain, hänen tarkoituksensa oli varjella juutalaisia sulautumasta pakanakansoihin ja niiden epäjumalisiin tapoihin, kunnes Messias tulisi. (Gal. 3:23–25) Sitten piti ”vapauteen kuuluvan täydellisen lain” tulla sen tilalle – heidän ”sisimmässään” olevan lain, joka oli kirjoitettu heidän sydämeensä. (Jaak. 1:25; Jer. 31:33) Tämä uusi laki on esitetty Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa.
7 Uhraamalla oman elämänsä Messias, Jeesus Kristus, vapautti todella juutalaiset, jotka ottivat hänet vastaan. Pakanatkin voivat saada vapautuksen entisestä epäjumalanpalvonnan orjuudestaan. Kaikki kristityt – niin juutalaiset kuin pakanatkin – olivat nyt samalla tasolla Jumalan edessä. (Ef. 2:14–16) Kuitenkin oli joillekuille juutalaiskristityille, jotka olivat juurtuneet aiempiin tapoihin ja tottumuksiin, vaikeata tehdä muutos. Joissakin asioissa se oli ’vastoin heidän omaatuntoaan’.
8. Millainen taipumus joillakuilla seurakuntalaisilla oli niihin nähden, joilla oli ’heikkouskoisuutta’, mutta miten heitä olisi pitänyt kohdella?
8 Apostoli Paavali esittää oikean näkemyksen tällaisissa asioissa, kun hän jatkaa ja sanoo seurakunnalle niiden vastaan ottamisesta tervetulleina, joilla oli heikko omatunto, ettei pitänyt tehdä ”ratkaisuja sisäisistä kysymyksistä”. (”Älkää arvostelko heidän käsityksiään”, An American Translation; ”älkää kiistelkö mielipiteistä”, Uusi testamentti nykysuomeksi) Sellainen mies, vaikka hänen mielipiteensä tai omatuntonsa olikin erilainen, ehkäpä ”liian tunnontarkka”, tuli ottaa sydämellisesti tervetulleena vastaan täytenä veljenä, Kristuksen perijätoverina. Joidenkuiden taipumuksena oli kiistellä hänen mielipiteestään tai näkemyksestään, joka tuli hänen sisimmästään, sydämestään. Tämä oli väärin ja vahingollista asianosaisille sekä seurakunnalle, johon kuuluvat voivat olla taipuvaisia asettumaan eri puolille ja hajaantumaan.
KAKSI PERIAATTEEN VAHVISTAVAA ESIMERKKIÄ
9. Mikä kysymys heräsi lihan syömisestä?
9 Paavali mainitsee esimerkiksi lihan syömisen. Niinä aikoina olivat teurastetut eläimet tai kaupassa myyty liha olleet useissa tapauksissa jonkun epäjumalan edessä ikään kuin lihan pyhittämiseksi palvojien syötäväksi. Tämä ei luonnollisestikaan vaikuttanut mitään itse lihaan. Epäjumalahan ei ollut todellisuudessa mitään. Mutta niillä, jotka eivät olleet täysin lujittuneet tässä oikeassa näkemyksessä, oli omantunnontuskia, kun he söivät sitä lihaa, koska he pelkäsivät, että se on saattanut liittyä tuohon pakanalliseen muotomenoon. (1. Kor. 8:4–7) Apostoli muistuttaa:
”Yhdellä on uskoa syödä kaikkea [kaikkea, mikä on ravintoa, sellaistakin lihaa, joka on ostettu kaupasta], mutta se, joka on heikko, syö vihanneksia [jotta ei tietämättäänkään söisi lihaa, jota pitäisi pakanallisen käytön ”saastuttamana”].” – Room. 14:2.
10. Eikö henkilöitä, joilla on seurakunnan enemmistön näkemyksistä eriäviä mielipiteitä, pitäisi oikaista, jotta saataisiin aikaan ’samanmielisyys ja sama ajatussuunta’?
10 Mitä piti tehdä? Eikö tätä miestä, joka söi vain kasviksia, pitänyt oikaista näkemyksestään, ennen kuin häntä voitiin kunnioittaa vakiintuneena kristittynä? Jotkut voisivat kiinnittää huomion siihen periaatteeseen, että kaikkien pitäisi ’puhua yhtäpitävästi ja ettei heidän keskuudessaan olisi jakaumia, vaan että he olisivat sopeutuvasti yhteen liittyneitä samanmielisinä ja samassa ajatussuunnassa’. (1. Kor. 1:10) Mutta tämä ykseys ei ollut henkilökohtaisen valinnan tai omantunnon asioita koskevan mielipiteen tai näkemyksen ykseyttä; se oli Kristuksen eikä ihmisten seuraamista koskevaa ykseyttä. – 1. Kor. 1:11–13.
11. Miten seurakuntalaiset suhtautuivat toisiinsa omantunnon asioissa?
11 Jotkut juutalaiskristityt, jotka olivat täysin selvillä asiasta, sekä seurakunnan useimmat pakanajäsenet, jotka eivät olleet koskaan tottuneet Mooseksen sääntöihin, olivat taipuvaisia ylenkatsomaan liian tunnontarkkoja pitäen heitä tyhminä, omapäisinä tai kiihkoilijoinakin, kun taas nuo liian tunnontarkat tuomitsivat toiset väärintekijöinä Jumalan silmissä, koska he ylittivät vapautensa rajat. Siksi apostoli oikaisi kumpiakin:
”Joka syö, älköön halveksuko sitä, joka ei syö, ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet tervetulleena vastaan. Kuka sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa? Oman isäntänsä edessä hän seisoo tai kaatuu. Hänet pannaankin seisomaan, sillä Jehova voi panna hänet seisomaan.” – Room. 14:3, 4.
12. Miksi meidän täytyy täysin hyväksyä toiset kristityt, joilla saattaa olla henkilökohtaisista asioista erilaisia mielipiteitä kuin meillä?
12 Jos Jumala on hyväksynyt jonkun, ottanut hänet tervetulleena vastaan ja antanut hänelle henkeään, vaikka hänellä saattaakin olla vielä joitakin omantunnon esteitä tai mielipiteitä, jotka vaikuttavat tarpeettoman ahdasmielisiltä tai kenties väljemmiltä kuin muut, niin keitä me olemme moittimaan? Meidän kaikkien on tehtävä tili Isännällemme. Meillä on itsellämme kylliksi ongelmia, erehdyksiä ja virheitä, jotka pidättävät meitä sekaantumasta kenenkään toisen asioihin. Kukaan ei voi aiheellisesti sekaantua toisen henkilön palvelijan tai työntekijän asioihin siinä, miten hän palvelee tuota toista – vielä vähemmän, kun kysymys on Jumalan palvelijasta. Jumala on palvelijansa Tuomari. Niin, Jehova ’panee hänet seisomaan’.
13. Miten on totta, että Jumala panee tosiaan palvelijansa seisomaan?
13 Paavali ei tarkoita tässä, että Jumala tukisi palvelijaansa kaikessa, mitä hän tekee, ei varmastikaan väärintekemisessä. Mutta vaikka kristityllä olisikin tunnollinen näkemys, jota toiset voisivat arvostella ja pitää jopa epäpäteväksi tekevänä piirteenä, niin Jumala ei langeta hänelle epäedullista tuomiota, vaan hänelle on mieleen se, että hän menettelee omantuntonsa mukaan. Jos Jumala näkee hyväksi, niin hän saattaa aikanaan palvelijansa omantunnon toteamaan kypsemmän näkemyksen. Mutta kenenkään kristityn ei pitäisi juljeta tyrkyttää omaatuntoaan toiselle. Jos hän tekee siten, hän voi saattaa tuon toisen vaikeuteen tai vahingoittaa hänen uskoaan. Niin hän itse joutuisi ”saamaan raskaamman tuomion” eli joutuisi tietyssä määrin tuomituksi, kuten Jaakob sanoo. – Jaak. 3:1.
14–16. Selitä Roomalaiskirjeen 14:5, 6:ssa olevat Paavalin sanat.
14 Apostoli esittää toisen esimerkin:
”Toisesta on yksi päivä toisen yläpuolella; toisesta on yksi päivä niin kuin kaikki muutkin; olkoon kukin omassa mielessään täysin varma. Joka päivää viettää, viettää sitä Jehovalle. Myös joka syö, syö Jehovalle, sillä hän kiittää Jumalaa, ja joka ei syö, on syömättä Jehovalle ja silti kiittää Jumalaa.” – Room. 14:5, 6.
15 Esimerkiksi juutalainen, joka oli ottanut vastaan Kristuksen mutta joka aiemmin oli noudattanut pitkän ajan sapattilakia, saattoi tuntea omantunnontuskia tehdessään jotakin raskasta työtä juutalaisten sapattipäivänä. Se saattoi olla ruoanlaittoa, puusepän työtä tai melkoisen matkan kulkemista. Vaikka olisi ollut kysymys seurakunnallisesta työstä, jostakin mitä toiset seurakunnan jäsenet odottivat hänen suorittavan heille tai heidän kanssaan, niin sinä päivänä hän voi jättää tekemättä sen omantunnon takia. Jonakin toisena päivänä hän olisi tehnyt sen iloiten. Mutta hän vietti sen päivän erikoisena ”Jehovalle”, ts. hänestä tuntui, että hän menetteli Jehovan tahdon mukaan pitämällä sen päivän erityisen pyhänä. Ja syödessään hän kiitti Jumalaa, että hän saattoi olla ehdottoman puhdas ja erillään epäjumalanpalvonnasta, koska Jumala oli selvästi esittänyt katsantokantansa sellaisista asioista Mooseksen laissa. (Pane merkille, mitä mieltä Daniel, joka oli silloin Lain alaisuudessa, oli asiasta. [Dan. 1:8]) Hänen tunnontarkka menettelynsä ei loukannut ketään seurakunnassa, eikä hän syyllistynyt mihinkään väärintekoon. Jehova ei pitänyt häntä siitä syystä epäpuhtaana. Jehova arvosti sitä, että hän osoitti tottelevaisuutta parhaan tietonsa mukaisesti ja puhtain omintunnoin eikä kieltänyt Kristuksen uhria.
16 Toisaalta koko kristittyjen joukko arvosti kaikkia päiviä samalla tavalla Jumalalle kuuluvina – kaikkia yhtä pyhinä – eikä mitään niistä erityisen pyhänä. He söivät lihaa puhtain omintunnoin tietäen, että jos se oli aikaisemmin tarjottu epäjumalalle, niin se ei muuttanut sitä lihaa miksikään, koska epäjumalilla ei ollut todellisuudessa mitään voimaa. He kiittivät Jumalaa, että he voivat syödä ravintoa, mitä hän oli varannut, ja olivat kiitollisia siitä vapaudesta, jonka hän oli antanut Kristuksen välityksellä.
17. Miksi kunkin täytyy olla täysin varma omassa mielessään?
17 Mutta kunkin piti olla täysin varma omassa mielessään. Jos kristitty ei omantuntonsa hyväksymyksellä voinut ymmärtää selvästi toisen katsantokantaa omassa mielessään, niin sellaisen katsantokannan omaksuminen vastoin omaatuntoa ei koituisi hänelle lainkaan hyväksi vaan todellisuudessa vahingoksi. Kummankaan ei tule arvostella, kiistää, tuomita eikä halveksua toista. (Jaak. 4:11, 12) Eikä kummankaan tule yrittää pakottaa omaa näkemystään toiselle. Jos näin tapahtuisi, niin henkilö yrittäisi vallita toisen uskoa.
18. Voivatko vanhimmat tai muut tehdä mitään auttaakseen jotakuta saamaan täsmällisemmän näkemyksen jostakin henkilökohtaisesta asiasta? Jos voivat, niin mitä?
18 Tämä ei merkitse sitä, ettei omantunnonasioista voitaisi keskustella ja tutkia niitä, jotta saataisiin raamatullinen näkemys. Todisteluja Raamatun kannasta voidaan asiassa esittää. Mutta tulee välttää riitelyä ja kiistelyä tai yritystä saada toinen ehdottomasti näkemään asia meidän tavallamme tai tekemään niin kuin me sanomme. Vanhimmat ja toiset kypsät henkilöt voivat auttaa heikkoja tai vääriä tietoja saaneita tällaisissa asioissa. Mutta heidän on sopivaa mennä vain näin pitkälle. Kyseisen henkilön täytyy sitten menetellä niin kuin hän omassatunnossaan ajattelee olevan otollista Jumalalle.
RATKAISUPERIAATE KYSEENALAISISSA ASIOISSA
19. Miten voimme vetää rajan siihen, mikä tulee jättää yksilön omantunnonasiaksi ja mikä ei?
19 Vaikka apostoli käyttää tässä ainoastaan näitä kahta esimerkkiä, niin hän esittää periaatteen kaikkiin tapauksiin, joissa omatunto tulee kysymykseen. Nykyään on monia olosuhteita, joihin ei Raamatussa ole mitään nimenomaista, suoranaista ohjetta tai sääntöä. Näitä kutsutaan toisinaan ”harmaiksi alueiksi”. Tällaisia alueita on työpaikan, lääkintähoidon, ravinnon, vaatetuksen jne. piirissä. Raamattu esittää periaatteet meille oppaiksi kaikilla näillä aloilla. Kaikkien pitäisi noudattaa sitä, mitä se nimenomaisesti sanoo. Raamattu sanoo esimerkiksi, että puvun ja vaatetuksen tulee olla ’huoliteltu, häveliäs ja tervemielinen’, siisti ja puhdas. (1. Tim. 2:9; 2. Kor. 7:1) Tulee ylläpitää kunnioitusta veljien tunteita ja seurakuntaa ja sen hyvää mainetta kohtaan yhdyskunnassa. Mutta tyylit, värit jne. saattavat vaihdella suuresti yksilöllisten makujen mukaan.
20. Mitä henkilön tulisi tehdä, kun hänen edessään on ongelma, johon vastaus ei ole hänelle selvä?
20 Näillä ”harmailla alueilla” olevan henkilön tulee katsoa Raamattua ja Raamatun apuvälineitä. Jollei hän silti ole vielä selvillä ratkaisusta, niin hän voi neuvotella vanhinten tai toisten kanssa, jotka voivat auttaa häntä näkemään, mitä Raamattu sanoo, mutta hänen ei pitäisi antaa toisten tehdä ratkaisua hänen puolestaan. He eivät ole hänen ”omatuntonsa”. Punnitkoon hän itse asiansa, tehköön oman ratkaisunsa ja noudattakoon loppuun asti tätä omantuntonsa mukaan tehtyä johtopäätöstä. Hän voi ajan mittaan tulla näkemään asian eri valossa ja tehdä tarkistuksen, mutta hänen tulee välttää tekemästä mitään, mistä hänellä on epäilyksiä, jottei hän langettaisi itselleen tuomiota. – Room. 14:23.
21. Jos meillä on joitakin mielipiteitä, jotka ovat omantunnonasioita, niin merkitseekö se, että meidän ei pitäisi koskaan tehdä muutoksia, vai miten asia on?
21 Kaikkien kristittyjen tulisi aina ponnistella edistyäkseen ymmärryksessä ja päästäkseen lähemmäksi Jumalan ja Kristuksen täydellistä jäljittelemistä. Näin tehdessään he edistyvät jatkuvasti kohti täsmällisemmin valmentuneen omantunnon omaamista. Heidän tulee aina tehdä kaikki tällä tavalla säilyttääkseen hyvän omantunnon, ja heidän tulee suoda kristityille veljilleen sama vapaus.
[Kuva s. 9]
Paavali neuvoi ottamaan uudet uskovat tervetulleina vastaan, vaikka heillä olikin ’heikkouskoisuutta’
[Kuva s. 11]
Kunnioita uuden kristityn omaatuntoa sapatinvieton tai joidenkin ruokien syömisen suhteen