koska olitte tulleet meille rakkaiksi.” (1. Tess. 2:6–8) Sellainen nöyryys, että on valmis palvelemaan haluamatta ”kunniaa”, ja aikansa ja tarmonsa antaminen uhrautuvan rakkauden ilmaukseksi vetoavat toisten sydämeen ja tekevät ihmisestä hyvän välikappaleen Jehovan käyttöön toisten ihmisten siunaukseksi.

Paitsi että nöyryys auttaa meitä ilmaisemaan toisten palvelemisen henkeä, se saa meidät myös arvostamaan enemmän toisia uskovia. Apostoli Paavali neuvoi filippiläisiä: ’Älkää tehkö mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsokaa vaatimattomin mielin, että toiset ovat teitä parempia.’ (Fil. 2:3) Tätä neuvoa noudattava kykenee näkemään toisissa hyviä ominaisuuksia, jotka voivat joissakin suhteissa olla parempia kuin hänellä itsellään on. Kun hän arvioi itsensä vaatimattomasti, niin hän ei ole kiivas vaatimaan omien menettelyjensä noudattamista eikä yritä kumota toisten suosituksia. Hän ymmärtää, että jokin asia voidaan käsitellä useilla eri tavoilla ja ettei hänen mielipiteensä ole ehkä välttämättä paras. Sen tähden hän on halukas ottamaan huomioon toisten tunteet ja mielipiteet. Hän varoo ottamasta yksistään itselleen kunniaa sellaisen tekemisestä, mihin muutkin ovat osallistuneet. Hänen seuraansa halutaan mielellään, koska hän on nöyrä.

Nöyryys on tosiaan tärkeä ominaisuus hyvän suhteen säilyttämiseksi Jumalaan ja lähimmäisiin. Se on sen tähden ominaisuus, jota me kaikki Jehovan uskollisina palvelijoina haluamme kehittää suuremmassa määrin.

Lukijain kysymyksiä

● Johanneksen 2:20:ssä sanotaan: ”Tätä temppeliä rakennettiin neljäkymmentäkuusi vuotta, ja sinäkö pystytät sen kolmessa päivässä?” Miten nämä neljäkymmentäkuusi vuotta lasketaan?

Tämän lausunnon tekstiyhteys osoittaa, että Jeesus oli silloin Jerusalemissa viettääkseen ensimmäistä pääsiäistään sen jälkeen, kun hänet oli kastettu. (Joh. 1:29–33; 2:13) ”Seitsemääkymmentä viikkoa” koskevan ennustuksen mukaan, jonka Danielin 9:24–27 esittää, Messias oli ilmaantuva julkisesti vuoden 29 syksyllä.a Kyseessä oli niin ollen seuraava pääsiäinen vuoden 30 keväällä.

Eräs kappale juutalaisen historioitsijan Flavius Josephuksen kirjoituksista osoittautuu avuksi neljänkymmenenkuuden vuoden suhteen. Juutalaisten muinaishistoriasta luemme: ”Ja sitten Herodes, hallituskautensa 18. vuonna ja jo mainittujen tekojen jälkeen, ryhtyi hyvin suureen työhön, so. rakentamaan itse Jumalan temppeliä ja laajentamaan sitä alaltaan ja kohottamaan sitä mitä mahtavimpaan korkeuteen.” – Antiquities of the Jews, 15. kirja, 11. luku, 1. kappale.

Josephus mainitsee, että Herodes valloitti Jerusalemin kaksikymmentäseitsemän vuotta sen jälkeen kun kaupunki joutui Pompeiuksen käsiin (mikä tapahtui vuonna 63 eaa.). Tämä sijoittaisi Herodeksen suorittaman Jerusalemin valloituksen vuoteen 36 eaa., heinäkuuhun tai eräiden tutkijoiden mukaan lokakuuhun. Josephus todennäköisesti laski väliin jäävän aikajakson siitä, kun Herodes otti haltuunsa valtaistuimen, seuraavaan kevätkuukauteen niisaniin saakka ”valtaistuimellenousu”-vuodeksi. Herodeksen ensimmäinen ”hallitus”-vuosi alkoi siis vasta seuraavana keväänä ja kesti siis vuodesta 35 vuoteen 34 eaa. Kun lasketaan eteenpäin seitsemäntoista vuotta, tullaan Herodeksen 18. vuoteen (jona hän aloitti temppelityön) eli 18–17 eaa. Kun siihen lisätään neljäkymmentäkuusi vuotta, saadaan 29–30 ya.

● Jos epäuskoinen aviomies yrittää saada avioeron kristitystä vaimostaan väärän syytöksen perusteella, niin pitäisikö vaimon vastustaa avioeroa?

Hänen täytyy henkilökohtaisesti ratkaista, vastustaako avioerovaatimusta vai ei. Kullakin tapauksella on omat asianhaaransa. Vaimo voi harkita esimerkiksi, miten hänen miehensä on kohdellut häntä ja miten mies todennäköisesti kohtelee häntä tai huolehtii hänestä tulevaisuudessa, mikä hänen syytöksensä on, mitä laillisia vaihtoehtoja vaimolla on käytettävissä, oikeudenkäyntiavustajan kustannuksia ja millaista menettelyä hänen omatuntonsa suosittelee hänelle.

Monet epäuskoiset aviomiehet tunnustavat, että heidän vaimostaan on tullut parempi vaimo, kun hän on tullut tosi kristityksi. (Vrt. 1. Piet. 3:1–5.) Ja Raamattu kehottaa kristittyä naista, jolla on epäuskoinen aviopuoliso, joka ”suostuu asumaan hänen kanssaan”: ’Älköön vaimo jättäkö miestään’, sillä ajan mittaan miehestäkin voi tulla kristitty. – 1. Kor. 7:13, 14.

Mutta joskus aviomies haluaa purkaa avioliiton. Hän saattaa vihata kiihkeästi tosi kristillisyyttä ja siksi kieltäytyy asumasta vaimonsa kanssa ja sallimasta hänelle palvontavapautta, jonka maan laki myöntää hänelle. Tai mies voi päättää ottaa hänestä avioeron vain siksi, ettei vaimo ota osaa halventaviin sukupuolisiin luonnottomuuksiin, jotka Raamattu aiheellisesti tuomitsee. (Room. 1:26–32) Samanlaisia ongelmia on täytynyt olla ensimmäisellä vuosisadalla, sillä apostoli Paavali neuvoi: ”Jos epäuskoinen on lähdössä pois, lähteköön pois; veli tai sisar ei sellaisissa tapauksissa ole orjuutettu.” – 1. Kor. 7:15.

Aviomiehellä on tällaisessa tilanteessa ongelmana laillisen perusteen löytäminen haluamalleen avioerolle. Mistä hän voi syyttää vaimoaan? Hänen vaimonsa pyrkii olemaan hyvä perheenemäntä, miellyttävä toveri, puhdas ja uskollinen aviokumppani ja esimerkillinen äiti, jos heillä on lapsia. Niinpä kun mies on jättänyt perheen, hän voi valheellisesti syyttää vaimoa hylkäämisestä. Tai hän voi turvautua johonkin yleiseen syytökseen, joka ei vaadi paljon laillisia todisteita, esimerkiksi sen väittämiseen, ettei häntä voida kohtuudella vaatia jatkamaan yhteiselämää vaimon kanssa. Ehkä mies on suostuvainen huolehtimaan edelleen vaimon ja lasten elatuksesta, niin kuin hänellä on velvollisuuskin, mutta hän on silti päättänyt hankkia avioeron väärän syytöksensä perusteella. Mitä vaimo tekee? Hän ei voi pakottaa miestä asumaan kanssaan. Ja vaikka hän ei olekaan yhtä mieltä miehen valheen kanssa, hän ei ole velvoitettu ryhtymään kalliiseen oikeudenkäyntiin pitääkseen miehen aviositeessä tai ryhtyäkseen vastustamaan jokaista valhetta, jonka mies hänestä esittää. Vaimo voi siis päätellä, että avioeron vastustamisen sijasta hän vain jättää huomioon ottamatta miehen valheellisen syytöksen ja pitää mielessään neuvon: ”Jos epäuskoinen on lähdössä pois, lähteköön pois.”

Joskus kuitenkin kristitty vaimo on huolestunut siitä, päättelevätkö toiset, jotka saavat tietää avioerosta, hänen olleen syyllinen, jos hän ei vastusta avioerovaatimusta ja esitä tosiasioita. Hän voi olla huolissaan siitä, että avioeroon myöntyminen sellaisen syytöksen perusteella voisi aiheuttaa häpeää hänelle tai kristilliselle seurakunnalle.

Tätä mahdollisuutta ei voida jättää huomioon ottamatta. Mutta useimmissa tapauksissa tuskin kukaan koskaan tutkii avioeron perustetta; kaikki mitä he ehkä saavat tietää, on se, että avioero on haettu. Ja jos jotkut ovat saaneet tietää, että avioero on annettu löyhin perustein, on varsin todennäköistä, että he pitäisivät näitä perusteita pelkkänä laillisena keinona. Todennäköisesti he ymmärtäisivät, että aviomies käytti vain helpointa perustetta avioeron saamiseen, vaikka hänen todellinen syynsä oli, että hän halusi mennä naimisiin jonkun toisen naisen kanssa tai tehdä jotakin muuta. Usein siis siitä ei aiheudu vähääkään häpeää uskolliselle vaimolle tai seurakunnalle.

Jos vaimo kuitenkin ajattelisi, että väärä syytös olisi niin häpeällinen, että hänen pitäisi torjua se, niin hänen täytyisi ratkaista, millaisiin laillisiin toimiin hän ryhtyisi. Tai hän voisi mieluummin asettua vastustamaan sitä, jos se näyttäisi olevan ainoa keino hänen suojella oikeuksiaan – oikeuttaan osaan perheen omaisuudesta, oikeuksiaan lasten huoltoon, oikeuttaan taloudellisen avun saamiseen itselleen ja lapsille jne. (Jos lapsen huollon tai elatuksen suhteen on jotakin epäselvyyttä, niin on tavallisesti parasta järjestää se sopimusteitse ennen kuin oikeus antaa avioeropäätöksen, sen sijaan että yrittäisi muuttaa sitä jälkeenpäin.) Se, miten vaimo voisi parhaiten esittää tosiasiat ja puolustaa oikeuksiaan, riippuisi lain suomista mahdollisuuksista siinä maassa, missä hän asuu.

Yksi mahdollisuus on hankkia oikeudellista neuvontaa tai oikeudenkäyntiavustaja heti. Ellei oikeus velvoita aviomiestä maksamaan oikeudenkäyntikuluja, se saattaisi tietysti aiheuttaa vaimolle melkoisia kustannuksia. Joissakin maissa henkilö voi saada maksutonta oikeusapua kunnallisilta oikeusaputoimistoilta tai muilta virastoilta saadakseen tietää, kuinka tosiasiat ja vaateet tulee esittää, jos hänellä ei ole varaa maksaa oikeudellisesta neuvonnasta. Monet tuomarit suhtautuvat varsin ymmärtäväisesti henkilöön, jolla ei ole varaa hankkia oikeudenkäyntiavustajaa.

On totisesti valitettavaa, että mies pakottaa vaimonsa tällaisiin vaikeuksiin sen sijaan että pysyisi hänen kanssaan ja hyötyisi siitä, että hänen vaimonsa soveltaa käytäntöön terveellä tavalla jumalallisia periaatteita. Vaimon ei silti tarvitse tuntea, että hänellä on ehdoton velvollisuus taistella avioeroa vastaan. Tosin omaisuutta, elatusta tai lapsen huoltoa koskevissa tapauksissa vaimo voi päättää, että on viisasta torjua avioerovaatimus tai nostaa vastakanne. Mutta kun on kysymys avioeron estämisestä tai siitä, että epäuskoista yritetään pakottaa pysymään perheen kanssa, niin Raamatun perusohje kuuluu: ”Jos epäuskoinen on lähdössä pois, lähteköön pois.” – 1. Kor. 7:15.

Edellä esitetyt periaatteet pitävät tietysti paikkansa myös silloin, kun epäuskoinen vaimo yrittää saada avioeron kristitystä miehestään väärien syytösten perusteella.

[Alaviitteet]