Kristuksen kuoleman muiston vietto – kuinka kauan vielä?

KRISTUKSEN kuoleman muiston vietto ei jatku rajattomasti. Apostoli Paavali kirjoitti ensimmäisen vuosisadan kristityille: ”Sillä niin usein kuin syötte tätä leipää ja juotte tätä maljaa, te julistatte Herran kuolemaa, kunnes hän saapuu.” (1. Kor. 11:26) Tämä merkitsee yksinkertaisesti sitä, että kun Herra Jeesus Kristus saapuu, hänen kuolemansa julistaminen Herran ehtoollista eli illallista viettämällä lakkaa. – 1. Kor. 11:20.

Ajanlaskumme vuoden 33 pääsiäisaikaan Herra Jeesus Kristus asetti ”Herran illallisen”. Hän ilmaisi sen tarkoituksen sanoessaan uskollisille apostoleilleen: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni.” Ja myös: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni.” (Luuk. 22:19; 1. Kor. 11:23–25; Kirkkoraamattu) Kristuksen veren vuodattaminen ja hänen täydellisen ihmisruumiinsa antaminen uhriksi lopetti hänen suoranaisen, henkilökohtaisen, elävän läsnäolonsa hänen maallisten opetuslastensa parissa, varsinkin sitten kun hän nousi takaisin taivaaseen 42. päivänä sen jälkeen. Siksi Herran illallista piti viettää joka vuosi sen vuosipäivänä (niisanin 14. päivänä) muistutukseksi Kristuksen kuolemasta heidän puolestaan. Sen piti elvyttää heidän arvostustaan sen johdosta.

Tuleva poissaolonsa ja paluunsa mielessään Jeesus sanoi opetuslapsilleen, kun hän asetti muistonvieton: ”Isäni talossa on monta asuntoa. Ellei olisi, niin olisin sanonut sen teille, koska olen menossa valmistamaan teille sijaa. Ja jos menen ja valmistan teille sijan, niin minä tulen jälleen ja otan teidät kotiin luokseni, jotta tekin olisitte siellä, missä minä olen.” – Joh. 14:2, 3.

Jeesuksen kuoleman muiston viettoa jatkettaisiin siihen saakka, kun hän ottaisi viimeisen näistä opetuslapsista luokseen heitä varten valmistamaansa sijaan. Kun kaikki olisivat vihdoin yhdessä hänen kanssaan taivaassa toimiakseen pappeina hänen kanssaan ja hallitakseen kuninkaina hänen kanssaan, muistonvietto maan päällä lakkaisi.

Silloin kun Kristus hallitsee tuhat vuotta taivaallisessa kirkkaudessa, on hänen maallisten alamaistensa sopiva aika juhlia hänen kuninkuuttaan, ei hänen uhrikuolemaansa maan päällä. Silloin on ihmiskunnan aika iloita ja riemuita hänen kanssaan hänen kuninkaallisesta palkastaan. Ihmiskunta saa silloin täyden hyödyn hänen kärsimyksistään ja kuolemastaan, joiden täytyi edeltää hänen kirkastamistaan taivaassa.

Kuinka monet ”tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja tulevat hallitsemaan kuninkaina hänen kanssaan ne tuhat vuotta”? Rajallinen määrä, 144 000 opetuslasta. (Ilm. 7:2–8; 14:1–3; 20:4–6) Heidät kuvataan sinetöidyn ”elävän Jumalan sinetillä”. Apostoli Johannes sanoo:

”Minä kuulin sinetöityjen luvun, sataneljäkymmentäneljätuhatta, sinetöidyt kaikista Israelin lasten sukukunnista: Juudan sukukunnasta . . ., Ruubenin . . ., Gaadin . . ., Asserin . . ., Naftalin . . ., Manassen . . ., Simeonin . . ., Leevin . . ., Isaskarin . . ., Sebulonin . . ., Joosefin . . ., Benjaminin sukukunnasta.” Nämä sinetöitiin Jumalan pyhällä hengellä. (2. Kor. 1:21, 22) Heidän lukumääränsä vahvistetaan Ilmestyksen 14:1–5:ssä, missä sanotaan, että heidän otsaansa oli kirjoitettu Kristuksen nimi ja hänen Isänsä nimi. Lisäksi he seisoivat kirkastetun Karitsan, Jeesuksen Kristuksen, kanssa Siioninvuorella, taivaallisella vuorella, ei maallisella vuorella Lähi-idässä, missä muinainen Jerusalem kerran oli. – Hepr. 12:22; Ilm. 3:12.

Muinaisessa lihallisessa Israelissa papit ja leeviläiset, jotka palvelivat heidän alaisuudessaan Jehovan temppelissä, otettiin yksinomaan Leevin sukukunnasta. Näin ei ole niiden 144 000:n laita, jotka ”tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja”. Ilmestyksen 7:4–8:n mukaan vain 12 000 heistä otetaan Leevin sukukunnasta. Muut 132 000 otetaan toisista yhdestätoista mainitusta sukukunnasta. Tämä osoittaa, että kaksitoista nimettyä sukukuntaa eivät ole samat kuin lihallisen Israelin kaksitoista sukukuntaa. – 1. Kor. 10:18.

Kaikki 144 000 otetaan ja sinetöidään hengellisten israelilaisten ”sukukunnista”. Ne, joita ei valita eikä sinetöidä, hylätään. Samoin tapahtui muinaiselle luonnolliselle Israelille ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Vain ”jäännös” luonnollisista lihallisista israelilaisista valittiin, vaikka ”monet”, koko kansa, oli kutsuttu ja heillä oli tilaisuus varata 144 000 pappi- ja kuningastoveria Jeesukselle Kristukselle taivaaseen. Mutta loput epäuskoisesta kansasta hylättiin. Historian mukaan 1 100 000 näistä kärsi väkivaltaisen kuoleman, kun roomalaiset tuhosivat Jerusalemin vuonna 70. Samoin nykyäänkään ne hengellisistä israelilaisista, joita ei ole sinetöity ”elävän Jumalan sinetillä”, eivät saa hänen suojelustaan tulevan myrskyn aikana, joka muodostuu, kun neljä enkeliä Jumalan määräaikana päästää irti ”neljä tuulta” ’vahingoittamaan maata ja merta ja puita’.

Sinetöimättömiä hylättyjä hengellisiä israelilaisia ’vahingoitetaan’ niin, että he tuhoutuvat. He eivät tule ”siitä suuresta ahdistuksesta” elossa, niin kuin ”suuri joukko” tulee, jonka sanotaan olevan kaikista maan sukukunnista, kansakunnista, kansoista ja kielistä. – Ilm. 7:1–14.

HERRAN ILLALLISEN ASETTAMINEN

Jeesus Kristus yhdisti muistonviettoillallisen Jumalan valtakuntaan. Se oli myös sopivaa, sillä se että hän kuoli uskollisena koitui ennen kaikkea Jehova Jumalan, ”ikuisuuden Kuninkaan”, kaikkeudensuvereenisuuden kunniaan saattamiseksi. (Ilm. 15:3) Kun Jeesus pysyi uskollisena kuolemaan saakka, hän osoitti olevansa arvollinen Daavidin Pysyväksi Perilliseksi, jonka kanssa Jumala teki liiton ikuisesta valtakunnasta. (2. Sam. 7:1–29; 2. Aikak. 13:5, 8; Luuk. 1:31–33; 22:29, 30) Tämä seikka käy selvästi esille vuoden 33 pääsiäiskertomuksesta, jonka evankeliuminkirjoittaja Luukas esittää. Me luemme siitä:

”Kun se hetki vihdoin tuli, hän asettui pitkälleen pöydän ääreen ja apostolit hänen kanssaan. Ja hän sanoi heille: ’Olen suuresti halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kuin kärsin, sillä minä sanon teille: enää en syö sitä, ennen kuin se täyttyy Jumalan valtakunnassa.’ Ja otettuaan vastaan maljan hän esitti kiitoksen ja sanoi: ’ottakaa tämä ja ojentakaa se joukossanne toiselta toiselle, sillä minä sanon teille: tästä lähtien en enää juo viiniköynnöksen tuotetta, ennen kuin Jumalan valtakunta saapuu.’

”Ja hän otti leivän, esitti kiitoksen, taittoi sen ja antoi heille sanoen: ’Tämä tarkoittaa minun ruumistani, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä toistuvasti minun muistokseni.’ Hän otti myös maljan samalla tavoin, kun he olivat nauttineet illallisen ja sanoi: ’Tämä malja tarkoittaa uutta liittoa minun vereni ansiosta, joka vuodatetaan teidän puolestanne.’” – Luuk. 22:14–20.a

Ne kaksi viinimaljaa, joita Jeesus käytti edellä esitetyn kertomuksen mukaan, olivat kaksi viimeistä niistä neljästä viinimaljasta, jotka perinteellisesti kaikki osallistujat joivat pääsiäisenä ensimmäisellä vuosisadalla. Kyseessä olivat siis kolmas ja neljäs malja. Kolmannen maljan pääsiäisen viettäjät joivat sen jälkeen, kun he olivat syöneet pääsiäiskaritsan ja happamattoman leivän. Sitä sanottiin ”siunauksen maljaksi”, koska sille lausuttiin siunaus. (1. Kor. 10:16) Jeesus ”esitti kiitoksen” Jumalalle maljasta, ennen kuin hän joi siitä apostoleittensa kanssa. Tällä tavoin Jeesus johti pääsiäisen viettoa siihen aikaan hyväksytyn tavan mukaisesti. Hän ei muuttanut tai keskeyttänyt sitä asettamalla jotakin uutta sen viettoon. Tällä tavalla hän piti kiinni laista synnynnäisenä juutalaisena.

Mutta kun pääsiäisateria oli nautittu Mooseksen lain mukaisesti, Jeesus oli vapaa asettamaan uuden illallisen vieton samana pääsiäispäivänä lähestyvän kuolemansa muistoksi. Pöydällä oli vielä happamatonta leipää ja neljäs malja, jonka juomisen jälkeen laulettiin hallel-psalmit (”ylistyspsalmit”) 115–118. Se oli siis ”ylistyksen malja”. – Ks. huhtikuun Vartio-Tornista 1922 sivulta 57 väliotsikon ”Ylistyksen malja” alla olevaa tekstiä; myös Meyerin teoksesta Critical and Exegetical Hand-Book to the Gospel of Matthew, sivuilta 65 ja 66 selitystä jakeeseen 27; myös The Jewish Encyclopædian artikkeleita Passover, Seder ja Arba Kosoth (Four Cups).

Apostoli Matteus oli Jeesuksen kanssa tuona pääsiäisiltana ja hänen kertomuksensa alkaa ”siunauksen maljan” juomisen jälkeen:

”Kun he jatkoivat syömistä, Jeesus otti leivän, ja esitettyään siunauksen hän taittoi sen, antoi opetuslapsilleen ja sanoi: ’Ottakaa, syökää. Tämä tarkoittaa minun ruumistani.’ Hän otti myös maljan, ja esitettyään kiitoksen hän antoi sen heille sanoen: ’Juokaa siitä, te kaikki, sillä tämä tarkoittaa minun ”liiton vertani”, joka vuodatetaan monien puolesta syntien anteeksi antamiseksi. Mutta minä sanon teille: tästä lähin en missään tapauksessa juo tätä viiniköynnöksen tuotetta ennen kuin sinä päivänä, jolloin juon sitä uutena teidän kanssanne Isäni valtakunnassa.’ Laulettuaan lopuksi ylistyslauluja [hallel-psalmit 115–118] he menivät ulos Öljyvuorelle.” – Matt. 26:26–30.

Kun uskolliset apostolit joivat neljättä maljaa eli ”aterian jälkeistä maljaa” (Ferrar Fenton), he joivat Jeesuksen sanojen mukaan vertauskuvallisesti verta, Jeesuksen verta. (Luuk. 22:20, FF) Vaikka he olivat Mooseksen välittämässä lakiliitossa olevia juutalaisia, tämä ajatus ei tuntunut heistä vastenmieliseltä. (Ps. 16:4) Jeesus oli valmistanut heitä tätä varten sillä, mitä hän sanoi heille edellisellä kerralla. Se tapahtui vähän ennen vuoden 32 pääsiäistä, ja seuraavana päivänä hän oli ruokkinut ihmeen avulla suuren joukon kuulijoita vain muutamalla leivällä ja kalalla. (Joh. 6:4) Apostoli Johannes kertoo:

”Jeesus sanoi heille vastaukseksi: ’. . . Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta; jos joku syö tätä leipää, hän tulee elämään ikuisesti; ja todellakin se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.’

”Sen tähden juutalaiset rupesivat kiistelemään keskenään sanoen: ’Kuinka tämä voi antaa meille lihaansa syötäväksi?’ Niinpä Jeesus sanoi heille: ’Totta totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on ikuinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä; sillä minun lihani on tosi ruoka ja minun vereni on tosi juoma. . . . Niin kuin Isä, joka elää, on lähettänyt ja minä elän Isän takia, niin myös se, joka syö minua, tulee elämään minun takiani. Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. Ei ole niin kuin silloin, kun teidän esi-isänne söivät ja silti kuolivat. Joka syö tätä leipää, tulee elämään ikuisesti.’ . . .

”Sen tähden monet hänen opetuslapsistaan, sen kuultuaan, sanoivat: ’Tämä puhe on järkyttävää; kuka voi kuunnella sitä?’ . . .

”Tämän johdosta monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois taakse jääneisiin asioihin eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.”

Mutta apostoli Pietari pysyi uskollisena Jeesukselle ja sanoi: ”Sinulla on ikuisen elämän sanat, ja me olemme tulleet uskomaan ja tietämään, että sinä olet Jumalan Pyhä.” – Joh. 6:43–69.

Jeesus ei tässä tilanteessa puhunut noille ympärileikatuille israelilaisille ”ikuisesta elämästä” ihmisluomuksina paratiisimaassa hänen tuhatvuotisen valtakuntansa aikana. Hän puhui sen sijaan samasta tilaisuudesta, jonka hän asetti apostoli Pietarin ja muiden apostolien eteen ”ikuisen elämän sanojen” välityksellä. Se oli tilaisuus saada luonnostaan kuuluva elämä Kristuksen kanssa taivaassa, ’elämä itsessään’. (Joh. 6:53) Hallitsemalla hänen kanssaan taivaassa he voivat jakaa ihmiskunnalle hänen uhrinsa elämänantavaa hyötyä.b

Nuo juutalaiset olivat halunneet ”tarttua häneen tehdäkseen hänestä kuninkaan” istumaan Daavidin valtaistuimella. Mutta Jeesus halusi mieluummin antaa Isänsä tehdä hänestä kuninkaan taivaassa. (Joh. 6:15, 61, 62) Nuo juutalaiset olivat Mooseksen välittämässä lakiliitossa. Lakiliiton tarkoitus oli johtaa juutalaiset Kristuksen luo ja suoda siten heille tilaisuus tulla ”pappisvaltakunnaksi” hänen kanssaan. – 2. Moos. 19:5, 6; Gal. 3:24, 25.

Siinä, mitä Johanneksen 6:52–65 kertoo, Jeesus ei siis sanonut ihmiskuntaan kuuluvien juovan hänen vertaan ja syövän hänen lihaansa kuvaannollisesti hänen tuhatvuotisen hallituskautensa aikana. Hän puhui uskovista, jotka hän saattaisi uuteen liittoon. (Jer. 31:31–34; Ilm. 20:4–6) Näistä tulisi hengellisiä israelilaisia. Sen tähden Jeesus asettaessaan ”Herran illallisen” sanoi israelilaisille apostoleilleen: ”Tämä malja tarkoittaa uutta liittoa minun vereni ansiosta, joka vuodatetaan teidän puolestanne.” (Luuk. 22:20; 1. Kor. 11:20, 25) Tai Matteuksen 26:27, 28:n mukaan: ”Juokaa siitä, te kaikki, sillä tämä tarkoittaa minun ’liiton vertani’, joka vuodatetaan monien puolesta syntien anteeksi antamiseksi.” Ne yksitoista uskollista apostolia, jotka ottivat vastaan happamattoman leivän ja viinimaljan Jeesuksen kädestä tuona vuoden 33 pääsiäisiltana, otettiin uuteen liittoon helluntaipäivänä, 52. päivänä pääsiäisestä laskettuna.

MUISTONVIETTO JA VALTAKUNTA

Vanha lakiliitto ”pappisvaltakunnan” odotteineen toimi kasvattajana, joka johti vain pienen jäännöksen Kristukseen, sillä vaikka monet juutalaiset Israelista oli kutsuttu, niin vain harvat valittiin. (Matt. 22:1–14; Room. 9:27–29; 11:5) Mutta uusi liitto tuottaa, niin kuin Pietari sanoi, ”valitun heimon, kuninkaallisen papiston, pyhän kansan, erikoisomaisuudeksi otetun kansan”. – 1. Piet. 2:9.

Tämän takia Jeesus Kristus voi ottaa heidät kanssaan liittoon valtakunnasta. (Luuk. 22:28–30; Ilm. 20:4–6) Näin ollen ”taivaallinen Jerusalem” voi iloita enemmän kuin maallinen ”Jerusalem”, joka oli lakiliitossa. Kuinka niin? Koska Jumalan ”vaimo”, taivaallinen ”äiti”, joka tuottaa hengellisiä lapsia ’Aviomiehelleen’, tuottaa kaikki 144 000 Kristuksen perijätoveria eikä vain jäännöstä mahdollisista Valtakunnan perillisistä. – Gal. 4:21–31; Jes. 54:1.

Nämä Jumalan hengelliset pojat, uudessa liitossa olevat hengelliset israelilaiset, ovat velvollisia osallistumaan Herran illalliseen hänen kuolemansa muistoksi. Apostoli Paavali vertaa näitä hengellisiä israelilaisia siihen, mitä hän kutsuu ”Israeliksi lihallisessa suhteessa”. Sitä aineellista alttaria, jolla uhrattiin Jumalalle uhreja, kutsuttiin ”Jehovan pöydäksi”. Kun israelilaiset söivät osan Jumalalle esitetyistä yhteysuhreista, he tulivat osallisiksi Hänen kanssaan, sillä alttari edusti Häntä. (Mal. 1:7, 8) Samoin pöytää, jolle pannaan happamaton leipä ja viinimalja Herran illallista varten, voidaan kutsua ”Jehovan pöydäksi”. Hengelliset israelilaiset, jotka nauttivat noita muistonvieton vertauskuvia, ovat siten yhteydessä hänen kanssaan. Heistä tulee osallisia Hänen kanssaan samoin kuin toistensa kanssa. – 1. Kor. 10:18–21; 11:25.

Niin myös muistonvieton viinimaljaa, joka vertauskuvaa ”liiton verta”, sanotaan ”Jehovan maljaksi”. Kun hengelliset israelilaiset juovat tästä maljasta, he tulevat osallisiksi Jehovan kanssa Kristuksen veren suhteen, joka saattaa voimaan uuden liiton. Tällä menettelyllä hengelliset israelilaiset osoittavat, että he palvovat Jehovaa Jumalanaan eivätkä epäjumaloi mitään demonia jumalana. Jehova hyväksyy Kristuksen veren sellaiseksi, mikä saattaa voimaan uuden liiton. Samoin ne, jotka juovat muistonviettomaljasta, hyväksyvät Kristuksen veren elämäksi, jonka hän vuodatti uhriksi heidän puolestaan, jotta he saisivat Jumalalta anteeksi synnit tämän liiton välityksellä.

Vaikka muistonviettomalja vertauskuvasi Kristuksen uhrikuolemaa, johon liittyi hänen elämänverensä vuodattaminen, Jeesus esitti siitä kiitoksen Jehovalle. Lisäksi sen jälkeen, kun Jeesuksen opetuslapset olivat juoneet tämän viinimaljan sekä hän että he lauloivat loppuosan hallel-psalmeista (eli ”ylistyspsalmeista”), ts. Psalmit 115–118. (Matt. 26:27–30) Siten nuo uudessa liitossa olevat muistonviettoon osallistuessaan lausuivat siunauksen tälle maljalle. Se on ”siunauksen malja”, koska Jeesus siunasi sen. Me luemme:

”Siunauksen malja, jonka siunaamme, eikö se ole osallisuutta Kristuksen vereen? Leipä, jonka taitamme, eikö se ole osallisuutta Kristuksen ruumiiseen? Koska on yksi leipä, niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis, sillä me kaikki otamme osaa tuohon yhteen leipään.” – 1. Kor. 10:16, 17.

HAVAINNOITSIJAT MUISTONVIETOSSA

Jäännös hengellisistä israelilaisista, jotka ovat Kristuksen hengellisen ”ruumiin” jäseniä, on yhä maan päällä. Viime vuosina he ovat kutsuneet muitakin olemaan läsnä vuosittaisessa muistonvietossa todistajina tai havainnoitsijoina. Näitä antautuneita lampaankaltaisia henkilöitä esikuvasi Joonadab, Israelin kuninkaan Jeehun ystävä. (2. Kun. 10:15–23; Jer. 35:1–16) Aina vuodesta 1935 lähtien Jeesus Kristus, hyvä Paimen, on tuonut ”suuren joukon” tällaisia nykyisiä ”joonadabeja” eli ”muita lampaita” hengellisen ’ruumiinsa’ hengestä siinneen jäännöksen yhteyteen. Mutta vasta vuoden 1938 huhtikuun 15. päivän Vartiotornista luemme seuraavan kutsun:

”. . . Kokoontukoot kaikki voideltujen ryhmät huhtikuun 15 p:nä viettämään muistoateriaa, heidän tovereittensa joonadabien ollessa myöskin läsnä. Vertauskuvina käytettäköön happamatonta leipää ja oikeaa punaista viiniä.” – Sivu 114 otsikon ”Muistoateria” alla.

Nuo ”muut lampaat”, jotka eivät ole samasta ”tarhasta” kuin ”pieni lauma”, olivat läsnä muistonvietossa havainnoitsijoina, eivät osallistujina. – Joh. 10:16; Luuk. 12:32. – Ks. Vartiotornia 15.3.1938 s. 91, 92.

Aina siitä lähtien ”muut lampaat”, jotka nyt ovat lisääntyneet ”suureksi joukoksi”, ovat olleet läsnä Kristuksen kuoleman vuotuisessa muistonvietossa. Ja miksi eivät olisi? Vaikka he eivät juo Kristuksen verta kuvaamaa maljaa, niin Ilmestyksen 7:14 sanoo, että he ”ovat pesseet pitkät viittansa ja valkaisseet ne Karitsan veressä”. Ilmestyksen 7:9, 10 osoittaa heidän myös kiittävän pelastuksestaan Jumalaa ja Karitsaa Jeesusta Kristusta.

Kokoontukoot siksi tänä vuonna 23. maaliskuuta, auringonlaskun jälkeen, kaikki antautuneet, kastetut ”muut lampaat” ”pienen lauman” jäännöksen kanssa vuoden 1978 Herran illallisen viettoon. Koska se aika, jolloin kirkastettu Herra Jeesus ottaa jäännöksen kotiin taivaalliseen asuntoonsa, lähestyy, ”muiden lampaitten” ”suurella joukolla” ei ole enää kovin kauan tätä tilaisuutta.

[Alaviitteet]