Mikä on Raamatun kanta?

Riittävätkö ”hyvät työt”?

MONET ihmiset elävät nykyään köyhyydessä. Toiset ovat sairauden vaivaamia tai vanhuuden vaikutusten heikentämiä. On ihmisiä, jotka näitä auttaakseen lahjoittavat rahaa tutkimustyöhön, jota suoritetaan sairauksien voittamiseksi, ja sairaaloiden sekä orpo- ja vanhainkotien ylläpitämiseksi. Toiset jopa antavat vapaaehtoisesti aikaansa työskennelläkseen näiden asioiden hyväksi. Ehkä sinä tai joku ystäväsi tai sukulaisesi teette niin. Tiedät epäilemättä muita, jotka saavat henkilökohtaista tyydytystä sellaisesta työstä.

Ponnistuksia kärsimysten lieventämiseksi tai onnettomien auttamiseksi saatettaisiin syystä kutsua ”hyviksi töiksi”. Raamattu itse asiassa antaa kiitokset orvoista ja leskistä huolehtimisesta. Me luemme: ”Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.” (Jaak. 1:27) Mutta ”hyvien töitten” suorittaminen ei itsessään todista, että ihmisellä on Jumalan hyväksymys. Jumala ei tuomitse ulkonaisten seikkojen mukaan. ”Ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen.” – 1. Sam. 16:7.

Miten siis ajattelisit Jumalan katselevan jotakuta, joka antaisi aikaansa ja varojaan pohjimmaltaan siksi, että tekisi itselleen nimen, että tekisi toisiin vaikutuksen? Entä ihmistä, joka lahjoittaisi hyväntekeväisyyteen vain vähentääkseen verojaan? Entä ihmisiä, jotka auttavat vapaaehtoisesti toisia ensi sijassa rauhoittaakseen syyllistä omaatuntoaan? Voisiko Jumala hyväksyä heidän ”hyvät työnsä”?

Raamattu korostaa, että Jehova Jumala ei hyväksy ihmistä vain siksi, että tämä tekee joitakin ”hyviä töitä”. Ihmisen koko elämäntavan täytyy olla todiste hänen antautumisestaan vanhurskauteen.

Joku saattaa aloittaa Jumalan tahdon tekemisen hyvin, mutta hän ei säästy epäsuotuisalta tuomiolta, ellei hän jatka samaa menettelyä. ”Minun vanhurskaani on elävä uskosta”, sanoo Jehova, ja ”jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.” – Hepr. 10:38.

Tätä toimintasääntöä valaisee Jeehun tapaus. Jeehu oli Jumalan ohjauksesta voideltu muinaisen Israelin pohjoisen valtakunnan kuninkaaksi.

Jeehulle sanottiin silloin, kun hänet voideltiin: ”Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä olen voidellut sinut Herran kansan, Israelin, kuninkaaksi. Ja sinä olet surmaava herrasi Ahabin suvun; sillä minä kostan Iisebelille palvelijaini, profeettain, veren ja kaikkien Herran palvelijain veren. Ja koko Ahabin suku on hukkuva.” – 2. Kun. 9:6–8.

Ahabin suku oli verivelkainen Jehovan edessä. Se ansaitsi tuhon Jumalan määräämän toimeenpanijan käsissä. Tämä oli sopusoinnussa Jumalan Israelille antaman lain kanssa: ”Maalle ei voi toimittaa sovitusta verestä, joka siihen on vuodatettu, muulla kuin sen verellä, joka sen on vuodattanut.” – 4. Moos. 35:33.

Jeehu täytti tehtävänsä viivyttelemättä. Hänet palkittiin sen tekemisestä, kun Jehova sanoi hänelle: ”Koska olet hyvin toimittanut sen, mikä oli oikein minun silmissäni, ja koska teit Ahabin suvulle aivan minun mieleni mukaan, niin istukoot sinun poikasi Israelin valtaistuimella neljänteen polveen.” – 2. Kun. 10:30.

Jeehun päivien jälkeen Jehova esitti kuitenkin hätkähdyttävän tuomiojulistuksen profeetta Hoosean kautta: ”Minä kostan Jisreelin [Ahabin suvun kuninkaallisen asuinpaikan] verivelat Jeehun suvulle ja teen lopun Israelin heimon kuningaskunnasta.” (Hoos. 1:4) Tämä Jeehun suvun verivelka ei voinut johtua Ahabin suvun hävittämistä koskevan määräyksen noudattamisesta. Jeehua kiitettiin ja hänet palkittiin siitä. Verivelka ei voinut johtua myöskään siitä, että Jeehu surmasi Juudan kuninkaan Ahasjan ja hänen veljensä. Koska Juudan kuninkaallinen suku oli liitossa Ahabin kanssa tämän pahan tyttären Ataljan ja Jooramin avioliiton välityksellä, sillä ei ollut siihen aikaan hyväksyttyä asemaa Jehovan edessä. Mutta mikä sitten teki Jeehun suvun verivelkaiseksi?

Tulisi muistaa, että Jeehu sekaantui vakavaan syntiin. 2. Kun. 10:31 kertoo: ”Jeehu ei vaeltanut tarkoin, kaikesta sydämestänsä, Herran, Israelin Jumalan, lain mukaan; hän ei luopunut Jerobeamin synneistä, joilla tämä oli saattanut Israelin tekemään syntiä.” Muiden kymmenen sukukunnan valtakunnan kuninkaitten tavoin Jeehu ei hävittänyt perin pohjin vasikanpalvontaa, jonka kuningas Jerobeam oli pannut alulle. Tämä velvollisuuden laiminlyönti johtui epäilemättä siitä, että hän halusi pitää kymmenen sukukunnan valtakunnan erossa Juudan valtakunnasta, jonka temppeli oli Jerusalemissa.

Jeehu johtui ilmeisesti uskomaan, että riippumattomuus Juudasta voitaisiin säilyttää vain jatkamalla erillistä valtionuskontoa, vasikanpalvontaa. Hän yritti säilyttää asemansa hinnalla millä hyvänsä, vaikka se merkitsi kuvainpalvonnan pitämistä voimassa. Tämä oli selvä todiste siitä, että Jeehulta puuttui uskoa Jehovaan, joka oli tehnyt Jeehulle mahdolliseksi Israelin kuninkuuden saamisen. Niinpä saattaa hyvinkin olla, että paitsi Jehovan tuomion oikeudenmukaista täytäntöönpanoa Ahabin huonetta vastaan, vaikuttimet, jotka panivat Jeehun sallimaan vasikanpalvonnan jatkumisen, saivat hänet myös vuodattamaan verta.

Määräaikaan Jehova kosti nämä verityöt. Jeehun suku sai väkivaltaisen lopun Jeehun pojanpojan pojanpojan Sakarjan hallituskautena. Kun hän oli hallinnut kuusi kuukautta, hänet murhattiin, ja salamurhaaja Sallum anasti valtaistuimen. (2. Kun. 15:8–10) Jeehun entisten ”hyvien töitten” muisto ei riittänyt säästämään hänen sukuaan tekemästä tiliä verivelkaisista teoista.

Näin ollen joidenkin sellaisten töiden tekeminen, jotka ovat sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, ei riitä. Vaikka Jumala saattaakin palkita ihmisen joistakin tämän suorittamista palveluksista, hän antaa lopullisen hyväksymyksensä ja siunauksensa niille, jotka jatkuvasti palvelevat häntä kokosydämisesti.

Jehova Jumala on aina toiminut ihmisyksilöitten kanssa muuttumattomien, vanhurskaitten periaatteitten mukaan. Ei pelkästään ulkonaisilla teoilla, vaan hyvien vaikuttimien kannustamalla uskollisella vaelluksella on suuri arvo Jumalan silmissä. Apostoli Paavali sanoi siitä henkeytettynä: ”Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.” (1. Kor. 13:2, 3) Jeesus Kristus neuvoi samoin: ”Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.” (Matt. 6:1) Tavattakoon meidät siis tekemästä rakkauden alulle panemia hyviä töitä silloin, kun Jehova Jumala tutkii elämämme aikaansaannoksia.