Rakkauden ylevämpi tie

”Ja minä näytän teille vielä ylevämmän tien.” – 1. Kor. 12:31, Tark. stand.-käänn.

 1. Keitä meidän täytyy rakastaa saadaksemme iankaikkisen elämän ja miksi?

JEHOVAN tie on rakkauden tie. Hän on tehnyt sen kautta itsensä huomattavaksi, ja hän johtaa kaikkeutta rakkauden periaatteen mukaan. Se on hänen ylevä tiensä, jota noudattaen hän hallitsee kaikkia älyllisiä luomuksiaan. Sen perusteella hän pitää kaikki uskolliset luomuksensa keskeytymättömässä kiintymyssuhteessa itseensä. Hän antaa esimerkin rakkaudesta ja vaatii kaikkia älyllisiä luomuksiaan noudattamaan sitä. Vain niiden, jotka sen tekevät, sallitaan elää iankaikkisesti. Heidän täytyy rakastaa häntä sellaisena, joka ansaitsee heidän täydellisen kiintymyksensä ja antaumuksensa. Siten he vastaavat oikealla tavalla hänen suureen rakkauteensa. Heidän täytyy rakastaa luomustovereitaan samoin kuin hänkin rakastaa. Tällä tavalla he ovat Jumalan kaltaisia. Jumalan rakas Poika sanoi, että kaksi suurta käskyä ovat seuraavat: (1) ”Rakasta [Jehovaa], sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.” (2) ”Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.” (5. Moos. 6:5 ja 3. Moos. 19:18; Matt. 22:37–40) Meidän täytyy pitää nämä käskyt ja kulkea tätä ylevää rakkauden tietä, jotta kukaan meistä voisi osoittautua arvolliseksi pääsemään iankaikkiseen elämään jossakin Jumalan kaikkeuden osassa.

 2, 3. Mikä järjestö on saanut enimmän Jumalan rakkautta? Miksi?

² Koko luomakunnassa ei ole toista järjestöä, joka olisi saanut tuntea paremmin tämän Jumalan hellän ominaisuuden ja hyötyä siitä enemmän, kuin hänen seurakuntansa. Vaikka tämä seurakunta eli kirkko saikin alkunsa meidän ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla, niin se esikuvattiin monta vuosisataa aikaisemmin Jehovan muinaisen valitun kansan, Israelin kansan, seurakunnalla. Hän piti huolen sen jäsenistä, koska hän huolehti heidän esi-isistäänkin. Hänen profeettansa Mooses sanoi tuolle kansalle: ”Koska hän siis rakasti sinun isiäsi ja valitsi heidän jälkeläisensä itselleen . . . sen tähden, että Herra rakasti teitä ja tahtoi pitää valan, jonka hän oli vannonut teidän isillenne; niin Herra vei teidät pois väkevällä kädellä ja vapahti sinut orjuuden pesästä.” – 5. Moos. 4:37 ja 7:8.

³ Vain pieni jäännös tuosta suositusta kansasta osoittautui arvolliseksi tulemaan siirretyksi uuteen seurakuntaan eli kirkkoon ja muodostamaan sen kantajoukon. Jumalan tahto valitsemansa uuden järjestön suhteen oli, että sen piti täydellistyä antaumuksessaan hänelle ja kaikissa Jumalan kaltaisissa ominaisuuksissa, varsinkin rakkaudessa. Me emme tarkoita tällä uudella järjestöllä sitä, mitä sanotaan ”kristikunnaksi”, koska se ei ole enemmän Hänen järjestönsä kuin muukaan maailma, jonka johtavan osan se muodostaa. Me tarkoitamme totista messiaanista eli kristillistä järjestöä, ”Jumalan kirkkoa”, mikä perustettiin ensimmäisellä vuosisadalla. Kristikunnan ja Jehova Jumalan tosi seurakunnan välillä on valtava ero. Kristikunta ei ole koskaan kulkenut rakkauden ylevää tietä, vaan on ollut itsekäs ja julma ja maailmallinen. Vaikka Jumalan tosi kirkko onkin ollut keskellä kristikuntaa, se ei ole kuulunut siihen, vaan on koettanut vilpittömästi seurata Jumalan esimerkkiä ja hänen ylevää tietään. Kristikunta ei ole noudattanut Jehova Jumalan esimerkkiä eikä ollut siunaus ihmiskunnalle itsekkyytensä ja julman maailmallisuutensa takia, ja se hävitetäänkin kohta Harmagedonin taistelussa. Mutta tosi kirkko pysyy ikuisesti Jehovan ylistykseksi ja kaikkien hyvätahtoisten ihmisten siunaukseksi.

 4, 5. Kuinka Jumala todisti ottaneensa hoiviinsa uuden järjestön?

⁴ Ei ole helppoa luoda uutta järjestöä ja osoittaa, että Jumala on siirtänyt suosionsa ja siunauksensa sille toimittuaan yksinomaan vanhan järjestön kanssa enemmän kuin tuhat seitsemänsataa vuotta. Todistaakseen siis, että tämä vastaperustettu kristillinen kirkko oli nyt hänen valittu seurakuntansa, ja auttaakseen sitä läpäisemään lapsuutensa vaikean kauden ja siirtymisensä vanhasta asiainjärjestyksestä uuteen Jehova Jumala ilmaisi erityisellä tavalla henkensä eli toimivan voimansa tässä hänelle antautuneen kansan uudessa järjestössä, Messiaan, Jeesuksen Kristuksen, seuraajissa.

⁵ Jumala oli henkeyttänyt Jooelin ennustamaan noin yhdeksän vuosisataa ennen vanhan järjestön viimeisiä päiviä ja uuden alkuaikaa tämän Jumalan toimivan voiman tehokkaan vaikutuksen kristilliseen kirkkoon sanoen: ”Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni. Minä annan näkyä ihmeitä . . . ennenkuin [Jehovan] päivä tulee, se suuri ja peljättävä. Ja jokainen, joka huutaa avuksi [Jehovan] nimeä, pelastuu.” (Jooel 2:28–32) Historian muistiin merkityt tosiasiat osoittavat, että tämä ennustus alkoi täyttyä Jeesuksen seuraajien juutalaisessa jäännöksessä helluntaijuhlan päivänä v. 33 jKr. Nämä Jeesuksen juutalaiset seuraajat alkoivat äkkiä puhua vieraita kieliä ihmeellisellä tavalla silloin vuodatetun Jehova Jumalan hengen vaikutuksesta. Lisäksi nousivat tuon Jumalan voiman vaikutuksesta apostoli Pietari ja muut ja ennustivat tai selittivät kokoontuneelle hämmästyneelle väenpaljoudelle joukon ennustuksia, jotka koskivat Jehova Jumalaa ja Kristusta Jeesusta. Saman näkymättömän toimivan voiman välityksellä annettiin siellä silloin myöskin eräitä taitolahjoja sille joukolle. Koko tämä Jumalan hengen ennustettu ilmeneminen todisti, että hän oli nyt valinnut tämän Jeesuksen, Messiaan, seurakunnan, ja juuri sinä päivänä vakuuttui tästä tosiasiasta noin kolmetuhatta juutalaista ja käännynnäistä, jotka siirrettiin hylätystä vanhasta järjestöstä uuteen kristilliseen seurakuntaan. – Apt. 2:1–41.

Lahjojen aikaansaama kasvu

 6. Mitä suotiin varhaiskirkolle hengen välityksellä?

⁶ Näin tämä uusi järjestö luotiin ja todistettiin siitä pitäen Jumalan valitsemaksi järjestöksi tällaisin hänen henkensä vakuuttavin ihmelahjoin, joita annettiin järjestön jäsenille. Eräs sen myöhemmistä jäsenistä oli apostoli Paavali, joka pohti näitä ihmeellisiä hengen lahjoja enemmän kuin kukaan toinen henkeytetty kristitty kirjoittaja. Hän kirjoittaa ensimmäisen Korinton kristityille osoittamansa kirjeen 12. luvussa näin: ”Mitä tulee hengellisiin lahjoihin, veljet, niin en halua teidän olevan niistä tietämättömiä. Nyt on erilaisia lahjoja, mutta henki on sama; ja on erilaisia palveluksia, mutta Herra on sama; ja on erilaisia toimintoja, mutta sama Jumala henkeyttää ne kaikki kaikissa. Jokaiselle annetaan hengen ilmeneminen yhteiseksi hyväksi. Toiselle annetaan hengen kautta viisauden sanat ja toiselle tiedon ilmituominen saman hengen mukaan, toiselle usko saman hengen kautta, toiselle parantamislahjat saman hengen välityksellä, toiselle ihmeitten teko, toiselle ennustus, toiselle kyky erottaa henget toisistaan, toiselle erilaiset kielet, toiselle kielten selitys. Kaikki nämä ovat yhden ja saman hengen innoittamia.” (1. Kor. 12:1, 4–11, Tark. stand.-käänn.) Hylätty vanha juutalainen järjestö vastusti, mutta ei voinut estää Jehovan hengen ilmenemistä ihmelahjoina uusissa kristityissä uskovissa, yhtä vähän kuin pakanalliset uskontojärjestelmätkään kykenivät sitä tekemään. Huolimatta juutalaisten ja pakanoihin kuuluneiden epäuskoisten kateudesta ja vastustuksesta Kaikkivaltias Jumala osoitti, keillä oli hänen voimansa ja henkensä. Niin jaettiin hengen lahjoja jatkuvasti, ja niitä käyttivät hänen Poikansa seuraajat noina apostolien päivinä.

 7, 8. Mitkä kysymykset heräävät näiden lahjojen puuttumisen tähden nykyään? Kuinka me vastaamme?

⁷ Kun Jehova Jumalan todistajat tarkastelevat hänen järjestöään tällä 20:nnellä vuosisadalla, niin meidän täytyy myöntää, että sillä ei ole eikä se harjoita noita hengen ihmelahjoja, joista hänen todistajainsa järjestö tunnettiin tuolla ensimmäisellä vuosisadalla. Ihmiset, jotka eivät ymmärrä, miksi nuo lahjat puuttuvat nykyään, saattavat kysyä: Eikö kristillisyys ole sama tänään kuin se oli silloinkin? Eikö Jehovan kristilliseltä kirkolta puutu nykyään jotakin aivan oleellista, kun sillä ei ole noita vakuuttavia hengen lahjoja, joiden avulla se voisi toimia ja saarnata ”tätä valtakunnan evankeliumia”? Emmekö me voisi antaa vaikuttavampaa todistusta hänen valtakunnastaan tänä ratkaisevana aikana, jolloin jumalankielteinen kommunismi ja uskonnollinen maailmallisuus leviävät kaikkialle, jos meillä olisi nämä hengen ihmelahjat tukemassa itseämme ja vakuuttamassa epäileville?

⁸ Me vastaamme, että puhdas kristillisyys (muttei kirkollisuus) on nyt sama kuin alkukristillisyyskin. Se ei ole taantunut, lamaantunut tai heikontunut, vaikka Jumalan toimiva voima eli henki ei vaikuta siinä nyt ihmeitätekevän henkilahjoin. Noiden lahjojen puuttuminen ei hämmästytä meitä. Apostoli Paavali ennusti sen ensimmäisellä vuosisadalla sanoen: ”Mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.” (1. Kor. 13:8) Kielilläpuhumislahjan lakkaaminen ja ennustamis- ja tietämislahjojen häviäminen ei ole suinkaan merkki Jumalan epäsuosiosta eikä mistään hänen henkensä voimattomuudesta tai heikkoudesta. Ei ollut tarkoitettukaan, että kaikilla kristityillä olisi nuo ihmelahjat, eikä kaikilla ole ollutkaan niitä. Paavalihan kysyy omasta ajastaan puhuessaan: ”Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia [ihme-] tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?” (1. Kor. 12:29, 30) Apostoli tekee kaikki nämä kysymykset sillä tavalla, että vastaus on ehdottomasti: Eivät! Siksi ei jonkin tai kaikkienkaan näiden lahjojen puuttuminen ole todistus Jumalan epäsuosiosta, vaan osoittaa hänen toimivan eri tavalla. Meidän vallassamme ei ole tällaisten ihmelahjojen tai edes erikoislahjojen antaminen, vaan Jumala järjestää ne teokraattisesti. Hän antaa lahjoja kirkkonsa jäsenille niinkuin hän tahtoo Jeesuksesta Kristuksesta lähtien alaspäin. Ja hänen henkensä voi vaikuttaa ja vaikuttaakin aivan yhtä voimaperäisesti nyt ilman noita hengen lahjoja, kuin se vaikutti heissä ensimmäisellä vuosisadalla. Suorittaapa tosi kristillisen kirkon uskollinen jäännös nykyään Jehova Jumalan hengen avulla voimakkaampaa todistustyötä hänen nimensä ja valtakuntansa hyväksi kuin milloinkaan aikaisemmin kristillisenä aikana.

 9. Mikä tekee kirkon samaksi nykyään ilman mitään todellista menetystä?

⁹ Koska ihmeitätekevät henkilahjat ovat kauan sitten hävinneet ollen tarpeettomia nyt enää tänä tosi kirkon pitkälle joutuneena aikana, niin olisi hyödytöntä kenenkään vihkiytyneen kristityn haluta nykyään vakavasti mitään niistä, kuten vieraitten kielten puhumista, niiden kääntämiskykyä, parantamislahjaa, ennustamistaitoa tai kykyä saarnata henkeytettynä jne. Niiden aika on mennyt, eikä Jehova Jumala vastaisi milloinkaan niiden saamiseksi esitettyyn rukoukseen. Yhdeksäntoista vuosisataa takaperin oli hyvä ja vaikuttava tapa perustaa ja rakentaa kristillinen seurakunta noiden kunnioitusta herättävien hengen lahjojen avulla, joita annettiin sen jäsenille. Mutta tosi kirkon jäännös kulkee nyt Jumalan johdolla ja hänen henkensä avulla ylevämpää tietä kuin hengen lahjoja käyttäessään. Se on rakkauden tie. Tämä juuri tekee tosi kristillisen kirkon samaksi nykyään kuin se oli ensimmäisellä vuosisadalla lapsuudessaan, jolloin se tarvitsi ihmeellisten hengenlahjojen merkkejä. Tosi kirkolla on nyt aivan sama rakkauden perusominaisuus kuin apostolien päivinäkin. Se rakentuu rakkauden tiellä ja suorittaa kaikki työnsä kuuliaisena Jumalalle ja noudattaen Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. Se on koettanut kulkea tätä pysyvää, ensisijaisen tärkeää tietä koko näiden tuhannen yhdeksänsadan vuoden ajan. Se on ylevämpi tie kuin pelkästään hengen lahjoin toimiminen. Koska siis kirkko on seurannut ainoastaan tätä tietä tässä kristillisen ajan huippukohdassa, niin se ei ole kärsinyt todellista menetystä, estoa eikä vahinkoa noiden lahjojen pidättämisen takia. Se on aivan yhtä täynnä henkeä kuin konsanaan. Sen usko ja toivo ovat yhtä lujat ja kirkkaat kuin milloinkaan, jolleivat suuremmassakin määrässä, nyt kun me olemme saapuneet tämän maailman loppuun ja kun ennustukset täyttyvät kokonaisuudessaan.

10. Miten rakkauden tie suhtautuu hengellisiin lahjoihin ja miksi?

¹⁰ Apostoli viittaa juuri tähän osoittaessaan, että on moninaisia hengellisiä lahjoja, ja kysyessään, onko kaikilla kristityillä kaikki ja samat lahjat. Koska on erilaisia lahjoja, niin toisia on pidettävä toisia parempina. Mutta niin haluttavia kuin tuollaiset lahjat ovatkin, on kuitenkin jotakin paljon tärkeämpää ja elämälle välttämättömämpää, mitä ei tule kadottaa näkyvistään. On aivan paikallaan, että halutaan parhaimpia lahjoja sinä aikana, jolloin niitä jaellaan, mutta on eräs paljon ylevämpi asia kuin ihmelahjat ja siksi paljon haluttavampi ja tavoiteltavampi. Apostoli kiinnittääkin sen tähden huomion siihen sanoen: ”Mutta halutkaa vakavasti korkeampia lahjoja. Ja minä näytän teille vielä ylevämmän tien.” (1. Kor. 12:31, Tark. stand.-käänn.) Me nykyajan kristityt voimme noudattaa apostolin kehoitusta ja pyrkiä saavuttamaan sen aivan yhtä vakavasti ja luottavaisesti kuin veljemme hänen aikanaan. Vaikka meillä ei olekaan sen ajan ihmelahjoja, niin me voimme vaeltaa nykyään yhtä täydellisesti ja uskollisesti tuota ylevämpää tietä kuin hekin apostolien aikana ja siten osoittautua arvollisiksi iankaikkiseen pelastukseen. Se tie on Jumalan tie, nimittäin rakkauden tie.

Ilman rakkautta ei hyötyä itsellemme

11, 12. Kuinka voisi puhua kielillä ja kuitenkin olla ’ei mitään’? Miksi?

¹¹ Osoittaakseen, miten ylevä tämä tie on, apostoli valaisee sen tärkeyttä. Otaksukaamme, että jollakulla on jokin tai kaikki Jumalan hengen ihmeen kautta antamat lahjat. Jos hän ei kehitä kuitenkaan tätä tärkeää ominaisuutta, rakkautta, niin hän epäonnistuu. Puhuen edelleen hengen lahjoista apostoli aloittaa epistolansa 13 luvun sanoen: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.” (1. Kor. 13:1, 2) Jos kuka, niin apostoli Paavali oli pätevä kirjoittamaan näin, koska hänellä oli kaikki tässä mainitsemansa lahjat ja mitä runsaimmassa määrässä. Puhuessaan ”ihmisten kielistä” hän ei tarkoittanut puhetaitoa tai kaunopuheisuutta, millä voi pitää kuulijakunnan lumottuna tai taivuttaa sen mihin mielipiteeseen tai toimintaan tahansa, koska apostoli ei väittänyt omaavansa sitä. Jotkut korinttolaiset, joille hän kirjoitti, sanoivat nimittäin Paavalista: ”Hänen kirjeensä ovat, . . . kyllä mahtavat ja pontevat, mutta ruumiillisesti läsnäollessaan hän on heikko, eikä hänen puheensa ole minkään arvoista”, minkä Paavali myönsikin sanoen: ”Jos olenkin oppimaton puheessa, en kuitenkaan tiedossa.” (2. Kor. 10:10; 11:6) Apostoli tarkoitti ”ihmisten kielillä” ihmeen kautta suotuja lahjoja osata puhua vieraita ihmisten kieliä, ja hän osasi puhua noita ”ihmisten kieliä” Jumalan hengen eli näkymättömän voiman avulla. Hän huudahtaa seuraavassa luvussa: ”Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan.” – 1. Kor. 14:8.

¹² Entä jos Paavali olisi puhunut hengen voimalla kaikkia noita eri kieliä eikä olisi selittänyt samalla tai hänellä ei olisi ollut ketään kuulijaa, joka olisi selittänyt hänen puolestaan? Se ei olisi hyödyttänyt heitä yhtään sen enempää, kuin jos he olisivat kuunnelleet jotakuta pakanamuukalaista. ”Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä. Kielillä puhuva rakentaa itseään, . . . Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää. Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön.” Jos Paavali olisi nyt pitänyt itsepäisesti kiinni kielillä puhumisesta ilman sitä seuraavaa selitystä, niin se olisi ollut totisesti rakkaudetonta hänen puoleltaan. Eiväthän hänen kuulijansa olisi saaneet mitään muuta hyötyä kuin merkin siitä, että henki vaikutti tuohon apostoliin, ja Paavali olisi tässä tapauksessa vain koettanut näytellä lahjaansa. Sellainen ei olisi rakentanut häntä rakkaudessa eikä niin ollen hyödyttänyt häntä pysyvästi. Paavali lisäsikin sen tähden, koska hän rakasti niitä, jotka etsivät hengellistä rakentumista ja pelastumista, seuraavan päätelmän: ”Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan; mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.” – 1. Kor. 14:2, 4, 13, 14, 18, 19.

13, 14. Kumpi on arvokkaampi, profetoiminen vai kielet? Miksi niin?

¹³ Jumalan valtakunnan saarnaajan tulee samasta viisaasta ja rakkaudellisesta syystä koettaa puhua sitä tavallista kieltä, mitä kansa yleensä käyttää ja ymmärtää, eikä korkeamman oppineisuuden kieltä, mikä ilmaisisi tosin hänen suuremman lukeneisuutensa, mutta olisi kuulijoille kuin vierasta kieltä. Muistaen tämän Vartiotornin Raamattukoulu Gilead yrittääkin antaa niille lähetystyöntekijöille, jotka se valmistaa, perustuntemuksen niiden maiden kielistä, joihin heidät lähetetään. Enkeleillä on oma kielensä, mutta jos Paavali tai kuka tahansa toinen puhuisi sitä taivaan kieltä, niin se kyllä ilmaisisi ylevän lahjan, mutta ketkä luomukset maan päällä hyötyisivät siitä, mitä hän sanoo? Yhtä hyvinhän hän voisi olla helisevä vaski tai kilisevä kulkunen toisille. Hän ei olisi sen enempää Jumalan silmissä. Kun Jumalan luota tulleet enkelit ilmestyivät miehille ja naisille, niin he puhuivat kieltä, jota nuo ihmiset ymmärsivät, jotta nämä olisivat saaneet Jumalan sanoman ja hyötyneet siitä.

¹⁴ Profetoimislahja oli ylevämpi kuin vieraitten kielten puhuminen. ”Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa. Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu. . . . harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumista.” (1. Kor. 14:3–5, 39) Profetoimislahjaa oli haluttava ennen useita muita lahjoja, koska sillä oli voima rakentaa puhujan veljiä sillä kielellä, jota nämä ymmärsivät. Paavali mainitseekin ne, joilla on profetoimislahja, lähinnä apostoleita sanoen: ”Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi.” Eri kielet hän asettaa taas luettelossaan kahdeksanneksi ja viimeiseksi. Profetoimislahja annettiin niin miehille kuin naisillekin. Jooelin 2:28, 29:nnen ennustus sanoi, että henki vuodatetaan molemmille sukupuolille ja että pojat ja tyttäret, palvelijat ja palvelijattaret ennustavat. Muistiinpannut tiedot osoittavatkin, että naiset niinkuin miehetkin saivat tämän lahjan. Evankelista Filippuksen neljä neitsyttytärtä profetoivat. Ja Paavali kirjoitti säännöstelläkseen naisten profetoimista Korinton seurakunnassa, sanoen, että heidän tulee olla hunnutettuja siten tehdessään kunnioituksesta niitä vihkiytyneitä miehiä kohtaan, jotka edustavat seurakunnan Päätä, Jeesusta Kristusta. Hän sanoo: ”Mies on vaimon pää . . . jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä.” – 1. Kor. 11:3–5; Apt. 21:8, 9.

15. Kuinka ennustuslahjaa voisi käyttää käyttäjän hyötymättä?

¹⁵ Paavali oli etevin niistä, jotka ennustivat hengen avulla. Kuitenkin hän ymmärsi, että hänellä täytyy olla oikea vaikutin siten profetoidessaan, jos hänen itsensä piti hyötyä siitä. Ne, jotka kuulivat hänen henkeytetyn saarnansa, saattoivat rakentua uskossa ja tiedossa, mutta jos Paavalilla ei olisi ollut rakkautta, mikä olisi herättänyt hänessä halun olla tällainen profeetta ja antautua siksi, niin silloin hänen henkeytetyllä saarnaamisellaan ei olisi ollut hyvää vaikutusta häneen itseensä. Hän olisi ollut kuin muinainen profeetta Bileam niinä päivinä, joina Mooses johdatti israelilaisia Egyptistä Luvattuun maahan. Bileam halusi saada itsekästä aineellista voittoa ja palkkautui Mooabin kuninkaalle Baalakille kirotakseen israelilaiset. Mutta Jumalan vastustamaton henki panikin Bileamin ennustamaan siunausta israelilaisille, aivan vastoin hänen pahoja vaikuttimiaan. Bileamin sydän ei ollut tuossa siunausennustuksessa. Pian sen jälkeen hänet surmattiinkin profeettana, joka rakasti epävanhurskauden palkkaa ja yritti tehdä siunauksen tehottomaksi viettelemällä siunatut israelilaiset siveettömään epäjumaluuteen. (4. Moos. 22:1:stä 25:3:een; 31:8; Ilm. 2:14; 2. Piet. 2:15, 16) Apostoli sanoi sen tähden korinttolaisille kurittavansa ja hillitsevänsä kehoaan, jotta hän ei antaisi itsekkään lihansa hallita vaikuttimiaan, ”etten minä, joka muille saarnaan, itse ehkä joutuisi hyljättäväksi”. – 1. Kor. 9:15–18, 26, 27.

16, 17. Mistä vaikuttimesta ja miten meidän täytyy saarnata Valtakuntaa? Miksi?

¹⁶ Profetoimisen eli henkeytetyn saarnaamisen lahja hävisi, kun Karitsan Jeesuksen Kristuksen apostolit olivat kuolleet, mutta nyt suoritetaan Valtakunnan evankeliumin saarnaamista Jumalan hengen voimalla ihmiskunnan pelastamiseksi niinkuin ei koskaan ennemmin. Saarnaaminen julkisilta korokkeilta ja talosta taloon jatkuu toisten rakennukseksi, mutta kunkin Valtakunnan saarnaamista suorittavan miehen ja naisen edessä on kysymys: Mistä vaikuttimesta minä teen sitä?

¹⁷ Me olemme ehkä kehittyneet esittämään oivallisia puheita eli todistuksia totuudesta. Todistelemme ehkä mitä hienoimmin vakuuttaaksemme olevamme oikeassa Raamatun perusteella. Kenties kykenemme selittämään Raamatun totuuksia ja tekemään ne selviksi ja ymmärrettäviksi toisille. Voimme siten jopa auttaa toisia pääsemään totuuteen ja saada heidät näkemään etunsa pyhittäytyä kokonaan Jumalalle ja palvella häntä. Me saatamme tehdä kaiken tämän jollekulle toiselle. Ja kuitenkin: jos meillä ei ole kestävää rakkautta, niin mitä hyvää se aikaansaa meille? Se tekee hyvää jollekulle toiselle, mutta sen pitäisi tehdä meille itsellemme enimmän hyvää. Meitä ei kiinnosta ainoastaan toisten pelastuminen, vaan myöskin oma pelastumisemme. Me rakastamme elämää ja haluamme nauttia sitä ikuisesti. Mutta meidän elämämme täytyy olla rakkauselämää. Sen on ilmaistava ystävyyttä toisia kohtaan, jotka etsivät elämää. Ja niin meidän julistamisemme on oltava rakkauden lämmittämää, niin että sitä värittää todellinen kiinnostus kuulijoittemme pysyvään hyvinvointiin. Se ei ole suinkaan vain kylmien tosiasioitten luettelemista kuulijoillemme ikään kuin sanoisi: ”Siinä on! Ottakaa tai jättäkää!” Meidän on annettava jotakin enemmän. Meidän tulee saarnatessamme vuodattaa sydämemme kuulijoillemme antaen heidän tietää, että olemme tosiaan kiinnostuneita siihen, että he saisivat elää iankaikkisesti tuntemalla Jumalan ja Kristuksen ja palvelemalla heitä. Jos teemme siten, niin profetoimisemme nykyään on rakkaudellista, ja se ei auta ainoastaan toisia, vaan hyödyttää myöskin meitä itseämme enimmän iankaikkisen elämän kannalta katsoen.

Salaisuudet

18, 19. Kuinka Paavali ei väärinkäyttänyt salaisuuksien tuntemustaan?

¹⁸ Jokaisen tulisi käyttää Jumalalta saamaansa lahjaa oikealla tavalla, so. rakkaudesta ennen kaikkea Jumalaan ja myös rakkaudesta lähimmäiseensä. Muuten ei tuon lahjan käyttö hyödytä sen käyttäjää, ei edes kaikkien pyhien salaisuuksien tuntemislahja. Kun Paavali varoittaa meitä siitä, niin hänen pitäisi tietää, mitä puhuu. Häntä olisi saatettu ylistää niiden ilmestysten runsauden takia, mitkä hänelle annettiin Jumalan hengen kautta. Hän ei tahtonut kumminkaan veljiensä yliarvioivan häntä henkilökohtaisesti siksi, että hän tiesi niin monta salaisuutta eli salaista totuutta niin selvästi. Niinpä hän sanoikin: ”Pitäköön jokainen meitä Kristuksen palvelijoina ja taloudenhoitajina, jotka on valtuutettu jakelemaan Jumalan salaisia totuuksia. Niinpä taloudenhoitajilta vaaditaankin ennen kaikkea, että heihin voidaan luottaa.” – 1. Kor. 4:1, 2, Amer. käänn.

¹⁹ Opettamalla täten veljiään Paavali menetteli rakkaudellisesti heitä ja Jumalaa kohtaan käyttäessään salaisten totuuksien tuntemustaan. Hän olisi voinut käyttää tätä tuntemusta saadakseen veljet seuraamaan häntä ja muodostamaan lahkon ajatellen hänen olevan ihmeteltävän viisas, jolla on erikoisasema Jumalan edessä, niin että hän on erikoisesti asioista perillä, kuuluu asiantuntijain sisärenkaaseen. Mutta sellainen menettely olisi ollut itsekästä, itsensäkorottamista. Se olisi johtanut hänen lopulliseen tuhoutumiseensa Jumalan epäsuosiossa. Estääkseen kristittyjä veljiään olemasta väärässä, palvovassa suhteessa häneen tämä lahjakas apostoli muistutti heidän mieleensä, että salaisuudet eivät olleet hänen omaa viisauttaan ja teräväjärkisyyttään, vaan että Kristus oli ne vain uskonut hänelle. Hän oli siten yksinkertaisesti Kristuksen tavallinen palvelija ja velvollinen levittämään tietoa salaisuuksista totuuden etsijöille. Tämän tiedon saamisesta ei tullut siis kunnia Paavalille, tuolle pelkälle palvelijalle, vaan Kristukselle, näiden pyhien salaisuuksien Paljastajalle. Paavalin velvollisuus oli olla uskollinen Mestarilleen Kristukselle Jeesukselle näiden salaisuuksien tuntemuksen levittämisessä Kristuksen seuraajille. Paavalia ei saanut epäjumaloida, palvoa eikä seurata lahkon johtajana siksi, että hän oli uskollinen ja luotettava tässä työssä. Hänhän suoritti vain velvollisuutensa Kristusta kohtaan, ja Kristusta piti kiittää, ylistää, kunnioittaa ja seurata. Koska Paavali rakasti Jumalaa ja Kristusta sekä veljiään, niin hän käytti näitä salaisuuksia epäitsekkäästi, ei korottaakseen itseään ihmisten keskuudessa, vaan antaakseen Jumalalle ylistyksen, hänelle, joka paljastaa salaisuudet Kristuksen kautta. Tämä hyödytti Paavalia.

20. Kuinka Jeesus käytti samaa tietoa, ja miten me saamme sen nyt?

²⁰ Kristus Jeesus sanoi uskollisille seuraajilleen: ”Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet, mutta muille ne esitetään vertauksissa, että he, vaikka näkevät, eivät näkisi, ja vaikka kuulevat, eivät ymmärtäisi.” (Luuk. 8:10) Jeesus tunsi nämä Valtakunnan salaisuudet. Mutta hän ei käyttänyt niiden tuntemustaan kuitenkaan itsekkäällä tavalla. Ei, vaan hän esitti tietonsa rakkaudellisella tavalla. Hän olisi voinut käyttää itsekkäästi näitä salaisuuksia muodostaakseen itselleen laajan nimellisten seuraajain parven. Sen sijaan hän kertoi salaisuudet suurelle väenpaljoudelle vertauksin ja hämärin lausunnoin ja selitti ne yksityiskohtaisesti vain niille harvoille valituille, joille Jumala oli tarkoittanutkin niiden tuntemuksen. Kristuksen seuraajia autetaan nykyään ymmärtämään Jumalan Sanan ja päätöksen pyhiä salaisuuksia Hänen henkensä valaisevalla voimalla, ei henkeytetyillä tiedon lahjoilla. Niin pysyy yhä totena, ”niinkuin kirjoitettu on: ’mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, [kaiken sen] Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat’. Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.” – 1. Kor. 2:9, 10.

21, 22. Kuinka meidän täytyy käyttää sellaista salaisuuksien tuntemusta nykyään ja miksi?

²¹ Näiden ihmeellisten salaisuuksien kerran saatua tuntemusta, salaisuuksien, jotka tarjoavat avaimen Raamatun ymmärtämiselle, voitaisiin käyttää itsekkäästi. Omaten erikoisen kyvyn selittää niitä toisille me saattaisimme asettua suurenmoisesti ylistettäviksi ja ihailtaviksi. Tai me voisimme antaa sijaa mieltymyksille ja vastenmielisyyksille ja niin olla jakamatta niitä tasapuolisesti jokaiselle ja kaikille, jotka kyselevät ja haluavat tuntea ne. Tai me voisimme ihmispelon takia pidättyä julistamasta niitä salaisuuksia, mitkä paljastavat Jumalan vihollisten järjestön ja toiminnat. Siten osoittaisimme, ettemme rakastakaan Jumalaa. Sillä ”pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi [rohkeutta] tuomiopäivänä.” – 1. Joh. 4:18, 17.

²² Paavali pyysi tästä syystä kristittyjä veljiään rukoilemaan Jumalaa hänen puolestaan sanoen: ”minunkin puolestani, että minulle, kun suuni avaan, annettaisiin oikeat sanat rohkeasti julistaakseni evankeliumin salaisuutta”. Hän pyysi heidän rukouksiaan, ”että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta”. (Ef. 6:19; Kol. 4:3) Paavalilla oli epäilemättä suunnattoman laajan salaisuuksien tuntemuksen ohella itsensäuhraavaa rakkautta; ja niiden kristittyjen aviomiesten ja vaimojen, jotka tuntevat nyt Kristuksen ja hänen kirkkonsa salaisuuden, täytyy ehdottomasti osoittaa rakkautta koettamalla soveltaa tätä tietoa keskinäisiin suhteisiinsa. Selittäessään sitä Paavali sanoi: ”Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” (Ef. 5:32, 33) Hyödyttääksemme itseämme sekä toisia meidän täytyy käyttää näiden Jumalan syvien salaisuuksien tuntemustamme rakkaudellisella tavalla.

Tieto

23, 24. Mitä muuta tietoa meillä voisi olla, kuten Jeesus ja Pietari osoittivat?

²³ On muutakin tietoa kuin pyhien salaisuuksien tuntemus, ja tässä nouseekin sopiva kysymys: Miten meidän tulee sovelluttaa ja jakaa tätä tietoa? Paavali sanoi, että vaikka hänellä olisi kaikki tieto, mutta ei sen ohella rakkautta, niin hän osoittautuisi tyhjäksi Jumalan silmissä, pitäisivätpä kristityt veljet häntä kuinka hyväpäisenä tahansa. Hän tarkoitti tässä erityisesti satunnaisia tiedon lahjoja, jotka henki antoi ihmeen kautta ja joiden piti hävitä ajan mittaan.

²⁴ Jeesus sai esimerkiksi sellaisen hetkellisen erikoisen tietämislahjan, kun hän huudahti lähestyvästä Natanaelista: ”Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!” ”Natanael vastasi ja sanoi hänelle: ’Mistä minut tunnet?’” Niin, miten Jeesus olisi tuntenut häntä muuten kuin Jumalan hengen vaikutuksesta? Jeesus pystyi sen vuoksi osoittamaan, miten perusteellisesti hän tunsi Natanaelin, vastaten tämän kysymykseen: ”Ennenkuin Filippus sinua kutsui, kun olit viikunapuun alla, näin minä sinut.” (Joh. 1:47, 48) Apostoli Pietari sai jälleen sopivalla hetkellä tiedon lahjan, kun pyhä henki oli vuodatettu helluntaipäivänä ja kaksi opetuslasta, Ananias ja Safiira, juonitteli näyttääkseen muka tehneensä täydellisen lahjoituksen Jumalan palvelukselle. Kun mies laski Pietarin eteen vain osan avustuksesta tehdäkseen väärän vaikutuksen, niin Pietari tiesi, mitä oli tekeillä. Hän sanoi: ”Ananias, miksi on saatana täyttänyt sinun sydämesi, niin että koetit pettää Pyhää Henkeä ja kätkit osan maatilan hinnasta? Eikö se myymätönnä ollut sinun omasi, ja eikö myynnin jälkeenkin sen hinta ollut sinun? Miksi päätit sydämessäsi tämän tehdä? Et sinä ole valhetellut ihmisille, vaan Jumalalle.” Ananias kaatui maahan kuolleena, ja kun hänen vaimonsa Safiira osoittautui sen jälkeen osalliseksi salajuoneen, niin Pietari sanoi hänelle: ”Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?” Hänkin kaatui kuolleena maahan, mutta ei sen takia, että Pietari olisi käyttänyt tietoa rakkaudettomasti. Apt. 5:1–10.

25, 26. Kuinka Paavali käytti sellaista tietoa, ja kuinka hän lausui selityksen tiedosta?

²⁵ Eräs tapaus, jossa apostoli Paavali sai ajankohtaisen tiedon lahjan, oli se, kun hän oli Rooman-matkalla olleessa laivassa. Kun haaksirikko näytti varmalta ja merimiehet aikoivat paeta laivasta, niin Paavali sanoi heille: ”Jos nuo eivät pysy laivassa, niin te ette voi pelastua.” Ja haaksirikkopäivän aamuna Paavali sanoi kaikille laivassa olleille: ”Tänään olette jo neljättätoista päivää odottaneet ja olleet syömättä ettekä ole mitään ravintoa ottaneet. Sentähden minä kehoitan teitä nauttimaan ruokaa, sillä se on tarpeen meidän pelastuaksemme; sillä ei yhdeltäkään teistä ole hiuskarvaakaan päästä katoava.” ”Mutta jollekin saarelle meidän täytyy viskautua.” (Apt. 27:31, 33, 34, 26) Kuinka onnekkaat tiedon lahjat voivatkaan olla, ja miten ihmeellistä olisikaan omistaa kaikki tarvittava tieto!

²⁶ Paavali tiesi hyvin tiedon vaarat, sillä hän voi sanoa itsestään: ”En ole puhuja, kenties, mutta tietoa minulla on; enhän koskaan ollut tekemättä itseäni ymmärrettäväksi teille.” (2. Kor. 11:6, Moffatt [engl.]) Mutta jos me tiedämme enemmän kuin toiset, niin se pyrkii pöyhistyttämään ja vahingoittamaan meitä. Ja joku voi toimia itsekkäästi omatessaan suuremman tiedon ja sen suoman valistuneen omantunnon. Hän saattaa käyttää omantuntonsa vapauksia välittämättä siitä, että hänen menettelynsä ovat ehkä kompastuksena toisille, joilla ei ole yhtä paljon tietoa ja joilla on sen tähden pelkoa omassatunnossaan. Siksi täytyy rakkauden saattaa tieto tasapainoon ja hallita sitä. Apostoli sanoo tästä käsitellessään ravinto-ongelmaa: ”Mitä sitten epäjumalille uhrattuun lihaan tulee, niin tiedämme, että meillä kaikilla on tieto. Tieto paisuttaa, mutta rakkaus rakentaa. Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee; mutta joka rakastaa Jumalaa, sen Jumala tuntee. . . . Mutta ei ole kaikilla tätä tietoa.” (1. Kor. 8:1–7) Tietävien tulee ottaa rakkaudellisesti huomioon toisten tietämättömyys.

27, 28. Kuinka tieto voi vahingoittaa omistajaansa? Kuinka se voi tulla avuksi?

²⁷ Siitä ylpistyneenä, mitä itsekäs henkilö tietää täsmälleen, hän saattaa sanoa: ”Minä aion nyt huvitella. Miksi minun pitäisi välittää siitä, mitä toiset ajattelevat minusta? Tiedän olevani oikeassa siinä, mitä teen. Jos toiset ovat tietämättömiä, niin enhän minä ole siitä vastuussa. Miksi minun pitäisi antaa heidän tietämättömyytensä ja valistumattoman omantuntonsa rajoittaa omaa vapauttani ja pidättää itseäni nauttimasta siitä, mihin minulla on oikeus?” Koska tällainen menettely ei koituisi toisten rakennukseksi, vaan vahingoittaisi niitä, jotka ovat jopa kristityitäkin, niin se ei olisi rakkaudellinen tie. Hän saattaisi ajatella, ettei hän vahingoita itseään, koska hänen oma omatuntonsa ei vaivaa häntä, kun hänellä on tieto asiasta. Mutta hän vahingoittaa itseään, sillä hän ehkäisee kasvuaan rakkaudessa, ja Jumala voi pitää häntä vastuullisena jonkun toisen hengellisen tuhon aikaansaamisesta, koska hän toimii itsekkäästi sen perusteella, minkä hän tietää lailliseksi.

²⁸ Tiedon pitäisi auttaa meitä ilmaisemaan rakkauttamme avuliaammalla tavalla. Jos aviomies tietää ja ymmärtää vaimon aseman, niin hän voi osoittaa kiintymystä häntä kohtaan valistuneemmalla tavalla. Pietari neuvoo aviomiehiä tekemään juuri siten. Hän sanoo: ”Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi. Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.” (1. Piet. 3:7, 8) Pietari osoittaa sen ylemmyyden mukaisesti, mikä rakkaudella on tiedon suhteen, kuinka kristittyjen täytyy kasvaa ja toimia, jotta he eivät koskaan menettäisi taivaallista palkintoa, ja mainitsee sitten rakkauden kaiken huippuna. Hän sanoo, että heidän täytyy lisätä ahkeroiden uskoonsa avuja ja avuihin ymmärtäväisyyttä [tietoa] ja sitten tähän tietoon ei ainoastaan itsensä hillitsemistä, kärsivällisyyttä ja jumalisuutta, vaan myöskin veljellistä rakkautta [kiintymystä] ja veljelliseen kiintymykseen rakkauden kaiken kruunaavaa ominaisuutta. – 2. Piet. 1:5–7.