Kuolleen ruumiin vai kuolleen sielun ylösnousemus – kummanko?

”On oleva ylösnousemus.” – Apt. 24:15.

 1–4. a) Mikä ajatus voi tuntua Vartiotornin lukijoista uudelta tai epätavalliselta ja minkä Paavalille ateenalaisen oikeusistuimen edessä sattuneen kokemuksen valossa? b) Mikä toivomme on tällaisten lukijoidemme suhteen ja miksi?

KUOLLEITTEN ihmisten tuleva elämä riippuu kuolleitten ylösnousemuksesta. Ajatus voi tuntua lukijasta uudelta tai epätavalliselta. Siltä se kuulosti eräistä vanhan ajan Kreikan korkeimman oikeuden oppineista tuomareistakin. Kysymyksessä oli Areiopagin eli Mars-kukkulan oikeusistuin, jonka edessä seisoi mies syytettynä uskonnollisesta kerettiläisyydestä. Hän oli kristitty apostoli Paavali. Hän puhui tuomareille Jumalasta, jolle he uhrasivat, mutta joka sittenkin oli heille tuntematon Jumala. Hänen voimansa ja päätöksensä olivat heille tuntemattomat, sillä nämä tuomarit olivat perehtyneet ainoastaan pakanallisen Kreikan filosofiaan. Siksi he yllättyivät melkoisesti, kun Paavali osoitti, millainen tuomari tämä Jumala oli, sanomalla:

² ”Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” – Katso Apostolien teot 17:30, 31 Pyhästä Raamatusta.

³ Apostolien tekojen 17:32–34 kertoo edelleen, miten tämä vaikutti näihin Ateenan maailmallisesti viisaisiin tuomareihin: ”Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: ’Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin’. Ja niin Paavali lähti heidän keskeltänsä. Mutta muutamat liittyivät häneen ja uskoivat; niiden joukossa oli Dionysius, Areiopagin jäsen, ja eräs nainen, nimeltä Damaris, sekä muita heidän kanssansa.”

⁴ Ei olisi hämmästyttävää, jos kertomus tästä Jumalan kuolleistaherättämisihmeestä vaikuttaisi lukijoihimme samalla tavalla, mutta toivomme on, että se vaikuttaisi joihinkin lukijoihimme samoin kuin tuomari Dionysiukseen, Damarikseen ja muihin, joista tuli uskovia. Sillä jos ihmiset eivät osoittaudu arvollisiksi saamaan ylösnousemusta, niin mitä toivoa heille jää kuoleman jälkeen?

 5. Tapahtuiko ennen kristillistä aikakautta kuolleitten ylösnousemuksia, ja mitä todistuksia voidaan esittää annetun vastauksen tueksi?

⁵ Vanhalla ajalla, jo ennen kuin Jumala herätti sen, jonka kautta hän aikoo tuomita asutun maan, tapahtui kuolleitten ylösnousemuksia. Me luemme tästä Pyhän Raamatun 58. kirjasta, nimittäin Heprealaiskirjeen 11:35:nnestä, joka kertoo meille ihmisistä, joilla oli uskoa kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja hänen kuolleistaherättämisvoimaansa: ”On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen.” Yksi näistä naisista oli Sarpatin kaupungista kotoisin oleva foinikialainen leski, jonka pojan Jumalan profeetta Elia herätti eloon. Eräs toinen oli israelilaisesta Suunemin kaupungista oleva nainen, jonka nuoren pojan Jumalan profeetta Elisa herätti kuolleista. Myöhemmin, emme tiedä kuinka pitkän ajan kuluttua, näiden molempien vaimojen pojat kuolivat jälleen, ja nyt he muiden ihmisten mukana odottavat saavansa kuolleitten ylösnousemuksen uudessa maailmassa, missä Jumala varaa heille tilaisuuden elää ikuisesti paratiisimaassa Jumalan valtakunnan alaisuudessa. – 1. Kun. 17:8–24; 2. Kun. 4:8–37; Luuk. 4:25, 26.

 6, 7. a) Miksi Paavali tiesi, mistä hän puhui Areiopagin tuomareille? b) Miten hän myös korosti tätä tärkeätä totuutta muille?

⁶ Ylösnousemus, josta apostoli Paavali mainitsi Ateenan Areiopagin tuomareille, tapahtui 1 900 vuotta sitten, jolloin Jumala herätti tämän erikoisen yksilön vakuudeksi siitä, että on tuleva päivä, jona Jumala tuomitsee asutun maan vanhurskaudessa. Paavali tiesi, mistä hän puhui, sillä hän itse oli kohdannut tämän kuolleista herätetyn, joka ilmaisi Paavalille olevansa Jeesus Kristus, Jumalan Poika. – Apt. 9:1–19.

⁷ Tämän kohtaamisen seurauksena Paavali lakkasi olemasta Jeesuksen Kristuksen seuraajien vainooja ja tuli hänen seuraajakseen. Jeesus Kristus kuoli viattomana ihmisenä uskonnollisten vihollistensa käsissä. Siitä syystä kaikkivaltias Jumala herätti hänet kuolleista ja antoi siten vakuuden, että tulevaisuudessa olisi tuomiopäivä, jonka hyödyn saamiseksi kuolleet herätettäisiin. Apostoli Paavali korosti tätä tärkeätä totuutta, ei vain Areiopagin tuomareille, vaan myös kirjoittamassaan kirjeessä: ”Nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myös kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa.” – 1. Kor. 15:20–22.

 8. Miksi ylösnousemus on mahdollinen, mutta minkä kysymyksen jotkut Vartiotornin lukijat voivat herättää sen tarpeesta?

⁸ Vaikka kuolleista herättäminen voi tuntua mahdottomalta meistä kuolevaisista ihmisistä, niin se on täysin mahdollinen kaikkivaltiaalle Jumalalle. Hän ei julistaisi ihmisille sitä, mitä hän ei voisi tehdä. Eräs Jumalan enkeli sanoi Jeesuksen äidille Marialle: ”Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Ja Jeesus itse sanoi: ”Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista.” (Luuk. 1:37; 18:27) Koska meidän on kuitenkin vaikeata ymmärtää asioita aluksi, niin Raamatun opetus kuolleitten ylösnousemuksesta voi herättää ongelmia. Niinpä joku lukijoista voi kysyä: ”Miten kuolleitten ylösnousemus on mahdollista? Ihmissielu on kuolematon, se ei kuole, ja siksi ei ole kuolleita. Miksi sitten ylösnousemus on tarpeellinen? Mikä on herätettävä ylös?”

 9. Mitä erääseen tunnettuun uskontunnustukseen uskova voi vastata tähän kysymykseen?

⁹ Joku toinen lukija voi ajatella, että hänellä on tähän vastaus, ja sanoo: ”Niin kuin sanoitte, sielu on kuolematon, eikä se tarvitse ylösnousemusta, sillä se jatkaa elämistään ihmisruumiin kuoltua. Ruumis herätetään siksi kuolleista, ja tämän ruumiin kuolleista herätetyt vievät joko taivaaseen iankaikkiseen onneen Jumalan kanssa tai palavaan helvettiin iankaikkiseen rangaistukseen tulessa, johon on sekoitettu tulikiveä. Me toistamme kirkossamme Apostolista uskontunnustusta, ja siinä sanotaan muun muassa: ’Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan. Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme . . . Minä uskon . . . syntien anteeksisaamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Amen.’ Tämä todistaa sen.”

10. Miksi tämä ei kuitenkaan todista sitä, ja minkä asiaan liittyvän kysymyksen havaitsemme heräävän, ja mistä vain vastaus voidaan löytää?

¹⁰ Meidän täytyy kuitenkin sanoa, että se ei todista sitä, koska Jeesuksen Kristuksen kaksitoista apostolia eivät laatineet tuota uskontunnustusta. Se laadittiin viimeistään kolmesataa vuotta jälkeenpäin.a Sen perusteella, mitä henkeytetyt apostolit ja opetuslapset kirjoittivat Raamatun viimeisiin 27 kirjaan, ei kukaan voi todistaa oikeaksi sellaista opetusta, että täsmälleen sama ruumis, missä kuolleet kuolivat, herätetään ylös. Kaikkien on myönnettävä sen edellä esitetyn kysymyksen järkevyys, että jos ihmissielu ei voi kuolla, vaan elää edelleen näkymättömässä maailmassa, niin miten on ensinkään olemassa kuolleita, joita pitäisi herättää, ja miksi ylösnousemus on tarpeellinen. Tästä syystä olemme seuraavan kysymyksen edessä: Koskeeko ylösnousemus kuollutta ruumista vai kuollutta sielua? Kumpaa? Saadaksemme täydellisen, tyydyttävän vastauksen meidän on annettava henkeytetyn Pyhän Raamatun puhua.

”SIELU”

11. Keiden näkökannat ”sielusta” tulevat sen tähden tutkittaviksi?

¹¹ Henkeytetyt heprealaiset ja juutalaiset Raamatun kirjoittajat ja myös Jeesus ymmärsivät, mitä ”sielu” tarkoitti. Pakanalliset ei-juutalaiset ymmärsivät ”sielun” omalla tavallaan. Ymmärsivätkö he ”sielun” samalla tavalla? Kristikunnan uskonnolliset pappismiehet yleensä väittävät niin, sillä papisto hyväksyy pakanallisen opetuksen ihmissielusta ja soveltaa sen heprealaisten ja kristittyjen heprealaisten kirjoittamaan Raamattuun. Mutta ovatko nämä kaksi näkökantaa yhtäpitävät?

12, 13. a) Mitä juuri tänä vuonna julkaistun Tooran uuden käännöksen päätoimittaja sanoi ”sielusta”? b) Mitä Geseniuksen sanakirjan englantilaisella laitoksella on sanottavaa nefešistä sopusoinnussa tämän kanssa?

¹² Tammikuussa tänä vuonna 1963 Amerikan Juutalainen Julkaisuseura saattoi julkisuuteen uuden käännöksen Raamatun ensimmäisistä viidestä kirjasta, mitkä hepreaksi tunnetaan Toorana ja kreikaksi Pentateukkina, ts. ensimmäiset viisi kirjaa, mitkä Jumalan profeetta Mooses oli kirjoittanut.b Ennen tämän alkuperäisestä hepreasta tehdyn uuden käännöksen julkaisemista New York Timesin reportteri haastatteli käännöksen päätoimittajaa, New Yorkin kaupungin heprealaisen Union Collegen Raamatun professoria, tri Harry M. Orlinskya. Haastattelusta sanomalehti julkaisi mm. seuraavan lokakuun 12. päivän numerossaan 1962:

Sana ”sielu” on käytännöllisesti katsoen kokonaan poistettu käännöksestä, sanoo tri Orlinsky, koska ”ko. heprealainen sana on ’nefeš’”.

”Muut kääntäjät ovat selittäneet sen tarkoittavan ’sielua’, mikä on täysin epätäsmällistä”, hän sanoi. ”Raamattu ei sano, että meillä on sielu. ’Nefeš’ on ihminen itse, hänen ruoantarpeensa, hänen suonissaan virtaava veri, hänen olemuksensa.”

¹³ Me emme anna kuitenkaan tämän heprealaisen päätoimittajan sanoille lopullista ratkaisuvaltaa asiassa. Kääntykäämme myös sanakirjojen puoleen ja katsokaamme ensiksi, mitä Wilhelm Geseniuksen sanakirjaan pohjautuva ja tohtorien Brownin, Driverin ja Briggsin toimittama Vanhan testamentin heprealainen ja englantilainen sanakirja (Hebrew and English Lexicon of the Old Testament) sanoo asiasta korjatussa painoksessaan vuodelta 1952. Tämä sanakirja on kyllin rehellinen myöntääkseen sivulla 659, heprealaisen nefeš-sanan alla, 2. palstalla seuraavaa: ”2. Nefeš tulee eläväksi olennoksi: kun Jumala hengittää nešamáth hhajímin sen basárin sieraimiin; ihmisestä 1. Moos. 2:7; epäsuorasti eläimistä myös 1. Moos. 2:19; samoin Ps. 104:29, 30, vrt. 66:9; ihminen on nefeš hhajáh, elävä, hengittävä olento, 1. Moos. 2:7; muualla nefeš hhajáh aina eläimistä, 1. Moos. 1:20, 24, 30; 9:12, 15, 16; Hes. 47:9; . . . 3. Nefeš . . . on erityisesti: a. elävä olento, jonka elämä on veressä . . . (siitä veren käyttö uhreissa ja kielto sen käytöstä muuhun; . . .) . . . c. Sanaa nefeš käytetään elämästä itsestään 171 kertaa, eläimistä Sananl. 12:10 ja ihmisestä 1. Moos. 49:3c . . .”c

14. Mitä Köhlerin ja Baumgartnerin sanakirja sanoo nefešistä, ja miten se viittaa ”kreikkalaiseen sielukäsitteeseen”?

¹⁴ Jotta meillä olisi asiasta useampi kuin yksi todistaja, katsokaamme myös, mitä L. Köhlerin ja W. Baumgartnerin Vanhan testamentin kirjojen sanakirja (Lexikon in Veteris Testamenti libros) sanoo vuoden 1953 painoksessaan, missä määritelmät esitetään sekä saksaksi että englanniksi. Tämä sanakirja sanoo 2. osassa sivulla 627 nefeš-sanan alla: ”hengittävä aine, mikä tekee ihmisestä ja eläimestä eläviä olentoja 1. Moos. 1:20, sielu (jyrkästi kreikkalaisesta sielu-käsitteestä eriävä), jonka tyyssijana on veri, 1. Moos. 9:4; 3. Moos. 17:11; 5. Moos. 12:23 (249 kertaa); 3. nefeš hhajáh elävä olento: 1. Moos. 1:20, 24 (= eläimiä) 2:19 . . . 2:7, 9, 10, 16. . . . 4. sielu = elävä olento, yksilö, ihminen . . . joka surmaa jonkun ihmisen 4. Moos. 31:19, . . . hävittävät ihmishenkiä, ihmisiä Hes. 22:27; . . . 7. Nefeš henki = elämä (282 kertaa) . . .” Ja sivulla 628, 1. palstalla: ”Nefeš kuollut (on peräisin henkilöstä) 3. Moos. 21:1; 4. Moos. 6:11; 9:10; 3. Moos. 22:4; Hagg. 2:13; 4. Moos. 5:2; 9:6; 19:11, 13; . . .”

15. Minkä merkityksen Jeesus ja hänen apostolinsa hyväksyivät ”sielulle”, ja miten Paavali osoitti tämän 1. Korinttolaiskirjeen 15:45:nnessä?

¹⁵ Olisi väärin syrjäyttää edellä olevat arvovaltaiset määritelmät vain siksi, että me haluaisimme pitää kiinni jonkin kristikunnan suositun uskonlahkon opetuksista. Edellä mainittu oli se nefešin eli sielun merkitys, minkä Jeesus Kristus ja hänen valitut apostolinsa hyväksyivät. Meidänkin tulee nykyään hyväksyä sama merkitys, mikäli haluamme osoittautua hänen opetuslapsikseen ja tuntea totuuden, joka tekee meidät vapaiksi. (Joh. 8:31, 32) Esimerkiksi apostoli Paavali lainaa ylösnousemuksesta puhuessaan 1. Korinttolaiskirjeen 15:45:nnessä jakeen Raamatun toisesta luvusta, nimittäin 1. Mooseksen kirjan 2:7:nnen, joka osoittaa, mikä ihmissielu on. Se kuuluu: ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” Tämä ensimmäinen ihminen nimitettiin Aadamiksi, ja hän oli ”sielu”.

16. Mitä tosiasiaa Paavali ei yrittänyt tehdä tyhjäksi vastoin vuonna 1943 julkaistua 1. Korinttolaiskirjeen 15:45:nnestä tehtyä espanjalaista Torres Amat -käännöstä?

¹⁶ Huomaa, että kun apostoli Paavali ylösnousemuksesta puhuessaan lainaa 1. Mooseksen kirjan 2:7:nnen, niin hän ei yritä tehdä tyhjäksi sitä tosiasiaa, että ensimmäinen ihminen Aadam oli sielu. Paavali ei sano, että Jumala puhalsi ihmisen sieraimiin sielun. Hän ei muuta sanamuotoa, jotta se olisi sopinut kreikkalaisten ajatukseen sielusta eli psykhéstä. Tällainen sanamuodon muutos on tehty vuoden 1943 espanjalaiseen Torres Amat -käännökseen, johon on esipuheen kirjoittanut argentiinalainen kardinaali Copello, sillä se kääntää 1. Korinttolaiskirjeen 15:45:nnen seuraavasti: ”Ensimmäinen ihminen Aadam muodostettiin elävine sieluineen, viimeinen Aadam, Jeesus Kristus, on täytetty elävöittävällä hengellä.”d

17. Miten Paavali on sen vuoksi samaa mieltä nefešistä edellä mainitun heprealaisen tohtorin kanssa?

¹⁷ Apostoli Paavali kirjoitti yleiskreikan kielellä, ja vaikka hän käytti kreikkalaista sanaa psykhé heprealaisen nefeš-sanan sijasta, hän kirjoitti: ”Niin on myös kirjoitettu: ’Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu’; viimeisestä Aadamista tuli eläväksitekevä henki.” (1. Kor. 15:45) Apostoli Paavali on siten samaa mieltä nykyisen tohtori Orlinskyn kanssa siinä, että ”Raamattu ei sano, että meillä on sielu. ’Nefeš’ [sielu] on ihminen itse.” Paavali osoittaa myös, että ihmissielu ei ole henki, vaan eroaa hengestä. – Hepr. 4:12.

KUOLEEKO IHMISSIELU?

18. Kuolevatko eläinten sielut, ja mitä kysymyksiä herää ihmissielusta?

¹⁸ Pyhän Raamatun henkeytetyt kirjoittajat kutsuvat eläimiä, kuten lintuja, villipetoja, kaloja ja hyönteisiä, ”eläviksi sieluiksi”, ja nämä luomukset kuolevat. Niiden tapauksessa siis ”sielu” eli nefeš eli psykhé kuolee. Mutta ihminenhän on eläimiä korkeampi luomus ja niistä eriävä. Ei suinkaan siis ihmissielu kuole? Saadaksemme henkeytetyn ratkaisevan vastauksen valitsemmeko me esikristillisten kreikkalaisten filosofien Pythagoraan ja Platonin sanat vai Jumalan profeetan Mooseksen ja muiden Pyhän Raamatun henkeytettyjen kirjoittajien sanat? Koska me haluamme Jumalan arvovaltaista vastausta, niin me käännymme hänen henkeytetyn Raamattunsa puoleen.

19. Miten edellä mainittu sanakirja osoittaa, että on oikein puhua ”kuolleesta sielusta”?

¹⁹ Edellä mainittu heprealais-englantilainen sanakirja viittasi lukuisiin raamatunjakeisiin, joissa puhutaan kuolleesta nefešistä eli sielusta. Katso nämä jakeet omasta Raamatustasi, niin toteat seuraavaa: 3. Mooseksen kirjan 21:1:sessä ja 22:4:nnessä nefeš (heprealaisen ”sielua” merkitsevä sana) on käännetty ”kuolleeksi”. Sama pitää paikkansa seuraavista raamatunkohdista: 4. Mooseksen kirjan 5:2; 6:6, 11; 9:6, 7, 10 ja Haggai 2:13. Neljännen Mooseksen kirjan 19:11, 13:nnessa se on käännetty sanonnalla ”[kuollut] ruumis”. Aikaisemmissa suomalaisissa raamatunkäännöksissä (Väl, Vk) se käännettiin 4. Mooseksen kirjan 6:6:nnessa ”ruumiiksi” sanonnassa ”kuolleen ruumis” eli niin kuin eräs Vanhan testamentin hakemisto (Englishman’s Hebrew and Chaldee Concordance of the Old Testament, sivu 829b) sanoo ”kirjaimellisesti: kuollut sielu”.

20. Mitä tämä sanakirja osoittaa siitä, voidaanko ihmissielu hävittää, ja minkä totuuden Hesekielin 18:4, 19 osoittaa selvästi?

²⁰ Tämän lisäksi edellä mainittu sanakirja viittaa 4. Mooseksen kirjan 31:19:nteen esimerkkinä nefešin eli sielun surmaamisesta ja Hesekielin 22:27:nteen esimerkkinä nefešin eli sielun hävittämisestä. Nämä jakeet osoittavat itsessään Jumalan sanan opettavan, että ihmissielu on kuolevainen ja kuolee. Mutta yksikään Raamatun jae ei ilmaise selvemmin tätä totuutta kuin Hesekielin 18:4, jossa Herra Jumala sanoo: ”Katso, kaikki sielut ovat minun; niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu – ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Jae 19 toistaa: ”Se sielu, joka syntiä tekee – sen on kuoltava.” Katso myös Hesekielin 13:19:ttä.

21, 22. Muuttuiko ihmissielun tila ”kristillisessä Uudessa testamentissa”, ja mitä Jeesus, Paavali ja Filippus osoittivat tästä?

²¹ Jotkut lukijoistamme kenties sanovat: ”Mutta kristillisessä Uudessa testamentissa asiat ovat toisin ja kristillinen totuus on, että ihmissielu ei kuole, vaan on kuolematon.”

²² Mutta niin ei ole. Eikö kristitty apostoli Paavali sanonut, että ”ensimmäisestä ihmisestä Aadamista tuli elävä sielu”? Kun siis Aadam 930-vuotiaana kuoli ja palasi tomuun, koska hän oli peräisin tomusta, niin ihmissielu kuoli. (1. Moos. 3:19; 5:5) Kun Jeesus käski kahtatoista apostoliaan olemaan pelkäämättä ihmisiä, niin mitä hän sanoi? ”Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt. 10:28) Kun hän oli viimeisen yönsä Getsemanen puutarhassa, niin mitä hän sanoi apostoleilleen? ”Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti.” (Matt. 26:38; Mark. 14:34) Tekstiyhteyden mukaan evankelista Filippus sovelsi Jeesukseen Jesajan 53:12:nnen ennustuksen, missä sanotaan: ”Hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan.” – Apt. 8:30–35.

23. Miten Jaakob ja Ilmestyskirja ovat sopusoinnussa edellä ilmaistun kanssa?

²³ Opetuslapsi Jaakob päättää kirjeensä sanomalla: ”Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden.” (Jaak. 5:19, 20) Ja Raamatun viimeisestä kirjasta, Ilmestyskirjan 16:3:nnesta luemme: ”Ja toinen enkeli vuodatti maljansa mereen, ja se tuli vereksi, ikään kuin kuolleen vereksi, ja jokainen elävä olento [sielu, Um, KJ, Väl, Vk] kuoli, mitä meressä oli.”

24. Onko osa Raamattua ristiriidassa muun osan kanssa sielun kuolemasta, ja mitä Raamatun sanoja se ei sovella ”sieluun”?

²⁴ Joitakin vuosia sitten kierteli Amerikassa esitelmöitsijä, joka esitti kuulijakunnilleen haasteen sanomalla, että hän antaisi viiden dollarin setelin jokaisesta Raamatun jakeesta, josta he voisivat hänelle näyttää ihmissielun olevan kuolematon. On tarpeetonta sanoa, että hänen ei tarvinnut milloinkaan luopua yhdestäkään viiden dollarin setelistä, sillä Raamattu ei ole ristiriitainen sen tosiasian suhteen, että ihmissielu kuolee synnin vuoksi. Kaikilla sadoilla sivuillaan Raamattu käyttää sanoja ”kuolemattomuus, katoamattomuus, katoamaton, ei katoava, turmeltumaton” vain kuusitoista kertaa suomalaisessa raamatunkäännöksessä, eikä kertaakaan Jumalan sana sovella näitä sanoja ihmissieluun.e

25. Kun tuomme nämä tosiasiat esiin Jumalan sanasta, niin mitä sen pitäisi saada jokainen tuntemaan ja miksi?

²⁵ Miksi pitäisi joidenkin uskonnollisten ihmisten vihastua ja kieltäytyä lukemasta eteenpäin vain siksi, että me viittaamme näihin sielua koskeviin tosiasioihin Jumalan totuudensanasta? Senhän pitäisi tehdä jokainen onnelliseksi! Miksi? Koska kuolemassa ihmissielu kuolee eikä siten jää mitään kuolematonta sielua, joka menisi pakanalliseen helvettiin tai kiirastuleen, missä sitä kidutettaisiin tulella ja tulikivellä aina ja iankaikkisesti tai vaikkapa vain rajoitetun ajan. Tämän ja sen seikan, että on oleva kuolleitten ylösnousemus, pitäisi tehdä kaikki, jotka rakastavat Jumalaa ja ihmiskuntaa, hyvin iloisiksi. Se auttaa meitä näkemään selvästi, miksi täytyy olla ylösnousemus, jotta kuolleet ihmiset voisivat palata elämään kanssamme uudessa maailmassa loputtomassa onnessa.

[Alaviitteet]

Sen sijaan että 4. Mooseksen kirjan 6:6, 11; 19:13:nnessä käytettäisiin sanoja ”kuollut sielu” tai ”sielu”, tämä käännös käyttää sanoja ”kuollut ihminen”, ”[kuollut] ruumis”, ”ruumis” ja ”ihminen” seuraavasti: ”Älköön hän koko sinä aikana, minkä hän on erottanut HERRALLE, menkö sinne, missä on kuollut ihminen. Pappi . . . toimittakoon sovituksen hänen puolestaan rikkomuksesta, johon hän syyllistyi [kuolleen] ruumiin välityksellä. . . . Joka koskettaa [kuolleeseen] ruumiiseen, kuolleen ihmisen ruumiiseen eikä puhdista itseään, saastuttaa HERRAN tabernaakkelin; se ihminen hävitettäköön Israelista.” (Lihavointi meidän!)