Omatuntosi ja ansiotyösi

 1. Miksi kristityn ansiotyö on hänen omantuntonsa toiminnan tärkeä alue?

USEIMMAT valveillaolon tuntimme kuluvat ansiotyössä. Kristityn tulee tietenkin haluta säilyttää puhdas omatunto suorittamassaan työssä ja tehdä ”kaikki Jumalan kunniaksi”. (1. Kor. 10:31) Salliiko sinun työsi sinun tehdä siten?

2, 3. a) Mikä työ on ilmeisesti väärää, ja voiko sellaiseen työhön ryhtyvä kristitty paeta vastuutaan? b) Miksi eräänlaiset työt, jotka eivät itsessään ole vääriä, voivat siitä huolimatta herättää omantunnonkysymyksiä?

² On itsestään selvää, että mikä työ tahansa, joka vaatii suoranaisesti ja pääasiallisesti suorittamaan tekoja, jotka ovat joko nimenomaan Jumalan sanan tuomitsemia tai ristiriidassa sen periaatteitten kanssa, on väärää. Kristitty ei voi vain sälyttää vastuuta tästä vääryydestä työnantajansa kannettavaksi. Mutta entä jos työ ei itsessään ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa, vaan on osa toimintaa, joka päätyy Jumalan sanan kanssa ristiriitaisiin tuloksiin? Miten on asianlaita silloin?

³ Yksinkertainen esimerkki: autonajajana palveleminen ja autonajo on itsessään sopivaa työtä. Mutta miten kristityksi tunnustautuva voisi palvella pankinryöstäjäkoplan autonajajana? Tai miten kristitty voisi sallia yhdistämisensä porttolaan palvelemalla sen ovenvartijana tai palvelustyttönä? Mutta olettakaamme toisaalta, että olisit maidon kotiinkantaja tai sanomalehdenjakaja; tekisikö se, että sinä viet maitopulloja tai sanomalehtiä tällaiseen huonomaineiseen taloon, sinusta osallisen moraalittomaan toimintaan?

 4. a) Kun joku henkilö tai jokin liike syyllistyy väärintekemiseen, niin tekeekö kaikki sellaiselle henkilölle tai liikkeelle suoritettu palvelus sitä suorittavasta välttämättä väärinteon avustajan? b) Minkä esimerkin itse Jumala antaa meille joidenkin palvelusten suorittamisesta väärintekijöille tulematta osalliseksi heidän tekoihinsa?

⁴ On selvästi eri asia, onko avustajana väärissä teoissa tai vain tiettyjen palvelusten suorittajana, joita yleisesti tehdään kaikille ihmisille tekemättä erotusta kenenkään hyväksi tai ketään vastaan. Itse Jumala antaa meille esimerkin palveluksen suorittamisesta henkilökohtaisten tarpeitten tyydyttämiseksi ottamatta huomioon, ovatko ihmiset vanhurskaita vai eivät. Jeesus huomautti opetuslapsilleen, että Jehova Jumala ”antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin”. (Matt. 5:45) Myös Paavali sanoo, että Jumala, Luoja, ”antaa kaikille [erotuksetta] elämän ja hengen ja kaiken”. (Apt. 17:25) Tekeekö se, että Jumala sallii sateen langeta jumalattomienkin pelloille, hänestä osasyyllisen heidän pahantekoonsa? Kun Jumala esimerkiksi vaatetti synnintekijät Aadamin ja Eevan, niin asettiko hän siten itsensä alttiiksi sellaiselle syytökselle, että hän antoi anteeksi heille tai tuki heitä heidän väärinteossaan? Hänen tekonsa oli oikeammin sanoen vain ansaitsemattoman hyvyyden teko. – 1. Moos. 3:21.

5, 6. a) Millä tavalla kristityt saattoivat ilmeisesti suorittaa palveluksia keisarin huonekunnassa ja silti säilyttää hyvän omantunnon? b) Miten olosuhteet voivat olla samanlaiset nykyaikoina?

⁵ Kirjeessään Filippin kristityille Paavali lähettää terveisiä heidän kristityiltä veljiltään, ”jotka ovat keisarin huoneväkeä”. (Fil. 4:22) Nämä kuuluivat ilmeisesti palvelusväkeen keisarin asunnossa. Kertomus ei ilmaise, olivatko he orjia vai orjuudesta vapautettuja. Heidän palvelustehtäviinsä sisältyi ehkä ruoanlaittoa, siivoamista ja muuta senkaltaista työtä keisarin perheen ja henkilökunnan hyväksi. Kuten olemme nähneet, ihmishallitukset suorittavat toki joitakin Jumalan silmissä oikeutettuja tehtäviä, vaikka syyllistyvät myös tuomittaviin menettelyihin. (Room. 13:1–5) Mitä se nimenomainen työ lieneekin ollut, jota nämä keisarin huonekunnan kristityt suorittivat, he saattoivat ilmeisesti tehdä sen tuntematta osallistuvansa Neron politiikkaan, uskontoon tai sotilaallisiin uhkayrityksiin ja hankkeisiin.

⁶ Samoin on nykyäänkin. On monia tekoja, joita voimme suorittaa toisille ja jotka tehdään heille vain ihmistovereina kiinnittämättä huomiota heidän vanhurskauteensa tai epävanhurskauteensa. Kuten yksinkertaisessa valaisevassa esimerkissämme, maidon myyminen prostituoidulle ei loogisesti katsoen pane pitämään ketään hänen moraalittomuutensa anteeksi antajana, vai kuinka? Eikä sekään, että poliitikko palkkaisi jonkun opettamaan hänelle musiikkia, leimaisi musiikinopettajaa järkevästi katsoen työnantajansa poliittisten toimien kannattajaksi.

7, 8. Miten Jumalan sana ilmaisee järkevän ja realistisen näkökannan, ja miten tämän tulisi ohjata meitä soveltamaan Raamatun periaatteita omantunnonasioissa?

⁷ Vaikka Jehova Jumala on järkkymättömän luja vanhurskauden puolesta, niin hän on myös järkevä. (Jaak. 3:17 [lempeä = järkevä, Um]) Hän on ehdottoman realistinen asioitten arvioinnissaan ja häntä miellyttäville asettamissaan vaatimuksissa. Tämä näkyy 1. Kor. 5:9, 10:ssä olevista apostoli Paavalin henkeytetyistä sanoista. Palautettuaan mieleen Korinton kristityille antamansa aikaisemmat ohjeet, ettei pidä ’seurustella huorintekijäin kanssa’, Paavali sanoi: ”En tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.” Vaikka kristityt koettavat karttaa ’hyvät tavat turmelevaa huonoa seuraa’, he eivät voi tulla erakoiksi ja eristäytyä luoliin, erämaihin tai saarille. Miksi eivät? Jo heidän tehtävänsä loistaa ’maailman valona’ vaatii heitä olemaan ’maailmassa, mutta ei maailmasta’. (1. Kor. 15:33; Matt. 5:14–16; Joh. 15:19; 17:15–18) Jos heitä vaadittaisiin suorittamaan tehtävänsä ja samalla pysymään maailmasta erossa ehdottomassa määrässä, niin se merkitsisi ristiriitaisten asioitten vaatimista heiltä. Jumala ei tee sitä. Meidänkään ei tule olla kohtuuttomia soveltaessamme Jumalan sanan periaatteita ja yrittää ulottaa jokaista periaatetta sen ehdottomaan rajaan asti sekä pakottaa sovellutuksia äärimmilleen ja sitten vaatia kaikkia veljiämme tekemään niin. – Fil. 4:5 [lempeys = järkevyys, Um].

⁸ Tarkastelkaamme nämä kohdat mielessämme eräitä toimintojen lajeja nähdäksemme, sulkeeko Raamattu ne pois ehdottomasti epäkristillisinä vai kuuluvatko ne alueille, joilla kristityn omantunnon täytyy ratkaista, mitä hän tekee, tai missä määrin omatunto voi liittyä asiaan.

ONNENPELIT

9, 10. Antaako Raamattu nimenomaisen kiellon uhkapelistä, ja miksi voidaan vastustaa sen kutsumista eräänlaiseksi ”kiristykseksi”?

⁹ Uhkapeliä ei mainita nimenomaan Raamatussa. Miten kristityn tulee siis suhtautua siihen?

¹⁰ Jotkut voivat yhdistää sen 1. Kor. 6: 10:ssä (Um) mainittuun kiristykseen. Kuitenkin voidaan esittää huomautus, että ”kiristämiseen” sisältyy pohjimmaltaan ajatus väkivallan, uhkausten tai muun painostuksen käytöstä (kuten virkavallan väärinkäytöstä) jonkin saamiseksi vastahakoiselta henkilöltä. Vaikka henkilöt, jotka menettävät rahaa uhkapelissä, eivät olekaan tyytyväisiä menettäessään sitä, niin he pelaavat yleensä mielellään ja tietävät hyvin joutuvansa rahan menetyksen vaaraan. Jos uhkapelin pelaaminen ei siis ole kiristystä, niin millä perusteella kristitty kieltäytyy hyväksymästä sitä?

11, 12. a) Mitkä Raamatun periaatteet tarjoavat omantunnon äänelle perusteen puhua suorat sanat uhkapelin pelaamisesta? b) Mitä se vaikutus osoittaa, mikä uhkapelillä on historian mukaan ollut?

¹¹ Siihen on useita raamatullisia syitä. Uhkapelin pelaaminen ansaitsee varmasti tulla luokitelluksi eräänlaiseksi ”ahneudeksi”, ja ahneus ja himoitseminen luokitellaan Jumalan sanassa epäjumalanpalvelukseksi. (1. Kor. 6:9, 10; Kol. 3:5) Se sotii sitä Raamatun perusohjetta vastaan, että meidän tulee rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme ja että ihmisen tulee ansaitakseen tehdä rehellistä tuottavaa työtä. Mitä uhkapeli tuottaa? Sen historia osoittaa, että se melkein väistämättömästi edistää rikollisuutta tavalla tai toisella. Ja miksi? Koska se on rakkaudetonta. Se syttää itsekkyyttä ja ravitsee toisia kohtaan osoitettavaa piittaamattomuutta. Uhkapeluri haluaa toisten rahaa tekemättä heille vastineeksi mitään tosi palvelusta. Vaikka jotkut saattavat luokitella uhkapelin pelaamisen huviksi, niin todisteet osoittavat, että se aiheuttaa hyvin usein jännitystä, levottomuutta, mielipahaa ja jopa murhanhimoista vihaa.

¹² Eräässä pelisalissa työskennelleen naishenkilön kerrotaan sanoneen: ”Uhkapeli paaduttaa kaikki, jotka joutuvat kosketuksiin sen kanssa. Työskenneltyään pelisalissa vuoden verran toimitsijaa ei liikuta niiden miesten ja naisten näytelmä, joista monet ovat henkisesti sairaita ja pelaavat rahansa, joka pitäisi käyttää heidän itsensä ja heidän perheittensä ylläpitoon. Yksi maailman suurimmista ja vanhimmista murhenäytelmistä – lukemattomien ihmisten elämän haaksirikkoutuminen, koska mies ahnehtii helppoa rahaa ja hullaantuu väärään jumalattareen, Onnettareen – ei enää vaikuta [toimitsijaan].”

13. Mikä osoittaa uhkapelin pelaamisen olevan epäjumalanpalvelusta, niin kuin Raamattu ilmaisee ahneuden ja himoitsemisenkin olevan?

¹³ Niin, uhkapeli lietsoo myös taikauskoa, uhkapelurit ovat kaikkein taikauskoisimpien ihmisten luokkaa. Rahasta tulee epäjumalankuva ja Onnettaresta jumalatar. Jumalan sana puhuu Jes. 65:11:ssä niistä, jotka hylkäävät Hänet ja ’valmistavat pöydän Gadille [hyvän onnen jumalalle, Um] ja vuodattavat uhrijuomaa Menille [kohtalon jumalalle, Um]’.

14. Mikä kehotus annetaan kristityille uhkapelurin himoitsevan menettelyn vastakohtana?

¹⁴ Tämä on varmasti suoranaisesti vastoin apostolin Tessalonikan kristityille antamaa kehotusta katsoa ”kunniaksenne, että elätte hiljaisuudessa . . . ja teette työtä käsillänne”, jotta he ’olisivat olleet vaelluksessaan säädylliset ulkopuolisia kohtaan eivätkä olisi olleet kenenkään avun tarpeessa’. (1. Tess. 4:11, 12) Ihmismaailmassa on tosiaan vielä säädyllisyysnormeja rehellisen, tuottoisan työn tekemisen suhteen, ja kristitty haluaa tässä kuten kaikissa muissakin asioissa ’suosittaa itseään jokaisen ihmisen omalletunnolle’. – 2. Kor. 4:2.

VAHINGOLLISTEN RIIPPUVAISUUTTA AIHEUTTAVIEN AINEIDEN KÄYTTÖ JA TUOTTAMINEN

15–17. a) Mikä tapa, johon kuuluu betelpähkinän käyttö, on vallalla eräissä osissa maailmaa? b) Mikä vaikutus sillä on käyttäjään, ja miten asiantuntijat ovat suhtautuneet tähän tapaan eräissä maissa?

¹⁵ Yksi useissa osissa maailmaa huolestumista aiheuttava asia on sellaisten aineitten käyttö ja tuottaminen, jotka johtavat näiden aineiden vahingolliseen orjuuteen. Esimerkiksi Intiassa, Filippiineillä ja Malesian alueella on vanhastaan yleinen tapa pureskella betelpähkinää eli arekapähkinää, joka on erään palmupuun siemen. Betelpähkinän palasia kääritään sammuttamattomalla kalkilla siveltyyn lehteen ja pureskellaan. Betelpähkinä värjää henkilön syljen verenpunaiseksi ja mustuttaa hampaat aiheuttaen yleensä niiden rappeutumisen. Monet piintyneet betelpähkinän pureskelijat tulevat hampaattomiksi jo 25-vuotiaina. Amerikkalaisen tietosanakirjan (Encyclopedia Americana, 1956, 20. osa, s. 573) mukaan betelpähkinän pureskelu aiheuttaa ”samankaltaisen vaikutuksen kuin tupakan pureskelu”. Intiassa pannaankin toisinaan tupakkaa betelpähkinä-”mälliin”, ja tämä sekoite tunnetaan nimellä pan.

¹⁶ The Bombay Evening News -lehti kertoi 4.4.1972, että Extra Pharmacopia, Ison-Britannian farmaseuttisen yhdistyksen julkaisu, luokittelee betelpähkinän ”huumausaineeksi”. Eräs Intian tuomioistuin antoi sen tähden päätöksen, että betelpähkinää ei voida luokitella ”elintarvikkeeksi”.

¹⁷ On merkille pantavaa, että monet, jotka ovat käyttäneet sekä tupakkaa että betelpähkinää, sanovat, että he ovat näistä kahdesta havainneet betelpähkinän käytöstä luopumisen vaikeammaksi. Tämän tavan lopettamiseksi tehtiin epäonnistunut yritys Taivanissa Japanin hallinnon aikana. Monet taivanilaiset lääkärit uskovat, että Taivanissa on tämän tavan ja suu- ja kasvosyövän suuren esiintymisrunsauden välillä jokin yhteys.

18. Mikä samanlainen tapa vallitsee latinalaisessa Amerikassa, ja mikä vaikutus sillä on?

¹⁸ Eräissä latinalaisen Amerikan maissa vallitsee jossain määrin samanlainen tapa: siellä pureskellaan kookakasvin lehtiä kalkin kera. Koska lehdissä on kokaiinia, se aiheuttaa riippuvaisuutta. Samalla kun se estää käyttäjiä tuntemasta nälän tuskaa tai väsymyksen vaivaa, sillä on toisten tällaisten huumaavien aineitten tavalla lopulta hyvin tuhoisat vaikutukset heidän terveyteensä sekä henkisiin kykyihinsä.

19. Mitä nykyiset todisteet osoittavat tupakan poltosta ja pureskelusta?

¹⁹ Betelpähkinäin ja kookalehtien käyttö on jossain määrin alueellista. Tupakan käyttö toisaalta on käytännöllisesti katsoen maailmanlaajuista. Sekin aiheuttaa riippuvaisuutta. Todistus sen aiheuttamasta riippuvaisuudesta voidaan nähdä siitä, että tuotanto on yhä noin 3,2 miljardia tonnia vuodessa – huolimatta lääkärien varoituksista sen suhteen, mitä vaaroja se aiheuttaa ihmisen terveydelle. Esimerkiksi Yhdysvalloissa valmistetaan vuosittain noin 576 miljardia savuketta ja 7 miljardia sikaria. Kuitenkin Yhdysvalloissa asiaa tutkinut komitea havaitsi, että keuhkosyövän vaara oli kymmenen kertaa suurempi kohtuullisesti polttavilla ja kaksikymmentä kertaa suurempi runsaasti polttavilla kuin tupakoimattomilla. Tri Charles Cameron Amerikan syöpäyhdistyksestä sanoi: ”Keuhkosyöpä näyttää lisääntyvän nopeammin kuin minkään tarttumattoman taudin lääketieteen historiassa koskaan tiedetään lisääntyneen.” Tupakanpoltto ilmoitettiin myös osasyylliseksi sydäntauteihin, krooniseen keuhkoputkentulehdukseen ja keuhkojen laajentumaan. Tämän vuoksi monet maat ovat säätäneet savukkeiden julkista mainontaa rajoittavia lakeja.

RAAMATUN PERIAATTEITTEN SOVELTAMINEN PULMAAN

20. Koska mitään näistä tavoista ei mainita Raamatussa, niin estääkö se niitä tulemasta kristillisen omantunnon kysymyksiksi?

²⁰ Raamattu ei nytkään mainitse betelpähkinäin ja kookalehtien pureskelua eikä tupakan pureskelemista, nuuskaamista tai polttamista. Jotkut ovat sanoneet: ”Minä jatkan tupakan käyttämistä, kunnes näytät minulle Raamatusta jotakin sen [tai samankaltaisten tuotteitten] käytöstä.” Mutta eikö voitaisi yhtä hyvin sanoa, että koska Raamattu ei nimenomaan kiellä roskien heittämistä naapurisi takapihalle, niin ei ole lainkaan väärin tehdä siten?

21, 22. Mitkä Raamatun periaatteet sisältyvät selvästi näiden tapojen noudattamiseen, ja mitkä kysymykset kristityn täytyy siksi tunnollisesti tehdä itselleen?

²¹ Raamattu antaa meille varmasti tähän asiaan ohjaavat periaatteet. Henkeytetty apostoli kirjoitti 2. Kor. 7:1:ssä: ”Koska meillä siis on nämä lupaukset [että olemme Jumalan hyväksymiä hänen tunnustamikseen lapsiksi ja palvelijoiksi], rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme [pyhyyden, Um] täydelliseksi Jumalan pelossa.”

²² ”Pyhyys” merkitsee, että on puhdas, kirkas, tahraton ja omistautunut pyhään käyttöön. Voiko betelpähkinän käyttö ja sen tahriva vaikutus käyttäjän suuhun ja hampaisiin tai se turmeleva vaikutus, mikä kookalehdillä ja tupakalla tunnustetaan olevan käyttäjän ruumiiseen, olla sopusoinnussa tämän Raamatun määräyksen kanssa? Suurin käsky määrää ’rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestämme, sielustamme, mielestämme ja voimastamme’. Voiko joku sanoa palvelevansa Jumalaa ’kaikesta voimastaan’ käyttäessään tuotteita, jotka jopa eri maiden hallitukset ovat tuominneet terveydelle vakavasti vahingollisiksi? Tai jos joku tulee kookalehtien käytön orjaksi, niin voiko hän sanoa palvelevansa Jehovaa ’kaikesta mielestään’? Eikö tällaisten aineiden käyttö ole todellisuudessa ”luonnonvastaista” menettelyä, ruumiin alistamista väärinkäyttöön, mihin sitä ei ole koskaan suunniteltu? – Mark. 12:29, 30; Room. 1:26.

ANNA OMANTUNTOSI PUHUA

23, 24. a) Herättääkö ainoastaan vahingollisten huumausaineiden henkilökohtainen käyttö kristillisen omantunnon kysymyksiä? b) Tekeekö se seikka, että nämä kasvituotteet ovat peräisin Jumalan luomakunnasta, tyhjäksi niiden nykyistä kaupallista valmistusta ja jakelua koskevat vastaväitteet? Valaise asiaa.

²³ Mitä sitten on sanottava henkilöstä, joka viljelee, valmistaa tai myy tällaisia aineita elinkeinonaan? Tähän liittyy varmasti omantunnonasia. Minkä periaatteitten tulee ohjata meitä?

²⁴ Jotkut voivat järkeillä, että nämä kaikki ovat osa Jumalan maanpäällistä luomakuntaa ja että siksi ei ole syytä paheksua, jos kuka tahansa kasvattaa niitä. Ne ovat tosin Jumalan luomia, mutta itsessään kelvolliset tarvikkeet voidaan panna huonoon käyttöön. Sienet kuuluvat Jumalan luomiin kasveihin, mutta niistä vain jotkin ovat syötäviä. Jos teemme erehdyksen ja syömme jonkin myrkyllisen sienen, niin se voisi aiheuttaa kuolemamme. Jehova varasi myös mineraalit ja metallit, mutta onko se Jumalan varausten hyvää käyttöä, että ihmiset muuttavat raudan tuhoisiksi aseiksi poliittista sodankäyntiä varten?

25, 26. a) Kantaako ainoastaan vahingollisten huumausaineiden myyjä vastuun niiden ihmisille aiheuttamasta vahingosta? b) Mitä kysymyksiä kristitty harkitsee tunnollisesti tässä suhteessa?

²⁵ Ajatelkaamme esimerkiksi sellaisia voimakkaita huumausaineita kuin oopiumia ja heroiinia. Ihmiset, jotka ovat näiden orjia, eivät vain yksinkertaisesti poimi niitä maasta. Niiden valmistukseen sisältyy useita vaiheita. Täytyy kasvattaa unikkoja, uuttaa niiden nestettä ja puhdistaa se oopiumipulveriksi. Morfiinin tai heroiinin saamiseksi täytyy suorittaa lisätislausta. Sitten tulee näiden orjuuttavien huumausaineitten markkinointi ja myynti. Missä kohden tässä tapahtumasarjassa alkaa tai lakkaa vastuu siitä suunnattomasta vahingollisuudesta ja rikollisuudesta, joka liittyy huumausaineiden orjuuteen?

²⁶ Vaikka tupakan, betelpähkinän ja kookapensaan lehtien tuhoisa vaikutus saattaa ilmetä hitaammin kuin näiden voimakkaiden huumausaineiden, voidaan sama kysymys tehdä niidenkin tuottamisesta ja myynnistä. Näitä kasvituotteita voidaan käyttää myös tavalla, joka ei ole sopimaton, – tupakan nikotiinia esimerkiksi käytetään erään hyönteismyrkyn pohjana – mutta tosiasiaksi jää kuitenkin, että sellainen käyttö muodostaa hyvin vähäisen osan kokonaiskäytöstä. Emme voi koskaan unohtaa, että toiseksi suurin käsky on, että meidän tulee rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. Noudatammeko me sitä, jos me vapaaehtoisesti ja tietoisesti edistämme hänen terveytensä vakavaa vaurioitumista saadaksemme itsellemme elatuksen? – Matt. 22:39.

27, 28. Voidaanko eräitten suosittujen juomien käyttö järkevästi luokitella kuvailtujen vahingollisten huumausaineitten joukkoon, jolloin olisi perusteet samoille huomautuksille niiden tuottoa ja myyntiä vastaan? Jollei, niin missä on ero?

²⁷ Jotkut saattavat huomauttaa, että sellaisia kuin teetä, kahvia ja etenkin alkoholijuomia syytetään myös terveydelle vahingollisiksi. Kuitenkin Raamattu sallii alkoholijuomien kysymyksessä ollen selvästi ja nimenomaisesti niiden kohtuullisen käytön. (5. Moos. 14:26; Joh. 2:1–10; Sananl. 23:29–31; 1. Tim. 3:3, 8; 5:23) Mutta sellaista hyväksymystä ei voida löytää tupakan, betelpähkinän, kookalehtien eikä muuten marihuanan, oopiumin ja muidenkaan samanlaisten tuotteitten puolesta.

²⁸ Sellaisten juomien kuin teen ja kahvin suhteen voidaan kysyä: mikä selvä todistus on esitetty niiden monisatavuotisen käytön jälkeen niiden ilmeisestä vaarallisuudesta, tai missä hallitukset ovat joutuneet julkaisemaan terveydellisiä varoituksia niiden suhteen? Tosin mikä tahansa näistä juomista voi olla vaarallinen henkilölle, jolla on terveydellisiä pulmia, kuten mahahaava, ja sellaisessa tapauksessa hänen tulee karttaa niitä. Sokeritautiselle on sokeri vaarallista, mutta ei muille ihmisille. Ylipainoiselle ihmiselle voivat jopa leipä ja perunat tai riisi olla vaarallisia. (Vrt. Sananl. 25:27.) Meidän on siis asioita tarkastellessamme oltava järkeviä. Yritämmekö me tukahduttaa omantunnon ääntä koettamalla järkeilemällä poistaa pohjimmaltaan vahingollisiksi ja vaarallisiksi todettuja aineita koskevat tosiasiat?

’OLKAA VAELLUKSESSANNE SÄÄDYLLISET ULKOPUOLELLA OLEVIA KOHTAAN’

29. Mitkä vakavat kysymykset henkilön pitäisi sopusoinnussa Gal. 6:7:n kanssa tehdä itselleen työstä, joka lopullisilta seurauksiltaan aiheuttaa pääasiassa vahinkoa ihmiskunnalle?

²⁹ Nämä ovat vain muutamia aloja, joilla omantunnonkysymyksiä saattaa nousta ansiotyön suhteen. Kaikissa tällaisissa asioissa kristityn on kumminkin hyvä ymmartää, että ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” – useammalla kuin yhdellä tavalla. (Gal. 6:7) Entä jos jonkun työ on sellaista, että se aiheuttaa toisille haittaa tai vahinkoa eikä hyötyä? Vaikka sellaista työtä ei olekaan nimenomaan tuomittu Raamatussa, niin eikö sillä ole haitallinen, ehkäpä suorastaan rappeuttava vaikutus työntekijän sydämeen ja mieleen? Ja eikö sillä liene myös heikentävä vaikutus hänen omaantuntoonsa, niin että se sallii hänen ehkä puolustella itseään osallisuudesta tapoihin, jotka Jumalan sanassa nimenomaan on tuomittu? – 1. Tess. 4:12.

30. Miten kristillisen seurakunnan ulkopuolellakin olevien omatunto on otettava huomioon tällaisessa työssä?

³⁰ Sitten on myös vilpittömyytemme suosittaminen toisten omalletunnolle. Vähän aikaa sitten joutui joukko huomattavia uskonnollisia järjestöjä Yhdysvalloissa arvosteltaviksi, koska ne sijoittivat paljon rahaa sotateollisuuteen, vaikka väittivät kannattavansa rauhaa. Jos kristitty asennoituu jotakin sellaista menettelyä vastaan, joka ei sovi yhteen Raamatun periaatteitten kanssa, mutta kuitenkin ansaitsee elatuksensa työstä, jonka tarkoitus on etupäässä ja pohjimmaltaan edistää ja kiihdyttää sellaista menettelyä, niin suosittaako hän itseään toisten omalletunnolle? Uskovatko he hänen olevan vilpitön suositellessaan muita Jumalan sanan periaatteita ja sen lupaamaa uutta vanhurskasta järjestystä?

31, 32. a) Mitkä kysymykset saattavat herätä tällaisessa työssä olevan kristityn miehen sopivaisuudesta seurakunnan vastuullisiin asemiin? b) Merkitseekö ’vapaa syytöksestä’, että valvojan tai avustavan palvelijan on miellytettävä jokaisen yksityisen henkilön omantunnonepäilyjä tai uskomuksia?

³¹ Mitä on sanottava kristitystä, joka ”tavoittelee valvojan virkaa” tai on halukas palvelemaan avustavana palvelijana seurakunnassa? Jos hän tekee työtä, joka tuottaa ihmiskunnalle vahingollisia tavaroita, niin voitaisiinko sellaista miestä pitää ’vapaana syytöksestä’ tai sellaisena, jolla on ”oivallinen todistus ulkopuolisilta”? – 1. Tim. 3:1, 7–10, Um; Tiit. 1:6.

³² Nämä kristityille valvojille ja avustaville palvelijoille asetetut vaatimukset eivät koske perusteettomia tai epäoikeudenmukaisia syytöksiä. Esimerkiksi maissa, jotka ovat katolisen kirkon valvonnassa, avioero voidaan leimata aina vääräksi, silloinkin kun on olemassa raamatullinen aviorikosperuste. Raamatun mukaisen avioeron tähden moitituksi joutuminen ei tee kelpaamattomaksi palvelemaan valvojana tai avustavana palvelijana, sillä sellainen arvostelu on perusteeton.

33, 34. Poistaako jonkin työn yleisyys tietyllä alueella tai se, että ihmiset sillä alueella yleensä hyväksyvät sen, välttämättä sitä koskevat omantunnon vastaväitteet?

³³ Joku voi sanoa: ’Työ, jota teen, ei tosin koidu todellisuudessa lähimmäiseni hyväksi. Mutta siellä missä asun suurin osa ihmisistä tekee tällaista työtä. Tämä ammatti tai tuote on alueen pääasiallinen rahalähde.’ Muuttaisiko tämä asiat omantunnon suhteen?

³⁴ Jos esimerkiksi uhkapeli on pääliiketoimena jossakin kaupungissa tai valtiossa, niin ehkä sikäläiset ihmiset eivät kiinnittäisi paljon huomiota henkilöön, joka olisi toimessa uhkapeliyrityksessä, vaikka hän väittäisikin olevansa Jeesuksen Kristuksen vilpitön seuraaja. Mutta tekeekö se sen oikeaksi Jumalan silmissä? Entä millaisen vaikutuksen se tekisi tuon henkilön omaan omaantuntoon ja sydämeen? Sallisiko hänen omatuntonsa hänen lähestyä Isäänsä omaten ”puhumisvapauden”, puhtaana kaikesta, mikä ansaitsisi Jumalan paheksunnan? 1. Joh. 3:19–22 sanoo: ”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan [puhumisvapaus Jumalaan nähden, Um], ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.” Tämä ”puhumisvapaus” on varmasti jotakin, mitä tulee vaalia ja pitää suuressa arvossa, niin, säilyttää kaiken hinnalla.

USKON TARVE

35. Miten uskomme voi joutua koetukselle sen vuoksi, että olemme omantunnontarkkoja työmme suhteen?

³⁵ Se, että pyrimme saamaan puhtaan omantunnon Jumalan edessä ja suosittelemme itseämme muiden omalletunnolle, saattaa tosin vaatia joitakin suuria muutoksia elämässämme. Työ, joka ei ole ristiriidassa omantuntomme kanssa, voi olla vaikeasti saatavissa. Se panee koetukselle uskomme Jumalan voimaan tulla avuksemme vastauksena yrityksillemme omantunnontarkasti miellyttää häntä. Syystä kyllä Raamattu liittää uskon läheisesti omaantuntoon. (1. Tim. 1:5, 18, 19; 3:8, 9; Hepr. 10:22) Uskommeko me todella, että Jehova Jumala ei ainoastaan ole olemassa, vaan myös ”palkitsee ne, jotka häntä etsivät”? – Hepr. 11:6.

36, 37. Mistä nykyisistä ja muinaisista esimerkeistä voimme saada lohdutusta ja varmuutta, jos sellaisen työn saaminen, joka ei ole ristiriidassa kristillisen omantunnon kanssa, näyttää melkein mahdottomalta?

³⁶ Kaikkialla maailmassa on tuhansia miehiä ja naisia, jotka voivat todistaa Jumalan voiman, kyvyn ja halun tulla niiden avuksi, jotka pyrkivät säilyttämään hyvän omantunnon hänen edessään. Jostakusta voi tuntua, että hänen luopumisensa nykyisestä ammatistaan omantunnon syistä saattaa hänet itse asiassa toivottomaan asemaan. Mutta ajattelehan, mitä toiset ovat tehneet. Ajattele niitä naisia, jotka elivät naineitten miesten jalkavaimoina ja olivat synnyttäneet heille lapsia ennen kuin tulivat tuntemaan Jumalan sanan totuuden. Kieltäytyminen elämästä jatkuvasti jalkavaimona merkitsi kaiken aineellisen ylläpidon, sen kodinkin, menetystä, jossa he asuivat. Kuitenkin sadat naiset ovat ottaneet tämän askeleen uskossa, ja Jehova Jumala on pitänyt heistä huolen.

³⁷ Ajattele myös niitä monia Rooman valtakunnan orjia, jotka omaksuivat kristillisyyden. He olivat niiden miesten omaisuutta, jotka omistivat heidät ja joista koko heidän toimeentulonsa riippui. Heidän oli kuitenkin noudatettava kristillistä omaatuntoaan, ja jos heidän isäntänsä olisi käskenyt heitä suorittamaan kristillisiä periaatteita vastaan sotivia tekoja, niin heidän olisi täytynyt kieltäytyä tunnustaen Jumalan ja hänen Poikansa ylimmiksi isännikseen. Tämäkin vaati todella suurta uskoa. – 1. Piet. 2:18–20; Ef. 6:5–8; Kol. 3:22–25.

38. Vaikka monet kristityt miehet eivät ole lopettaneet nykyisenlaatuista työtään, niin miten myös heidän on täytynyt tehdä suuria muutoksia säilyttääkseen puhtaan omantunnon?

³⁸ Lisäksi tuhansien miesten on täytynyt – tosin ammattiaan vaihtamatta – muuttaa jyrkästi menettelytapojaan tai erota työpaikastaan, koska laitokset, joille he tekivät työtä, itsepintaisesti vaativat heitä noudattamaan epärehellisiä menetelmätapoja, vaikkei työ muuten olisi ollut sopimaton. Monenlaisiin henkilökohtaisiin palveluksiin, kuten radioitten, autojen, kellojen jms. korjaustöihin liittyy usein epärehellisyyttä, asiakkaitten liikalaskutusta tai laskuttamista osista, joita ei ole lainkaan asennettu, tai työstä, jota ei ole ensinkään tehty. Tämä on eräänlaista varkautta. Toiset vääristelivät asioita myyntityössä ennen tosi kristityiksi tulemistaan saadakseen asiakkaita. Se on valehtelemista ja pettämistä. Kristityt ovat hylänneet ”kaikki häpeälliset salatiet” eivätkä he ”vaella kavaluudessa” sen enempää seurakunnassa kuin sen ulkopuolellakaan. (2. Kor. 4:2) He noudattavat kehotusta: ”Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, . . . Joka on varastanut, älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillään sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle.” Heidän omatuntonsa saa heidät hylkäämään väärät menettelynsä, jotteivät he ’saattaisi murheelliseksi Jumalan pyhää henkeä’. – Ef. 4:25–30.

JÄRKEVYYDEN JA TASAPAINON SÄILYTTÄMINEN

39–41. a) Kenen katsantokannan me haluamme säilyttää toimiessamme omantuntomme mukaan työn suhteen samoin kuin kaikissa muissakin asioissa? b) Jos jonkun työ herättää omantunnonkysymyksiä, niin minkä päätöksen seurakunnan vanhimmat saattavat tehdä? Keiden omatunto ohjaa heitä?

³⁹ Pantakoon jälleen merkille, että Jehova Jumala on realistinen kaikissa vaatimuksissaan. Hän varaa meille periaatteet, jotka antavat meille hyvää, selvää opastusta; hän ei kuitenkaan aja asioita mahdottomaan äärimmäisyyteen, siihen määrään, että meidän ”täytyisi lähteä pois maailmasta” säilyttääksemme puhtaan omantunnon. – 1. Kor. 5:10.

⁴⁰ Harkitkaamme esimerkiksi henkilöä, joka saattaa työskennellä maatilalla, jolla kasvatetaan melkein yksinomaan ihmiselle pohjimmaltaan vahingollisia tuotteita. Hänen työnsä saattaa olla suoranaisesti yhteydessä näiden ainesten tuottamiseen tai jakeluun. Hänen oma omatuntonsa voi saada hänet lopettamaan sellaisen työn tai voi olla tekemättä niin. Vaikkei hänen omatuntonsa panisikaan häntä lopettamaan, niin jos hän kuuluu kristilliseen seurakuntaan, sen seurakunnan vanhinten omatunto ei ehkä salli heidän suositella häntä seurakuntaan edellytykset täyttäväksi vanhimmaksi tai avustavaksi palvelijaksi.

⁴¹ Toisaalta hän saattaa työskennellä tällaisella maatilalla mutta tehdä työtä, joka ei liity olennaisesti tällaisen tuotteen kehittämiseen, vaan hän ehkä suorittaa tilanomistajan perheelle henkilökohtaista laatua olevia palveluksia siivoamalla tai suorittamalla jotakin muuta samankaltaista taloustyötä. Hän saattaa ajatella, ettei hänen työnsä liitä häntä siihen toimintaan, joka tuottaa vahingollista tuotetta. Suosittelevatko sen seurakunnan vanhimmat, jonka yhteydessä tällainen henkilö on, häntä vanhimmaksi tai avustavaksi palvelijaksi vai eivät, riippuu heidän omastatunnostaan. He ottanevat myös harkittavaksi sen vaikutuksen, mikä suosituksella olisi seurakuntaan kokonaisuudessaan sekä siihen yhdyskuntaan, missä seurakunta on.

42. a) Mitä turhaa toimintaa me tahdomme karttaa pyrkiessämme säilyttämään puhtaan omantunnon, ja minkä teemme päämääräksemme? b) Minkä tasapainon säilytämme ’rajatapauksissa’?

⁴² Me kaikki haluamme näin ollen apostolin tavalla ’ahkeroida, että meillä aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä’. (Apt. 24:16) Samalla meidän tulee ymmärtää, miten turhaa on väitellä minkä tahansa Raamatun periaatteen kaikista vähäpätöisistä haarautumista tai mahdollisista sovellutuksista tai yrittää vetää hienoja rajaviivoja ja siten muodostaa talmudin kaltaista lakikokoelmaa sen täsmentämiseksi, mikä on luvallista ja mikä ei. Neuvoessaan Timoteusta hänen evankeliuminpalveluksestaan Efesossa Paavali kirjoitti: ”Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin, tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.” (1. Tim. 1:3–7; vrt. 6:3–5.) Silloin kun ratkaisun täytyy jäädä yksilön omantunnon varaan, me emme yritä asettaa omaatuntoamme toisia ylemmäksi, emme väheksyä toisia liian tunnontarkoiksi emmekä arvostella ja tuomita niitä, joiden omatunto ei ole niin rajoittava kuin meidän tällaisissa ’rajatapauksissa’. – Room. 14:3, 10.

43. Kun pyrimme aina toimimaan hyvin omintunnoin, niin mitä voimme tehdä vapautuaksemme huonosta omastatunnosta, jos kaikesta huolimatta teemme erehdyksiä?

⁴³ Me teemme erehdyksiä, sellaista, mitä myöhemmin kadumme – sillä me olemme epätäydellisiä. Mutta me emme kärsi syyllisestä omastatunnosta, jos tunnustamme nopeasti erehdyksemme Jumalalle ja käännymme siitä pois sekä etsimme Jehovan anteeksiantoa hänen Poikansa välityksellä. Lue kuningas Daavidin henkilökohtainen kokemus tästä asiasta, niin kuin Psalmissa 32:1–6 kerrotaan. Iloitse tietäessäsi, että Jumalan Pojan lunastusuhri voi aikaansaada syntiemme sovituksen ja puhdistaa omantuntomme, mikä antaa meille sen lohduttavan vakuutuksen, ettei Jumala säilytä niitä erehdyksiä meitä vastaan. Siten voimme jatkuvasti palvella häntä hyvin omintunnoin ja nauttia siitä ilosta, tyytyväisyydestä, mielenrauhasta ja iankaikkisen elämän toivosta, minkä se tuo.

[Kuva s. 10]

Uhkapelin pelaamisen juuret ovat ahneudessa, se edistää rikollisuutta ja kiihottaa taikauskoisuutta. Voisiko kristitty sekaantua sellaiseen menettelyyn?

[Kuva s. 12]

Onko johdonmukaista puhua lähimmäisen rakkaudesta ja kuitenkin tuottaa tupakkaa, joka voi tuhota lähimmäisesi terveyden?