Hyvän omantunnon pyytäminen
Mikä omatunto on? Miten se toimii? Onko se varma opas?
USEIMMAT meistä tuntevat turvallisuuslaitteita. Joissakin autoissa on summeri, mikä varoittaa surisemalla, kun nopeusraja ylitetään; kaasun haju varoittaa vaarasta, kun keittiöliedestä vuotaa kaasua; kuume ihmisruumiissa varoittaa tartunnasta; ja sitten on myöskin omatunto.
Omatuntokin on turvallisuuslaite. Se on se mielen ominaisuus, mikä sanoo meille, teemmekö me oikein vai väärin. Se joko syyttää tai puoltaa meitä. Se tuomitsee. Se ratkaisee ajatustemme ja tekojemme moraalisen laadun. Se osoittaa meille salaiset vaikuttimet. Paitsi että omatunto ilmoittaa tuomion, se tekee jotain muutakin: se antaa mielihyvää tai aiheuttaa tuskaa ihmisen hyvän tai huonon käyttäytymisen johdosta. Omatunto on siis moraalinen turvallisuuslaite.
Sanaa omatunto ei ole Heprealaisissa kirjoituksissa eikä Jeesuksen Kristuksen sanoissakaan. Sen käytön aloitti Kristillisissä kirjoituksissa apostoli Paavali. Tämä sana esiintyy myös Apostolien teoissa sekä Pietarin ensimmäisessä kirjeessä. Paavali osoittaa omantunnon toiminnan seuraavin sanoin: ”Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä-todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.” – Room. 2:14, 15.
Seuraavat maailman auktoriteetit esittävät toisia vivahteita omastatunnosta. Toht. Mackenzie sanoo teoksessaan Manual of Ethics (Siveysopin käsikirja): ”Haluaisin sanoa yksinkertaisesti, että omatunto on tuskantunne, mikä johtuu siitä, ettemme mukaudu periaatteeseen.” Shaftesbury pitää teoksen The Catholic Encyclopedia (Katolinen tietosanakirja) mukaan omaatuntoa väärinteon, ei oikeinteon tietoisuutena. Carlyle vakuuttaa kirjassaan Essay on Characteristics (Tutkielma luonteenominaisuuksista), että ihmiset eivät tietäisi, että heillä on omatunto, jos he eivät olisi koskaan tehneet syntiä eivätkä loukanneet ketään. Hän opettaa, että sen käyttö on negatiivinen ja varaa turvan väärintekoa vastaan. Mutta Theophilus Parsons sanoo kirjassaan Deus Homo: God-Man (Deus Homo: Jumalihminen): ”Omallatunnolla ei tarkoiteta ainoastaan sen tietämistä, että on ero oikealla ja väärällä, vaan myös oikean pitämistä väärää parempana ja tiettyä onnea, mikä seuraa oikean valitsemisesta, tekemisestä ja oikeassa olemisesta sekä tiettyä tuskaa, mikä seuraa väärän valitsemisesta, tekemisestä ja väärässä olemisesta.”
MITÄ OMATUNTO EI VOI TEHDÄ
Omatunto ei voi varata meille oikean tai väärän mittapuuta. Se ei opeta erehtymättömästi meille, mitä oikea on tai mitä meidän pitäisi tehdä jokaisessa tapauksessa. Se ei estä meitä tekemästä väärin. Koska oikean ja väärän ratkaiseminen eroaa eri paikoissa ja on altis vaihteluille ja ristiriitaisuuksille, niin omaatuntoa ei voida pitää erehtymättömänä oppaana joka ainoassa tapauksessa. Jollei sitä siis valisteta ja valmenneta jollain varmalla vanhurskauden mittapuulla, niin se on ainoastaan ihmisen oma tekojen tuomari. Valistumaton tai harhaanjohdettu omatunto voi johtaa tuhoon. Siksi ei ole aina viisasta noudattaa periaatetta: ”Anna omantuntosi olla oppaasi.” Jumalan sana sanoo: ”Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie.” – Sananl. 14:12.
Kenenkään ei pidä otaksua, että hän tekee oikein pelkästään siksi, että hänen omatuntonsa ei syytä häntä väärinteosta. Jos hänen omatuntonsa on valmentamaton, se voi hyvinkin pettää häntä. Se voi puolustaa häntä jonkin väärän tekemisessä. Apostoli Paavali sanoi: ”Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän sekä mielensä että omatuntonsa on saastainen.” (Tiit. 1:15) On esimerkiksi maailman ihmisiä, jotka eivät ajattelisi koskaan varastaa ystävältä eikä lähikaupasta, koska he uskovat sen vääräksi ja koska heidän omatuntonsa häiritsisi heitä, jos he varastaisivat. Mutta nämä samat ihmiset eivät pidä työnantajiltaan tai vakuutusyhtiöiltä varastamista tai veroilmoitusten petollista laatimista minään. Tällaisiin vanhurskauden periaatteissa valmentumattomiin omiintuntoihin ei voida turvata luotettavina oppaina, koska ne eivät ole sellaisia.
Toinen esimerkki on Adolf Eichmann, mies, jota on syytetty kuuden miljoonan juutalaisen murhaamisesta. Hänen raukkamaiset tekonsa eivät häirinneet hänen omaatuntoaan. Hän puhdisti itsensä näistä rikoksista sanomalla, että hän otti vain vastaan ylempien määräykset. Mutta kaikilla ihmisillähän täytyy olla omatunto, sotilaillakin!
Kun Israelin upseerit ja rajapoliisin miehet tappoivat 43 arabialaista kylänasukasta ulkonaliikkumiskiellon aikana, niin syytetyt puolustautuivat sillä, että määräys ampua ulkonaliikkumiskiellon rikkojat oli tullut korkeammista portaista ja että he eivät olleet toimineet oman päänsä mukaan. Mutta tuomari Moshe Landau, joka kannatti kahdeksan upseerin ja miesten tuomiota, sanoi: ”Sotilaallakin täytyy olla omatunto.” Tuomari Landau selitti, että tuon ilmeisesti armottoman määräyksen olisi pitänyt herättää joka miehen omatunto viimeiseen mieheen asti sellaisissakin erikoisolosuhteissa, mitkä siihen aikaan vallitsivat. Heidän omantuntonsa olisi pitänyt estää heitä tappamasta viattomia ihmisiä. He eivät päässeet syytteestä.
Ihminen vailla omaatuntoa on kuin eläin. Hän tekee omat sääntönsä. Hän myöntää yleensä, että tarkoitus pyhittää keinot. Hän ei osoita mitään katumusta eikä surua tekojensa johdosta. Ihminen, jolla ei ole omaatuntoa, on sen tähden vaarallinen ihminen.
MITEN OMATUNTO TOIMII
Miten omatunto toimii? Sitä on verrattu kuumeeseen. Kun lämpö nousee, niin se on merkki siitä, että henkilön ruumiillisessa tilassa on jotain vikaa. Kun omatunto alkaa toimia, niin se on hyvä ilmaus siitä, että ihmisen moraalisessa käytöksessä voi olla jotain väärää. Omaatuntoa voidaan verrata myöskin auton varoittavaan summeriin tai hajuelimen reagointiin kaasun haistessa. Summeri varoittaa ajajaa siitä, että hän on ylittänyt nopeusrajan, mutta se ei pysähdytä häntä kiihdyttämästä vauhtia. Ajajan itsensä täytyy tehdä se. Hän voi kiihdyttää jatkuvasti vauhtia ja jättää surinan huomioon ottamatta tai jopa lakkauttaa sen kiusaavan äänen. Hajuelimet varoittavat ruumista vaarasta tuntiessaan kaasun ensimmäisen tuoksahduksen. Mutta jollei ryhdytä toimenpiteisiin heti paikalla, niin elin tylsistyy eikä annakaan enää varoitusta. Omatunto toimii hyvin samalla tavalla. Ihminen voi kuunnella omantuntonsa varoitusmerkkejä tai jättää ne huomioon ottamatta, jopa lopettaa ne kokonaan. Jos hän kieltäytyy kuuntelemasta, niin hän vahingoittaa omaatuntoaan. Se tulee tylsäksi ja paatuu.
Paatunut omatunto on antanut niin monta turhaa varoitusta, että se on uupunut hyväntekemisessä. Se ei varoitakaan enää, tai jos se sen tekeekin, niin hyvin heikosti tai heiveröisesti. Se yksinkertaisesti väsyy, kun sitä ei kuunnella. Varoitusmerkkien jättäminen huomioon ottamatta merkitsee sydämen paaduttamista oikean suhteen niin kuin faarao teki. Se merkitsee valkeuden panemista pimeyden sijaan ja pimeyden asettamista valkeuden sijaan, kuten muinaiset israelilaiset tekivät – ja mitä tehdään aivan liian helposti nykyäänkin.
VALMENTAMINEN VÄLTTÄMÄTÖN LUOTETTAVUUDELLE
Omatunto ei ole automaattinen; se ei ole erehtymätön. Omaatuntoa täytyy valmentaa. Omantuntomme arvo riippuu suuressa määrin sen tiedon laadusta, mitä otetaan mieleen. Esimerkiksi rikoksellisessa, moniavioisessa ympäristössä valmentunut omatunto hyväksyy nämä tavat ilman omantunnonpistosta. Toinen omatunto, mikä on kasvatettu moraalisen velttouden olosuhteissa, missä vahvistamaton avioliitto, aviorikos ja haureus ovat yleisiä tapoja, pitää moisia väärintekoja itsestään selvinä. Ja taas toinen omatunto, joka on kasvatettu ovelien liikemenetelmien ilmapiirissä, valheen, petoksen ja lahjonnan keskellä, hyväksyy äänettömästi tällaiset vääryydet sillä perusteella, että jokainen tekee siten, että ne ovat hyväksyttyjä menetelmiä. Harhaan johdettu omatunto voi tosiaan puolustaa väärintekijää tai väärintekoa, mutta tämä ei vapauta ihmistä syystä Jumalan edessä. Paavali sanoi: ”Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra.” – 1. Kor. 4:4.
Omatunto on luotettava ainoastaan, kun se on valmennettu Jumalan tahdon mukaan. Jumalan valistama omatunto pistoineen ja tuskineen opastaa turvallisesti kristittyjä elämän tietä. Se auttaa heitä sovelluttamaan vanhurskaita periaatteita jokapäiväisessä elämässään ja tekee tarpeettomiksi yksityiskohtaiset kirjoitetut käyttäytymislait.
Tarvitaan Jumalan sanan, Raamatun, täsmällistä tuntemusta valmentamaan omaatuntoa Jumalan vanhurskaudessa, sillä Jumalan sana on elävä ja ”sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”. Jumalan sanalla on voima kouluttaa omaatuntoa vanhurskaudessa. Heikko omatunto johtuu täsmällisen tiedon puutteesta. Jumalan sanan tutkiminen ja usko tähän sanaan rakentaa omaatuntoa. Tottelevaisuus Jumalan käskyjä kohtaan auttaa kristittyjä noudattamaan määräystä: ’Pitäkää hyvä omatunto.’ – Hepr. 4:12; 1. Piet. 3:16; 1. Kor. 8:7.
SÄILYTÄ HYVÄ OMATUNTO
Hyvän omantunnon säilyttämiseksi on hankittava jatkuvasti tietoa Jumalasta. Sitten täytyy tehdä päätöksiä ja käyttäytyä sopusoinnussa Jumalan sanan periaatteitten kanssa. On kyettävä sanomaan Paavalin tavalla: ”Sentähden minä myös ahkeroitsen, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.” – Apt. 24:16.
On hyvin helppo tahria omatunto. Jos me annamme valppautemme höltyä ja omaksumme maailman mittapuut Raamatun mittapuitten sijasta moraalissa, niin omatuntomme lakkaa toimimasta hyväksemme. Meidän täytyy olla valppaita hairahdusten suhteen ja oppia virheistämme. Kun tapahtuu väärintekoja, niin meidän tulee etsiä Jehovan ja veljiemme anteeksiantoa. Usko Jeesuksen Kristuksen vereen tekee meille mahdolliseksi anomuksen esittämisen Jumalalle puhtaasta omastatunnosta. (1. Piet. 3:21; Hepr. 9:14; 10:22) Älä helli siis väärintekoja äläkä vaivaa itseäsi jatkuvilla itsesyytöksillä, vaan ota vastaan se anteeksianto, minkä Jumala suo, ja kohota rukouksilla ja tutkimisella esteet toistuville rikkomuksille.
Hyvä omatunto ei ole tae sovituksesta, vaan moraalisen tilamme heijastin. Sen pääominaisuus on sen tähden sen vilpittömyys. Ulkokultaisuus syyttää omaatuntoa. Jotta omatunto säilyisi sinä käytännöllisenä apuna, mikä se on, meidän täytyy käyttää sitä oikein ja huolehtia oikealla tavalla sen varoituksista sekä kehittää sen voimaa. – Room. 9:1; 2. Kor. 1:12.
Ahkera palvelija tutkii ja oikaisee jatkuvasti omaatuntoaan. Oikein hoidettuna omallatunnolla on voima johtaa Jumalan palvelijaa saamaan suuremman halun noudattaa velvollisuuskutsua ja korkeampaa hyvettä, jota vastoin laiminlyövä – ja vielä enemmän nurjamielinen – palvelija saattaa tulla tunteettomaksi omantuntonsa toiminnalle.
On pelkoa herättävää ajatella Jumalan tuomion toimeenpanoa kaikille väärintekijöille. (Mal. 3:5) Kuitenkaan meidän ei tule karttaa väärintekoa ja tehdä hyvää pelkästään pelosta. Vaikuttavana voimana tulee olla tunnollinen rakkaus vanhurskautta kohtaan. Paavali sanoo sen tähden: ”Siksi tulee olla alamainen, ei ainoastaan rangaistuksen tähden, vaan myös omantunnon tähden.” Meidän tulisi siksi alistua omantunnon tähden halukkaasti Jumalan tahtoon ja tehdä oikein. – Room. 13:5.
TOISTEN OMATUNTO
Kristittyjen ei pidä ottaa huomioon ainoastaan omaa omaatuntoaan, vaan myös toisten omatunto. Oman omantunnon jättäminen huomioon ottamatta pakottaa sen kovettumaan ja arpeutumaan omaksi parantumisekseen ja suojautumisekseen. Toisten omantunnon jättäminen huomioon ottamatta on heidän loukkaamistaan ja kompastuttamistaan elämän tiellä. Paavali oli hyvin tietoinen tästä tosiasiasta. Hän sanoi, että hän kieltäytyisi mieluummin vapaudestaan, jos hän sitä käyttäen vaivaisi veljensä heikompaa omaatuntoa. – 1. Kor. 8:7–13; 10:27–29.
Toisaalta Paavali ei halunnut sovitella omantuntonsa kanssa vain tyydyttääkseen väärien uskonnoitsijoitten harhaan johdettua omaatuntoa. Heidän asiansa oli valistaa uudelleen omatuntonsa. Vaikka heikompi omatunto on otettava huomioon, niin saastuneen ja uskottoman maailmallisen omantunnon ei tule missään tapauksessa antaa olla kristityn oppaana.
Jos koko maailmalla olisi oikea kristillinen omatunto, niin ihmiset tuntisivat samanlaista velvoitusta toisiaan kohtaan kuin veli veljeään kohtaan. He eivät rupeaisi rakastamaan ainoastaan itseään, vaan myöskin lähimmäisiään ja vihollisiaankin. Missä on kristillinen omatunto, siellä ei ole halua tappaa, ei halua hävittää säästöjä ja työn hedelmiä, ei halua uhata miljoonia koteja kaikkialla maailmassa. Jumalan periaatteitten mukaan on jäljellä ainoastaan halu elää ja antaa toisten elää rauhassa. Kaikkien ihmisten tulee sen tähden etsiä hyvää omaatuntoa. Pyydä Jumalalta tällaista omaatuntoa ja toimi anomuksesi mukaisesti! – Matt. 5:43–48.