Tuskastuttaako sinua antaminen?
YLEISÖÄ pyydetään joka käänteessä antamaan. Postitse, puhelimitse, ovilla ja kaduilla kuuluu huuto: ’Antakaa!’ ’Antakaa hyväntekeväisyydelle!’ ’Teidän apuanne tarvitaan.’ Vetoomukset suunnitellaan niin, että ne koskettavat sydänjuuria ja irroittavat kukkaronnauhoja. Yleisen mielipiteen painostus aukoo lompakot ja kukkarot. Painotetaan sitä, että antaminen on uskonnollinen velvollisuus. Seurauksena on, että yksistään Yhdysvalloissa virtaa vuosittain lähes 5 000 000 000 dollaria (1,5 biljoonaa mk) hyväntekeväisyyteen yksityishenkilöiden taskuista ja kukkaroista.
Vaikka Raamattu sanoo: ”Iloista antajaa Jumala rakastaa”, ja vaikka Jeesus sanoi: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa”, niin yleisön sanotaan ’antavan tuskastumiseen asti’. Ihmiset antavat painostuksesta, ja he myöntävät sen usein tuskastuttavan. Mutta miksi antaminen on niin tuskallinen kokemus perin monille ihmisille, kun Jeesus sanoi, että sen pitäisi tuottaa mitä suurinta onnea? Oletko sinä huomannut antamisen tuskastuttavan itseäsi? – 2. Kor. 9:7; Apt. 20:35.
Rahan kerääminen yleisöltä on muodostunut suureksi liikeyritykseksi. Se aiheuttaa mielipahaa ja harmia eikä onnellisuutta niille, jotka joutuvat sen uhreiksi. Lontoon Sunday Express julkaisi huhtikuun 3. päivän numerossaan 1960 seuraavan rohkean otsikon: ”Liikemaailman asiantuntijat edistämään roomalaiskatolisen kirkon rahankeräyksiä.” Cathos Ltd. -niminen järjestö, millä on haaraosastoja kaikkialla Kanadassa ja Yhdysvalloissa, Australiassa sekä Englannissa, erikoistuu yksinomaan roomalaiskatolisen kirkon vuositulojen lisäämiseen. Em. lontoolainen sanomalehti kuvaili sen tarkoitukseksi Englannissa olevien roomalaiskatolisten kirkkojen tulojen kaksinkertaistamisen. Tämä yritys on saanut roomalaiskatolisen priimaksen, kardinaali Godfreyn, siunauksen.
Cathos’in ohjelmaan kuuluu talosta-taloon-käynti, kaikkien seurakuntaan kuuluvien katolisten perheitten tavoittaminen, jotta he allekirjoittaisivat lupauksen, missä he myöntyvät lahjoittamaan niin ja niin paljon kirkolle viikossa. Siihen sisältyy myöskin suurisuuntainen ”pehmitys”-juhla. Cathos’in ensimmäinen rynnistys Englannissa alkoi viime keväänä Potters Barissa, Middlesexissä, missä pidettiin suuret juhlat 300 seurakuntalaiselle. Ilmoitetun tavoitteen piti nostaa seurakunnan vuotuinen rahankeräys 4 900 dollarista (1 600 000 mk) 10 080 dollariin (3 460 000 mk). Mr Harold Brinjes, Cathos’in puheenjohtaja, selitti: ”Potters Barin väestö antaa siinä määrin, että se jo tuskastuttaa sitä. Tämä kuuluu normaaliin järjestykseen sen jälkeen kun me olemme tarttuneet asioihin.”
Niin, antaminen tuskastuttaa, kun siihen painostetaan ylen määrin, olkoonpa asia miten arvokas tahansa. Kun joku tuntee olevansa pakotettu antamaan ja hän antaa siksi, että hän pelkää otsanrypistyksiä ja paheksuvia katseita tai sanoja, niin antaminen ei tuota onnea vaan tuskastumista. Näin ollen ei uskonnollinen tapa kuljettaa kolehtihaavia siten, että köyhä ihminen tuntee olevansa pakotettu kilpailemaan rikkaan henkilön suuren lahjan kanssa, aiheuta onnellisuutta. Rikas, joka tekee pöyhkeillen suuren lahjoituksen, saa heti palkan – ’ihmisten kunnioituksen’. Köyhä, joka ajattelee, että hänen on säilytettävä ulkonainen arvostus, ’antaa tuskastumiseen asti’. Kumpikaan ei saa Jeesuksen mainitsemaa onnea. – Matt. 6:2.
Jerusalemin kristillisen seurakunnan jäsenet joutuivat eräässä tilanteessa aineelliseen pulaan maassa vallitsevan nälänhädän takia. Paavali ilmoittaa, että vaikka heidän kristityt veljensä Makedoniassa olivat itsekin köyhiä, niin he anoivat ”paljolla pyytämisellä . . . meiltä sitä suosiota, että pääsisivät osallisiksi pyhien avustamiseen”. Hän todisti, että he antoivat ”jopa yli voimiensakin”. Kukaan ei pakottanut eikä häpäissyt Makedonian kristittyjä saadakseen heidät antamaan, vaan he itse halusivat, he anoivat antamistilaisuutta. Se teki heidät onnellisiksi, koska he tiesivät, että ne, joita he rakastivat sydämestään, saisivat siitä hyötyä. – 2. Kor. 8:1–4.
Miten nyt voidaan saada antamisesta onnea? Saadakseen onnea antamisesta ihmisen täytyy kehittää anteliasta mieltä; hänen on toteltava kahta suurinta käskyä, mitkä vaativat rakastamaan Jehova Jumalaa koko sydämestä, mielestä, sielusta ja voimasta ja lähimmäistä niin kuin itseään. Kun rakkaus on tällainen, niin ihminen antaa sydämestään, hän antaa, koska se tekee sen onnelliseksi, jota hän rakastaa. Hän iloitsee siitä, että hänellä on tilaisuus ilmaista antamisella rakkauttaan; hän saa suuremman onnen, joskin myös se, joka tarvitsee, tulee hyvin onnelliseksi. Näin kävi, kun Makedonian kristityt antoivat Jerusalemissa oleville veljilleen.
Katso nykyisenä esimerkkinä niitä Jehovan kristittyjä todistajia, jotka tulivat Saksan keskitysleireistä toisen maailmansodan loputtua. Hekin olivat tarpeessa samoin kuin nuo Jerusalemin kristityt. Heidän kristityt veljensä kaikkialla maailmassa iloitsivat saadessaan edun lahjoittaa saksalaisille veljilleen sellaista, mitä nämä tarvitsivat. Näillä saksalaisilla todistajilla on nyt melkoisesti aineellisia tarvikkeita, ja he ovat epäitsekkäästi lahjoittaneet miljoonia markkoja yli tarpeen saarnaamistyön edistämiseksi omassa maassaan. Tämä raha on auttanut heidän veljiään ja rahoittanut lähetystyöntekijöitten lähettämisen moniin maihin kautta maailman. Kuka voi sanoa, etteivät Saksan todistajat ole saaneet suurempaa onnea antaessaan kuin saadessaan veljiltään toisen maailmansodan loputtua?
Totta on, että kaikilla ei ole aineellisia varoja antaa, mutta he voivat silti saada suuremman onnen antamisesta. Katsohan apostoli Pietarin esimerkkiä. Temppelin oven ulkopuolella oli rampa, joka anoi armolahjoja. ”Pietari sanoi: ’Hopeaa ja kultaa ei minulla ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja käy.’” Mies parani heti ja hyppäsi seisomaan kovin iloisena. Millaista onnea Pietarin onkaan täytynyt tuntea, kun hän saattoi antaa terveyden tuolle arvostavalle rammalle! Tosiasia on, että me voimme antaa nykyään arvokkaampaa kuin terveyttä. Jeesus sanoi, että tiedon hankkiminen hänestä ja hänen Isästään Jehovasta merkitsee iankaikkista elämää. Hanki siis tätä tietoa itsellesi ja anna sitä! Kuinka sinun sydämesi riemuitseekaan verrattomalla ilolla, kun sinä näet silmien tulevan ymmärryksen valaisemiksi ja säteilevän riemusta, kun ne kuvittelevat uutta maailmaa, minkä sinä olet osoittanut varmaksi toivoksi! Tämä antaminen ei aiheuta sinulle mitään tuskaa, vaan saa sinut tosiaan arvostamaan sitä, mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: ”Autuaampi on antaa kuin ottaa.” – Apt. 3:6; 20:35; Joh. 17:3.