Voitelu taivaalliseen toivoon – miten se ilmenee?

KIRJOITTAESSAAN Korinton voideltujen kristittyjen seurakunnalle apostoli Paavali sanoi, että Jumala on ”pannut sinettinsä meihin ja on antanut meille vakuuden siitä, mitä on tuleva, se on hengen, sydämeemme”. – 2. Kor. 1:21, 22, Um.

Miten ne, jotka Jumala on voidellut taivaallisiksi pojikseen ja jotka saavat hengen sinetöimisen, ilmentävät sen? Onko mahdollista, että joku, joka ajattelee olevansa täten voideltu, on kuitenkin väärässä?

On ilmeisen tarpeellista ymmärtää nämä asiat Raamatun mukaisesti. Esimerkiksi muutamissa seurakunnissa eräässä suuressa Afrikan maassa jotkut Herran illallisen vietossa olleet osallistuivat siihen ensimmäistä kertaa, ja heidän nähtiin vapisevan voimakkaasti tai tekevän muita epätavallisia liikkeitä, kun he nauttivat vertauskuvia. Vaikuttaako Jumalan henki voidelluissa tällä tavoin Raamatun mukaan? Onko se hänen henkensä todistus sellaisten sydämessä antaen heille ”vakuuden” eli esimaun siitä, että heidät on kutsuttu olemaan taivaallisia poikia?

Vastauksen näihin kysymyksiin täytyy olla kielteinen. Sellainen outo käyttäytyminen on sen sijaan ominaista eräille uskonnollisille lahkoille, jotka kannustavat antautumaan hillittömään käyttäytymiseen, tai eräiden heimojen rituaalitansseille, jotka edistävät tunnekiihtymystä.

Raamattu ei ilmaise missään kohdassa, että Jumalan hengen toiminta saisi aikaan luonteeltaan epänormaalia, näyttelevää tai arvoa alentavaa käyttäytymistä joko silloin, kun Jumala voitelee jonkun taivaalliseen valtakuntaan kutsutun, tai sellaisen voitelun jälkeen. Tosin Jehova Jumala helluntaipäivänä aiheutti ihmeiden tapahtumisen, esimerkiksi ”kuin navakan tuulenpuuskan synnyttämän kohahduksen” (Um), joka täytti huoneen, jossa opetuslapset olivat, ja ”tulisia kieliä”, jotka asettuivat pyhällä hengellä voideltujen päälle. Nämä Jumalan itsensä varaamat ihmeet vetivät sinne monia ihmisiä, niin että voitiin antaa voimakas todistus, ja myös voimakkaaksi todistukseksi siitä, että Jumalan suosio oli siirtynyt lakiliiton alaisuudessa olleelta lihalliselta Israelilta uuden liiton alaiselle hengelliselle Israelille. Opetuslapset osasivat puhua niitä eri kieliä, joita paikalle tulleet puhuivat, mikä lahja annettiin myös ihmeen kautta. Mutta mikään ei ilmaise, että opetuslapset olisivat toimineet suuren tunnekuohun vallassa tai käyttäytyneet arvokkuutta alentavasti. Se, että jotkut huomioitsijat väittivät opetuslasten olleen juovuksissa, ei johtunut siitä, että opetuslapset olisivat vavisseet, vaan kuten kertomus osoittaa, syytös johtui siitä, että huomioitsijat kuulivat näiden juutalaisten opetuslasten puhuvan vieraita kieliä. Apostoli Pietarin silloin pitämä puhe oli hyvin hillitty, järkevä ja johdonmukainen eikä tunnepitoinen esitys. – Apt. 2:1–36.

Raamattu ei ilmaise, että ”kuin navakan tuulenpuuskan synnyttämä kohahdus” tai ”tuliset kielet” olisivat tämän helluntaina tapahtuneen ensimmäisen hengenvuodatuksen jälkeen esiintyneet uudelleen, kun myöhemmin voideltiin toisia. Jopa hengen lahjojen, kuten yliluonnollisen kyvyn puhua vieraita kieliä, oli määrä lakata, ja ne lakkasivat apostolien ja niiden kuollessa, joille he olivat siirtäneet sellaisia lahjoja. – Apt. 8:14–18; 19:2–6; 1. Kor. 13:8–12.

POJAKSIOTON OIKEAN HENGEN SAAMINEN

Miten sitten Jumalan pyhä henki vaikuttaa niihin, jotka hän voitelee? Room. 8:15–17 (Um ) sanoo sen meille: ”Sillä te ette saaneet orjuuden henkeä, joka aiheuttaa jälleen pelkoa, vaan te saitte pojaksioton hengen, jonka avulla huudamme: ’Abba, Isä!’ Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Jos siis olemme lapsia, olemme myös perillisiä: tosiaankin Jumalan perillisiä, mutta Kristuksen perijätovereita, edellyttäen että kärsimme yhdessä hänen kanssaan, jotta meidät myös yhdessä kirkastettaisiin.”

Samoin luemme Gal. 4:6, 7:stä (Um): ”Koska nyt olette poikia, Jumala on lähettänyt Poikansa hengen meidän sydämeemme, ja se huutaa: ’Abba, Isä!’ Niinpä et siis ole enää orja vaan poika, ja jos olet poika, olet myös perillinen Jumalan kautta.”

Pääasiallinen todistus sellaisella, joka on voideltu taivaalliseen kutsumukseen, on siis tämä henki eli vallitseva tietoisuus siitä, että hän on poika, ts. että Jumala on siittänyt hänet hengelliseksi pojaksi, yhdeksi taivaallisen valtakunnan 144 000 perillisestä. Se, joka on todella siitetty, voi todistaa täysin hyvällä omallatunnolla, ettei hänessä taivaallisten toiveiden kehittyminen ole syntynyt hänen omista haluistaan tai kuvitteluistaan, vaan että se on tullut Jehova Jumalalta ja on seuraus Hänen henkensä vaikutuksesta häneen. (1. Piet. 1:3, 4; Ilm. 14:1–3) Tämä Kaikkeuden Suvereenin hengelliseksi pojaksi tuleminen, Hänen, jonka ’nimi on korkea’ ja josta on kirjoitettu: ”Herraus [arvokkuus, Um] ja kunnia on hänen kasvojensa edessä”, on samalla kertaa kunnioitusta herättävä etu ja vakava vastuu. (Ps. 8:2; 96:6) Varmastikin niiltä, joita kunnioitetaan kutsulla olla hänen poikiaan, pitäisi odottaa sellaista käyttäytymistä, joka sopivasti edustaa tätä kunnioitusta herättävää Isää ja ylläpitää hänen mainettaan. Heidän pitäisi totisesti ilmaista Jumalan hengen hedelmiä, joihin sisältyy ”itsensähillitseminen”. (Gal. 5:22, 23; 1. Kor. 14:33) Voidelluilla on mallinaan Jumalan huomattavin Poika, Kristus Jeesus, ja heidän pitäisi heijastaa myös hänen henkeään eli sitä vallitsevaa tapaa, jolla hän ilmaisi itsensä. Sellaisten tapojen omaksuminen, jotka haiskahtavat lihallisilta heimotavoilta tai hillittömään tunnekuohuun kannustavien uskonnollisten lahkojen tavoilta, ei olisi todistus siitä, että joku on todella hengellinen poika. Henkeytetty apostoli sanookin:

”Te ette kuitenkaan ole sopusoinnussa lihan vaan hengen kanssa, jos Jumalan henki todella asuu teissä. Mutta jos jollakulla ei ole Kristuksen henkeä, niin sellainen ei kuulu hänelle.” – Room. 8:9, Um.

Siksi Kristuksen kuoleman vuotuisessa muistonvietossa sellaisen käyttäytymisen, joka on todella Kristuksen voideltu perijätoveri, pitäisi olla kaiken arvostelun yläpuolella eikä kyseenalaista. Apostoli Paavalin täytyi ojentaa eräitä Korinton seurakuntaan kuuluvia, koska heidän käyttäytymisensä Herran illallisella oli tilaisuuden huomioon ottaen ’arvotonta’ (Um). Jotkut käsittelivät muistonvieton vertauskuvia pelkkänä ruokana ja juomana tyydyttääkseen nälkäänsä ja janoaan tai he ovat saattaneet käyttää viiniä ennen tilaisuutta niin, että humaltuivat. Tällainen arvoton käyttäytyminen osoitti, että he eivät ymmärtäneet, mitä vertauskuvat edustivat – nimittäin Kristuksen Jeesuksen verta ja ruumista, jotka oli esitetty lunastusuhriksi. Sellainen epäkunnioittava käyttäytyminen voi aiheuttaa tuomion sitä harjoittaville. Siitä voi seurata Jehovalta tulevia kurinpitotoimia. – 1. Kor. 11:20–32.

Kukaan tosi kristitty ei siis halua suhtautua kevyesti Herran illallisen viettotilaisuuteen joko siten kuin apostoli kuvaili tai jollakin muulla tavoin, esimerkiksi huomiota herättävällä käyttäytymisellä. Kaikkien läsnäolijoiden pitäisi keskittää ajatuksensa tilaisuuden tärkeään merkitykseen eikä joidenkuiden yksilöiden omituisiin menettelyihin. Menettelyt, joiden tarkoitus on kiinnittää huomio yksilöön, tekevät sellaisen henkilön esittämän väitteen, että hän on Jumalan voideltu, epäilyksenalaiseksi. Se ilmaisisi, ettei hänellä ”ole Kristuksen henkeä”.

MIKSI JOILLAKUILLA ON VÄÄRIÄ OLETTAMUKSIA

Mikä voisi saada jotkut erheellisesti olettamaan, että he ovat voideltuja, joiden pitäisi osallistua muistonvieton vertauskuviin? Apostoli Johannes sanoi voidelluille kristityille tovereilleen: ”Teillä on voitelu Pyhältä, ja kaikilla teillä on tieto.” (1. Joh. 2:20) Tiedon puute voisi olla syynä siihen, miksi joku olettaa väärin olevansa voideltu. Hän ei ehkä ymmärrä, että sellaisen voitelun saaminen niin kuin muutkaan Jumalalta saadut suosiot ”ei . . . ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan”. (Room. 9:8, 16; Jaak. 1:18) Se ei siis riipu siitä, että joku yksilö päättää haluavansa kuulua niihin, jotka tulevat palvelemaan taivaallisina kuninkaina ja pappeina ja jotka otetaan uuteen liittoon, joka on vahvistettu Kristuksen vuodatetulla verellä, jota muistonvietossa käytetty viini vertauskuvaa. Asian ratkaisee Jumalan valinta, ei yksilön. – Matt. 26:27, 28.

Asiassa ei ole sijaa olettamukselle sen enempää kuin sitä oli silloinkaan, kun Jehova Jumala valitsi ne, jotka palvelivat hänen pappeinaan muinaisessa Israelissa lakiliiton alaisuudessa. (Vrt. 2. Aikak. 26:18; Hepr. 5:4, 5.) Koorah pyrki röyhkeästi pappeuteen, jonka Jehova Jumala oli antanut Aaronin suvulle, ja tämän kapinallisen menettelyn takia Jumala teloitti Koorahin. (2. Moos. 28:1; 4. Moos. 16:4–11) Samaan tapaan Jumalasta olisi varmaan vastenmielistä, jos joku esittäisi olevansa kutsuttu muodostamaan osan taivaallisesta ”pappisvaltakunnasta”, vaikka Jumala ei todellisuudessa olisi antanut hänelle sellaista kutsua. Me emme voi suhtautua kevyesti Jehovan järjestelyihin ja silti odottaa saavamme hänen hyväksymyksensä. Hän tekee aikanaan tuomionsa tunnetuksi. – 1. Kor. 4:5; 1. Tim. 5:24, 25.

Yksi mahdollinen syy siihen, miksi joku olettaa väärin, että hänellä on taivaallinen kutsumus, saattaisi olla elämässä esiintyvien vaikeiden ongelmien – avio-ongelmien, ehkä jopa avioeron tai puolison kuoleman tai jonkin muun murheellisen tapahtuman tai suuren pettymyksen – aiheuttama voimakas tunnepaine. Tällaiset seikat voivat saada ihmisen menettämään kiinnostuksen elämään, jota nyt vietetään maan päällä, jopa katkeroitumaan sellaiseen elämään. Jos niin käy, jostakusta voisi alkaa tuntua, että hän haluaakin taivaallista elämää. Mutta Jumala ei tällä tavalla kutsu ihmisiä eikä anna heille ”pojaksioton henkeä”. Sellaisten pitäisi ymmärtää, että Jehova Jumala muuttaa pian elämän täällä maan päällä Poikansa valtakunnan alaisuudessa ja pitää huolen siitä, että ”itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen”. Vaikka siis ”koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti”, niin se ei jatku ikuisesti. Sellainen ei arvostaisi Jumalan tarkoitusta maapallon suhteen, joka ei pitäisi elämää maan päällä enää haluttavana ja – sillä perusteella – elättelisi taivaallisen elämän toivoa. – Room. 8:20–22.

TOIVONSA OIKEELLISUUDEN TUTKIMINEN

Me voimme siksi tutkia itseämme näiden seikkojen valossa. Ovatko toiset ehkä vaikuttaneet taivaallisen kutsumuksen ajatuksen hellimiseen? Tämä ei olisi oikein, sillä Jumala ei ole määrännyt ihmisiä ”värväämään” toisia ja herättämään toisissa toivoa, jota Jumala itse ei ole antanut. Onko jollakulla, kuten on monien nuorten laita nykyään, ollut huumeiden aiheuttamia kokemuksia, ennen kuin hän on oppinut tuntemaan Jumalan sanan totuuden? Sisäänpäin kääntynyt taipumus kuvitelmiin tai unelmointiin tai teoreettiseen ajatteluun ei ole merkki Jumalalta saadusta voitelusta eikä edes tosi hengellisyydestä. Jumala ei myöskään käytä menetelmiä, jotka saisivat ihmiset ajattelemaan, että he kuulevat ääniä, joita joskus musiikki säestää, tai muita samantapaisia sanomia, ilmoittaakseen siitä, että hän on voidellut kristittyjä perijöitä Valtakuntaan, vaikka jotkut viime vuosina ovat sellaisten seikkojen vuoksi ajatelleet saaneensa taivaallisen kutsun.

Lopuksi voisi kysyä itseltään täysin rehellisesti: Pyrinkö haluamaan huomiota tai huomattavan aseman? Haluanko kovasti valta-asemaa tai haluanko kiihkeästi olla yksi Kristuksen Jeesuksen yhteydessä olevista ”kuninkaista ja papeista”? On hyvä muistaa, että ensimmäisellä vuosisadalla, jolloin esitettiin yleinen kutsu tavoitella pääsyä taivaalliseen valtakuntaan, ei kaikilla voidelluilla kristityillä ollut vastuuasemia, eivätkä kaikki olleet seurakuntien vanhimpia tai avustavia palvelijoita. Eikä sellainen voitelu itsessään johda poikkeukselliseen Jumalan sanan ymmärtämiseen, kuten voidaan nähdä siitä, miten apostoli Paavali havaitsi tarpeelliseksi kirjoittaa eräille aikansa voidelluille kristityille. (1. Kor. 3:1–3; Hepr. 5:11–14) On myös huomattavaa, että nykyään ne, jotka ovat palvelleet pitkään voideltuina kristittyinä, eivät pidä itseään toisista erottuvina tai pidä tapanaan kiinnittää huomiota siihen, että he ovat voideltuja. He ilmaisevat nöyryyttä, jota niiltä, joilla on ”Kristuksen henki”, odotetaankin. He ymmärtävät, että vaatimukset, jotka Jumala on asettanut niille, jotka saavat elämän taivaassa, ja niille, jotka saavat ikuisen elämän maan päällä, ovat suurimmalta osalta samat.

Kuten kirjassa Iankaikkinen elämä Jumalan lasten vapaudessa esitetään sivuilla 148–152, todisteet osoittavat, että vuoteen 1934 mennessä Jumala käänsi huomionsa ”suuren joukon” esiin tuomiseen, joka tulee säilymään elossa tulevassa ”suuressa ahdistuksessa” astuakseen maanpäälliseen uuteen järjestykseen, ja että siihen mennessä taivaalliseen valtakuntaan kutsuttujen määrä oli saavuttanut täydet 144 000. (Ilm. 7:9–14; 14:1–3) Oli siksi odotettavissa, että sen jälkeen vain siinä tapauksessa, että joku voideltu osoittautui uskottomaksi, kutsuttaisiin joku toinen hänen tilalleen. (Vrt. Ilm. 3:11.) Ja kuten tämän Vartiotornin numeron sivuilla 137–139 osoitetaan, Jeesuksen lausunto ”monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut” ei ilmaise, että enemmistö voidelluista osoittautuisi uskottomaksi ja täytyisi korvata muilla. Jeesuksen mainitsemat ”monet” tarkoittivat niitä miljoonia ihmisiä, jotka muodostivat juutalaisen kansan, jolle Jumalan ’kutsu’ ensin annettiin ja jonka keskuudesta suhteellisen harvat valittiin perijätovereiksi Kristuksen kanssa. – Matt. 22:14.

Meidän kaikkien siis, olkoonpa meillä maallinen tai taivaallinen toivo, pitäisi varoa kaikkea julkeutta omalla kohdallamme ja pyrkiä kaikin tavoin ja kaikkina aikoina heijastamaan arvokkaasti taivaallisen Isämme teitä ja ominaisuuksia. Me ymmärrämme, että kun on kysymys voitelusta taivaalliseen kutsumukseen, niin tärkeä seikka ei ole pelkkä vertauskuviin, leipään ja viiniin, osallistuminen, vaan sen sijaan tärkeä seikka on Jumalan toiminta ja päätös. Samoin ei myöskään se, mitä ihminen väittää, ole tärkeintä, vaan se, että hänellä on ”Kristuksen henki” voideltuna poikana ja että hän koetuksissa lopulta voittaa tullakseen Jumalan henkipojaksi. – Ilm. 2:7, 11, 17, 26; 3:11, 21; 21:7.